keskiviikkona, tammikuuta 19, 2011

1,2 vai 3...

...ei kai sentään enempää?!

Siis lapsiluku. Tämä on mielenkiintoinen keskustelunaihe, mm. myös uuden tutkimuksen valossa, jonka mukaan "lapsiperheet ovat onnettomampia kuin lapsettomat". Lopulta aika radikaali väite, kun virallinen totuus tietysti on, että nimenomaan lapset tekevät onnelliseksi.

Miksi ihmiset haluavat lapsia? Uskovatko ihmiset tulevansa onnellisemmiksi, onko se biologinen suvunjatkamishalu vai saadaanko lapsia "koska muutkin"? Onhan se vähän outoa, ettei halua lapsia. Toisilla on vauvakuume, mutta monella (kuten itselläni) ei sitä ollut, vaan biologinen kello alkoi vaan tikittää - jos lapsia haluaa, pitää alkaa tuumasta toimeen.

En tiedä mikä on totuus - varmaan kaikkien näiden yhdistelmä. Uskon, että olisin katunut ratkaisua olla tekemättä lapsia. Ja koska sitä ei voi testata, on vaan päätös tehtävä.

Tunnen yhden pariskunnan, joka ei halua lapsia. Minusta se ei ole outoa, mutta voin uskoa että he joutuvat ratkaisuaan selittelemään. Ei-lapsia haluavien määrä on kuitenkin todella pieni. Ja ei voi olla itse miettimättä - katuvatkohan he ratkaisuaan joskus...?

Sitten on tietysti ne, jotka haluaisivat lapsia, mutta eivät syystä tai toisesta saa. Pariskuntia on tuttavapiirissäni useita, joista tiedän ettei lapsia vain tule. Myös 40-ikäisiä lapsettomia naisia tunnen useita - osa heistä on "tyytynyt" kohtaloonsa todennäköisesti lapsettomana, joidenkin kanssa en ole asiasta puhunut. Todella kovalta tuntuu, jos lapsia hirveästi haluaisi, mutta ei vaan saa. Kyllä kaikenmaailman kyselyt ja utelut, sekä monien "montako lasta tekisi" pähkäilyt mahtavat tuntua pahalta. "Kun saisi edes yhden lapsen!"

Samanaikaisesti moni miettii tosissaan: yksi, kaksi vai kolme? Vai enempi? Monta lasta sinä haluaisit? Haluaako puolisosi yhtä monta? Oletteko päättäneet ja keskustelleet aiheesta?

Yksi tuttu totesi:
yksi lapsi on statement.
kaksi lasta on vähän, no plääh.
kolme lasta, no sitten ollaan "oikeasti lapsiperhe".

Nykyään alkaa olla aikamoisen tavallista, että perheessä on 3 lasta. Mutta minusta tuntuu, ettei monet välttämättä ole oikeastaan halunneet kolmea lasta, vaan se on ikäänkuin trendi nykyään. Että on varaa kolmeen lapseen, että kolme on parempi kuin kaksi. Ettei kaksi oikein tunnu miltään, että se on, no vähän plää.

Ja yksihän on ihan pelkkää itsekkyyttä: helppoa elämää, ja lapsi jää ilman sisaruksia (jos siis kyseessä on oma, ei luonnon valinta).

Kieltämättä elämä yhden lapsen kanssa tuntuu näin kahden lapsen vinkkelistä NIIIIN kovin helpolta. Miten helppoa olikaan, kun lapsi oli jo 3, aika omatoiminen, miten helposti matkustaminen sujui, kaikki oli aika yksinkertaista (mutta ajatteliko sitä niin silloin?). Kyllä minäkin etukäteen mietin, olisiko yhden lapsen perhe hyvä vaihtoehto?

Mutta ettäkö olisi vain yksi lapsi! En osaa enää kuvitellakaan. Vaikka kamalasti hommat lisääntyi - ja tutkimuksen mukainen välitön onnellisuus varmasti laski, en voisi ajatella yhden lapsen elämää.

Toisaalta, en voi kuvitellakaan kolmea lasta :)

Ja entäs sitten ne hullut, joilla on enemmän kuin kolme lasta! Siinä menee maaginen raja. Kaveri, jolla on 5 lasta, saa jatkuvasti kommentteja uskonlahkoon kuulumisesta.

tiistaina, tammikuuta 18, 2011

Täysimetystä vai ei?

Mielenkiintoinen artikkeli siitä, miten "Tuoreen tutkimuksen mukaan kiinteiden varhaisempi aloittaminen saattaa hyödyttää vauvaa enemmän kuin pelkkään äidinmaitoon turvautuminen ensimmäisen puolen vuoden aikana".

Näinhän tämä menee. Ei ole mitään yhtä ainoaa totuutta, vaan tämäkin muka ehdottomana totuutena pidetty "fakta" täysimetyksen onnesta ja autuudesta voidaan kyseenalaistaa.

Meilläkin on viime päivien aikana maistettu maissia ja porkkana-perunaa. Vähän oli Vidar ihmeissään, mutta ihan hyvin kävi kaupaksi ja lisääkin olisi mennyt. Ruokailun suhteen rauhallisesti eteenpäin kuitenkin. Öisin herätään edelleen 2-3 tunnin välein syömään, joten olisihan se mukavaa saada vähän pitempiaikaista mahantäytettä. Onneksi sentään nukahdetaan samantien ruokailun jälkeen.

Eilisessä neuvolassa päivitettiin mitat, paino 7010 ja pituus 66. Vaatteissa käytetään jopa 74 kokoa jo...

Tänään käytiin Kiasmassa. Vauvan kanssa ja hyvässä seurassa se oli oikein mukavaa. Mutta 3-vuotiaalle ei kyllä juuri tarjolla mitään erityistä, eli enpä menisi Veran kanssa, ainakaan vielä (kommenteissa jonkun mainitsema teos, joka oli huoneen verran roikkuvia naruja, varmasti olisi kyllä kiva mutta ei ehkä riittäisi meille koko käynnille)... ehkä enempi on vaan omassa päässä, ettei jaksaisi 3-vuotiaan häröilijänn kanssa. Ehkä kunhan tuo vähän kasvaa :)

tiistaina, tammikuuta 11, 2011

Kaksikielinen lapsi?

Meillähän ollaan kotona kaksikielisiä, isänkieli ruotsi ja äidinkieli suomi. Olemme Suomessa valinneet lasten viralliseksi äidinkieleksi suomen, koska minä hoidan kuitenkin kaikki viralliset asiat ja otan mieluummin paperit suomeksi. Lisäksi meillä ei ole vastaavaa tarvetta korostaa ruotsinkieltä kuin monilla muilla kaksikielisillä Suomessa. Meillähän ruotsi ei varsinaisesti ole "vähemmistökieli", kuten yleisesti Suomessa ja etenkin tämän kielikiistelyn keskellä ruotsi on. Nythän on peräti ollut puolivitsikäs kampanja Hurriksi.fi, jossa on voinut muuttaa virallisen äidinkielensä.

Meillä siis pyritään äidin- ja isänkieleen, kotikieli tosin on ruotsi. J pärjää Veran kanssa hyvin suomeksi - vaikkakin nyt huomaa, että 3-vuotiaana tytön kielitaito alkaa olla niin edistyneellä tasolla, että miehellä on välillä vaikeuksia pysyä perässä. Meillä ongelma onkin, että Vera ei puhu juuri sanaakaan ruotsia. Pyydettäessä hän osaa ne muutamat sanat (mjölk, ost ym), mutta lauseita ei tule eikä muutoinkaan sanoja kuin ihan muutama. J kun on koko ajan ymmärtänyt Veran suomen, ei lapsen ole tarvinnut varsinaisesti oppia. Päiväkotihan on ollut sekä Ruotsissa että Suomessa suomenkielinen ja tukenut siten voimakkaasti suomenkielen oppimista. Nyt Suomessa lisäksi kaikki muu ympäristö, sukulaiset sekä ystävät ovat suomenkielisiä, ja nekin harvat ruotsinkieliset lapset joita on tavattu, osaavat myös suomea. Tämä no siis johtanut tilanteeseen, jossa Vera ymmärtää kyllä ruotsia hyvin, mutta ei puhu.

Itse olen tietysti onnellinen, että Veran suomenkieli on niin loistavalla tasolla ja haluankin sitä ylläpitää. On kuitenkin ikävää, ettei ruotsi tunnu avautuvan. Varsinkin, kun ruotsalaiset sukulaiset eivät tietysti tajua lapsen puheesta mitään. Myöskin isän ja tytön suhde hieman kärsii, kun isä ei täysin ymmärrä lastaan, ainakaan vivahteita ja tarinoita ja pitempiä ja monimutkaisempia juttuja.

Lisäksi Tukholmassa täysin ruotsinkielisiä tuttuja tavatessamme Vera oli selvästikin aika stressaantunut, kun hänen olisi pitänyt puhua ruotsia. Hän ei sitä halunnut, vaikka ymmärsikin kaiken mitä hänelle sanottiin.

Olen elänyt toivossa että kyllä se ruotsi sieltä tulee. Nyt alkaa tosin tuntua, että ilman muuttoa takaisin Ruotsiin tai siirtoa ruotsinkieliseen päiväkotiin, se ei ehkä tulekaan...? Mehän ollaan tosin muuttamassa jossain vaiheessa, joten siinä mielessä en ole huolissani. Kurjaa tämä vain vähän on.

Mehän saimme paikan ruotsinkieliseen päiväkotiin - Helsingistä, jonne olimme jonossa 3kk ennen muuttoa. Koska kuitenkin muutimme Espooseen, emme paikkaa sitten saaneetkaan.Ehkä olisimme voineet jotenkin sumplia itsemme ko päiväkotiin, mutta se oli aivan liian pitkän matkan päässä. Espoosta olisimme saaneet paikan ruotsinkielisestä päiväkodista (ja senkin ihan huitsin nevadasta meiltä katsottuna, autolla siis olisi ollut aina ajettava tarhaan ja takaisin) myöhemmin keväällä, kun Vera oli jo tottunut suomenkieliseen päiväkotiinsa ja saanut sieltä uudet kaverit. En olisi voinut siinä vaiheessa enää pakottaa Veraa vielä yhteen päiväkodin vaihtoon.

En oikein ymmärrä poliitikkoja, jotka vastustavat metropoli-ajatusta eli pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämistä vedoten, että seutuyhteistyömalli toimii hyvin. Hyvin my ass!!! Tämä päiväkotijuttu on vain yksi asia, joka osoittaa ettei homma toimi yhtään. Mistä sitä tietää muualta muuttavana minne sitä pääakaupunkiseudulla päätyy? Jonotettava kaupunki pitää kuitenkin valita 3kk etukäteen jotta ylipäänsä saa jonkun paikan. Esimerkkejä on vaikka kuinka monta siitä, miten tämä malli ei toimi ollenkaan. Onko esim. mitään järkeä, että vaikka sinulla olisi Helsingin sisäinen julkisen liikenteen kk lippu, joudut maksamaan täyden hinnan matkatessasi yhden tai kaksi pysäkinväliä Pitäjänmäeltä Leppävaaraan? Ei todellakaan, mutta näinhän se on. Asuminen, julkinen, liikenne ja palvelut katkeavat kuntarajoilla. En todellakaan ymmärrä, kuinka poliitikot kehtaavat väittää homman toimivan. Toivottavasti Helsinki ja Vantaa saavat yhdistymishankkeen eteenpäin mahdollisimman pian ja Espookin pakotetaan puoliväkisin mukaan. Vaikka siinä sitten nousisi veroäyri hitusen. Kyllä niitä maahanmuuttajiakin on täällä "rikkaassa" Espoossa nyt jo...

Äitinä oloa

Keskustelu:
Äiti tyttärelle:
- ...niin sitten kun sustakin tulee äiti!
Tytär:
-sitten mulla on isot rinnat (näyttää käsillään valtavia rintoja).
Äiti:
-ai sitten kun olet äiti?
Tytär:
- niin, niiiin isot rinnat. Sit mä voin syöttää Vidaria.
Yh-hmmm... äiti purskahtaa nauruun. Kyllä äitinä kelpaa...

maanantaina, tammikuuta 03, 2011

Tukholma-Helsinki-Espoo

Muutama huomio nyt kun ollaan oltu Tukholmassa pitkästä aikaa vähän pitempään - kaikilla paikoilla on hyvät ja huonot puolensa...

Otimme taksin laivaterminaalista. Taksiin sai tilattua lastenistuimen, mutta ainoastaan yksi kpl per auto ja 5kk vanhasta lapsesta ylöspäin. Toisaalta Vera ei saa edelleenkään matkustaa taksissa ilman lastenistuinta. Suomessa taksiin ei saa tilattua istuinta (yhdestä firmasta pääkaupunkiseudulla olen lukenut jossa tämä onnistuu, mutta olen unohtanut nimen - tietääkö kukaan?). Toisaalta Vera sai istua taksissa ilman istuinta jo alle 2 vuotiaana. Muistan miten järkyttynyt olin, kun olimme istuneet iltaa ystävien luona, ja sitten kun olimme lähdössä kotiin, taksikuskin neuvo oli laittaa vajaa 2v lapsi takapenkille istumaan aikuisen turvavöihin. Ei ikinä turvallisuuden ihmemaassa Ruotsissa! Vähän kyllä nyt rasittaa, ettei lapsi voi istua 10 min matkaa ilman istuinta, kun on sen verran iso että hyvin jo matkustaa lapsikorokkeella (tiedätte varmaan mitä tarkoitan?).

No anyway, tultiin sitten satamasta kahdella kyydillä - isi ja Vera taksilla tavaroiden kanssa, äiti ja Vidar metrolla vaunujen kera. Hyvin se niinkin meni. Mutta kyllä on naapurimaiden taksikulttuurissa eroa tässä(kin) asiassa.

Sitten toiseen asiaan: miten mahtavaa onkaan asua keskustassa. Tänään miehen tultua töistä pääsin itse vähän kauppoihin ja kaupungille - ovi auki, ulos ja parin minuutin kävelyn jälkeen olin keskustassa.

Toisaalta kaupat sulkevat, järkytys järkytys, klo 18.30 tai 19. Sen jälkeen taitaa isoimmat tavaratalot olla auki (NK ja Åhléns) mutta muuten kiinni. NK:n ale ei ollut vielä alkanut joten sieltä ei viitsinyt ostaa mitään. Muutenkaan tämän hetkisillä euron kursseilla ei juuri kannata Tukholmassa shoppailla (kiitos vaan Kreikka ja Irlanti..). Mutta siis nyt muistan miten kypsää se olikaan, kun koskaan ei kerennyt kauppoihin...

Jos asuisi keskustassa, pääsisi jumppaankin joskus, kun tunnin keikka olisi helppo heittää naapuriin. Nythän musta on tullut täydellinen sohvaperuna. Tietysti arkipäivän jumppaa vauvaa kannellessa ja vaunuja työnnellessä tulee.

Ja vaunujen työntelystä puheenollen, Tukholmassa on aurattu ihan hävyttömän huonosti!! Espoo vetää siis voiton Tukholma-Helsinki-Espoo vertailussa. Espoohan tietysti ei ole "kaupunki", joten siellä on paljon helpompi aurata. Mutta silti, Helsingissäkin oli paljon helpompi työnnellä kuin täällä sohjon läpi. Tänään kun menimme kaverien luokse bussilla Nackaan, olimme bussista jäätyämme keskellä lumikinosta. Se ei ollut kauhea kivaa kera vaunujen ja sen 3 vuotiaan joka roikkui niistä vaunista. Kävellä keskellä autotietä kun jalkakäytävää ei vaan ollut. Ruotsi on ilmeisesti vielä Suomeakin huonommin varautunut lumen tuloon...

Niin ja bussissa tosiaan täälläkin saa vaunujen kanssa matkustaa ilmaiseksi, muttei edelleenkään muissa julkisissa kulkuvälineissä. Metrossa, tvärbanassa ja paikallisjunissa pitää maksaa. Siinä kyllä Helsinki/pääkapunkiseutu vetää pidemmän korren.

Että puolensa ja puolensa :)

lauantaina, tammikuuta 01, 2011

Hyvää vuotta 2011!

Hyvää uutta vuotta rakkaat ystävät! Toivottavasti vuosi on vaihtunut kaikilla iloisissa ja onnekkaissa merkeissä ja ensi vuodesta tulee vieläpä edellistä parempi :)

Tultiin Tukholmaan eilen laivalla; muumilaiva oli taas verraton ja Vera innoissaan. Muumipeikkoa halattiin moneen otteeseen, jo heti laivaan tullessa. Tällä kertaa matkataan ilman autoa ja Muumi oli jo ovella vastassa.

Alkuyöstä eteen tuli kuitenkin ongelma, kun Vera heräsi klo 4.45 eikä sitten enää nukahtanutkaan. Lopulta isän oli pakko nousta ylös ja lähteä liikeelle, jottei Vidarkin olisi herännyt. Eli voi sanoa, että pienessä hytissä nukkuminen ei juuri tällä erää luonnistu kahden pienen lapsen kanssa. Laivamatkat on siis väliaikaisesti pannassa. Olivat sitten klo 5.15-8 liikkellä, ennen kuin tulivat takaisin hyttiin jatkamaan unia ja minä ja Vidar siirryttiin aamiaselle. Kuulemma scene oli vaihtunut suuresti kesken kaiken; viiden aikaan oli näkynyt sammuneita, yksikin mies käytävällä housut polvissa. Sitten kuuden aikaan oli ilmaantunut ensimmäiset muut lapsiperheet liikkeelle. Laivan lastenosasto aukeaa vasta klo 8, mikä järki siinäkin on?? Monet lapsethan heräävät kukonlaulun aikaan. Ennen kuutta ei ollut muuta ruokaakaan tarjolla kuin suklaata automaatista. Siinäpä terveellinen aamupala pienelle lapselle... Olutta olisi saanut infotiskiltä, näin mies ainakin väitti.

No, eilen sitten oltiin kaikki aika väsyneitä. Jaksettiin kuitenkin ystävillä/naapureilla hiukan juhlistaa vuodenvaihtumista, lapsetkin pystyssä Ruotsin aikaa kymmeneen asti. Katseltiin raketteja ikkunasta lähellä Tukholman keskustaa. Ihanaa, ettei tarvinnut mennä ulos :) Kiitos ihanat naapurit hyvästä uudenvuoden vastaanotosta!

Meillä on tosin vuodenvaihde mennyt vähän kurjissa merkeissä. Vahinkoja on pikkutytöllä tullut housuun nyt tiiviiseen tahtiin, sekä isoja että pienempiä, ja ollaan aika ymmällämme mitä tässä pitäisi tehdä. Viimeisen viikon aikana tätä on sattunut päivittäin, ja käsipyykkiä ja siivoustalkoita on siis riittänyt. Ei tiedetä onko tämä huomionhakua, vauvaksi haluamista, ihan aitoa vahinkoa (en usko, niin usein sitä tapahtuu) vai mitä? Vaippaa kun olemme ehdottaneet syntyi kuitenkin kauhea poru. Eli vauvaksi ei tuntuisi ainakaan haluavan. Tämä ehkä kuuluu asiaan kun perheeseen syntyy pikkuveli, mutta millä se menee ohi? Itsestään? Pitääkö tämä vain vähin äänin kestää ja toivoa parasta? Onko teillä kellään vinkkejä? Meillähän mitään tällaista ei siis ole sattunut koko syksynä, pari kertaa vain juuri vauvan synnyttyä. Hermot menee, kun ne on muutenkin aika kireällä juuri nyt...

Siihen liityen, uudenvuoden lupaukseni on yrittää kasvattaa pidempää pinnaa. Ja alkaa käydä jumpassa /lenkillä kunhan vain säät ja vauva sallii.