Näytetään tekstit, joissa on tunniste vappu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vappu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, toukokuuta 02, 2012

Kertakaikkiaan loistava vappuilma!

Vähän tuli meilläkin vietettyä vappua:


Vera pääsi kekkereihin mukaan, Johan ja mies joutuivat jäämään kotimiehiksi kun Viltsulle iski juurikin sunnuntai-iltan oksennustauti.



Nyt jo taas pirteänä. Parvekekausi on avattu!

perjantaina, huhtikuuta 27, 2012

Viikon prässi

Takana on varsinainen viikko. Alkuviikosta olo oli jo jokseenkin tukkoinen, joten tein vähän lyhyempää päivää ja töitä etänä. Olo ei sillä kuitenkaan parantunut, vaan keskiviiko-iltana nousi 38.5 asteen kuume. Torstaina oli kuitenkin tiedossa sekä työhaastattelu että työtilaisuus Helsingissä, joten pakko oli vaan tsempata. Särkylääkettä naamariin ja unille keskiviikko-iltana, ja johan oli herätessä olo ihan ok. Eli onnistuin hoitamaan sekä haastattelun että työiltatilaisuuden kunnialla kotiin, palaamaan hotellille puoli yhdentoista aikaan eilen illalla, vielä tekemään töitä puolisen tuntia, unten maille ja aamulla ylös Suomen aikaan puoli seiska jotta kerkeää lennolle takaisin Tukholmaan. Lento laskeutui ysiltä ja olin toimistolla 9.45, jonka jälkeen tvielä duunia päälle päivän verran - lisäksi esiintyminen koko toimistolle (120 henkeä) kokouksessa ja nyt vihdoin ansaitulla viikonlopun lomalla! Huh. Mutta näin jälkeenpäin, voipas olla tyytyväinen saavutukseensa. Mitä luulet, lähteekö kuume särkylääkkeillä kokonaan, vai olisiko se muutenkin häipynyt?

Mies väsää ihanaa illallista ja itse sinnittelen hereillä punkkulasin voimin (se ei tosin ehkä ole paras keino pysytellä hereillä, mutta kuuluu ehdottomasti perjantai-iltaan..). Romanttinen illallinen taitaa kyllä päätyä siihen että eukko nukahtaa pöytään ;)

Meillä oli tarkoituksena kokeilla unikoulua Vidarille tänä viikonloppuna. Nyt kuitenkin pikkumies tuntuu vähän lämpimältä, ja molemmat vanhemmat ollaan ihan kuu-ukkoina väsymyksestä, etten tiedä miten valvominen ensi yönä oikein luonnistuu... meillähän tämä yörumba jatkuu ja jatkuu, ollaan itse jo ihan sokeita tälle hulluudelle joten kun eräs kaveri vaivihkaa totesi "olisiko jo aika testata unikoulua", itsekin tajusin että ollaan nyt valvottu yli 1½ vuotta putkeen öitä Vidarin yöjuomisten takia. Maitoa menee niin että vaippa huljahtaa yli ja sänky on aamulla usein märkänä. Joten kaverin kommentti oli jokseenkin terveellinen herätys - pitäisiköhän asialle tehdä jotain!? Mutta saa nyt nähdä, kyetäänkö siihen kuitenkaan tänä iltana.

Vidar on viihtynyt päiväkodissa ihan älyttömän hyvin, aamulla kun vie niin äijä häipyy pipo viipottaen eikä taakseen vilkuile. Iso mies jotenkin... lisäksi uusia taitojakin on opittu, nykyään must juttu on pelien pelaaminen, pelihyllyn edessä seistään ja kiljutaan. Kaikki pelit kelpaa, vaikkei niitä todellakaan vielä osatakaan. Palapelit sujuu tosin jo aika hienosti, ottaen huomioon, ettei ikää ole vielä edes 20kk.

Vera on alkanut puhumaan enemmän ja enemmän ruotsia, vihdoin. Viikonloppu isänsä ja farfarin kanssa Espanjassa auttoi asiaa huimasti (tosiasiallisesti minä olen siis ollut ruotsin oppimisen esteenä...), mutta varmasti se kielitaito olisi ilmankin alkanut parantua. Nyt tulee jopa lauseita ruotsiksi, vaikka vielä suomi onkin selvästi ykköskieli. Vidarin kaksi sanaa ovat "kom" ja "mama".

Ensi viikolla on sitten vappu ja toukokuu. Jos vihdoin säidenkin puolesta saapuisi kevät? Vappua mennään aattona viettämään ystävien luo ja vappupäivästä ei vielä tietoa. Angsti on joka tapauksessa luvassa, koska se tulee aina kun olen vappua Ruotsissa. Olen vappuihminen ihan selkeästi, ja täällä sen päälle ei ymmärretä hölkäsen pöläystä. No, ensi vuonna sitten taas! Saatan kuitenkin postittaa tänne tulikiven katkuisen tilityksen ensi tiistaina ;)

sunnuntaina, toukokuuta 03, 2009

Aurinkoinen vappuviikonloppu

Aivan käsittämättömän upea viikonloppu. Ollaan nautittu vappupäivän piknikistä, mahtavasta vappupäivän illasta ystävien luona shamppanjan sekä grillauksen voimin, puistoilusta, kotieläintarhasta ja auringosta ja lämmöstä. Verakin nautti täysin palkein, kuten näkyy:




Luinpa tässä Teknillisen korkeakoulun sidosryhmälehdestä uutisen, miten kamerakännykkä auttaa pieniä lapsia kertomaan tarhapäivästään. Tietotekniikan tutkimuslaitoksen HIIT:in tutkimuksessa 3-6 vuotiaille päiväkotilapsille annettiin kamerakännykkä, jolla otetut kuvat siirtyivät suoraan ja ainoastaan vanhempien ja opettajien katsottavaksi erityisessä verkkopalvelussa. Tutkimuksen mukaan tarhakännykkä helpotti erityisesti sitä, miten pienet lapset pystyivät kertomaan kuulumisiaan vanhemmille. Jutussa todetaan myös, että käytännön onnistumisen edellytyksenä on, että opettajilla on mielenkiintoa tekniikan hyödyntämiseen eikä se lisää heidän työkuormaansa.

Hmm, mietinpähän vaan. Että tämäkö se nyt on keskeistä päiväkotien arjessa, jossa lapsia on hoitajaa kohti 7+ ja ryhmät valtavia? Tiedotteessa annetaan asiasta tosi positiivinen kuva, ja onhan siinä tosiaan paljon hyviä puolia. Kivaahan se varmaan olisi katsella tarhapäiväkuvia illalla. Mutta mutta... Varmaan opettajat ja hoitajat riemastuvat, tätä hommaahan voi alkaa hoitaa vaikka sitten "niinä vapaahetkinä". Öö, vapaahetkinä...

Aika tekniikkakansaa muutenkin. Tuskin paljon muualla tulisi mieleen, että 3-vuotias voikin kuvailla kännykällään päivänsä kulkua. Tosin meillä kotona yritetään puhua jo 1-vuotiaana äitin ja isän kännykkään sitä tahtia, että kyllä vähän hirvittää.

Lisätietoa tutkimuksesta löytyy täältä

keskiviikkona, huhtikuuta 29, 2009

Neiti kevät on tullut kaupunkiin

Täällä on ollut pitkä ja syvä hiljaisuus. Sinä aikana on puihin tullut lehdet ja kevät saapunut todenteolla Tukholmaan. Helsingin viima meni luihin ja ytimiin - kyllä tässä Helsingin ja Tukholman välillä sittenkin on eroa niin tuulen purevuudessa kuin lehtien saapumisen tahdissa.

Suomessa valmistaudutaan vappuun, täällä keskustellaan vaan vappumarsseista ja -kokoista. Kaupatkin lienevät normaalisti auki perjantaina. Tänä vuonna harkittiin pitkään missä vappua vietetään ja pääsyttiin erinäisistä syistä Tukholmaan. Todennäköisesti perjantaina päätös harmittaa vietävästi, kuten joka kerta täällä vappuna ollessa. Onneksi sentään ihanat suomalaiset ystävämme ovat kutsuneet vapun vastaanottoon, jottei tarvitse ihan nurkissa mököttää.

Viime vuonna Vera sai vappupallon ja juhlimme samalla Veran 9kk päivää. Nyt ei olla aikoihin juhlittu, ja kun Veran ikää kysellään vastaus kuuluu heinäkuussa 2 vuotta. Kuukausia ei enää tiedä eiväkä ne enää merkitse suurempia. Tytöstä on tullut pieni päiväkotilainen, jota monesti saa puoliväkisellä raahata päiväkodista kotiin. Puistossa eniten kiinnostaa muiden seura, keinuminenkin on kivaa ainoastaan niin kauan kun joku muu taapero keinuu vieressä.

Vähän kyllä harmittaa, ettei saa tänä vuonna hommattua mahtavaa kitty-palloa lapselle.

perjantaina, toukokuuta 02, 2008

Tyttö ja vappupallo

Vappua on nyt juhlittu, pitkään ja hartaasti. J huokailee, että kummaa kansaa, jaksavat juhlia päivät pääksytysten.. Nyt vasta oikeasti tajusi, mistä olen jorissut vuositolkulla.

Keskiviikkona juhlittiin kaverien luona ja eilen Ulliksella. Kaivarissa riitti porukkaa ja ilmakin oli suht kaunis. Käytiin myös ei-niin-perinteisellä vappulounaalla nepalilaisessa.

Verakin täytti jo 9kk ja sai mummolta tosi upean Hello Kitty pallon:



Tyttö ja pallo




Juhlatamineissa. Voi mikä ihme pallo!

maanantaina, huhtikuuta 28, 2008

Vappu tulee, taas kerran

Vappu lähestyy. Jo muutama vuosi sitten totesin, että vappu on vappu vain Suomessa. Olen viettänyt joitakin vappuja Ruotsissa, ja täällähän ei siis tapahdu ei niin mitään, nada, niente. Jos vappumarsseja ei lasketa siis. Joitakin vuosia sitten siis totesin, että jos vain mahdollista, olen vappuna Suomessa. Ruotsissa vappua vietettyinä vuosina olin ajatellut, että eihän sillä niin väliä, olenhan jo vappuja juhlinut ihan yllinkyllin. Mutta sitten kun se vappu kolkuttaa ovella ja on liian myöhäistä enää matkustaa Suomeen, alkaa aina kuitenkin ottaa aivoon. Ilmapalloja! Simaa! Munkkeja! Skumppaa! Ullis! Ei mitään vappukokkoja (!!) ja vasemmiston palopuheita, vaan puheita keväälle, opiskelijahaalareita ja piknikkiä Ulliksella.

Vuonna 2006 vietin erinomaisen, monipäiväisen ja perinteisen vapun Helsingissä. Ei siitä sen enempää, kiitokset vain mukanaolleille... Viime vuonna kuitenkin harhauduin jälleen ajattelemaan ,että eihän sillä väliä. Enkä oikeastaan jaksanut matkustaa. Joten vietimme vapun täällä Ruotsissa. Valitettavasti. Tein munkkeja ja maistoin skumppaa. Olin aika pitkällä raskaana. Joten lohduttauduin, että eihän se ihan sama asia olisi ollutkaan (no jaa, eihän vappu ole kuitenkaan vain alkoholin määrästä riippuvainen).

Nyt siis tulemme vapuksi Suomeen. Ensimmäinen perheellinen vappu! Tekisi melkein mieli ostaa vappupallo, vaikkei tuo taapero taida sen päälle juuri vielä ymmärtää. Vappuaattona on tiedossa vappubileet - johon lapset ovat tervetulleita - ja vappupäivänä tähtäämme Kaivariin, jos vain sää sallii. Tavataan siis siellä :D

Mitä vappu sinulle merkitsee? Jos olet ulkomailla, kaipaatko vappuna Suomeen?

tiistaina, toukokuuta 01, 2007

Vapunvietettä



Toka kerta elämässäni tein munkkeja, ja vappumunkeista tuli sikahyviä! Ja niitä oli paljon, mumsmums! Eilen illalla oli vieraita ja juotiin kuohuviiniä (minä ihan vähäsen) ja syötiin munkkeja vapulle.

Tänään käytiin tutustumassa Skoklosteriin. Luostari oli hieno; Ruotsissa näitä linnoja ja kartanoita riittää kyllä joka mäennyppylälle. En ihmettele, että esitellessäni aikanaan Herttoniemen kartanoa ruotsalaiselle poikaystävälleni hän vain vähän hymähteli hyväntahtoisesti. Luostarin pihapiirissä oli sattumoisin autoilutapahtuma, jossa oli mm. sadoittain Alfa Romeoita. Koomista, meikäläinen autoilutapahtumassa. Ei kyllä ollut todellakaan tarkoitus. Tämä oli kyllä jopa mun mielestä söpö. Aika lutunen oli myös lasten oma alfaromeo.
Luostarikin näkyy taustalla.

Ullanlinnalla näytti paistaneen aurinko. Ehkä ensi vuonna sitten.

Huomenna taas töihin, plääh. Vaikka kai se on taas ihan ok kun sinne asti pääsee. On tosin ollut ihanaa olla vapaalla 4 päivää putkeen.
Onneks on vaan 3 päiväinen viikko, ja tässä kuussa on muutenkin monta lyhyttä viikkoa.

maanantaina, huhtikuuta 30, 2007

Nyyh, olisipa Suomessa

Suomessa on vapun juhlinta jo alkanut. Hesarin kotisivulta löytyy aurinkoinen kuva K.J. Ståhlbergista ylioppilaslakki päässä. Isä väitti eilen, että tänään tulisi Suomessa räntää, mutta kuvasta päätellen näin huonosti ei sittenkään päässyt käymään (ainakaan vielä).

Unohdin taas kerran, että vappuaattona siis vaan kertakaikkiaan PITÄÄ olla Suomessa. Täällä tulee vaan pahalle päälle, kun ei nämä ruotsalaiset tajua tästä mitään. Mikä helvatun kokko? Mitä se muka vappuun kuuluu? Viime vuonna olin perinteisesti Mantalla katsomassa lakitusta, ja siitä jatkettiin niin kuin pitääkin perinteiseen malliin vapun juhlintaa vappupäivän iltaan asti. No, rehellisyyden nimissä, samaa meininkiä en nyt tässä raskaassa tilassa olisi oikein aikaiseksi saanut (enkä edes halunnut). Mutta on tämä kuitenkin köyhää täällä lahden toisella puolen.

Illalla meinasin kuitenkin tehdä munkkeja. Että edes jotain.

Huomiseksi on luvassa vappupuheita. Vasemmisto saanee sekä Ruotsissa että Suomessa puhtia puheisiin porvarihallituksien tekosista. Dagens Nyheter julkaisi tänään sosdem-vihreät-vasurit hallituksen ministerilistan sekä osan hallitusohjelmaa/lupauksia. Mitä helv.. sanon minä. Onhan se hyvä tietty vertailla, mitä kukin lupaa mutta hei, vaaleihin on sentään 3½ vuotta aikaa, nytkö se seuraava hallitus jo meinataan muodostaa??? Antaisivat nyt sentään jonkin aikaa toisten hallita, ennenkuin ollaan jo ajamassa ulos. Tässä maassa toden totta mennään demarien ehdoilla.

Ja miljöpartiet ei valitettavasti muuta voi kuin toimia demarien apupuolueena. Tällä kertaa ilmeisesti saattaisivat saada jopa ministerin tai kaksi (DN uutisen mukaan siis, ehkä sekin on vain turhaa lupailua), aiemmin kun ovat automaattisesti tukeneet demarihallitusta ilman, että ovat saaneet omaa ministerinpostia tai varsinaista vaikutusvaltaa. Suomessa onneksi vihreillä on enemmän valinnanvaraa hallituskumppanien valinnassa.