Yökylässä

Vera oli viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa yön yli hoidossa, ja meikäläinen ekaa kertaa koko yön poissa. Mummo ja ukki hoitivat homman ihan suvereenisti (kiitos vielä kerran!!) eikä kertaakaan ollut tullut suurempi hätä. Ja minä kun niin jännitin! Mökkiviikonloppu serkusten kesken (kiitos sisko, veli ja serkut :) ilman lapsia oli ihan mainio ja vahvisti uskoa, että kyllä tämä äidin ja lapsen asteittainen erottautuminen ja se päiväkodin aloituskin varmaan ihan hyvin sitten sujuu...

Ja nyt on sitten siis tokavika päivä menossa. Koko perhettä taitaa vähän jännittää tämä muutos, tuleehan isällekin yhtäkkiä ihan uudet kuviot. Ja miten ihmeessä aamuisin jaksaa herätä ja mennä töihin ilman niitä tavallisia aamupäivätorkkuja???

Suomalaiset isät kotiin!

Maanantaina alkaa äitiysloman viimeinen viikko. Ihan kamalan kamalan hurjaa. Kokonainen vuosi on mennyt kuin hujauksessa - vaikka ei sitten kuitenkaan. Eilen töissä piipahtaessa tuli silti ihan mukava olo, "tänne on ihan kiva palata". Sijainen oli jo häipynyt ja oma pöytä odotti siellä puhtaana.

Nyt on isän vuoro jäädä kotiin. Olen tutustunut moniin suomalaisiin äiteihin tämän kuluneen vuoden aikana ja yksi asia on kyllä kiinnittänyt huomiota. Käytännössä kaikkien suomalaisten äitien ruotsalaiset miehet, eli ruotsalaiset isät jäävät kotiin ainakin joksikin aikaa. Riippumatta siitä, mitä he tekevät työkseen, isät ottavat ainakin sen muutaman viikon ihan silloin alussa sekä ne 2kk mitkä ovat ikäänkuin "pakollisia" isäkuukausia. Sen päälle sitten osa on pitempään, tässä alkaa vaikuttaa jo urasuuntautuminen. Investointipankkiiri palaa töihin, datatekniker on kotona vielä pari kuukautta päälle.

Suomalaisten äitien suomalaiset miehet puolestaan järjestään eivät jää kotiin. Toki tunnen Suomessa muutamia isiä, jotka ovat halunneet jäädä hoitovapaalle. Se on kuitenkin enemmän poikkeus kuin sääntö. Ja tasan tarkkaan jos suomalainen mies "tekee uraa", ei tulisi mieleenkään jäädä kotiin.

Surullista mutta totta. Kannatankin lämpimästi pakollisia kuukausia isälle, joita äiti ei saa ottaa eikä äiti saa samanaikaisesti olla kotona isän kanssa. Valtio kustantamaan vanhempainvapaat ja isille oma kiintiö. Sillä saadaan Suomessakin perhe-elämä tasa-arvoisemmeksi, ei millään juhlapuheilla. Olen jopa kalistumassa sen suuntaan, että paras malli olisi 6+6+6, jota on täälläkin ehdotettu, eli 6kk äidille, 6kk isälle ja 6kk saa ottaa kumpi vaan. Ja jos isä ei ota niitä kuutta kuukautta, ne siis menettää.

Mitä mieltä sinä olet?

Juhlat on nyt juhlittu

Johan oli kalaasit. Onneksi sää suosi ja saatiin olla sisäpihalla. Vähän sitä mietin etukäteen, että onko järkeä järjestää 1v juhlat, kun eihän tuo päivänsankari niitä nyt vielä osannut vaatia. Mutta lopputulos oli tosi onnistunut ja olen iloinen, että tuli järkättyä. Koskaan ei ole liikaa juhlia ;)

Pikkuväki möyri niin hiekkalaatikossa kuin viltilläkin. Pari jo jalkeille päässyttä hillui pitkin pihaa. Vieraiden keski-ikä oli noin vuosi. Vanhin oli 3 vuotias seniori :) Oli kakkua, oli nelikertaiset hurraa-huudot, saippuakuplia ja partypussit vieraille. Oli siis kivaa!

Juhlaväkeä

Juhlan keskipiste

Uusia taitoja

Meillä taputetaan. Ja osataan tulla jalat edellä äitin ja isin sängystä alas. Se onkin hyödyllinen taito.

Maistellaan uusia ruokia päivittäin, ja harjoitellaan mukista juomista. Varsinaiseen maitoon siirryttiin matkan aikana ja hyvin maistuu.

Ja hurjastellaan kärryllä. Vielä odotellaan varsinaista kävelyä.

Huomenna on sitten isot lastenjuhlat.

Päivitetyt mitat

Eilen oli 1-vuotisneuvola. Saatiin päivitetyt mitat. Olikin vähän jännää jopa, koska edellisestä kerrasta oli ihan hurjasti aikaa, peräti reilut kolme kuukautta. Painoa Veralla on 9500 ja pituutta 79. Paino menee keskikäyrällä, pituus pykälän yli. Eli pitkä tyttö ainakin tässä vaiheessa :) Samalla saatiin sitten myös rokotus, molempiin kankkuihin. Hiukan itketti, mutta järkytyksestä toivuttiin onneksi nopeasti isän ja äitin avustuksella.

Rokotuksestako sitten johtunut vai mistä, mutta yö menikin sitten aika ketuilleen. Juuri kun pääsin kehumasta... illalla itketti kauheasti ja nukkumaan mentiinkin jo aikaisin. Ja sitten herättiin klo 22 aikaan ja sen jälkeen nukkuminen oli tosi levotonta. Ja aamulla ylös 6.20, kun tässä matkan jälkeen oli jo kerennyt tottumaan ihaniin herätyksiin 7.30 aikaan. Saa sitten nähdä onko tämä pysyvää.

Iso tyttö nukkuu omassa huoneessa

Vera on vihdoin siirtynyt omaan huoneeseen. Ensimmäinen yö takana ja hienosti sujui, sekä äidillä että tytöllä (melkeinpä enemmän olin itsestäni huolissani :) Nyt sitten on virallisesti Veran huone, jossa nukutaan ja on leikkinurkka ja oma tila.

Minullakin työn aloitus lähenee, enää tasan 3 viikkoa äitiyslomaa jäljellä. Ristiriitaisin tuntein valmistaudutaan tähän hurjaan siirtymään. Toisaalta on todella kivaa mennä töihin, tavata työkaverit, saada takaisin ainakin ajoittain rauhalliset lounaat (tai ainakin saanee keskittyä omaan syömiseen, jos nyt ei niin rauhallista aina olekaan) ja omaa aikaa.

Toisaalta on aika haikeaa, että tämä äitiysloma-aika on sitten lopullisesti ohi... ei enää ihania hitaita aamuja, kiireettömiä aamupaloja, päiväunia vauvan vieressä, valloittavia hymyjä unilta herätessä, haleja keskellä päivää,kävelyjä ja kahvitteluja muiden äitien ja vauvojen kanssa... niin se vain aika menee, ja kohta on Verakin päiväkotilainen. Mutta ensin on isän vuoro olla kotona. Ja onneksi minullakin säilyy vielä sentään yksi hidas hellittelypäivä, kun alkuun töitä on vain neljänä päivänä viikossa.

Matkaraportti

Tässä lupaamani matkakertomus. Tästä tulikin varmaan pisin blogitekstini ever...

Pakkauspuuhissa, valitaan matkalukemista:

Lentomatka meni vallan loistavasti. Vera nukkua päräytti molempien ruokailujen aikana kunnon päiväunet kopassa, joka asennettiin seinään kiinni.




Todella kätevä, mutta vähän siinä ja siinä, että meidän tyttö mahtui siihen. Paluumatkalla ei muuten olisi saatukaan koppaa käyttöön - lentoemäntä väitti, että Vera on liian pitkä ja painava ja se on tarkoitettu vauvoille, jotka ei vielä osaa nousta pystyyn. Ymmärrän kyllä huolen, kun Vera pungersi kopassa seisomaan oli paras olla hereillä… mutta saatiin koppa vakuutettuamme, että otamme itse riskin, että neiti tippuu kopasta. Tyttöhän ei sitten nukkunut ollenkaan koko lennon aikana, joten se siitä kopan hyödyllisyydestä.. mutta palatkaamme siihen myöhemmin.


Ensimmäisen yön yövyimme Newarkin lentokentän lähellä lentokenttähotellissa. Auto oli varattu sieltä seuraavalle aamulle, joten tuntui kätevältä että olimme valmiiksi lähellä. Teimme kuitenkin iltapäiväreissun New Yorkiin, jossa käytiin illallisella kivassa italialaisravintolassa Greenwich Villagessa.




Vera nukahti tässä vaiheessa vaunuihin ja oli todellakin kanttuvei, vaikka heräsikin takaisin matkalla hotelliin. Illalla oltiin hotellilla 21 aikaan, joka siis täällä jo 03 eli ei ihmekään jos tyttöä nukutti. Yö nukuttiin suht hyvin, Vera heräsi tosin jo klo 04 paikallista aikaa eli 10 meillä. Ihan normaali heräämisaika siis, joskin vähän myöhään kotioloissa :)

Hotellissa oli tämä kertakäyttökulutuksen aiheuttama järkytys, josta kerroinkin jo aiemmin. Säästäähän siinä henkilökuntakuluissa, kun ei tarvitse ketään tiskaamaan… onko ihme jos maapallo hukkuu jätteeseen kun tämmöistä sallitaan.


Varsinainen eka matkakohde oli Cape Cod Bostonin lähellä. Sinne matka-ajaksi arvioitiin autolla 5 tuntia. Meillä meni kaikkine pysähdyksineen 8 tuntia. Aika rankka päivä siis. Ihmeen hyvin Vera jaksoi matkan kuitenkin, ottaen huomioon, että meillähän ei ole autoa eikä siis kovin usein harrasteta tällaisia pitkiä automatkoja.


Cape Codissa yövyimme Agapé B&B:ssä. Aivan ihana talo, ystävälliset ja avuliaat omistajat sekä upea romattinen huone, joka tosin oli 10 min saapumisemme jälkeen kaaoksen vallassa. Saatiin myös veloituksetta matkasänky Veralle käyttöön.





Cape Cod on itärannikon ja etenkin rikkaiden ja hyvin toimeentulevien bostonilaisten suosittu lomanviettokohde, onhan sinne Bostonista vain parin tunnin matka. Mm. Kennedyt ovat kotoisin Cape Codista ja kävimmekin JFK-museossa Hyannisissa.



Karttaa katsoessa helposti erehtyy mittasuhteista ja itselleni ainakin tuli yllätyksenä, miten suuri Cape Codin niemi onkaan. Emme kerenneet niemen kärkeen, vaikka ajelimmekin jonkin verran edestakaisin. Chatham oli viehättävä pieni kaupunki. Merenranta oli upea, me tosin löysimme pienen järven, joka oli Veralle paljon sopivampi varjoineen kuin ankaran kuuma merenranta.




Kävimme myös merellä katsomassa valaita. Valaat tulivat todella lähelle, aivan huippua! Vera tosin nukkui läpi koko shown…


Vera otti ensimmäiset askeleensa Cape Codissa, ja nauraa rätkätti päälle.


Seuraavaksi suuntasimme kohti Vermontia, tarkoitus oli yöpyä matkalla New Hampshiren Concordissa mutta päädyimmekin vahingossa Massaschusettsin Concordiin, ja kaiken lisäksi aika tylsään Best Western -hotelliin… käsittämätöntä, että joka osavaltiolla pitää olla samannimiset kaupungit. Berliinikin löytyi muuten monesta :) Sieltä piipahdimme Cambridgessa Bostonin kupeessa haahuilemassa Harvardin kampuksella.



Concordista lähdimme kohti Waitsfieldiä, josta olimme varanneet seuraavan yösijan. Monen tunnin ajon jälkeen totesimme olevamme väärällä tiellä!! Onneksi edes suunnilleen oikeaan suuntaan. Tässä vaiheessa sitten laskimme, että tulee turhan pitkä matka Waitsfieldiin, siirsimme varausta seuraavalle yölle ja tilalle otimme paikan kauhujen hotellista, josta aiemmassa postauksessa:

Idyllisen näköinen alppihotelli

Huomaa tuolilla barrikoitu taka-ovi. Takana pimeä huone täynnä vanhoja kuntosalilaitteita ja tyhjä uima-allas:

Seuraavana aamuna meillä oli todellakin hoppu eteenpäin, minäkään en halunnut käyttää aamun unimahdollisuuttani (mun vastuulla yöt, J hoiti aikaiset aamut Veran kanssa). Kohti Waitsfieldia. Matkan varrella näimme useitakin katettuja siltoja:

B&B 1824 House Inn oli ihana paikka! Vaikka www-sivuilla oli mainittu, ettei lapsia otettaisi, onnistui se kuitenkin. Pinnasänkyä emme kuitenkaan saaneet, tämä olikin ainoa paikka missä se ei onnistunut.






Pihapiiri oli kerrassaan idyllinen, huolella laitettu ja hoidettu.




Talo kaunis ja omistajat mukavia. Illalla mahtava barbeque-illallinen vanhassa vajassa ja aamulla mahtava aamiainen ah, niin amerikkilaisine vohveleineen ja tuoreine marjoineen ja hedelmineen. Todella suositeltava paikka.

Sitten Kanadaan, mutta ensin Ben & Jerryn jäätelötehtaalle. Sinne hävitimme sen päivän lounasnälän J Ben & Jerryn tehdas lienee Vermontin tunnetuin nähtävyys. Factory tour kesti puoli tuntia, maksoi kolme dollaria ja lopuksi sai pienen maistiasen. Loput jätskit sai sitten rahalla. Ihan hauska kokemus.



Kanadasta kerroinkin jo jonkin verran aiemmin. Siellä todellakin satoi, satoi, satoi. Ukosti, satoi. Vesitrombikin oli tosiaan ollut. Vähemmästäkin tulee kurja kuva kaupungista, mutta eipä kyllä Montréalin arkkitehtuurikaan juuri vakuuttanut. Sääli ettemme kerenneet Quebeciin. Ranskaa oli hauska kuulla. Kaikki kyllä puhuivat myös englantia. Meidän hotelli oli todella mahtava ja kohtuuhintainen. Kaksi huonetta ja keittonurkkaus, sopi lapsiperheelle loistavasti.


Montréalista sitten kolmen päivän päästä takaisin Jenkkien puolelle ja kohti häitä Stoween Vermontiin. Stowe on tunnettu hääpaikkana läpi Vermontin ja ties vaikka muuallakin Amerikassa, sinne siis matkustetaan varta vasten mennäkseen naimisiin. Siellä olikin sitten paljon hääparin sukulaisia ja ystäviä sekä Amerikasta että Ruotsista. Häät olivat lauantaina ja parhaiten niitä kuvaa yhdistelmä juutalaiset hippihäät.. Päivällä oli kiva aurinkoinen sää. Jatkot pidettiin paikallisella Country Clubilla ja silloin alkoi sataa. Kissoja ja koiria. Ämpärin kokoisia sadepisaroita. Käsittämättömiä säävaihteluita.

Vera juhlatamineissaan hääpaikalla taidekeskuksessa :

Hääpari oli hommannut lastenvahdin, ja me sitten jätimme Veran tämän tädin huomaan varoituksen sanoin. Täti katsoi minua kuin vajaamielistä kun kerroin, ettei Vera ole tottunut vieraisiin. Jouduin tarkentamaan, että niin meillä pohjoismaissa on pitkät äitiyslomat ja Vera on edelleen kotona minun kanssani. Täti oli kovasti hämmentyneen oloinen. Jenkeissähän ei mitään varsinaisia äitiyslomia ole, vaan äitiysloman saaminen riippuu ihan tyystin työnantajasta. Jos jotain lomia meinaa pitää, voi olla ettei ole työtä mihin palata.

No joka tapauksessa Vera jäi rattaisiin, täti työntelemään. Tunnin kuluttua saapuu täti, Vera naama punaisena hysteerisenä huutaen sylissään. Että se siitä sitten. Ei auttanut, vaikka täti oli New England Nanny koulutukseltaan, äitin syliin oli päästävä. Ja siinä sitten oltiin. Vera nukkui vaunuihin ja illallinen sujui ihan mainiosti niinkin. Tulipahan kokeiltua…

Sitten ajeltiinkin jo takaisin kohti New Yorkia, matkalla ajettiin West Brattleboron ja kauhujen hotellin ohi, satoi ja ukosti niin että tuskin tietä näki… ja mieleen hiipi kaamea epäilys, oliko tämä sitten kohtalo, että päädymme sinne uudestaan… ei sentään :) Yövyimme Greenfieldissä, oikein ihana B&B sielläkin.



Ja sitten New Yorkiin viimeiseksi kolmeksi päiväksi. New York on vaan mahtava, lempikaupunkejani. Vähän tosin turhan kuuma ja kostea heinäkuun helteillä… Gershwin-hotellilla oli loistava sijainti kauppojen, Empire State Buildingin ja Penn Stationin lähellä; hotelli oli omaperäinen ja viihtyisä. Ainoa miinuspuoli suihkujen toimimattomuudesta – tarjolla oli joko tulikuumaa tai kylmää vettä, ei mitään siltä väliltä.




Nykissä shopattiin kuin pienet eläimet. Halpa dollari ja kaikki ne kaupat lietsoivat meidät molemmat himoshoppaajan suorituksiin. Myös edessä häämöttävä töihinpaluu vaikutti uusien työvaatteiden ostoinnostukseen. Kotimatkaa varten jouduttiinkin ostamaan kolmas matkalaukku…

Ja sitten juhlittiin tietysti 1v synttäreitä:

Central parkin lasten eläintarhassa oli mm vuohi

Uusi I love NY-kassi tarkastelussa

Kotimatka menikin sitten aika plörinäksi. Vera kieltäytyi nukkumasta ja mulla melkein meni hermot. Vaikka ymmärtäähän sen. Ihmeen hienosti pikkutyttö jaksoi koko matkan, vähemmästäkin käy ylikierroksilla. Eikä siinä lentokoneessa niin helppo ole nukkua itselläkään.
Kerrasssaan upea matka ja yllättävän hienosti tosiaan 1-vuotiaan kanssa sujui. Välillä meni hermot äidillä ja tyttärellä, mutta aika vähin itkuin selvittiin. Jälkikäteen ehkä olisi voinut karsia matkasta joitakin päiviä ja toisaalta pysytellä hiukan enemmän paikoillaan. Välillä jopa päivittäinen muuttaminen oli aika rankkaa.


Muutama lisähuomio: autolla siellä tosiaan ajaa kaikki. Suurin osa tuntui rutisevan bensanhinnasta, vaikka se on meikäläisten hintatasoon verrattuna puoli-ilmaista. Kaipa se tuntuu, kun mihinkään ei pääse ilman autoa, ja bensaa kuluu. Auto-onnettomuuksia näiden 2 ½ viikon aikana nähtiin enemmän kuin koko aiemman elämän aikana yhteensä. Liikennepoliiseja oli myös joka paikassa. Ehkä nämä korreloivat keskenään? Helppoa ajaminen jenkeissä kyllä on (vaikka ajettiinkin pari kertaa harhaan..), automaattivaihteet, loistava opastus ja valtavat tiet neljine kaistoineen. Voit myös adoptoida valtatien; adopt a highway -kylttejä näkyi usein.


Tippikulttuuri aiheuttaa aina päänvaivaa. Jotenkin kornia, että tippiä pitää maksaa vähintään 15% laskun päälle, mielellään 20%. Palvelu onkin sitten kyllä aivan loistavaa. ”My name is Michelle and I am serving you today” –tyyppisiä tervehdyksiä et kyllä Ruotsissa kuule. Jo Kanadan rajan ylittäminen huonosi palvelua ainakin puolella. Lieneekö siellä sitten kunnolliset palkat? Aina pitää myös muistuttaa itseään, että verot lasketaan laksun päälle. Loppulasku voi siis yllättää ikävästi.


Huh. Eiköhän tässä ollutkin yhdelle kertaa juttua!

Jetlaaki

Jetlag on totisinta totta. Eilen mentiin iloisesti unille klo 20, jopa ekaa kertaa niin että itse osoitettiin unirättiä ja sänkyä kohti. Ajattelin, että näinkö helppoa se voi olla. Väärin. Klo 21 alkoikin unilta herääminen, noin niinkuin Amerikan aikaa klo 15, herääminen päiväunilta siis. Ja hätääntynyttä itkua ja väätelyä kesti sitten koko illan - vaikka siirrettiin omasta sängystä äidin ja isän viereen. Pääteltiin että sisäinen kello varmaankin sanoo, että on iltapäivä, ja hätäännyttää kovasti kun onkin pimeää? En tiedä. Joka tapauksessa meni homma lopulta siihen, että J lähti kävelylle sateeseen keskiyöllä ja sen jälkeen vihdoin tyttö kuukahti.

Saa nähdä miten tänä yönä. Vielä ainakin ollaan unten mailla.

Vastapainoksi, onneksi matkasta oli paljon iloakin. Ja juu se matkaraportti (vaikkakin varmaan aika lyhyt) on kyllä tulossa vielä..

10 askelta

Tänään vihdoin saatiin ostettua, 1v lahjaksi, lära gå-vagn - ja ei mennyt kuin tunti niin jo kävellään ilmankin! Näinkö se toimiikin??? Siis jos oltaisiin hommattu kärry kuukausi sitten niin sitten oisi käveltykin jo aika päivää...?

No joka tapauksessa, vaunusta on riemua riittänyt koko illaksi, ja meillä siis on tämän lisäksi kävelty tänään peräti 10 askelta!

1-v synttärit

Täällä vielä hiukan jetlaagista tokkuraisena ei taida lupauksista huolimatta irrota kuin pari kuvaa tämän viikonlopun aikana. Palattu kuitenkin ollaan ja ihan suht siedettävässä kunnossa vieläpä. Neiti nukkuu, toivottavasti yö- eikä päiväunia...

Synttärisankari ja synttärikakku Uncle Jack's -ravintolassa. Sekä henkilökunta että ympärillä istuneet asiakkaat lauloivat Happy Birthday'ta. Aika komeeta!

Central Parkin lasten puistossa

Lahjojen jakoa, mm. I love NY-kassi.