Kipsikätinen ja nukuttamisen ikuiset ongelmat

Sitten edellisen kirjoituksen on tapahtunut mm aika dramaattisia, Vera tippui kiipeilytelineestä missä roikutaan pää alaspäin, rojahti kätensä päälle ja käsi murtui. Oikea käsi vielä. Sjukvårdsupplysningista neuvottiin samantien päivystykseen, missä on röntgen, ei siis muu auttanut kun lähteä Astrid Lindgrenin lastensairaalaan. Siellä röngattiin ja murtumahan siinä oli, eli kipsi on nyt sitten ollut reilut kaksi viikkoa. Vielä puoltoista edessä ennen kuin kipsi lähtee, toivottavasti.

Aikamoinen säikähdys, mutta onneksi päästiin näinkin vähällä. Pää alaspäin roikkuessa kun voi tapahtua oikeastaan mitä tahansa.. samalla ei voi kuitenkaan kieltääkään, pakkohan sitä on kokeilla ja ainoastaa kokeilemalla oppii. Hyödyllinen kokemus lienee pitkällä tähtäimellä myös se, että temppuillessa voi ihan OIKEASTI myös sattua.

Nyt sitten on harjoiteltu piirtämään, maalaamaan, syömään jne vasemmalla kädellä. Apuja tarvitaan tietysti niin pukemisessa kuin muissakin askareissa. Mutta aika mahtavaa, miten hyvin homma sujuu ja alkoi itse asiassa sujumaan melkoisen nopeasti onnettomuuden jälkeen.

Koulussa on kaikki kaverit piirtäneet kipsiin ja homma on ollut lopulta ihan ok myös tytölle, vaikka aluksi harmittikin kovasti. Hän on myös saanut kovasti kannustusta sekä ihailua mikä lienee auttanut asiaa. Lähinnä tyttöä haittaa kutiaminen kipsin alta, ja tietysti se tosiasia, ettei nyt voi roikkua eikä käydä jumpassa eikä voimistelussa, joka juuri kerettiin aloittaa :/

Nukkumajärjestelyt, joissa oli juuri päästy jonkinlaiseen kuosiin, menivätkin sitten kertaheitolla ihan sekaisin.. Tyttö kun ei oikein voi nukkua kätensä kanssa kerrossängyn yläpedillä. Joten olemme päätyneet patjamajoituksen lattialle, mikä on lopulta ollut niin suosittua, että molemmat lapset olisivat tunkemassa patjalle. Ja sehän ei onnistu, koska tyypit eivät kertakaikkiaan kykene nukahtamaan vierekkäin. Ja meillä juostaan taas pitkin iltaa ja koko nukuttamistouhu on yhtä hampaiden kiristelyä.

Milloin tästä oikein päästään? Lehdessä joku kutsui "helvetestimme"ksi tuntia päiväkodin ja ruoan välissä (klo 16.30-17.30, joka meillä kyllä on lähinnä 17-18). Meillä se ei suinkaan ole helvetestimme, vaan meidän tuskantuntimme on klo 20-21.

Heihei tutti

Joopa, joo, kesäkuu vaan hurahti ohitse. Tapahtui meillä myös isoja: Vera oppi pyräilemään, ihan tuosta noin yllättäen. Aiemmin on harjoiteltu apupyörillä ja tänä kesänä pari kertaa ilman, mutta yleisesti asia ei oikein ole innostanut. Nyt tuo arvokas taito vain yhtäkkiä ilmaantui, parin kerran kokeilulla. Ja nyt pitäisi päästä pyöräilemään joka päivä!

Lisäksi Vidar luopui tutistaan viikko sitten, käyntiin viemässä tutit Skansenin kissoille. Kyllähän tuo aika vanhaksi jo kerkesikin, ainakin suomalaisittain. Ruotsissahan tutteja näkee ihan yleisesti vielä 3-4 vuotiailla, joskus jopa vanhemmillakin. Skansenilla siis on paikka, minne yleisesti viedään tutit ja luovutetaan kissanpennuille.

Jos nukuttaminen ennen sitä oli haasteellista, on sen jälkeen hommassa mennyt aikalailla ikä ja terveys ja hermot moneen otteeseen. Tällä hetkellä toimiva keino on yhtäkkiä vaunuun nukuttaminen (tämähän oli meillä käytössä joskus kauan sitten, kun Vidar ei vielä osannut nousta vaunusta itse, mutta sittemmin poistui käytöstä kun tyyppi alkoi venkoilla itsensä irti ja kaatuikin vaunuissa jonkun kerran). Nyt siis olemme palanneet alkuun. Ehkä nämä joskus 5 vuoden säteellä alkavat nukkua, ennen kuin tulee teini-ikä ja alkaa muut huolet...

Lomia odotellessa. Ensi viikko vielä töitä, mies meni vielä työmatkalle keskiviikkoon asti ja nyt kärvistelen lapsia nukkumaan itsekseni. Pakko vaan kasvattaa pinnaa, kyllähän siihen on tarvettakin...

Nukahtamisesta

Onko teillä muilla nukahtamisen kanssa hankaluuksia? Meillä on ihan karmeaa... Välillä on parempiakin iltoja, mutta usein on ihan mahdotonta. Ostettiin kerrossänky lapsille noin kuukausi sitten ja sen jälkeen homma on mennyt ihan ketuille. On meillä ollut kyllä hankalaa aiemminkin, nukahtaminen on tässä perheessä aina ollut SE murheenkryyni, syystä tai toisesta. Pinnasängyn kanssa Vidarin vielä saattoi ainakin joskus jättää nukkumaan itsekseen, mutta nyt on sekin ilo poissa. Yhdessä nukkumaan meno ei tule kuulonkaan. Homma menee ihan riehumiseksi.

Yhdessä nukuttaminen saattaa sujua, jos on itse huoneessa ja on hyvä ilta. Tänään ei ollut. Lopulta kaikki huusivat.

Unelma olisi se, että lapsille voisi lukea iltasadun, ja laittaa heidät nukkumaan, jonne he itsekseen nukahtaisivat. Meillä riehutaan ja pelleillään. Vaikka itse olisi paikalla, niin Vera valittaa että pitäisi tulla viereen, ja Vidar valittaa, että pitäisi mennä pois huoneesta...

Toimiiko teillä nukuttaminen? Olisiko mitään vinkkejä mitä voisi tehdä??? Me aletaan olla aika epätoivoisia---- rutiinit pitäisi saada kohdalleen, se voisi kyllä auttaa. Mutta muuten?