Huhuu? Onkohan täällä enää ketään...

Hei vaan kaikki...Muutahan ei voi sanoa siihen, että edellisestä blogipostaukseksta on mennyt - 3 kuukautta?! Ei nyt ihan kerkeä tähän hommaan kaiken elämän kiireen keskellä. Ihmettelee hän, että ketkä kerkeää bloggailla? Vähän välillä miettii, josko tämän lopettaisi kokonaan. Tai alkaisikin kirjoittaa toista blogia, ihan salaa! Samalla pohtii, että kun elämä menee tällaista vauhtia, osaako siitä oikeasti nauttia ollenkaan? Huomaako yhtäkkiä, että mihin se 10 vuotta katosi?

Olimme oikeasti muutama viikko sitten elämän ekoilla (sitten lapsuuden, ja silloinkaan niitä nyt ei juuri juhlittu) 50v juhlilla! Härremun ja kaikkea. Toisaalta on iso onni, että kaveripiirissä on monen ikäisiä. Oma vanheneminenkaan ei tunnu niin hurjalta (=kurjalta?) kun on kavereita jotka on vielä PALJON vanhempia ... :) Toisaalta mukavaa, kun on myös kavereita jotka on paljon nuorempia. Eihän se ole se fyysinen ikä vaan se henkinen? Ei kyllä siitäkään ihan aina ole paljoa jäljellä. Se 18-vuotias hippi (silloin ei vielä ollut hipsterejä ..) on kyllä aika kaukana meikäläisestä nykyään...

Meillä oltiin matkalla joulun jälkeen, sitten pääasiassa kotosalla paitsi viime viikonloppuna oltiin laskettelemassa Rommessa kaveriperheen kanssa. Lunta ei juurikaan ollut, mutta meidän laskuihin kuitenkin riittävästi. Vera oppi viikonlopun aikana ihan huimasti. Ennen pois lähtöä meni jo isolla hissillä ylös ja laski isoimman mäen ihan itse alas. Tosi mahtavaa, ottaen huomioon että tämä oli rinteessä eka kerta tänä talvena ja viime vuonnakin käytiin vaan kerran.Tänä talvena ei ole juuri lunta ollutkaan. Ei minua kyllä suuremmin haittaa, fiilis on mitä mainioin kun töistä lähtiessä on valoisaa ja linnut laulaa! Kevät! :)

Vaalivuosi on pitkällä ja minua lähinnä ahdistaa. Täällä Ruotsissahan on oikea supervaalivuosi, ensin eurovaalit ja syksyllä niin eduskunta, landstinget kuin kunnallisvaalitkin. En vaan oikeasti pysty samaistumaan yhteenkään puolueeseen Ruotsissa. Yritys on kova, mutta ei kun ei. Ehkä pitäisi vain luovuttaa. Suomen puolella olisi niin kovin paljon helpompaa. Olenkin ilmoittanut tutun ehdokkaan Johanna Sumuvuoren eurovaalikampanjaan, tosin kampanjointi tulee olemaan minimaalista täältä lahden väärältä puolen. Hengessä mukana kuitenkin!

Jos sitä vaikka jaksaisi kirjoittaa vähän aktiivisemmin taas. Eipä täällä liene juuri ketään lukijaakaan enää kun olen elellyt hiljaiseloa niin kauan! Jos joku vielä roikkuu langoilla, laittakaahan elonmerkki!

Aamun nukkuja ja kukkujat

Mikä ihmeen kumma siinä on, että viikolla lapset saa repiä sängystä väkisin puoli kahdeksan aikaan jotta edes jotenkuten kerettäisiin ajoissa kouluun, mutta viikonloppuna tyypit tököttää ylhäällä jo klo 7? Kun siis kerrankin saisi nukkua ihan luvalla.

Onneksi meillä nuo antavat vanhempien jatkaa unia vaikka ovatkin itse jo hereillä, mutta ihna hyvää se extrauni tekisi heillekin. Tuntuu, että illat menee sellaisessa rallissa, että pakko olla univelkaa molemmilla... ei ymmärrä.

Kipsikätinen ja nukuttamisen ikuiset ongelmat

Sitten edellisen kirjoituksen on tapahtunut mm aika dramaattisia, Vera tippui kiipeilytelineestä missä roikutaan pää alaspäin, rojahti kätensä päälle ja käsi murtui. Oikea käsi vielä. Sjukvårdsupplysningista neuvottiin samantien päivystykseen, missä on röntgen, ei siis muu auttanut kun lähteä Astrid Lindgrenin lastensairaalaan. Siellä röngattiin ja murtumahan siinä oli, eli kipsi on nyt sitten ollut reilut kaksi viikkoa. Vielä puoltoista edessä ennen kuin kipsi lähtee, toivottavasti.

Aikamoinen säikähdys, mutta onneksi päästiin näinkin vähällä. Pää alaspäin roikkuessa kun voi tapahtua oikeastaan mitä tahansa.. samalla ei voi kuitenkaan kieltääkään, pakkohan sitä on kokeilla ja ainoastaa kokeilemalla oppii. Hyödyllinen kokemus lienee pitkällä tähtäimellä myös se, että temppuillessa voi ihan OIKEASTI myös sattua.

Nyt sitten on harjoiteltu piirtämään, maalaamaan, syömään jne vasemmalla kädellä. Apuja tarvitaan tietysti niin pukemisessa kuin muissakin askareissa. Mutta aika mahtavaa, miten hyvin homma sujuu ja alkoi itse asiassa sujumaan melkoisen nopeasti onnettomuuden jälkeen.

Koulussa on kaikki kaverit piirtäneet kipsiin ja homma on ollut lopulta ihan ok myös tytölle, vaikka aluksi harmittikin kovasti. Hän on myös saanut kovasti kannustusta sekä ihailua mikä lienee auttanut asiaa. Lähinnä tyttöä haittaa kutiaminen kipsin alta, ja tietysti se tosiasia, ettei nyt voi roikkua eikä käydä jumpassa eikä voimistelussa, joka juuri kerettiin aloittaa :/

Nukkumajärjestelyt, joissa oli juuri päästy jonkinlaiseen kuosiin, menivätkin sitten kertaheitolla ihan sekaisin.. Tyttö kun ei oikein voi nukkua kätensä kanssa kerrossängyn yläpedillä. Joten olemme päätyneet patjamajoituksen lattialle, mikä on lopulta ollut niin suosittua, että molemmat lapset olisivat tunkemassa patjalle. Ja sehän ei onnistu, koska tyypit eivät kertakaikkiaan kykene nukahtamaan vierekkäin. Ja meillä juostaan taas pitkin iltaa ja koko nukuttamistouhu on yhtä hampaiden kiristelyä.

Milloin tästä oikein päästään? Lehdessä joku kutsui "helvetestimme"ksi tuntia päiväkodin ja ruoan välissä (klo 16.30-17.30, joka meillä kyllä on lähinnä 17-18). Meillä se ei suinkaan ole helvetestimme, vaan meidän tuskantuntimme on klo 20-21.

Esikoululuokalle

Huomenna alkaa meillä förskoleklass. Kyllä jännittää! Se on isossa koulussa, ja vaikkei vielä varsinaisesti koulua olekaan, tuntuu kuitenkin jo ihan koululta. Uskoisin itse asiassa, että koulun aloitus ja siihen liittyvä jännitys on valunut tähän 6v toimintaan, koska melkeinpä kaikki käyvät esikoululuokan ja täällä Ruotsissa se on aina koulun yhteydessä. Meillä mennään siis Sverigefinska-skolaniin, jossa käydään sitten 9. luokkaan asti.

Onhan se valtava muutos, kun ryhmän isoimmasta yhtäkkiä tulee suuren koulun pienin. Ja samalal suuri muutos vanhemmillekin, kun entinen turvallinen päiväkoti muuttuu isoksi kouluksi, jossa pitää jopa mennä tietyn aikataulun mukaan!

Porukassa on onneksi viisi lasta, jotka tuntevat toisensa jo päiväkodista. Vanhempanakin mukavaa, että on jo valmiiksi tuttu viiteryhmä :) Meillä on ollut paljon keskustelua informoinnista, koulu tuntuu muuten hyvältä mutta informointi mättää pahemman kerran. esim. keväällä kun oli tutustumiskäynnit, vanhempien ei tarvinnut olla mukana. Siitä ei ilmoitettu mitään etukäteen. Moni vanhempi seisoi hölmistyneenä, kun meidät lähetettiin luokasta ulos. Nyt sitten, ei jälleen mitään informointia, oletetaankin että olemme mukana tiistain ja keskiviikon tuntien ajan, mutta ei torstaina Miten tällaista voi tietää, jos kukaan ei kerro?

Miten se kommunikointi ja viestintä voikin sitten olla niin kovin vaikeaa? Ehkä ja toivottavasti se paranee, kun on valmiiksi koulun piirissä ...

Pyöräilyä ja lomailua

Näin meillä mennään! Nyt on jo uskaltauduttu liikenteen sekaan, ja ajeltu pitkät pätkät Tukholman keskustan pyöräteitä. Tosi mahtavaa. Huomaa, että vaikka jotkut taidot antavatkin odottaa itseään, on tärkeintä että aika on otollinen. Silloin se onnistuu lähes huomaamatta!

Suomen matkalla tytöltä lähti myös ensimmäinen hammas. Aika myöhässä verrattuna päiväkotikavereihin, mutta toisaalta niin on kuulemma ollut aikanaan äidilläänkin. Ja väliäkö tuolla milloin lähtevät, kunhan jossain vaiheessa lähtevät. Suomessa nautittiin mökkeilystä:

Ja palattuamme Tukholmaan mm Drottningholmista ja laivamatkasta:

Tässä muuten vinkki Tukholman matkailijoille: hyvän sään sattuessa maisemat ovat upeat laivamatkan aikana, ja kohdekin on mitä mainioin.  Matka kestää tunnin suuntaansa, ja laivalla saa myös purtavaa jos nälkä yllättää. Laiva lähtee kaupungintalon kulmalta.

Hyvää kesää ja aurinkoa!

Heihei tutti

Joopa, joo, kesäkuu vaan hurahti ohitse. Tapahtui meillä myös isoja: Vera oppi pyräilemään, ihan tuosta noin yllättäen. Aiemmin on harjoiteltu apupyörillä ja tänä kesänä pari kertaa ilman, mutta yleisesti asia ei oikein ole innostanut. Nyt tuo arvokas taito vain yhtäkkiä ilmaantui, parin kerran kokeilulla. Ja nyt pitäisi päästä pyöräilemään joka päivä!

Lisäksi Vidar luopui tutistaan viikko sitten, käyntiin viemässä tutit Skansenin kissoille. Kyllähän tuo aika vanhaksi jo kerkesikin, ainakin suomalaisittain. Ruotsissahan tutteja näkee ihan yleisesti vielä 3-4 vuotiailla, joskus jopa vanhemmillakin. Skansenilla siis on paikka, minne yleisesti viedään tutit ja luovutetaan kissanpennuille.

Jos nukuttaminen ennen sitä oli haasteellista, on sen jälkeen hommassa mennyt aikalailla ikä ja terveys ja hermot moneen otteeseen. Tällä hetkellä toimiva keino on yhtäkkiä vaunuun nukuttaminen (tämähän oli meillä käytössä joskus kauan sitten, kun Vidar ei vielä osannut nousta vaunusta itse, mutta sittemmin poistui käytöstä kun tyyppi alkoi venkoilla itsensä irti ja kaatuikin vaunuissa jonkun kerran). Nyt siis olemme palanneet alkuun. Ehkä nämä joskus 5 vuoden säteellä alkavat nukkua, ennen kuin tulee teini-ikä ja alkaa muut huolet...

Lomia odotellessa. Ensi viikko vielä töitä, mies meni vielä työmatkalle keskiviikkoon asti ja nyt kärvistelen lapsia nukkumaan itsekseni. Pakko vaan kasvattaa pinnaa, kyllähän siihen on tarvettakin...

Nukahtamisesta

Onko teillä muilla nukahtamisen kanssa hankaluuksia? Meillä on ihan karmeaa... Välillä on parempiakin iltoja, mutta usein on ihan mahdotonta. Ostettiin kerrossänky lapsille noin kuukausi sitten ja sen jälkeen homma on mennyt ihan ketuille. On meillä ollut kyllä hankalaa aiemminkin, nukahtaminen on tässä perheessä aina ollut SE murheenkryyni, syystä tai toisesta. Pinnasängyn kanssa Vidarin vielä saattoi ainakin joskus jättää nukkumaan itsekseen, mutta nyt on sekin ilo poissa. Yhdessä nukkumaan meno ei tule kuulonkaan. Homma menee ihan riehumiseksi.

Yhdessä nukuttaminen saattaa sujua, jos on itse huoneessa ja on hyvä ilta. Tänään ei ollut. Lopulta kaikki huusivat.

Unelma olisi se, että lapsille voisi lukea iltasadun, ja laittaa heidät nukkumaan, jonne he itsekseen nukahtaisivat. Meillä riehutaan ja pelleillään. Vaikka itse olisi paikalla, niin Vera valittaa että pitäisi tulla viereen, ja Vidar valittaa, että pitäisi mennä pois huoneesta...

Toimiiko teillä nukuttaminen? Olisiko mitään vinkkejä mitä voisi tehdä??? Me aletaan olla aika epätoivoisia---- rutiinit pitäisi saada kohdalleen, se voisi kyllä auttaa. Mutta muuten?

Uutta oppimassa

Kaikkea mielenkiintoista sitä oppiikin joka päivä uusissa töissä. Se on muuten niin mahtavaa! Tällä viikolla opin, että minimipalkkaa ei Ruotsissa tosiaankaan ole. Jos sitä ei lue työehtosopimuksessa, sitä ei ole. Ja yhdessä meidän työehtosopimuksista lukee, että minimipalkka 20-vuotta täyttäneelle on 15 400kr kuussa. Mutta jos olet alle sen, ei ole mitään mainintaa. Eli 18-vuotiaalle saamme käytännössä maksaa mitä vain!!! Toki suurin osa työnantajista varmaankin maksaa tuon mainitun minimipalkan, mutta ei siis tarvitse. Lisäksi olemassa on myös "introduktionslön", joka on 75% minimipalkasta. Siis 11 550kr! Sillä ei kyllä Tukholmassa pitkälle pötki... Suomessa käsittääkseni on olemassa minimipalkka ihan laissa, vai onko? Muutoinkin on oppinut tässä menneiden 5kk aikana aikamoisen paljon ruotsalaisesta työelämästä, asioita joista ei ole ollut aiemmin aavistustakaan.

Meillä siis kaikki oppivat uutta koko ajan, niin lapset kuin vanhemmatkin. Katja mainitsi blogissaan ensimmäisestä kerrasta, kun peukalo osuu lapasessa oikeaan kohtaan. Sekin on meillä saavutettu. Hansikas ei vielä kyllä suju, eikä listalta voi poistaa vaippojakaan vielä. Kesällä meinataan harjoitella vihdoin, vaikkakaan potalla käynti ei ole mitenkään kovin pop.

Uimakoulussa on isompi harjoitellut uintia viimeiset viikot, ja alkaa tuntua siltä, että veteen vahingossa joutuessa pinnalla saatettaisiin peräti pysyä sen verran että apu saapuu. Muita harrasteita meillä ei keväällä olekaan ollut, koska ei olla jaksettu eikä haluttu stressata harrastusten kanssa. Kerkeää niitä ihan yllinkyllin myöhemminkin, ensi syksynä varmaankin alkaa tanssi yhdessä kaverien kanssa sekä ehkä joku maalaus- tai piirustusharrastus. Vidarillekin voisi sitten jo keksiä jotain. Mutta ei stressiä, hiki on tosiaan tullut vierestä seuratessa muutamien tuttujen ohjelmoitettua elämää.

Oppimisesta, ensi viikolla onkin sitten seuraava koulukäynti. Veralla oli viimeinen päiväkotiyöpyminenkin, kun ensi vuonna ei sitten enää tietenkään ole. Ensi vuonna ehkä uskalletaan jo kaverille yökylään, nyt ei vielä ole haluttu vaikka jotkut kaverit jo niin tekevätkin. Pari kaveria onkin jo jonossa yökyläilemään.

Nyt on vihdoinkin tullut kesä! Jopa tänne Suomeenkin, missä ollaan äitienpäivän vietossa. Tällä viikolla on ollut ensimmäiset todelliset hellepäivät, ja puihin tulleet lehdet. Ihanaa, tästä pitää nyt nauttia!

Pullot tontuille

Joulukuusi hommattu! Koristelutkin jo tehty suurelta osin, kun Vera ei millään malttanut odottaa. Kuusi maksoi 600 kruunua, aika hurja hinta mun mielestä. Toisaalta kun sen sai kulmilta, ei tarvinnut miettiä kuljettamista, kunhan kantoi kotiin. Jos jostain muualta olisikin saanut halvemmalla, olisi autonvuokraan saanut kulutettua hintaeron verran taatusti. Tänä viikonloppuna saatiin tehtyä myös lumiukko, sekä lumilinnan meidän pihaan, tosin ukko suli jo ja linnakin varmaan yön aikana. Nollakelillä lumen sulaa huisaa vauhtia ja kadut on jo täynnään ikävää loskaa. Kirkkoon ei jaksettu vauvautua laulamaan kauneimpia joululauluja, vaikka alunperin oli ollut tarkoitus. Ehkä sitten kun Vera oppii lukemaan, pysyy lauluissa mukana paremmin.

Tentti oli sitten, kyllä juridiikka on aikamoista. Vaikka luulee tietävänsä, voi silti mennä ihan metsään. Vastaukset saatiin lähtiessä, enkä siitäkään osa päätellä menikö hyvin vai huonosti, vai tosi huonosti! Kaikki kysymykset ei ainakaan menneet väärin. Joten toivossa eletään, että päästäisiin läpi...

Eilen myös vietettiin meidän 4v hääpäivää, sain yllätysillallisen Mathias Dahlgrenin kuulussa ravintolassa. 8 ruokalajin illallinen oli varsinanen kokemus ja elämys (ja hintakin lienee elämys...). Lapset olivat kotona farfarin kanssa ja oli mennyt ihan hyvin, tosin siinä vaiheessa kun Vera nukahti heräsi Vidar. Vidarhan nukahtaa nykyään vaunuun, ei sänkyynsä. Vaunuissa on valjaat kiinni. Siitä huolimatta Vidar oli tullut kävelleen farfarin luokse herättyään. En mielestäni ollut unohtanut valjaita, mutta voiko 2v selviytyä niistä ulos?!

Meillä luovuttiin viimeinkin tuttipulloista tällä viikolla. Meillähän on juotu pullomaitoa vielä nukkumaan mennessä sekä aamuyöstä herätessä. Tonttu kävi hakemassa pullot tonttuvauvoille. Sama homma oli aikanaan Veran kanssa. Kolmas yö menossa, nukkumaan meno sujuu ongelmitta mutta aamusta herätään aikaisin, kun ei enää maidon voimin nukahdeta uudestaan. Haluttiin kuitenkin päästä pullosta vihdoin, vaikkei täällä Ruotsissa varsinaisesti mitään aikarajoituksia olekaan. Neljävuotiaita näkee vaunuissa tuttipullon ja tutin kanssa, hiukan hämärää. tuttihan meillä vielä onkin, mutta siihen taisteluun ei jakseta ihan vielä. Yksi asia kerrallaan - ja nyt ei ulkomaan reissulle tarvitse raahata pulloja mukana.

Puherintamalla uutta

Tämän kuukauden aikana meidän neiti on oppinut sanomaan ärrän! Tämähän on saavutus, jota kaikki ruotsalaisetkaan eivät osaa. Muistan ikuisesti, miten alkuaikoinani tässä maassa katselin telkkarista Tinaa keittiössä; jonkin aikaa katsottuani totesin miehelleni, että tuon naisen pitäisi mennä puheterapiaan. Mies katsoi minua oudoksuen ja totesi: "men hon är ju från Skåne". Eli sehän selitti kaiken. Opin, etten kommentoi skånelaista ärrää, joka muistuttaa enempi ranskalaista kuin meidän kotoista puhetapaamme.

Samalla kun Vera on oppinut  ärrän, alkaa Vidarilta tulla sanoja toisensa perään. Etenkin "kaikki" (=karkki) sekä "gois" (=godis) näin varhaisessa vaiheessa ovat hymyilyttäneet. Verahan ei edes tiennyt mitä karkki on tässä ikävaiheessa, Vidarin kanssa asiaa ei ole todellakaan voinut välttää.

Olimme tänään ensimmäistä kertaa koko perheella elokuvissa. Kyseessä oli Lilla Anna ja Långa Farbron, eli Laban sarjaa. Hyvin meni ja Vidar jaksoi koko 45 minuuttia, vaikka lopussa piti alkaa vähän hyppiä penkillä. Tosi hauskaa!

Päiväkotikuulumisia

Vidar aiotaan upgreidata ylempään ryhmään seuraavaan kuukauden sisällä. Meidän 2 vuotias on päiväkodissa iso! Aika koomista, kun päiväkodin johtaja kommentoi, että Vidar turhautuu pienten ryhmässä, kun pyörii siellä niiden päälle vuoden vanhojen kanssa. Ehehhee. Itse koen, että Vidar turhautuu, kun ei saa pelata iPadilla, tai ei saa lisää karkkia, tai ei saa juosta kakat vaipassa vaan vaippa pitää vaihtaa. Mutta päiväkodissa siis ollaan sitä mieltä, että Vidar 2v turhautuu koska ei saa tarpeeksi stimulanssia ryhmässä pienempien kanssa. Hymyilyttää.

Toisaalta Vidar varmaankin on ihan valmis keskiryhmään - seuratessaan sisartaan kehitys on todennäköisesti nopempaa kuin monella samanikäisellä esikoisella, ja ryhmässään hän tosiaan on yksi vanhimmista. Paras kaveri Teddy ei valitettavasti tule samaan aikaan uuteen ryhmään, vaan vasta vähän myöhemmin. Mutta päiväkodissa lupasivat lainata tätä Theodoraa (lempinimi Teddy) keskiryhmään silloin tällöin, jotta bestikset saavat ainakin välillä jatkossakin toisistaan seuraa. Ihan mainiota. Teddy & Vidar. Kun Vidarilta kysyy, ketä päiväkodissa on leikkikaverina, vastaus on "Tetti". Ja kuulemma Teddy oli kesällä puhunut mammasta, papasta sekä Viasta. Että sellaista se ensiystävyys :)

Teddy ja Vidar olivat olleet koko päivän keskiryhmässä perjantaina, ja kuulemma kävelleet retkellä tosi reippaasti ja muutenkin mennyt hienosti. Voi meidän pientä miestä... ja kyllä niitä sanojakin nyt yhtäkkiä tulee, viime päiviänä on lisääntynyt huimasti - mummo, pupu, kukko, äiti... Varmaan kohta alkaa tulla puhetta oikein urakalla.

Veraa taas on kehuttu päiväkodista ihan ylenmäärin. Vera usein menee pienten puolelle päiväkotipäivän alkuun, ja välillä myös päivän aikana. Kuulemma Vera ja kaverinsa Ella ovat sellaisia pikkuapulaisia, että yhdessä menevät yhdestä aikuisesta... joka on tietysti positiivista niin kauan kun heillä ei korvata aikuista :) Mutta siis he kuulemma auttavat niin hienosti, etteivät muut lapset jotka myös välillä ovat pienillä lainassa, siihen pysty. Vera onkin usein lukemassa satua pienemmille lapsille, kun käydään hakemassa päiväkodissa. Tosi upeaa. Vastaavaa osallistumista on ajoittain ilmassa myös kotona, mutta useimmiten se päätyy kyllä huutoon ja hammastenkiristykseen ...

Sisarukset, Ulriksdahls slott

Neuvolakuulumisia

Meillä oli muuten toissapäivänä molempien lasten neuvola. Pitkästä aikaa. Saatiin uusi neuvolapaikka, kun ollaan tässä välissä muutettu.

Siellä selvisi että Vera painaa 18.3 kiloa ja on 109 cm pitkä. Vidar painaa 12.3 kiloa (jos muistan oikein, en saanut niitä mihinkään paperille muuten!) ja on 89 cm pitkä.

Muuten meni ihan mallikkaasti. Molemmat piirsivät innokkaasti, Vera kieltäytyi puhumasta muuta kuin suomea äitinsä kanssa. Vidar ei edelleen juuri puhu, vaikka suurta meteliä pitääkin itsestään muuten. Sanavarastoon kuuluu mamma, pappa, kakka, bajs (kakka ruotsiksi), majs, Teddy (paras kaveri päiväkodissa), katten ja bil. Ehkä vielä joku muukin mikä nyt unohtui. Oltiin Verankin kanssa vähän hitaita tässä puhumaan opettelussa.

Vera taas osaa jo oikeastaan kaikki kirjaimet. Ja kesän jälkeen on vihdoin opittu ottamaan keinussa itse vauhtia. Se on tosi tärkeä taito, kun ollaan puistossa kolmistaan!

Vidarista on tullut viime aikoina halipoika, mitä ei olla oltu juuri aiemmin. Lisäksi kun yönukkumiset on alkaneet sujua, on nukuttaminen mennyt ihan keturalleen. Nykyään nukahdetaan ainoastaan vaunuihin, kun aiemmin ei ollut mitään ongelmaa nukahtaa omaan sänkyyn ja nopeastikin vielä. Aina jotain.

Tänään sain käytyä kysymässä videokameran korjausta (ei kannata, uuden hommaaminen maksaaa saman verran, että sitten inhoan tätä kertakäyttöyhteiskuntaa), lähetettyä yhden työhakemuksen, käytyä kysymässä kurssikirjaa jota ei ollut kaupassa. Huomenna sitten toivottavasti listalta pari juttua lisää ruksittavaksi.

Nyheter

Vidar täyttää tällä viikolla 2 vuotta. Pieni poika ja jo 2-vuotias! Mummo ja vaari tulevat juhlistamaan tätä suurta päivää ensi viikonloppuna - sekä meille seuraksi, kun J on lisäksi lähdössä työmatkalle. Mukavaa, ensimmäiset yövieraat saavat testata meidän uuden vuodesohvan!

J oli myös melkein koko viime viikon poissa (ti-pe) työmatkalla ja totesin, että nyt on ohitettu joku raja siinä, että lasten kanssa keskenään menee oikeastaan ihan hyvin. Vidar vihdoinkin nukkuu jokseenkin ok (koputan puuta) ja heräilee useimmiten ekaa kertaa vasta aamuyöstä viiden aikaan. Siten unta saa myös äiti vähän pitempiä jaksoja kerrallaan. Hallelujaa, vihdoin!

Myös muutoin lasten kanssa koordinoitu sujuu aika hyvin, ja päivät tietty menevätkin päiväkodissa joten ei siihen niin kovin edes aikaa ennen nukkumaanmenoa jää. Muutenkin 2-vuotias alkaa olla jo vähän hallittavissa, kuuntelee ja ymmärtää ainakin välillä, syö itse eikä istu enää syöttötuolissa, auttaa kun pyydetään, ei juo enää tuttipullosta kuin nukkumaan mennessä ja öisin, ei käytä enää bodyja (se vaihe loppui yhtäkkiä kesällä!), leikkii omia leikkejään ja siskonsa kanssa, aamuisin jopa viihtyy jonkun aikaa itsekseen leikkien ja telkkaria (tai iPadia) katsellen kun äiti vielä nukkuu. Meillä on kyllä turvattu näihin kyseenalaisiin keinoihin... välillä taas tyyppi on ihan mahdoton, juoksee karkuun ja rätkättää mennessää, sotkee ruokaa eikä haluaisi millään pukea päälleen. Mutta aika vähän meillä mitään kiukkukohtauksia on ollut.

5-vuotias taas osaa olla halutessaan hyvinkin avulias, mutta kieltämättä myös välillä kaikkea muuta ;) mielialat vaihtelee, ja etenkin taipumuksena on vetkuttaa ja unohtua tekemään asioita. Toisaalta äiit on edelleen ihana ja paras, joten siitä yritetään nauttia niin kauan kuin tätä riemua kestää.

Kouluunkin tuli soitettua ja tarkistettua, että kaikki on kunnossa ja jonossa ollaan. Syksyn aikana tulee kutsu info-ja tutustumistilaisuuteen.

Syksy, niin. Pimeät illat hämmentävät. Mihin se kesä katosi? Varsinkin tämän kesän kohdalla tosiaan tuntuu niin käyneen, kun sadetta piisasi niin että kesä tuntui kovin lyhyeltä. Ei jotenkin yhtään jaksaisi kurahousuja ja talvipukuja. Kauhistuttaa, että ensi kesään on tosiaan vuosi... vaikka joskus pimeät syysillat voivatkin olla ihan mysigt, niin tänä vuonna ei kyllä yhtään nappaa.

Toisaalta on tällä kertaa syksyssä positiivinen puolensa - sain viime viikolla tietää pääseväni keväällä hakemaani koulutukseen. Kyseessä on erityiskurssi pääasiassa iltaisin työlakia (arbetslivets juridik) Tukholman yliopistolla. Kurssi alkaa huomenna ja on varmaankin aika vaativa, koska en ole koskaan lukenut lakia aiemmin ja nyt vielä ruotsiksi. Toisaalta olen alaa sivuavia hommia tehnyt jo jonkin aikaa, joten ainakin asioita pitäisi pystyä soveltamaan käytännössä. Duunia ei kylläkään voi 100% kurssin aikana tehdä, joten katsotaan miten tässä käy....

Vesipeto osaa uida!

Täysin yllättävä käänne tänään - Vera oppi uimaan!! Ihan noin vaan, täysin varoittamatta. Tai ei kai siinä varoittamisia oikein voi ollakaan, mutta ei meillä ollut mitään keskustelua aiheesta aiemmin. Paitsi että syksyllä voitaisiin aloittaa uimakoulu, jotta sitten ensi kesänä osattaisiin uida.

Tässä sitä mennään:

Olimme sukuloimassa J:n tädillä, ja siellä tämä sitten tapahtui, isänsä ohjeistamana (jos äiti olisi ohjeistanut, lapsi tuskin uisi 15 vuotiaanakaan ;) Vera polskutti pitkät matkat koiraa, moneen otteeseen. Äiti on ihan tosi tosi ylpeä! Vielä 2 vuotta sitten vesipelkoisesta (kuten äitinsä!) lapsesta on kuoriutuut oikea vesitaituri!  Enpäs olisi uskonut, että Vera oppii uimaan vielä ennen 5v synttäreitä (vajaan2 viikon päässä)! 

Näin hullusti kävi puolestaan barbille:

J:n serkun mies tarjosi superhyvää paellaa:

Muroa korvassa ja stressiä tukassa

Yhtenä päivänä nukkumaan mennessä rupesin katsomaan Vidarin korvaa tarkemmin. Se oli täynnä muroja. Voi hyvää päivää, todella koomisen näköistä. En tiedä olisiko mies itse huomannut mitään, nukkunut koko yön murot korvassa...

Vidar hokee jatkuvasti neljää sanaa: pappa, mamma, kakka ja nej. Tai oikeammin njäi. Sillai vähän tukholmalaisittain. Viimeisin on pappa, jota hoetaan KOKO ajan, painottaen jokaista tavua. Hitaasti tämä kielenkehitys sujuu, mutta niin sujui aikanaan sisarellaan myös - ja nykyään ei tosiaan ole mitään vikaa puheenlahjoissa. Verakin on alkanut pikkuhiljaa puhua ruotsia, ei vielä juuri isälleen mutta muille ruotsinkielisille.

Meillä nukkumiset on menneet huomattavasti parempaan suuntaan. Nykyään nukutaan jo pitkiäkin pätkiä putkeen, noin 23 ja 5 välillä. Illalla saatetaan herätä kerran haluamaan tuttia tai vettä, ja aamuyöstä sitten annetaan jo maitoakin. On vaan ihan superihanaa, että on päästy jatkuvista yöheräilyistä!!Kyllä naamasta näkee, että ikää on eikä yöheräilyt ainakaan ole nuorentaneet. Duuni-ahdistuskin on herännyt ikäkriisin myötä, kun peilistä katsookin yhtäkkiä jotenkin kovin vanhentunut tyyppi.

Viime aikoina on ollut aika angstinen olo, kieltämättä. Onkohan sitä koskaan täysin tyytyväinen? Vai meneekö tämä ikäkriisi ohi kunhan täyttää ne pyöreät vuodet, kuten meni edelliselläkin kerralla? Eihän se mitään auta sitä paitsi. Suurin dilemma lienee se, ettei tiedä mitä elämässään tekisi, ja vaihtoehtoja nyt on vaan vähemmässä kuin 10 v sitten.

Toisaalta kävin kuuntelemassa tänään erittäin hyvää luentoa, jossa oli puhumassa ruotsalainen tv- ja radio persoona Kristian Luuk siitä, onko koskaan myöhäistä valita toisin. Hänen mukaansa tietysti ei, miksipä hän muuten olisi aiheesta puhunut :) Mutta pointteja oli kolme, 1) våga göra det som är roligt 2) välj motsatsen 3) det går att ångra sig. Eli uskalla tehdä sitä mikä on hauskaa, valitse vastakohta tiimiisi/työkaveriksi (jos voit), on ok katua. Mutta on sitä näin keski-iän kynnyksellä tullut a) konservatiiviksi ja b) turvallisuushakuiseksi. Se on ihan kamalaa! Mitä tehdä....

Viikon prässi

Takana on varsinainen viikko. Alkuviikosta olo oli jo jokseenkin tukkoinen, joten tein vähän lyhyempää päivää ja töitä etänä. Olo ei sillä kuitenkaan parantunut, vaan keskiviiko-iltana nousi 38.5 asteen kuume. Torstaina oli kuitenkin tiedossa sekä työhaastattelu että työtilaisuus Helsingissä, joten pakko oli vaan tsempata. Särkylääkettä naamariin ja unille keskiviikko-iltana, ja johan oli herätessä olo ihan ok. Eli onnistuin hoitamaan sekä haastattelun että työiltatilaisuuden kunnialla kotiin, palaamaan hotellille puoli yhdentoista aikaan eilen illalla, vielä tekemään töitä puolisen tuntia, unten maille ja aamulla ylös Suomen aikaan puoli seiska jotta kerkeää lennolle takaisin Tukholmaan. Lento laskeutui ysiltä ja olin toimistolla 9.45, jonka jälkeen tvielä duunia päälle päivän verran - lisäksi esiintyminen koko toimistolle (120 henkeä) kokouksessa ja nyt vihdoin ansaitulla viikonlopun lomalla! Huh. Mutta näin jälkeenpäin, voipas olla tyytyväinen saavutukseensa. Mitä luulet, lähteekö kuume särkylääkkeillä kokonaan, vai olisiko se muutenkin häipynyt?

Mies väsää ihanaa illallista ja itse sinnittelen hereillä punkkulasin voimin (se ei tosin ehkä ole paras keino pysytellä hereillä, mutta kuuluu ehdottomasti perjantai-iltaan..). Romanttinen illallinen taitaa kyllä päätyä siihen että eukko nukahtaa pöytään ;)

Meillä oli tarkoituksena kokeilla unikoulua Vidarille tänä viikonloppuna. Nyt kuitenkin pikkumies tuntuu vähän lämpimältä, ja molemmat vanhemmat ollaan ihan kuu-ukkoina väsymyksestä, etten tiedä miten valvominen ensi yönä oikein luonnistuu... meillähän tämä yörumba jatkuu ja jatkuu, ollaan itse jo ihan sokeita tälle hulluudelle joten kun eräs kaveri vaivihkaa totesi "olisiko jo aika testata unikoulua", itsekin tajusin että ollaan nyt valvottu yli 1½ vuotta putkeen öitä Vidarin yöjuomisten takia. Maitoa menee niin että vaippa huljahtaa yli ja sänky on aamulla usein märkänä. Joten kaverin kommentti oli jokseenkin terveellinen herätys - pitäisiköhän asialle tehdä jotain!? Mutta saa nyt nähdä, kyetäänkö siihen kuitenkaan tänä iltana.

Vidar on viihtynyt päiväkodissa ihan älyttömän hyvin, aamulla kun vie niin äijä häipyy pipo viipottaen eikä taakseen vilkuile. Iso mies jotenkin... lisäksi uusia taitojakin on opittu, nykyään must juttu on pelien pelaaminen, pelihyllyn edessä seistään ja kiljutaan. Kaikki pelit kelpaa, vaikkei niitä todellakaan vielä osatakaan. Palapelit sujuu tosin jo aika hienosti, ottaen huomioon, ettei ikää ole vielä edes 20kk.

Vera on alkanut puhumaan enemmän ja enemmän ruotsia, vihdoin. Viikonloppu isänsä ja farfarin kanssa Espanjassa auttoi asiaa huimasti (tosiasiallisesti minä olen siis ollut ruotsin oppimisen esteenä...), mutta varmasti se kielitaito olisi ilmankin alkanut parantua. Nyt tulee jopa lauseita ruotsiksi, vaikka vielä suomi onkin selvästi ykköskieli. Vidarin kaksi sanaa ovat "kom" ja "mama".

Ensi viikolla on sitten vappu ja toukokuu. Jos vihdoin säidenkin puolesta saapuisi kevät? Vappua mennään aattona viettämään ystävien luo ja vappupäivästä ei vielä tietoa. Angsti on joka tapauksessa luvassa, koska se tulee aina kun olen vappua Ruotsissa. Olen vappuihminen ihan selkeästi, ja täällä sen päälle ei ymmärretä hölkäsen pöläystä. No, ensi vuonna sitten taas! Saatan kuitenkin postittaa tänne tulikiven katkuisen tilityksen ensi tiistaina ;)

Pois sairastuvalta ja päiväkoti sujuu

Vidarin päiväkodissa aloittamisen jälkeen viime viikko oli ensimmäinen jolloin lapset olivat terveitä koko viikon. Siis kuukausi siinä meni - ensin vatsatauti, sitten kuumetta, sitten flunssaa, ja lopulta Vera sai vesirokon. Vidar ei sitten kuitenkaan saanut, vaikka puoli tarhaa on kärsinyt ko taudista. Erinomaista sinänsä, että Vera on sen nyt sairastanut mutta olisihan se ollut kätevää että se olisi tullut Vidarillekin samalla... No, joka tapauksessa viime viikon jälkeen piirrettiin rasti seinään - ehkä sairauskierre on siis laantumaan päin!

Viime viikolla myös Vidar meni päiväkotiin ekaa kertaa ihan mielellään, ja nykyään kun vie heitä sinne niin ukko roikkuu jo valmiiksi sisäpihan ovessa että "päästä nyt jo pihalle leikkimään" - ja kun portin sitten avaa, sinne häipyy eikä perään huutele :) Aika nopeasti tämä sitten kuitenkin sujui, vaikka alkuun vähän kirpaisikin.

Samanaikaisesti kuitenkin käyttäytyminen (öisin ei-nukkumisen lisäksi) on mennyt vaan hullummaksi - nykyään aina kun silmä välttää, on pakko kiiivetä pöydälle, repiä Veraa naamasta tai vaatteista, heittää ruokaa, kakata kylpyyn. Tosi kivaa. Hirmuinen vahtiminen koko ajan, kun äijä pistää ihan ranttaliksi. Ehkä seon jonkinlaista kapinaa sitten kuitenkin, tai ainakin rajojen testaamista ja uhmaa?

Päiväkotiyö edessä

Meidän päiväkodilla on erikoisuus: siellä lapsi saa viettää yhden yön per lukukausi. Eli siis päiväkoti tarjoaa 3v täyttäneille lapsille jännittävän kokemuksen ja vanhemmille mahdollisuuden vapaailtaan. Tätä perinnettä on jatkettu jo vuosikausia, kymmeniäkin. Yhdellä Veran päiväkotikaverilla on ollut kolme vanhempaa sisarusta ko päiväkodissa ja he kaikki muistelevat lämmöllä tätä päiväkotikokemusta - se on siis erityisenä jäänyt mieleen. Vanhin lapsista on jo teini-ikäinen, eli jokseenkin kauan on tätä toteutettu.

No, huomenna koittaa nyt sitten tämä jännä yö. Kuulemma vähintään 5 halukasta lasta pitää löytyä jotta juttu järjestetään. Ilmoittautuneita on tullut ainakin 7 - pääosin tyttöjä. Huomenna sitten Vera viedään sinne viiden aikaan (Veralla on perjantai muuten kotipäivä) ja sitten haetaan pois la-aamuna klo 9.45.

Jos kovasti tulee ikävä yöllä, ollaan toki passissa valmiina hakemaan kotiin. Näin hyvinkin saattaa käydä, ainakin itse epäilyttää etteikö pupu menisi pöksyyn illalla :) Mutta mistäs sitä tietää, siellä on parhaat ystävät myös, eli voihan se mennä hyvinkin! Ainakin kovasti tänään oltiin asiasta innoissaan. Jännittävää joka tapauksessa meille kaikille!

Eilen muuten Veran päiväkoti oli päässyt Suomen uutisiin! Peräti ihan otsikoksi puoli ysin uutisissa. Jutussa käsiteltiin suomenkielisen päivähoidon saamisen hankaluutta Ruotsissa. Haastatteluun oli päässyt päiväkodin johtaja, sekä muutama lapsi, Veran hyviä  leikkikavereita. Veraa ei jutussa ollut, lienee osunut sellainen päivä kun Vera oli kotona.

Kieliongelmaa

Mua alkaa pikkusen ketuttaan tämä meidän perheen kieliongelma, Vera kun ei nyt enää haluaisi jäädä isän kanssa eikä päästäisi äitiä mihinkään, kun isi ei kuulemma puhu samaa kieltä. Onhan se välillä imartelevaa olla korvaamaton, mutta pliis oikeesti kyllä isänkin pitää kelvata... eikö se ruotsi nyt vois jo pikkuhiljaa alkaa sujua edes vähän...?! Mä sitten vaan menen ja jätän toisen parkumaan perään, järkyttävää ja naurettavaa kun ei saisi edes lenkille lähteä. Kuulemma tilanne korjaantuu parin minuutin sisään eikä sitten ole mitään ongelmaa. Lähdön hetket vaan on todella rasittavia kun toinen roikkuu lahkeessa. Ja kun pappa on kuitenkin aina ennen kelvannut enemmän kuin hvyin...

Kaipa tämäkin on vaan tähän muuttoon liittyvää dramatiikkaa, mutta välillä ei vaan jaksaisi. Kun olen kotona kumminkin koko ajan... ja sehän se tietty on osa ongelmaa, kun olen kotona koko ajan olen minä selkeästi se lähivanhempi. Eli - 2 viikon kuluttua menen kyllä ihan mielelläni takaisin töihin!! Varsinkin kun työaikaa on vain se 60% ekat 3kk.

Päiväkotiin meno ja sinne jääminen puolestaan sujuvat nyt hyvin. Kotiin ei tultaisi millään päiväkodin jälkeen, hurraa! Siellä on siis vihdoin kivaa ja kavereita. Eilen oli jo ekat kaverisynttäritkin. Vaikka kyllä sinne vanhaankin on vielä vähän kaipuuta, ja kun nyt mennään Suomeen niin on tosi kivaa ja tärkeää nähdä parasta Suomen päiväkotikaveria.

Tyypit myös nukkuu nyt samassa huoneessa. Todella hienosti kaiken lisäksi. Vidar nukkuu nyt paremmin kuin mun kanssa ollessaan, eikä heräile vaikka Vera möykkää usein öisin. Vidar herää 2-4 kertaa yössä juomaan, mutta me sitten vaan mennään sinne huoneeseen. Ja viikonloppuaamuina oli ihan maailman söpöintä kuunnella, kun Vera viihdytti Vidaria pinniksen ulkopuolella. Luki ja lauloi. Vidar nauraa rätkätti sängyssään. Ihan mahtavaa! Ja me vanhemmat saatiin nukkua omassa huoneessamme 15 minuuttia pidempään :D

Onkohan tämä huolien ja ärsytysten määrä vain aina vakio ;)

Jatkoa edelliseen

Edellinen postaus sai aikaan niin voimakkaita kommentteja, että itsekin rupesin pohtimaan tätä kysymystä vielä syvemmin.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että pidin kyllä kovasti meidän päiväkodista Suomessa. Siellä oli todella kivoja opettajia ja ohjaajia ja lapsia sekä lasten vanhempia. Vera myös viihtyi siellä erinomaisesti, ja erityisesti pienet ryhmäkoot saavt minulta edelleen kiitosta. Vaikka päiväkoti oli yksityinen, kuului se ketjuun, jossa oli yhteiset pedagogiset tavoitteet.

En koskaan maininnut sukupuolisensitiivisyydestä siellä, joten siinä saan syyttää ihan itseäni. Lisäksi meillä toki oli kahdenkeskinen kehityskeskustelu lastentarhan opettajan kanssa, ja pedagogiset tavoitteet Veran osalta. Toki Suomessakin toteutetaan pedagogiikkaa, kuten ystäväni ansioikkaasti muistutti minua. Täällä vaan lasten päiväkodissa oloa paljolti perustellaan juuri sillä, kun taas Suomessa asiasta ollaan paljon enemmän erimielisiä. Suomessa puhutaan laajemmin, että "päiväkodit ovat säilytyspaikkoja" - oli siinä sitten perää tai ei.

Itseäkin ruotsalaisissa ärsyttää se, että monesti alunperin hyvä asia pilataan viemällä keskustelu äärimmäisyyksiin. Kuten nyt tämäkin, keskustelu jotenkin harhautui aika oudoksi. Eihän päiväkoti oikeasti voi eikä saa päättää onko lapsilla mekkoja vai ei. Mutta monessa asiassa puheen tasolla voidaan asenteisiin  vaikuttaa päiväkodissa ja sehän koko homman peruspointti oli. Etenkin jos kotona ei ollenkaan ajatella ko asioita (tai jos ajatellaan "tytöt ovat tyttöja ja pojat pokia", päiväkodilla on sitäkin suurempi rooli

Ja jos ei tällaisiin asioihin puututa eikä keskustella, vaan ajatellaan että se on kotien asia päättää, käy helposti kuten vanhempainvapaiden kanssa. Eli kukin saa itse päättää - siis lopputulos on että naiset pitävät 95% vanhempainvapaista. Eikä se ikinä muutu, jos jonkinlaista pakkoa ei tuoda systeemiin mukaan. Myöskään tätä tyttö-poika jaosta keskustelua ei jotenkin oikein koskaan pidetä tärkeänä, ja niin tilanne pysyy hamaan tulevaisuuteen samana kuin ennenkin.

Samassa keskustelussa päädyin myös miettimään sitä, miten ruotsalaisen koulun taso on niin paljon heikompii kuin Suomessa (kuuluisat PISA-tulokset) ja miten itsekin olen monesti haukkunut ruotsalaista koulua. Mutta kuitenkin ruotsalaiset pärjäävät maailmalla hienosti, isoja tunnettuja yrityksiä, muotia ja musiikkia tulee täältä moninkertaisesti Suomeen verrattuna. Suomessa on Nokia ja paperi. Insinöörejä. Nyt Angry Birds. Ruotsalaisia merkkejä ei viitsi edes alkaa luetella, niitä on niin paljon... tukeeko ruotsalainen koulu kuitenkin paljon voimakkaammin luovuutta ja itsevarmuutta sekä yrittäjyyttä, vaikkei ehkä pärjää matematiikan tasossa suomalaiselle koululle?