Ei hyvää päivää...

...sanon vaan. Pesukone reistailee, samoin pakastin. Kohta ei pestä vaatteita eikä pakasteta ruokaa. Molemmat on hommattu neljä vuotta sitten, kun uusittiin keittö. Miksi mikään ei nykyään kestä mitään? Kaukana on ne ajat, kun kodinkonetta käytettiin 20 vuotta. Nykyään se pari vuotta mitä takuuta riittää on about maksimi.

Päiväkodin inskolning tökkii myös. Jo toista viikkoa on Vera jäänyt surkean näköisenä pihalle nököttämään, kun olen Vidarin kanssa mennessäni heiluttanut heiheit. Tuntuu ihan kauhealt. Tänään en vaan jaksanut, vaan kun tiedossa oli avoin perhekerho suomalaisella kirkolla, annoin periksi viime hetkellä jo bussia päiväkotiin odottaessamme, ja hypättiinkin vastakkaiseen suuntaan menevään bussiin ja Vera tuli mukaan kerholle päiväkodin sijaan. Olin sitä vaihtoehtoa pohtinut jo etukäteenkin.

Mutta mietityttää vaan. Miten kauan tähän päiväkotiin totutteluun taas menee? Kun siellä on jo kavereitakin, ja muut tytöt tulee vastaan portille ja pyytää leikkimään. Ei ne tietysti entisen päiväkodin parasta kaveria vastaa, mutta kuitenkin. Ja ainakaan tällainen poukkoilu ei ole kovin hedelmällistä, vaan lapsi kai pitäisi opettaa että kun on päätetty että päiväkotiin mennään, niin sitten mennään. Eikä ainakaan jäädä pois siksi, että lapsi kinuaa...

Toisaalta sitten miettii, olenko vain kauhean itsekäs kun haluan rauhallista aikaa Vidarin kanssa ja mahdollisuuden nukkua päivisin. Koska Veran kanssahan sitä ei voi tehdä, kun taas Vidar nukkuu kahdet unet päivän aikana. Lisäksi on mukavaa välillä lounastaa muiden mammojen ja vauvojen kanssa ilman, että koko ajan keskeytetään ja hosutaan ja häslätään. Ja mitä enemmän kotipäiviä vietetään, sitä vaikeampaa se takaisin päiväkotiin meneminen on... ja meillähän joka tapauksessa perjantait on kotipäiviä, mikä on todella harvinaista Tukholmassa. Täällähän ei näe klo 9-15 yli 2-vuotiaita lapsia muualla kuin suomalaisen kirkon kerhossa. Kaikki ovat päivähoidossa.

No, pian ei näitä enää tarvitse pohtia. Lokakuun alusta alkaa duuni 60% ja silloin siirtyy isä päävastuuseen lastenhoidosta. Toki mullekin osuu vielä 2 kotipäivää viikossa, joista toisena varmaan Verakin on kotona. Mutta muuten alkaa ihan eri arki...

Suomalaisen kirkon kerhossa oli joka tapauksessa todella mukavaa ja Vidar oikein innostui - kävelemään! Ukko paineli pitkät pätkät muiden perässä. Tästä se lähtee! Eli seuran kaipuuta selvästi, kun ollaan homehduttu keskenämme kotona kaikki ajat ;)

On muuten myös seurapiireilty - oltiin sushilounaalla tässä yhtenä päivänä toisen mamman kanssa, kuninkaallisessa seurassa. Prinssi Carl Philip istui viereisessä pöydässä... Aiemmin en olekaan törmännyt kuninkaallisiin, vaikka olen täällä jo vuosikausia asunut. Olen aina ajatellut että niillä varmaan on ihan omat erilliset looshit lounasteluilleen. Tuntui kyllä hassulta!

Aurinkoinen vappuviikonloppu

Aivan käsittämättömän upea viikonloppu. Ollaan nautittu vappupäivän piknikistä, mahtavasta vappupäivän illasta ystävien luona shamppanjan sekä grillauksen voimin, puistoilusta, kotieläintarhasta ja auringosta ja lämmöstä. Verakin nautti täysin palkein, kuten näkyy:




Luinpa tässä Teknillisen korkeakoulun sidosryhmälehdestä uutisen, miten kamerakännykkä auttaa pieniä lapsia kertomaan tarhapäivästään. Tietotekniikan tutkimuslaitoksen HIIT:in tutkimuksessa 3-6 vuotiaille päiväkotilapsille annettiin kamerakännykkä, jolla otetut kuvat siirtyivät suoraan ja ainoastaan vanhempien ja opettajien katsottavaksi erityisessä verkkopalvelussa. Tutkimuksen mukaan tarhakännykkä helpotti erityisesti sitä, miten pienet lapset pystyivät kertomaan kuulumisiaan vanhemmille. Jutussa todetaan myös, että käytännön onnistumisen edellytyksenä on, että opettajilla on mielenkiintoa tekniikan hyödyntämiseen eikä se lisää heidän työkuormaansa.

Hmm, mietinpähän vaan. Että tämäkö se nyt on keskeistä päiväkotien arjessa, jossa lapsia on hoitajaa kohti 7+ ja ryhmät valtavia? Tiedotteessa annetaan asiasta tosi positiivinen kuva, ja onhan siinä tosiaan paljon hyviä puolia. Kivaahan se varmaan olisi katsella tarhapäiväkuvia illalla. Mutta mutta... Varmaan opettajat ja hoitajat riemastuvat, tätä hommaahan voi alkaa hoitaa vaikka sitten "niinä vapaahetkinä". Öö, vapaahetkinä...

Aika tekniikkakansaa muutenkin. Tuskin paljon muualla tulisi mieleen, että 3-vuotias voikin kuvailla kännykällään päivänsä kulkua. Tosin meillä kotona yritetään puhua jo 1-vuotiaana äitin ja isän kännykkään sitä tahtia, että kyllä vähän hirvittää.

Lisätietoa tutkimuksesta löytyy täältä