Fritids iltapäiväkerho

Jos jostain voi tässä Ruotsin koulusysteemissä olla tyytyväinen niin Fritidsestä eli vapaa-ajankodista. Se tarkoittaa siis samaa kuin Suomessa iltapäivätoiminta tai -kerho. Täällä sitä vaan tarjotaan lapsille esikoululuokasta ainakin neljänteen viidenteen luokkaan asti. Fritids on auki silloin kun koulua ei ole. Siellä tehdän juttuja, toiminta on suunniteltu pedagogisesti ja ohjaajat ovat yleensä koulutettuja fritids-ohjaajia.

Näillä meidän esikoululaisilla toiminta on pääasiassa leikkiä, askartelua, ulkoilua. Isommista lapsista en tiedä, mutta on hyvin helpottavaa tietää, että lapset ovat valvonnan alaisuudessa vielä monen monituista vuotta - verrattuna Suomeen, jossa iltapäivätoimintaa on tarjolla tuskin edes tokaluokkalaisille. En voi käsittää miten Suomessa vanhemmat pärjäävät, kun ja jos tokaluokkalainen pitää jättää moniksi tunneiksi yksin. Tai ehkä kaverin kanssa, mutta silti ilman aikuisen valvontaa. Muualla maailmassahan tämä olisi heitteillejättöä. Suomessa aikuisena toimii kännykkä. Harvassa muussa maassa varmaan niin monella 7-8 vuotiaalla on omaa kännykkää. Yhdessä lukemassani kyselyssä amerikkalaisvanhemmat arvioivat sopivan iän ensimmäiselle kännykälle olevan 11-12 v.

Tottakai kännykkä on parempi vaihtoehto kuin ilman, jos siis aikuista vaihtoehtoa ei ole. Täällä onneksi on. Fritids on auki myös loma-aikoina, hiihtolomilla ym, ainoastaan kesäloman aikana on 2 viikkoa, jolloin ovet pysyvät kiinni. Kesälomiakaan ei siis tarvitse stressata samoin kuin Suomessa.

Todellakin suuri kiitos tälle toiminnalle, jos nyt muutoin koululaitos aikalailla mättääkin!

6 v. Pyjamapartyt

Vera täytti heinäkuun lopussa kuusi vuotta. 6 vuotta, koululainen siis! Huhhei ja huraa! Tällainen kakku oli meillä juhlapäivänä, ihan itse väkerretty.

Tänä viikonloppuna vietettiin sitten kaverisynttäreitä. Meillä oli ensi kutsut, ruokaa ja juomaa ja ohjelmaa. Sitten saivat vieraat jäädä yöksi. Tämä on ollut tredinä täällä meillä, joten luvattiin sitten Veralle aikansa kyseltyään, kun yks parhaista kavereista pitää vastaavat viikon päästä.

Kolme tyttöä halusi jäädä, aluksi tyttöjä oli neljä mutta yksi tuli toisiin aatoksiin ja alkuillan aikana ja äitinsä kävi sitten hakemassa tytön kotiin yöksi. Katseltiin filmiä ja syötiin popcornia ja sen jälkeen syötiin iltapalat, pestiin hampaat, luettiin iltasatu ja kaikki sitten nukkumaan samaan huoneeseen. Kaksi kerrossängyssä, kaksi lattialla. Oli aikalailla supinaa ja sipinää, mutta lopulta 10.30 nukkui viimeinenkin. Vidar nukkui meidän kanssa.

Ajateltiin, että tämähän meni hienosti, odotettua ja pelättyä paremmin!

No, sitten yhdeltä yksi vieraista heräsi ja valitti korvakipua. Kysyä isää, sanoi että pitää soittaa isälle. Itsestä tuntui, ett katsotaan jonkin aikaa miten tilanne kehtittyy. Kun ei oikein tiennyt edes, onko kyseessä korvakipu vai yleinen koti-ikävä. Yritettiin silittää, nukkua vieressä, jutella, mutta mikään ei auttanut. Toisaalta lapsi ei valittanut kovaan ääneen, välillä luulin jo hänen nukahtaneen, ennen kuin kuului taas pieni nyyhkäys.

Lopulta, puolitoista tuntia ja meidän molempien yritettyä, totesimme että kyllä vanhemmat pitään vaan soittaa hakemaan lapsi kotiin. Eli puoli kolmelta soitimme sitten isänsä hakemaan. Arvatkaa, oliko aamulla puhki olo...! Ei ole enää tottunut yövalvomisiin!!

Muut tytöt heräsivät klo 5. Vera oli kuullut, miten kaksi jäljellä olevaa vierasta pohtivat, onko korvakipuinen ryövätty yön aikana. Ai kauhea. Varsin vilkas mielikuvitus sanoisin...

Me saatiin onneksi nukkua vielä jonkun aikaa, vaikka tytöt jo keikkuivat ylhäällä, vasta seiskan aikaan piti lähteä laittamaan aamupalaa.

Mutta kyllä totesin, että meidän yöpymiskekkerit on nyt pidetty vähäksi aikaa! Parin-kolmen vuoden kuluttua voidaan harkita uudestaan. Ehkä.

Heihei tutti

Joopa, joo, kesäkuu vaan hurahti ohitse. Tapahtui meillä myös isoja: Vera oppi pyräilemään, ihan tuosta noin yllättäen. Aiemmin on harjoiteltu apupyörillä ja tänä kesänä pari kertaa ilman, mutta yleisesti asia ei oikein ole innostanut. Nyt tuo arvokas taito vain yhtäkkiä ilmaantui, parin kerran kokeilulla. Ja nyt pitäisi päästä pyöräilemään joka päivä!

Lisäksi Vidar luopui tutistaan viikko sitten, käyntiin viemässä tutit Skansenin kissoille. Kyllähän tuo aika vanhaksi jo kerkesikin, ainakin suomalaisittain. Ruotsissahan tutteja näkee ihan yleisesti vielä 3-4 vuotiailla, joskus jopa vanhemmillakin. Skansenilla siis on paikka, minne yleisesti viedään tutit ja luovutetaan kissanpennuille.

Jos nukuttaminen ennen sitä oli haasteellista, on sen jälkeen hommassa mennyt aikalailla ikä ja terveys ja hermot moneen otteeseen. Tällä hetkellä toimiva keino on yhtäkkiä vaunuun nukuttaminen (tämähän oli meillä käytössä joskus kauan sitten, kun Vidar ei vielä osannut nousta vaunusta itse, mutta sittemmin poistui käytöstä kun tyyppi alkoi venkoilla itsensä irti ja kaatuikin vaunuissa jonkun kerran). Nyt siis olemme palanneet alkuun. Ehkä nämä joskus 5 vuoden säteellä alkavat nukkua, ennen kuin tulee teini-ikä ja alkaa muut huolet...

Lomia odotellessa. Ensi viikko vielä töitä, mies meni vielä työmatkalle keskiviikkoon asti ja nyt kärvistelen lapsia nukkumaan itsekseni. Pakko vaan kasvattaa pinnaa, kyllähän siihen on tarvettakin...

Nukahtamisesta

Onko teillä muilla nukahtamisen kanssa hankaluuksia? Meillä on ihan karmeaa... Välillä on parempiakin iltoja, mutta usein on ihan mahdotonta. Ostettiin kerrossänky lapsille noin kuukausi sitten ja sen jälkeen homma on mennyt ihan ketuille. On meillä ollut kyllä hankalaa aiemminkin, nukahtaminen on tässä perheessä aina ollut SE murheenkryyni, syystä tai toisesta. Pinnasängyn kanssa Vidarin vielä saattoi ainakin joskus jättää nukkumaan itsekseen, mutta nyt on sekin ilo poissa. Yhdessä nukkumaan meno ei tule kuulonkaan. Homma menee ihan riehumiseksi.

Yhdessä nukuttaminen saattaa sujua, jos on itse huoneessa ja on hyvä ilta. Tänään ei ollut. Lopulta kaikki huusivat.

Unelma olisi se, että lapsille voisi lukea iltasadun, ja laittaa heidät nukkumaan, jonne he itsekseen nukahtaisivat. Meillä riehutaan ja pelleillään. Vaikka itse olisi paikalla, niin Vera valittaa että pitäisi tulla viereen, ja Vidar valittaa, että pitäisi mennä pois huoneesta...

Toimiiko teillä nukuttaminen? Olisiko mitään vinkkejä mitä voisi tehdä??? Me aletaan olla aika epätoivoisia---- rutiinit pitäisi saada kohdalleen, se voisi kyllä auttaa. Mutta muuten?

Koulutielle

Tällä viikolla oli eka tutustuminen uuteen kouluun. Lasten kanssa mentiin, ja yllättäen vanhemmat eivät saaneetkaan olla paikalla. Lapset jäivät opettajien kanssa huoneeseen ja meidät vanhemmat passitettiin tunniksi kahville. Hyvin siellä oli sujunut, jopa nokun tehtävän olivat tehneet. Meitä äitejä ja vähän isiäkin jännitti kyllä ihan yhtä paljon kuin lapsiakin... toinen koulukäynti on sitten 2 viikon päästä, ja koulu (esikoululuokka) alkaa 20.8. Opettajat tuntuivat tos mukavilta, ja kaikki meidän päivkodista tulevat lapset olivat ainakin tässä vaiheessa vielä samassa ryhmässä.

Ruotsissahan esikoulu on aina koulun yhteydessä ja lasketaan jo koulutoiminnaksi, vaikkei kuulukaan oppivelvollisuuden piiriin eikä siten ole "pakollista". Läksyjä ei myöskään tule tämän vuoden aikana käsittääkseni.

Tänne on vihdoin tullut kauankaivattu kevät, ja kesäkin kolkuttelee jo ovella. Tänään oli upea auringonpaiste ja ensimmäistä kertaa puissa lehdet. Ihanaa! Lenkkeillessä aurinkoista Norr Mälästrandia pitkin sitä usein miettii, miten upea Tukholma onkaan. Onni asua täällä! Vaikka Helsinki onkin myös lähellä sydäntä... ensi viikolla tullaankin suomalaisen äitienpäivän viettoon Suomeen, Ruotsissa äitienpäivää vietetään kuun lopussa.

Ollaan myös päästy pyöräilyn makuun pitkästä aikaa, ostettiin aikuisen pyörään liitettävä erillinen lastenpyörä ns. påhängscykel ja se toimii tosi hienosti! Vera istuu tällaisen lisäpyörän päällä ja Vidar lastenistuimessa. Näin koko porukka voi lähteä pyöräretkelle. Meillähän ei itse vielä oikein osata pyöräillä. Pikkuhiljaa, ja tästä on syntynyt ekaa kertaa oikeaa pyöräilemisen iloa!

Horror viikko

Huhhuh mikä viikko. Välillä sitä ajattelee, että onkohan tämä ihan kreisiä että näitä töitä on näin paljon. Toisaalta osittain niitä on niin paljon, koska on hommissa niin uusi, että kaikkeen menee kaksinkertainen aika. Enkä ole ruotsinkielinenkään, täydellisen ainakaan, joten tekstin muotoilukin lienee hitaampaa kuin natiivilla. Mutta silti... alkuviikosta olin kaksi päivää työmatkalla Göteborgissa ja siellä tuli tehtyä 12 tuntia töitä per päivä. Sitten mies oli työmatkalla Suomessa to-pe joten kotona oltiin molemmat siis keskiviikkona... tänään onkin sitten otettu tosi lungisti, kun mihinkään ei ole ollut kiire. Vera oli isänsä kanssa katsomassa Röjär Ralf, mikä mahtaa olla sen nimi Suomessa?

Huomenna on Vidarin ensimmäiset synttärikutsut - tosin mennään koko perhe, kun Vera on synttärisankarin isosiskon kaveri. Oli ihan liikkistä saada kutsu 3 v synttäreille, tuntui ihan uskomattomalta että Vidar sai jo kutsun! Mutta onhan Vidarkin jo 2½. Katseltiin vanhoja videoita kahden vuoden takaa, ihan käsittämätöntä miten moista ei edes muista...

Vidaria on ollu tosi hankala saad nukkumaan viime aikoina -tilanne on siis kääntynyt aivan päälaelleen. En edes ajatellut asiaa, ennen kuin ystäväni jolla on aikuisia lapsia, totesi että "aika jättää väliin päiväunet??" kun tajusin että just! Aivan! Päiväunet... miten pahvi sitä voikaan olla? Eikö siitä ekasta lapsesta muista mitään??? Nyt sitten aletaan testata lyhyempiä päiväunia. Kokonaan ilman ei vielä voida mennä.

Kaaoksen vallassa

Miten uuvuttavaa, raivostuttavaa ja stressaavaa lasten sairastaminen onkaan. Yhdistettynä uuteen työpaikkaan ja omiin sekä miehen työmatkoihin. Ja tietysti tuntuu kamalan kurjalta lasten puolesta.

Samalla huomaa, miten huonosti asiat turvaverkon suhteen ovat... siis sitä ei ole. käytännössä tullaan tilanteeseen, että puolikipeä lapsi on pakko viedä päiväkotiin, koska ei ole vaihtoehtoja. Emme varmaankaan ole ainoita tässä tilanteessa? Tuntuu, ettei kenelläkään nykyään ole turvaverkkoja, vaan on pakko turvautua ulkopuoliseen apuun tai olla kokonaan ilman. Riippuu varmaan työtilanteesta, miten tämä toimii.

Meillä on nyt sairastettu kaksi viikkoa melkein putkeen. Viime viikolla oltiin kipeitä ja poissa päiväkodista ma-to. Tällä viikolla ma-ke. Koskaan ennen ei meillä olla oltu tällä tavalla kipeitä. Kuumetta, flunssaa, korvakipua, yskää, märkärupea, mm. Viime viikolla olin kotona puolet maanantaista, ke ja to. Tällä viikolla eilisen, puolet päivästä tänään. Ja tämä tietysti juuri nyt, kun olen aloittanut uudessa työpaikassa ja haluaisi keskittyä töissä, ja ylipäänsä olla paikalla. Olen tehnyt kaikki illat töitä. Ei millään jaksaisi enää. Koska lapset ovat kotona päivät, menee rytmi ihan sekaisin, päiväunet nukutaan liian myöhään ja illalla riekutaan miten sattuu. Vidar nukahti eilen 22.30 ja tänään näyttää touhu samalta. Lapsi vaan ei nuku. Kun sitä ei varmaan nukuta... Mutta miten estää, ettei pää räjähdä kun lapsi on hereillä pitkin yötä, itsellä sata asiaa jotka piti tehdä illalla koska päivällä ei ole kerennyt kun on ollut sairaan lapsen kanssa kotona?

Samanaikaisesti kämppä on koko ajan ihan räjähdyksen jäljiltä. Maitoa pitkin pöytiä ja laittioita, pöydänalus täynnä ruoanjämia ja muruja, lelut levällään ja nurkat täynnä rojua. Vaikka meillä käy siivooja joka toinen viikko. Tulokset on nähtävissä noin puoli tuntia käynnin jälkeen, illan päätteeksi koti on täydellisen kaaoksen vallassa jälleen.

Miten tästä selviää?! Miten te muut olette ratkaisseet tämän?

Märkärupi tuli kylään - kolmannen kerran

Meillä on nyt Vidarilla joulukuun alusta asti ollut vaivana svinkoppor - märkärupi. Ekaa kertaa se huomattiin joulukuu alussa, ja vietiin lääkäriin, jonka mielestä syy oli jossain muualla. Joten saatiin antibiootit, ja otettiin testit. Niissä ei kuitenkaan ilmennyt mitään erityistä. Joten jatkettiin antibiooteilla, ja tauti meni ohi viikossa. Päiväkotiinkin palattiin samantien, kun lääkäri sanoi, että koska kyseessä luultavammin ei ole svinkoppor niin päiväkotiin voi mennä vaikka olisikin haavoja tai rakkuloita. Normaalisti märkärupeen ei edes saa lääkkeitä Ruotsissa, vaan konstina on "yritä kestää ja vabbaa" (=Vård av sjuk barn,VAB, olla sairaan lapsen kanssa kotona, pois töistä).

Tauti sitten poistui, mutta seuraavalla viikolla kuultiin, että Vidarin paras kaveri päiväkodissa oli sairastunut. Ja testituloksetkin näyttivät ei oota.

Ja sitten tauti tuli takaisin joulun aikaan, juuri ennen Amerikan reissua. Soitettiin lääkäriin ja saatiin kuuri samana päivänä kun lähdettiin 11.30 aikaan reissuun - mies juoksi Arlandassa apteekista hakemassa lääkkeet. Ja ei kun alusta. Annettiin salvaa aamuin illoin. Tauti poistui.

Viime viikonloppuna en ollut uskoa silmiäni: rakkuloita, joista yksi ihan valtava käsivarren alla kainalon vieressä. Ja ei kun taas lääkäriin. Saatiin salvaa ja kielto viedä päiväkotiin ennen kuin rakkulat on poissa ja uutta ihoa päällä. Tällä viikolla on vabattu oikein urakalla, kun Verallakin ollut kuumetta. Tänään olivat molemma lapset päiväkodissa ainoaa kertaa.

Tauti ei ole missän vaihessa tarttunut Veraan, vaikka siitä sanotaan näin: Märkärupi on erittäin tarttuva, bakteerin aiheuttama ihotulehdus. Toisilla varmaankin on enemmän taipumusta? Päiväkotikaverin äiti totesi, että heillä tauti oli ollut kaikilla - molemmilla äideillä ja kolmella lapsella, eikä siltikään oltu saatu antibioottia. Kun yksi oli tervehtynyt, toinen sairastui.

Nyt alkaa siis tuntua, että seuraavaa kertaa odottaessa... palataan asiaan kuukauden kuluttua?

Kaverikyläilyä

Meillä on vihdoinkin alkaneet kaverivierailut. Viime viikonloppuna oli Veralla kaveri kylässä ja tänään on Vera vuorostaa hänen luonaan. Tosi kivaa, kun ollaan jo niin itsenäisiä! Pari kertaa aiemminkin on tätä jo harrastettu, muttei mitenkään säännöllisesti.

Meillä se hankaluus, että kaverit asuvat vähän ympäriinsä, kun tosiaan käydään erikoispäväkotia, jonne tullaan pitkienkin matkojen päästä. Sitten pitää aina hakea ja viedä, ja meillä kun ei ole autoa, niin ei ihan hirmu kauas viitsi lähteä seikkailemaan. Suurin osa onneksi asuu tässä suunnilleen keskustan alueella. Koulussa asia ei ainakaan tule helpottumaan (jos siis päästään suomalaiseen kouluun), koska sinne käsittääkseni tullaa vieläkin pidempien matkojen takaa. Veralla on päiväkotikavereita mm. Sundbybergissa ja Täbyssä. Täbyyn on meiltä semmoinen matka, ettei ihan heti kyllä lähdetä. Viime keväänä kun siellä oli synttärijuhlat, kotimatkaan meni puolitoista tuntia. Tosin junilla oli jotain ongelmia, mutta silti.

Teillä joilla on lapsia suomalaisessa koulussa, miten olette hoitaneet kaverivierailut?

Home sweet home

Huhhei, nyt on meidän uuden vuoden lomareissu jenkkeihin ohi ja täällä yritetään selvitä jet lagista. Tultiin takaisin tänään ja paluumatka Floridan Key Westista kesti kokonaisen vuorokauden, johon sisältyi peräti 4 erillistä lentoa. Key West-Miami, Miami-Washington, Washington-Lontoo, Lontoo-Tukholma. Tätä ennen reissattiin siis autolla 2 viikkoa Washingtonista Key Westiin Floridaan.

Älkää siis tulko mulle väittämään, etteikö lasten kanssa voisi matkustaa, muutakin kuin valmismatkoja :) IPadit toisaalta helpottivat huomattavasti matkantekoa. Miten sitä onkaan selvitty ennen teknisiä vempaimia, iPadia ja kännyköitä?? Kuunneltiin C-kasetilta lastenlauluja, niin omassa lapsuudessa... oi niitä aikoja.

Lapset jaksoivat yllättävän hyvin ja vanhemmatkin aika vähällä hammastenkiristelyllä :)  Oli hieno matka ja paljon nähtiin. Kiva olla kotona, paitsi että Floridan lämpöön on kyllä vähän ikävä. Eilen oltiin vielä shortseissa ja sandaaleissa uima-altaalla...Laitan matkaraporttia tulemaan kunhan ole vähän nukkunut, jos kiinnostaa?

Jeesus elää?

Vera oli päiväkotiryhmän kanssa suomalaisella kirkolla laulamassa joululauluja viime viikolla. Siitä seurasi seuraavanlainen keskustelu. Vera ja Vidar tänä aamun joulukuusen edessä, kuuntelin keskustelua kauempaa, se meni jokseenkin näin:

Vera: Jeesus on kuollut. Uskotko että Jeesus on kuollut?
Vidar: A-a (myöntämisen äännähdys ruotsiksi)
Vera: Mutta se ei ehkä olekaan kuollut enää. Toiset uskoo että se on ehkä herännyt eloon. Vidar uskotko että Jeesus on herännyt eloon.
Vidar: A-a. (tosissaan: kyllä, kyllä!)

Anna mun kaikki kestää. Mutta uskonasiat on aika vaikeita selittää, sen verran olen tässä kirkkovierailun jälkeen joutunut toteamaan. Me kun ei olla mitenkään ahkeria kirkossa kävijöitä muuten.

Älämölöä Suomesta

Suomessa on jälleen räjähtänyt kotiäidit vastaan "ura-äidit" keskustelu totaalisesti silmille. Kotihoidontuen puolustajat ovat barrikadeilla heti, kun vähänkin kyseenalaistaa oikeutuksen olla kotona kolme vuotta lapsen kanssa. Tämä oikeushan on suorastaan perustuslakiin kivetty ja lapsen paikka on kotona vähintään 3 vuotiaaksi asti, hallelujaa ja aamen. tämän keskustelun keskipisteessä on aina lapsen oikeus ja etu, joka todellakin vaatii yhteiskunnan tukevan naisten jäämistä kotiin siihen asti, kunnes perheen pienimmäinenkin täyttää 3 vuotta. Tällä logiikalla nainen on siis kotona vähintäänkin neljä vuotta, useimmissa tapauksissa ainakin 5. Joku saattaa tietysti pyörähtää töissä hetkisen välissä, mikäli lasten syntymien välillä menee enempi kuin 3 vuotta.

Isä on kotona sen kuukauden ensimmäisen kanssa, ehkä pari viikkoa päälle, mutta nekin mielellään samanaikaisesti äidin kanssa - jolloin voi vaikka vähän kalastaa siinä sivussa. Ja sitten kakkosen kanssa sen kuukauden myös, ja sitten voidaan vaikka kaikki lähteä lomalle yhdessä. Tai jotain muuta kivaa tekemistä, jossa isä sitten voi olla äidin APUNA lastenhoidossa (näinhän se usein kuvataan).

Harvemmin siis niin, että isä jää lapsen kanssa keskenään kotiin useaksi kuukaudeksi, kun äiti menee töihin. Tai peräti kuten Islannissa - kuukaudet jaetaan 3+3+3 jolloin isä tosiaankin on vauvan kanssa kotona yksin  6-9kk ajan. Ja tämä malli on Islannissa todettu oikein toimivaksi. Sitten lapset viedään hoitoon, mitä nyt en ehkä kannata 9kk iässä, en myöskään Belgian tai Ranskan mallia viedä vauva hoitoon 3-4 kk vanhana. Mutta eipä ne lapset sielläkään aivan psykopaateiksi nähdäkseni tule, kuten kai suomalaisen keskustelun mukaan olettaisi.

No, hiukkasen kärjistän, kuten Virpi Salmikin tässä aivan loistavassa kolumnissa Äidin paikka on töissä. Tämähän on sen älämöölön aiheuttanut yhdessä Kataisen kommentoinnin kanssa siitä, miten Suomessa tulisi ottaa Ruotsista mallia ja kannustaa äitejä aikaisemmin takaisin työelämään - ja myös parantaa mahdollisuuksia osa-aikaiseen työntekoon.

Olen varmastikin monen mielestä ihan kamalan kotihoidon vastainen - haluan kuitenkin painottaa että en vastusta sinällään kotihoitoa, vastustan sitä, että NAINEN on lähestulkoon AINA se joka jää kotiin (n. 97% kotihoidontuen nostajista on Suomessa naisia). Kuten eräskin tuttu kirjoitti aiheeseen liittyen:

"...mutta en myöskään pidä monien vuosien kotiäitydestä sen takia, mitä vaikutuksia sillä on 1. naisten urakehitykseen, 2. naisten palkan kehitykseen, 3. tasa-arvoon yhteiskunnassa, ja 4. naisten tuleviin eläkkeisiin. Kotiäidin on myös paha lähteä eroamaan jos ei ole työpaikkaa, jos sattuisi niin huono tilanne käymään, eli kotiäideistä tulee täysin miehestään riippuvaisia."

Tasa-arvoisempaa kotihoitoa lapsille ja korkealaatuista päivähoitoa, sitä minä toivoisin kaikille perheille. Yhteiskunnan ei kuulu tukea epätasa-arvoistavia käytäntöjä, vaan tukea tasa-arvoista vanhemmuutta.

To do list

Tää on niin tätä. Aika menee ihan liian vauhdikkaasti. Nyt on yhtäkkiä jo lokakuu, ja mitään ei kerkeä. To do listalla on mm.

1. osta kirjoja kurssille
2. korjaa videokamera
3. ota yhteyttä verovirastoon
4. tsekkaa opintotuki
5. tsekkaa työttömyyskassa
6. maksa laskut (ei onnistu, kun työpaikka vaihtoi Windowsin ja siinä meni sisäänloggaustiedot, nyt odotellaan uusia postitse)
7. osta silmälasit
8. osta uusi puhelin
9. peruuta Amexin luottokortti
10. soita työnhakuun liittyen haettuihin työpaikkoihin
11. lähetä muutama työhakemus
12. ota yhteyttä tuttuihin ja kerro, että haet töitä
13. ala sumplia juhlia, jotka järjestetään joulukuun alussa
14. lue kurssille
15. varaa hammaslääkäri

Että silleen. Töitä on niin että tulee ovista ja ikkunoista, ja jotenkin pitäisi handlata se fakta, että tässä kuussa työaika on 70% mutta työt ei juuri vähentyneet...osa-aikasijainen on kyllä, ja toiveissa että hän voisi ottaa vähän hommia ensi viikosta lähtien, tällä viikolla hän kun sijaistaa kollegaa joka on lomalla sekä toista joka on kokouksessa Barcelonassa. Ja lapsiakin olisi kiva joskus nähdä. Että ei hyvin mene.

Lasten kanssa olisi kyllä ihanaa olla vähän enemmän aikaa. Mutta se vaatisi melkein työpaikan vaihdon, joka ei onnistu, koska olen siihen liian vanha. Oletko muuten koskaan törmännyt siihen, että kun lähestyy 40 vuotta on liian vanha työnhakuun? No, onhan se kyllä ihan ikäloppu...

Vera pohti tänään sukulaissuhteita, ja kysyi J:n isän naisystävästä: " Onko Ulla papan mummo?" Tämä oli aika mielenkiintoinen konstellaatio... pappa siis tarkoittaa isää meillä, sehän sekoittaa pakkaa suomenkielessä vielä entisestään. Hiukkasen nauratti vaikka pidinkin pokkaa.

No niin. Jospa sitten ryhtyisin taas kirjoittelemaan hakemuksia ja printtaamaan lukemista torstain kurssille.

Ps. Oli aivan mahtava tyttöjen reissu Dubliniin viime viikonloppuna. Siihenkin olen ehtinyt! :)

Uudessa kodissa

Muutto takana, kaksi viikkoa uudessa talossa. Aivan ihanaa! Vieläkin kaoottista, tänään vietetty koko päivä huonekalukaupoissa. Pikkuhiljaa parempaa kohti onneksi. Kuvia seuraa.

Huomenna juhlitaan Veran ja kahden päiväkotikaverin synttäreitä. Päiväkotia saa lainata juhlien ajaksi. Päätettiin laittaa hynttyyt yhteen, koska kaikille kolmella on synttärit heinäkuussa ja näin ei sitten osu kolmia eri juhlia elokuulle.

Niin, Vera täytti jo 5 vuotta! Meillä on iso tyttö... päiväkodin vanhimpia, joka ensi vuonna menee eskariin. Onnea Vera!

Muuton yhteydessä olen käynyt läpi vanhoja valokuvia, pakannut ikiaikaisia varastoon vietäväksi. Todellinen memory lane... hiukan huvittaa etenkin 90-luvun pukutyyli... jotenkin sitä aina ajattelee, että 80-luku oli aivan karseaa, mutta eipä tuo 90-luku juuri kyllä muuttanut asiaa. Ihan huhhuh mitä asuja. Opiskelijaporukkaa huhuilee facebookissa, että pidettäiskö 20v juhlat. 20 v!!! siitä kun aloitettiin opiskelu Jyväskylän yliopistossa. Ihan käsittämätöntä. Onhan tässä tietysti paljon tapahtunut (myös sen pukeutumistyypin suhteen ;) mutta kyllä se silti on, kuten yksi opiskelukaveri totesi "huikeaa ja haikeaa".

Tässä asunnossa meinataan nyt olla aikalailla pysyvästi, joten ollaan tehty kerrankin kunnollista inventaariota. Paljon kamaa on myyty Blocketissa , paljon on viety Myrornaan ja paljon annettu eteenpäin tutuille ja kavereille. Kerrankin! Tietty sitten on myös ostettu etenkin huonekaluja, mutta tuntuu että ylimääräisestä lastista on selvitty ekaa kertaa ikuisuuksiin.

Kaiken huippuna päädyttiin ostamaan tavallinen lankapuhelin!! Omg. Sellaista en ole omistanut sitten, en tiedä, vuoden 2000? Syynä se, että meillä on käsittämättömän huono verkko eikä kotoa voi kännykällä juuri soitella. Ja koska operaattori tulee duunin kautta, sitä ei voi vaihtaa.

Vanhan ajan tavoista meille on tullut Dagens Nyheter, mutta toden totta, kahteen viikko lehdenjakaja ei ole löytänyt taloamme kuin kolmena päivänä. Olen keskustellut DN:n asiakaspalvelun kanssa 4 kertaa kahden viikon sisällä, mutta ei. Vaikka fakta on, että sisäpihan taloja on tasan yksi, on se ilmeisesti aivan mahdotonta löytää. Siispä joutunemme peruuttamaan lehden.

Hansikkaat, anyone?

Fy fan miten kylmä tänään on ollut. Hesarikin uutisoi, että Tukholmassa on kylmempää kuin jouluna! Ja joulun aikaan sitä sentään tajuaa pukeutua talviseen säähän varautuen! Tänään ainoa reissu ulos asunnosta oli kaupunginkirjastoon, joka on 10 minuutin kävelymatkan päässä, ja matkan aikana tuli todella ikävä pipoa ja hansikkaita. Aivan karmeaa. Sääliksi kävi maratoonareita, jotka painoivat hirveässä sateessta ja tuulessa tuskien taivaltaan. Uskomatonta, että tasan viikko sitten oli 25 astetta lämpimämpää..!!

Alunperin meillä oli tarkoitus grillata kaverien kanssa pihalla, anna mun nauraa. Onneksi kaverit sentään tulivat :) Tavattiin ensimmäistä kertaa Alexandra 1v, adoptoitu 2kk sitten Etiopiasta. Suloinen kuin mikä! Todella ihanaa nähdä, miten kauan kaivattu lapsi on vihdoin saatu perheeseen. On myös mukavaa saada ystävät takaisin - tähän asti kun lapsettomuus on ollut niin kova pala, ettei lapsiperheiden seura ole oikein ollut toivottua.

Ensi viikolla edessä on työmatka Bostoniin, matkalla ma-pe. Mukavaa ja ei samaan aikaan. Saa nukkua monta yötä putkeen hotellissa ilman yörherätyksiä (kyllä, vaikka kehuskelin jo edellisessä postauksessa, meillä herätään taas...). Ikävä varmasti tulee ja melkeinpä nyt jo odottaa perjantaita kun pääsee kotiin - vaikken edes ole lähtenyt vielä! Aika hullua...

Muroa korvassa ja stressiä tukassa

Yhtenä päivänä nukkumaan mennessä rupesin katsomaan Vidarin korvaa tarkemmin. Se oli täynnä muroja. Voi hyvää päivää, todella koomisen näköistä. En tiedä olisiko mies itse huomannut mitään, nukkunut koko yön murot korvassa...

Vidar hokee jatkuvasti neljää sanaa: pappa, mamma, kakka ja nej. Tai oikeammin njäi. Sillai vähän tukholmalaisittain. Viimeisin on pappa, jota hoetaan KOKO ajan, painottaen jokaista tavua. Hitaasti tämä kielenkehitys sujuu, mutta niin sujui aikanaan sisarellaan myös - ja nykyään ei tosiaan ole mitään vikaa puheenlahjoissa. Verakin on alkanut pikkuhiljaa puhua ruotsia, ei vielä juuri isälleen mutta muille ruotsinkielisille.

Meillä nukkumiset on menneet huomattavasti parempaan suuntaan. Nykyään nukutaan jo pitkiäkin pätkiä putkeen, noin 23 ja 5 välillä. Illalla saatetaan herätä kerran haluamaan tuttia tai vettä, ja aamuyöstä sitten annetaan jo maitoakin. On vaan ihan superihanaa, että on päästy jatkuvista yöheräilyistä!!Kyllä naamasta näkee, että ikää on eikä yöheräilyt ainakaan ole nuorentaneet. Duuni-ahdistuskin on herännyt ikäkriisin myötä, kun peilistä katsookin yhtäkkiä jotenkin kovin vanhentunut tyyppi.

Viime aikoina on ollut aika angstinen olo, kieltämättä. Onkohan sitä koskaan täysin tyytyväinen? Vai meneekö tämä ikäkriisi ohi kunhan täyttää ne pyöreät vuodet, kuten meni edelliselläkin kerralla? Eihän se mitään auta sitä paitsi. Suurin dilemma lienee se, ettei tiedä mitä elämässään tekisi, ja vaihtoehtoja nyt on vaan vähemmässä kuin 10 v sitten.

Toisaalta kävin kuuntelemassa tänään erittäin hyvää luentoa, jossa oli puhumassa ruotsalainen tv- ja radio persoona Kristian Luuk siitä, onko koskaan myöhäistä valita toisin. Hänen mukaansa tietysti ei, miksipä hän muuten olisi aiheesta puhunut :) Mutta pointteja oli kolme, 1) våga göra det som är roligt 2) välj motsatsen 3) det går att ångra sig. Eli uskalla tehdä sitä mikä on hauskaa, valitse vastakohta tiimiisi/työkaveriksi (jos voit), on ok katua. Mutta on sitä näin keski-iän kynnyksellä tullut a) konservatiiviksi ja b) turvallisuushakuiseksi. Se on ihan kamalaa! Mitä tehdä....

Taas kerran päivähoidosta

Onpas yllättävää, että Suomessa velloo jälleen kerran kotihoidontuki keskustelu ja professori Liisa Keltikangas-Järvinen on kaivettu framille laukomaan totuuksia siitä, miten lapset häiriintyvät, jos heidät viedään hoitoon alle 2-vuotiaana. Katselin tänään (tai oliko eilen) ulos tulleen haastattelun netistä, vaikkakin ärsytyskäyrä nousi muutamaan kertaan sataan (ja tiedostin sen kyllä myös etukäteen), mutta halusin tietää mitä hän oikeastaan sanoo. Ja kyllä! Hänen suustaan pääsi mm seuraavanlainen lause "siinä tapauksessa äitikin voi palata työelämään ilman syyllisyyttä", ja kyseessä oli siis pari vuotiaan laittaminen perhepäivähoitoon /3 vuotiaan laittaminen päiväkotiin. Ah mitä mieletöntä paluuta suoraan 50-luvulle!!! Siis lue: jos äiti laittaa lapsensa päivähoitoon alle 2 vuotiaana, hänen tulee kokea syyllisyyttä? Lisäksi, wuahaa, juuri ÄITI voi siis tässä tapauksessa palata töihin tuntematta syyllisyyttä. Isästä ei taas puhuttu mitään. Mutta äidithän tosiaan käyttävät 96% kotihoidontuesta, joten mitäs sitä isistä puhumaankaan. Hehän ovat hommassa vaan ihan statisteina (ja heillä on se oikea ja tärkeä urakin, josta ei mitenkään voi olla 2kk poissa).
Lisäksi hän totesi, että alle 2-vuotiaana päivähoitoon joutuneet ovat aikuisena stressaantuvia ihmisiä. Heille kävi hänen mukaansa suoraan sanottuna ihan köpelösti. Voi hyvää päivää! Belgiassa lapset viedään normina 4kk vanhana hoitoon. Mahtaa koko Belgianmaa olla todellisen stressikohtauksen kourissa! Ystäväni, jolla on tällä hetkellä 3½ kk vanha poikavauva, viettää hänen kanssaan viimeistä äitiyslomaviikkoaan. Ensi viikosta lähtien 4kuinen menee hoitoon neljänä päivänä viikossa. Sehän on siis ihan kamalaa, mutta en kyllä jaksa uskoa, että lapsen elämä olisi nyt ihan tuhoontuomittu. Kas kun taas ko. uusimmasta tutkimuksesta ei ole Ruotsissa kuultu halaistua sanaa...

Sisko ja sen veli

Veralla oli eilen päiväkotiyö, järjestetään puolen vuoden välein. Päiväkotiin siis jäädään yöksi, tällä kertaa yöksi jäi 11 lasta, ja hyvin oli mennyt.

Kun lähdettiin eilen päiväkodilta, Vidarilta tuli lohduton itku - sisko ei tullutkaan mukaan! Itkua kesti jonkin aikaa ja se oli ihan aidosti surkeaa, ei mitään kiukku-itkua. Aivan superhienoa ja vähän hämmentävää, miten veli jo nyt kokee siskon läsnäolon ja tärkeyden.

Tänään illalla katsottiin Ruotsin Melodifestivalenia, eli euroviisukarsintoja. Tätä iltaa on edeltänyt neljä karsintaa, ja tänään siis valittiin euroviisuedustaja Globenissa. Valituksi tuli Loreen, mutta illan paras esitys tuli kyllä Veralta, joka tanssi ohjelman ajan tv:n edessä. Jonkun vuoden päästä on ehkä pakko lähteä neidin kanssa ihan Globeniin katsomaan suorana... (toinen vielä hälyttävämpi mielikuva, klipklip, 10 vuoden kuluttua, "äiti mähän v***u menen sinne discoon, mamma jag går ju fan på den discon, oioi uuuh ehkä ihan ihanaa että ne on vielä niin pieniä!)

Päiväkotimaksut ja muuta kivaa

Enpä vaan voi olla taas kerran päivittelemättä, kun päiväkotilasku kolahti sähköpostiin: kaksi lasta täysipäiväisenä päiväkodissa, hinta 1680 kruunua. Siis todellakin noin 185 euroa - alle 200 euroa siis kahdesta lapsesta. Ihan käsittämätöntä. Suomessa jo yhden lapsen paikka maksaa 250, saatika sitten muualla maailmassa...voipahan taas hyvillä mielin olla iloinen veronmaksaja!

Ihania uutisia kuuluu myös lapsirintamalla; ystäväperheeseen oli vihdoin tullut tieto, että Etiopiassa odottaa pieni tyttö vanhempiaan. Viiden vuoden odotus palkitaan lopulta. Miten näissä adoptio-prosesseissa voikin mennä näin kauan aikaa? Kuulemma adoptio-oikeus oli jo menossa umpeen ja ystävät luovuttamassa, kun viime minuuteilla tämä tieto pienestä 10kk vanhasta tyttölapsesta oli saapunut. Ystävät lähtevät vauvaa hakemaan Etiopiasta muutaman viikon päästä. Ihanaa!

Hyvin yleistä tämä ei-toivottu lapsettomuus tosiaan on, omassakin ystäväpiirissä useita pariskuntia. Onneksi myös parilla muulla ystävällä lapsettomuus on loppunut raskaaksi tuloon monen vuoden yrittämisen jälkeen. Toivoa on siis, vaikka sen olisi jo melkein heittänyt.

Pois sairastuvalta ja päiväkoti sujuu

Vidarin päiväkodissa aloittamisen jälkeen viime viikko oli ensimmäinen jolloin lapset olivat terveitä koko viikon. Siis kuukausi siinä meni - ensin vatsatauti, sitten kuumetta, sitten flunssaa, ja lopulta Vera sai vesirokon. Vidar ei sitten kuitenkaan saanut, vaikka puoli tarhaa on kärsinyt ko taudista. Erinomaista sinänsä, että Vera on sen nyt sairastanut mutta olisihan se ollut kätevää että se olisi tullut Vidarillekin samalla... No, joka tapauksessa viime viikon jälkeen piirrettiin rasti seinään - ehkä sairauskierre on siis laantumaan päin!

Viime viikolla myös Vidar meni päiväkotiin ekaa kertaa ihan mielellään, ja nykyään kun vie heitä sinne niin ukko roikkuu jo valmiiksi sisäpihan ovessa että "päästä nyt jo pihalle leikkimään" - ja kun portin sitten avaa, sinne häipyy eikä perään huutele :) Aika nopeasti tämä sitten kuitenkin sujui, vaikka alkuun vähän kirpaisikin.

Samanaikaisesti kuitenkin käyttäytyminen (öisin ei-nukkumisen lisäksi) on mennyt vaan hullummaksi - nykyään aina kun silmä välttää, on pakko kiiivetä pöydälle, repiä Veraa naamasta tai vaatteista, heittää ruokaa, kakata kylpyyn. Tosi kivaa. Hirmuinen vahtiminen koko ajan, kun äijä pistää ihan ranttaliksi. Ehkä seon jonkinlaista kapinaa sitten kuitenkin, tai ainakin rajojen testaamista ja uhmaa?