tiistaina, kesäkuuta 28, 2011

Vidar seisoo



Meillä on nyt vihdoin noustu seisomaan! Juhannusaattona ekaa kertaa. Tässä vielä harjoitellaan rappusia vasten - nyt on jo noustu muutama askelma. Muutoinkin liikkuvuus on parantunut huomattavasti, kun istumasta siirrytään jouhevasti mahalleen ja polvillaan on mukava keinua.

Sisaruksilla on muuten aika samanlainen tukkatyyli:



Vera helmikuu 2008



Vidar huhtikuu 2011

Ps. Manducallekin tuli ekaa kertaa ihka oikeaa käyttöä kun olimme Villa Elfvikin ötökkäretkellä viime sunnuntaina. Metsään kun ei olisi päässyt ilman kantoreppua. Hyvin toimi, tosin mun onneton selkäni ei meinannut kestää edes manducaa. Babybjörnillä ei olisi hommasta tullut yhtään mitään.

torstaina, kesäkuuta 09, 2011

Sekalaista

Meillä ei ole lopulta ollut ollenkaan käyttöä manducalle. Olisi ehkä pitänyt arvata, ettei minusta ole kantajaksi. Tosin suurin syy ja hyvin positiivinen sellainen lienee se, että Vera on kävellyt todella reippaasti suht pitkiäkin matkoja. Kantoreppua ei siis juurikaan ole tarvittu. Ja koska sitä tarvitaan niin harvoin, edes niillä kerroilla kun sillä oikeasti olisi käyttöä, ei sitä tule käytettyä (esim lentokentällä). Olen myös miettinyt, eikö manducassa voi kantaa edessä lapsen kasvot menosuuntaan? Ohjekirjassa ei tämmöistä vaihtoehtoa ole lainkaan mainittu, enkä ole myöskään moista nähnyt. Ilmeisesti tarkoitus olisi kantaa isompaa vauvaa selässä?

Positiivista tosiaan on, että meidän 3vuotias on mielettömän reipas kävelijä, etenkin nyt kesäisellä säällä ja kunhan ei ole kiire. Päiväkotimatkat menee ihanan leppoisasti, Vidar vaunuissa ja Vera jalan. Matkalla toki tutkitaan kaikki puskat ja kukat ja mainostaulut, mutta talvella nähtyihin "en jaksa" makaamisiin pitkin penkkoja ei ole jouduttu viime aikoina lainkaan.

Olen myös pohtinut, missä vaiheessa vauvaa voi alkaa ajeluttaa pyörän tarakalla istuimessa? Kun vauva istuu omin avuin?

Meillä noustaan pystyyn tukea vasten ja kupsahdetaan pitkin menemään. Pää vaan kolisee. Mutta ei hommata kävelykypärää... :)

Talossa kävi vähän aikaa sitten nuohooja. Tyyppi totesi, että savupiippu on hengenvaarallinen, kuulemma tiiliä irti ja koko piippu pitäisi uusia. Kiva kiva. Ollaan talven aikana poltettu kakluunissa tulta monena päivänä viikossa. Onneksi ei posahtanut koko höskä ilmaan. Omistaja vain totesi, että ei he tiedä milloin on viimeksi nuohottu. Ikäänkuin se ei jotenkin kuuluisi omistajan velvollisuuksiin pitää kiinteistöstä huolta... todella huoletonta meininkiä. Ikkunoita ei ole uusittu, vaikka niistä huomautimme jo yli vuosi sitten. Ränni roikkuu viime talevn jäljiltä.

Toivoisin niin, että talon ostaisi joku, joka jaksaisi kunnostaa sen ja pitää siitä huolta. Talohan on aivan ihana, mutta vaatisi aikaa sekä osaavaa huolenpitoa. Naapurin insinööri kun omien puheidensa mukaan olisi valmis "repimään koko roskan". Ja ilmeisesti rakentamaan jonkun 2000-luvun sieluttoman omakotitalon tilalle.

Meillä oli myös vaatekoita. Ei olla edelleen löydetty alkuperäistä lähdettä. Myrkytettiin toki ne mitä löytyi. Seuraavat asukkaat saa sitten yllätyksen ensi keväällä.

Joten kyllä on aika valmis muuttamaan tästä pois. Liian moni asia kaatuu niskaan. Jos olisi oma (onneksi ei ole, kun ollaan peukalo keskellä kämmentä), niin viitsisi jotain uudistuksia tehdäkin, muttei vuokrataloon.

perjantaina, kesäkuuta 03, 2011

Kesäkuu, ihana kesä!

Blogirintamalla on hiljaista... kesäkuu jo ja vihdoinkin ihanat lämpimät ilmat. Pitkät valoisat illat, joista edes joskus yritetään nauttia. Tänään grillataan vielä iltamyöhään ulkona. Ah ihanuutta!

Meillä ensi viikolla tulee jo 9kk täyteen ja ryömitty on tosiaan jo muutama viikko. Ryömiminen opittiin siisTukholman reissulla ja nyt mennään jo aika lujaa. Istuminen on aika tukevaa, tosin Espanjassa marmorilattioilla en uskaltanut juuri Vidaria istuttaa. Marmorilattiat kun ovat kovaakin kovemmat. Ruotsalainen tuttavaperhe oli hankkinut 11 kk vanhalle tyttärelleen "suojamyssyn" jota voi pitää sisällä ja joka estää pään kolhimisen. Espanjassa tämän vielä ymmärrän tosiaan marmorilattioiden takia, mutta kun myssy kuitenkin oli ostettu Ruotsista, oletettavasti markkinaa on myös kotimaassa. Hiukan turvallisuusfobiaa ilmassa, sanoisinko...

Pystyyn meillä ei vielä nousta, vaikkakin noustaan etukenoon tukea vasten. Joten aika pian sekin varmaan.

Ja sitten se huono puoli valoisissa öissä: aamuisin herätään AIKAISIN, eli siis n 5-6.30 ekan kerran, ja sitten mennäänkin jo ekoille päiväunille klo 8-9... Espanjan pimennysverhot olivat kyllä sellainen siunaus, jonka perään haikaillaan täälläkin. Meillä vaan ikkunat ovat sen verran erikoisen malliset, ettei niihin käy mikään verho. Espanjassa nukuttiin aamuisin 7-8 asti, parhaillaan peräti yhdeksään.

Ja sitten ihan näitä ajankohtaisia suomirintamalla. Kyllä on suomalainen politiikka muuttunut todella uskomattomaksi, niin että heikompaa ihan hirvittää. Mitä ihmettä! Ei tällaista ole mun aikana tapahtunut, voi huhhuh. Nyt kyllä meni usko demareihin lopullisesti, sääli. Kataisellakin uutisissa alkoi muuten olla aika hiki.