maanantaina, syyskuuta 27, 2010

Manduca tilauksessa

Kiitos kaikille vinkeistä liittyen kantoliinoihin ja -reppuihin. Ja erityisesti Tarjalle sekä Saaralle liinojen ja reppujen lainasta! Nyt on sitten Manduca tilauksessa.

Ihana syyspäivä oli sekä lauantaina että tänään. Toisesta blogissa löytyykin nyt syksyisiä kuvia.

torstaina, syyskuuta 23, 2010

Jorvista ja synnytyksestä

Lupasin palata synnytykseen ja Jorvin kokemuksiin.

Synnytys käynnistyi tosiaan lapsivesien menolla seiskan aikaan illalla, ja sen jälkeen seisoin suihkussa enkä voinut sieltä poistua, jotten olisi kastellut koko asuntoa. Siinä vaiheessa ei supistuksia ollut vielä lainkaan, ja kuvittelinkin että hommaan tulee menemään koko yö - vähintään. Suihkussa seisoessani Vera tuli kummastelemaan, mitä äiti tekee, ja kun äiti sanoi että nyt vauva taitaa tulla niin - Vera heitti kaikki vaatteet pois ja tuli myös suihkuun seisomaan ja huusi: nyt vauva tulee! Vähänkö huvitti. Siellä sitten seistiin vierekkäin ja odotettiin vauvan tulemista... :)

Soitettiin siitä sitten isovanhemmille, että tulisivat hakemaan Veraa ja heidän tullessaan neito juoksi alasti ympäri kämppää, äiti seisoi puolialasti pyyhe päällä suihkussa ja isä istui rauhallisen oloisena tietokoneen äärellä... no, ei se isäkään oikeasti ollut kovin rauhallinen - meilasi töihin ettei tule seuraavana päivänä ja sen jälkeen juoksenteli kuin päätön kana ympäriinsä etsien tavaroita ja pakaten loppua sairaalakassia. Mikä siinäkin on, että ollaan muka valmistauduttu mutta sitten kaikki on kuitenkin ihan levällään??

No, soitettiin sitten Jorviin ja sanoivat, että jos supistukset eivät ala, niin viimeistään aamulla pitäisi tulla tsekkaukseen. Ei kuitenkaan mennyt kuin puolisen tuntia kun supistukset jo alkoivat tuntua ja puoli yhdeksän aikaan niitä tulikin jo sen verran taajaan, että päätettiin lähteä Jorviin tsekkaamaan tilanne. Meiltä kun on niin lyhyt matka, että jopa edestakaisin ajelu onnistuisi suht vaivattomasti.

Kun tultiin sairaalaan, otettiin meidät sisään; supistuksia oli sen verran usein etteivät lähettäneet - onneksi - meitä takaisin kotiin. Päästiin jo synnytyshuoneeseen samantien alkukontrollin jälkeen, klo 21-22 homma sujui vielä suht rauhallisesti, supistuksia tuli n 3-4 minuutin välein. Mutta sitten alkoi tapahtua ja 22-23 kaikki eteni niin vauhdilla, ettei mamma meinannut pysyä hommassa mukana. Minulle tarjottiin epiduraalia, mutta koska siinä vaiheessa luulin että touhuun menee vielä tunteja, uskoin sinnitteleväni vielä hetken ilman - muutoin ehkä paukkuja ei riittäisi myöhemmin. No, sitten kun todella olisin halunnut sen epiduraalin, tuli supistuksia koko ajan niin ettei sitä enää pystytty laittamaan - ja lopulta kun olisin sen muutoin saanut, minun jo käskettiin ponnistaa!!! Mies-raukkakaan ei pysynyt tapahtumien perässä kun kaikki tapahtui suomeksi ja niin nopeasti. Joko nyt ponnistamaan???

No siinä sitten ponnistettiin 10 minuuttia ja sitten vauva olikin jo siinä - 4 tuntia lapsivesien menon jälkeen. Todella upeaa että kaikki sujui niin nopeasti. Olihan se karmean tuskaista tälläkin kertaa, muttei ainakaan kestänyt kauaa.

Kätilöt olivat todella mukavia ja sympaattisia, kyselivät tarkkaan mitä haluan ja tosiaan olisin sen epiduraalinkin sanut jos olisin halunnut - oma syy siis, että lopulta homma meni ihan luomuna. Osastolla oli aika hiljaista ja saatiin olla rauhassa vauvan kanssa syntymän jälkeen, meille tuotiin pöperöt ja sitten päästiinkin jo lapsivuodeosastolle. Siellä yöhoitaja kävi vielä selventämässä käytännöt ja sitten mies pääsi kotiin. Meillä ei siis ollut perhehuonetta, mutta huoneesa oli vain kaksi sänkyä ja sain olla ensimmäisen yön ja seuraavan päivänkin ihan yksin. Aika luksusta!

Kaikki kätilöt olivat mukavia, kävivät läpi käytäntöjä, neuvoivat imettämisessä kun sitä toivoin ja osallistuivat sen verran kun potilas halusi. Muutoin uudelleen synnyttäjänä sain olla aika rauhassa, paikalla oltiin silloin kun itse sitä toivoin. Etenkin omahoitaja oli todella kiva ja avulias. Ja saatiin peräti ruotsinkielinen omahoitaja, kun heille selvisi, että mieheni ei oikein osaa suomea. Synnytyksessä mukana olleet kätilöt osasivat oikein hyvin englantia, eli muuten sai isäkin selostusta paitsi kaikkein kiireisimmässä vaiheessa.

Toisena yönä sain sitten jo seuraakin, mutta tosiaankin meitä oli vain kaksi samassa huoneessa mikä tuntui mukavalta. Meidät olisi lopulta päästetty jo kahden yön jälkeen kotiin, sillä varauksella että seurattaisiin tarkasti ettei mitään infektioita tulisi vauvalle. Itsestä tuntui kuitenkin turvallisemmalta jäädä vielä yhdeksi ekstra-yöksi ennemmin kuin lähteä kotiin arpomaan, onko kaikki varmasti hyvin vai ei. Meitä ei myöskään mitenkään häädetty kotiin, tosin kolmantena päivänä oli sen verran synnyttäneitä että silloin jo toivottiin että lähdetään - ja lähdettiinkin enemmän kuin mielellään.

Imetykseen suhtauduttiin positiivisesti, muttei mitenkään fanaattisesti, mikä sekin tuntui mukavalta. Lähtiessä mainitsin että vähän on rintatulehduksen oireita ja minulle neuvottiin niin pumppuvuokraamot kuin imetystukilinjatkin. Myös soittaessa Jorviin jo samana päivänä sekä seuraavana päivän, sain asiallista neuvontaa puhelimessa. Lopulta sain myös antibioottikuurin puhelimitse, mikä oli taivaan lahja ettei tarvinnut lähteä päivystykseen turhaan jonottamaan. Päivystyksen puhelinneuvonta toimi muutenkin hyvin, paitsi yhtenä yönä kun siellä oli ollut niin kiireistä etteivät kerenneet soittamaan takaisin (kuulemma 10 synnytystä + jonoa päivystyksen puolella eli ymmärrettävää että puhelinasiakkaat eivät ole ensisijaisia).

Siis kaikin puolin hyvä kokemus, sanoisin. Menisin uudelleenkin. Hyvin kuunneltiin äidin tahtoa ja toiveita, eli jos harkitset Jorvia synnytykseen voin kyllä suositella.

tiistaina, syyskuuta 21, 2010

Ruotsin vaalien jälkimainingeissa

Ruotsissa käytiin sitten eduskunta-, kunnallis- ja maakäräjävaalit. Muihin tosin kuin eduskuntavaaleihin ei juuri ole kiinnitetty huomioita - niin siinä helposti käy, kun vaalit ovat samanaikaisesti.

Porvarihallitus sai mandaatin jatkaa hallitsemista, Rödgröna hävisivät selkeästi Allianssille. Oli tuloksesta poliittisesti mitä mieltä tahansa, voi todeta: Ruotsikin on täten siirtynyt normaalitilaan, jossa mikä tahansa puolue voi voittaa vaalit - ei ainoastaan demarit - koskaan aiemminhan ei Ruotsissa demarit ole hävinneet kaksia vaaleja peräkkäin. Tämän kertainen tulos oli demarien huonoin sitten yleisen äänioikeuden 1921.

Eniten huomiota on kuitenkin kiinnitetty maahanmuuttokriittisen puolueen Sverigedemokraattien menestykseen. 5,7% kannatuksellaan puolue selvitti tiensä kirkkaasti yli 4% äänikynnyksen ja pääsi eduskuntaan peräti 20 edustajalla 350:sta. Ruotsalaiset ovat olleet shokissa ja osoittaneet mieltään rasistisen puolueen pääsystä valtiopäiville. Jokseenkin hämmentävää mielestäni, kun kaikki mielipidetiedustelut osoittivat näin käyvän, muualla Euroopassa näin on käynyt jo ajat sitten ja tuo osuus kuitenkin kaikista äänistä on eurooppalaisittain aika matala.

Onhan se valitettavaa, mutta ei mitenkään yllättävää. Enemmänkin yllättävää on se, ett tässä meni näinkin kauan. Norjassa ja Tanskassa maahanmuuttovastaiset puolueet saavat n 15-22 % osuuden äänistä, Suomessa persuille on ennustettu 9-10 % kannatusta. Minusta olisi ollut yllätys, mikäli Sverigedemokraterna EI olisi päässyt eduskuntaan. Ruotsalaiset ilmeisesti ovat kuvitelleet tähän asti vain olevansa niin suvaitsevaisia, ettei tämä ongelma kosketa heitä. Muutoin en voi käsittää tätä asian aiheuttamaa hysteriaa. Jälleen kerran osoitus ruotsalaisten kuvitelmasta olla muita maita erinomaisempia...

Rödgröna ovat peräti menneet niinn pitkälle että vaativat uusia vaaleja. Anteeksi mitä?? Demokratiassa on se huono puoli tietysti, että poliitikot eivät voi määrätä miten kansalaisten pitäisi äänestää. Mutta luulevatko demarit todella, että uudet vaalit järjestämällä rasistit eivät yhtäkkiä saisikaan yli 4% äänistä??? Tämähän on demokratian halveksumista. Kun tulos ei miellytä, järjestetään uudet vaalit! Kas kun ei vaihdeta kansaa... Eikö aiheellisempaa olisi miettiä, MIKSI kansalaiset äänestävät kuten tekevät, ja mitä niille syille voisi ja pitäisi tehdä?

Porvarihallitus on päättäväisesti kieltäytynyt tekemästä yhteistyötä Sverigedemokraattien kanssa, ja kosiskelee nyt Ruotsin vihreitä tukemaan omaa politiikkaansa. Vihreät ovatkin yhtäkkiä ratkaisevassa asemassa ja heillä on varaa valita. Tähän mennessä he tosin ovat kieltäytyneet yhteistyöstä, vaikka vaihtoehtona olisi Sverigedemokraattien vallan kasvu. Saa nähdä mitä tapahtuu jatkossa.

Joka tapauksessa täytyy sanoa, että kaikkien muiden puolueiden kieltäytyminen yhteistyöstä rasistien kanssa on suoraselkäistä toimintaa - mitä Suomen politiikasta ei voi sanoa. Suomessahan persujen nouseva kannatus on saanut muut puolueet omaksumaan persujen retoriikkaa ja kiristämään kantojaan maahanmuuttoon. Muut paitsi vihreät ovat valmiita hyväksymään, tai eivät ainkaan ole kieltäneet mahdollisuutta hallitukseen menoon persujen kanssa. Aivan samoin on käynyt Tanskassa. Onneksi edes Ruotsissa siis pidetään edelleen kiinni liberaalista ja suvaitsevaisesta linjasta.

***

Ps. voisitko kuvitella Suomessa vastaavaa spontaania mielenosoitusta rasismia vastaan? En minäkään.

Ps2. Aivan käsittämätöntä, ettei kaikkia ääniä ole edelleenkään laskettu. Todella toheloa. Tiesitkö, että Ruotsissa ennakkoäänen saa kumota äänestämällä uudestaan vaalipäivänä? Ei yhtään ihme että ääntenlaskenta kestää ja kestää...

lauantaina, syyskuuta 18, 2010

Ensimmäiset 10 päivää

No niin. Vihdoin taas täällä. Aika haipakkaa ollut tämä ensimmäiset 10 päivää. Se fakta, että kotiinpaluun jälkeen mulla on ollut kuumetta useana päivänä ja olen maannut hampaat kalisten peiton alla kykenemättä muuhun kuin pitämään vauvan hengissä, ei ole juurikaan auttanut kotielämän kaaokseen. Toisaalta, silloin kun olen ollut terveenä, homma on pyörinyt jokseenkin ok.

Mistäs päästä sitä edes aloittaisi, nyt olisi niin paljon juttua...

Vauvalla ei vielä varsinaisesti ole ryhtmiä, joten kaikkeen on varauduttava. Välillä on 2-3 tunnin imetyssessioita, jolloin olen aikalailla kiinni sittiäisessä enkä paljon muuhun pysty. Onneksi mies on tosiaan ollut isyyslomalla kotona (vaikkakin käynyt työtapaamisissa silloin tällöin) joten käsiä on ollut riittämiin. Mutta kyllä tällä hetkellä ihmettelen niitä äitejä, joilla on useampia lapsia kotona, että jos tällainen 2 tunnin imetysputki on päällä, miten voi huomioda isompaa lasta? Vai onko sitten vaan huomioimatta? Vai antaako vauvan huutaa? Tietysti isompi lapsi väkisin oppii kärsivällisyyttä, kun kaikkea vaan ei saakaan ihan heti - mikä lienee ihan terveellistä lapselle, joka on tottunut olemaan maailman napa.

Nukkumisen suhteen ollaan yhtä arvaamattomia. Välillä vedetään usean tunnin tirsat (kuten juuri nyt on meneillään), mutta sitten tosiaan saatetaan tankata rinnalla tuntitolkulla. Onneksi yöt ovat aika rauhallisia, viime yönä ei ollut kuin yksi syöttömaraton klo 4.45-6.00. Muutoin herättiin pari kertaa 15 minuutin ruokailuun ja yleensä saan kuitenkin nukkua sen n 6 tuntia yössä.

Varmaankin jonkinlainen rytmi jossain vaiheessa löytyy, kunhna nyt tuota ikään tulee vähän lisää. Ekoja kertojakin on ollut jo monia: ekaa kertaa oltiin kävelyllä kun itse pääsin vihdoin ulos viime tiistaina, ekaa kertaa kylvyssä, neuvolassa, kokeiltiin tuttiakin jo, autonistuimessa on oltu monta kertaa ja käyty jopa Sellossa eilen. Se jäi sitten aika lyhyeksi reissuksi, kun osui se ruokailuvaihde juuri sitten siihen päälle. Kantoliinaa on kokeiltu sekä manducaa ja molemmissa vauva viihtyi erinomaisesti. Niistä lisää tuonnempana.

Isosiskon reaktiot ovat olleet moninaiset. Ensi alkuun tapahtui se tyypillinen mitä olin pelännyt - vahinkoja tuli housuun, niin isoja kuin pieniäkin. Se onneksi loppui parin päivän jälkeen. Samalla myös käytöksestä tuli vielä aiempaakin lyhytpinnaisempaa. Kärsivällisyyttä on nolla, nada, niente. Kun joku ei mene niinkuin pitäisi niin hermostuminen tapahtuu kahdessa punaisessa sekunnissa. Tämä toisaalta voi myös kuulua yleisesti 3 vuotiaan uhmaan. Yöllä ei enää pääsekään äitin ja isän väliin nukkumaan, kun siinä on nyt vauva (ei, 3 vuotias ei tosiaankaan voi nukkua 10 päivää vanhan vauvan vieressä), ja yksi yö istuttiin nurkassa ja itkettiin. Se otti kyllä äidin sydämestä. Keksittiin luova ratkaisu ja isosisko pääsi isin viereen lattialle patjalle ja oli siinä tyytyväinen. Muutenkin äidillä ei ole enää aikaa, kun äiti on kiinni vauvassa - aikamoinen muutos siitä, että viimeiset 9 viikkoa äiti on ollut jakamattomasti käytettävissä siihen, että äiti on aina toisaalla... Onneksi on isä. Isästä onkin tullut poppis leikki-isi nyt, kun on hänen vuoronsa hoitaa isompi lapsi. Hyvä niin.

Sitten toisaalta, isosisko on ollut aivan innoissaan vauvasta, jaksaa leperrellä ja silitellä ja taputella ja ihailla. Vauva on kiinteä osa perhettä ja Vera on tosi ylpeä isosisko, ja esitteli vauvaa innoissaan kun kävin Veraa hakemassa tarhasta. Vera auttaa vaipanvaihdossa ja tulee aina sanomaan kun vauva itkee, että "äiti äiti vauvalla on nälkä".

Että kyllä tämä tästä ja loppujen lopuksi aika vähällä isosiskokin on hyväksynyt vauvan osaksi perhettä, eikä ainakaan vielä ole ollut palauttamassa takaisin :)

Katsotaan sitten ensi viikolla kun mies menee töihin ja jättää meidät selviytymään keskenään..... huhhhuh.

Seuraavalla kerralla lisää Jorvista ja synnytyksestä.

tiistaina, syyskuuta 14, 2010

Elonmerkkejä...

Kiitos ihan hurjasti kaikista kommenteista! Palaan vielä tarkemmin tähän ensimmäisen viikon härdelliin kunhan jaksan, ehkä jo tänään.

Niille jotka ovat kuvista kiinnostuneita, niitä löytyy nyt toisesta blogista. Sinne tarvitaan tunntukset, ilmoita jos haluat sellaiset.

lauantaina, syyskuuta 11, 2010

Uutisia

Kyllä, täällä on tapahtunut. Pieni poikamme syntyi viime tiistai-iltana vauhdilla, vedet meni klo 19, mentiin sairaalaan yhdeksältä ja 23.15 oli pieni mies tullut maailmaan.

Sairaalasta päästiin kotiin eilen ja sen jälkeen onkin sitten ensimmäinen rintatulehdus, kivirinnat ja kaikki muut mahdolliset imetysvaivat jo koettu. Tänään en ole juuri päässyt sängystä ylös. Siksipä en tässä ole kerennyt paljoakaan kirjoittelemaan... aika näyttää miten selviämme tämän hetkisestä kaaoksesta. Lopulta varmaan ja toivottavasti hengissä.

Pikkuinen mies on kuitenkin ihana :)

maanantaina, syyskuuta 06, 2010

D-day

Tänään on siis SE päivä, vielä joitain tunteja aikaa keretä tämän päivän puolella... mutta ei lupaavalta näytä.

Onko joku täällä kävijöistä käyttänyt pesupähkinöitä? Ostettiin niitä viikonloppuna Ruohonjuuresta ja testasin ekaa kertaa eilen, mutta mun mielestä pyykki tuoksuu omituiselta - ja erityisesti käytetyt pähkinät, joita siis pitäisi voida käyttää uudestaan, haisevat suorastaan pahalta. Olenko tehnyt jotain väärin vai kuuluuko tämä asiaan... vähän ärsyttää nimittäin.

sunnuntaina, syyskuuta 05, 2010

Katse oikeaan mars

Vera on tykännyt jo pitkään esiintyä ja tanssia ja tehdä kaikenmaailman piruettiliikkeitä. Niinpä tuumin, että voisi olla kivaa mennä johonkin tanssi/jumppa/voimisteluryhmään. Ajatuksena, että siellä saisi pomppia ja tanssia musiikin tahtiin samanikäisten seurassa. Kuulostaa kivalta, eikö?

No, tänään oli sitten voimisteluseuran ensimmäinen tunti ja sinne mentiin innostuneesti (vaikkakin vähän väsyneenä, koska nykyään kotipäivinä ei suostuta nukkumaan päiväunia). Siellä ei sitten saaneet olla vanhemmat mukana, vaan lapset jätettiin ohjaajien kanssa keskenään. Ryhmä oli 3-6 vuotiaille, mutta jaettu kahtia, eli oletettavasti 3-4 vuotiaat keskenään. Ohjaaja sanoi, että jos tulee joku hätä on hyvä että vanhempi on lähettyvillä. No, odottelin ulkopuolella tunnin ajan ja oletin että kaikki oli mennyt hyvin kun sieltä ei mitään kuulunut.

Tunnin aikana kuuntelin hiukan epäilevänä sisältä kuuluvia ohjeita "katse oikeaan", "katse vasempaan", "hypätään", "hyvä tytöt", ei musiikkia, pelkkiä käskyjä... Eihän 3 vuotiaat edes tiedä mikä on oikea tai vasen?!! Ohjaajista osa oli venäläisiä ja lapsista hyvin monet. En halua olla ennakkoluuloinen, mutta touhu kuulosti kovalta valmennukselta venäläiseen malliin.

Kun tunti sitten oli, Vera tuli pelokkaan näköisenä viimeisten joukossa ulos. Sanoi ettei osannut. Ettei osannut, 3v!! Ohjaaja kertoi, että alussa oli mennyt hyvin, mutta sitten oli tullut vähän vaikeita juttuja ja äitiä ja isää ikävä (missä äiti?) ja lopun tuntia Vera oli istunut yhden ohjaajan sylissä. Olen aika järkyttynyt, ettei äitiä siinä vaiheessa haettu, vaikka ohjaaja selittikin, että yksi tunti on hyvä katsoa jos se siitä menisi. Hirveää talvisotameininkiä! Ja Vera sentään on päiväkotilapsi, joka on tottunut muiden seuraan ja yhteistoimintaan eikä yleisesti mitenkään kauhean pelokas, vaikka ehkä alussa ujo uudessa seurassa. Kyllä minä olisin olettanut, että äiti haetaan paikalle, kun kerran pyydettiin odottamaan lähettyvillä.

Meillä ei oikein ole tuuria näissä harrasteissa. Viime keväänä oltiin ruotsinkielisessä knatterytmikissä jossa kaikki tehtiin vetäjän ehdoilla. 2 vuotiaat lapset eivät olisi saaneet juosta ympäriinsä, vaan piti istua sylissä ja laulaa ja leikkiä siten mitä ohjaaja oli päättänyt (kenties ok 1 vuotiaalle muttei yhtään sopivia juttuja 2 vuotiaalle). Ohjaaja häiriintyi lasten käytöksestä. Nyt sitten tämä.

Tuntuu ihan kummalliselta, ettei tunteja tehdä lasten ehdoilla? Luulin että voimistelu 3 vuotiaalle olisi kivaa hyppimistä, ei mikään armeijaleiri. Tämän tunnin perusteella tuntui, että vanhemmat alkavat harjaannuttaa lapsiaan 3 vuotiaasta telinevoimistelun huipulle. Haloo.

Kuulemma on ok, että minä menen seuraavalla kerralla tunnille mukaan jos halutaan vielä tulla. No taatusti menen, jos vielä ylipäänsä osallistutaan. Rahat saa kuulemma takaisin jos ei haluta enää osallistua. Hyvä sentään. Tarkoitus ei ihan ollut laittaa lapsiparkaa venäläiselle harjoitusleirille kohti telinevoimistelun maailmanmestaruutta. Helvetti sanon vaan, ihan hulluja ovat. Onko tämä jotenkin suomalaista tehdä naama irvessä juttuja pienestä pitäen vai onko meillä tosiaan ollut vaan huono onni? Jotenkin vaikea kuvitella että Ruotsissa olisi vastaavaa... tämähän olisi suorastaan lapsiparkojen kiusaamista.

Oltiin sitten vielä kylässä tänään päiväkotikaverin luona (onneksi siellä sentään oli tosi kivaa :), ja hänen äitinsä kertoi että heillä oli ollut tosi onnistunut tanssitunti, eri paikassa. Sinnekään ei saanut vanhemmat mennä mukaan mutta lapsi oli jälkeenpäin ihan innoissaan. Ajattelin että jos vaikka sitten kokeilisi sitä. Varsinkin jos pääsisi kaverin kanssa samalle tunnille, olisi sitten myös joku tuttu siellä.

Toisaalta Vera jälkeenpäin väitti, että haluaa mennä jumppaan uudelleen. Mutta voiko 3 vuotiasta uskoa?

lauantaina, syyskuuta 04, 2010

No news

No news.... ennenaikaisia supistuksia tulee tiheää tahtiin mutta edelleen täällä sinnitellään. Viime yönä kuvittelin jo, mutta ei. Pitäisi kai lakata odottamasta, niin sitten se ehkä vain yhtäkkiä tapahtuisi. En vaan tiedä miten sen kärsimyksen taas kestää, on se niin karmaisevaa puuhaa koko synnytystouhu. Senkin takia vaan toivoo, että olisi jo ohi. No, maksimissaan siis 2 viikkoa jäljellä, ja eilenkin oltiin vielä kylässä kavereilla ja muutenkin yrittänyt sopia joitakin menoja ettei nyt elämä ihan pysähtyisi. Tänään oltiin peräti Eläinmuseossa..

Huomasinpa tässä vakiblogeja lukiessani että olin saanut kunnianosoituksen! Sepäs mukavaa, kiitos Elvira! Laitan 7 faktaa piakkoin.

Ps. en taida kuitenkaan kyetä elämään 6 vaatteella koko syyskuuta.. ainakin se tuntuu päivien kuluessa yhä haasteellisemmalta. Vaikka en edes laskisi niitä sairaalavaatteita mukaan :) Itse asiassa, mulle varmaan sopisi paremmin joidenkin haasteesta muokkaama versio: käyttää kaikkea, mitä kaapeista löytyy. Tämä voisi olla hyvinkin loppuvuoden versio, jossa vuoden lopussa veisi kirpparille sellaiset kuteet joita ei ole tullut käytettyä yrittämisestä huolimatta (kesävaatteita ei ehkä voisi laskea tähän mukaan kuitenkaan). Mutta ehkä imetysaika ei ole sopivin tämmöiseen(kään) haasteeseen...