Onnea Vidar 2

Meidän pikku Vidar täytti perjantaina 2 vuotta. Ja sai lahjaksi mm punaisen paloauton, jolla voi ruiskuttaa oikeasti vettä. Isosisko halusi väkisin avata kaikki lahjat. Onneksi Vidaria ei juuri haitannut, vaan mm paloauto ja pehmoeläimet sekä eläinpalapeli oli kaikki mieleisiä - vaikkei ilmeestä oikein voi sitä päätelläkään...

(Farfar antoi sekä Vidarille että Veralle AIK:n treeniasut, tässä päällä)

Onnea Vidar!

Pois sairastuvalta ja päiväkoti sujuu

Vidarin päiväkodissa aloittamisen jälkeen viime viikko oli ensimmäinen jolloin lapset olivat terveitä koko viikon. Siis kuukausi siinä meni - ensin vatsatauti, sitten kuumetta, sitten flunssaa, ja lopulta Vera sai vesirokon. Vidar ei sitten kuitenkaan saanut, vaikka puoli tarhaa on kärsinyt ko taudista. Erinomaista sinänsä, että Vera on sen nyt sairastanut mutta olisihan se ollut kätevää että se olisi tullut Vidarillekin samalla... No, joka tapauksessa viime viikon jälkeen piirrettiin rasti seinään - ehkä sairauskierre on siis laantumaan päin!

Viime viikolla myös Vidar meni päiväkotiin ekaa kertaa ihan mielellään, ja nykyään kun vie heitä sinne niin ukko roikkuu jo valmiiksi sisäpihan ovessa että "päästä nyt jo pihalle leikkimään" - ja kun portin sitten avaa, sinne häipyy eikä perään huutele :) Aika nopeasti tämä sitten kuitenkin sujui, vaikka alkuun vähän kirpaisikin.

Samanaikaisesti kuitenkin käyttäytyminen (öisin ei-nukkumisen lisäksi) on mennyt vaan hullummaksi - nykyään aina kun silmä välttää, on pakko kiiivetä pöydälle, repiä Veraa naamasta tai vaatteista, heittää ruokaa, kakata kylpyyn. Tosi kivaa. Hirmuinen vahtiminen koko ajan, kun äijä pistää ihan ranttaliksi. Ehkä seon jonkinlaista kapinaa sitten kuitenkin, tai ainakin rajojen testaamista ja uhmaa?

Ei hyvää päivää...

...sanon vaan. Pesukone reistailee, samoin pakastin. Kohta ei pestä vaatteita eikä pakasteta ruokaa. Molemmat on hommattu neljä vuotta sitten, kun uusittiin keittö. Miksi mikään ei nykyään kestä mitään? Kaukana on ne ajat, kun kodinkonetta käytettiin 20 vuotta. Nykyään se pari vuotta mitä takuuta riittää on about maksimi.

Päiväkodin inskolning tökkii myös. Jo toista viikkoa on Vera jäänyt surkean näköisenä pihalle nököttämään, kun olen Vidarin kanssa mennessäni heiluttanut heiheit. Tuntuu ihan kauhealt. Tänään en vaan jaksanut, vaan kun tiedossa oli avoin perhekerho suomalaisella kirkolla, annoin periksi viime hetkellä jo bussia päiväkotiin odottaessamme, ja hypättiinkin vastakkaiseen suuntaan menevään bussiin ja Vera tuli mukaan kerholle päiväkodin sijaan. Olin sitä vaihtoehtoa pohtinut jo etukäteenkin.

Mutta mietityttää vaan. Miten kauan tähän päiväkotiin totutteluun taas menee? Kun siellä on jo kavereitakin, ja muut tytöt tulee vastaan portille ja pyytää leikkimään. Ei ne tietysti entisen päiväkodin parasta kaveria vastaa, mutta kuitenkin. Ja ainakaan tällainen poukkoilu ei ole kovin hedelmällistä, vaan lapsi kai pitäisi opettaa että kun on päätetty että päiväkotiin mennään, niin sitten mennään. Eikä ainakaan jäädä pois siksi, että lapsi kinuaa...

Toisaalta sitten miettii, olenko vain kauhean itsekäs kun haluan rauhallista aikaa Vidarin kanssa ja mahdollisuuden nukkua päivisin. Koska Veran kanssahan sitä ei voi tehdä, kun taas Vidar nukkuu kahdet unet päivän aikana. Lisäksi on mukavaa välillä lounastaa muiden mammojen ja vauvojen kanssa ilman, että koko ajan keskeytetään ja hosutaan ja häslätään. Ja mitä enemmän kotipäiviä vietetään, sitä vaikeampaa se takaisin päiväkotiin meneminen on... ja meillähän joka tapauksessa perjantait on kotipäiviä, mikä on todella harvinaista Tukholmassa. Täällähän ei näe klo 9-15 yli 2-vuotiaita lapsia muualla kuin suomalaisen kirkon kerhossa. Kaikki ovat päivähoidossa.

No, pian ei näitä enää tarvitse pohtia. Lokakuun alusta alkaa duuni 60% ja silloin siirtyy isä päävastuuseen lastenhoidosta. Toki mullekin osuu vielä 2 kotipäivää viikossa, joista toisena varmaan Verakin on kotona. Mutta muuten alkaa ihan eri arki...

Suomalaisen kirkon kerhossa oli joka tapauksessa todella mukavaa ja Vidar oikein innostui - kävelemään! Ukko paineli pitkät pätkät muiden perässä. Tästä se lähtee! Eli seuran kaipuuta selvästi, kun ollaan homehduttu keskenämme kotona kaikki ajat ;)

On muuten myös seurapiireilty - oltiin sushilounaalla tässä yhtenä päivänä toisen mamman kanssa, kuninkaallisessa seurassa. Prinssi Carl Philip istui viereisessä pöydässä... Aiemmin en olekaan törmännyt kuninkaallisiin, vaikka olen täällä jo vuosikausia asunut. Olen aina ajatellut että niillä varmaan on ihan omat erilliset looshit lounasteluilleen. Tuntui kyllä hassulta!

Ensimmäiset 10 päivää

No niin. Vihdoin taas täällä. Aika haipakkaa ollut tämä ensimmäiset 10 päivää. Se fakta, että kotiinpaluun jälkeen mulla on ollut kuumetta useana päivänä ja olen maannut hampaat kalisten peiton alla kykenemättä muuhun kuin pitämään vauvan hengissä, ei ole juurikaan auttanut kotielämän kaaokseen. Toisaalta, silloin kun olen ollut terveenä, homma on pyörinyt jokseenkin ok.

Mistäs päästä sitä edes aloittaisi, nyt olisi niin paljon juttua...

Vauvalla ei vielä varsinaisesti ole ryhtmiä, joten kaikkeen on varauduttava. Välillä on 2-3 tunnin imetyssessioita, jolloin olen aikalailla kiinni sittiäisessä enkä paljon muuhun pysty. Onneksi mies on tosiaan ollut isyyslomalla kotona (vaikkakin käynyt työtapaamisissa silloin tällöin) joten käsiä on ollut riittämiin. Mutta kyllä tällä hetkellä ihmettelen niitä äitejä, joilla on useampia lapsia kotona, että jos tällainen 2 tunnin imetysputki on päällä, miten voi huomioda isompaa lasta? Vai onko sitten vaan huomioimatta? Vai antaako vauvan huutaa? Tietysti isompi lapsi väkisin oppii kärsivällisyyttä, kun kaikkea vaan ei saakaan ihan heti - mikä lienee ihan terveellistä lapselle, joka on tottunut olemaan maailman napa.

Nukkumisen suhteen ollaan yhtä arvaamattomia. Välillä vedetään usean tunnin tirsat (kuten juuri nyt on meneillään), mutta sitten tosiaan saatetaan tankata rinnalla tuntitolkulla. Onneksi yöt ovat aika rauhallisia, viime yönä ei ollut kuin yksi syöttömaraton klo 4.45-6.00. Muutoin herättiin pari kertaa 15 minuutin ruokailuun ja yleensä saan kuitenkin nukkua sen n 6 tuntia yössä.

Varmaankin jonkinlainen rytmi jossain vaiheessa löytyy, kunhna nyt tuota ikään tulee vähän lisää. Ekoja kertojakin on ollut jo monia: ekaa kertaa oltiin kävelyllä kun itse pääsin vihdoin ulos viime tiistaina, ekaa kertaa kylvyssä, neuvolassa, kokeiltiin tuttiakin jo, autonistuimessa on oltu monta kertaa ja käyty jopa Sellossa eilen. Se jäi sitten aika lyhyeksi reissuksi, kun osui se ruokailuvaihde juuri sitten siihen päälle. Kantoliinaa on kokeiltu sekä manducaa ja molemmissa vauva viihtyi erinomaisesti. Niistä lisää tuonnempana.

Isosiskon reaktiot ovat olleet moninaiset. Ensi alkuun tapahtui se tyypillinen mitä olin pelännyt - vahinkoja tuli housuun, niin isoja kuin pieniäkin. Se onneksi loppui parin päivän jälkeen. Samalla myös käytöksestä tuli vielä aiempaakin lyhytpinnaisempaa. Kärsivällisyyttä on nolla, nada, niente. Kun joku ei mene niinkuin pitäisi niin hermostuminen tapahtuu kahdessa punaisessa sekunnissa. Tämä toisaalta voi myös kuulua yleisesti 3 vuotiaan uhmaan. Yöllä ei enää pääsekään äitin ja isän väliin nukkumaan, kun siinä on nyt vauva (ei, 3 vuotias ei tosiaankaan voi nukkua 10 päivää vanhan vauvan vieressä), ja yksi yö istuttiin nurkassa ja itkettiin. Se otti kyllä äidin sydämestä. Keksittiin luova ratkaisu ja isosisko pääsi isin viereen lattialle patjalle ja oli siinä tyytyväinen. Muutenkin äidillä ei ole enää aikaa, kun äiti on kiinni vauvassa - aikamoinen muutos siitä, että viimeiset 9 viikkoa äiti on ollut jakamattomasti käytettävissä siihen, että äiti on aina toisaalla... Onneksi on isä. Isästä onkin tullut poppis leikki-isi nyt, kun on hänen vuoronsa hoitaa isompi lapsi. Hyvä niin.

Sitten toisaalta, isosisko on ollut aivan innoissaan vauvasta, jaksaa leperrellä ja silitellä ja taputella ja ihailla. Vauva on kiinteä osa perhettä ja Vera on tosi ylpeä isosisko, ja esitteli vauvaa innoissaan kun kävin Veraa hakemassa tarhasta. Vera auttaa vaipanvaihdossa ja tulee aina sanomaan kun vauva itkee, että "äiti äiti vauvalla on nälkä".

Että kyllä tämä tästä ja loppujen lopuksi aika vähällä isosiskokin on hyväksynyt vauvan osaksi perhettä, eikä ainakaan vielä ole ollut palauttamassa takaisin :)

Katsotaan sitten ensi viikolla kun mies menee töihin ja jättää meidät selviytymään keskenään..... huhhhuh.

Seuraavalla kerralla lisää Jorvista ja synnytyksestä.