Matkaraportti

Tässä lupaamani matkakertomus. Tästä tulikin varmaan pisin blogitekstini ever...

Pakkauspuuhissa, valitaan matkalukemista:

Lentomatka meni vallan loistavasti. Vera nukkua päräytti molempien ruokailujen aikana kunnon päiväunet kopassa, joka asennettiin seinään kiinni.




Todella kätevä, mutta vähän siinä ja siinä, että meidän tyttö mahtui siihen. Paluumatkalla ei muuten olisi saatukaan koppaa käyttöön - lentoemäntä väitti, että Vera on liian pitkä ja painava ja se on tarkoitettu vauvoille, jotka ei vielä osaa nousta pystyyn. Ymmärrän kyllä huolen, kun Vera pungersi kopassa seisomaan oli paras olla hereillä… mutta saatiin koppa vakuutettuamme, että otamme itse riskin, että neiti tippuu kopasta. Tyttöhän ei sitten nukkunut ollenkaan koko lennon aikana, joten se siitä kopan hyödyllisyydestä.. mutta palatkaamme siihen myöhemmin.


Ensimmäisen yön yövyimme Newarkin lentokentän lähellä lentokenttähotellissa. Auto oli varattu sieltä seuraavalle aamulle, joten tuntui kätevältä että olimme valmiiksi lähellä. Teimme kuitenkin iltapäiväreissun New Yorkiin, jossa käytiin illallisella kivassa italialaisravintolassa Greenwich Villagessa.




Vera nukahti tässä vaiheessa vaunuihin ja oli todellakin kanttuvei, vaikka heräsikin takaisin matkalla hotelliin. Illalla oltiin hotellilla 21 aikaan, joka siis täällä jo 03 eli ei ihmekään jos tyttöä nukutti. Yö nukuttiin suht hyvin, Vera heräsi tosin jo klo 04 paikallista aikaa eli 10 meillä. Ihan normaali heräämisaika siis, joskin vähän myöhään kotioloissa :)

Hotellissa oli tämä kertakäyttökulutuksen aiheuttama järkytys, josta kerroinkin jo aiemmin. Säästäähän siinä henkilökuntakuluissa, kun ei tarvitse ketään tiskaamaan… onko ihme jos maapallo hukkuu jätteeseen kun tämmöistä sallitaan.


Varsinainen eka matkakohde oli Cape Cod Bostonin lähellä. Sinne matka-ajaksi arvioitiin autolla 5 tuntia. Meillä meni kaikkine pysähdyksineen 8 tuntia. Aika rankka päivä siis. Ihmeen hyvin Vera jaksoi matkan kuitenkin, ottaen huomioon, että meillähän ei ole autoa eikä siis kovin usein harrasteta tällaisia pitkiä automatkoja.


Cape Codissa yövyimme Agapé B&B:ssä. Aivan ihana talo, ystävälliset ja avuliaat omistajat sekä upea romattinen huone, joka tosin oli 10 min saapumisemme jälkeen kaaoksen vallassa. Saatiin myös veloituksetta matkasänky Veralle käyttöön.





Cape Cod on itärannikon ja etenkin rikkaiden ja hyvin toimeentulevien bostonilaisten suosittu lomanviettokohde, onhan sinne Bostonista vain parin tunnin matka. Mm. Kennedyt ovat kotoisin Cape Codista ja kävimmekin JFK-museossa Hyannisissa.



Karttaa katsoessa helposti erehtyy mittasuhteista ja itselleni ainakin tuli yllätyksenä, miten suuri Cape Codin niemi onkaan. Emme kerenneet niemen kärkeen, vaikka ajelimmekin jonkin verran edestakaisin. Chatham oli viehättävä pieni kaupunki. Merenranta oli upea, me tosin löysimme pienen järven, joka oli Veralle paljon sopivampi varjoineen kuin ankaran kuuma merenranta.




Kävimme myös merellä katsomassa valaita. Valaat tulivat todella lähelle, aivan huippua! Vera tosin nukkui läpi koko shown…


Vera otti ensimmäiset askeleensa Cape Codissa, ja nauraa rätkätti päälle.


Seuraavaksi suuntasimme kohti Vermontia, tarkoitus oli yöpyä matkalla New Hampshiren Concordissa mutta päädyimmekin vahingossa Massaschusettsin Concordiin, ja kaiken lisäksi aika tylsään Best Western -hotelliin… käsittämätöntä, että joka osavaltiolla pitää olla samannimiset kaupungit. Berliinikin löytyi muuten monesta :) Sieltä piipahdimme Cambridgessa Bostonin kupeessa haahuilemassa Harvardin kampuksella.



Concordista lähdimme kohti Waitsfieldiä, josta olimme varanneet seuraavan yösijan. Monen tunnin ajon jälkeen totesimme olevamme väärällä tiellä!! Onneksi edes suunnilleen oikeaan suuntaan. Tässä vaiheessa sitten laskimme, että tulee turhan pitkä matka Waitsfieldiin, siirsimme varausta seuraavalle yölle ja tilalle otimme paikan kauhujen hotellista, josta aiemmassa postauksessa:

Idyllisen näköinen alppihotelli

Huomaa tuolilla barrikoitu taka-ovi. Takana pimeä huone täynnä vanhoja kuntosalilaitteita ja tyhjä uima-allas:

Seuraavana aamuna meillä oli todellakin hoppu eteenpäin, minäkään en halunnut käyttää aamun unimahdollisuuttani (mun vastuulla yöt, J hoiti aikaiset aamut Veran kanssa). Kohti Waitsfieldia. Matkan varrella näimme useitakin katettuja siltoja:

B&B 1824 House Inn oli ihana paikka! Vaikka www-sivuilla oli mainittu, ettei lapsia otettaisi, onnistui se kuitenkin. Pinnasänkyä emme kuitenkaan saaneet, tämä olikin ainoa paikka missä se ei onnistunut.






Pihapiiri oli kerrassaan idyllinen, huolella laitettu ja hoidettu.




Talo kaunis ja omistajat mukavia. Illalla mahtava barbeque-illallinen vanhassa vajassa ja aamulla mahtava aamiainen ah, niin amerikkilaisine vohveleineen ja tuoreine marjoineen ja hedelmineen. Todella suositeltava paikka.

Sitten Kanadaan, mutta ensin Ben & Jerryn jäätelötehtaalle. Sinne hävitimme sen päivän lounasnälän J Ben & Jerryn tehdas lienee Vermontin tunnetuin nähtävyys. Factory tour kesti puoli tuntia, maksoi kolme dollaria ja lopuksi sai pienen maistiasen. Loput jätskit sai sitten rahalla. Ihan hauska kokemus.



Kanadasta kerroinkin jo jonkin verran aiemmin. Siellä todellakin satoi, satoi, satoi. Ukosti, satoi. Vesitrombikin oli tosiaan ollut. Vähemmästäkin tulee kurja kuva kaupungista, mutta eipä kyllä Montréalin arkkitehtuurikaan juuri vakuuttanut. Sääli ettemme kerenneet Quebeciin. Ranskaa oli hauska kuulla. Kaikki kyllä puhuivat myös englantia. Meidän hotelli oli todella mahtava ja kohtuuhintainen. Kaksi huonetta ja keittonurkkaus, sopi lapsiperheelle loistavasti.


Montréalista sitten kolmen päivän päästä takaisin Jenkkien puolelle ja kohti häitä Stoween Vermontiin. Stowe on tunnettu hääpaikkana läpi Vermontin ja ties vaikka muuallakin Amerikassa, sinne siis matkustetaan varta vasten mennäkseen naimisiin. Siellä olikin sitten paljon hääparin sukulaisia ja ystäviä sekä Amerikasta että Ruotsista. Häät olivat lauantaina ja parhaiten niitä kuvaa yhdistelmä juutalaiset hippihäät.. Päivällä oli kiva aurinkoinen sää. Jatkot pidettiin paikallisella Country Clubilla ja silloin alkoi sataa. Kissoja ja koiria. Ämpärin kokoisia sadepisaroita. Käsittämättömiä säävaihteluita.

Vera juhlatamineissaan hääpaikalla taidekeskuksessa :

Hääpari oli hommannut lastenvahdin, ja me sitten jätimme Veran tämän tädin huomaan varoituksen sanoin. Täti katsoi minua kuin vajaamielistä kun kerroin, ettei Vera ole tottunut vieraisiin. Jouduin tarkentamaan, että niin meillä pohjoismaissa on pitkät äitiyslomat ja Vera on edelleen kotona minun kanssani. Täti oli kovasti hämmentyneen oloinen. Jenkeissähän ei mitään varsinaisia äitiyslomia ole, vaan äitiysloman saaminen riippuu ihan tyystin työnantajasta. Jos jotain lomia meinaa pitää, voi olla ettei ole työtä mihin palata.

No joka tapauksessa Vera jäi rattaisiin, täti työntelemään. Tunnin kuluttua saapuu täti, Vera naama punaisena hysteerisenä huutaen sylissään. Että se siitä sitten. Ei auttanut, vaikka täti oli New England Nanny koulutukseltaan, äitin syliin oli päästävä. Ja siinä sitten oltiin. Vera nukkui vaunuihin ja illallinen sujui ihan mainiosti niinkin. Tulipahan kokeiltua…

Sitten ajeltiinkin jo takaisin kohti New Yorkia, matkalla ajettiin West Brattleboron ja kauhujen hotellin ohi, satoi ja ukosti niin että tuskin tietä näki… ja mieleen hiipi kaamea epäilys, oliko tämä sitten kohtalo, että päädymme sinne uudestaan… ei sentään :) Yövyimme Greenfieldissä, oikein ihana B&B sielläkin.



Ja sitten New Yorkiin viimeiseksi kolmeksi päiväksi. New York on vaan mahtava, lempikaupunkejani. Vähän tosin turhan kuuma ja kostea heinäkuun helteillä… Gershwin-hotellilla oli loistava sijainti kauppojen, Empire State Buildingin ja Penn Stationin lähellä; hotelli oli omaperäinen ja viihtyisä. Ainoa miinuspuoli suihkujen toimimattomuudesta – tarjolla oli joko tulikuumaa tai kylmää vettä, ei mitään siltä väliltä.




Nykissä shopattiin kuin pienet eläimet. Halpa dollari ja kaikki ne kaupat lietsoivat meidät molemmat himoshoppaajan suorituksiin. Myös edessä häämöttävä töihinpaluu vaikutti uusien työvaatteiden ostoinnostukseen. Kotimatkaa varten jouduttiinkin ostamaan kolmas matkalaukku…

Ja sitten juhlittiin tietysti 1v synttäreitä:

Central parkin lasten eläintarhassa oli mm vuohi

Uusi I love NY-kassi tarkastelussa

Kotimatka menikin sitten aika plörinäksi. Vera kieltäytyi nukkumasta ja mulla melkein meni hermot. Vaikka ymmärtäähän sen. Ihmeen hienosti pikkutyttö jaksoi koko matkan, vähemmästäkin käy ylikierroksilla. Eikä siinä lentokoneessa niin helppo ole nukkua itselläkään.
Kerrasssaan upea matka ja yllättävän hienosti tosiaan 1-vuotiaan kanssa sujui. Välillä meni hermot äidillä ja tyttärellä, mutta aika vähin itkuin selvittiin. Jälkikäteen ehkä olisi voinut karsia matkasta joitakin päiviä ja toisaalta pysytellä hiukan enemmän paikoillaan. Välillä jopa päivittäinen muuttaminen oli aika rankkaa.


Muutama lisähuomio: autolla siellä tosiaan ajaa kaikki. Suurin osa tuntui rutisevan bensanhinnasta, vaikka se on meikäläisten hintatasoon verrattuna puoli-ilmaista. Kaipa se tuntuu, kun mihinkään ei pääse ilman autoa, ja bensaa kuluu. Auto-onnettomuuksia näiden 2 ½ viikon aikana nähtiin enemmän kuin koko aiemman elämän aikana yhteensä. Liikennepoliiseja oli myös joka paikassa. Ehkä nämä korreloivat keskenään? Helppoa ajaminen jenkeissä kyllä on (vaikka ajettiinkin pari kertaa harhaan..), automaattivaihteet, loistava opastus ja valtavat tiet neljine kaistoineen. Voit myös adoptoida valtatien; adopt a highway -kylttejä näkyi usein.


Tippikulttuuri aiheuttaa aina päänvaivaa. Jotenkin kornia, että tippiä pitää maksaa vähintään 15% laskun päälle, mielellään 20%. Palvelu onkin sitten kyllä aivan loistavaa. ”My name is Michelle and I am serving you today” –tyyppisiä tervehdyksiä et kyllä Ruotsissa kuule. Jo Kanadan rajan ylittäminen huonosi palvelua ainakin puolella. Lieneekö siellä sitten kunnolliset palkat? Aina pitää myös muistuttaa itseään, että verot lasketaan laksun päälle. Loppulasku voi siis yllättää ikävästi.


Huh. Eiköhän tässä ollutkin yhdelle kertaa juttua!

Jetlaaki

Jetlag on totisinta totta. Eilen mentiin iloisesti unille klo 20, jopa ekaa kertaa niin että itse osoitettiin unirättiä ja sänkyä kohti. Ajattelin, että näinkö helppoa se voi olla. Väärin. Klo 21 alkoikin unilta herääminen, noin niinkuin Amerikan aikaa klo 15, herääminen päiväunilta siis. Ja hätääntynyttä itkua ja väätelyä kesti sitten koko illan - vaikka siirrettiin omasta sängystä äidin ja isän viereen. Pääteltiin että sisäinen kello varmaankin sanoo, että on iltapäivä, ja hätäännyttää kovasti kun onkin pimeää? En tiedä. Joka tapauksessa meni homma lopulta siihen, että J lähti kävelylle sateeseen keskiyöllä ja sen jälkeen vihdoin tyttö kuukahti.

Saa nähdä miten tänä yönä. Vielä ainakin ollaan unten mailla.

Vastapainoksi, onneksi matkasta oli paljon iloakin. Ja juu se matkaraportti (vaikkakin varmaan aika lyhyt) on kyllä tulossa vielä..

10 askelta

Tänään vihdoin saatiin ostettua, 1v lahjaksi, lära gå-vagn - ja ei mennyt kuin tunti niin jo kävellään ilmankin! Näinkö se toimiikin??? Siis jos oltaisiin hommattu kärry kuukausi sitten niin sitten oisi käveltykin jo aika päivää...?

No joka tapauksessa, vaunusta on riemua riittänyt koko illaksi, ja meillä siis on tämän lisäksi kävelty tänään peräti 10 askelta!

1-v synttärit

Täällä vielä hiukan jetlaagista tokkuraisena ei taida lupauksista huolimatta irrota kuin pari kuvaa tämän viikonlopun aikana. Palattu kuitenkin ollaan ja ihan suht siedettävässä kunnossa vieläpä. Neiti nukkuu, toivottavasti yö- eikä päiväunia...

Synttärisankari ja synttärikakku Uncle Jack's -ravintolassa. Sekä henkilökunta että ympärillä istuneet asiakkaat lauloivat Happy Birthday'ta. Aika komeeta!

Central Parkin lasten puistossa

Lahjojen jakoa, mm. I love NY-kassi.

Vera 1 vuotta

Vera täyttää tänään vuoden! ONNEA VERA! Tai tätä aikaa varsinaisesti huomenna, mutta Suomessa ja Ruotsissahan ollaan jo torstaissa. Tällä hetkellä neiti vetelee sikeitä hotellin matkasängyssä. Veran 1-vuotisjuhlia vietetään New Yorkissa, ohjelmaa ei ole vielä päätetty vaan säästä riippuen mennään joko Central Parkin eläintarhaan taikka Natural History museoon, jossa on kuuleman mukaan lapsille jänniä juttuja. Ruotsissakin on jotkut kemut tiedossa kunhan päästään kotimaan kamaralle.

Kokonainen vuosi jo, uskomatonta kyllä....

Ollaan siis matkan päätepisteessä New Yorkissa ja perjantain ja lauantain välisenä yönä on lento takaisin Ruotsiin. On ollut tosi kivaa, mutta kyllä on mukavaa tulla kotiin :) Vähän tähdellisempää matkaraporttia ja kuvia luvassa viikonloppuna.

Kanadassa sataa ja ukostaa

Terveisiä Kanadasta! Eilen saavuttiin Montréaliin, matka rajalta kaupunkiin tuntui kuin Belgiassa olisi ollut. Rakennukset, maaseutu ja tietysti kieli. Ranskan käyttäminen Amerikan mantereella on vaan kovasti outoa.

Illalla lähdetiin käpöttämään kaupungille ja tuli yhtäkkiä niin järkyttävä vesisade, ettei moista ole nähty. Mulla meni ihan hermot seistessä bussikatoksen alla ja ukkosen pauhatessa ja sateen paiskoessa vesilasin kokoisia pisaroita ympärillä. Sadetta kesti ja kesti niin että kun lopulta päästiin hotellille oltiin ihan läpimärkiä - meillä ei tietysti ollut sateenvarjoja, jotka tuskin olisivat auttaneetkaan; onneksi vaunuille oli sadekatos. Vera oli nukahtanut vaunuun, tietysti väärään aikaan niin että heräsi hotellille tullessa ja sittenhän nukuttaminen ei taas onnistunutkaan ihan hevillä.

Mulla meni siis hermot koko reissuun, vaikka pääasiassa on mennyt hyvin niin koko ajan on tietysti myös pikkuisia tai isompia vastoinkäymisiä. Ja samalla tuntui, että onko järkee raahata Vera toiselle puolelle planeetta vaan huvin vuoksi, ja voisi kai sitä lomaa lähempänäkin viettää ja pitääkö täällä tosiaan olla yli kaksi viikkoa... ollaanko me ihan kamalia kun pakotetaan pieni lapsi tämmöiseen ja kaikki tuntui kamalan vaikealta.

Onneksi epätoivoinen olo meni pikkuhiljaa iltaa myöten jutellessa ohi; Verahan on voinut koko reissun hyvin ja ollut tyytyväinen, joten nämä tunnot lienee suurelta osin omaan äitiyteen ja kaikkeen mahdolliseen syyllisyyteen liittyviä kuin Veran todelliseen hyvinvointiin. Tänään olo on ollut taas normaali ja ihan mukavaa olla reissussa.

Mutta niin, tänään täällä on sitten uutisten mukaan ollut järjetön vesitrombi (trombe de l'eau??), joka on iskenyt keskellä päivää kun oltiin maan alaisessa puolen keskustaa kattavassa kauppakeskittymässä shoppaamassa. Illaksi luvattu sadetta ja ukkosta. Että kivaa tiedossa jatkossakin.

Amerikan kuulumisia

Oi huh kun nyt olisikin paljon kirjoitettavaa! Reissua takana vajaa viikko, mutta tuntuu kuin oltaisiin oltu ainakin kuukausi!! On nähty jo New York (yksi ilta käytiin kävelyllä ja syömässä, aika vähän cool käydä vaan vähän illallisella Nykissä ;), Cape Cod, Cambridge (Boston), Concord MA, Brattleboro VT ja nyt ollaan Vermontin maaseudulla, ihan hillybilly alueella ihan mahtavassa bed & breakfast-paikassa jossa just syöty barbequeta ladossa ja huomenna ajetaan Montrealiin Kanadaan, jos vaan löydetään. On meinaan ajettu aikamoisen monta kertaa harhaan ja väärin ja päädytty vaikka minne mutta hengissä ollaan ja Vera voi hyvin ja on jaksanut ihan käsittämättömän hienosti koko reissun. Lentomatka meni paremmin kuin toivoa saattaa ja aikaerostakin toivuttiin ihan parissa päivässä.

Koska en ajatellut reissussa juurikaan blogata ja patteritkin vilkuttelee punaista, kokoan tähän ihan vaan pari kommenttia:

Plussaa. Amerikkalaiset on ihan käsittämättömän ystävällisiä. Vaikka ne ei ehkä sitä aina oikein tarkoitakaan, niin kyllä silti näiltä voisi jotain oppia. Tähän voisi vaikka tottua, että ihmiset hymyilee toisilleen, juttelee ja sanoo hei, ja voi kuinka mielettömän ihanan mahtavan suloinen ja maailman kaunein lapsi meillä onkaan :) Näin montaa positiivista kommenttia en ole saanut koko vuotena. Voi tietysti olla sitäkin mieltä, että kuinka pinnallista, mutta itse taivun jo vähän sille kannalle, että positiivinen asenne ja toisen huomioiminen voi ihan oikeasti olla ihan kivaa...

Miinusta. Aivan järkyttävät määrät täällä käytetään kertakäyttötuotteita. Siis jätteen määrä on vaan ihan massiivinen. Kaikilla hotelliaamiaisilla kaikki astiat, huom kaikki astiat on olleet kertakäyttöä. Eikä ketään voisi vähempää hetkauttaa, kai? BB:ssa on onneksi ollut vähän ympäristöystävällisempi meininki. Ja ne autojonot, ne autojonot, kaistojen määrä ja koko tämä autokulttuuri ahdistaa jos sitä yhtään miettii. Meilläkin on ihan hulvattoman iso vuokra-auto, vaikkei sellaista varattu, niin antoivat kuitenkin. Ja hyvähän se, kaikki tavarat mahtuu. Mutta ajatteleeko täällä ympäristöä oikeasti kukaan?

Eräs tarina. Matkan varrelle mahtuu monta tarinaa, mutta uskomattomin on meidän horrorhotellitarina viime yöltä. Laita yhteen kaikki horrorfilmeistä tutut kliseet (alppihotelli keskellä maaseutua, suhteellisen eristettyinä, puhelimet ei toimi, ukkonen pauhaa, ketään muita vieraita ei näy, omistajat on vähän outoja, huoneesta on ovi erityiseen pimeään takahuoneeseen, hotellin nimi on melkein suoraan Kingin romaanista, palohälytin meni päälle itsestään, päädyttiin paikkaan puolivahingossa eksymisen kautta, matkalla oli todella paha auto-onnettomuus, saimme huoneen nro 13 jne). Olimme oikeasti keskellä kauhuelokuvaa. Tästä riitää juttua tuleville vuosille.

Vera. Vera käveli ekat askeleet!! Uskomatonta, mahtavaa. Ei saatu nauhalle eikä ole juuri tapahtunut uudelleen, sitä odotellessa.

Kaikki hyvin rapakon takana siis.

Pakkauspuuhia

Viikko sitten viikonloppuna oli Hesarissa hieno juttu matkustamisesta lasten kanssa Tukholmaan. Mainioita vinkkejä, joista kaikista en itsekään tiennyt, etenkin museoiden lastenosastot ja näyttelyt kun eivät vielä ole olleet ihan ajankohtaisia. Yritin löytää ko sivua nettihesarista, mutta en onnistunut. Hesarin arkistoon ei ole salasanoja enkä nyt jaksa niitä hommata, ehkä juttu olisi sieltä löytynyt.

Tässä pakkaushärdelllin keskellä tuli tarkistettua, että paljonkos sitä tavaraa saikaan USAan viedä. Sallittu määrä: kukin matkustaja kaksi 23 kilon laukkua, vauvalle yksi 23 kilon laukku sekä vaunut. Siis meidän perhe saisi viedä yhteensä 115 kiloa ja vaunut!? Onkohan nää säännöt ihan tavallisille matkustajille tarkoitettu.. vai kenties imigraatiota silmälläpitäen? No, ainakin voi jotain shopata New Yorkista miettimättä matkustusrajoja :) Mutta aika järjetöntä lennättää tuollaisia määriä tavaraa lentokoneella eestaas. Noin niinkuin ympäristönäkökulmastakin.

Vähän kyllä stressaa ja jännittää, miten matka tulee menemään. Että ollaanko ihan jetlagissa koko kaksi viikkoa...

Suomen juhlat

Ai miten hieno kortti...

kumpi on isompi lahja vai tyttö?

Mansikkakakkua

..olikohan se vähän kirpeää?

Mökkielämää

Tänään on palattu Tukholmaan kolmen viikon Suomen reissulta, ja ensi tiistaina suunnataankin taas ulkomaille, nyt kohti Yhdysvaltoja pariksi viikkoa. Eipähän paljon pääse paikalleen juurtumaan... kotona on aika ihanaa ja melkeinpä outoa olla. Tosin täällä sataa, kun Helsinkiin tuli juuri hienot säät (ainakin aamulla oli upeaa). No eipähän tartte edes ulos mennä!!

Oltiin viikko omalla ja kaverien mökeillä täysin kaiken sivistyksen ulkopuolella, ilman nettiä ja muitakaaan ylellisyyksiä. Tosin se se vasta ylellistä olikin olla kaiken huuhaan tavoittamattomissa (no kännykkä siellä nyt kyllä toimi, ja tvkin oli mutta siihen ei saatu edes johtoa seinään :). Mistään ei tarttenut stressata kun ei kertakaikkiaan mistään mitään tiennyt!

Mökillä oli ihanaa. Vera viihtyi erinomaisesti ja tykkäsi metsämansikoista kuin hullu puurosta; saunassa paljussa istuminen oli myös huippua. Hyttyset oli vähän ikäviä ja talon alle juossut hiiri hiukan ällö, etenkin äidin ja mummon mielestä. Asuukohan se siellä..?

Vierastaminenkin helpottui loppua kohti ja oli jo ihan järkevissä rajoissa tällä viikolla. Mummo ja ukki kelpasivat jo leikittäjiksi ja enollekin jo uskallettiin vähän hymyillä. Eilen juhlittiin ennenaikaisesti 1v synttäreitä kun neiti on sitten juhlapäivänä matkoilla. Eno ja kummitäti kysyivätkin tuleeko Hesariin ilmoitus, Vera 1v, matkoilla, ei vastaanottoa. Mansikkakakkua syötiin, sitä oli koko naamalla ja hiuksilla ja mekolla ja lattialla, ja kuvia päivitetään tänne toivottavasti piakkoin.

Ps. Olimme ostaneet häälahjaksi hienosti pakatun saunakauhan ja kaksi pientä purkkia saunatuoksuja, ja pakanneet ne käsimatkatavaroihin.. arvaattekin jo varmaan - big mistake. Tuoksut hälyttivät ja siihen jäätiin, ne oltaisiin lopulta saatu mukaan mutta ei löylykauhaa. Haluaisinpa nähdä sen terroorin, joka kaappaa koneen lapsi mukanaan ja käyttäen aseenaan saunakauhaa!!!

Ensimmäinen sana!

Ooo! Vera osaa sanoa äiti. Niin monta kertaa ja monen todistajan läsnäollessa, että tämä on oikeasti kirjattava ensimmäiseksi sanaksi. Todistettavasti on myös sanottu auto, uusi pikkuauto kädessä. Tässähän menee ihan pyörälle päästään huimasta kehityksestä :)

Vera 11 kuukautta

Vera täytti sitten 11 kuukautta. Onnea! Viimeiset kuukausisynttärit, ja vain kuukausi suuren päivään. Sen kunniaksi, ja suvun yllytyksestä, maistettiin niin jäätelöä, karjalanpiirakkaa kuin pillimehuakin.

Hiekkalaatikolla Keski-Suomen turneella..

..varpaissa hiekkaa. Miten lapsen jalat voikin olla niin suloiset :)

Hyvin nukuttaa

Nukkumaanmeno on onneksi rauhoittunut, ja olemme palanneet hyvässä järjestyksessä omaan sänkyyn nukuttamiseen. Ehkä aiemmat ongelmat johtuivat tosiaan kipeänä olosta ja sen sekoittamasta päivärytmistä. Päiväunille pääsee edelleen silloin tällöin äitin viereen, mutta yöunille mennään nyt omaan sänkyyn, ilman suurempia mukinoita. Aikaa hommaan suttaantuu noin 20 min - puoli tuntia. Kolmen iltaunille nukutuksen jälkeen voin kai huokaista helpotuksesta, että ehkä tämä tästä - ainakin seuraavaan sairastumiseen asti... J lähti vielä takaisin Tukholmaan töihin ja meikäläinen on viikon verran itsekseen hommissa. Todellakin, kun mummo ja ukki eivät saa edes vaippaa vaihtaa... :/

Eilen oltiin kummitädin luona yökylässä ja sielläkin nukkuminen onnistui mallikkaasti. Kummitäti sai kyllä juuri ja juuri katsoa, mutta syliin ei saanut ottaa. 5-vuotias perheen tytär oli aluksi innoissaan, mutta totesi aika pikaisesti, että eipä tuosta 11kuisesta ole juuri leikkiseuraa... aamulla kylläkin haettiin kaikki naapuruston lapset paikalle katsomaan ihmeellistä vauvaa. Tyypit seisoi ulko-ovella ja tuijotti lattialla istuvaa Veraa. Olisi vissiin pitänyt myydä lippuja :)

Mainitsin aiemmin ystävistä, joilla oli keskenmenoriski viikolla 23. Blogiin oli jokin aika sitten tullut päivitys, että vauva on vielä masussa ja viikolla 28 mennään eli aika hyvältä näyttää. Ihanaa, jos kaikki kääntyisi parhain päin.

Tässäpä mestarin ruokailutaidonnäyte:

Uusia temppuja

Suhteellisen kurjasta kesäsäästä huolimatta (Tukholmassa muuten tietysti paistaa aurinko, argh) olemme olleet ahkeria ja käyneet kaupungilla treffaamassa tuttuja joka päivä, ja tänään pääsimme ystävän ja hänen kolmen lapsensa kanssa jopa Korkeasaareen. Vera ei juuri perustanut eläimistä, mutta muutoin oli ihan hauska reissu.

Vierastaminen jatkuu ihan sata lasissa, mummo ei saa edes katsoa päin kun jo alkaa huuto... vessaan ei saisi äiti mennä tai ainakaan missään nimessä sulkea ovea perässään. Neito istuu oven takana ja parkuu sydäntäsärkevästi naama läikillä ja kyynelet raitoina pitkin poskia. Tämä homma tuli kyllä ihan puskasta, juurihan hämmästelin, että ei meidän tyttö taida olla riippuvaista sorttia lainkaan...

Viime aikoina on opittu uutta:

Palloa osataan ottaa ja antaa, heittää ja hakea. Ja sana pallo on tuttu, meillä pallo tulee ennen yleisesti lapsiperheissä ensimmäisenä opittua lamppua. Tuleva futaaja?

Juhannuksena maisteltiin ensimmäistä kertaa kermavaahtoa

Ja eilen syötiin ekaa kertaa lusikalla itse! Ruokaa meni suuhun asti ja lusikka pysyi pääasiassa oikein päin kädessä. Tuttipulloakin osataan välillä kallistaa ja juoda itse.

Kävely sujuu edelleen hienosti tukea pitäen, kättä vaihtaen, siirtyen sohvan reunalta pöydän reunalle ja takaisin - välillä tosin muksahduksia sattuu. Jännityksellä odotamme, josko ensiaskelet otetaan ennen ensimmäistä syntymäpäivää heinäkuun lopussa.

Draamaa

Juhannukset on juhlittu rauhallisesti Suomen mökillä mummon ja ukin seurassa. Säät nyt oli mitä oli, mutta niinhän aina Suomen suvessa. On saunottu, uitu, syöty ja katseltu jalkapalloa. Verakin kävi saunassa, ensimmäistä kertaa ihan oikeasti kun se jouluinen oli lähinnä vaan yritelmä. Nyt istuttiin paljussa saunan lattialla ja vähän aikaa äitin sylissä saunan lauteilla. Hyvin sujui.

Muuten onkin viikko ollut varsinaista vuoristomäkeä. Ensimmäinen varsinainen terve päivä oli torstaina kun lennettiin Suomeen. Keskiviikkona nukuttiin vielä pitkiä päiväunia ja iltaunille meno menikin sitten ihan harakoille. Nukuttaminen kesti ja kesti, niin että itkua väänsi sekä äiti että lapsi. Yhtä hankalaa oli touhu myös torstaina. Siis ensin kyllä nukahdettiin, mutta tunnin päästä herättiin ihan virkeinä. Vuorotellen yritettiin sitten tainnuttaa tyttöä huonolla menestyksellä. J teki töitä tietokoneellaan yömyöhään ja sai lopulta tytön nukkumaan kello puoli kaksi yöllä. Siis oikeasti... ja sama meno jatkuu. Mutta nyt on alettu samaan katastrofiin nukuttaa suoraan omaan sänkyyn, koska jossain vaiheessahan se on joka tapauksessa tehtävä. Annetaan neidin touhuta sängyssään samalla kun itse lukee vieressä kirjaa tai surffaa koneella, ja sitten lopulta (noin tunnin jälkeen) tyttö on pienellä taputuksella uuvahtanut petiinsä. Mutta kyllä tässä aika epätoivoisia hetkiä on eletty...

Ja samaan syssyyn on sitten iskenyt ihan hirmuisa vierastaminen. Välillä huudetaan naama punaisena, kun äiti menee eri huoneeseen. Eikä silloin kelpaa mummo ei ukki, hyvä kun isäkään. Ja minä kun olin suunnitellut kaverien kanssa iltatapaamisia Helsingin reissulle, alkaa epätoivo vallata tässä alaa... että mitenkä tässä nyt mihinkään pääsee, kun tytsä on ihan epätoivon partaalla jo siitä, että menee vessaan??? Neuvoja anyone?

No, helppoahan tämä on tähän asti pääasiassa ollutkin. Nyt yhtäkkiä ollaan saatu myös se känkkäränkkä kylään.

Sain Rosan ja Simon kirjan luettua loppuun. Homma muuttuikin ihan totaalisti vauvan päästyä 8 kuukauden ikään, kun Rosa lähti töihin ja hoitovastuu siirtyi pääasiassa Simolle. Samalla käytettiin kyllä myös hoitajaa apuna, mutta kirjan mukaan Simo hoiteli lasta vuoden vanhaksi aika säännöllisesti. Rosan feministipointsit siis lisääntyivät, ja hyvin ymmärrän myös huonon omantunnon tehdessään eduskunnassa pitkää päivää. Ei olisi minusta ollut siihen. Ensimmäinen puoli vuotta menee helposti vauvahuumassa, joten jos siinä feministiys hiukan vähenee niin semmoista sattuu. Simon baarissajuoksemista en kyllä edelleenkään oikein tajua. Ehkä sitä hiukan liioiteltiin? Ja kirja oli kyllä itse asiassa aika höttöä, mutta näin samaa vaihetta elävälle ihan sopivan kevyttä luettavaa.

Alennusmyynnit

Olipas tuossa edellisessä postauksessa kommenttia kulutuskritiikistä, jota tässä perheessä ei siis tosiaan ole juurikaan viime aikoina harrastettu ja tässäpä siitä viimeisin todistus - viime viikolla alkoi Polarn och Pyretin ale ja matkaan tarttui tämmöinen ihana mekko:

Löysin myös Söderistä ihanan lastenvaateputiikin, jossa 30% alet. Sieltä löytyi tämä Småfolkin söpö kura-asu syksyksi:

Ja nämä retro-potkuhousut ja oloasu/yöpuku:

Tästä vielä näkee retrohousujen varsinaisen värin, kankaana pehmeä sametti

Äidin tyttö

Kyllä on sitkeä tauti. Tänään on jaksettu jo vähän pidempään pystyssä, eikä kuumetta enää ole, mutta eilen vielä oksennettiin ja myös kiusallinen ripuli vaivaa. Verasta on myös tullut ihan mammis tämän taudin aikana, äiti ei saisi metriä kauemmas mennä kun jo alkaa itku ja hampaiden kiristys. Tämä on niin outoa, tyttö kun ei koskaan aiemmin ole osoittanut ko piirteitä. Ei edes niissä kehitysvaiheissa kun niitä olisi ikäänkuin kuulunut olla. Ei, hän vaan tykkäs, että EVVK vaikka äiti häippäsi kuvioista. Mutta ei nyt, nyt tuntuu että koko ajan pitää kyhnätä kyljessä kiinni.

Tämä läheisyyden kaipuu on aika hellyyttävää; mikä sitä vastoin on aiheuttanut harmaita hiuksia ja turhautumia, on että nukkua ei siis kertakaikkiaan voi muutoin kuin joko äitin tai isän vieressä. Ei siis todellakaan kuuloakaan, että voisi nukuttaa omaan sänkyyn (tätä ei ole juuri tapahtunut sitten Espanjan), ei edes nukahdettuaan voida nostaa omaan sänkyyn. Ja nyt on menty niin pitkälle, ettei edes vanhempien sängyssä voi nukkua ilman jompaakumpaa vanhempaa. Argh. Tämä aiheuttaa sen iloisen tosiasian, että jompikumpi meistä menee TOSI aikaisin nukkumaan. Ja nukkuu päivällä. Päivällä sentään vielä voi lukea sängyssä samalla, mutta yöllä ei tosiaankaan näe. Eli siinähän sitten makoilet, ilman että väsyttää yhtään.

No, toivottavasti tämä on ohimenevää. Kunhan tästä toivottavasti suht pian tervehdytään, pitää palata kyllä ripeästi normaaliin, muutoin touhusta ei tule kuin vihaiseksi.

Tähänhän voisi tietysti joku todeta, että kyllä hyvä äiti menee nukkumaan vauvansa kanssa. Ja nauttii siitä. Tästä pääsenkin takaisin Rosan ja Simon kirjaan, niin näköjään jotkut tekevätkin. Kyllähän äitiys on ihanaa ja vauvassa on tosi kiinni, mutta siis oikeesti. Imettäminen on niin ihanaa, että eihän haittaa vaikka vauva syö 20 tuntia päivässä vielä viisikuisena. No, kai noinkin voi ajatella. Että on ihan ok, että herätään öisin kerran tunnissa imettämään. Että on ihan ok jos vauva ei viihdy vaunuissa vaan sitä joutuu kantamaan rinterepussa kolmen tunnin kävelyillä.

Ja sitterihän olisi ihan turha kapistus. Kulutuskritiikki on munkin mielestä erinomaisen hyvästä, (vaikkakaan en ole siihen juuri henkilökohtaisessa elämässä sortunut viime aikoina, hmph), mutta ehkä elämää voisi oikeasti vähän helpottaa kuitenkin?

Niin ja kyllä, se voi olla ok, että äiti on se joka on kotona ja isällä on lakisääteinen baaripäivä vähintään kerran viikossa. Että isä käy urheilemassa usean kerran viikossa, mutta kun äiti käy harrastamassa pilatesta, pitää paikalle kutsua hoitaja. Ja samanaikaisesti Rosa ihmettelee, miten onnistutaan perheissä joissa isä ei osallistu. Get real. Jos tämä ei ole sitä niin mikä.

Ehkä antavat kirjassaan liioitellun kuva, mutta tällaisen kuvan siitä kyllä saa. Kyllä ollaan ainakin meikäläisen feminismistä aikamoisen kaukana.

Nyt voisi tietysti todeta, että ei kukaan pakota lukemaan. Pakko mun on nyt kuitenkin selvittää, että tuleeko asiaan muutosta vuoden aikana :/

Arvaatte varmaan, että täällä on isän vuoro maata neidin vieressä. Lähdenpä tsekkaamaan, joko on vaihtovuoro.

Pipinäkin jaksaa välilllä jotain

Vaikka ollaankin oltu sairaita, on silti jaksettu katsoa vähän jalkapalloa...

...lukea vähän kirjaa...

...katsoa vähän bebis-cdtä...

...sitten kyllä meni vähän totiseksi...

...ja vähän on kiukuttukin:

Sairasvuoteen äärellä kerkee miettiä syntyjä syviä

Jo kesäkuun puoliväli! Hui, miten aika juoksee, ensi viikolla on jo juhannus. Ja kunnon suomalaisena pessimistinä voisi myös todeta, että siitä alkaa sitten päivät taas lyhetä kohti syksyä ja - työelämää... yritän kuitenkin olla ajattelematta niin.

Tänään on toisaalta päässä pyörinyt taas niin sataa ajatusta, ettei kesän kulumiselle juuri niin montaa riitäkään. Vera on edelleenkin kovasti kipeä, ja nukkuu lähes koko päivän. Yö meni jotenkuten, kuulemma J oli saanut eilen alkaneen ripulin vuoksi vaihtaa vaippaa poikkeuksellisti yölläkin; onneksi aamusta nukuttiinkin sitten kymppiin asti. Valveilla ollessakin silmät roikkuu puolitangossa ja nestettä saa väkisin pakottaa alas kurkusta.

Aamiaspöydässä hermostuin, kun luin aamun lehdestä että irlantilaiset olivat menneet ja äänestäneet Lissabonin sopimusta vastaan. Eilisestä lehdestä olin lukenut haastattelun kahdesta iäkkäästä irlantilaisrouvasta, jotka totesivat että ei heillä ole hajuakaan mitä koko sopimus tarkoittaa mutta kun heistä nyt vaan tuntuu siltä niin he äänestävät ei. Aaaargh.

Joskus olin vielä 100% kansanäänestysten takana. Nykyään en suhtaudu kovinkaan positiivisesti kansanäänestyksiin, kun tuloksena on useimmiten tällaista potaskaa. En itsekään ole erityisen perillä sopimuksen sisällöstä enkä automaattisesti sitä kannata, mutta on se nyt aika syvältä, että koko Euroopan laajuinen, pitkään neuvoteltu sopimus heitetään romukoppaan tältä pohjalta (jo toistamiseen). Miksei tätä olisi voinut jättää kansanedustajien päätettäväksi, onhan heidät valittu päättämään asioistamme? Varsinkin tällaisissa kompleksisissa kysymyksissä on aivan turhaa olettaa, että ns tavallinen tallaaja jaksaisi ottaa tarpeeksi selvää kyetäkseen muodostamaan mielipidettään. Sitten on tietysti toisenlaisia kysymyksiä - kuten ruuhkamaksut -joista oikeasti on ihan fiksua järjestää kansanäänestys.

Päivällä sitten J lähti ystävänsä häihin, joihin meidät vanhemmat oli toki molemmat kutsuttu. Mutta ei lapsia. Olimme harkinneet lapsenvahdin hankkimista, mutta kun J:n isä taas tavalliseen tapaansa on reissussa eikä muita luontevia oikein ole tarjolla, niin emme sitten jaksaneet vaivautua sen suurempaan etsintään. Kyseessä on ystävä, jonka olen tavannut kerran (ja sitäkään en muista, juhlissa oli silloin niin runsaasti uutta porukkaa) ja tulevaa vaimoa en ole tavannut koskaan. Minua ei siis suuremmin harmittanut, että kemut menivät sivu suun. Tarkoitus kuitenkin oli, että olisimme menneet koko perheen voimin kirkkoon ja minä ja Vera lähteneet sieltä sitten kotiin. No, nyt voi todeta että onni onnettumuudessa oli, ettemme olleet lapsenvahtia hommanneet kun emmehän olisi kuitenkaan päässeet.

Tästä pääsen seuraavaan tänään pohdittaneeseen aiheeseen, josta myös Äitiyspakkaus-blogissa käytiin eilen kiivasta keskustelua, itsekin aika aktiivisesti. Onko hyväksyttävää kutsua häihin tai muihinkaan kekkereihin periaatteella "ei lapsia"?

Itse olen sitä mieltä, että monestakin syystä ymmärrän jos hääpari ei halua lapsia juhliinsa (esim. lapset vievät kaiken huomion, osa vieraista keskittyy vain lapsiinsa, suurelle lapsilaumalle pitää myös olla tilaa ja ruokaa, joka ehkä rajoittaa muuten kutsuttujen määrää...). Onhan jokaisella kutsutulla vapaus valita, haluaako juhliin osallistua vai ei. En loukkaannu siitä, että meidät kutsutaan mutta tytärtämme ei. Kesähäihin USA:ssa Vera tulee mukaan, ja tiedän jo etukäteen että aikani tulee menemään pääasiassa Verasta huolehtimiseen ja perässä juoksemiseen.

Ymmärrän myös ihan hyvin, jos esim tupareihin kutsutaan periaatteella lapset tervetulleita ennen klo 18, sen jälkeen K-18. Toisaalta tietysti sääli, jos ei koskaan enää ole sellaisia juhlia kuin 70-luvulla, että lapset olivat mukana kaikkialla ja sitten vain nukahtivat sohvan nurkkaan. Mutta kuinka moni vanhempi nykyään enää edes jaksaa sellaista? Ehkä parikymppiset vanhemmat paremmin kuin me 30+? En tiedä. Minua ei kuitenkaan häiritse, etten saa viedä Veraani koko illaksi riekkumaan jonkun tupareihin tai muihin kemuihin.

Mm tällaisia olen tänään pohtinut Veran unta valvoessani. Analysoimatta jäi vielä Rosa Meriläisen ja Simo Frangénin vauvakirja Nollasta ykköseksi, jota aloin eilen lukea. Sanonpa vaan lyhyesti tässä, että voi hyvä ihme onko tämä muka feministi-Rosa??? Simo vaan juoksee lätkamatseissa ja baarissa vaikka kotona on parikuinen vauva. Tästä riittänee muutama kommentti seuraavaankin postaukseen, jollei sitä ennen löydy sata tähdellisempää aihetta :)

Nyt taidan siirtyä katsomaan jalkapalloa. Jos Verakin jaksaisi sinnitellä hetken pystyssä.

Karhunpoika sairastaa

Mun pikku tyttö on ihan hirmu kipeä. Oksentaminen alkoi eilen illalla, jatkui yöllä ja aamulla. Päivän aikan nousi kova kuume ja tyttö on ihan kanttuvei. Nukkunut ja torkkunut koko päivän. Ihan kamalaa katseltavaa. Ei ole ollenkaan tottunut tämmöiseen, Vera kun on ollut kovasti terve tähän mennessä, sitä pääsiäisenä saatua mahatautia lukuunottamatta.

Käytiin lääkärissä, kun pelättiin sitä aivotärähdystä; lääkäri kuitenkin vakuutteli, ettei ole syytä huoleen vaan kyseessä on todennäköisesti ihan tavallinen vatsatauti. Nyt sitten vaan kestetään ja toivotaan, että pian olo olisi jo parempi. Illan työpaikan kesäjuhliin menokin on jo peruttu.

Nyt vieressä makaa tulikuuma pieni kekäle.

Jalkapalloa ja maksamakkaravoileipiä

Täällä katsotaan futista. Katsomossa istuu viisi äijää ja hihkuu ja kiroilee. Tasapeli edelleen. Seuraavat viikot tää on nyt tätä.

Oltiin pitkästä aikaa tänään ruotsalaisen mammaryhmän kanssa, sää oli vähän epävakaa mutta päädyttiin silti piknikille. Tajusin vasta eilen, että viime ajat ollaan tosiaankin pyöritty suomalaisen mammojen ja lasten kanssa. Tälle viikolle kaikille päiville on sovittu treffit ruotsalaisten kavereitten kanssa, joten Veralle tuleekin oikein poikkeuksellinen annostus isänkieltä.

No mammaryhmä yhteen ääneen suositteli leverpastej-voileipiä. Kun mielipide kerta oli näin yhtenäinen, kokeilimme siis maksamakkaravoileipää illallisella. Tytön naama oli aika rutussa ja kitinää kuului sen jälkeen loppuilta. Kävin illalla jumpassa (body pump, huomenna tulee olemaan kaikki paikat kipeinä..), ja kuulin sitten, että sillä aikaa oli a) kaaduttu pöydän kulmaan ja b) oksennettu. Oksennuksen jälkeen oltiin kuitenkin iloisia ja normaaleja. Nyt sitten ihmettelen, johtuiko oksentaminen pöydän kulmaan kaatumisesta vai maksamakkarasta? Mutta eikö oksentaminen joka tapauksessa ole hyvä asia?

Maali! Huhhuh täällä huudetaan. Zlatan. Minunkin varmaan pitää siirtyä tv:n ääreen.

... jo toinen maali. voi härreguud. Mun veikkaus 2-1 Ruotsille näyttää jo mahdolliselta, koko muu jengi uskoi Kreikkaan (siis mitä ruotsalaisia sellaiset edes on??).

Vauhti kiihtyy

Meillä kontataan hirmuista vauhtia ja seistään jo hetki ilman tukea. Missä vaiheessa tuo konttaaminen edes oikein alkoi?? Tässähän alkaa ihan huolestua, kun ei oikein pysy enää kehityksen perässä.. Ja mieltä on opittu näyttämään olan takaa. Kaarelle heittäytyminen tapahtuu useimmiten hoitopöydälle tai vaunuihin joutuessa, kun se vaan ei olisi yhtään kivaa.

Eilen oli Ruotsin kansallispäivä ja Gamla Stanin Skeppsbrolla kuninkaanlinnan ulkopuolella ilmaan päästettiin yli 50 000 ilmapalloa. Jotenkin kätevää viettää kansallispäivää kesäkuussa, ruotsalaisethan valitsivat kansallispäivänsä vasta muutama vuosi sitten. Kesällä on helpompi juhlia kuin talvella... Sama koskee ylioppilasjuhlia, penkkareitahan täällä ei ole (eikä kirjoituksia) vaan juhlivat ylioppilaat ajelevat kuorma-autoilla touko-kesäkuussa kun ovat päässeet ylioppilaaksi. Niin, ja kaikkihan tosiaan pääsevät ylioppilaaksi, olisihan se kerrassaan epädemokraattista reputtaa joku rassukka...

Pieni juhlija ja 6 juni pallo. Vähän vakava; pohtinee onko hänen syytä tällaista ruotsalaista hapatusta juhlia ;)

Kielikukkasia

Viime viikolla oli viimeiset suomalaisen kirkon avoimet lapsikerhot. Kerho alkaa taas syyskuun alussa - mutta silloin minä olen jo takaisin töissä! Aika hurjaa oli sanoa heiheit tietäen, että syksyllä me ei sitten enää tulla...

Viimeisessä kerhossa juttelin yhden äidin kanssa, joka kertoi, että ovat saaneet lapselleen päivähoitopaikan vasta ensi keväälle. He eivät tosin vie päiväkotiin vaan päivä-äidille. Anteeksi kelle? -Päivä-äidille. Vielä hetken raksutti tyhjää ennen kuin tajusin: dagmamma eli päivä-äiti! Siis perhepäivähoitajahan on ruotsiksi dagmamma. Tämä päivä-äiti oli kyllä ehkä yksi hauskimmista kuulemistani vapaista käännöksistä ruotsista suomeen. Kyseessä on koko ikänsä Ruotsissa asunut äiti. Itse asiassa päivä-äiti sanana kuvastaa paremmin hommaa, mistä ihmeestä tämä perhepäivähoitaja edes tulee? Päivähoitaja, joka on perheessä? Toisaalta äiti on niin latautunut sana, etten ehkä haluaisi kutsua lastenhoitajaa äidiksi, vaikkakin vain päivä-äidiksi...?

Tällaisiin käännöksiin en onneksi ole vielä itse sortunut enkä sorrukaan ihan hevillä... Mutta nykyään minäkin usein otan bussin, vaikka suomeksihan se on tietysti mennä bussilla. Onko teille muille ulkomailla asuville tullut kieleen tällaisia käännöksiä muista kielistä?

Tukholmassa superihanat säät jatkuu. Me on nautittu kesästä muiden mammojen ja lasten kanssa ah niin ihanalla Djurgårdenilla. Jos suuntaat risteilylle Tukholmaan, suosittelen visiittiä Djurgårdeniin!

Aurinkoinen ja tapahtumarikas sunnuntai

Tänäänkin on Tukholmassa ollut aivan mahtavan ihana päivä. Vietimme aikaa Djurgårdenilla, jossa väkeä ja tapahtumia riitti, mm. Götheborg-laiva oli näytillä, vanhoja autoja ajelulla sekä saaristolaismessut. Suomi oli erinomaisen paljon esillä ko messuilla, joissa mm Pietarsaari esitteli itseään hyvänä asuinpaikkana. Saaristolaismessut?

Muuta Jakobstadiin!

Vieraile Suomessa!

Suomesta oli esillä myös mobile sauna...

Hämmennystä herätti myös tämä Fritidstoa (vapaa-ajan vessa??)

Hienoja vanhoja autoja ajeluttamassa - tässä oli jouduttu hankkimaan työntöjoukot apuun

Götheborg näkyy taustalla, seuraavana kohteena Helsinki.

Maratoonia

Verahan on siis tietysti tänään 10 kuukautta, eikä eilen kuten virheellisesti väitin (luulin nimittäin, että tässä kuussa on vain 30 päivää, hohhoh). Tyhjää pää täynnä. Onnea siis satelee yhä useampana päivänä...

Kuljimme tänään kotikulmilla Odenplanilla ja Odengatanilla, ja siis miten mielettömän ihanaa ja rauhallista kaupungissa onkaan ilman autoja!!! Ihan nautti täysin rinnoin tästä harvinaisesta olotilasta. Tänäänhän oli siis Stockholm marathon ja siksi suuri osa keskustaa suljettuna jo muutama tunti ennen maratonin alkua. Kävelymme aikana ei vielä juoksijoita näkynyt, marathon ei ollut vielä alkanut, oli vain paljon kansaa liikkeellä muuten ja pari hassua autoa. Ihanaa!

Maratonin aikana oltiin farfarin kanssa piknikillä Vasaparkenissa ja katselimme samalla kärsiviä juoksijoita. Olihan se nyt paljon mukavampaa syödä juustoa, patonkia, salaattia ja juoda viiniä puistossa kuin hikoilla juoksuradalla :)

10 kk

Vera on tänään 10 kuukautta vanha. Tänään on myös Ruotsissa Veran nimipäivä. Tuplaonnittelut siis!

Espanjan kuvia:

Pystyyn yritetään ahkerasti

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita :)

Leffailta

Olinpa muuten elokuvissa tänään. Yksin! Aikasen ihanaa. Vaikka olisihan se ollut mukava olla kaveri mukana, mutta näistä mun Tukholman kavereista nyt ei vaan kukaan päässyt, kun yksi oli kipeä ja lähes kaikilla muilla miehet, jotka ei kuunaan ole kotona töistä vielä kuuden aikaan (kaikilla siis on pieniä lapsia).. Taisin mä olla vähän myöhään liikkeelläkin, nykyään kaikki atrvitsee vähintään 2 viikon varoitusajan. Mutta vähän on mulla kyllä ikävä kavereita Suomessa, sniif.

Anyhow, Zitassa on mennyt kevään ajan sarja suomalaisia elokuvia ja tänään oli vuorossa Suden vuosi, jonka olen halunnut ihan simona nähdä jo vaikka kuinka kauan. Siis Suomessa se meni jo yli vuosi sitten, mutta täällähän ei suomalaisia elokuvia näytetä kuin poikkeustapauksissa. Ja nyt se siis näytettiin vaan tänään tuon yhden kerran. Katsomo oli yllättäen ihan täyteen ammuttu, hienoa että suomalainen elokuva vetää, vaikka varmaankin about 80% katsojista oli suomalaisia. Olen lukenut ko kirjan ja tykkäsin siitä hurjasti. Leffa oli ihan ok, mutta kyllä kirja oli parempi. Mukava sinänsä nähdä uusia kasvoja suomalaisessa elokuvassa, samat naamat on pyörineet kuvioissa aika kauan. Olihan tässäkin tietty samoja (miksi siitä yhdestä muuten tuleekin aina vaan mieleen se kotikadun yks tyyppi). Kiva joka tapauksessa oli leffa nähdä ja aika luksusta olla itsekseen elokuvissa!

Päiväkotiuutisia

Tänään varmistui, että saamme päiväkotipaikan suomalaisesta Kaksi Kieltä-päiväkodista! Huraa! Hieman mutkiakin tässä matkassa oli; soittivat sieltä eilen ja tarjosivat paikkaa elokuusta lähtien. Minähän ilostuin ja kauhistuin samanaikaisesti - olimme nimittäin varsinaisesti hakeneet paikkaa alkaen tammikuusta. Hui, ajattelin, eihän me vielä elokuussa voida viedä Veraa tarhaan... sitäpaitsi olenhan silloin vielä kokopäiväisesti äitiyslomalla (eikä todellakaan ole vielä silloin kiire töihin, kun syyskuussakin hyvin vielä kerkiää sateiden saavuttua ;)

Mutta sitten mukavan päiväkotitädin kanssa juteltuani löysimme onneksi kompromissin, eli Vera aloittaa todennäköisesti tutustumisen päiväkotielämään syyskuun lopussa, menee osa-aikaisesti hoitoon lokakuusta joulukuuhun ja kokopäiväisesti sitten ensi vuoden alusta. Tämä sopii hyvin myös J:lle, joka on siis syksyllä osa-aikaisesti isyylomalla. Minä puolestani aion tehdä 80% työviikkoa. Jo nyt mietityttää, millaisia palasia näistä kursitaan kokoon, että saadaan 40 tunnin järkevä kokonaisuus..?

Hurjaa! Nyt siis oikeasti pikku tyttömme on menossa päiväkotiin. Vasta syksyllä, kyllä niin, mutta kyllä tuo asia kummasti konkretisoitui paikan varmistumisen myötä. Mutta hurjan kivaa, että saimme paikan päiväkotiin, minne ensisijaisesti myös halusimme!

Takaisin aurinkoisessa Tukholmassa

Takaisin valkeassa pohjoisessa. Loppumatka meni mallikkaasti, ystävät toipuivat taudistaan ja vietettiinkin aika sosiaalista lomailua loppuviikko. Kotimatka lentoineen sujui myös hienosti, neiti on jo aika tottunut lentomatkustaja eikä ole nousuista ja laskuista moksiskaan. Istumalihaksia ja kärsivällisyyttä tuollainen reilun neljän tunnin rupeama tietysti vaatii. Onneksi saatiin paluumatkalle tytölle oma tuoli ja lastenistuin siihen köytettyä, siinä matka sujui kivasti.

Olin tehnyt etukäteen päätöksen, että jätän sekä bloggailun että muunkin netissä roikkumisen minimiin matkan aikana ja onnistuin siinä mielestäni hienosti - vain kolme kirjoitusta ja monta päivää, jolloin en käynyt netissä lainkaan. Eikä edes suuremmin tullut vieroitusoireita :)

Onneksi Tukholmassa oli hienot säät odottamassa, ja nyt onkin jo nautittu piknikkiä puistossa ja muutenkin aurinkoisia kävelyitä kaupungilla. Ihanaa kun taas pääsee joka paikkaan ilman autoa! Minusta ei tosiaankaan olisi kotirouvaksi Espanjaan...

Veran 10 kuukauden rajapyykki lähenee, tuntuu melkein haikealta katsella tuota isoa tyttöä. Päiväkoti-iässä jo. Ja mullakin alkaa jo 3 kuukauden päästä työt... Niin se vaan on pian kokonainen vuosi mennyt. Ruokailut aiheuttaa mulle stressiä, kun yhtäkkiä saakin kai antaa kaikkea mahdollista ja voidaan siirtyä aika normaaleihin ruokiin. Mutta kun mä en tee ruokaa!! Kai mun pitää nyt opetella... Ja Espanjassa oli luomuruokaa vaan 6 ja 12 kuukautiselle, eli viimeiset viikot on syöty sitä mössöä missä ei ole mitään paloja ja nyt ei sitten muut kuin mössöt enää kelpaisikaan. Ja olen ollut aika hysteerinen, ettei vaan tartu mitään kurkkuun niin en ole uskaltanut juuri mitään tytölle antaa. Mutta pakkohan sen kai on joskus oppia syömään muutakin kuin mössättyä purkkiruokaa!? Tänään kokeiltiin vihdoin ekan kerran kurkkua, ja ajattelin testata maustamatonta luomujugurttia myös tällä viikolla. Vaikka hillon kanssa, tai marjojen (ei kyllä ole tuoreita)?

Muutoin seisomaan nouseminen on tällä hetkellä huippu juttu ja maailman parasta, seisominen vain yhdellä kädellä tukea pitäen on tosi pop ja vähän on uskallettu kokeilla myös seisomista ilman tukea. Siitä seuraa kyllä pyllähdys saman tien. Kohta kai tuo osaa jo seistä... ja sitten se osaa kävellä, ja juosta, ja menee päiväkotiin, ja kouluun, ja tuo ensimmäisen poikaystävän kotiin, ja muuttaa pois kotoa... no, nyt taisin mennä hiukan asioiden edelle :)

Jerezin ja Cadizin reissusta

Ihan pakko käydä heti täällä kehumassa miten hienosti meidän reissu (tällä kertaa) menikään!

Parin tunnin ajomatkan ja yhden kahvitauon jälkeen oltiin Jerez de la Fronterassa. Jerezin päivän ohjelmaan kuului tapas-lounas, tutustuminen sherrynvalmistukseen Tio Pepe -nimisellä viinitilalla (Jerez on nimenomaan kuulu sherrystään, englantilaiset eivät aikanaan osanneet lausua espanjalaisittain Jerez vaan sanoivat sherry...), sekä myöhäinen tapas-illallinen ulkona terassilla. Sää oli pilvinen ja viileä, ja jopa sadetta ilmassa, mikä harmitti vähän - mutta muutoin kaikki sujui loistavasti. Jopa puolentoista tunnin kierros viinitilalla meni mallikkaasti, Vera istui tyytyväisenä kärryissä tai sylissä eikä ollut moksiskaan! Illalla neiti nukahti vaunuihin, välillä vähän venytteli illallisen aikana, mutta vaunujen edestakaisin työntelyllä jatkoi uniaan. Yön nukkui hienosti hotellin pinnasängyssä, kunnes kuuden aikaan siirtyi äitin viereen josta heräsi klo 7.40.

Hotellimme Jerezissa, Casa Grande oli todella viehättävä, erinomainen palvelu ja aivan vanhan kaupungin keskustassa. Ainoa ikävä puoli, ja se todellakin erittäin ikävä, oli juuri vierailuumme osunut viemäriongelma hajuhaittoineen! Uskomatonta. Haisut tulivat ja menivät, mutta välillä ei oikein viitsinyt vessaan mennä... saatiin sitten onneksi alennusta hotelliyön hintaan.

Tänään vielä kotimatkalla vierailtiin Cadizissa, Atlantin rannalla sijaitsevassa satamakaupungissa, käveltiin vanhassa kaupungissa ja syötiin lounasta. Loppumatkalla tuli vähän uskonpuute ja alkoi väsyttämään, mutta siis kerrassaan loistoreissu. Edelliseen Sevillan matkaan verrattuna meillä taisi olla mukana eri tyttö...?

Kuulumisia

Viime viikolla eleltiin todella luksuselämää nukkuen aamuisin seitsemään, kerran jopa puoli kahdeksaan asti. Kuvittelin tämän johtuvan Espanjan aamupimeydestä, ennen seiskaa kun ei näy valonsädettäkään ja siihen lisäksi vielä pimennysverhot pitävät valon visusti ulkopuolella. Mutta eilen ja tänään onkin sitten palattu normaaliin ja herätys on ollut taas kuuden aikaan. Siinäpä tulee sitten esiin aamupimeyden negatiivinen puoli - on kuin olisi palattu Ruotsin maaliskuulle kun aamukuudelta ei näe nenäänsä pidemmälle...

Tänään lähdetään yhden yön reissuun Jerez de la Fronteraan. Jännittää, miten matka ja yö tällä kertaa sujuvat. Onnistuuko illalla ulkona syöminen vai ei, Vera kun pitäisi nukuttaa rattaisiin... entä miten uni tulee yöllä hotellin vauvansängyssä? No, vierihoito jatkuu joten jos uni ei maita vauvasängyssä niin äidin vieressähän on aina tilaa :)

Säät ovat suosineet meitä ja erityisesti se ilahduttaa kun pohjolassa on ollut varsin kurjaa viime viikon. Muutoin täällä on tullut vähän tekemisen puutetta, kun J on tehnyt töitä ja me Veran kanssa on yritetty viihdyttää itseämme. Niitä normaaleja viikkomenoja kun ei tietenkään täällä ole, ja kaveritkin jotka täällä ovat olleet samaan aikaan, ovat raukat sairastuneet.

Lisäksi on pakko valittaa, muutamia päiviä eri kaupungeissa ja kauppakeskuksissa pyörineenä - missään ei ole vauvan hoitopöytiä. Ei siis edes massiivisessa La Cañadan ostoskeskuksessa, jossa kauppoja riittää silmän kantamattomiin ja lapsia vilisee silmissä. Missä nämä vaihtavat vauvojensa vaipat? Ilmassa? Vaunuissa? Autossa? Vai eivätkö vaihda edes? Karmeaa taiteilla jollain pikkuruisella pöydällä vessan kulmassa tai puiston kivipenkillä. Ärsyttää!!!

Espanjan auringon alla

Terveisiä Espanjasta! Täällä on oltu maanantaista lähtien. Lento meni kuin tanssi, Vera nukkui päiväunet ja muuten viihtyi ja viihdytti muita. Mutta kun tultiin kämpille, ei asuntoon tullut vettä. Jossain systeemissä oli vikaa ja jouduttiin elelemään ensimmäinen ilta ja yö ilman juoksevaa vettä, ja kyllä oli muuten outoa! Sitäkin ihanampaa oli päästä suihkuun korjaajan käytyä seuraavana aamuna. Kyllä näihin pieniin (vai suuriin tässä tapauksessa?) itsestäänselvyyksiin on niin tottunut, että ei osaa ajatellakaan elämää ilman.

Tämä reissu on taas ihan erilainen kuin edellinen. Nyt liikutaan, ja täällä kaikki lattiat ovat kovaa kiveä. Mihinkään ei oikein uskalla päästää murua ryömimään ja kiipeämään, kun kaatumisen riski on hyvin korkea. Vähäksi aikaa välillä, tarkan valvonnan alla. Lattialla on myös tosi kylmää, peppu jäätyy. Täällä ei varmaankaan lapset vietä aikaansa lattialla... Auringossa ei tietenkään voi olla; liikkuvaisen ja paljon hereillä olevan lapsen kanssa auringonotto on siksipä poissuljettua.

Ostettiin myös matkasänky, sellainen värejä tursuava muovinen hökötys. Ei todellakaan tietoa pohjoismaisesta pelkistetystä tyylistä ;) Vera tuskin huomaa eroa, mutta sateenkaaren värien kirjo otti etenkin alkuun isän ja äidin silmään.

Ja nukuttamisessa on palattu vierihoitoon. Koska se matkasänky on vähän outo ja paikka vieras, ja se nukuttaminen vaan sujuu niin paljon nopeammin. Ja lisäksi se on aivan ihanaa, siis äidin mielestä... Itselläni ei ollut mitään melankolisia fiiliksiä lopettaa imetystä. Enemmän saan kiksejä vieressä nukkumisesta, vauvan pienestä lämpimästä vartalosta omaa vasten, tukkaan hengittämisestä. Ihanaa. Mitenköhän tästä vaan taas pääsee kotiuduttuamme eroon??

Muuten, tasan 300 blogitekstiä kirjoitettu. Juhlan aiheensa sekin :)

Hyvää äitienpäivää

Ruotsissa ei vietetty tänään äitienpäivää, vaan vasta kahden viikon päästä. Meidän äitienpäivän viettokin oli aikamoisen pienimuotoista, aamiaisen sain sentään aamulla sänkyyn. En oikein malttaisi odottaa niitä äitienpäiviä, kun saa itse tehdyn kortin pienistä kätösistä... Mutta tämäkin kelpaa, tyttären hymy pinnasängyn reunan yli klo 5.30 aamulla :)

Tänään havaittiin lisäksi hammas ylhäällä ikenessä. Kolmas hammas siis on tuloillaan, voi ihku.

Huomenna lähdetään Espanjaan ja tänä iltana on ollut kerrassaan hysteerinen pakkaus päällä. Me kun aina ollaan viime tipassa. Kone lähtee yhdentoista aikaan, joten aamulla kerkeää vielä viimeiset - meillä tosiaan herätään nykyään klo 5.30. Mulle osuu huomiseksi tosin aamun univuoro, eli saanen nukkua ehkä jopa seiskaan asti.

Toivottavasti teillä kaikille niin ensikertalaisilla kuin kokeneillakin äideillä on ollut ihana äitienpäivä!

Tasan ei käy jne

Tänään oli aivan ihana päivä, todella lämmin ja aurinkoinen. Kertakaikkiaan keskikesän ilma ja Tukholma kauneimmillaan. Oltiin ystäväporukan ja lapsien kera puistossa piknikillä.

Järkyttävänä kontrastina tähän kuulimme, että eräs ystävämme oli eilen joutunut sairaalaan raskausviikolla 23, kun oli alkanut vuotaa verta ja lapsivettä oli liian vähän. Verta meni ilmeisesti aikalailla. Nyt hän makaa sairaalassa ja hommassa voi käydä miten vain. Ennuste ei tosiaankaan ole kovin hyvä. Miehensä on kotona heidän 1½ vuotiaan lapsensa kanssa, mies on jokin aika sitten ollut selkäleikkauksessa eikä periaatteessa saisi kantaa raskaita taakkoja. Miten voit olla kantamatta puoltoistavuotiasta lasta? Kun äitikään ei periaatteessa raskaana ollessaan saanut kantaa. Ja nyt äiti on siis tipassa, syödä ei saa jos joutuu leikkaukseen (näin ymmärsin, liekö ymmärsin oikein). Vkolla 23 syntyvällä lapsella ei taida olla mitään mahdollisuuksia? Kamalaa on sekin, että lapsi on kuitenkin vkolla 23 jo ihan lapsi ja vain muutaman viikon päästä olisi ollut jo paljon paremmat mahdollisuudet selvitä.

Kyseisessä perheessä on jo aiemmin ollut paljon murhetta ja huolta. Miten toisten kohdalle voikin osua kaikki kamala.

Itse seisomaan!

Meillä noustaan seisomaan! Ja aikamoisella voimalla... pinnasängyn reunoja vasten noustessa ja seistessä oli superhauskaa.

Äidin "työpäivä" onnellisesti ohi

No hyvinhän se tietty meni. Aamulla herätys oli klo 7, sitten vähän leikkiä Veran kanssa, aamupalaksi leipäpala ja teetä, suihkuun, meikkiä naamaan, jakkupuku päälle, korolliset kävelykengät jalkaan (hurjaa! joutui/sai pukeutua!!) ja sitten ulos, täpötäyteen aamuruuhkaiseen metroon ja seminaariin. Kaikki tuntui tosi eksoottiselta. Kyllä on 10 kuukauden aikana etääntynyt aika kauas tästä todellisuudesta...

Seminaari oli ihan mielenkiintoinen, joskin aiheeltaan aika vaikea etenkin ruotsiksi. Aiheena oli Arbetsrätt i Norden ja puhumassa juristit kaikista pohjoismaista. Tulkkaus oli, luojan kiitos, järjestetty norjalaisen ja tanskalaisen osalta. Muutenhan homma olisi mennytkin meikäläisen osalta ihan keturalleen. Mutta nyt siis ymmärtäminen sen puoleen sujui, välillä lakiteksti ja termistö oli vaan vähän hakusessa, itse kun en ihan suoraan ko. asioiden kanssa ole tekemisissä (enkä siis tosiaankaan ole juristi). No, iltapäivään asti jaksoin ihan messissä ja innostuneenakin, ja mukana olleita työkavereita oli myös kivaa nähdä, mutta viimeisen kahvitauon jälkeinen puolitoista tuntia oli aika tuskaista. Väsymys oli kaamea ja keskittymiskyky nolla. Onneksi saatiin erinomaiset materiaalit, joten ohi menneet asiat voinee kerrata sieltä.

Ja miten ihanaa oli tulla kotiin! Vera oli ollut ensin isän kanssa suurimman osan päivää ja sitten isoisän kanssa kävelyllä. Kun tulivat kävelyltä, tyttö vaan tuijotti ihan myrtyneenä äitiään. Ajattelin, että onko se nyt ihan loukkaantunut, kun äiti on ollut koko päivän poissa ;) Mutta kyllä se siitä sitten ilostui ja ilta meni leikkiessä. Mitä en tosiaankaan jaksa tehdä kaiken päivää.. ehkäpä siis työssäkäynnissä on se hyvä puoli, että kotonaollessa keskittyy oikeasti lapseen enemmän...?

Joka tapauksessa, "työelämää" oli kiva kokeilla mutta ei mulla kyllä vielä ole mikään kiire takaisin. Ihanaa oli taas tänään, kun sai jäädä aamulla kotiin, ja mennä ekoille päikkäreille Veran kanssa jo 8 aikaan... sitten taas toisaalta syksyllä on varmaan oikeasti aika lagom mennä takaisin duuniin.

Tästä pääsenkin, jälleen kerran, lempiaiheeseeni kansallisuuseroihin. Seminaarissa kanssani oli kaksi hollantilaista 30-40v kollegaa. Molemmilla on yksi lapsi, toisella n 5 vuotias ja toisella 1v 4kk. Molemmat päivittelivät, kuinka järjetöntä on, ettei lasta käytännössä SAA viedä hoitoon ennen kuin lapsi on täyttänyt vuoden. Hollannissa lapsi viedään hoitoon 4kk vanhana. Toinen totesi, kuinka se on parempi systeemi, koska äiti pääsee nopeasti takaisin töihin mutta samanaikaisesti voi olla lapsen kanssa "pidempään" kotona, koska lähes kaikki tekevät osa-aikatöitä lapsen ensimmäiset vuodet (useimmiten 60% työviikkoa). Toinen kollega kirosi, miten voi olla niin yksisilmäistä, ettei vanhempien anneta valita - joko olla kotona tai mennä töihin. Molempien mielestä sopiva aika mennä töihin olisi lapsen ollessa n 7-8 kk. Tällainen ajatteluhan on täällä meillä lähinnä merkki huonosta äitiydestä.

Kaikki on niin suhteellista. Me pohjoismaalaiset pidämme, että meidän mallimme on ehdottomasi paras ja oikeastaan Se Ainoa Oikea. Muut saattavat nähdä asian toisin. Onko meillä oikeus väittää, että kaikki muut ovat väärässä? Vai mahtuuko maailmaan useampia mielipiteitä?

Huomenna on jännittävä päivä

Huomenna äiti-ihminen on ensimmäistä kertaa koko päivän poissa, työhön liittyvässä seminaarissa, aiheena Arbetsrätt i Norden. Jännittää sekä se, miten tytöllä ja isällä sujuu, sekä se miten äitillä sujuu erossa murusta. Niin kun myös se, onkohan aivoista mitään jäljellä 10 kk kotona olon jälkeen. Ehkä päässä ei pysykään enää mikään? Ymmärränkö enää muuta kuin jokellusta?

Vaatteista ja shoppailusta

Olin muuten huhtikuun vauvanvaateostolakossa. Siis aivan käsittämättömän vaikeaa - ja järkyttävää todeta, että se oli niin vaikeaa! Itse en mielestäni edes ole ollut mikään hurja törsäri, mutta koska en ole juurikaan harrastanut tähän mennessä kirppareita, on noihin ihanuuksiin kuitenkin uponnut kuukausittain jokunen kruunu.

Eli päätimme yhteistuumin, että koska Vera ei juuri tarvinnut uusia vaatteita, niitä ei kuukauteen myös hankittaisi. Huhhuh täytyy sanoa. En ollut käsittänytkään, miten sitä on todellakin ehdollistunut shoppailuun... selvisin kuin selvisinkin kunnialla, mutta vain koska siirsin kaiken shoppailutarmoni omien vaatteiden hankintaan. Siinä mielessä hyvä, etten aikoihin ollutkaan ostanut itselleni paljon mitään, ja kesävaatteita oli ihan mukavaa saada. Tosin tuli sitten ostettua vähän muutakin kuin kesävaatteita... Mutta tässä nyt siis omaa vaatesatoani huhtikuulta - ja se ei siis ole vähäistä.

Uusi mekko Sistersiltä:

Kahdet kesähousut French Connection:

Ja sandaalit, mitkä myös aiemmissa kuvissa, Skofabriken:

Lisäksi kassiin vilahti mm uudet farkut Frech Connectionilta (niiden housut sopii mulle), paita Filippa K:lta, pari paitaa Kookailta. Ja pisteenä iin päälle, Calvin Kleinin bikinit. Joo, ne ostettiin säästöillä, ei Ruotsissakaan sentään niin hyvä äitiysraha ole ;)

Toukokuussa saan taas ostaa vauvanvaatteita... Pakkokin on meinaan saada Veralle lyhythihaisia kesäpaitoja. Se(kin) hyvä puoli tästä ostoboikotista oli, että löysin second hand -kaupat, joissa lastenvaatteista ei tarvitse maksaa ollenkaan samoja summia ja voi toteuttaa tätä ostoshysteeristä luonteenpiirrettä hiukan luontoa säästävämmällä tavalla.

9kk lääkärintarkastus

Veralla oli 9kk neuvolan lääkärintarkastus. Tai sen olisi kuulunut olla 10kk tarkastus, mutta kun ollaan reissussa niin ei päästä kuun puolivälissä ja se aikaistui siitä parilla viikolla. Ilmeisesti tarkastuksia ei varata ollenkaan kesälle, kun meidät käskettiin vuositarkastukseen avoimelle vastaanotolle elokuun alussa.

No, joka tapauksessa. Koko hommaan meni 10 minuuttia. Aika täpäkkää tahtia vetävät liukuhihnatyyliin vauva sisään - vauva ulos - uusi sisään. Onkohan niillä varattuna 6 vauvaa per tunti? Ei siinä varmaan lääkärille jää paljon mieleen kuka oli kenenkin taapero...

Veralle oli tullut lisää painoa edellisestä tarkastuksesta n 800g, nyt siis paino 8910g ja pituutta 74cm. Ekaa kertaa painoa ja pituutta mitatessa ei ollutkaan niin kivaa vaan alkoi ihan harmittamaan. Lääkärin puupalikat vei onneksi sitten huomion sen verran että harmitus meni ohi.

Meillä on myös aloitettu jooga:

Toukokuu, ah ihana toukokuu

Ajjai kun olikin mukava Helsingin reissu. Aika rankka sellainen, piti juhlia niin penteleesti, ensin vappua ja sitten vielä serkun 30-v synttäreitä. Onnea vielä serkulle! Mutta kerrankos sitä, onneksi tänään päästiin takaisin Tukholmaan lepäämään :) Ei vanha oikein enää jaksa... Mutta kyllä ensi vuonna toivottavasti tullaan taas vapuksi Suomeen.

Ja nyt onkin jo toukokuu. Toukokuu! Ihmeellistä. Ihana toukokuun valo, ihanaa vihreys puissa ja nurmikoilla. Veran ensimmäinen kesä edessä, ja ihanaa olla äitiyslomalla koko pitkä kesä...

Reilun viikon päästä lähdetään taas Espanjaan kahdeksi viikoksi. Vähän ahdistaa ajatus bussiturmasta, mutta samaan aikaan tolkuttaa itselleen, että mihinkäänhän ei uskalla mennä jos semmoisia alkaa pelkäämään. Nyt matkustellaan kun sitten töihin mentyä ei semmoiseen enää ole mahdollisuutta. J kun voi ainakin osittain tehdä töitä sieltäkin käsin, minä en.

Sisäinen kello on edelleen Suomen ajassa ja kilkuttaa jo kovasti nukkumaan.

Tyttö ja vappupallo

Vappua on nyt juhlittu, pitkään ja hartaasti. J huokailee, että kummaa kansaa, jaksavat juhlia päivät pääksytysten.. Nyt vasta oikeasti tajusi, mistä olen jorissut vuositolkulla.

Keskiviikkona juhlittiin kaverien luona ja eilen Ulliksella. Kaivarissa riitti porukkaa ja ilmakin oli suht kaunis. Käytiin myös ei-niin-perinteisellä vappulounaalla nepalilaisessa.

Verakin täytti jo 9kk ja sai mummolta tosi upean Hello Kitty pallon:

Tyttö ja pallo

Juhlatamineissa. Voi mikä ihme pallo!