torstaina, helmikuuta 07, 2008

Uimapeto

Toinen uintikerta oli ja meni ja sekin vallan hienosti. Neiti oli jo tottunut uimapeto ja nyt pääsi äitikin altaaseen. Kummallista mielestäni on, että vanhemmilla pitää olla hygieenisyyssyistä uimamyssy päässä, mutta kukaan ei välitä, onko vanhemmilla esim flunssaa vai ei. Kysyin nimittäin sitä perjantain uintikäynnillä, vastaanottajatyttö vaan kohautteli olkiaan ja sanoi tyyliin "tee miten parhaaksi näet". Olisi luullut että hän olisi ainakin vihjannut, että ehkä ei kannata jos tuntee itsensä kipeäksi tai vilustuneeksi.

Tällä kerralla kaadettiin pienestä saavista vettä päähän, niin että vauvat saivat ensi kosketuksen vedestä kasvoillaan. Vera oli kovasti hämmästyneen näköinen saavituksen jälkeen, mutta ei muuten moksiskaan.

Mielestäni hommassa on kyllä vähän rahastuksen makua. No, varsinainen uinti sujui ihan hienosti, vaikka altaassa olikin 8 vauvaa sekä heidän vanhempansa - pienessä altaassa siis yhteensä 16 aikuista + ohjaaja sekä 8 vauvaa. Kun sen lisäksi ennen meidän kurssia tulee pois altaasta 16+8 ja meidän jälkeemme siirtyy altaaseen n. 16+8, on paikassa sanoisinko hieman ahdasta. Uimaan siirtyminen ja sieltä poistuminen ovat stressaavia tapahtumia, ja sitä kai sen ei pitäisi olla? Pukuhuoneita ei myöskään pystytä pitämään kauhean siisteinä, kun trafiikki on valtava. Eli antaisin kyllä järjestäjille aikalailla miinusta näistä. Ongelma lienee, että Aquababy on about suurin vauvauintifirma, eli siksipä käytäjiäkin on niin paljon. Olisi ehkä sittenkin pitänyt valita joku pienempi vauvauintiyrittäjä. No, jos jatketaan 2-kurssilla niin mietitään sitä sitten.

Ei kommentteja: