Vuosi Suomessa

Joulut on juhlittu (aatto oltiin meillä ja selvisin hengissä kun mies totuttuun tapaan oli keittiövuorossa :) ja nyt sitten pari päivää enää vuoteen 2011. Vuosi Suomessa on takana, ja olemme siis päättäneet pysyä täällä ainakin kesään saakka. Muutto takaisin Tukholmaan on edessä luultavasti ensi kesän jälkeen. Aluksihan ajattelimme tulevamme ainakin vuodeksi, ja koska kaikki on mennyt pääasiassa hyvin, tuntuu turhalta kiirehtiä takaisin tässä vaiheessa. Muuttaminen -20 asteen pakkasissa 4kk vanhan vauvan kanssa ei myöskään juuri houkuta ...!

Mutta mutta... Valitin tätä jo joskus aiemminkin, mutta pakko taas purnata, kun tänään oltiin kaupungissa enkä keksinyt mitään ei-kaupallista tekemistä 3-vuotiaalle. Onko missään museossa lapsille ei ohjelmoitua tilaa /leikkipaikkaa? Mieleen tuli Postimuseo, mutta sepäs olikin tämän loppuviikon kiinni. Sopivasti, kun ihmisillä olisi aikaa mennä museoihin?? Tiedän että kansallismuseossa on jotain, mutta se on käsittääkseni maksullista (ainakin aikuiselle)? Kiasmassa tai Ateneumissa ei käsittääkseni ole mitään, mikä on aivan käsittämättömän kummallista. Ettei tänä päivänä satsata tuleviin kuluttajiin???

Tukholmassa kun näitä paikkoja on pilvin pimein, ja se peseekin Helsingin ihan kuusnolla- ihan heti tulee mieleen
Kaupunginmuseo,jossa on aivan mahtava tori lapsille (ilmainen)
Kulturhuset (ilmainen aivan upea lastentila)
Poliisimuseo (maksullinen)
Astrid Lingren maailma Junibacken (maksullinen, mutta ainoastaan lapsille tarkoitettu)
Tekniska museet (maksullinen)
muissakin museoissa on lapset huomioitu. Voitte lähettää vinkkejä sekä Tukholmaan että Helsinkiin liittyen, ja mielellään jos tiedätte mitä voi ex tempore 3 vuotiaan kanssa tehdä keskustassa, kertokaa?

Huomenna lähdemme koko konkkaronkka peräti viikoksi Tukholmaan - saa nähdä tuleeko mieli muuttaa samantien :) Mukavaa ja jännittävääkin, kun mies meinaa tehdä ensi viikolla töitä ja mun pitää hoidella lapsi-vauva-aktiviteetit ainakin muutamana päivänä. Onneksi parikin kaveria lapsineen on buukattu meille seuraksi.

Ja kotiin palattuamme Vidar täyttää jo 4kk! Aika lentää, ja ukko kasvaa niin että kohisee. Kohta ei kyllä enää rintamaito riitä, mutta 4kuisena saa toki alkaakin maistella pöperöitä.

Joulunodotusta

Poikkeuksellisesti haluan toivottaa kaikille ihanaa joulua kuvasarjan kera:



Tämähän luonnistuu hyvin...



... ei mutta mihin se Vidar nyt lähtee...



... on se ihan veikeä...



... you rock!

IHANAA& RAUHAISAA JOULUA!

Kaste ja kemut

Meillä oli sitten ristiäiset ja hienot juhlat olikin! Vidar oli niin tyynenä koko päivän ja tykkäsi tukan kastelusta ja kaikesta muustakin. Kiitokset vaan kummeille ja vieraille, teitte ihanat juhlat! Näin komea kakku Kakkuhelmestä oli piste iin päälle:

3kk

Vidar täytti sitten jo 3kk tiistaina. Iso poika! Vielä mennään pelkällä rintamaidolla (imetys toimii nyt alkuongelmien jälkeen hienosti), mutta tammikuussa voi sitten jo alkaa maistella ruokia jos siltä tuntuu.

Mies vei Veran tänään päiväkotiin ja tällaiset uniaamut vauvan kanssa on kyllä ihania. Ei mihinkään kiire, pötkylä tuhisee vieressä. Huomenna tuleekin sitten Ruotsin vieraat ristiäisiin ja viikonloppuna riittää tekemistä...

Ja lunta tulee, meillä ollaan ihan alppikylätunnelmissa. Täytyy sanoa, että vaikka Espoota muuten aina mollaan, niin auraamisessa kaupunki on kyllä onnistunut yli odotusten. Tänä käsittämättömän lumisena alkutalvena ei oltaisi varmaan muuten päästy mihinkään, mutta täällä meillä peräti pyörätietkin on aurattu siististi vaunuilijan kulkea! Meidän hiekkatie ajellaan hienosti päivittäin. Hesarin mukaan Helsingissä on todellisia ongelmia lumen kanssa, ja ainakaan viime talvena ei ollut toivoakaan Etelä-Haagassa ajaa pienemmille kaduille. Jotain kredittiä siis (autokaupunki)Espoolle, kun pyörä- ja kävelyväylätkin hoidetaan mallikkaasti!

Uusia mittoja ja matkakokeiluja

Neuvola oli torstaina, ja Vidarin viimeisimmät mitat ovat 62cm ja 5935g. Lisäksi saatiin peräti 3 rokotusta, aikamoista. En muista että Ruotsissa olisi kerralla ollut yhtä montaa. Tässä tuli rota suun kautta, sekä se tavallinen polio ym mutta myös pneumokokki. Vauvaparka... Seuraavakin rokotus on jo tosi pian, ja taas kunnon satsi, kaksi piikkiä.

Vidar myös koki ensimmäisen lentomatkansa tällä viikolla. Äiti pääsi Tukholmaan joulujuhliin, kun isi lähti Vidarin iltaseuraksi ja Vera meni mummolaan. SAS:n kone perjantaina oli kuin ammuttu täyteen väkeä - Finskin lentoemäntien ollesssa lakossa, SAS, Blue1 ja Norwegian on olleet aika buukattuja. Ei edes saatu vierekkäisiä paikkoja, vaikka meillä oli vauva. kysyttiin pariskunnalta, joka istui vieressä, josko voisivat vaihtaa. Eivät sitten voineet. Oli niin tärkeää istua sen 55 minuutin matka vierekkäin ettei voinut helpottaa 3kk vanhan vauvan vanhempien elämää. Justiinsa, ihmiset on pimeitä. No, matka meni ihan ok, Vidar pääasiassa nukkui lennot mennen tullen.

Meillä Manduca ei oikein ole toiminut vielä, Vidar ei ole tykännyt ja vauvan istuttaminen siinä on mielestäni ollut vaikeampaa kuin babybjörnissä. Kantajan selälle se on kyllä ollut hyvä. Toivotaan, että kun ikää tulee lisää ja istuma-asento paranee, homma alkaa toimia paremmin. Tai sitten mä en vaan tajua edelleen miten se pitäisi olla...

Ensi viikolla Vidar täyttää 3kk ja on vihdoin ristiäiset. Nimihän ukolla jo onkin.

10 vuotta sitten...

Tämä on hyvälle ystävälleni, joka menehtyi 10 vuotta sitten.

Elämässä on 10 vuodessa tapahtunut paljon. Niin paljon, ettei aina ole muistanut, miten tärkeä tämä ystävä oli. Nyt halusin kuitenkin muistaa, ja myös kirjoittaa siitä, edes lyhyesti. Miten paljon ystävältäni jäi kokematta... miten tänään tuntuu ja tietää, että hänkin olisi voinut tulla onnelliseksi, olisi voinut... jos vaan olisi jaksanut.

Muistaa miten karmeaa se oli. Muistaa miten yritti auttaa, mutta yrittikö ja tajusiko siä kuitenkaan ihan todella? Miten paljon lopulta oli tukena sillä hetkellä kun oli vaikeinta? Ja sitten kuitenkin, olisiko sitä mitenkään näin maallikkona voinut estää?

Suomessa on paljon itsemurhan tehneitä - melkein jokainen meistä todennäköisesti tuntee jonkun, tai ainakin tietää jonkun tutun tutun. Suomi on valitettavasti edelleen erittäin korkealla itsemurhatilastoissa, emmekä ole juuri panostaneet mielenterveysongelmien hoitoon viime aikoina. Parannusta asiaan ei myöskään näytä olevan tulossa. Viimeisen 10 vuoden aikana ei ainakaan olla menty parempaan suuntaan. Avohoito voi olla hyvä asia, jos se toimii. Ei jos se tarkoittaa, että sairaat lähetetään kotiin pilleripurkki kädessään. Raitiovaunulla ajelevat potilaat ovat Helsingissä tuttu näky, ja lääkärit määräävät useimmiten vaan lisää lääkkeitä. Joilla sitten voi sen hengen ottaa pois jos niin tahtoo.

Kun voisimme pitää parempaa huolta. Kun osaisimme puuttua ajoissa.

Ikävä on, paljon jäi yhdessä elämättä.