Lasermannen

Katsottiin tänään TV:stä Lasermannen sarjan toinen osa. Tarina on tosi; 1990-luvun alkupuolella (1991-92) Tukholmassa riehui sarjamurhaaja, joka ampui maahanmuuttajamiehiä ensin laseraseella, myöhemmin revolverilla. Kahden osan jälkeen sekopää on saanut hengiltä yhden ja sairaalakuntoon 10 ihmistä. Poliisi sen kun pohdiskelee onkohan lasermies ja revolverimies sama tyyppi eikä edelleenkään ole hajuakaan kuka ko tappaja on.

Voiko tämä oikeasti olla tapahtunut vain vajaa 10 vuotta sitten.. tarina on aivan uskomaton. Mies todetaan skitsofreniseksi moneen otteeseen, joutuu mielisairaalaan useita kertoja, istuu vankilassa kerran - silti pääsee sisään armeijaan sen jälkeen kun on jo todettu mieleltään sairaaksi, ja sekä itselleen että ympäristölleen vaaralliseksi. Armeijasta ei kuitenkaan tule mitään, kun tyyppi määrää pahemmin kuin ne jotka siinä hommassa ovat. (Sivuhuomautus: huomaa että a) en ole käynyt armeijaa, kuka se on joka määrää ?? b) hiukan lepsua on meininki kyllä suomen inttiin verrattuna, kessu sanoo "tjäna grabbar ja toivottavasti tullaan toimeen". )

No joka tapauksessa tämä erittäin epävakaa henkilö oppii sekä kasaamaan aseen että ampumaan erinomaisesti armeijassa ja on jopa alkuaikoina loistoyksilö nopeilla aseenkäsittelytaidoillaan. Vain muutama vuosi tämän jälkeen hän kylvää kuolemaa pitkin Tukholmaa. Ja kukaan ei ole tajunnut aiemmin, että kyseessä on räjähtävä aikapommi, kukaan ei ole pakottanut pysyvään hoitoon. Jätkä on ihan omissa maailmoissaan, ilman perhettä, yhtä ainutta kaveria tai edes tuttua, opiskelee DI:ksi mutta saa kasaan 3 vuodessa vain 2,5 opintoviikkoa plus nukkuu luentosalissa ja käy käsiksi siivoojiin.

Miten on mahdollista, että joku voi kävellä useisiin nakki- ja kebabkioskeihin ja vaan ampua tummaihoista myyjää päähän, tehdä sen yhä uudelleen ja uudelleen uusissa kioskeissa ilman että henkilö saadaan kiinni? Saman aikaisesti hän vielä ryösti pankkeja sen minkä tappamisilta kerkesi.

Ja oikeasti, kuinka paljon tällaisia tapauksia tänäkin päivänä kulkee vapaana pitkin Tukholman, tai Helsingin katuja?

Aika loppuu kesken

Kun huomaa yhtäkkiä olevansa aivan liian paljon tekemisen keskellä, miten siitä pääsee ulos? Pitääkö vaan valita, päättää että joku tekeminen on vähempiarvoisempaa kuin joku muu. Kaiken lisäksi kun flunssaa jatkuu toista viikkoa ja on kuitenkin pakko käydä töissä, niin miten rationaalisesti osaa edes päättää...

Itse joka tapauksessa päätin olla menemättä ruotsin tunnille. Jo toista kertaa, ja nyt varmaan ope heittää ryhmästä. Viime meiliin se ei edes enää vastannut. Sinnikkäästi lähetin vielä tänään pahoittelumeilin, etten taaskaan pääse tunnille sitkeän flunssan takia - erityisesti koska ääni meni on vaikeaa pitää esitelmää - saa nähdä tuleeko tällä kertaa vastausta. Pari viikkoa sitten se vielä lupasi, että saan tehdä kokeen keväällä, kun missaan sekä joulukuun että tammikuun tentin.

No tulee mitä tulee, päätin että on joka tapauksessa tärkeintä edes yrittää saada itsensä kuntoon ennen matkaa. Perjantaina joka tapauksessa lähdetään reissuun, ensimmäisenä kohteena on Singapore, jonne saavutaan lauantai-iltapäivällä ja ollaan ensi viikon torstaihin asti. Toivottavasti saan kirjoiteltua jostakin nettikahvilasta jossain välissä matkaa jotain, edes. Ennenkin on tosin tullut luultua suuria omista yhteydenpitokyvyistä, joten en panisi päätäni pantiksi tästä asiasta.

Ja sitten ollaan reissussa 7 viikkoa. Takaisin tullaan tammikuun loppupuolella, ja siitä 2 viikkoa töitä ja sitten uuteen työpaikkaan. Välillä elämässä tapahtuu jotenkin ihan kamalan paljon.

Sain sen työn!!!

Aivan käsittämätöntä!!! Olen ihan sekaisin... tänään sain työtarjouksen ja allekirjoitin sen, työt alkaa helmikuussa. Ja luulin etteivät ota minua edes haastatteluun...
Voi hyvä ihme, millaisia ihania ihmeitä maailmassa tapahtuu.

I did it!

Selvisin siitä! Olen sukeltaja!! ...hieman liioitellen ehkä. Kurssi on kuitenkin läpikäyty, olin luokan surkein oppilas, mutta päästivätpä viimeisenkin kurssista läpi :) Nyt on siis sekä teoria- että allasosuudet suoritettu. Vielä puuttuu avomeriosuus, jonka me siis suoritamme Australiassa. Muut kurssin jäsenet sukeltavat ensi viikolla Björkvikissä Tukholman lähellä, pimeässä ja kylmässä Itämeressä, hrrrrrr... aika sissitouhua. On heillä tosin kuivapuvut päällä, mutta silti. Olen onnellinen, ettei tarvitse siihen osallistua. Mutta jos se nyt saa ausseissa suoritettua, niin sitten on valtuutettu Open water diver - avomerisukeltaja!! Meikäläinen, joka suunnilleen on pelännyt vettä, ainakn syvää vettä...

Mutta oli aika huima tunne, kun pinnan alla hengittäminen onnistui ihan ongelmitta jopa pitkiä aikoja. Ja ettei tullut paniikkia altaan pohjalla istuessa. Mutta vaikeata se kyllä muuten oli! Lilluin painottomana suurimman osan aikaa jossakin puolivälissä, kurssin vetäjä joutui jalasta kiskomaan että sai minut pohjalle! Ja minä kun olin luullut, että pintaan pääsy on vaikeaa ja paniikin aihe, niin siellä sitten kiroilin regulaattoriini (hengityslaite) etten onnistunut vajoamaan. Onneksi kurssilla oli kaksi ohjaajaa, joista toisella oli tarpeeksi pitkä pinna näyttää kerta toisensa jälkeen, kuinka sen tippuneen maskin saa vedes alla takaisin päälle ja vedet hengittämällä ulos maskista... toinen ohjaajista menettikin silmin nähden hermonsa meikäläisen hitauteen.

Lisäksi fysiikan lakien ymmärtäminen ruotsiksi oli yllättävän vaikeaa. Jo pari viikkoa ennen kurssia menetin hermoni siihen touhuun, ja edelleen teoriatentissä piti oikein rautalangasta itselle vääntää, että tiheyshän se tosiaan kasvaa ja paine lisääntyy kun mennään syvemmälle... (eikös se nyt niin ollut??) mutta sitten käytännössä kun paine kerääntyi korviin 2-3 metrin välisessä syvyydessä, sai aidon esimerkin siitä miten paine on korvien sisällä suurempi kuin vedessä.

Helppoa vai mitä? Ha! Mutta se on tehty nyt ja nyt sitten varaillaan sukellusreissua Cairnista Great Barrier Reefille. ENää 2½ viikkoa reissuun!

Sukellusmaskissa

Käytiin tänään ostamassa sukellusmaskit ja snorkkelit. Maski tuntui hassulta, saa nähdä miten siihen muka tottuu. Sukelluskirjasta on luettu reilu puolet (huom. melkein 150 sivua ruotsiksi sukellussanastoa, jhuaa) ja filmistä katsottu suurin osa. Huh, aikalailla saa nähdä vaivaa homman eteen kyllä. Viikonloppuna on sitten kurssi, perjantaina klo 17-22, la 11-18 ja su 10-18. Miten yhteen vedessä lillimiseen voidaankin käyttää niin paljon aikaa ... ;) ei no, oikeasti tuntuu kyllä ihan hyvältä, että jos kerran mereen pitää mennä niin on ainakin kunnolla opittuna miten siellä pitää toimia. Epäilen kyllä, uskallanko sittenkään.

Ollaan nimittäin joulukuussa mm. Australiassa Great Barrier Reefillä! Siellä pitäisi olla maailman yksi parhaista sukellusmestoista. Joulu vietetään Sydneyssä ja uudeksi vuodeksi matkataan Uuteen-Seelantiin. Sielläkin ehkä pääsee sukeltamaan :) tai ainakin snorklaamaan, jos ei sukeltamiseen pystykään. Tämän pimeydenkin (ja sukelluskurssin) kestää sitä odotellessa...