Vuoden isiä

Facebookissa kaverin päivityksessä silmääni osui uutinen Suomesta: vuoden isiä valittu. Vuoden isiksi oli valittu perheen ja työn yhdistäneitä miehiä. Wohoo! Kunniaa ja kumarrus! Voiko niinkin tehkä, mies yhdistää perheen ja uran. Lisää lukiessa paljastui: " Espoolainen xx taas on hoitanut lapsiaan kotona vuorotellen puolisonsa kanssa, välillä koti-isänäkin."

Peräti koti-isänä! Siitähän ainakin kannattaa antaa mitali! (lue: ironiaa)

Voisitko kuvitella, että vuoden äidiksi valittaisiin äiti, joka on hoitanut lapsiaan kotona? Peräti kotiäitinä? Riittäisikö perusteeksi että "Riitta taas on hoitanut lapsiaan kotona vuorotellen puolisonsa kanssa, välillä koti-äitinäkin."

Ja lahtelainen isä "on käyttänyt perhevapaista isyysvapaata, isäkuukautta ja ollut vielä vanhempainvapaalla. " Mikä kertakaikkiaan upea suoritus! Ollut kerrasssan vanhempainvapaalla!

Kaikella kunniotuksella kyseisiä herroja kohtaan, tekevät varmastikin ihan hyvää työtä ja tosi upeaa että ovat valinneet kuten ovat, mutta siis anteeksi kyllä tämä nyt on 2000-luvun Suomessa aikamoisen käsittämätöntä. Tämän pidemmällekö ei olla tasa-arvossa päästy?!

Minäkin taidan valita nyt itseni vuoden äidiksi koska hoidan omia lapsiani, Olen ollut äityslomalla ja aina välillä nykyäänkin otan peräti vanhempainvapaata. Saanko nyt mitalin?

***

PS. Luin Sheryl Sandbergin kirjan Lean in. Sheryl Sandberg on COO (chief operating officer) Facebookilla, ja kirjoittanut kirjan siitä miten saisimme lisää naisia johtaviin asemiin (muun muassa), pidettyään ainakin Amerikassa ilmeisen tunnetun puheensa: why we have too few women leaders.

Kirja oli ajoittain ärsyttävän amerikkalainen, mutta siitä huolimatta välillä inspiroiva. Amerikkalaisuudessaan se myös hyvin avaa eroja ns pohjoismaisen ja anglosaksisen ajattelutavan välille. Kaikki kunniotus hänelle, ja voi vaan todeta että onneksi ei tarvitse tehdä töitä Amerikassa! Monessa asiassa voi kuitenkin olla täysin samaa mieltä, kuten siinä että kotihommat tulisi jakaa tasaisemmin, että tasa-arvoon on vielä matkaa ja että naisten tulisi kunnioittaa toistensa valintoja - niin kauan kun ne valinnat on naistensa itse tekemiä.

Jatkoa edelliseen

Edellinen postaus sai aikaan niin voimakkaita kommentteja, että itsekin rupesin pohtimaan tätä kysymystä vielä syvemmin.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että pidin kyllä kovasti meidän päiväkodista Suomessa. Siellä oli todella kivoja opettajia ja ohjaajia ja lapsia sekä lasten vanhempia. Vera myös viihtyi siellä erinomaisesti, ja erityisesti pienet ryhmäkoot saavt minulta edelleen kiitosta. Vaikka päiväkoti oli yksityinen, kuului se ketjuun, jossa oli yhteiset pedagogiset tavoitteet.

En koskaan maininnut sukupuolisensitiivisyydestä siellä, joten siinä saan syyttää ihan itseäni. Lisäksi meillä toki oli kahdenkeskinen kehityskeskustelu lastentarhan opettajan kanssa, ja pedagogiset tavoitteet Veran osalta. Toki Suomessakin toteutetaan pedagogiikkaa, kuten ystäväni ansioikkaasti muistutti minua. Täällä vaan lasten päiväkodissa oloa paljolti perustellaan juuri sillä, kun taas Suomessa asiasta ollaan paljon enemmän erimielisiä. Suomessa puhutaan laajemmin, että "päiväkodit ovat säilytyspaikkoja" - oli siinä sitten perää tai ei.

Itseäkin ruotsalaisissa ärsyttää se, että monesti alunperin hyvä asia pilataan viemällä keskustelu äärimmäisyyksiin. Kuten nyt tämäkin, keskustelu jotenkin harhautui aika oudoksi. Eihän päiväkoti oikeasti voi eikä saa päättää onko lapsilla mekkoja vai ei. Mutta monessa asiassa puheen tasolla voidaan asenteisiin  vaikuttaa päiväkodissa ja sehän koko homman peruspointti oli. Etenkin jos kotona ei ollenkaan ajatella ko asioita (tai jos ajatellaan "tytöt ovat tyttöja ja pojat pokia", päiväkodilla on sitäkin suurempi rooli

Ja jos ei tällaisiin asioihin puututa eikä keskustella, vaan ajatellaan että se on kotien asia päättää, käy helposti kuten vanhempainvapaiden kanssa. Eli kukin saa itse päättää - siis lopputulos on että naiset pitävät 95% vanhempainvapaista. Eikä se ikinä muutu, jos jonkinlaista pakkoa ei tuoda systeemiin mukaan. Myöskään tätä tyttö-poika jaosta keskustelua ei jotenkin oikein koskaan pidetä tärkeänä, ja niin tilanne pysyy hamaan tulevaisuuteen samana kuin ennenkin.

Samassa keskustelussa päädyin myös miettimään sitä, miten ruotsalaisen koulun taso on niin paljon heikompii kuin Suomessa (kuuluisat PISA-tulokset) ja miten itsekin olen monesti haukkunut ruotsalaista koulua. Mutta kuitenkin ruotsalaiset pärjäävät maailmalla hienosti, isoja tunnettuja yrityksiä, muotia ja musiikkia tulee täältä moninkertaisesti Suomeen verrattuna. Suomessa on Nokia ja paperi. Insinöörejä. Nyt Angry Birds. Ruotsalaisia merkkejä ei viitsi edes alkaa luetella, niitä on niin paljon... tukeeko ruotsalainen koulu kuitenkin paljon voimakkaammin luovuutta ja itsevarmuutta sekä yrittäjyyttä, vaikkei ehkä pärjää matematiikan tasossa suomalaiselle koululle?

Naisten, ja äitien, oikeudet?

Järkytyksellä luin tämän päivän Hesarista artikkelin "Raivolla runnottu". Äiti oli pakotettu alatiesynnytykseen huolimatta siitä, että hän oli aiheellisesti pelännyt lapsen olevan liian suuri, itkenyt edellisen yön ja vielä kysynyt sektion mahdollisuutta - ja lääkäri oli täysin jättänyt huomioimatta äidin ajatukset ja toiveet. Synnytyksessä naisen lantio oli repeytynyt niin pahasti, että se jouduttiin jälkeenpäin leikkaamaan. 4 kk synnytyksen jälkeen äiti ei edelleenkään kykene nousemaan ylös palapeliä kokoamasta, saatika juoksemaan. Hänelle jää elinikäinen fyysinen vamma, ja aivan taatusti hirvittävät psyykkiset traumat.

Miten tämmöistä annetaan tapahtua v 2010 Suomessa??? Vaikka osastonlääkäri kuinka toteaa että tarina on poikkeuksellinen, ei se mielestäni yhtään vähennä tosiasiaa, että tämmöistä todella tapahtuu. Lääkäri täysin ignoroi äidin tahdon ja kuulemisen ja päästää synnytyksen tilanteeseen, missä naisen lantio repeää??? Olen kuvitellut että lähinnä kätilöt ovat niitä, jotka haahuilevat muissa maailmoissa ja puolustavat luonnonmukaista synnytystä henkeen ja vereen (välillä jopa äidin hengen ja terveyden kustannuksella) - mutta että lääkäritkin. Tottakai asiat pitää punnita tosiasioiden valossa ja alatiesynnytykseen kannustaa mikäli siihen on edellytyksiä - mutta kyllä joka tapauksessa äitiä tulee kuunnella ja riskit pitäisi ottaa tosissaan.

Ei voi olla niin, että sektiosta kieltäydytään kategorisesti koska "halutaan välttää leikkauksia". Muualla maailmassa, myös jutun mukaan, on täysin normaalia tehdä keisarinleikkaus monessa tapauksessa, jossa Suomessa (ja Ruotsissa) väkisin runnotaan sitä yhtä ainoaa oikeaa tapaa läpi. Enkä siis ole kannattamassa mitään yleistä sektion hyväksyntää ja 50% sektioita kuten Italiassa, mutta joku raja. Mitä oikeuksia äidillä on omaan ruumiiseensa?

Tässä sitten on yksi äiti lisää, joka ei enää uusia lapsia halua. Minunkin tuttavapiirissäni on niitä kauhusynnytyksen läpikäyneitä, jotka ovat päättäneet että nyt riitti - yksi lapsi on tarpeeksi.

Ironisesti voisi sanoa, että onhan tässä maailmassa jo ihan liikaa lapsia, joten tässä toimitaan sitten kai vastuullisesti maapallon väestöpolitiikan nimissä...

Samassa lehdessä Sipilä kirjoittaa kolumnissaan EU:sta ja naisen ruumiista. Suomalaismepit ovat ottaneet kantaa naisten oikeuksiin viime viikolla, kun EU:n parlamentti äänesti EU:n tasa-arvomietinnöstä. Mm. Kokoomusmeppi Eija-Riitta Korhola on sitä mieltä, että eurooppalaisnaisille ei pidä taata mahdollisuutta turvautua ehkäisyyn ja raskaudenkeskeytykseen, ei edes ilmaiseen raskaudenkeskeytysneuvontaan. Kun suomalainen nainen on tätä mieltä, ei liene ihme, että puolalainen katolinen mies ajattelee näni. Kyllä minä miettisin todella kahteen kertaan naisena, haluanko äänestää kyseisesti ajattelevaa naista päättämään asioistani.

Nämä kaksi artikkelia itse asiassa liittyvät toisiinsa - missä määrin naisella on oikeus päättää ruumistaan itse?

Naisten palkka vs miesten palkka osa 2

Perjantain Tekniikka & Taloudessa etusivulla oli kolumni otsikolla "Naisten palkka-ale jatkuu". Aiheena on miten kauppakorkeaoulusta pitäisi valmistua ekonomeja, mutta sieltä valmistuukin naisekonomeja ja miesekonomeja. Naisekomi on yksityisellä sektorilla 12 % palkkakuopassa. Mitä ylemmäs hierarkiassa mennään, sitä laveammaksi revähtää selittämätön pakkakuilu. Miesekonomi ylimmässä kerroksessa maksaa firmalle 18% enemmän kuin naisekonomi. Lienee siis aiheellista väittää, että tulisi yritykselle halvemmaksi palkata paljon naisia johtoportaaseen??

Suomen Ekonomiliitto on vakioinut aseman, tulospalkkauksen, työsuhteen laadun, kokemusvuodet jne, mutta palkkaero jatkaa olemistaan.

Kolumnistikin toteaa (kuten mm täällä blogissa on aiemmin kommentoitu), että osittain lienee naisten omaa syytä, jos palkkahinnoittelupolitiikka on miehiä kehnompaa. Luulisi kuitenkin yrityksiäkin kiinnostavan toimia tasa-arvoisen palkkapolitiikan puolesta? Eikö siihen siis kiinnitetä yrityksissä huomiota, että miehet saavat samalla koulutuksella samoista hommista järjestään parempaa palkkaa?

Lisäksi, niin kauan kun Suomessa työnantaja maksaa vanhempainvapaan kustannukset, ja nainen käyttää näistä vapaista suurimman osan, on nainen myös heikommassa neuvotteluasemassa työelämässä.

Ihana kunnianosoitus sairaspedille

Meillä sairastetaan nyt koko ajan. Tää on ihan tosi kurjaa. Vera oli kipeänä ja kotona alkuviikosta, päiväkodissa eilen ja tänään mutta nyt taas kipeä. Hirveä köhä ja kuumetta. Mulla puolestani on kamala flunssa, mutta töissä ollut tapahtumia ja niin paljon hommaa ettei edes sairastaa kerkeä. Onneksi sentään sain duunin iltamenon delegoitua muille. Miten muuten onkin niin vaikeaa delegoida töitä, jotka kuuluvat omalle tontille? Jos joskus päätyy/pääsee esimieheksi (miksi se on muuten esimies? mikä sukupuolittunut sana!) niin tässä on opettelemista... nytkin tuli huono omatunto, vaikka tiedän, että pärjäävät oikein hyvin. Oikea duktig kvinna -oireyhtymä

Oi, mä sain tällaisen! Ihana yllätys, kiitos TaiNa! Feminismi-keskustelun ja kaikenlaisten kurjien kommenttien tiimellyksessä meinas jo vähän alkaa kyllästyttämään, mutta onneksi täällä käy ihania lukijoita ja taas jaksaa :)

Minä haluan puolestani antaa kunnianosoituksen seuraaville blogeille:

Äitiyspakkaus

Terveisiä perheestä

Meidän pieni ryyni

Ja bonuksena ihanan ystäväni blogi

Go 4 it vol 2

Naisten palkka vs miesten palkka

Teollisuuden mies- ja naistoimihenkilöiden urakehitystä on selvitetty Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen ETLAn tutkimuksessa Työurat Suomessa – onko sukupuolella merkitystä? (ETLA B 238). Tutkimusraportin ovat tehneet tutkijat Antti Kauhanen ja Sami Napari. Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton (TT) -säätiö on tukenut tutkimushanketta taloudellisesti.Tutkimuksessa on hyödynnetty Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n palkka-aineistoa vuosilta 1981–2006. Aineisto sisältää muun muassa tietoa toimihenkilöiden työtehtävistä ja kuvaukset tehtävien luonteesta.

Yhteenveto tuloksista

• Naiset aloittavat uransa vähemmän vaativista tehtävistä kuin miehet
• Erilainen koulutus selittää osan aloitustehtävien eroista
• Aloituspalkoissa runsaan neljän prosentin selittymätön ero miesten hyväksi
• Miehet ylenevät naisia useammin ja alenevat harvemmin
• Ylenemisen palkkavaikutukset samankaltaisia - miehet häviävät alenemisesta vähemmän
• Sukupuolierot kaventuneet selvästi viime vuosikymmeninä
• Sukupuolierot pienempiä teknisillä aloilla

NAISET ERI TEHTÄVIIN JO URAN ALUSSA – MYÖHEMPI KEHITYS VOIMISTAA EROJA

Mies- ja naistoimihenkilöiden aloituspalkkojen ero on lähes puolittunut 25 viime vuoden aikana, mutta keskimääräinen palkkaero on edelleen suuri. Miestoimihenkilöiden aloituspalkka oli 2000-luvun alussa keskimäärin 16 prosenttia korkeampi kuin naistoimihenkilöillä. Vastaava luku oli 1980-luvun alussa 31 prosenttia.Mies- ja naistoimihenkilöiden erilainen koulutus selittää suuren osan aloituspalkkojen erosta. Ero samanlaisen koulutuksen hankkineiden mies- ja naistoimihenkilöiden aloituspalkoissa oli 2000-luvun alussa 8,4 prosenttia. Jos koulutuksen ja iän lisäksi otetaan huomioon myös toimihenkilön työtehtävä, ero pienenee edelleen vajaaseen kuuteen prosenttiin.Sukupuolten aloituspalkkojen välille jää kuitenkin ero, joka ei selity iällä, koulutuksella, tehtävällä tai yrityksellä. Kun tarkastellaan samanikäisiä, samanlaisen koulutuksen hankkineita, samassa yrityksessä samanlaista tehtävää hoitavia mies- ja naistoimihenkilöitä, miesten aloituspalkka oli 2000-luvun alussa edelleen keskimäärin 4,4 prosenttia naisten aloituspalkkaa korkeampi.

Suomi, kotiäitien maa

Mielenkiintoinen artikkeli aiheesta Suomesta tullut kotiäitien maa. Ei ihan se kuva, mikä monella Suomesta on! Ja kotona ovat nimenomaan äidit. Suomi, tasa-arvon onnela, patistaa naiset kotiin.

Kiivasta kommentointia

Feministiksi julistautuminen aiheutti, kuten epäilinkin, kiivaita kommentteja. Taas kerran tuli todettua, että Suomessa feminismi on jotain pelottavaa, miehiä alistavaa, telaketjuja, tulta munille, poltetaan rintaliivit -feminismiä. Jota on tietysti olemassa, mutta kuitenkin kaikista feministeistä aika pieni osa. Ja aina vain jaksetaan vedota siihen, että jos naisilla on jotain ongelmia, niin kyllä on miehilläkin. Tämä iänikuinen argumentti joka iheuttaa vain ärsytystä. Toki miehilläkin on ongelmia - varsinkin suomalaisilla miehillä -, en todellakaan kiellä sitä. Suomi on väkivaltainen maa, ja siitä kärsivät kaikki. Miehet kaduilla, naiset ja lapset kotona. Mutta pitääkö se jotenkin aina syssytellä pois, että naisia lyödään (ja lyöjä on nimenomaan mies) sillä että miehiäkin lyödään?

Yksi esimerkki naisia sortavasta politiikasta: Ruotsissa esimerkiksi kulut vanhempainvapaasta hoitaa yhteiskunta, ei naisen työnantaja. Äitikö se yksin niitä lapsia tekee? Ei mitään järkeä, enkä käsitä, miten asiaa ei saada kuntoon. Suurin osa puolueistakin alkaa olla jo sen takana. Mikä mättää!

Mikä siinä muuten on, että joissain asioissa suomalaiset on hirmuisan suorasanaisia, ja toisissa ihan kamalia hyssyttelijöitä???

Mutta ei tästä sen enempää. Täältä ei vaan talvi tunnu millään lähtevän, kevättä odotellessa. Tämmöiset säät olisi olleet kivat joulukuussa, ei nyt enää.

Olen feministi!

Kävinpäs tuolla yhdessä blogissa räksyttämässä, miten mielestäni Pohjoismaissa tasa-arvo ei ole toteutunut. Siihen muutama kommentoi, kuinka täällä on kuitenkin asiat niin paljon paremmin kuin muualla. Ja siitä mä yleensä aina hermostun, kun tällä ihan hyvää tarkoittavalla kommentilla aina yhtä kuin sanotaan = pitäis vaan tyytyä oloihinsa, kun muualla on vielä huonommin. Mitään ei olisi ikinä saatu aikaiseksi missään, jos tähän olisi tyydytty! Aina on jossain muualla asiat huonommin! Ei kai se, että Afrikassa nähdään nälkää, tarkoita sitä, etteikö köyhä Suomessa kokisi olevansa köyhä? Subjektiivinen köyhyys kun edelleenkin on eri asia kuin objektiivinen köyhyys.

Muualla on toki huonommin kuin Pohjoismaissa. Tietenkin! Meillähän on asiat tosi hyvin, ja siitä syytä olla onnellisia ja kiittää aiempia sukupolvia. Mutta siltikin, eihän meillä valmista ole vielä! Eihän? Räyhäisiin kommentteihini joku sitten kysyikin, että mitäs olet asialle sitten tehnyt, jos asiat ovat niin huonosti. Niin. Siitähän sitä tunteekin huonoa omaatuntoa. Vähän sitä yrittää, mutta harvoin tarpeeksi. Suomessa ollessa sitä oli vähän mukana politiikassakin, ja täällä Amnestyssa (kuin mikään puolue ei vain kertakaikkiaan sovi mulle). Mutta silti vähän liian vähän. Yrittää kasvattaa lastaan. Yrittää kirjoittaa blogiinsa joskus jotain muutakin kuin jonninjoutavaa horinaa. Ja tunnustaa olevansa feministi!

Feministi on kovin usein kirosana Suomessa. Olen feministi! - Suurin osa suomalaisista ei sanoisi näin, vaan "olen kyllä tasa-arvon kannalla, mutta en mikään feministi". "Enhän minä mikään feministi ole mutta..." En mikään feministi? Siis sehän on hienoa olla feministi! Feministi haluaa tasa-arvoa naisille ja miehille. Ei siis vain naisille. Jokaisen miehen pitäisi olla feministi! Eikö jokainen tervejärkinen mies halua vaimonsa, tyttärensä, äitinsä olevan tasa-arvoisessa asemassa itsensä kanssa?

Minä olen varmaankin ruotsalaistunut... Vaikka omasta mielestäni olen enemmän suomalainen kuin ikinä, joskus sitä silti miettii, sopeutuisiko sitä kuitenkaan ihan 100% Suomeen enää viiden vuoden muualla asumisen jälkeen?

Suomalaiset isät kotiin!

Maanantaina alkaa äitiysloman viimeinen viikko. Ihan kamalan kamalan hurjaa. Kokonainen vuosi on mennyt kuin hujauksessa - vaikka ei sitten kuitenkaan. Eilen töissä piipahtaessa tuli silti ihan mukava olo, "tänne on ihan kiva palata". Sijainen oli jo häipynyt ja oma pöytä odotti siellä puhtaana.

Nyt on isän vuoro jäädä kotiin. Olen tutustunut moniin suomalaisiin äiteihin tämän kuluneen vuoden aikana ja yksi asia on kyllä kiinnittänyt huomiota. Käytännössä kaikkien suomalaisten äitien ruotsalaiset miehet, eli ruotsalaiset isät jäävät kotiin ainakin joksikin aikaa. Riippumatta siitä, mitä he tekevät työkseen, isät ottavat ainakin sen muutaman viikon ihan silloin alussa sekä ne 2kk mitkä ovat ikäänkuin "pakollisia" isäkuukausia. Sen päälle sitten osa on pitempään, tässä alkaa vaikuttaa jo urasuuntautuminen. Investointipankkiiri palaa töihin, datatekniker on kotona vielä pari kuukautta päälle.

Suomalaisten äitien suomalaiset miehet puolestaan järjestään eivät jää kotiin. Toki tunnen Suomessa muutamia isiä, jotka ovat halunneet jäädä hoitovapaalle. Se on kuitenkin enemmän poikkeus kuin sääntö. Ja tasan tarkkaan jos suomalainen mies "tekee uraa", ei tulisi mieleenkään jäädä kotiin.

Surullista mutta totta. Kannatankin lämpimästi pakollisia kuukausia isälle, joita äiti ei saa ottaa eikä äiti saa samanaikaisesti olla kotona isän kanssa. Valtio kustantamaan vanhempainvapaat ja isille oma kiintiö. Sillä saadaan Suomessakin perhe-elämä tasa-arvoisemmeksi, ei millään juhlapuheilla. Olen jopa kalistumassa sen suuntaan, että paras malli olisi 6+6+6, jota on täälläkin ehdotettu, eli 6kk äidille, 6kk isälle ja 6kk saa ottaa kumpi vaan. Ja jos isä ei ota niitä kuutta kuukautta, ne siis menettää.

Mitä mieltä sinä olet?

Maitokuuria ja tasa-arvopohdintaa (ja vähän muutakin)

Viime viikkoisesta mahataudista johtuen meillä on oltu koko viikko maitokuurilla. Ennen niin hienosti alas mennyt ruoka ei maistu, välillä on kyllä vähän yritetty mutta ei. Lääkäri tosin sanoi, että voi mennä parikin viikkoa ennen kuin ruoka alkaa taas mennä, joten emme ole suuremmin huolestuneet, kunhan neste on kelvannut. Nyt viikonloppuna on alkanut luumusose, banaani ja puuro maistua taas pienissä määrin. Makeat siis. Ei mitään "oikeita" ruokia. Toivottavasti tämä tosiaan ei ole mitään pysyvää, ehkä vatsa on vaan vielä sekaisin. Välillä huomaakin ihan, että masuun varmaankin tekee kipeää. Joten eipä tosiaan ole halunnut väkisin syöttää.

Maito on onneksi mennyt ja sitä onkin kannettu kaupasta niska vääränä. Imetyshän tällä äidillä loppui muutama viikko sitten; vielä aamuisin on ollut pientä yritystä, mutta eipä sieltä juuri ole tainnut paljoa tulla joten nyt on sekin hiipunut. Imetyksen lopettaminen sujui sitten aika itsestään, ilman suurempia päätöksiä tai yrityksiä. Olinhan tosin ajatellutkin, että n 6-7 kuiseksi imettäminen olisi luontevaa. Kauan sitä loppujen lopuksi kesti, alkuun kun ei tosiaankaan näyttänyt lupaavalta. Ruotsissa ei juurikaan painoteta imetyksen tärkeyttä enää sen 6kk jälkeen, toki aina mainitaan, että imettää voi ja se on hyväksi myös myöhemmin. Mutta ei siis mitään olisi hyvä imettää -mafiaa kuten ensimmäisinä kuukausina. Tämä johtuu tietenkin siitä, että yleinen ajatusmalli on, että äidin ja isän tulisi jakaa vanhempainvapaat ja sehän ei onnistu jos äiti imettää pitkään. Siksipä oppaissa usein mainitaan, että "ilta- ja aamuimetys näin halutessa on tietysti täysin mahdollista" tai jotain vastaavaa. Eli ei missään nimessä, että täysimetys olisi suotavaa, senhän voisi tulkita, että äidin olisi hyvä olla kotona. Äidin pitää halutessaan voida mennä töihin, kun vauva on 6kk, tämä on ikäänkuin ruotsalaisen mallin perusajatus. On jopa ehdotettu mallia, jossa äidillä on 9kk ja isällä 9kk, ja niitä ei voisi antaa toisilleen. Minunkin pitäisi siis kohta mennä töihin! Eieiei!

Saatiin vihdoin lähetettyä päiväkotihakemus (systeemi toimii vihdoinkin). Jee! Saapi nähdä, ollaanko auttamattomasti myöhässä. Täällä ei muuten todellakaan ole edes keskustelua, että lapselle parasta olisi olla kotihoidossa 3-vuotiaaksi. Sitä käsitystähän Suomessa usein viljellään. Kaipa tätä ajattelua tukevia tutkimustuloksia löytyy, kuten varmasti myös vastakkaisia. Usein lukija sitten tulkitsee tutkimuksia miten itselle parhaiten sopii. Uskon, että jokainen perhe osaa kyllä itse päättää mikä kullekin parhaiten sopii. Eikä se tosiaan aina ole taloudellisesti mahdollistakaan olla kotona kolmea vuotta. Ja minusta ainakin tuntuu jo nyt, että olen aika pihalla työjutuista, kolmen vuoden jälkeen olisi kuin kuu-ukko. Ja tämähän tosiaankin murskaisi täysin ruotsalaisen tasa-arvomallin, koska äidithän ne siellä kotona ovat. Oikeesti. Väitetään mitä tahansa hienoa, näin se käytännössä on.

Naisen ja miehen paikka

Olen aiemmissa postauksissa huhuillut demarien puheenjohtajakisassa erityisesti nuorten naisehdokkaiden perään. Nyt näitä on ilmaantunut oikein kaksin kappalein. Huraa! Ensin Jutta Urpilainen, Kokkolalainen toisen kauden kansanedustaja ilmoittautui kisaan. Sitten ilmoittautui Miapetra Kumpula-Natri, ja kertoi samalla uutisen: hän odottaa lasta ja laskettu aika on kesällä.

Katsoin itse sen päivän uutiset, ja ensimmäinen ajatukseni oli, kuinkas muutenkaan, hui kuinka hän voittaessaan meinaisi hoitaa vauvan ja puhenjohtajuuden. Tietysti tätä häneltä myös kysyttiin, hiukan eri sanoilla tosin. Osa hänen vastaustaan oli: "tuskin kukaan kysyisi, jos olisin mies". Niin. Näinhän se on. Ei kukaan kyseenalaistaisi miehen oikeutta asettua ehdolle vaikka mihin tehtävään, oli lapsia sitten yksi kaksi tai viisi ja kaksoset tulossa.

Ystäväni kysyi, saako feministi ihmetellä, miksi joku joka saa vauvan kesällä haluaa ko tehtävään, eikö nuoret naiset halua olla lapsensa kanssa. Kyse nimenomaan niin, että ihan ok muuten, mutta miksi ei halua olla kotona lapsen kanssa? Niin. Missä vedetään raja, mitä sallitaan miehelle ja mitä naiselle? Pitääkö äidin haluta olla lapsensa kanssa? Kysymys kuulostaakin jo ihan kornilta, mutta vastaavasti: moni mies ei halua, suurin osa miehistä ei käytä edes sitä isyyskuukautta minkä saisi. Onko edelleenkin ehdottoman tärkeää, että se on juuri äiti joka jää kotiin? Onko se paheksuttavaa, että raskaana oleva nainen asettuu ehdolle tällaiseen tehtävään? Saako myös naiselle ura tai mielenkiintoiset tehtävät olla niin tärkeitä, että ne menevät vauvan kanssa kotona olemisen edelle?

Ei minulla ole tähän mitään valmiita vastauksia. Tai oikeastaan, itse olen sitä mieltä, että kyllä naiselle mielenkiintoiset tehtävät voivat ja saavat olla niin tärkeitä, että hän hakeutuu niihin vaikka olisi raskaana, jos muuten saa vauvanhoidon toimimaan. Mutta, en kyllä itse olisi pystynyt olla erossa vauvasta, ja tätähän ystävänikin tarkoitti. Erityisesti pidän Kumpula-Natrin päätöstä todella rohkeana asenneilmastossa, jossa taatusti saa vastaansa kaikenlaista perinteistä itsekkyys-shittiä.