Uudessa kodissa

Muutto takana, kaksi viikkoa uudessa talossa. Aivan ihanaa! Vieläkin kaoottista, tänään vietetty koko päivä huonekalukaupoissa. Pikkuhiljaa parempaa kohti onneksi. Kuvia seuraa.

Huomenna juhlitaan Veran ja kahden päiväkotikaverin synttäreitä. Päiväkotia saa lainata juhlien ajaksi. Päätettiin laittaa hynttyyt yhteen, koska kaikille kolmella on synttärit heinäkuussa ja näin ei sitten osu kolmia eri juhlia elokuulle.

Niin, Vera täytti jo 5 vuotta! Meillä on iso tyttö... päiväkodin vanhimpia, joka ensi vuonna menee eskariin. Onnea Vera!

Muuton yhteydessä olen käynyt läpi vanhoja valokuvia, pakannut ikiaikaisia varastoon vietäväksi. Todellinen memory lane... hiukan huvittaa etenkin 90-luvun pukutyyli... jotenkin sitä aina ajattelee, että 80-luku oli aivan karseaa, mutta eipä tuo 90-luku juuri kyllä muuttanut asiaa. Ihan huhhuh mitä asuja. Opiskelijaporukkaa huhuilee facebookissa, että pidettäiskö 20v juhlat. 20 v!!! siitä kun aloitettiin opiskelu Jyväskylän yliopistossa. Ihan käsittämätöntä. Onhan tässä tietysti paljon tapahtunut (myös sen pukeutumistyypin suhteen ;) mutta kyllä se silti on, kuten yksi opiskelukaveri totesi "huikeaa ja haikeaa".

Tässä asunnossa meinataan nyt olla aikalailla pysyvästi, joten ollaan tehty kerrankin kunnollista inventaariota. Paljon kamaa on myyty Blocketissa , paljon on viety Myrornaan ja paljon annettu eteenpäin tutuille ja kavereille. Kerrankin! Tietty sitten on myös ostettu etenkin huonekaluja, mutta tuntuu että ylimääräisestä lastista on selvitty ekaa kertaa ikuisuuksiin.

Kaiken huippuna päädyttiin ostamaan tavallinen lankapuhelin!! Omg. Sellaista en ole omistanut sitten, en tiedä, vuoden 2000? Syynä se, että meillä on käsittämättömän huono verkko eikä kotoa voi kännykällä juuri soitella. Ja koska operaattori tulee duunin kautta, sitä ei voi vaihtaa.

Vanhan ajan tavoista meille on tullut Dagens Nyheter, mutta toden totta, kahteen viikko lehdenjakaja ei ole löytänyt taloamme kuin kolmena päivänä. Olen keskustellut DN:n asiakaspalvelun kanssa 4 kertaa kahden viikon sisällä, mutta ei. Vaikka fakta on, että sisäpihan taloja on tasan yksi, on se ilmeisesti aivan mahdotonta löytää. Siispä joutunemme peruuttamaan lehden.

Kuukauden saldo

Aika liitää ja puoli kesää on pian ohitse! Säistä ei sitä kyllä huomaisi - sateisessa pohjolassa ei edes työnteko harmita, kun mittari näyttää 12-13 astetta ja bikineille ei ole juuri ollut vielä käyttöä. Juhannus oli ja meni maalla, hyttysten syötävänä, sentään aattona oli mainio sää ja päästiin ihan nauttimaan lämmöstä. Porukat hyytyi aikaisin, yksi sairastelun takia, toinen koska oli raskaana ja loput vaan ihan lapsia nukuttaessa. Että sellainen railakas juhannus! Lapset on raukat ihan syötyjä, muhkuroita ja patteja riittää joka puolelle kroppaa.

Meillä oli tapahtumarikas kesäkuu, kun alkukuusta löydettiin asunto, josta tehtiin tarjous jo ennen näyttöä ja se sitten meni pikkuisilla muutoksilla läpi. Kyseessä on piharakennus Tukholman keskusta-alueella - siis talo keskellä keskustaa! Täydellistä!

No, sitten tulikin paniikki, koska alkuperäinen tarkoitus oli ollut, että remontoidaan omamme ja myydään ensin, ja sitten vasta ostetaan.  Näinhän se usein menee, varsinkin Ruotsissa, että kun sopiva asunto tulee kohdalle, pitää tilaisuuteen tarttua heti - ja koko hommaan voi mennä n 2-3 päivää. Oltiin jo kaveri varattu remonttihommiin 2 viikoksi heinäkuussa lomamme aikana. Soitetttiin sitten hänelle torstaina, että voisitko tulla viikonloppuna ja aikaa onkin n 5 päivää. Kaveri tuli sitten, raukka hommiin koko viikonlopuksi. Lisäksi olin juurikin Bostonissa kun tämä tapahtui, eli kerkesin käydä asuntoa katsomassa ennen lähtöä ja sitten kaupat oli tehtävä matkan aikana!!

Siinä sitten maalattiin ja paklattiin, korjattiin seiniä ja ovia ja roikkuvia ovenkahvoja. Yksi ovi oli mm potkaistu sisään, kun lukko meni tässä keväällä rikki eikä ovea saatu muuten auki... Lasten kanssa oltiin 2 päivää evakossa. Vanhemmat tuli kyläilemään remonttia seuraavana maanantaina, jolloin J lähti työmatkalle Norjaan. Yllättäen meklari halusikin ekan ennakkonäytön jo keskiviikolle, ja kysynnän vuoksi yleisen näytön jo lounasaikaan torstaille (kun aluksi piti olla su ja ma) - ja torstai-iltana asunto oli myyty!

Olimme ostaneet uuden asunnon edellisenä torstaina - siis viikon aikana ostimme asunnon, remontoimme, vanhemmat tulivat kylään, olin työmatkalla USA:ssa, mies oli työmatkalla Norjassa ja ostimme uuden asunnon! Mikä viikko...

Sen jälkeen onneksi sai vähän rauhoittua, kohti juhannusta, tosin samanaikaisesti kaiken kanssa Veralla oli sitkeä silmätulehdus. Onneksi vanhemmat olivat apuna, muuten homma olisi varmasti mennyt ihan käsille...

Muutto on joka tapauksessa jo elokuun alussa, nyt vielä muutama päivä töitä Suomesta käsin -sitten lomaillaan Suomessa ja vähän myös Espanjassa, ja kunhan sieltä palataan niin sitten jo muutetaankin.

Underbara Stockholm

No niin, tasan viikko ollaan oltu takaisin Tukholmassa. Viikon aikana on

- seilattu muumilaivalla ja tanssittu muumidiskossa
- esitelty Tukholman koti Veran parhaalle Suomen päiväkotikaverille
- viety muutossa avustaneet sukulaiset kivalle lounaalle lähiravintolaan
- purettu kymmeniä muuttolaatikoita
- myyty Blockettissa vanha hoitopöytä
- syöty sushia alakerran sushipaikasta monta kertaa
- aloitettu päiväkodissa inskolning (hyvin on mennyt!)
- tavattu farfaria monta kertaa
- tavattu naapureita ja niiden lapsia melkein päivittäin
- jonotettu puolitoista tuntia skatteverketissä, jotta päästäisiin kirjoille Ruotsiin
- taisteltu byrokratian kourissa
- lenkkeilty Vasastanissa ja Kungsholmenilla ja ihmetelty onnea olla keskellä keskustaa -lenkkeillä Tukholman keksustassa!
- istuttu viinilasillisella Vasaparkenin kulmilla ja ihmetelty onnea oll keskellä keskustaa!
- leikitty kymmeniä kertoja Vasaparkenissa satojen muiden lasten kanssa
- hihitelty Tukholman trendikkäille vanhemmille, jotka vievät lapsiaan tarhaan aamuruuhkassa puku päällä, tukka ojennuksessa, kuulokkeet korvilla jo työpuhelua hoitaen
- nautittu piknikkiä kaverien kanssa auringossa Vasaparkenissa
- grillattu sisäpihalla ihanien naapurien kanssa
- yritetty saada koti johonkin ojennukseen

4 days to go

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Muuttoviikko, perjantaina lähtee muuttoauto lahden yli. Päätimme lopulta hoitaa muuton itse, kun firman palkkaaminen pelkän irtaimiston viemiseen olisi maksanut 2700 euroa + alv. Ja siis meillä ei lähde huonekaluja muuta mukaan kuin Veran sänky ja parvekekalusteet (jos nekään). Mun mielestä kerrassaan törkeä hinta, mutta ottaahan ne kun yritykset maksaa. Suurin osa maasta muutoista kun lienee ex pat tyyppisiä, joissa työntekijän yritys kustantaa lystin. Meillähän ei näin ole, joten laskettiin että jonkun verran voi jo itse pakata, että säästää tuon 3500 euroa... kaverit ja sukulaiset lähtee vielä avuksi ja seuraksi, joten toivottavasti homma sujuu suht vähällä päänsäryllä.

Mutta tämä pakkaaminen... ei herranen aika miten tavaraa voikin olla PALJON. Kun vielä Suomen tuliaisena on yksi vauva! :) Ja siitä huolimatta, että olen jo antanut lähes kaikki Vidarille pieneksi käyneet vaatteet ja tavarat pois, ja aika paljon myös Veran vaatteita. Saa nähdä miten selvitään...

Kommenttilaatikkoon: keskustelimme yhtenä päivänä edesmenneistä ihmisistä. Kerroin että isänäiti on taivaassa, samoin kuin vaarin äiti. Vera selvästi fundeerasi asiaa, ennen kuin kysyi ryppy silmien välissä: "miten ne pysyy siellä taivaassa?"
Voi pientä!

Lomailu jatkuu

Vähän on tämä kirjoittelu hiipunut, eikä muita blogeja kerkeä lukemaan enää yhtään... Saa nähdä miten totaalisesti lopahtaa kunhan työelämä taas alkaa. Syyskuussa olisi tarkoitus mennä takaisin töihin 50%. Mies jää kotiin myös 50%, joten Vidar voi olla kotona vielä syksyn. Itseä tosin hiukan epäilyttää, saadaanko oikeasti työt tehtyä 50% työajalla. Koska sehän se huonoin ratkaisu on että palkaa tulee puolet mutta töitä on 100%. Veran kanssa aikanaan aloitin 80% ja se toimi hyvin. Onneksi sekin vaihtoehto on olemassa, että työaikaa voi syksyn aikana lisätä, mikäli töitä olisikin huomattavasti 50% enemmän. Myös oma sijaiseni saa jatkaa, vaikka itse tulen takaisin, joten aika hyvältä kuitenkin näyttää. Mies yksityisyrittäjänä varmaan joutuu tekemään paljon enemmän kuin se sovittu 50%, mutta tekee sitten töitä iltaisin. Mikäli tarvetta kuitenkin on, Vidarillekin osa-aikainen paikka päiväkodissa järjestynee jo syksyllä - näin sanoivat päiväkodista.

Vera menee siis takaisin vanhaan tarhaansa Tukholmassa elokuun lopussa. Siellä on sitten luvassa 30 tuntia viikossa - Tukholmassa tämä on maksimimäärä, jos vanhempi on kotona toisen lapsen kanssa. Joissain kunnissa maksimi on 15 tuntia. Aika hullua, miten eriarvoisessa asemassa vanhemmat ovat riippuen missä asuvat.

Olemme taas lomailemassa Espanjassa, Vera ja isi uima-altaalla, Vidar nukkuu ekoja päiväuniaan. Verasta on edellisen reissun jälkeen kehkeytynyt varsinainen vesipeto, kellukkeilla mennään jo ihan itsekseen pitkiä matkoja. Vidarhan on vesieläin ollut koko ajan. Vidar oppi viime mökkireissulla konttaamaan ja nyt seisominen on myös jo aika tukevaa. Eli ei tarvinnut ostaa pannumyssyä pään suojaksi tänne Espanjaan :D

Matka alkoi vähän kurjasti, kun Norwegian lähetti meidän matkarattaat sekä autonistuimen Malagan sijasta Alicanteen. Kentällä sitten ihmeteltiin, että miten päästään kämpille ilman istuinta... onneksi saatiin tilattua taksi, jossa oli lastenistuin. Norwegian ei ole paljon perään soitellut, kamat on nyt toista päivää hukassa ja tänään mennään ostamaan uudet matkarattaat. Vauvan kanssa liikkuminen kun on aika mahdotonta ilman rattaita (ja sitä Manducaa ei tietysti nyt ole mukana kun sitä ekaa kertaa oikeasti tarvittaisiin....). Onneksi meidän autossa oli valmiina Veran istuin, joten sentään on päästy lähimpään kaupunkiin Puerto Banukseen kauppaan ja syömään - Vidar Veran istuimessa ja Vera ilman istuinta, turvavöissä takapenkillä.

Nyt pikku-ukko heräsi ja lähdemme mekin altaalle.

Mökillä

Touhu on mennyt ihan mahdottomaksi. Oltiin pitkä viikonloppu mökillä ja äiti kyllä sai hermoraunion ukkelin kanssa, kun paikallaan ei viihdytä yhtään, sylissä ei jaksa olla, tuolissa ei ole kivaa, vaan eteenpäin pitäisi päästä ja laittaa suuhun kaikki, ihan kaikki siis mitä edestä löytää. Multa ja hiekka ja ruoho ja kaikenmaailman ötökät. Lisäksi paidat oli ihan mustana kun piti hinata itseään pitkin likaista kuistin lattiaa ja meinasi tippua kuistilta nenälleen kun sitä yhtäkään porrasta ei ymmärretä ihan vielä... en muista että Veran kanssa olisi ollut vastaavaa, vaikka samaisella mökillä oleiltiin noin samassa ikävaiheessa. Vera oli vaan vissiin niin paljon enemmän paikallaan pysyvää sorttia, sylissä viihtyvää ainakin. Myös se fakta, että yhden lapsen perässä jaksaa paremmin kuin kahden mahtoi vaikuttaa asiaan.

Muuten mökillä oli oikein kivaa, paitsi paarmoja oli ihan hirveästi ja koko ajan joku ötökkä surisi pään ympärillä - hirvittävän rasittavaa. Kädessä on ihan karseat puremat ja Veralla myös jaloissaan. Vidar selvisi tällä kertaa vähällä, liekö siitä syystä että ukkoa oli pakko pitää paljon sisällä (em syistä).

Lämpöä piisasi, yli 30 astetta, ja järvivesi oli peräti 26 asteista. Vera oppi uimaan lyhyitä matkoja uimarenkaan avulla. Vera on aiemmin ollut vähän vesipelkoinen (kuten äitinsä), mutta nyt oli toinen ääni kellossa. Järvestä ei olisi haluttu ollenkaan pois, kun tämä uusi taito oli opittu. Hieno juttu! Vidar puolestaan on ihan mahdoton vesipeto - ainoa paikka, missä tyyppi pysyy mielellään paikallaan on amme sekä kahluuallas. Oi sitä räiskettä!

On tullut mieleen myös, että Vidar ehkä kuitenkin pitäisi syksyllä Tukholmassa laittaa babysimiin. En edes miettinyt asiaa aiemmin, kun aikanaan Vera ei ollut vauvauinnista kovin innoissaan. Mutta Vidarhan onkin ihan toista maata!

Vidar tosiaan on nyt myös oppinut nousemaan sängyssään seisomaan - ensi kertaa matkasängyssä mökillä, ja tänään palattuamme myös kotona pinnasängyssä. Silmät loistaen pikkumies seisoi sängyssään ja hihkui, vaikka oli nukkumaanmenoaika... Aamulla varmaankin sitten seisotaan sängyssä ja hihkutaan. Ja tätä riemua varmaan kestää jonkin aikaa...

Nyt sitten mennään jo heinäkuussa... Veralla oli vika päivä päiväkodissa viikolla, nostalgista sanoa heiheit, ei sitten enää nähdä. Meidän muutto tosiaan lähestyy hurjaa vauhtia. Elokuun puolessa välissä sitten lähdetään, ja mieli on jo jonkin verran Tukholmassa ja syksyssä, vaikka yrittääkin nauttia täysillä tästä kesästä-.

Vuosi Suomessa

Joulut on juhlittu (aatto oltiin meillä ja selvisin hengissä kun mies totuttuun tapaan oli keittiövuorossa :) ja nyt sitten pari päivää enää vuoteen 2011. Vuosi Suomessa on takana, ja olemme siis päättäneet pysyä täällä ainakin kesään saakka. Muutto takaisin Tukholmaan on edessä luultavasti ensi kesän jälkeen. Aluksihan ajattelimme tulevamme ainakin vuodeksi, ja koska kaikki on mennyt pääasiassa hyvin, tuntuu turhalta kiirehtiä takaisin tässä vaiheessa. Muuttaminen -20 asteen pakkasissa 4kk vanhan vauvan kanssa ei myöskään juuri houkuta ...!

Mutta mutta... Valitin tätä jo joskus aiemminkin, mutta pakko taas purnata, kun tänään oltiin kaupungissa enkä keksinyt mitään ei-kaupallista tekemistä 3-vuotiaalle. Onko missään museossa lapsille ei ohjelmoitua tilaa /leikkipaikkaa? Mieleen tuli Postimuseo, mutta sepäs olikin tämän loppuviikon kiinni. Sopivasti, kun ihmisillä olisi aikaa mennä museoihin?? Tiedän että kansallismuseossa on jotain, mutta se on käsittääkseni maksullista (ainakin aikuiselle)? Kiasmassa tai Ateneumissa ei käsittääkseni ole mitään, mikä on aivan käsittämättömän kummallista. Ettei tänä päivänä satsata tuleviin kuluttajiin???

Tukholmassa kun näitä paikkoja on pilvin pimein, ja se peseekin Helsingin ihan kuusnolla- ihan heti tulee mieleen
Kaupunginmuseo,jossa on aivan mahtava tori lapsille (ilmainen)
Kulturhuset (ilmainen aivan upea lastentila)
Poliisimuseo (maksullinen)
Astrid Lingren maailma Junibacken (maksullinen, mutta ainoastaan lapsille tarkoitettu)
Tekniska museet (maksullinen)
muissakin museoissa on lapset huomioitu. Voitte lähettää vinkkejä sekä Tukholmaan että Helsinkiin liittyen, ja mielellään jos tiedätte mitä voi ex tempore 3 vuotiaan kanssa tehdä keskustassa, kertokaa?

Huomenna lähdemme koko konkkaronkka peräti viikoksi Tukholmaan - saa nähdä tuleeko mieli muuttaa samantien :) Mukavaa ja jännittävääkin, kun mies meinaa tehdä ensi viikolla töitä ja mun pitää hoidella lapsi-vauva-aktiviteetit ainakin muutamana päivänä. Onneksi parikin kaveria lapsineen on buukattu meille seuraksi.

Ja kotiin palattuamme Vidar täyttää jo 4kk! Aika lentää, ja ukko kasvaa niin että kohisee. Kohta ei kyllä enää rintamaito riitä, mutta 4kuisena saa toki alkaakin maistella pöperöitä.

Sairastelua

Meillä on sairastettu ruhtinaallisesti sitten Suomeen muuton. Onkohan täällä eri pöpöt? Pari viikkoa sitten oli tosiaankorvatulehdus (ensimmäistä kertaa) ja nyt on epämääräistä vatsatautia ja oksentelua, torstaista lähtien. Onneksi päästiin helposti silloin edellisellä kerralla lääkäriin, ja Kelalta tuli jo reilu viikko sitten ilmoitus että meidät on siirretty Suomen sosiaaliturvaan. Ei siis onneksi kestänyt kauaa eikä ollut mitään suurempia kommervenkkejä.

Mutta kyllä tätä kylmyyttä riittää! Miten juuri tämä talvi voikin olla näin kylmä? Ja koska Tukholmassa on vain muutama pakkasaste, lähinnä kiristelen hampaita täällä arktisissa oloissa. Vanha puutalo on muuten ihana, mutta ei tosiaan rakennettu -20 asteen pakkasia ajatellen. Veralla on ollut nuha siitä lähtien kun muutettiin Suomeen....

Yksittäisiä huomiota

Meillä vietetään harva se päivä nykyään kahvikestejä. Kahvi lämmitetään uunissa ja sen sekaan tarjotaan maitoa ja - rusinaa. Ei siis sokeria, vaan rusinaa. Mistä ihmeestä tämä on tullut, glögistä vai mistä?

Tänään tullessä myöhään töihin tajusin että Stocka oli jo avannut ovensa klo 9.00! Mahtavaa, kaupat avaavat ysiltä ja ovat myöhään auki. Tukholmassa mikään ei avaudu ennen kymppiä. Jopa Alko näytti olevan klo 9 auki, outoa...

Ja Stockalla myytiin Runebergin torttuja! Ihanaa, en edes ollut tajunnut että niitä on ollut ikävä. Maistoin tässä yksi päivä vuosiin marjapuuroa (se ei ollut niin hyvää kuin muistin kyllä) ja karjalanpiirakoita saa vaikka JOKA PÄIVÄ!!

Hyvin hidas alku...

Meillä on alkanut aika takkuisesti tämä työ-ja päiväkotitaival. Vera on köhinyt rankasti jo pitkänä ja yöt on olleet tosi repaleisia. Tänään sitten päätin että lääkäriin on soitettava, vaikkei nyt virallisesti systeemiin kuuluttaisikaan. Jonotus kesti n 10 min, mutta saatiin samantien aika aamupäivälle terveyskeskukseen 15 min kävelymatkan päähän. Lääkäri oli erittäin pätevänoloinen ja tosi mukava. Korvatulehdus. Ainakin tämän kokemuksen perusteella julkinen terveydenhuolto tuntuisi toimivan. Päiväkoti jäi siis tänään väliin, huomenna saatiin lupa mennä.

Luulin Veran olevan tästä iloinen, mutta koko matka lääkäristä hän huuteli pulkasta "päiväkotiin, päiväkotiin", joten ihan positiivisin mielin ollaan huomenna menossa...

Mitä meikäläisen työmatkoihin tulee, VR on todella kunnostautunut hoitamaan työmatkaliikennettä. Perjantaina kun uskaltauduin kokeilemaan, ensin odotin puolisen tuntia -15 asteen pakkasessa kun junaa ei tullut. Lopulta väänsin itkua laiturilla ja mies heitti autolla töihin ja varpaiden sulamisessa meni sen jälkeen puoli päivää. Takaisin tullessa 15 min matka kesti tunnin, koska vaihteissa oli vikaa. Tällä kertaa istuin onneksi sisällä lämpimässä junassa, ja luin kirjaa, mutta ei se nyt ehkä kuitenkaan se toivottu perjantai-illan viettämistapa ollut. Ei todellakaan lupaa hyvää. Tänään en olisi uskaltanut lähteä ollenkaan kaupunkiin, huomenna mietitään yhteistä tyämatkaa autolla. Huraa julkinen liikenne??! Vähänkö masentavaa.

Andra dagen på dagis

Toinen päivä päiväkodissa takana. Eilen oltiin vaan reilut kolme tuntia ja olin itsekin koko ajan mukana; tänään sitten jo Vera ihan itsekseen jopa neljä tuntia.

Totuttaminen on toisenlaista tosiaan kuin "kotona" Ruotsissa. Eilen oli vielä ok äidin hengata mukana mutta tänään vähän jo vihjattiin että "mene vaan, kyllä täältä sitten soitellaan jos on ongelmia"... lähdin sitten kotiin tekemään töitä ja hoitamaan asioita, jotta olin hollilla koko ajan mutta ei sieltä sitten soitettu :)

Kun menin hakemaan, oli Vera syömässä reippaasti välipalaa muiden mukana, mutta juoksi vauhdilla syliin kun näki äidin ja alkoi heti pukemaan vaatteita itse hirmuista vauhtia päälleen. Joten vähän järkytys lienee uusi päiväkoti ollut. Kuulemma ensimmäinen tunti oli mennyt itkeskellessä pihalla, mutta unien jälkeen oli ihan toinen tyttö ollut mukana jo leikeissäkin. Että ehkä se tästä... onhan sitä kuka tahansa aika pihalla ekana päivänä uudessa työpaikassa, saatika ruotsalaiseen turvayhteiskuntaan tottunut kun äiti tokana päivänä jo häipyy ;)

Mutta huomasin kyllä eilisen aikana, että Vera roikkui lahkeessa koko ajan ja oli todella "mammig" ja tietenkään ei tavallisesta päiväkodissa olemisesta tullut oikein mitään. Joten olen kyllä sitä mieltä, että parempi lähteä pois jotta lapsen on alettava sosiaalistua toisen lasten kanssa eikä vaan roikkua äidissä.

Soittelin myös Kelaan ja sieltä selvisi, että vaikka olen Suomessa jo kirjoilla en kuitenkaan ole Suomen sosiaaliturvajärjestelmässä... ainakaan vielä, vaan täyttää pitää lomake Y77. Menin sitten ihan henkkoht käymään Kelaan ja sieltä kyllä vakuutettiin ettei pitäisi paluumuuttajana olla ongelmaa päästä sisään Suomen sosiaaliturvaan. Ruotsin Skatteverketistä tuli jo kirje, etten kuulu enää sinnekään... Tällä hetkellä en siis kuulu mihinkään maahan!! Saas nähdä kuin muijan käy :/

Ekojen päivien tuntoja

Niin siis hyvää uutta vuotta täältä uudesta Suomen kodista, koti on tosiaankin idyllinen vanha puutalo Espoossa. Mutta kylläpäs meidän muutto Suomeen alkoi aika järkyttävissä merkeissä - oltiin juuri lähdössä Selloon kun kuulimme uutiset eikä sitten mentykään. Tervetuloa Suomen Amerikkaan, Espoon autokaupunkiin missä aseet paukkuu...! Todella surullista, ja mikä karmea loppu vuodelle 2009.

Paljon on kirjoitettu ja puhuttu Suomen väkivaltaisuudesta maana. Kyllähän se on ihan selvää, että jos Matti Nykäselle hymistellään kun se vetää vaimoaan turpaan, niin pohjimmiltaan väkivalta on siis ihan ok. Mervihän se vaan on tyhmä kun antaa Matin hakata. Tästä voi vetää korrelaation yleisesti kotiväkivaltaan - kun mies hakkaa, nainen on vaan tyhmä kun ei lähde. Eikä naapureiden asioihin puututa. Ryyppyremmien tappelut on tietysti ihan ok, ja riitojahan on aina ratkottu tappelemalla ja puukolla. Mies, hanki ja kirves, lauloi jo Eppu aikoinaan. Mutta annas jos joku menee ulkomailla mainitsemaan että väkivaltaisuus on hyväksyttyä Suomessa, kyllä tulee turpaan niin että tutisee. Sofi Oksasellehan kävi juuri näin.

Että tämmöisessä merkeissä päästiin Suomen vuoden alkuun. No, muuten on ollut idyllista, pakkaset huitoneet -11-20 välillä ja meidän vanhassa puutalossa kieltämättä vähän viileää... putket on yläkerran vessasta jäässä, sähkölaskua odotellessa... ikkunasta näkyy talvinen piha ja pulkalla on kuljettu pitkin lähiötä.

Jo nyt huomaa, ettei ilman autoa selviä mihinkään (tai kai selviäisi jos pitäisi mutta näinhän se menee, valitettavasti). Helsinkiin asti ei ole edes vielä päästy, kun yleensä sinne mennään aikalailla heti alkuun. Tässä on suhattu autolla Ikeassa ja Kierrätyskeskuksessa (no, se on kylläkin Helsinkiä), josta löytyi tosi kivasti huonekaluja. Kavereitakin on keretty jo nähdä, ja pienet uuden vuoden vastaanotot järjestää. Testataan elämää ilman TV:tä ja katsellaan ohjelmia pelkästään netin kautta.

Muutto oli kyllä kieltämättä ihan sieltä syvältä, todellakin olisi pitänyt vuokrata muuttoauto eikä viedä useaa muuttolastia pikkuautolla yli lahden. Viimeisiä nyssäköitä autoon tunkiessa hiki valui ja mehän ei sitten edes Veran kanssa mahduttu autoon, vaan hurautettiin satamaan taksilla. Ja sitten tietysti hirmuinen purkuduuni täällä päässä. No, nyt alkaa pikkuhiljaa olla tavarat paikallaan, mutta on tässä molemminpuolin ollut hammasten kiristelyä ihan riittämiin.

Muutenkin on ajoittain oltu ihan raivona kun ollaan eksytty sata kertaa täällä Espoossa ja suomalaiset jutut tuntuu oudoilta. Hinnat tuntuu kalliilta ja vähän on ollut kuin ulkomainen olo ;)

Käytiin sitten vaihtamassa kirjat, mun ja Veran. J jäi vielä Ruotsiin. Asian hoitaminen maistraatissa sujui helposti, ja totesivat että olisin voinut tulla ilman Veraakin, vaikka puhelimessa toisin väittivät. Myöhemmin mieleen tuli mielenkiintoinen seikka - missään ei kysytty isän suostumusta lapsen kirjojen siirtämiselle. Olisi kai voinut olettaa, että tarkistetaan muuton olevan isällekin ok, nykypäivänä, kun kaikenlaiset huoltajuuskiistat ovat arkipäivää. Sanoisin, että aika sinisilmäistä...

Huomenna mennään ekaa päivää päiväkotiin. Jännittävää. Vera on tähän mennessä sopeutunut ja tykännyt tietysti kun ollaan mummolaa lähellä, ostettiin uusi sänky ja siis vihdoinkin on siirrytty isojen tyttöjen sänkyyn, samoin pikkuhiljaa jätetään päiväunia pois. Rytmit oli jo valmiiksi joulun ym jäljiltä ihan sekaisin, ja sitten vielä mentiin tunnilla eteenpäin ja viiem aikoina on kukuttu pitkin öitä.

Nyt taitaa olla aika siirtyä minunkin nukkumaan, kunhan saan ekat uudella koneella pestyt pyykit ripustettua. Raportointi jatkunee :)

Uudessa kodissa kokeilemassa

Edellinen postaus herätti kiivasta kommentointia Suomi-vastaisuudesta. Sitä on ehkä ollutkin vähän ilmassa viime aikoina, lähinnä johtuen näistä muuttosekoiluista ja yleensä ottaen epävarmuudesta, ollaanko tekemässä oikeaa ratkaisua. Ja sitähän ei voi tietää kun vasta jonkin ajan kuluttua, joten epämääräinen ahdistus yhdessä innostuksen kanssa jatkuu...

Mutta vaihteeksi positiivisia asioita: olimme siis viime viikonloppuna Suomessa ja yövyimme ensimmäistä kertaa 1920-luvulla rakennetussa vuokratalossamme Espoossa. Ihanaa! Vähän oli viileää, varsinkin kun mittari tippui ulkona -12 asteeseen, mutta onneksi kaakeliuuni lämmitti! Niin idyllistä ja niin outoa meille kaupunkiasujille. On todella jännää vuoden aikana oppia, onko omakotiasuminen meistä kivaa vai kamalaa! Niin, ja täytyy sanoa, että kun jossain vaiheessa kommentoin että ollaan päätetty mihin suuntaan muutetaan - se ei TODELLAKAAN ollut tämä. Eli koko Espoo-kuvio tuli kyllä ihan puskasta :)

Kävimme hankkimassa huonekaluja Kierrätyskeskuksesta, jossa oli hämmästyttävän hyvä valikoima (ja huvittavan huonoa palvelua - äijät oli selvästi siellä rehab meiningillä, hyvä tietty että on töitä) sekä Ikeasta, joka on, no Ikea. Meillähän ei siis tule Tukholmasta mukaan mitään, eikä vuokratalossa ole valmiina muuta kuin pari lamppua ja verhoa. Mutta toisaalta on kihelmöivän jännittävää aloittaa kaikki ihan alusta! Ehkä minsuta löytyy pieni käsityöihminen ja alan innoissani ompelemaan verhoja ja huonekalukankaita (kaikki jotka tuntee mut joko hörahtelee tässä kohtaa epäuskoisesti, tai nauraa katketakseen).

Kuten kerroin, kävimme myös tutustumassa uuteen päiväkotiin, joka on yksityinen ostopalvelupäiväkoti. Siellä on aika pienet ryhmät. Aivan ihanaa! Se on ollut suurin pelko päiväkotiin liittyen - niin paljon olen lukenut ja kuullut suurista ryhmäkoista pääkaupunkiseudulla. Paikalla vietetyn tunnin aikana Vera alkoi jo vähän leikkiä joidenkin lasten kanssa, joka tuntui tosi kivalta. Henkilökunta vaikutti erittäin mukavalta.

Mutta ne pakkaset! Kyllä se oli kerrassaan hurjaa. Tukholmassa ei vaan ole yhtä kylmä, ei vaikka olisi pakkastakin. Pääkaupunkiseudun viima etsii vertaistaan. Mietti että mihin pohjoisnavalle sitä ollaan tulossa... Tosin tänään on täällä Tukholmassa ollut sellainen lumimyräkkä, etten meinannut töihin päästä kävellen kun ei mitään nähnyt ja lunta oli joka puolella.

Nyt sitten valmistaudutaan joulun viettoon - ihka ekaa kertaa täällä Tukholmassa! Suku kokoontuu tällä kertaa tänne (=pieni suku, vanhemmat veli ja miehen isä). Kuusi pitäisi hommata ja sitten niitä jouluruokia...

Anna mun kaikki kestää

Nyt vähän kyllä alkaa kaduttaa koko tämä pohjoismainen muuttoharjoitus. Tänään olisi nauranu jos ei ois itkettäny tämä byrokratia. Miten ihmeessä lapsiperheet ylipäänsä voi muuttaa maasta toiseen??

Olemme siis tulossa väliaikaisesti Suomeen, työnantajani olisi halukas lähettämään minut "lähetettynä työntekijänä" vuodeksi. Tämähän on hyvin yleinen käytäntö maailmalla, kun johonkin hommaan pitää lähettää henkilö joksikin aikaa jostain toisesta maasta. Tällöin lähetetty työntekijä pysyy lähettäjämaan sosiaaliturvassa, mutta ainakin minun työnantajani mukaan maksaa veronsa kohdemaahan. Näin siis minä pitäisin kirjani Ruotsissa ja kuuluisin Ruotsin sosiaaliturvaan, samoin Vera. Jos olemme vuoden, tämä kuulostaakin järkevältä - helpommalta kuin irroittautua systeemistä täällä ja ilmoittautui systeemiin Suomessa, ja sitten taas sama harjoitus hetken kuluttua toisin päin. Mieheni pysyy joka tapauksessa Ruotsin sosiaaliturvassa oman yrityksensä kautta.

Mutta ei. Emme ole oikeutettuja päiväkotipaikkaan Espoossa, jos se ei ole virallisesti kotikuntamme. Kävimme tutustumassa mukavaan päiväkotiin maanantaina, päiväkoti on yksityinen mutta toimii ostopäiväkotina ja saa siis tuen sekä Espoon kunnalta että KELA:lta. Vierailun aikana selvisi, että koska tuet menevät kotikuntalain mukaan emmekä siis ole oikeutettuja niihin, meidän pitäisi maksaa noin 950 euroa kuussa päivähoitomaksua. Tästä normaali itse maksettava osuus on 290 € ja loput tukia (160 € KELA:lta ja 503 € Espoolta). Yksityinen päivähoito on hiukan kunnallista kalliimpaa, mutta sen erotuksen maksaa siis joka tapauksessa perhe itse (kunnallinen taitaa maksaa n 230 € perheelle). Tiedättepähän, minkä arvoinen päivähoito Suomessa oikeasti on...

Tänään sitten selvittelin asiaa KELAn kanssa. Ensinnäkin, KELAn täti väitti että voisimme muuttaa ainoastaan Veran kirjat Suomeen. Kirjojen mukaan = virallisesti siis 2 vuotias Vera asuisi yksin Suomessa ja me vanhemmat Ruotsissa. Haloo. En ihan uskonut mutta soitin kuitenkin maistraattiin ja tarkistin - ei, se ei ole mahdollista. Toisekseen, KELAn täti ei tiennyt onko eroa sillä, voidaanko kenties kunnalliseen päivähoitoon saada tukea vaikkei ollakaan kirjoilla Suomessa (kun siis nimenomaan ykistyiseen päivähoitoon ei voida saada). Tämäkään ei ihan käy järkeen, kun kulut loppujen lopuksi ovat kunnalle samat. Lisäksi tuntuu hullulta, että meidän pitäisi sanoa ei yksityiselle hoidolle (paikka on siis jo meidän jos vain voimme sen ottaa vastaan) tämän vuoksi, ja jatkaa jonottamista kunnan puolelle, jossa paikoista on huutava pula. Kehottivat soittamaan Espoon kunnalle.

Tuumasta toimeen, soitin Espoon sosiaalitoimen numeroon jonka netistä löysin. Selitin asiani, ja minut lähetettiin seuraavalle virkailijalle. Maahanmuuttoyksikköön, pakolaisille ja maahanmuuttajille tarkoitettuun. Ei siinä mitään, mutta tyyppi oli täysin ulalla ja vain huonolla suomella sopersi, että tämä on nyt maahanmuutto-yksikössä eikä hän tiedä. Kysyin että voisiko hän ystävällisesti yhdistää minut jonnekin, kun minut nyt oli hänelle lähetetty, hän sanoi vain että ei tiedä minne ja hei vaan. Luuri korvaan. Un-fucking-believable!!

Siinä vaiheessa paloi käämit ja totesin että kai sitä sitten on siirrettävä kirjat Suomeen, vaikkei siinä olisi mitään järkeä.

Soittamaan maistraattiin siis, kun ollaan jo tehty ilmoitus väliaikaisesta muutosta eikä siis pysyvästä, kuten tästä näyttää nyt tulevan. Ja sain kuulla, että maistraattiin on uuden pohjoismaista muuttoa koskevan käytännön mukaan tultava HENKILÖKOHTAISESTI näyttäytymään, kaikki jotka kirjansa siirtävät. Emme siis voi siirtää kirjojamme ennen kuin 29.12. jolloin olemme ihan oikeasti Suomessa ja silloin siis minun ja Veran tulee mennä esittäytymään Tapiolaan (muutamme Kiloon) ja allekirjoittamaan että kyllä me nyt muutamme Suomeen ihan oikeasti. Todennäköisesti emme voi hyväksyä päivähoitopaikkaamme virallisesti ennen kuin tämä proseduuri on selvä.

Miten ihmeessä ihmiset ylipäänsä voivat perheineen muuttaa minnekään??? Jos siis molemmat vanhemmat ovat työelämässä. Ilmeisesti lähetettävän työntekijän systeemi perustuu siihen, että toinen vanhemmista hoitaa kotona lasta, koska siis mitään lapsenhoitotukia ei näköjään todellakaan saa. Vaikea uskoa, että joku Nokian insinööri muuttaisi kirjojaan Indonesiaan vain koska meinaa olla siellä vuoden???!! Tai sitten työnantaja todella maksaa lastenhoidon työntekijän puolesta...?

Ja tässä on siis kyseessä Suomi ja Ruotsi, joista on muutettu edestakaisin vuosikymmeniä. Ehkä lähinnä onkin muutettu Suomesta Ruotsiin ja pysytty täällä, joten Suomi on ihan pihalla kun joku yrittää tulla takaisinpäin...

Huippu päiväkoti

Oltiin tänään ekaa kertaa kylässä Veran päiväkotikaverin Amandan luona. Amandakin on muuttamassa vuoden vaihteessa, myös omakotitaloon, tosin Tukholman sisällä. Joten molemmat tytöt lopettavat päiväkodissa joulukuun lopussa.

Tuntuu ihan älyttömän kurjalta. Nämä on ensimmäiset kaverit, ensimmäinen tarhapaikka, Vera on viihtynyt ihan älyttömän hyvin, hoitajat on hirmu kivoja, ryhmät kohtuullisen kokoiset. Kaikki muu on ihan mielettömän hienoa paitsi piha, ja siihenkin on luvassa parannus kevään aikana.

Sydäntä raastaa ottaa lapsi pois päiväkodista, jossa viihdytään, jonka henkilökunta on kaikki tuttuja ja lapset kivoja kavereita joista puhutaan päivittäin. Raastaa, vaikka kuinka järki sanoo, että 2vuotias unohtaa, tutustuu uusiin helposti ja sopeutuu.

Mutta olen kyllä niin tyytyväinen meidän päiväkotiin ja Veran viihtymiseen siellä. Toivottavasti uudessa päiväkodissa olisi yhtä kivaa.

Vakuutusta kaiken varalle?

Olen tällä viikolla miettinyt vakuutusasioita. Koska joudummee hommaamaan kotivakuutuksen (oelemme löytäneet talon, mutta siitä lisää tuonnempana) on aiheelliseksi tullut pohtia, pitäisikö vakuutukset keskittää - eli otammeko lapselle sairauskuluvakuutuksen? Tällä hetkellä olen kallistumassa vaihtoehdon "ei lapsivakuutuksta" puoleen. Suomessa toimii edelleen hyvä julkinen terveyshuolto. Sinne saattaa joutua jonottamaan, mutta se toimii ja sieltä saa hyvää hoitoa. Tässä käsityksessä ainakin minä olen. Vai olenko väärässä?

Lapsivakuutus on aika hintava. Lisäksi siinä on noin 100€ omavastuu. Tosin monissa vakuutuksissa tämän joutuu maksamaan vain kerran vuodessa, mutta tällä tahdilla mitä tähän mennessä on käytetty lääkäripalveluja, ei lapsivakuutus olisi tosiaan kannattanut (huom. Ruotsissa ei vastaavaa sairauskuluvakuutusta ole olemassa, koska ei ole juuri yksityistä hoitoa). Ja rappiolle ja katuojaan tuskin joutuu, vaikkei yksityiselle pääsisikään.

Mutta sitten. Niin, entäs jos yhtäkkiä tarvitsisikin ravata lääkärissä solkenaan? Jos jotain sattuu... mutta mistä sitä tietää, mistä sitä voi koskaan tietää ja vakuuttaa kaikkea vastaan?

Plus että mä olen kyllä periaatteellisesti vähän sitä vastaan, että tulee kahden kerroksen väkeä -systeemi - köyhät ja maahanmuuttajat menköön julkiselle, me paremmat luokan kansalaiset maksetaan vakuutukset ja mennään jonojen ohi yksityiselle. Amerikka rules. Kohta ei enää haluta maksaa julkisen terveydenhoidon ylläpidosta, kun sitä ei kerta keskiluokka enää käytä? ...mutta toisaalta sitten jos oma lapsi on kipeä, on kyllä todenäköisesti toinen ääni kellossa...

Miten teillä? Oletteko ottaneet vakuutuksen ja jos olette/ette, miksi tai miksi ei?

Muuttomietteitä

Muuttoon on enää kaksi kuukautta. Asuntoa ei ole, ei tarhapaikkaa. No, onhan työ, ja auto. Ehkä voimme asua autossa ja ottaa lapsen mukaan töihin? No, leikki sikseen, vuokra-asuntoja ei ole juuri muita tarjolla kuin "vapaa heti", jollaisia emme aiemmin ole voineet katsella. Kunhan marraskuu alkaa, alkaa tuntua järkevältä katsella tarjontaa tosissaan ja sopia jotain näyttöjäkin. Olemme siis päättäneet muuttaa vuokralle, kunhan sopiva vaan löytyy.

Lastenhoitoon onneksi on back up ratkaisuna mummo, joka jäi viime keväänä eläkkeelle. Isovanhemmat painavat muutenkin vaakakupissa paljon, kun muuttoa alettiin harkita (sori vaan isovanhemmat, jouduitte vaakakuppiin :). Mummon harteille ei voi kuitenkaan vilkasta 2 vuotiasta täysin työntää, joten joku päivähoitoratkaisu on tietysti löydyttävä.

Nykyisessä päiväkodissa menee tosi hyvin, tädit on ihania, ryhmä on kiva, siellä on kaverit (Ama, Uuva, Itto ja Nina = Amanda, Tova, Victor ja Catalina). Ainostaan piha on todella ikävä, joten sen jättäminen ei harmita. Mutta muuten, kurjalta tuntuu kun on löytynyt niin kiva, suomenkielinen paikka lähellä meitä.

Onko sitä ihan kamala kun repii lapsen irti tutusta ympäristöstään? Toisaalta, tämä on kyllä ihan kulttuurijuttu - monessa maassa on ihan normaalia, että vanhemmat muuttavat useinkin töiden perässä. Meidät on vaan totutettu liian hyvään. Töidenkään perässä ei tarvitse muuttaa - enää.

Luinpas tässä juuri Heidi Köngäksen kirjan Jokin sinusta. Siinä perhe muutti 60-luvulla vuodeksi Ruotsiin töiden perään. En finne igen, tuli esiin siinäkin tarinassa. Suomalaiset olivat alhaista kastia. Ei ihme, ettei lapsille juuri opetettu suomea, olihan se ruma ja alempiarvoinen kieli.

Ja nyt sitten suomalaiset suhtautuvat samoin muualta tulleisiin.

Niin, muuttoon palatakseni. Lapsi varmaan selviää ilman suuria traumoja. Ja mitäänhän ei saa jos ei uskalla yrittää. Jos ja kun palataan, tiedetään että on ainakin kokeiltu. Jos kaikki vaikka meneekin ihan hyvin?

Tulevassa kotikaupungissa

Työmatkalla Helsingissä. Luksusta olla Klaus K:ssa yötä, lisäksi aivan ihana huone Bulevardin suuntaan.

Kävin vanhan tökaverin kanssa syömässä (mukavaa!). Kiinnitin huomiota pariinkin seikkaan. Syötyämme ja tarjoilijan kerättyä astiamme, hän tuli perään kysymään, otammeko laskun. Ravintola oli puolityhjä, eikä vielä sulkemassa. Tukholmassa ei olisi tultu. Olisi odoteltu, että me osoitamme haluavamme laskun. Tarjoilijat varmaan halusivat kotiin?

Maksoin kortilla. Laskussa ei ollut tilaa tipille. Kaverit onkin todenneet, ettei Suomessa makseta tippiä. Niin ei sitä varmaan makseta, kun ei siihen anneta mahdollisuuttakaan..! Todella laadukkaissa ravintoloissa olen kyllä tippi-mahdollisuuden huomannut Suomessakin, mutta tässä ok keskitason ravintolassa ei tosiaan sitä tarjottu.

Ruotsissa illallistaessa aina tipataan, 5-10%. Säästyypähän ainakin siinä rahaa Suomeen muutettaessa!

Aktiviteettisunnuntai, just joo..

Tänään on ollut todellista yritystä ja surkuhupaisia tilanteita. Aamulla päätettiin että mennäänpä nukketeatteriin. Kivaa! Kun päästiin sinne asti ja oltiin ostettu liput, vähän jo Veraa väsytti, mutta kuitenkin jaksoi lueskella odotushuoneessa ja juoda mehua. Kun siirryttiin teatterisaliin, tyttö meni ihan vakavaksi. Kun valot himmenivät, alkoi parku. Vähäksi aikaa itku laimeni kun sika lensi taivaalla, ja sekä äiti että isä keskittyivät saamaan Veran ajatukset pois pelottavasta (tai mitä se sitten olikaan joka itkun aiheutti). Mutta sitten alkoi taas lohduton nyyhkytys. Ei auttanut kuin lähteä parin minuutin kuluttua pois. Että tosi kivaa oli... saatiin onneksi ilmaisliput seuraavalle kerralle, kun ei tuo nyt ihan halpaa touhua ole (80 kruunua per pää, ikään katsomatta).

Reaktio oli varmaan väsymyksen ja pimeänpelon yhdistelmä. Odotussalissa Vera oli taas ihan kunnossa, muttei tosiaankaan halunnut mennä takaisin teatterisaliin. Siispä pois ja samantien vaunuihin unille.

Herättyä mentiin kaupunginmuseoon, jossa on tosi kiva lapsille tehty Tori- Torget. Siellä voi mm leikkiä kauppaa. Siellä viihdyttiin hyvin. Ja samalla nähtiin hieno Svenska Dagbladetin valokuvanäyttely Tukholmasta v 1917-1959. Erityisen vaikuttavaa ajankuvaa oli kuva vuodelta 1941 Ruotsin jalkapallojoukkueen kohtaamisesta Tukholmassa Saksan kanssa - saksalaispelaajat seisoivat komeasti rivissä käsi ojossa. Oikein mielessään kuuli pahamaineisen Heil Hitler tervehdyksen. Suosittelen, jos on asiaa Tukholmaan lokakuussa!

Museon jälkeen oli uima"koulu", miniplask, jossa on käyty tänä syksynä. Nyt oli jäänyt pari kertaa väliin, joten oli ihan kiva mennä. Mutta Verahan ei sitten tällä kertaa kauheasti innostunut vedessä lotraamisesta, vaan istui mieluummin reunalla ja heitteli uimaleluja altaaseen. Kun kyseessä on kuitenkin kurssi, jossa tehdään juttuja yhdessä, tuntuu aika turhalta maksaa kun lapsi touhuaa kaikkea muuta kuin kurssin mukana. Reunalla kiipeillessään tyttö lipesi pää edellä veteen niin että tuli oikein shokkisukellus. Ja sitten huudettiin ja minä totesin, että se siitä ja me lähdettiin saunan puolelle (kyllä, sellainen löytyy, kukaan vaan ei heitä vettä).

Tuntui että monet jutut mitä yritetään tehdä on itse asiassa järjestetty enemmän aikuisille kuin lapsille. Olisko lapselle kuitenkin kivointa vaan mennä puistoon? No, ehkä vähän isompana nukketeatterikäynnit alkavat olla taas kivoja? Uinti ei kyllä ole oikein ollut meidän juttu, ei silloin 6-kuisena eikä nyt.

Muuten tämä viikko on mennyt työn merkeissä Helsingissä; asuntoja käytiin katsomassa viikko sitten ja yksi oli ihan kivakin. Ollaan jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen päästy, missäpäin halutaan asua. En vielä paljasta kuitenkaan, jos me vaikka lopulta päädytäänkin ihan muualle.
Lainaneuvottelujakin on pankkien kanssa varmuuden vuoksi käyty, ja on aika mielenkiintoista; erot ovat kyllä aika suuria pankkien välillä. Mm. ns omasta pankista saa mm huomattavasti pienemmän lainan kuin naapurista..

Kämppiä ja autoja

Nyt on roikuttu asuntosivustoilla jonkin aikaa ja alkaa vähän hahmottua millaista asuntoa olisi tarjolla. Ongelmana on vaan, ettei me oikein tiedetä mitä tahdotaan... :) Fiilis vaihtuu päivittäin. Yhtenä päivänä keskusta-asuminen tuntuu houkuttelevalta, lyhyt matka töihin ja enemmän aikaa olla lapsen kanssa kotona. Take away valikoimankin luulisi olevan laajempi, vaikka jo pelkäänkin miten käy kun sushiravintoloita ei olekaan enää joka korttelissa...!

Toisena päivänä houkuttaa oma piha, jonne lapsen voi päästää ovenavauksella leikkimään. Mutta sitten taas itkettää puolen tunnin -tunnin päivittäinen menopaluu-liikenne. Ruuhkamaksujakaan ei Helsingissä vielä tunneta. Jonoissa saa siis seistä, jollei asunto löydy junan tai metron varrelta.

Autoakin olemme katselleet. Sellaista en olekaan vielä koskaan omistanut. Autojen hinnat näyttävät kuitenkin olevan selvästi alemmat lahden tällä puolen, joten rahallisesti auton osto kannattaisi. Mutta että minusta autonomistaja... lisäksi olen kuullut jo muutamaan otteeseen kommentin "Suomessa on hyvä olla auto" - joka nostaa mulla karvat pystyyn. Miten niin?? Miksi Suomessa pitää olla auto jos Ruotsissa ei tarvitse? Onko joukkoliikenne muka Suomessa niin paljon huonompi? Onko se siistiä, ettei ole ruuhkamaksuja? Eikö siellä muka selviä autotta? Vai onko se vaan oletusarvo, että tietysti lapsiperheellä pitää olla auto..?

Ainoa, mihin itse oikeasti koen tarvitsevani autoa on mökkimatkat. Mutta Suomessa auton vuokraaminen on niin kallista, että ostaminen tuntuu jopa halvalta... ainakin tässä tilanteessa -mm muuten järkevänoloinen car pool käytäntö ei tunnu meille fiksulta.

Ehkä jossain elämän vaiheessa on hyvä omistaa auto??

Päiväkotijonoon päästiin, mutta enpä tiedä kuinka siinäkään käy. Kun ei tiedetä minne muutetaan, ei oikein voi tarhapaikkaakin hakea. Todella positiivinen juttu tosin oli, että hakemuksen jätettyäni mulle soitettiin yhdestä päiväkodista ja neuvottiin miten pitää toimia. Harmillista vain, että juuri ko päiväkodissa oli kuulemma jonoa ruuhkaksi asti.