Jatkoa edelliseen

Edellinen postaus sai aikaan niin voimakkaita kommentteja, että itsekin rupesin pohtimaan tätä kysymystä vielä syvemmin.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että pidin kyllä kovasti meidän päiväkodista Suomessa. Siellä oli todella kivoja opettajia ja ohjaajia ja lapsia sekä lasten vanhempia. Vera myös viihtyi siellä erinomaisesti, ja erityisesti pienet ryhmäkoot saavt minulta edelleen kiitosta. Vaikka päiväkoti oli yksityinen, kuului se ketjuun, jossa oli yhteiset pedagogiset tavoitteet.

En koskaan maininnut sukupuolisensitiivisyydestä siellä, joten siinä saan syyttää ihan itseäni. Lisäksi meillä toki oli kahdenkeskinen kehityskeskustelu lastentarhan opettajan kanssa, ja pedagogiset tavoitteet Veran osalta. Toki Suomessakin toteutetaan pedagogiikkaa, kuten ystäväni ansioikkaasti muistutti minua. Täällä vaan lasten päiväkodissa oloa paljolti perustellaan juuri sillä, kun taas Suomessa asiasta ollaan paljon enemmän erimielisiä. Suomessa puhutaan laajemmin, että "päiväkodit ovat säilytyspaikkoja" - oli siinä sitten perää tai ei.

Itseäkin ruotsalaisissa ärsyttää se, että monesti alunperin hyvä asia pilataan viemällä keskustelu äärimmäisyyksiin. Kuten nyt tämäkin, keskustelu jotenkin harhautui aika oudoksi. Eihän päiväkoti oikeasti voi eikä saa päättää onko lapsilla mekkoja vai ei. Mutta monessa asiassa puheen tasolla voidaan asenteisiin  vaikuttaa päiväkodissa ja sehän koko homman peruspointti oli. Etenkin jos kotona ei ollenkaan ajatella ko asioita (tai jos ajatellaan "tytöt ovat tyttöja ja pojat pokia", päiväkodilla on sitäkin suurempi rooli

Ja jos ei tällaisiin asioihin puututa eikä keskustella, vaan ajatellaan että se on kotien asia päättää, käy helposti kuten vanhempainvapaiden kanssa. Eli kukin saa itse päättää - siis lopputulos on että naiset pitävät 95% vanhempainvapaista. Eikä se ikinä muutu, jos jonkinlaista pakkoa ei tuoda systeemiin mukaan. Myöskään tätä tyttö-poika jaosta keskustelua ei jotenkin oikein koskaan pidetä tärkeänä, ja niin tilanne pysyy hamaan tulevaisuuteen samana kuin ennenkin.

Samassa keskustelussa päädyin myös miettimään sitä, miten ruotsalaisen koulun taso on niin paljon heikompii kuin Suomessa (kuuluisat PISA-tulokset) ja miten itsekin olen monesti haukkunut ruotsalaista koulua. Mutta kuitenkin ruotsalaiset pärjäävät maailmalla hienosti, isoja tunnettuja yrityksiä, muotia ja musiikkia tulee täältä moninkertaisesti Suomeen verrattuna. Suomessa on Nokia ja paperi. Insinöörejä. Nyt Angry Birds. Ruotsalaisia merkkejä ei viitsi edes alkaa luetella, niitä on niin paljon... tukeeko ruotsalainen koulu kuitenkin paljon voimakkaammin luovuutta ja itsevarmuutta sekä yrittäjyyttä, vaikkei ehkä pärjää matematiikan tasossa suomalaiselle koululle?

Suomenlinnan Ronja ja liian pienet katsojat?

Oltiin viime viikolla Suomenlinnassa katsomassa Ryhmäteatterin Ronja Ryövärintytär. Oli todella hyvä esitys, jokseenkin pitkä tosin. Olisi voinut hyvin olla 15-30 min lyhyempi ilman että sisällöstä olisi menetetty. Pääosanäyttelijä Kreeta Salminen on ilmeisesti sairastunut ja hänen tilallaan oli Rosanna Kemppi. Vaikka aluksi hieman harmitti, ettei Salminen esiintynyt, Kemppi suoriutui tehtävästään erinomaisesti. Mikä unelmarooli back up näyttelijälle!

Katsomossa oli aika monta lasta, onhan Ronja ikäänkuin lastennäytelmä. Hesarissa sattumoisin viime viikolla kultturitoimittaja kirjoitti ko ilmiöstä, miten juuri samaista näytelmää katsomassa olleet pari pikkupoikaa eivät olleet puolenvälin jälkeen pysyneet paikallaan, ja suoranaisesti häirinneet näytelmää metelöimällä, kiemurtelemalla tuolissaan ja peräti hyppimällä lavalle (istuivat vielä eturivissä). Vanhemmat olivt vain hyssytelleet, sanoen että "kohta tämä loppuu", eikä tällä tietenkään ollut mitään vaikutusta lapsiin. Toimittajaa rasitti enimmäkseen vanhempien täydellinen avuttomuus tilanteessa, ei niinkään poikien käytös sinänsä.

Meillä ei tällaista onneksi sattunut, mutta vieressä istui aika pieni poika, joka kyllä katseli välillä silmät ymmyrkäisenä ja kuiskutteli kovasti isoisälleen (oletan). Mm. kysymykset "är det riktigt blod?" ja "varför gråter han?" panivat minut miettimään, olikohan poika kuitenkaan ihan tarpeeksi vanha katsomaan ko. näytelmää. Ryhmäteatteri suosittaa sitä yli 7-vuotiaille ja sitä tämä poika ei taatusti ollut. Vaikka poika ei ainakaan meille ollut häiriöksi, mietin vain mitä hän siitä irti sai, ja pelottiko sitten jälkeenpäin - lavalla oli aika hurjiakin olioita ja tarina ei oikeastaan ole mikään lastensatu. Kun isä on ensin vihastuksissaan kieltänyt lapsensa ja ajanut hänet pois, ja itkee sitten ikäväänsä, miten selität 5-vuotiaalle koko problematiikan?

Tajusin itse, että suosituksia pitäisi kuitenkin hiukan seurata - kyllä ne on yleensä ihan perusteltuja. Meidän Vera ainakaan ei millään jaksaisi keskittyä 3 tunnin esitykseen - eikä kyllä tarvitsekaan. Mitä olet mieltä, onko vastaavia kokemuksia, oletko ollut lasten kanssa ns aikuisten esityksissä?

Vuosi Suomessa

Joulut on juhlittu (aatto oltiin meillä ja selvisin hengissä kun mies totuttuun tapaan oli keittiövuorossa :) ja nyt sitten pari päivää enää vuoteen 2011. Vuosi Suomessa on takana, ja olemme siis päättäneet pysyä täällä ainakin kesään saakka. Muutto takaisin Tukholmaan on edessä luultavasti ensi kesän jälkeen. Aluksihan ajattelimme tulevamme ainakin vuodeksi, ja koska kaikki on mennyt pääasiassa hyvin, tuntuu turhalta kiirehtiä takaisin tässä vaiheessa. Muuttaminen -20 asteen pakkasissa 4kk vanhan vauvan kanssa ei myöskään juuri houkuta ...!

Mutta mutta... Valitin tätä jo joskus aiemminkin, mutta pakko taas purnata, kun tänään oltiin kaupungissa enkä keksinyt mitään ei-kaupallista tekemistä 3-vuotiaalle. Onko missään museossa lapsille ei ohjelmoitua tilaa /leikkipaikkaa? Mieleen tuli Postimuseo, mutta sepäs olikin tämän loppuviikon kiinni. Sopivasti, kun ihmisillä olisi aikaa mennä museoihin?? Tiedän että kansallismuseossa on jotain, mutta se on käsittääkseni maksullista (ainakin aikuiselle)? Kiasmassa tai Ateneumissa ei käsittääkseni ole mitään, mikä on aivan käsittämättömän kummallista. Ettei tänä päivänä satsata tuleviin kuluttajiin???

Tukholmassa kun näitä paikkoja on pilvin pimein, ja se peseekin Helsingin ihan kuusnolla- ihan heti tulee mieleen
Kaupunginmuseo,jossa on aivan mahtava tori lapsille (ilmainen)
Kulturhuset (ilmainen aivan upea lastentila)
Poliisimuseo (maksullinen)
Astrid Lingren maailma Junibacken (maksullinen, mutta ainoastaan lapsille tarkoitettu)
Tekniska museet (maksullinen)
muissakin museoissa on lapset huomioitu. Voitte lähettää vinkkejä sekä Tukholmaan että Helsinkiin liittyen, ja mielellään jos tiedätte mitä voi ex tempore 3 vuotiaan kanssa tehdä keskustassa, kertokaa?

Huomenna lähdemme koko konkkaronkka peräti viikoksi Tukholmaan - saa nähdä tuleeko mieli muuttaa samantien :) Mukavaa ja jännittävääkin, kun mies meinaa tehdä ensi viikolla töitä ja mun pitää hoidella lapsi-vauva-aktiviteetit ainakin muutamana päivänä. Onneksi parikin kaveria lapsineen on buukattu meille seuraksi.

Ja kotiin palattuamme Vidar täyttää jo 4kk! Aika lentää, ja ukko kasvaa niin että kohisee. Kohta ei kyllä enää rintamaito riitä, mutta 4kuisena saa toki alkaakin maistella pöperöitä.

Nukketeatterissa

Käytiin muuten eilen Veran ja mummon kanssa nukketeatterissa katsomassa Kani Untuvakerä niminen näytelmä. Oli tosi kivaa! Nukketeatteri Hevosenkenkä on Mankkaalla Kehä II varrella. Vera kävi myös kuukausi sitten mummon kanssa nukketeatteri Sammon näytöksessä, ja nyt on jo varattu kuukauden päähän seuraava visiitti.

Sitten kun muutetaan takas Ruotsiin ei juuri suomenkielistä kulttuuria pääse enää harrastamaan niin yritetään nyt ottaa tästä ilosta kaikki irti. Harmitti vähän etten kerennyt kirjamessuille, mutta joka paikkaan ei vaan jaksa. Ja oli muutenkin viikonloppuna aika paljon ohjelmaa.

Lapset on niin hassuja. Matkalla teatteriin käytiin ao keskustelu mummon ja vaarin kanssa:

Vera: Mummo on äitin äiti. - Joo.
V: Mummo on mun mummo. - Joo.
V: Vaari on äitin isä. Vaari on mun vaari. - Joo-o.
V: Äiti on mun äiti. - Joo.
V: Pappa on mun pappa. - Joo.
V: Vauva on mun vauva. - Ööööh. Nauratti.

Näistä sukulaisuussuhteista on keskusteltu ja ne on olleet vähän vaikeita hahmottaa. Nyt ekaa kertaa tuntuu että aletaan ymmärtää, että äidilläkin voi olla äiti ja isä. Meillä sitten kielellisesti asian tekee hauskaksi kaksikielisyys, vaari on siis äitin isä mutta Veran isä on edelleen ruotsinkielisesti pappa.

Välillä sitä kyllä tajuaa kaiken tämän valvomisen ja väsymyksen keskellä, että miten sitä kuitenkin onkaan onnellinen kun on kaksi niin ihanaa lasta. Kun vaan muistaisi tämän useamminkin, sen kaiken uhman ja inttämisen ja karkuun juoksemisen keskellä. Että pienet lapset, pienet ongelmat. Ja kun mullakin lähipiirissä on valitettavasti monta, jotka kärsivät lapsettomuudesta.

Odottelua

Niin se mies meni Tukholmaan ja täällä ollaan kädet kyynärpäitä myöten ristissä ettei synnytys alkaisi ennen lauantai-iltapäivää. Toisaalta närästää vaan niin pirusti ettei tätä kovin kauaa jaksaisi... ja aikamoisia ennakoivia supistuksiakin on jatkuvalla syötöllä... mutta eipä tätä onneksi kauaa enää olekaan, vaikka menisi yliaikaiseksikin niin loppu häämöttää. Tänään oli taas neuvola, eipä mitään uutta. Kaikki arvot kohdallaan ja hemmo oikein päin odottelemassa ulostuloa. Peppua tunkee kylkiluihin niin että kylkiluut rutisee ja iho on pinkeenä.

Mietityttää muuten, kenet ottaisin synnytykseen mukaan jos mies ei pääsisi...? Kenet sinä ottaisit?

Kiitos hirmusti vinkeistä liittyen kantoliinoihin ja reppuihin. Tuo Manduca kuulostaa tosi hyvältä. Tsekkasin kaikki käytettyjen tavaroiden saitit (Tori, Huuto, Kaksplus markkinapaikka sekä Netcycler - unohdinko jonkun?) mutta hinnat pyörivät niissäkin n 60-70 euron paikkeilla. Aika kallista käytetyksi tavaraksi mun mielestä, kun uutena repun saa 100 eurolla. Kertonee sekin tietysti siitä, että reppu on tosi suosittu.

Tällä viikolla on peräti harrastettu kulttuuria: on oltu miehen kanssa Espoon Cinessa katsomassa saksalaista indie elokuvaa Shahada - koskettava - ja huomenna ehkä mennään Veran kanssa Espoopäivään ja Taiteiden yöhön jos jaksetaan. Verallahan on perjantaina kotipäivä. Niin, jos ei siis olla laitoksella...

Maailma on aika kurja paikka

Meillä oli eilen J:n isä naisystävänsä kanssa lapsenvahtina ja oltiin leffassa. Ekaa kertaa yhdessä elokuvissa sitten viime pääsiäisen! Alunperin oltiin saatu kutsu illanistujaisiin ilman lapsia, jonka vuoksi oltiin poikkeuksellisesti hommattu lapsenvahti, mutta isäntäväki oli tulleet kipeiksi ja ilta peruuntui. Me päätettiin kuitenkin käyttää jo sovittu lapsenhoitodiili.

Käytiin katsomassa perjantaina ensi-iltaan tullut Lukas Moodyssonin Mammut. Leffa oli todella hyvä, ehdottomasti näkemisen arvoinen. Ainoa miinuspiste tuli siitä, että aihe sai meidät molemmat tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä, että olimme elokuvissa emmekä lapsemme seurassa!! Ja sehän nyt ei kuitenkaan ollut ollut yhteisen leffaillan tarkoitus... Elokuva kertoi erinomaisesti siitä, miten meillä länsimaissa on usein kovin vähän aikaa lapsillemme -niin vähän että nannysta tulee lapselle tärkeämpi henkilö kuin äiti tai isä - kun taas muualla maailmassa äidit pakotetaan usein jättämään lapsensa ja mm. muuttamaan nannyiksi länsimaihin. Samalla kun heidän lapsensa ihmettelevät, miksei äiti ole kotona, on äiti "äitinä" jollekin toiselle lapselle toisella puolen maailmaa. Eri henkilöiden kohtalot limittyivät toisiinsa, ja kuvasivat taas kerran sitä, miten lohduton maailma voi lapselle olla, ja miten epätasa-arvoinen.




Onneksi meillä ei ihan vastaavaa tilannetta ole, eikä me nyt oikeasti tunnettu huonoa omaatuntoa, mutta kyllä siinä aikamoinen kiitollisuus syntyi omasta tilanteesta sekä mahdollisuudesta viettää niinkin paljon aikaa kotona ja lapsen kanssa. Kotimatkalla tunsi onnea siitä, että oli koti mihin palata, oman lapsen luo.

Tänään olin ajatellut, että mentäisiin Etnografiska museoon, jossa on tällä hetkellä trafficking (ihmiskauppa) -aiheinen näyttely, jonka haluan nähdä. En sitten kuitenkaan ihan jaksanut tätä murheista maailmaa kahta päivää peräkkäin... joten päädyttiin armeijamuseoon! Onko se sitten iloisempi aihe, voisi tietysti kysyä ;) Siellä oli mininäyttely Suomen sisällissodasta, jonka varjolla J sai minut suostumaan tällaiseen museovierailuun. Mutta se oli todella mini, muutama ständi kuva ja esine näytteillä. Muuten ok, ja tammikuussa ilmaiseksi sisään :)

Juokseminen pitkin museota oli kivaa.