Horror viikko

Huhhuh mikä viikko. Välillä sitä ajattelee, että onkohan tämä ihan kreisiä että näitä töitä on näin paljon. Toisaalta osittain niitä on niin paljon, koska on hommissa niin uusi, että kaikkeen menee kaksinkertainen aika. Enkä ole ruotsinkielinenkään, täydellisen ainakaan, joten tekstin muotoilukin lienee hitaampaa kuin natiivilla. Mutta silti... alkuviikosta olin kaksi päivää työmatkalla Göteborgissa ja siellä tuli tehtyä 12 tuntia töitä per päivä. Sitten mies oli työmatkalla Suomessa to-pe joten kotona oltiin molemmat siis keskiviikkona... tänään onkin sitten otettu tosi lungisti, kun mihinkään ei ole ollut kiire. Vera oli isänsä kanssa katsomassa Röjär Ralf, mikä mahtaa olla sen nimi Suomessa?

Huomenna on Vidarin ensimmäiset synttärikutsut - tosin mennään koko perhe, kun Vera on synttärisankarin isosiskon kaveri. Oli ihan liikkistä saada kutsu 3 v synttäreille, tuntui ihan uskomattomalta että Vidar sai jo kutsun! Mutta onhan Vidarkin jo 2½. Katseltiin vanhoja videoita kahden vuoden takaa, ihan käsittämätöntä miten moista ei edes muista...

Vidaria on ollu tosi hankala saad nukkumaan viime aikoina -tilanne on siis kääntynyt aivan päälaelleen. En edes ajatellut asiaa, ennen kuin ystäväni jolla on aikuisia lapsia, totesi että "aika jättää väliin päiväunet??" kun tajusin että just! Aivan! Päiväunet... miten pahvi sitä voikaan olla? Eikö siitä ekasta lapsesta muista mitään??? Nyt sitten aletaan testata lyhyempiä päiväunia. Kokonaan ilman ei vielä voida mennä.

Puherintamalla uutta

Tämän kuukauden aikana meidän neiti on oppinut sanomaan ärrän! Tämähän on saavutus, jota kaikki ruotsalaisetkaan eivät osaa. Muistan ikuisesti, miten alkuaikoinani tässä maassa katselin telkkarista Tinaa keittiössä; jonkin aikaa katsottuani totesin miehelleni, että tuon naisen pitäisi mennä puheterapiaan. Mies katsoi minua oudoksuen ja totesi: "men hon är ju från Skåne". Eli sehän selitti kaiken. Opin, etten kommentoi skånelaista ärrää, joka muistuttaa enempi ranskalaista kuin meidän kotoista puhetapaamme.

Samalla kun Vera on oppinut  ärrän, alkaa Vidarilta tulla sanoja toisensa perään. Etenkin "kaikki" (=karkki) sekä "gois" (=godis) näin varhaisessa vaiheessa ovat hymyilyttäneet. Verahan ei edes tiennyt mitä karkki on tässä ikävaiheessa, Vidarin kanssa asiaa ei ole todellakaan voinut välttää.

Olimme tänään ensimmäistä kertaa koko perheella elokuvissa. Kyseessä oli Lilla Anna ja Långa Farbron, eli Laban sarjaa. Hyvin meni ja Vidar jaksoi koko 45 minuuttia, vaikka lopussa piti alkaa vähän hyppiä penkillä. Tosi hauskaa!

Odottelua

Niin se mies meni Tukholmaan ja täällä ollaan kädet kyynärpäitä myöten ristissä ettei synnytys alkaisi ennen lauantai-iltapäivää. Toisaalta närästää vaan niin pirusti ettei tätä kovin kauaa jaksaisi... ja aikamoisia ennakoivia supistuksiakin on jatkuvalla syötöllä... mutta eipä tätä onneksi kauaa enää olekaan, vaikka menisi yliaikaiseksikin niin loppu häämöttää. Tänään oli taas neuvola, eipä mitään uutta. Kaikki arvot kohdallaan ja hemmo oikein päin odottelemassa ulostuloa. Peppua tunkee kylkiluihin niin että kylkiluut rutisee ja iho on pinkeenä.

Mietityttää muuten, kenet ottaisin synnytykseen mukaan jos mies ei pääsisi...? Kenet sinä ottaisit?

Kiitos hirmusti vinkeistä liittyen kantoliinoihin ja reppuihin. Tuo Manduca kuulostaa tosi hyvältä. Tsekkasin kaikki käytettyjen tavaroiden saitit (Tori, Huuto, Kaksplus markkinapaikka sekä Netcycler - unohdinko jonkun?) mutta hinnat pyörivät niissäkin n 60-70 euron paikkeilla. Aika kallista käytetyksi tavaraksi mun mielestä, kun uutena repun saa 100 eurolla. Kertonee sekin tietysti siitä, että reppu on tosi suosittu.

Tällä viikolla on peräti harrastettu kulttuuria: on oltu miehen kanssa Espoon Cinessa katsomassa saksalaista indie elokuvaa Shahada - koskettava - ja huomenna ehkä mennään Veran kanssa Espoopäivään ja Taiteiden yöhön jos jaksetaan. Verallahan on perjantaina kotipäivä. Niin, jos ei siis olla laitoksella...

Maailma on aika kurja paikka

Meillä oli eilen J:n isä naisystävänsä kanssa lapsenvahtina ja oltiin leffassa. Ekaa kertaa yhdessä elokuvissa sitten viime pääsiäisen! Alunperin oltiin saatu kutsu illanistujaisiin ilman lapsia, jonka vuoksi oltiin poikkeuksellisesti hommattu lapsenvahti, mutta isäntäväki oli tulleet kipeiksi ja ilta peruuntui. Me päätettiin kuitenkin käyttää jo sovittu lapsenhoitodiili.

Käytiin katsomassa perjantaina ensi-iltaan tullut Lukas Moodyssonin Mammut. Leffa oli todella hyvä, ehdottomasti näkemisen arvoinen. Ainoa miinuspiste tuli siitä, että aihe sai meidät molemmat tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä, että olimme elokuvissa emmekä lapsemme seurassa!! Ja sehän nyt ei kuitenkaan ollut ollut yhteisen leffaillan tarkoitus... Elokuva kertoi erinomaisesti siitä, miten meillä länsimaissa on usein kovin vähän aikaa lapsillemme -niin vähän että nannysta tulee lapselle tärkeämpi henkilö kuin äiti tai isä - kun taas muualla maailmassa äidit pakotetaan usein jättämään lapsensa ja mm. muuttamaan nannyiksi länsimaihin. Samalla kun heidän lapsensa ihmettelevät, miksei äiti ole kotona, on äiti "äitinä" jollekin toiselle lapselle toisella puolen maailmaa. Eri henkilöiden kohtalot limittyivät toisiinsa, ja kuvasivat taas kerran sitä, miten lohduton maailma voi lapselle olla, ja miten epätasa-arvoinen.




Onneksi meillä ei ihan vastaavaa tilannetta ole, eikä me nyt oikeasti tunnettu huonoa omaatuntoa, mutta kyllä siinä aikamoinen kiitollisuus syntyi omasta tilanteesta sekä mahdollisuudesta viettää niinkin paljon aikaa kotona ja lapsen kanssa. Kotimatkalla tunsi onnea siitä, että oli koti mihin palata, oman lapsen luo.

Tänään olin ajatellut, että mentäisiin Etnografiska museoon, jossa on tällä hetkellä trafficking (ihmiskauppa) -aiheinen näyttely, jonka haluan nähdä. En sitten kuitenkaan ihan jaksanut tätä murheista maailmaa kahta päivää peräkkäin... joten päädyttiin armeijamuseoon! Onko se sitten iloisempi aihe, voisi tietysti kysyä ;) Siellä oli mininäyttely Suomen sisällissodasta, jonka varjolla J sai minut suostumaan tällaiseen museovierailuun. Mutta se oli todella mini, muutama ständi kuva ja esine näytteillä. Muuten ok, ja tammikuussa ilmaiseksi sisään :)

Juokseminen pitkin museota oli kivaa.

Leffailta

Olinpa muuten elokuvissa tänään. Yksin! Aikasen ihanaa. Vaikka olisihan se ollut mukava olla kaveri mukana, mutta näistä mun Tukholman kavereista nyt ei vaan kukaan päässyt, kun yksi oli kipeä ja lähes kaikilla muilla miehet, jotka ei kuunaan ole kotona töistä vielä kuuden aikaan (kaikilla siis on pieniä lapsia).. Taisin mä olla vähän myöhään liikkeelläkin, nykyään kaikki atrvitsee vähintään 2 viikon varoitusajan. Mutta vähän on mulla kyllä ikävä kavereita Suomessa, sniif.

Anyhow, Zitassa on mennyt kevään ajan sarja suomalaisia elokuvia ja tänään oli vuorossa Suden vuosi, jonka olen halunnut ihan simona nähdä jo vaikka kuinka kauan. Siis Suomessa se meni jo yli vuosi sitten, mutta täällähän ei suomalaisia elokuvia näytetä kuin poikkeustapauksissa. Ja nyt se siis näytettiin vaan tänään tuon yhden kerran. Katsomo oli yllättäen ihan täyteen ammuttu, hienoa että suomalainen elokuva vetää, vaikka varmaankin about 80% katsojista oli suomalaisia. Olen lukenut ko kirjan ja tykkäsin siitä hurjasti. Leffa oli ihan ok, mutta kyllä kirja oli parempi. Mukava sinänsä nähdä uusia kasvoja suomalaisessa elokuvassa, samat naamat on pyörineet kuvioissa aika kauan. Olihan tässäkin tietty samoja (miksi siitä yhdestä muuten tuleekin aina vaan mieleen se kotikadun yks tyyppi). Kiva joka tapauksessa oli leffa nähdä ja aika luksusta olla itsekseen elokuvissa!

Elokuvailta kotisohvalla

Katsottiin leffa, nimeltään Rendition, ruotsiksi filmin nimi on Utlämnad. Leffa kertoo terroristiksi epäillystä, USA:ssa jo 20 vuotta asuneesta, syntyään egyptiläisestä miehestä, jonka USA:n terrorismin vastainen yksikkö nappaa lentokentällä hänen palatessaan työmatkalta takaisin jenkkeihin. Hänelle heitetään huppu päähän ja kuljetetaan tuntemattomaan afrikkalaiseen maahan, jossa häntä kidutetaan sumeilematta tunnustuksen saamiseksi. Kotona odottaa viimeisillään raskaana oleva amerikkalainen vaimo ja 6-vuotias poika. Rinnakkain tämän tarinan kanssa kulkee tarina pommi-iskusta, ja itsemurhapommittajista.

Enempää paljastamatta, elokuva oli erittäin hyvä, tarina järkyttää ja suututtaa. Vaikka tietäähän sitä, että tämmöistä tapahtuu, koko ajan. Koska tietää, että tämmöistä tapahtuu, että tämä tarina ehkä on fiktiota, mutta vastaavia tosia löytyy samaan aikaan kymmen-, satakertainen määrä. Riittää, että näytät väärältä, että sinulla on väärä nimi, väärä ihonväri, väärä sukulainen. Olet ollut väärässä paikassa väärään aikaan. Tai jotain muuta.

J sai aiemmin kutsun Ruotsin Amnestyn erityisnäytökseen ko leffaan muttei päässyt. Onneksi nähtiin elokuva nyt. Kannattaa katsoa. Ja liittyä Amnestyyn.

Veran kanssa elokuvissa

Vera oli tänään elämänsä ekaa kertaa elokuvissa! Käytiin mammaryhmän tyttöjen kanssa barnvagsbiossa katsomassa The Jane Austen Book Club. En tiennyt leffasta juuri mitään etukäteen, mutta se oli itse asiassa tosi hyvä. Aiemmat babybio-leffat on usein olleet piirrettyjä. Me ei olla niihin keretty. Vera tykkäsi selvästikin olla elokuvissa, jaksoi olla hereillä ja tyytyväisenä koko 2½ tunnin pätkän. Puolessa välissä oli pieni tauko, jolloin syötiin ja vaihdettiin vaippaa ym. Tämä oli niin onnistunut kokemus että täytynee ottaa uusiksi!

TV:n tuijotusta

Saatiin J:n kaverilta dvdnä lainaksi iso kasa uutta amerikkalaista sarjaa Big Love. Sarja kertoo amerikkalaisesta mormoni"perheestä", jossa on isä, 3 vaimoa ja 7 lasta. Kerrassaaan uskomaton juttu. Äijä suhaa vaimojen välillä kolmessa eri talossa Salt Lake Cityssä. Polygamisti-yhteisön ulkopuolisilta yritetään pitää salassa homman todellinen luonne, ja väitetään naapurien olevan yksinhuoltajaäitejä, joiden asioista äijä ja vaimo (= vaimo numero 1 siis) huolehtivat hyvää hyvyyttään silloin tällöin. Menestyvää kauppaketjua pyörittävä perheenpää on ihan stressaantunut, kun kaikille vaimoille pitää riittää niin hynää kun seksiäkin säännöllisin väliajoin ja vaihtovuorot talojen välillä on päivittäin.

Ameriikoissa on meneillään sarjan toinen tuotantokausi ja se on saanut jo sekä Emmy että Golden Globe nimitykset. Mä olen jo koukussa, sarja on oikeesti vaan niin pimee että pitää tietää mitä ne seuraavaksi keksii. Tulee varmaan Suomeenkin jossain vaiheessa. Ja lisäksi, näitä tyyppejähän löytyy siis oikeasti, oikeassa elämässä. Tämä lienee aikalailla dramatisoitu versio polygamisti-elämästä, mutta silti. Aika pelottavaa.

Telkusta ei tule kesäisin mitään katsottavan arvoista, joten Big Loven lisäksi olen katsonut viimeisen viiden päivän sisään neljä elokuvaa (!!):
Hollywoodland (50-luvun Supermiehen näyttelijän itsemurhamysteeri, crap),
Déjà Vu (katsottava, aika tyypillistä jenkkijännitystä tosin mutta piti otteessaan ja Denzel on ihan hyvä),
Vers le Sud (keski-ikäiset naiset nuorten tummien poikien perässä Haitilla 80-luvun alussa; eikö ihan vastaavaa tapahdu jossain Afrikassa -Sambiassa?- nykyään; miksi muuten tätä pidetään usein moraalisesti hyväksyttävämpänä kuin keski-ikäiset äklöttävät miehet nuorten thaityttöjen perässä?)
ja viimeisenä tänään
Little Children (kyllästynyt kotiäiti pettää miestään naapurin miehen kanssa; tykkään yleensä Kate Winsletistä ja mutta tää oli vähän turhan pitkä ja mun mielestä päälle puhuva kertojaääni erityisesti outo ratkaisu).

Nyt ajattelin pitää leffankatselusta taukoa. Vatsa tosin painaa niin että alkaa tuntua ettei mitään jaksa, joten voi olla että joudun taipumaan television pariin vielä moneen otteeseen - vielä kun voi mennä kuukausi tämän mahan kanssa...

Lomaeloa

Mä en ole tehnyt tänään oikeastaan mitään! Paitsi tämän vuoden ihan vikaviimeisen tunnin töitä kotoa, ja lukenut Irvingin Until I Find You-kirjaa. Mä olen joskus hamassa menneisyydessä tykännyt Irvingin kirjoista ihan hirmusti, mutta nyt viime aikoina en ollenkaan yhtälailla. Ajattelin taas pitkästä aikaa kokeilla, kun tapahtumat sijoittuvat ihan vähän myös Suomeen ja muihin pohjoismaihin. Täytyy sanoa, että aluks musta ko kirja ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen hyvä, mutta nyt olen jo ihan mesessä ja haluan tietää mitä tapahtuu. Tämä tosin 900 sivua kahlattuani. Miksi jotkut kirjoittaa 1000 sivuisia kirjoja??? Tuntuu, ettei niitä oikein jaksa edes aloittaa, kun jo uuvuttaa.

Kävin myös lainaamassa 4 elokuvaa. Ihanaa, että lomalla voi tehdä mitä vaaaaaaan. Vaikka katsoa koko päivän elokuvia :) Tosin yleensä mulle käy niin, että suuruudenhulluus iskee ja lainaan kerralla kauhean kasan leffoja enkä sitten kerkeä edes katsoa kaikkia. Tänään oisi vielä tarkoitus katsoa Letters from Iwo Jima. Pitäiskö sit myös nähdä se Flags of our Fathers, joka on toinen puoli samaa elokuvaa? Se on vaan vissiin niin yltiöamerikkalainen...

Nyt ei muutenkaan ole juuri mitään ohjelmaa ennen ensi keskiviikkoa, jolloin lähdetään lomareissulle Göteborgiin. Siinä meidän tämän kesän matkailu. Vähän harmittaa etten pääse Suomeen ja todella paljon harmittaa, etten pääse mökille, muttei tässä vaiheessa enää uskalla. Lentää ei edes saa ja laivatkaan ei kai oikein mielellään ota, kun tässä mennään kuitenkin jo melkein viikkoa 36.

Göteborgin reissu kestää keskiviikosta maanantaihin; jännittää, että pysyykö tyyppi masussa siihen asti että tullaan takas. Entäs jos se syntyykin Göteborgissa??? J Tukholmalaisena on komentanut, että jalat ristiin siihen asti, että tullaan takas. Se ois kai vähän kun helsinkiläisenä joutuisi synnyttämään Turkuun ja lapsiparka saisi syntymätodistukseensa Syntynyt: Turku-merkinnän :D Pe-ma on vuokrattu auto mutta vielä ei olla päätetty mihin päin länsirannikkoa suunnataan - mulle tärkein kriteeri on, että sairaalaan pitää päästä tunnin parin varoitusajalla.