keskiviikkona, joulukuuta 29, 2010

Vuosi Suomessa

Joulut on juhlittu (aatto oltiin meillä ja selvisin hengissä kun mies totuttuun tapaan oli keittiövuorossa :) ja nyt sitten pari päivää enää vuoteen 2011. Vuosi Suomessa on takana, ja olemme siis päättäneet pysyä täällä ainakin kesään saakka. Muutto takaisin Tukholmaan on edessä luultavasti ensi kesän jälkeen. Aluksihan ajattelimme tulevamme ainakin vuodeksi, ja koska kaikki on mennyt pääasiassa hyvin, tuntuu turhalta kiirehtiä takaisin tässä vaiheessa. Muuttaminen -20 asteen pakkasissa 4kk vanhan vauvan kanssa ei myöskään juuri houkuta ...!

Mutta mutta... Valitin tätä jo joskus aiemminkin, mutta pakko taas purnata, kun tänään oltiin kaupungissa enkä keksinyt mitään ei-kaupallista tekemistä 3-vuotiaalle. Onko missään museossa lapsille ei ohjelmoitua tilaa /leikkipaikkaa? Mieleen tuli Postimuseo, mutta sepäs olikin tämän loppuviikon kiinni. Sopivasti, kun ihmisillä olisi aikaa mennä museoihin?? Tiedän että kansallismuseossa on jotain, mutta se on käsittääkseni maksullista (ainakin aikuiselle)? Kiasmassa tai Ateneumissa ei käsittääkseni ole mitään, mikä on aivan käsittämättömän kummallista. Ettei tänä päivänä satsata tuleviin kuluttajiin???

Tukholmassa kun näitä paikkoja on pilvin pimein, ja se peseekin Helsingin ihan kuusnolla- ihan heti tulee mieleen
Kaupunginmuseo,jossa on aivan mahtava tori lapsille (ilmainen)
Kulturhuset (ilmainen aivan upea lastentila)
Poliisimuseo (maksullinen)
Astrid Lingren maailma Junibacken (maksullinen, mutta ainoastaan lapsille tarkoitettu)
Tekniska museet (maksullinen)
muissakin museoissa on lapset huomioitu. Voitte lähettää vinkkejä sekä Tukholmaan että Helsinkiin liittyen, ja mielellään jos tiedätte mitä voi ex tempore 3 vuotiaan kanssa tehdä keskustassa, kertokaa?

Huomenna lähdemme koko konkkaronkka peräti viikoksi Tukholmaan - saa nähdä tuleeko mieli muuttaa samantien :) Mukavaa ja jännittävääkin, kun mies meinaa tehdä ensi viikolla töitä ja mun pitää hoidella lapsi-vauva-aktiviteetit ainakin muutamana päivänä. Onneksi parikin kaveria lapsineen on buukattu meille seuraksi.

Ja kotiin palattuamme Vidar täyttää jo 4kk! Aika lentää, ja ukko kasvaa niin että kohisee. Kohta ei kyllä enää rintamaito riitä, mutta 4kuisena saa toki alkaakin maistella pöperöitä.

torstaina, joulukuuta 23, 2010

Joulunodotusta

Poikkeuksellisesti haluan toivottaa kaikille ihanaa joulua kuvasarjan kera:



Tämähän luonnistuu hyvin...



... ei mutta mihin se Vidar nyt lähtee...



... on se ihan veikeä...



... you rock!

IHANAA& RAUHAISAA JOULUA!

maanantaina, joulukuuta 13, 2010

Kaste ja kemut

Meillä oli sitten ristiäiset ja hienot juhlat olikin! Vidar oli niin tyynenä koko päivän ja tykkäsi tukan kastelusta ja kaikesta muustakin. Kiitokset vaan kummeille ja vieraille, teitte ihanat juhlat! Näin komea kakku Kakkuhelmestä oli piste iin päälle:

torstaina, joulukuuta 09, 2010

3kk

Vidar täytti sitten jo 3kk tiistaina. Iso poika! Vielä mennään pelkällä rintamaidolla (imetys toimii nyt alkuongelmien jälkeen hienosti), mutta tammikuussa voi sitten jo alkaa maistella ruokia jos siltä tuntuu.

Mies vei Veran tänään päiväkotiin ja tällaiset uniaamut vauvan kanssa on kyllä ihania. Ei mihinkään kiire, pötkylä tuhisee vieressä. Huomenna tuleekin sitten Ruotsin vieraat ristiäisiin ja viikonloppuna riittää tekemistä...

Ja lunta tulee, meillä ollaan ihan alppikylätunnelmissa. Täytyy sanoa, että vaikka Espoota muuten aina mollaan, niin auraamisessa kaupunki on kyllä onnistunut yli odotusten. Tänä käsittämättömän lumisena alkutalvena ei oltaisi varmaan muuten päästy mihinkään, mutta täällä meillä peräti pyörätietkin on aurattu siististi vaunuilijan kulkea! Meidän hiekkatie ajellaan hienosti päivittäin. Hesarin mukaan Helsingissä on todellisia ongelmia lumen kanssa, ja ainakaan viime talvena ei ollut toivoakaan Etelä-Haagassa ajaa pienemmille kaduille. Jotain kredittiä siis (autokaupunki)Espoolle, kun pyörä- ja kävelyväylätkin hoidetaan mallikkaasti!

sunnuntaina, joulukuuta 05, 2010

Uusia mittoja ja matkakokeiluja

Neuvola oli torstaina, ja Vidarin viimeisimmät mitat ovat 62cm ja 5935g. Lisäksi saatiin peräti 3 rokotusta, aikamoista. En muista että Ruotsissa olisi kerralla ollut yhtä montaa. Tässä tuli rota suun kautta, sekä se tavallinen polio ym mutta myös pneumokokki. Vauvaparka... Seuraavakin rokotus on jo tosi pian, ja taas kunnon satsi, kaksi piikkiä.

Vidar myös koki ensimmäisen lentomatkansa tällä viikolla. Äiti pääsi Tukholmaan joulujuhliin, kun isi lähti Vidarin iltaseuraksi ja Vera meni mummolaan. SAS:n kone perjantaina oli kuin ammuttu täyteen väkeä - Finskin lentoemäntien ollesssa lakossa, SAS, Blue1 ja Norwegian on olleet aika buukattuja. Ei edes saatu vierekkäisiä paikkoja, vaikka meillä oli vauva. kysyttiin pariskunnalta, joka istui vieressä, josko voisivat vaihtaa. Eivät sitten voineet. Oli niin tärkeää istua sen 55 minuutin matka vierekkäin ettei voinut helpottaa 3kk vanhan vauvan vanhempien elämää. Justiinsa, ihmiset on pimeitä. No, matka meni ihan ok, Vidar pääasiassa nukkui lennot mennen tullen.

Meillä Manduca ei oikein ole toiminut vielä, Vidar ei ole tykännyt ja vauvan istuttaminen siinä on mielestäni ollut vaikeampaa kuin babybjörnissä. Kantajan selälle se on kyllä ollut hyvä. Toivotaan, että kun ikää tulee lisää ja istuma-asento paranee, homma alkaa toimia paremmin. Tai sitten mä en vaan tajua edelleen miten se pitäisi olla...

Ensi viikolla Vidar täyttää 3kk ja on vihdoin ristiäiset. Nimihän ukolla jo onkin.

keskiviikkona, joulukuuta 01, 2010

10 vuotta sitten...

Tämä on hyvälle ystävälleni, joka menehtyi 10 vuotta sitten.

Elämässä on 10 vuodessa tapahtunut paljon. Niin paljon, ettei aina ole muistanut, miten tärkeä tämä ystävä oli. Nyt halusin kuitenkin muistaa, ja myös kirjoittaa siitä, edes lyhyesti. Miten paljon ystävältäni jäi kokematta... miten tänään tuntuu ja tietää, että hänkin olisi voinut tulla onnelliseksi, olisi voinut... jos vaan olisi jaksanut.

Muistaa miten karmeaa se oli. Muistaa miten yritti auttaa, mutta yrittikö ja tajusiko siä kuitenkaan ihan todella? Miten paljon lopulta oli tukena sillä hetkellä kun oli vaikeinta? Ja sitten kuitenkin, olisiko sitä mitenkään näin maallikkona voinut estää?

Suomessa on paljon itsemurhan tehneitä - melkein jokainen meistä todennäköisesti tuntee jonkun, tai ainakin tietää jonkun tutun tutun. Suomi on valitettavasti edelleen erittäin korkealla itsemurhatilastoissa, emmekä ole juuri panostaneet mielenterveysongelmien hoitoon viime aikoina. Parannusta asiaan ei myöskään näytä olevan tulossa. Viimeisen 10 vuoden aikana ei ainakaan olla menty parempaan suuntaan. Avohoito voi olla hyvä asia, jos se toimii. Ei jos se tarkoittaa, että sairaat lähetetään kotiin pilleripurkki kädessään. Raitiovaunulla ajelevat potilaat ovat Helsingissä tuttu näky, ja lääkärit määräävät useimmiten vaan lisää lääkkeitä. Joilla sitten voi sen hengen ottaa pois jos niin tahtoo.

Kun voisimme pitää parempaa huolta. Kun osaisimme puuttua ajoissa.

Ikävä on, paljon jäi yhdessä elämättä.

lauantaina, marraskuuta 27, 2010

Mies matkalla, äiti pimahtaa

Univaikeudet alkoi näköjään taas. Niitä oli Verankin kanssa, nimenomaan mulla. Iltaisin ei saa unta, ja sitten päivällä on ihan puhki. Seuraavana iltana aikaisin nukkumaan ja aamulla kukonlaulun aikaan ylös... koko muu perhe nukkuu mutta itse heräsin tänään 5.30. Ei kiva, ei sitten yhtään.

Tällä viikolla oli miehen eka kahden yön ulkomaan työreissu, ja ei voi muuta sanoa kun: kaikki kunnia yksinhuoltajille. Yhden yön oli aiemmin ollut poissa, mutta nyt siis lähes kolme päivää. Meillä sentään on apuna isovanhemmat, ja suuri apu heistä onkin. Vera heräsi normaalista poiketen tietysti molempina öinä. Ekana yönä kahden aikaan hirveät itkupotkuraivarit. Siihen lopulta heräsi vauvakin, muutenkin oli ruoka-aika, mutta sitten oli vaikea nukahtaa kun isosisko potki seiniä ja huusi. No, rauhottui lopulta viereen. Siinä äiti sitten puolen tunnin taistelun jälkeen silitti oikealla kädellä Veraa ja vasemmalla Vidaria ja mietti vaan että Ou jee.

Seuraavanakin yönä Vera heräsi, tosin vasta viideltä ja tuli viereen vähän vähemmällä metelillä. Aamulla kyllä väsytti, ja kaiken lisäksi lunta tuli niin että hyvä kun ovesta ulos pääsi. Uskonpuute iski useampaan kertaan Veran päiväkotiin viemisreissulla, kun jo pelkästä autolle kahlaamisesta kastui jo housut polvia myöten. Siis joko tämä talvi tuli nyt?? Ja ei olla vielä edes joulukuussa? Huhhuh. Olin ihan valmis muuttamaan täältä heti huomenna, mutta mies sai sitten ylipuhuttua (kun muuttamisessa tässä vaiheessahan ei olisi mitään järkeä). Mutta kyllä koen itseni aika city-ihmiseksi täällä jumissa ollessa.

Mies oli siis ERITTÄIN tervetulut kotiin kun saapui keskiviikkoyönä. Torstaina pääsi äiti sitten peräti jumppaan, ihan itsekseen.

Ja ensi viikolla sama juttu, taas on reissu edessä ma-ke... sää ei ainakaan voi olla juuri hurjempi kuin tälle viikolle osui.

tiistaina, marraskuuta 23, 2010

Viikset

Tänään keskusteluteemana kotimatkalla oli parta ja viikset. Todettiin että Matiaksen ja Joannan isällä on viikset. Joo. Ja farfarillakin on viikset. Mutta farfarin naisystävällä Ullalla ei ole viiksiä. No ei. Tytöillä ei yleensä ole. Mutta pojilla voi olla. Vidarilla ei ole. No ei ole. Johon Vera: "sit se itkee jos sillä on."

Äiti huvittuneena ajatteli, että äiti varmaan kyllä enemmän itkisi jos Vidarilla olisi viikset...

Kotimatkakin sujuu kävellen reippaammin nyt kun lumi on tullut. Muutenkin olo on taas kuin idyllisessä vuoristokylässä. Hienosti Vera on kyllä selvinnyt kävellen kotimatkoista, aamuisin viedään yleensä autolla mutta kotiin kävellään. Reippaasti kävellen matkaan menee 10-15 min, joten ei se ihan lyhyt ole. Veran kanssa pitää toki varata hiukan enemmän aikaa :)

tiistaina, marraskuuta 16, 2010

Kakkukysymys

Onko kellään suositella hyvää cateringia/ pitopalvelua/ kakkutaloa/ voileipäkakun valmistajaa Espoosta tai lähistöltä? Kastejuhlat olisi joulukuussa ja sinne pitäisi saada pöperöä.

maanantaina, marraskuuta 15, 2010

Marraskuu on niin syvältä

Tänään päiväkodilta kävellessä, harmaata, pimeää, kurjaa ja märkää, kun tytär-parka makasi pitkin pituuttaan hiekkatiellä ja itki kurahousuissa ja märissä kengissä (miksen laittanut saappaita), totesin: kiesus miten vihaankaan marraskuuta!!! Jösses, miten tämä onkin masentavaa.

Toisessa blogissa on pari uutta kuvaa.

sunnuntaina, marraskuuta 14, 2010

Isänpäivää!

Isänpäivänä lähetimme Espoon vihreiden naisten nimissä tiedotteen, jossa todetaan mm seuraavaa:

Näin isänpäivän kynnyksellä on tärkeää muistuttaa, että juuri pienten lasten isät tekevät Suomessa pitkää päivää ja isistä edelleenkin vain 7 prosenttia käyttää vanhempainvapaita. Espoon Vihreät Naiset vaativatkin suomalaisille isille vihdoin mahdollisuutta viettää enemmän aikaa lastensa kanssa. Mikään ei estä isiä nykyisinkin käyttämästä vanhempainvapaata äidin sijasta, mutta käytännössä näin ei juuri tapahdu.

Vanhempainvapaat tulisi jakaa tasapuolisemmin. Esimerkkiä tulisi ottaa vaikkapa Islannista ja Ruotsista, joissa merkittävä osa vanhempainvapaasta on varattu vain toisen vanhemman käytettäväksi. Jotta isyysvapaa ei ole vain isille mahdollisuus ylimääräiseen lomaan perheen kanssa, vaan aidosti isän ja lapsen kahdenkeskistä aikaa, täytyy isille korvamerkityn ajan olla selkeästi nykyistä pidempi.


Luin viimeisemmästä Kaksplussasta jutun "Naurua auringossa", jossa isä oli viettänyt isävapaansa etelässä lomaillen perheensä kanssa. Joo ihan kiva. Äidit on kotona sen perushomman ja isät lähtee LOMALLE? Erityisesti ärsyynnyin seuraavasta kommentista:

Olinkin melko puuhakas. Laitoin Lennin päiväunille ... Söin yhdessä hänen kanssaan. Vaihdoin vaipat, pesin takapuolen ja kylvetin. Kannoin vedet lutrausaltaaseen ja kääntelin sitä varjoon. Luin Lennin kanssa kirjoja. Kävimme miesten kesken ulkona humppailemassa. Istuimme kahdestaan kahviloissa." jne.


Ihanko totta! Puuhastelit? Kylvetit peräti ja laitoit lapsesi päiväunille? Vau... Siis mitaliko tästä pitäisi saada?! Normaaleja päivittäisiä juttuja, joita ilmeisesti kyseinen isä ei aiemmin ole juuri tehnyt... huvittavaa. Kaiken huippuna matkalla mukana on lisäksi ollut myös mummot ja vaarit, joten mitenköhän paljon sitä loppujen lopuksi isä ja lapsi laatuaikaa oikein on vietetty?

Onhan tosiaan ihan mukavaa että perhe pääsee lomalle ja itsekin pidän sitä ihan hyvänä ideana käyttää osa isäkuukaudesta yhdessä lomailuun. Mutta jos se on PELKÄSTÄÄN tätä, äidin ja puolen suvun hengatessa mukana, en usko että se ihan täyttää alkuperäisen tehtävänsä.

Siksikin, isälle korvamerkitysn ajan tulisi ehdottomasti olla pidempi, ja ehdollistettu siten, ettei äiti saa olla samaan aikaan kotona. Tietysti äiti voi silti ottaa lomaa, sitähän ei kukaan estä, mutta jos korvamerkitty osuus olisi esim 2-3 kk niin tuskin sellaista lomaa moni töistään saisi. Ruotsissahan näin on. Toki toisen lapsen kohdalla voidaan Ruotsin systeemissä toimia siten, että äiti ottaa toisen lapsen ja isä toisen lapsen vanhempainvapaita ja häipyvät kaikki yhdessä lomalle. Mutta ainakin ekan kanssa on oltu ihan itsekseen kotona.

Hyvää isänpäivän iltaa vielä teille kaikille!

lauantaina, marraskuuta 13, 2010

Ravintolakokemus

Mies täytti eilen vuosia ja kävimme ulkona syömässä. Vera oli mummolassa yökylässä, Vidar tuli mukaan ravintolaan. Vuosi sitten olin antanut miehelle synttärilahjaksi ravintolaillan Luomossa, joka sitten vähän synttärin jälkeen palkittiin peräti Michelin-tähdellä. Alkuvuodesta olin jo varannut pöydän, mutta sitten alkuraskaus ja iltapahoinvointi yllätti = mulle maistui pelkkä spaghetti. Ei hirveästi huvittanut mennä yhteen Helsingin kalleimmista ravintoloista nirsoilemaan :) Kokeellinen keittiö epäilytti myös raskauden osalta - raskaana kun tunnetusti on hyvin rajoittunut ruokavalio. Joten nyt siis vihdoin sain annettua miehelle viime vuoden synttärilahjan!

Ensinnäkin, viikko sitten kirjoitin lapsista ja ravintoloista - voi sanoa, että Luomossa oli erinomainen vastaanotto "vauva mukana" kombolle. Ei mitään ongelmaa, tosin mitään erillistä soppea ei löytynyt kun paikkoja on vain 30. Mutta tunnettiin itsemme ja vauva tosi tervetulleiksi, eikä imetyskään tuntunut hirvittävän vaivaannuttavalta. Palvelu oli loistavaa.

Ruoka oli todella hyvää, jännittäviä yhdistelmiä ja uusia makuja. Luomossa on vain yksi menu, josta voi valita joko 3 aterian, 5 tai 7 aterian menun. Lisänä voi ottaa juustolautasen. Luomon www-sivuilta löytyy myös kuvia annoksista. Todella wow, ruokataidetta ! Voin todellakin suositella (jos haluaa vähän luksusta). Mutta tänne en ottaisi sitä 3 vuotiasta mukaan. Vidar taas käyttäytyi kuin pieni enkeli, heräsi kesken ruokailun mutta istui sylissä tyytyväisenä ja tarkkaili ympäristöä, ja nukahti maidon jälkeen vanhempien alkaessa jälkiruoalle. Tämähän oli jo Vidarin toinen ravintolakeikka ilta-aikaan, myös Tukholmassa Vidar pääsi äidin mukaan suomityttöjen illalliselle ihanaan Haga Deliin. Hienosti meni myös siellä.

Vähän harmitti kun jouduttiin aika kauan odottamaan junaa kotiin, että "ajattele jos asuttaisiin keskustassa, miten helppoa tällainen olisi". Kun lähdettiin alkuillasta rankkasateessa junalle (en ymmärrä miksei Suomessa ole takseja joihin saisi tilata vauvanistuimen, todella surkeaa), joka tietysti VR:n tapaan oli 15 min myöhässä, hiukan ketutti tämä lähiöelämä....

Vidar on nykyään kovasti seurallinen, lukee kuvakirjaa innokkaasti ja heiluttelee räpyliään siihen malliin kirjan suuntaan että pian varmaan tarttumishommat on lähellä. Hellyyttävää!

Nyt ukko huutelee tuolla joten pitää mennä - hyvää isänpäivän aattoa kaikille!

Ps. Luinpas tässä vanhoja blogimerkintojä Veran ekalta 3kk ajalta - mielenkiintoista pienet erot Suomen ja Ruotsin välillä, mm jälikarkastus Suomessa 1½ synnytyksestä, Ruotsissa 3kk päästä vasta. Rokotuksetkin tulee vähän eri tahtiin, Ruotsissa eka jo 3kk kun Suomessa silloin saa ainoastaan Rotan. Rotaa ei Ruotsissa ainakaan aiemmin saanut ollenkaan.

Huvitti myös kommentti, että tokan kanssa kaikki olisi varmaan erilaista. Imetyskin sujuisi kuin itsestään. Buaahaaa, vähänpä sitä tiesi...

Ja sitten olin lähdössä illanviettoon ja Vera jäi ekaa kertaa isälle hoitoon kun Vera täytti 3kk. Nyt olen ilmoittautunut työpaikan joulujuhliin 3.12. joten suunnilleen samoihin mennään.

torstaina, marraskuuta 11, 2010

Haastetta

Oijoi, mä olin saanut tämmöisen Ystävyysviestikapulan ihan huomaamattani. Tää oli oikeastaan aika kiva! Mun täytyy nyt vähän miettiä ja jossain vaiheessa keretä :) Kiitos, Elvira!

perjantaina, marraskuuta 05, 2010

Poliisista terve

Vielä toinenkin postaus tänään, on ihan pakko vähän vielä urputtaa.

Tarkoitus oli hommata tänään lapsille passit. Oltiin käyty viime viikolla passikuvauksessa valokuvaamossa (hauskaa puuhaa 2kk vanhan vauvan kanssa :), kaikki tarpeelliset paperit oli allekirjoitettu ja äidin passi henkilöllisyyden varmistamiseksi mukana. Mummokin messissä tukemassa logistiikkaa ts. varmistamassa molempien lasten mukana olo, jotta lapset voidaan esittää poliisivirkailijalle kuten asiaan kuuluu.

Molempien lasten piti olla henkilökohtaisesti paikalla. En kyllä oikein ymmärrä miksi? Hypoteettisesti, onko esim sellaisia kidnappaustapauksia, että toinen vanhempi hakee lapsille passia ilman että lapset ovat mukana, mutta kuitenkin toisen vanhemman hyväksymänä (allekirjoitus tarvitaan)?

No, tällainen passinhakeminen pitäisi mielestäni olla ihan rutiinitoimenpide, jonka voisi hoitaa muutamassa minuutissa. No ei todellakaan.

Saavutaan poliisiasemalla klo 14 perjantai-iltapäivänä, ei siis mitenkään järjettömään ruuhka-aikaan, vai mitä olet mieltä? Tupa on täynnä populaa. Saadaan jonotusnumero 697. Tiskillä menossa numero 679. Puoli tuntia odotettuamme ollaan menossa numerossa 683. OIKEESTI!! Tämä oli palvelualttiuden pohjanoteeraus. Olen edelleen aivan pöyristynyt, miten tällä tavoin voidaan kohdella kansalaisia. Tullessamme palvelua oli vielä neljälla tiskillä, mutta kun nämä asiakkaat häipyivät, niin häipyivät myös virkailijat. Lähtiessämme palvelua oli vain yhdellä tiskillä. muut taisivat mennä 14.15 kahvitauolle, tai jotain. Ainakaan heitä ei kiinnostanut se seikka, että jengiä istui niska hiessä odottamassa. Meikäläisetkin kaksine vaunuine, vauvan ja 3 vuotiaan kanssa. Omapa oli murheemme. Samanaikaisesti samoilta tiskeiltä palveltiin (todellakin "palveltiin", ko sanan väärinkäyttöä) myös niitä jotka olivat hakemassa asiakirjoja.

Espoon poliisista terve, sanon vaan. Ihan 80-lukua.Äitini väitti, etät Helsingissä homma on sujunut paremmin, ja sellainen muistikuva minullakin on edelliseltä reissulta.

Me lähdettiin pois puolen tunnin kuluttua. Sinne saa myös varata ajan, ja koska meillä ei ole kiire, päätettiin tehdä niin. Tälläisella toiminnalla tietysti yhä useampi varmaan siirtyy varaamaan aikoja, mikä ehkä oli tarkoituskin? Mutta kyllä tuntui ihan asiakkaiden kyykyttämiseltä, kun selvästikään virkailijoilla ei ollut mikään kiire.

AAARGH.

Juttua, jorinaa ja ruokailun iloa

Veralla riittää juttua ihan mahdottomasti. Jatkuva kälätys aamusta iltaan, välillä ihan omalla keksityllä kielellä. Tänä syksynä on myös riittänyt mielikuvituskavereita, joille mm tänään soiteltiin, ja joilla on mitä hassumpia keksittyjä nimiä. Tämän päiväiset tuttavuudet olivat nimeltään Annika Manni ja Marika Pekke. Äitiä naurattaa.

Äitiä taas EI naurata ruokapöydässä venkoilu. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin, mutta on aivan käsittämätöntä miten paikallaan ei osata istua sekuntiakaan. Vauva kun istuu vieressä sitterissä, ramppaa neito edestakas pöydästä heilumaan vauvan eteen, tanssimaan ja esiintymään ja selittämään. Kymmenennen kerran huomautettua "MENE nyt takaisin pöytään" alkaa todella pinna kiristyä. Onko teillä samaa? Oletteko jotenkin yrittäneet puuttua asiaan? Uhkailua, lahjontaa ja kiristystä käytetään tässä perheessä jo suvereenisti, joten mietinnässä on viidennen tms kehoituksen jälkeen ottaa ruoka pois ja palauttaa se vasta kun oikeasti istutaan paikallan ja pysytään siinä. Auttaako se? Voiko ruokailua ehdollistaa..?

Aiemmin käytiin tosi paljon ulkona syömässä, mutta nyt se on vähentynyt huomattavasti. Osittain tietysti, koska logistisesti neljän hengen perheen liikuttelu on paljon isompi ponnistus kuin kolmen. Mutta myös, koska yhden tyypin jatkuva heiluminen vie vaan hermot. Olisi kauhean kivaa ainakin jossain vaiheessa palata siihen, että voidaan käydä ihan oikeissa ravintoloissa eikä vain hampurilaispaikoissa tai muissa vastaavissa. Lapsellekin ihan hyvä oppia käymään ulkona siivosti syömässä. Tästä nyös Project Mama kirjotti jokin aika sitten. Se vaatii kuitenkin, että lapsi kykenee pysymään ainakin jonkin verran paikallaan. Miten teillä, voitteko käydä 3-4 vuotiaan ravintolassa joka kuuluu kategoriaan "ei-lapsiystävällinen"? Ja siis 2 vuotiaana meillä ainakin vielä osattiin homma paljon paremmin kuin nyt. Oi tätä uhman määrää...

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että on hyvä opettaa lapsia käymään kunnon ravintoloissa, että lapsia ei tarvitse sulkea omalle vyöhykkelleen pohjoismaiden tapaan vaan etelä-eurooppalainen tyyli on paljon mukavampaa. Mutta lasten täytyy siinä tapauksessa pystyä käyttäytymään - monesti pohjoismaissa lapsi on se joka määrää, kun taas keski- ja eteläisessä Euroopassa on vanhempien kunnioitus ihan eri tasolla. Mitä olet mieltä, olisiko meillä petraamista tässä, vai onko pohjoismainen tyyli enemmän sinun mieleesi?

tiistaina, marraskuuta 02, 2010

Vidar 8 viikkoa

Vidar täyttää tänään 8 viikkoa. On aivan uskomatonta miten seurallinen tyyppi vauvasta on tullut viimeisen parin viikon aikana. Sen ajan kun ollaan hereillä, katsekontaktia haetaan ja isoja hymyjä ja jokellusta tulee urakalla. Aivan ihanaa, todella häkellyttävää ja hauskaa! En muista tällaista ollenkaan ekalta kertaa :) Kaiken sitä unohtaa näköjään...! Nyt myös ehkä ottaa rennommin ja nauttii kaikesta kun ei tarvitse stressata vauvan suhteen?

Mulla alkaa olla selkä ihan hajalla kaikesta nostelemisesta ja kun meillä ei ole kunnon hoitopöytää (se jäi Tukholmaan). Viime viikolla olin tosiaan selkäjumpassa, ja ylihuomenna olisi niska-pää hieronta. Mutta alkaa tuntua, että kohta pitää alkaa selkäjumppaamaan päivittäin. Muutenkin kaikki jäsenet on ihan jumissa. Veran kanssa jumppa oli kulman takana, nyt sinne pitää joko lähteä autolla (en tykkää), julkisilla (ensin kävelyä 10 min, kokonaisuudessaan kestää), kävellen (30 min) tai pyöräillen (pimeässä ei houkuta). Kahden lapsen äitinä ei vaan ole mahdollista laittaa yli 2 tuntia yhdessä jumpassa käymiseen. Kurjaa. Lenkkeily ei ole oikein mun juttu, mutta nyt lienee pakko turvautua siihen...

Prinsessan bileet

Tulivat sitten prinsessa ja prinssi kylään. Mies sai kutsun seminaariin ja lähetystön vastaanotolle tänä iltana, muttei pentele mennyt. Kutsu oli vieläpä "kollega mukaan", eli itsekin olisin voinut mennä. Seminaari tosin oli maksullinen, mutta illan kekkereillä olisi ehkä päässyt kättelemään Vickania...! Mies asui Drottningholmin lähistöllä pienenä ja kävi samassa päiväkodissa prinsessan kanssa hoidossa. Jotenka ehkä tämä ei ollut niin big deal ;)

Toisessa blogissa löytyy pitkästä aikaa kuvia. Jos haluat tunnukset, meilaa tukholmantytto@gmail.com

maanantaina, marraskuuta 01, 2010

Nukketeatterissa

Käytiin muuten eilen Veran ja mummon kanssa nukketeatterissa katsomassa Kani Untuvakerä niminen näytelmä. Oli tosi kivaa! Nukketeatteri Hevosenkenkä on Mankkaalla Kehä II varrella. Vera kävi myös kuukausi sitten mummon kanssa nukketeatteri Sammon näytöksessä, ja nyt on jo varattu kuukauden päähän seuraava visiitti.

Sitten kun muutetaan takas Ruotsiin ei juuri suomenkielistä kulttuuria pääse enää harrastamaan niin yritetään nyt ottaa tästä ilosta kaikki irti. Harmitti vähän etten kerennyt kirjamessuille, mutta joka paikkaan ei vaan jaksa. Ja oli muutenkin viikonloppuna aika paljon ohjelmaa.

Lapset on niin hassuja. Matkalla teatteriin käytiin ao keskustelu mummon ja vaarin kanssa:

Vera: Mummo on äitin äiti. - Joo.
V: Mummo on mun mummo. - Joo.
V: Vaari on äitin isä. Vaari on mun vaari. - Joo-o.
V: Äiti on mun äiti. - Joo.
V: Pappa on mun pappa. - Joo.
V: Vauva on mun vauva. - Ööööh. Nauratti.

Näistä sukulaisuussuhteista on keskusteltu ja ne on olleet vähän vaikeita hahmottaa. Nyt ekaa kertaa tuntuu että aletaan ymmärtää, että äidilläkin voi olla äiti ja isä. Meillä sitten kielellisesti asian tekee hauskaksi kaksikielisyys, vaari on siis äitin isä mutta Veran isä on edelleen ruotsinkielisesti pappa.

Välillä sitä kyllä tajuaa kaiken tämän valvomisen ja väsymyksen keskellä, että miten sitä kuitenkin onkaan onnellinen kun on kaksi niin ihanaa lasta. Kun vaan muistaisi tämän useamminkin, sen kaiken uhman ja inttämisen ja karkuun juoksemisen keskellä. Että pienet lapset, pienet ongelmat. Ja kun mullakin lähipiirissä on valitettavasti monta, jotka kärsivät lapsettomuudesta.

sunnuntaina, lokakuuta 31, 2010

Lehdenlukua

Suomalaiset kaverit puolivitsinä tilasi meille 3 kuukaudeksi HBL:n meidän muuttaessa Suomeen, kuulemma "jotta ruotsin kieli ei unohtuisi". Aluksi lähinnä huvitti koko juttu, mutta lopulta kaverit tekivät HBL:lle palveluksen, koska päädyimme jatkamaan tilausta melkeinpä koko vuoden.

Mutta nyt syksyllä alkoi lopullisesti tökkiä, kun olin kuukausitolkulla lukenut mitä kummempien pikkuisten ruotsinkielisten paikkakuntien asioista - lehti on ihan vastaava kuin paikallislehdet ikään, mutta keskittyy siis ruotsinkielisten asioihin ja alueeseen. Minua nyt vaan ei kiinnosta Loviisan tai Uusikaarlepyyn tai herra ties minkä asiat - en edes tiedä mitä paikkoja jutuissa kuvataan. En tosin edes tiedä suurimman osan Suomen paikkakuntien nimiä ruotsiksi...

Toisekseen, tänä syksynä lehdessä on kohistu ruotsinkielisten asemasta, ruotsin opiskelusta kouluissa ja kuinka nyt ollaan kerrassaan vainoamassa ruotsinkielisiä. Jostain hallinnollisesta kiistasta pohjanmaalla kirjoitettiin viikkotolkulla. Ankkalampi kuohui - olikohan suomenkielisessä mediassa juurikaan juttua tästä? Juttujen perusteellaruotsinkieliset ovat todella tunteneet olonsa uhanalaiseksi. Ehkä näin onkin, mutta kyllä suomenruotsalaiset ovat varmaan edelleen maailman parhaassa asemassa oleva vähemmistö. - Itse olen kyllä päässyt tutustumaan ihan uuteen Suomeen HBL:n kautta.

No, ymmärrän kyllä, että lehden pitää kirjoittaa kaikille ruotsinkielisille koko maassa, ja nimenomaan ruotsinkielen näkökulmasta. En vaan ole kohderyhmää ja tässä sen huomaa. Mielelläni tukisin jotain muuta kuin Hesaria, jolla on Suomessa mielestäni aivan liian monopoliasema, mutta siis en vaan enää jaksa. Tai ainakin ajattelin pitää tauon.

Tässä loppumetreillä tosin löysin Alfamamman blogin, jota ajattelin alkaa seurata. Ja jopas, hänellä on Vidar niminen poika! Hauskaa löytää Suomesta kaima :)

torstaina, lokakuuta 28, 2010

Koomaa

Takana taas yksi aika mahdoton yö. Olen ollut koko päivän ihan koomassa.

Vidar ei ole ihan tajunnut että illalla mennään nukkumaan, vaan herää yleensä parhaaseen kuntoonsa juuri ilta-aikaan. Eilen lopulta sain ukon nukkumaan PÄÄLLENI noin klo 1.00, jossa tilassa nukuimme melkein 3 tuntia putkeen. Niskat ja selkä oli siitä herätessä kuin kiveä, kai sitä alitajuisesti jännittää kun vauva makaa rinnan päällä... muutenkin selkä alkaa olla kaikesta nostelemisesta ja imettämisestä aika hajalla, kun on valmiiksikin jo heikko selkä. Eilen pääsin ekaa kertaa selkäjumppaan Elixiaan - hiukan kyllä tunnen itseni keski-ikäiseksi kun jumppavalinta on selkäjumppa, ei esim jooga tai bodypump tai zumba tai joku muu vähän media-seksikkäämpi laji... ihanaa oli kyllä päästä jumppaan, oli se sitten mitä lajia tahansa. Mieskin oli selvinnyt kahden lapsen kanssa ihan kunnialla tämän reilun tunnin ajan.

Ikään liittyen, eilen oli myös pitkästä aikaa neuvola, jossa sekä Vidar tsekattiin että itselläni oli jälkitarkastus. Onneksi vuorossa oli tällä kertaa kokenut lääkäri, muuten olisi voinut jäädä vähän höttö olo. Jossain lauseessa hän viittasi vaihdevuosiin (!!), totesi tosin että "eihän se nyt ihan vielä ole ajankohtainen mutta kuitenkin". Oh my... ei onneksi ihan vielä, mutta eipä tuo ainakaan nuoreksi saanut itseä tuntemaan :) Muuten onneksi kaikki on kunnossa.

Vidar kasvaa ja voi hyvin, painoa on jo yli 5.1 kiloa ja pituutta 58.5. Ikää tässä vaiheessa siis 7 viikkoa.

Oltiin tässä välissä myös Tukholmassa käymässä, ekaa kertaa näyttämässä Vidaria Ruotsin isoisälle. Mentiin Vikingillä ja tultiin Siljalla, muumilaivalla, jossa Vera pääsi halaamaan niin Muumipeikkoa kuin Pikku Mytäkin. Ja kyllä todellakin halattiin...! Vähän jännitti mutta reissu meni yllättävän hyvin tällä uudella kokoonpanolla. Oltiin paikan päällä torstaista sunnuntaihin. Veran kanssahan aikanaan lähinnä reissattiin lentäen, nyt sitten laivamatkailu on tullut tutuksi.

ps. oli aivan ihanaa olla Tukholmassa, vanhoilla kulmilla ja nähdä kavereita. Järjestettiin jopa tyttöjen illallinen tunnelmallisessa Haga Delissä, (Vidar oli tosin miespuolen edustajana mukana :) Ihanaa oli myös asua keskustassa... Masentaakohan tässä arkipäivässä eniten syksy, yövalvominen vai lähiöelämä?!

perjantaina, lokakuuta 15, 2010

Vidar, krigaren från skogen

Veli on viimein saanut nimenkin, ja paperit on tällä viikolla toimitettu maistraattiin. Ristiäiset järjestetään vasta joulukuussa ja haluamme hommata passin jo ennen sitä, joten rekisteröinti maistraattiin pitää siis tehdä erikseen. Ja onhan se hyvä saada nimi papereihin mahdollisimman pian!

Tyypin nimi on Vidar, isänsä äidinisän mukaan. Toisena nimenä äitinsä äidinisä Otto. Otto kun lausutaan ruotsiksi "uttu" ei se kelvannut ekaksi nimeksi. Vidar on pohjoismaisen mytologian mukaan yksi jumalista, Odinin poika, myös vapaasti käännettynä "metsän mies" tai "metsän sotilas". Vidaria kuvaillaan myös hiljaiseksi (=tystlåten), ja hyvin vahvaksi. Sopii hyvin suomalaiselle miehelle siis :)

torstaina, lokakuuta 14, 2010

Päivä kerrallaan

No niin. Onneksi nämä olot menee ylös ja alas ja välillä on parempia päiviä (ja onneksi on mummo...). Viime viikko oli ihan kamala, lähinnä juuri siitä syystä että päiväunet jäivät väliin. Tällä viikolla ollaan sitten voitu ihan hyvin, kun on saatu nukkua niin päivällä kuin yölläkin - niiden syöttöjen välissä siis. Syöttöjä on kylläkin parin tunnin välein, mutta nukkua saa melkeinpä jopa syötön aikana tai ainakin heti sen jälkeen. Tiedä sitä sitten, kun tällaista menoa on jatkunut 8kk... kiitos kuitenkin kaikista ihanista kommenteista, kuulostaa lupaavalta että paremman puolella ollaan jo muutaman kk kuluttua :) Ja eihän tässä edes ole koliikkjia - en kyllä oikeasti ymmärrä, miten sellaisen kanssa selviää hengissä???

Mies oli yöreissussa viime yönä ja me oltiin hoidossa mummolassa. Tänään mies tuli meitä hakemaan ja huomautti, että jaahas, näkee että täällä ollaan kylässä - täällä onkin sitten levittäydytty. Meidän tavaroita oli siis - joka paikassa ja pitkin poikin. Yhden yön reissulle pakattiin mm kahdet rattaat ja tuntui kuin olisi lähdetty kahdeksi viikossa matkalle...

Täällä mennään nyt siis päivä kerrallaan, ja meille ei saa tulla kylään klo 12-15 välillä, koska se on pyhitetty nukkumiselle, mikäli pikkumies sallii. Aamulla en pysty nukkumaan, joten silloin saa tulla :) Ja perjantaisin, jolloin isosisko on kotona, emme tietenkään nuku keskellä päivää, koska isosisko ei halua... onneksi on päiväkoti! Nyt ymmärrän, että olin aivan hullu kuvitellessani hoitavani molemmat lapset kotona. Kaikki kunnia heille jotka niin tekevät - itse kiipeäisin taatusti tässä vaiheessa seinälle ja kutsuisin valkotakkiset hakemaan pois...

Vauva on aivan valloittava ja isosisko aivan loistava viihdyttäjä ja hoitaja. Pikku-ukko alkaa seurailla ympäröivää menoa mielenkiinnolla ja hymyilee niin äidille, siskolle kuin muillekin ihailijoille. Siskolla on vauvalle esitystä, piirustuksia, lahjoja, taputusta ja laulua niin että toinen ei juuri rauhaa saa. Tottuu nukkumaan metelissä ja muutenkin menoon ja meininkiin jo pienestä pitäen. Äijeli syö paljon iltaisin ja tykkää kylpemisestä ja vaipanvaihdosta. Suht normaali vauva siis :)

torstaina, lokakuuta 07, 2010

Kuukauden vanha pikku-ukko

Pikkumies täytti sitten jo kuukauden. Niin se vaan kasvaa - onneksi. Hassua miten sitä ei muista oikein mitään Veran vauva-ajalta... ja nyt se onkin ihan kauhean iso tyttö yhtäkkiä.

Välillä sitä miettii, onko sitä ihan seinähullu että vapaaehtoisesti on ryhtynyt tähän. Ensin kestää 9kk raskaana oloa, sitten kärsii sen karsean synnytyksen, sitten elää läpi rintatulehduskierteen, sitten menee niskat ja selkä jumiin imetyksestä, ja lopulta valvoo yöt läpeensä niin että itkee väsymyksestä. Koko perhe on ihan kriisissä, kun kaikki on ihan kuolleita, kun ei saa koskaan nukkua, ja samaanaikaan miehellä hirveä työstressi. Onko tämä kaikki sen arvoista... Ehkä sitten vuoden päästä voi todeta, että oli se sittenkin. Mutta juuri nyt, kun joka kerta kun itse yrittää mennä päiväsaikaan nukkumaan, vauva herää. Ikäänkuin se vaistoaisi, että nyt äiti yrittää levätä - ääääääh!!!! Muulloin kyllä nukutaan kauniisti. No, hyvä edes niin. Öisin herätäänkin n 3-5 kertaa syömään ja viime öinä on sitten valvottu ja känisty klo 4.00-5.00. Tosi kivaa.

Elämä on jumahtanut neljän seinän sisään; vaihtelua elämään tuottaa lähinnä se, ollaanko ala- vai yläkerrassa... No, onneksi vähintään kerran päivässä pitää lähteä ulos, kun mennään hakemaan isosiskoa tarhasta. Sinne siis.

maanantaina, syyskuuta 27, 2010

Manduca tilauksessa

Kiitos kaikille vinkeistä liittyen kantoliinoihin ja -reppuihin. Ja erityisesti Tarjalle sekä Saaralle liinojen ja reppujen lainasta! Nyt on sitten Manduca tilauksessa.

Ihana syyspäivä oli sekä lauantaina että tänään. Toisesta blogissa löytyykin nyt syksyisiä kuvia.

torstaina, syyskuuta 23, 2010

Jorvista ja synnytyksestä

Lupasin palata synnytykseen ja Jorvin kokemuksiin.

Synnytys käynnistyi tosiaan lapsivesien menolla seiskan aikaan illalla, ja sen jälkeen seisoin suihkussa enkä voinut sieltä poistua, jotten olisi kastellut koko asuntoa. Siinä vaiheessa ei supistuksia ollut vielä lainkaan, ja kuvittelinkin että hommaan tulee menemään koko yö - vähintään. Suihkussa seisoessani Vera tuli kummastelemaan, mitä äiti tekee, ja kun äiti sanoi että nyt vauva taitaa tulla niin - Vera heitti kaikki vaatteet pois ja tuli myös suihkuun seisomaan ja huusi: nyt vauva tulee! Vähänkö huvitti. Siellä sitten seistiin vierekkäin ja odotettiin vauvan tulemista... :)

Soitettiin siitä sitten isovanhemmille, että tulisivat hakemaan Veraa ja heidän tullessaan neito juoksi alasti ympäri kämppää, äiti seisoi puolialasti pyyhe päällä suihkussa ja isä istui rauhallisen oloisena tietokoneen äärellä... no, ei se isäkään oikeasti ollut kovin rauhallinen - meilasi töihin ettei tule seuraavana päivänä ja sen jälkeen juoksenteli kuin päätön kana ympäriinsä etsien tavaroita ja pakaten loppua sairaalakassia. Mikä siinäkin on, että ollaan muka valmistauduttu mutta sitten kaikki on kuitenkin ihan levällään??

No, soitettiin sitten Jorviin ja sanoivat, että jos supistukset eivät ala, niin viimeistään aamulla pitäisi tulla tsekkaukseen. Ei kuitenkaan mennyt kuin puolisen tuntia kun supistukset jo alkoivat tuntua ja puoli yhdeksän aikaan niitä tulikin jo sen verran taajaan, että päätettiin lähteä Jorviin tsekkaamaan tilanne. Meiltä kun on niin lyhyt matka, että jopa edestakaisin ajelu onnistuisi suht vaivattomasti.

Kun tultiin sairaalaan, otettiin meidät sisään; supistuksia oli sen verran usein etteivät lähettäneet - onneksi - meitä takaisin kotiin. Päästiin jo synnytyshuoneeseen samantien alkukontrollin jälkeen, klo 21-22 homma sujui vielä suht rauhallisesti, supistuksia tuli n 3-4 minuutin välein. Mutta sitten alkoi tapahtua ja 22-23 kaikki eteni niin vauhdilla, ettei mamma meinannut pysyä hommassa mukana. Minulle tarjottiin epiduraalia, mutta koska siinä vaiheessa luulin että touhuun menee vielä tunteja, uskoin sinnitteleväni vielä hetken ilman - muutoin ehkä paukkuja ei riittäisi myöhemmin. No, sitten kun todella olisin halunnut sen epiduraalin, tuli supistuksia koko ajan niin ettei sitä enää pystytty laittamaan - ja lopulta kun olisin sen muutoin saanut, minun jo käskettiin ponnistaa!!! Mies-raukkakaan ei pysynyt tapahtumien perässä kun kaikki tapahtui suomeksi ja niin nopeasti. Joko nyt ponnistamaan???

No siinä sitten ponnistettiin 10 minuuttia ja sitten vauva olikin jo siinä - 4 tuntia lapsivesien menon jälkeen. Todella upeaa että kaikki sujui niin nopeasti. Olihan se karmean tuskaista tälläkin kertaa, muttei ainakaan kestänyt kauaa.

Kätilöt olivat todella mukavia ja sympaattisia, kyselivät tarkkaan mitä haluan ja tosiaan olisin sen epiduraalinkin sanut jos olisin halunnut - oma syy siis, että lopulta homma meni ihan luomuna. Osastolla oli aika hiljaista ja saatiin olla rauhassa vauvan kanssa syntymän jälkeen, meille tuotiin pöperöt ja sitten päästiinkin jo lapsivuodeosastolle. Siellä yöhoitaja kävi vielä selventämässä käytännöt ja sitten mies pääsi kotiin. Meillä ei siis ollut perhehuonetta, mutta huoneesa oli vain kaksi sänkyä ja sain olla ensimmäisen yön ja seuraavan päivänkin ihan yksin. Aika luksusta!

Kaikki kätilöt olivat mukavia, kävivät läpi käytäntöjä, neuvoivat imettämisessä kun sitä toivoin ja osallistuivat sen verran kun potilas halusi. Muutoin uudelleen synnyttäjänä sain olla aika rauhassa, paikalla oltiin silloin kun itse sitä toivoin. Etenkin omahoitaja oli todella kiva ja avulias. Ja saatiin peräti ruotsinkielinen omahoitaja, kun heille selvisi, että mieheni ei oikein osaa suomea. Synnytyksessä mukana olleet kätilöt osasivat oikein hyvin englantia, eli muuten sai isäkin selostusta paitsi kaikkein kiireisimmässä vaiheessa.

Toisena yönä sain sitten jo seuraakin, mutta tosiaankin meitä oli vain kaksi samassa huoneessa mikä tuntui mukavalta. Meidät olisi lopulta päästetty jo kahden yön jälkeen kotiin, sillä varauksella että seurattaisiin tarkasti ettei mitään infektioita tulisi vauvalle. Itsestä tuntui kuitenkin turvallisemmalta jäädä vielä yhdeksi ekstra-yöksi ennemmin kuin lähteä kotiin arpomaan, onko kaikki varmasti hyvin vai ei. Meitä ei myöskään mitenkään häädetty kotiin, tosin kolmantena päivänä oli sen verran synnyttäneitä että silloin jo toivottiin että lähdetään - ja lähdettiinkin enemmän kuin mielellään.

Imetykseen suhtauduttiin positiivisesti, muttei mitenkään fanaattisesti, mikä sekin tuntui mukavalta. Lähtiessä mainitsin että vähän on rintatulehduksen oireita ja minulle neuvottiin niin pumppuvuokraamot kuin imetystukilinjatkin. Myös soittaessa Jorviin jo samana päivänä sekä seuraavana päivän, sain asiallista neuvontaa puhelimessa. Lopulta sain myös antibioottikuurin puhelimitse, mikä oli taivaan lahja ettei tarvinnut lähteä päivystykseen turhaan jonottamaan. Päivystyksen puhelinneuvonta toimi muutenkin hyvin, paitsi yhtenä yönä kun siellä oli ollut niin kiireistä etteivät kerenneet soittamaan takaisin (kuulemma 10 synnytystä + jonoa päivystyksen puolella eli ymmärrettävää että puhelinasiakkaat eivät ole ensisijaisia).

Siis kaikin puolin hyvä kokemus, sanoisin. Menisin uudelleenkin. Hyvin kuunneltiin äidin tahtoa ja toiveita, eli jos harkitset Jorvia synnytykseen voin kyllä suositella.

tiistaina, syyskuuta 21, 2010

Ruotsin vaalien jälkimainingeissa

Ruotsissa käytiin sitten eduskunta-, kunnallis- ja maakäräjävaalit. Muihin tosin kuin eduskuntavaaleihin ei juuri ole kiinnitetty huomioita - niin siinä helposti käy, kun vaalit ovat samanaikaisesti.

Porvarihallitus sai mandaatin jatkaa hallitsemista, Rödgröna hävisivät selkeästi Allianssille. Oli tuloksesta poliittisesti mitä mieltä tahansa, voi todeta: Ruotsikin on täten siirtynyt normaalitilaan, jossa mikä tahansa puolue voi voittaa vaalit - ei ainoastaan demarit - koskaan aiemminhan ei Ruotsissa demarit ole hävinneet kaksia vaaleja peräkkäin. Tämän kertainen tulos oli demarien huonoin sitten yleisen äänioikeuden 1921.

Eniten huomiota on kuitenkin kiinnitetty maahanmuuttokriittisen puolueen Sverigedemokraattien menestykseen. 5,7% kannatuksellaan puolue selvitti tiensä kirkkaasti yli 4% äänikynnyksen ja pääsi eduskuntaan peräti 20 edustajalla 350:sta. Ruotsalaiset ovat olleet shokissa ja osoittaneet mieltään rasistisen puolueen pääsystä valtiopäiville. Jokseenkin hämmentävää mielestäni, kun kaikki mielipidetiedustelut osoittivat näin käyvän, muualla Euroopassa näin on käynyt jo ajat sitten ja tuo osuus kuitenkin kaikista äänistä on eurooppalaisittain aika matala.

Onhan se valitettavaa, mutta ei mitenkään yllättävää. Enemmänkin yllättävää on se, ett tässä meni näinkin kauan. Norjassa ja Tanskassa maahanmuuttovastaiset puolueet saavat n 15-22 % osuuden äänistä, Suomessa persuille on ennustettu 9-10 % kannatusta. Minusta olisi ollut yllätys, mikäli Sverigedemokraterna EI olisi päässyt eduskuntaan. Ruotsalaiset ilmeisesti ovat kuvitelleet tähän asti vain olevansa niin suvaitsevaisia, ettei tämä ongelma kosketa heitä. Muutoin en voi käsittää tätä asian aiheuttamaa hysteriaa. Jälleen kerran osoitus ruotsalaisten kuvitelmasta olla muita maita erinomaisempia...

Rödgröna ovat peräti menneet niinn pitkälle että vaativat uusia vaaleja. Anteeksi mitä?? Demokratiassa on se huono puoli tietysti, että poliitikot eivät voi määrätä miten kansalaisten pitäisi äänestää. Mutta luulevatko demarit todella, että uudet vaalit järjestämällä rasistit eivät yhtäkkiä saisikaan yli 4% äänistä??? Tämähän on demokratian halveksumista. Kun tulos ei miellytä, järjestetään uudet vaalit! Kas kun ei vaihdeta kansaa... Eikö aiheellisempaa olisi miettiä, MIKSI kansalaiset äänestävät kuten tekevät, ja mitä niille syille voisi ja pitäisi tehdä?

Porvarihallitus on päättäväisesti kieltäytynyt tekemästä yhteistyötä Sverigedemokraattien kanssa, ja kosiskelee nyt Ruotsin vihreitä tukemaan omaa politiikkaansa. Vihreät ovatkin yhtäkkiä ratkaisevassa asemassa ja heillä on varaa valita. Tähän mennessä he tosin ovat kieltäytyneet yhteistyöstä, vaikka vaihtoehtona olisi Sverigedemokraattien vallan kasvu. Saa nähdä mitä tapahtuu jatkossa.

Joka tapauksessa täytyy sanoa, että kaikkien muiden puolueiden kieltäytyminen yhteistyöstä rasistien kanssa on suoraselkäistä toimintaa - mitä Suomen politiikasta ei voi sanoa. Suomessahan persujen nouseva kannatus on saanut muut puolueet omaksumaan persujen retoriikkaa ja kiristämään kantojaan maahanmuuttoon. Muut paitsi vihreät ovat valmiita hyväksymään, tai eivät ainkaan ole kieltäneet mahdollisuutta hallitukseen menoon persujen kanssa. Aivan samoin on käynyt Tanskassa. Onneksi edes Ruotsissa siis pidetään edelleen kiinni liberaalista ja suvaitsevaisesta linjasta.

***

Ps. voisitko kuvitella Suomessa vastaavaa spontaania mielenosoitusta rasismia vastaan? En minäkään.

Ps2. Aivan käsittämätöntä, ettei kaikkia ääniä ole edelleenkään laskettu. Todella toheloa. Tiesitkö, että Ruotsissa ennakkoäänen saa kumota äänestämällä uudestaan vaalipäivänä? Ei yhtään ihme että ääntenlaskenta kestää ja kestää...

lauantaina, syyskuuta 18, 2010

Ensimmäiset 10 päivää

No niin. Vihdoin taas täällä. Aika haipakkaa ollut tämä ensimmäiset 10 päivää. Se fakta, että kotiinpaluun jälkeen mulla on ollut kuumetta useana päivänä ja olen maannut hampaat kalisten peiton alla kykenemättä muuhun kuin pitämään vauvan hengissä, ei ole juurikaan auttanut kotielämän kaaokseen. Toisaalta, silloin kun olen ollut terveenä, homma on pyörinyt jokseenkin ok.

Mistäs päästä sitä edes aloittaisi, nyt olisi niin paljon juttua...

Vauvalla ei vielä varsinaisesti ole ryhtmiä, joten kaikkeen on varauduttava. Välillä on 2-3 tunnin imetyssessioita, jolloin olen aikalailla kiinni sittiäisessä enkä paljon muuhun pysty. Onneksi mies on tosiaan ollut isyyslomalla kotona (vaikkakin käynyt työtapaamisissa silloin tällöin) joten käsiä on ollut riittämiin. Mutta kyllä tällä hetkellä ihmettelen niitä äitejä, joilla on useampia lapsia kotona, että jos tällainen 2 tunnin imetysputki on päällä, miten voi huomioda isompaa lasta? Vai onko sitten vaan huomioimatta? Vai antaako vauvan huutaa? Tietysti isompi lapsi väkisin oppii kärsivällisyyttä, kun kaikkea vaan ei saakaan ihan heti - mikä lienee ihan terveellistä lapselle, joka on tottunut olemaan maailman napa.

Nukkumisen suhteen ollaan yhtä arvaamattomia. Välillä vedetään usean tunnin tirsat (kuten juuri nyt on meneillään), mutta sitten tosiaan saatetaan tankata rinnalla tuntitolkulla. Onneksi yöt ovat aika rauhallisia, viime yönä ei ollut kuin yksi syöttömaraton klo 4.45-6.00. Muutoin herättiin pari kertaa 15 minuutin ruokailuun ja yleensä saan kuitenkin nukkua sen n 6 tuntia yössä.

Varmaankin jonkinlainen rytmi jossain vaiheessa löytyy, kunhna nyt tuota ikään tulee vähän lisää. Ekoja kertojakin on ollut jo monia: ekaa kertaa oltiin kävelyllä kun itse pääsin vihdoin ulos viime tiistaina, ekaa kertaa kylvyssä, neuvolassa, kokeiltiin tuttiakin jo, autonistuimessa on oltu monta kertaa ja käyty jopa Sellossa eilen. Se jäi sitten aika lyhyeksi reissuksi, kun osui se ruokailuvaihde juuri sitten siihen päälle. Kantoliinaa on kokeiltu sekä manducaa ja molemmissa vauva viihtyi erinomaisesti. Niistä lisää tuonnempana.

Isosiskon reaktiot ovat olleet moninaiset. Ensi alkuun tapahtui se tyypillinen mitä olin pelännyt - vahinkoja tuli housuun, niin isoja kuin pieniäkin. Se onneksi loppui parin päivän jälkeen. Samalla myös käytöksestä tuli vielä aiempaakin lyhytpinnaisempaa. Kärsivällisyyttä on nolla, nada, niente. Kun joku ei mene niinkuin pitäisi niin hermostuminen tapahtuu kahdessa punaisessa sekunnissa. Tämä toisaalta voi myös kuulua yleisesti 3 vuotiaan uhmaan. Yöllä ei enää pääsekään äitin ja isän väliin nukkumaan, kun siinä on nyt vauva (ei, 3 vuotias ei tosiaankaan voi nukkua 10 päivää vanhan vauvan vieressä), ja yksi yö istuttiin nurkassa ja itkettiin. Se otti kyllä äidin sydämestä. Keksittiin luova ratkaisu ja isosisko pääsi isin viereen lattialle patjalle ja oli siinä tyytyväinen. Muutenkin äidillä ei ole enää aikaa, kun äiti on kiinni vauvassa - aikamoinen muutos siitä, että viimeiset 9 viikkoa äiti on ollut jakamattomasti käytettävissä siihen, että äiti on aina toisaalla... Onneksi on isä. Isästä onkin tullut poppis leikki-isi nyt, kun on hänen vuoronsa hoitaa isompi lapsi. Hyvä niin.

Sitten toisaalta, isosisko on ollut aivan innoissaan vauvasta, jaksaa leperrellä ja silitellä ja taputella ja ihailla. Vauva on kiinteä osa perhettä ja Vera on tosi ylpeä isosisko, ja esitteli vauvaa innoissaan kun kävin Veraa hakemassa tarhasta. Vera auttaa vaipanvaihdossa ja tulee aina sanomaan kun vauva itkee, että "äiti äiti vauvalla on nälkä".

Että kyllä tämä tästä ja loppujen lopuksi aika vähällä isosiskokin on hyväksynyt vauvan osaksi perhettä, eikä ainakaan vielä ole ollut palauttamassa takaisin :)

Katsotaan sitten ensi viikolla kun mies menee töihin ja jättää meidät selviytymään keskenään..... huhhhuh.

Seuraavalla kerralla lisää Jorvista ja synnytyksestä.

tiistaina, syyskuuta 14, 2010

Elonmerkkejä...

Kiitos ihan hurjasti kaikista kommenteista! Palaan vielä tarkemmin tähän ensimmäisen viikon härdelliin kunhan jaksan, ehkä jo tänään.

Niille jotka ovat kuvista kiinnostuneita, niitä löytyy nyt toisesta blogista. Sinne tarvitaan tunntukset, ilmoita jos haluat sellaiset.

lauantaina, syyskuuta 11, 2010

Uutisia

Kyllä, täällä on tapahtunut. Pieni poikamme syntyi viime tiistai-iltana vauhdilla, vedet meni klo 19, mentiin sairaalaan yhdeksältä ja 23.15 oli pieni mies tullut maailmaan.

Sairaalasta päästiin kotiin eilen ja sen jälkeen onkin sitten ensimmäinen rintatulehdus, kivirinnat ja kaikki muut mahdolliset imetysvaivat jo koettu. Tänään en ole juuri päässyt sängystä ylös. Siksipä en tässä ole kerennyt paljoakaan kirjoittelemaan... aika näyttää miten selviämme tämän hetkisestä kaaoksesta. Lopulta varmaan ja toivottavasti hengissä.

Pikkuinen mies on kuitenkin ihana :)

maanantaina, syyskuuta 06, 2010

D-day

Tänään on siis SE päivä, vielä joitain tunteja aikaa keretä tämän päivän puolella... mutta ei lupaavalta näytä.

Onko joku täällä kävijöistä käyttänyt pesupähkinöitä? Ostettiin niitä viikonloppuna Ruohonjuuresta ja testasin ekaa kertaa eilen, mutta mun mielestä pyykki tuoksuu omituiselta - ja erityisesti käytetyt pähkinät, joita siis pitäisi voida käyttää uudestaan, haisevat suorastaan pahalta. Olenko tehnyt jotain väärin vai kuuluuko tämä asiaan... vähän ärsyttää nimittäin.

sunnuntaina, syyskuuta 05, 2010

Katse oikeaan mars

Vera on tykännyt jo pitkään esiintyä ja tanssia ja tehdä kaikenmaailman piruettiliikkeitä. Niinpä tuumin, että voisi olla kivaa mennä johonkin tanssi/jumppa/voimisteluryhmään. Ajatuksena, että siellä saisi pomppia ja tanssia musiikin tahtiin samanikäisten seurassa. Kuulostaa kivalta, eikö?

No, tänään oli sitten voimisteluseuran ensimmäinen tunti ja sinne mentiin innostuneesti (vaikkakin vähän väsyneenä, koska nykyään kotipäivinä ei suostuta nukkumaan päiväunia). Siellä ei sitten saaneet olla vanhemmat mukana, vaan lapset jätettiin ohjaajien kanssa keskenään. Ryhmä oli 3-6 vuotiaille, mutta jaettu kahtia, eli oletettavasti 3-4 vuotiaat keskenään. Ohjaaja sanoi, että jos tulee joku hätä on hyvä että vanhempi on lähettyvillä. No, odottelin ulkopuolella tunnin ajan ja oletin että kaikki oli mennyt hyvin kun sieltä ei mitään kuulunut.

Tunnin aikana kuuntelin hiukan epäilevänä sisältä kuuluvia ohjeita "katse oikeaan", "katse vasempaan", "hypätään", "hyvä tytöt", ei musiikkia, pelkkiä käskyjä... Eihän 3 vuotiaat edes tiedä mikä on oikea tai vasen?!! Ohjaajista osa oli venäläisiä ja lapsista hyvin monet. En halua olla ennakkoluuloinen, mutta touhu kuulosti kovalta valmennukselta venäläiseen malliin.

Kun tunti sitten oli, Vera tuli pelokkaan näköisenä viimeisten joukossa ulos. Sanoi ettei osannut. Ettei osannut, 3v!! Ohjaaja kertoi, että alussa oli mennyt hyvin, mutta sitten oli tullut vähän vaikeita juttuja ja äitiä ja isää ikävä (missä äiti?) ja lopun tuntia Vera oli istunut yhden ohjaajan sylissä. Olen aika järkyttynyt, ettei äitiä siinä vaiheessa haettu, vaikka ohjaaja selittikin, että yksi tunti on hyvä katsoa jos se siitä menisi. Hirveää talvisotameininkiä! Ja Vera sentään on päiväkotilapsi, joka on tottunut muiden seuraan ja yhteistoimintaan eikä yleisesti mitenkään kauhean pelokas, vaikka ehkä alussa ujo uudessa seurassa. Kyllä minä olisin olettanut, että äiti haetaan paikalle, kun kerran pyydettiin odottamaan lähettyvillä.

Meillä ei oikein ole tuuria näissä harrasteissa. Viime keväänä oltiin ruotsinkielisessä knatterytmikissä jossa kaikki tehtiin vetäjän ehdoilla. 2 vuotiaat lapset eivät olisi saaneet juosta ympäriinsä, vaan piti istua sylissä ja laulaa ja leikkiä siten mitä ohjaaja oli päättänyt (kenties ok 1 vuotiaalle muttei yhtään sopivia juttuja 2 vuotiaalle). Ohjaaja häiriintyi lasten käytöksestä. Nyt sitten tämä.

Tuntuu ihan kummalliselta, ettei tunteja tehdä lasten ehdoilla? Luulin että voimistelu 3 vuotiaalle olisi kivaa hyppimistä, ei mikään armeijaleiri. Tämän tunnin perusteella tuntui, että vanhemmat alkavat harjaannuttaa lapsiaan 3 vuotiaasta telinevoimistelun huipulle. Haloo.

Kuulemma on ok, että minä menen seuraavalla kerralla tunnille mukaan jos halutaan vielä tulla. No taatusti menen, jos vielä ylipäänsä osallistutaan. Rahat saa kuulemma takaisin jos ei haluta enää osallistua. Hyvä sentään. Tarkoitus ei ihan ollut laittaa lapsiparkaa venäläiselle harjoitusleirille kohti telinevoimistelun maailmanmestaruutta. Helvetti sanon vaan, ihan hulluja ovat. Onko tämä jotenkin suomalaista tehdä naama irvessä juttuja pienestä pitäen vai onko meillä tosiaan ollut vaan huono onni? Jotenkin vaikea kuvitella että Ruotsissa olisi vastaavaa... tämähän olisi suorastaan lapsiparkojen kiusaamista.

Oltiin sitten vielä kylässä tänään päiväkotikaverin luona (onneksi siellä sentään oli tosi kivaa :), ja hänen äitinsä kertoi että heillä oli ollut tosi onnistunut tanssitunti, eri paikassa. Sinnekään ei saanut vanhemmat mennä mukaan mutta lapsi oli jälkeenpäin ihan innoissaan. Ajattelin että jos vaikka sitten kokeilisi sitä. Varsinkin jos pääsisi kaverin kanssa samalle tunnille, olisi sitten myös joku tuttu siellä.

Toisaalta Vera jälkeenpäin väitti, että haluaa mennä jumppaan uudelleen. Mutta voiko 3 vuotiasta uskoa?

lauantaina, syyskuuta 04, 2010

No news

No news.... ennenaikaisia supistuksia tulee tiheää tahtiin mutta edelleen täällä sinnitellään. Viime yönä kuvittelin jo, mutta ei. Pitäisi kai lakata odottamasta, niin sitten se ehkä vain yhtäkkiä tapahtuisi. En vaan tiedä miten sen kärsimyksen taas kestää, on se niin karmaisevaa puuhaa koko synnytystouhu. Senkin takia vaan toivoo, että olisi jo ohi. No, maksimissaan siis 2 viikkoa jäljellä, ja eilenkin oltiin vielä kylässä kavereilla ja muutenkin yrittänyt sopia joitakin menoja ettei nyt elämä ihan pysähtyisi. Tänään oltiin peräti Eläinmuseossa..

Huomasinpa tässä vakiblogeja lukiessani että olin saanut kunnianosoituksen! Sepäs mukavaa, kiitos Elvira! Laitan 7 faktaa piakkoin.

Ps. en taida kuitenkaan kyetä elämään 6 vaatteella koko syyskuuta.. ainakin se tuntuu päivien kuluessa yhä haasteellisemmalta. Vaikka en edes laskisi niitä sairaalavaatteita mukaan :) Itse asiassa, mulle varmaan sopisi paremmin joidenkin haasteesta muokkaama versio: käyttää kaikkea, mitä kaapeista löytyy. Tämä voisi olla hyvinkin loppuvuoden versio, jossa vuoden lopussa veisi kirpparille sellaiset kuteet joita ei ole tullut käytettyä yrittämisestä huolimatta (kesävaatteita ei ehkä voisi laskea tähän mukaan kuitenkaan). Mutta ehkä imetysaika ei ole sopivin tämmöiseen(kään) haasteeseen...

tiistaina, elokuuta 31, 2010

39 ja kuusi vaatetta

Täällä vaan ollaan edelleen. Vielä 6 päivää laskettuun aikaan ja olo on vähän kypsynyt ja levoton. Joka päivä tulee kyllä nukuttua päikkärit, mutta sitten illalla ei uni tulekaan. Ehkä tämä on sitten valmistautumista iltapirteään vauvaan ...? Joka tapauksessa ei millään enää jaksaisi odottaa. Tämä suomalainen tosi aikainen kotiin jääminen alkaa nyt aiheuttaa vähän ärsyyntymistä - olenhan ollut kotona jo kaksi kuukautta, kun lomat lasketaan mukaan (no kuka käski jäädä lomalle mutta toisaalta, olisko ollut kivaa olla heinäkuussa töissä??). Äitiysloman alkaminen 5 viikkoa ennen laskettua aikaa on kieltämättä suht aikaisin... Ruotsissahan vastaavaa ei ole, vaan töitä voi ja saa tehdä niin pitkään kuin haluaa ja moni tekeekin. Yleisesti kotiin jäädään 2-3 viikkoa ennen laskettua aikaa. Tietysti jos vauva päättää tulla etuajassa, voi olla että sitten saakin mennä suoraan töistä synnyttämään...

Uusi musta on heittänyt haasteen jo aiemmin, eli pitäisi valita 6 vaatetta jolla selvitä koko syyskuu. Ohjeet menevät näin:

Kuuden vaatteen säännöt:

1. Valitse korkeintaan kuusi vaatetta, joita käytät syyskuun ajan eli 1.-30.9. Myös legginsit, neuleet ja topit ovat vaatteita. Vaatteita saa siis olla myös vähemmän kuin kuusi.
2. Kuuteen vaatteeseen ei lasketa alusvaatteita, päällystakkeja, sukkahousuja, huiveja, kenkiä, koruja, hattuja, hansikkaita jne.
3. Kuuden vaatteen lisäksi saa käyttää erikseen myös urheiluvaatteita, yövaatteita ja bilevaatteita. Näissä kuitenkin kehotetaan tarkkaan harkintaan ja minimalismiin - miten tiukasti, siitä päätät itse. Jos sinulla on kaksi täysin samanlaista ja samanväristä vaatetta, ne voidaan laskea yhdeksi.
4. Luo ja julkaise omat sääntösi, jos tämä määritelmä ei sinulle sovi.

Itselleni tuskin tuo aiheuttaa ongelmia, koska viimeisillään raskaana/juuri synnyttäneenä päälle ei muutenkaan mahdu juuri mitään. Taidan olla selvinnyt noin kuudella vaatteella ihan pakosta jo elokuun.

Onnistuisitko sinä? Onko tämmöisessä yrityksessä ylipäänsä mielestäsi mitään järkeä?

torstaina, elokuuta 26, 2010

Odottelua

Niin se mies meni Tukholmaan ja täällä ollaan kädet kyynärpäitä myöten ristissä ettei synnytys alkaisi ennen lauantai-iltapäivää. Toisaalta närästää vaan niin pirusti ettei tätä kovin kauaa jaksaisi... ja aikamoisia ennakoivia supistuksiakin on jatkuvalla syötöllä... mutta eipä tätä onneksi kauaa enää olekaan, vaikka menisi yliaikaiseksikin niin loppu häämöttää. Tänään oli taas neuvola, eipä mitään uutta. Kaikki arvot kohdallaan ja hemmo oikein päin odottelemassa ulostuloa. Peppua tunkee kylkiluihin niin että kylkiluut rutisee ja iho on pinkeenä.

Mietityttää muuten, kenet ottaisin synnytykseen mukaan jos mies ei pääsisi...? Kenet sinä ottaisit?

Kiitos hirmusti vinkeistä liittyen kantoliinoihin ja reppuihin. Tuo Manduca kuulostaa tosi hyvältä. Tsekkasin kaikki käytettyjen tavaroiden saitit (Tori, Huuto, Kaksplus markkinapaikka sekä Netcycler - unohdinko jonkun?) mutta hinnat pyörivät niissäkin n 60-70 euron paikkeilla. Aika kallista käytetyksi tavaraksi mun mielestä, kun uutena repun saa 100 eurolla. Kertonee sekin tietysti siitä, että reppu on tosi suosittu.

Tällä viikolla on peräti harrastettu kulttuuria: on oltu miehen kanssa Espoon Cinessa katsomassa saksalaista indie elokuvaa Shahada - koskettava - ja huomenna ehkä mennään Veran kanssa Espoopäivään ja Taiteiden yöhön jos jaksetaan. Verallahan on perjantaina kotipäivä. Niin, jos ei siis olla laitoksella...

maanantaina, elokuuta 23, 2010

38

Tänään alkoi viikko 38. Mies lähtee keskiviikkona Tukholmaan yhdistetylle työmatkalle ja kaverin häihin ja palaa lauantaina - toiveissa siis, että synnytys käynnistyisi joko ennen tai jälkeen... Maha ei kyllä vielä ole laskeutunut, joten ehkä tässä vielä saadaan odotella. Painaa ylöspäin vaan niin vimmatusti. Viime viikolla oli taas neuvola, jossa todettiin että kyllä se on ihan oikeinpäin ja tulossa (terveydenhoitaja osaa hommansa vaikkei lääkäri osaisikaan). Nythän näitä käyntejä on viikottain - luin tässä yhtenä päivänä vanhat merkinnät Veran odotuksen vikalta kuukaudelta ja Tukholmassa oli hyvä jos reilun 2 viikon välein. Parempi palvelu täällä siis. Ei ole kuitenkaan täälläkään mittailtu miten suuri vauva olisi, kuulemma vasta sitten aletaan tsekata jos menee yliajan. Painoa mulle ei ole tullut lisää enempää kuin keskiarvo, joten ei ainakaan sen puoleen pitäisi olla huolta (tällä makean määrällä se on todellinen ihme).

Sitten tässä on tajuttu että jonkinlainen menopeli kahdelle lapselle olisi varmaan hyvä. Vai?? Miten te muut kahden pienen lapsen vanhemmat olette selvittäneet tämän kuljetuskysymyksen? Sellainen lauta hommataan varmaan Veran vanhoihin vaunuihin - mutta niitä vaunuja ei voi käyttää sohjossa tai lumessa, kun niissä etupyörät on sellaiset kääntyvät (Teutonia). Me kun asutaan täällä "maalla" nykyään niin vaunujen pitäisi olla suht isopyöräiset. Enkä tiedä suostuuko Vera muutenkaan aina seisomaan laudalla vaan pitäisikö myös olla istumavaihtoehto..?

Myös kantoliinaa olen miettinyt. Viimeksi meillä oli Babybjörn enkä tykännyt yhtään, huono selälle - se oli tosin se simppeli malli mutta silti en usko että haluan edes sitä paremmin selkää tukevaa mallia tällä kertaa. Kantoliinalla on kiihkeät puolestapuhujansa, itse vähän epäilyttää se sitomishässäkkä. Views? Oppiiko sen nopeasti? Olisihan se aika kätsy.

***
ps. kiitos kommenteista edelliseen purkaukseeni, todella hyviä & pitkiä mietteitä. Palaan asiaan pian!

torstaina, elokuuta 19, 2010

Päiväkotipohdintaa osa 100

Mä edelleen kirjoitan tästä päiväkodista kun mun mielestä tää on vaan niin mielenkiintoista miten ihmiset ajattelee.

On älyttömän yleistä että mun ruotsalaiset tutut, joilla on useampia lapsia ja niistä vanhemmat on päiväkodissa, päivittelee kuinka raskasta niiden kanssa on ja hihkuu onnesta että nyt alkoi loma, kun lapsi menee päiväkotiin ja pienemmän kanssa voi jäädä keskenään kotiin. Että VIHDOIN ja nyt saa olla rauhassa. Suomessa en ole törmännyt samaan ollenkaan samassa määrin.

Välillä mä mietin, että miks helkutissa ihmiset haluaa lapsia jos se on niin vaikeeta ja raskasta ja se on niin ihanaa, kun taas vihdoin saa viedä lapsensa päiväkotiin. Eihän kukaan tänä päivänä pakota tekemään lapsia. Olenko mä vaan kauhea natsi vai oletteko te yhtään samaa mieltä? Siis mä ymmärrän ihan hyvin että viedään päiväkotiin ja niinhän mä itsekin teen (päivittäiset päikkärit on muuten NIIN ihana juttu :)! Mutta jos asenne on koko ajan se, että siitä isommasta on vaan kamalasti vaivaa niin on se musta vähän kumma... ?? ...mutta sitt kuitenkin, mitä se mulle ylipäänsä kuuluu mitä ne muut ajattelee ... :)

Meillä kanssa joudutaan nykyään taistelemaan niin päiväunien, iltaunien, pöydässä istumisen (se ei TODELLAKAAN onnistu), television ja videoiden katsomisen, makean syömisen, yleensä syömisen jne jne kanssa, joten en tosiaankaan väitä etteikö 3 vuotias riiviö voisi olla, no riiviö, mutta silti, on meillä kuitenkin pääasiassa ihan kivaa...! Miten muuten te muut, saatteko te 3 vuotiaan lapsen istumaan ruokapöydässä paikallaan? Meillä ei onnistu nykyään edes puoli minuuttia. Onhan siinä päiväkodissa se(kin) hyvä puoli, että siellä oppii sentään käytöstapoja (kamalaa ettät ähän on tultu!)- siellä kai porukan paine pistää myös nämä pahimmat väkkärät syömään rauhassa edes kerran päivässä ;)

Muuten, edelliseen postaukseen liittyen, eilen tapahtui myös hauska kielikukkanen. Yksi cd oli niin naarmuuntunut että totesin, että sillä saanee heittää vesilintua. Vera siihen "miksi lintua? miksi heittää lintua?" Selitä siinä sitten, ettei äiti oikeasti meinaa heittää videolla lintua....

***

ps. mulle voi kyllä sanoa että mun mielipiteet on ihan peestä ... ja ehkä mä totean samoin kunhan se kakkonen saapuu että ihanaa kun isompi on päiväkodissa - sanokaa mulle sitten että parempi olla hiljaa asioista mistä mitään ei tiedä ;)

tiistaina, elokuuta 17, 2010

Lisää päiväkoti- sekä vauvapohdintaa

Lukaisinpas sitten Kaksplussan Mimmun ehdotuksesta ja siellä tosiaan oli eri maita vertaileva juttu missä vaiheessa lapset viedään päiväkotiin ja miten hoito järjetetään. Esimerkeiksi oli länsimaista otettu Belgia, Iso-Britannia, USA, Venäjä. Kaikissa näissä haastatteluissa todettiin, ettei vanhemmille tulisi mieleenkään ottaa isompaa lasta pois päiväkodista/esikoulusta kun perheeseen syntyy toinen lapsi. Näinhän on siis myös Ruotsissa. Suomalainen tapa tuntuu olevan todella poikkeus, jolle ei ymmärrystä heru. Haastatellut kokevat, että on väärin isompaa lasta kohtaan että hän joutuu pois kavereidensa seurasta ja virikkeellisestä ympäristöstä.

Ja kyllä on myös huomannut miten Vera on viihtynyt päiväkodissa nyt taas reilun viikon. Sinne mennään mielellään ja välillä saa taistellen raahata pois, kun tosiaan kaverit vielä jäävät sinne - meillähän haku siis tapahtuu normaalisti 15-15.30 aikaan. Ainoastaan yhtenä aamuna ei olisi huvittanut mennä päiväkotiin, mutta kuulemma sillonkin oli mennyt alkukenkutuksen jälkeen hyvin (eihän sitä itseäkään aina huvittanut mennä töihin :) Kotipäivä perjantaina oli myös aikamoisen mukava, ihanaa ettei ole kiire - vaikkei oikeastaan päiväkotipäivänäkään nyt ole ollut suuremmin kiirettä, vaan aamutoimet on voitu ottaa tosi rauhallisesti.

Vera on ollut viime aikoina aika kiinnostunut tulevasta vauvasta. Saa nähdä kuinka kauan innostus sitten todellisuuden tullen kestää. Nyt kuitenkin vauvalle on juteltu ja mahaa pärisytetty huulilla, pussailta ja tänään saatiin vauvalle lahjaksi pehmohiiri joka päätyi lainaan isosiskon viereen unille. Toivottavasti tämä hoivavietti edes vähän jatkuisi myös vauvan tultua.

Tänään kokeiltiin miten vauvanukkea imetetään, Vera tässä juuri totesi että "mulla on pikkuset rinnat". Ja että äitillä on isot rinnat. Jaa-a. Yhtenä päivänä kaverilta saatuja käytettyjä bikinejä kokeillessa myöskin Vera kommentoi että bikinit eivät sovi koska hänellä on pienet rinnat. Lapsen suusta tulee parhaat jutut...

Maailman paras maa?

Mielenkiintoinen vertailu Newsweekissa - Suomi on sitten rankattu maailman parhaaksi maaksi elää.. kyllä meidän kelpaa. Huomaakohan ruotsalaiset ;) Ruotsi oli päässyt kolmanneksi. Niin no, senhän tiesinkin jo että pelkkä koulutuksen taso nostaa meidät muiden pohjoismaiden ohi niin että heilahtaa. Terveyden suhteen Ruotsilla onkin korkeammat pisteet (Suomi vasta 17. ja Ruotsi kolmantena, huom. yhdessä Espanjan kanssa), quality of life on Ruotsissa vähän alhaisempi kuin Suomessa (Norja on tässä maailman paras) mutta sekä economic dynamism että political environment on Ruotsilla paremmat - viimeksi mainittu peräti maailman paras.

Norja on kokonaisuudessaan kuudes ja Tanska kymmenes. Tutkimus löytyy kokonaisuudessaan täältä

Mutta missä on maailman onnellisimmat ihmiset? Ei taatusti Suomessa. Osattaisiinkohan me suomalaiset olla myös onnellisia oikeasti siitä mitä meillä on? Sitä miettiessä voi vaikka kuunnella tätä

maanantaina, elokuuta 16, 2010

Vierailu sairaalaan

Eilen oli sitten vierailu synnytyssairaalassa. Olemme menossa Jorviin, koska se on niin lähellä. Mukavaa on ollut että kaikki, joiden kanssa olen keskustellut ja jotka ovat synnyttäneet Jorvissa, ovat kehuneet kovasti. Moni on ollut myös vähän negatiivinen ja ihmetellyt miksi Jorvi - mutta näillä skeptikoilla ei ole ollut omakohtaista kokemusta Jorvista. Tuntuukin, että Jorvilla on huono maine, joka ei varsinaisesti perustu mihinkään todelliseen.

Ellikin kommentissaan kyseli Suomen ja Ruotsin synnytyssairaaloiden eroista, joten tässä vähän omia huomioita eilisestä käynnistä.

Homma vaikuttaisi suht samanlaiselta, tosin koska nyt ollaan menossa isoon sairaalaan ja viimeksi oltiin pienessä yksikössä, vertailu on hieman hankalaa. Tukholmassahan meillä oli paikka BB Stockholmissa, joka on hyvin pieni yksikkö. Aiemmin siellä ei hoidettu kuin ns. normaaleja synnytyksia, eli viikoilla 37-41 synnyttäviä yhden lapsen odottajia, mutta nyt näköjään ovat alkaneet ottaa vastaan myös suunniteltua keisarinleikkauksia sekä kaksosia ja ennenaikaisia synnytyksiä. BB Stockholm on osa Danderydin sairaalaa, mutta oma erillinen yksikkönsä. Siellä on totaalinen vierailukielto.

Eilinen Jorvin kierros oli ihan ok, suurin osa muista osanottajista oli ensisynnyttäjiä. Valitsin ruotsinkielisen esittelyn, jotta mieskin jotain ymmärtäisi. Monet olivat huolissaan ruotsinkielisen palvelun saatavuudesta (ihan syystä) ja muutama oli Hangosta ja Tammisaaresta asti. Sieltähän lakkautettiin synnytyssairaala. Ei kateeksi käy, puolentoista tunnin matka sairaalaan ensisynnyttäjällä. Mistä sitä muka tietää milloin sitä pitää lähteä? Ehkä heitä ei kovin helpolla kotiin käännytetä, kun matka on moinen. Toisaalta, puolentoista tunnin matka lienee monessa osaa maata ihan tavallinen.

Alunperin olin ajatellut että otamme perhehuoneen jos vain sellaisen saamme, mutta nyt sen nähtyämme ja ohjeet luettuamme, enpä tiedä. Aika karu oli sekin. Taitaa olla paras vaan yrittää kotiutua mahdollisimman pian. Veran kanssa oltiin sairaalassa kolme yötä, ja se oli kyllä aika ihanaa aikaa (jättemysig, sanoisi ruotsalainen). Jos tällä kertaa selviäsi vähemmällä ajalla. Kuulin juuri yhdeltä neljännen lapseen synnyttäneeltä, että oli lähtenyt kotiin samana päivänä ja seuraavana päivänä ollut jo kattoremonttihommissa... hmmm ehkä musta ei ole ihan semmoiseen kuitenkaan. Tietysti kurjaa sitten, jos jostain syystä kotiin ei ihan heti pääse. Perhehuoneessa kuitenkin oletetaan että isä on paikalla koko ajan, ja sitähän ei ihan voi meidän tapauksessa taata.

BB Stockholm oli siis tosiaan hyvin kodinomainen, pieni yksikkö, ainoastaan perhehuoneita, vierailukielto. Ja nyt odottaa siis mahdollisesti 3 hengen huone, vieressä jonkun suku ja koko ajan huutava vauva, joku joka esittelee synnytysviedoita ja joku jota ommellaan verhon takana, kuten yhdelle kaverille oli käynyt... vähän kyllä epäilyttää. Toisaalta positiivista on se, että synnytys- ja lapsivuodeosasto (vai mikä sen nimi on?) on erikseen eli lapsen saatuaan ei tarvitse kuunnella viereisen huoneen synnytystuskia (kuten viimeksi kävi).

Kätilöt vaikuttivat todella mukavilta, joten sen puoleen jäi kyllä hyvä mieli. Ja ammattitaitoisiahan nuo ovat, eikä siis kielen puoleen tarvitse tällä kertaa jännittää, ja muutoinkin suurin piirtein tietää mistä tässä jutussa on kyse - ainakin luulee tietävänsä; synnytyksethän ei välttämättä ole lainkaan samanlaisia.

Ehkä teillä muilla Ruotsissa synnyttäneillä on erilaisia kokemuksia ruotsalaisista synntyssairaaloista, Danderydista, Karolinskasta tai Södersjukhusetista?

tiistaina, elokuuta 10, 2010

Neuvolassa

Nyt raskauden loppuvaiheessa onkin neuvolakäyntejä viikottain. Tänään oli kolmas ja viimeinen lääkärikäynti. Lääkäri on kyllä niin nuori että ihan huvittaa, onneksi mulla on kyseessä jo toinen raskaus, jos olis ekakertalainen niin kokemattomuus kyllä enemmän hirvittäisi. Meinaan, lääkäri on niin nuori, että sen on ihan pakko olla vastavalmistunut - ja itseäni siis aikalailla nuorempi :) Otteet on välillä vähän kovakouraiset (tuskin tarkoituksella mutta silti) ja esim. vauvan asennosta kysyessä viittaa neuvolan terveydenhoitajaan, että kyllä hänen silmämääräiseen ja vatsan päältä kokeiltuun arvioonsa voi luottaa. Hmm, näin varmaan onkin, mutta ei se kyllä luottamusta lääkäriin lisää...

No, kuten aiemmin sanottua, Ruotsissa lääkärikäyntejä ei ole lainkaan, joten nämä nyt on pelkkää extraa joka tapauksessa. Ja kuten yksi kaverikin totesi, jostainhan niiden lääkäreidenkin on aloitettava... ehkä parempi että minä olen koekaniinina, kuin joku pelokas ensikertalainen :)

Neuvolan"täti", terveydenhoitaja - onko ne myös kätilöitä, tiedättekö? - on kyllä osaava ja kokenut joten hyvissä käsissä olen tuntenut olevani. Ja tässäkin huomaa, että kun on toinen raskaus menossa niin ei niin paljon tukea tarvitsekaan vaan tämä menee aikalailla omalla painollaan niin kauan kun ei mitään erityistä huolta ole.

Aamulla tuli muuten hirveä kiire, Vera oli päiväkodissa vasta puoli kympiltä ja juuri ja juuri ehdin ajoissa neuvolaan. Se on lähes huvittavaa, miten aamuihin saa kulumaan aikaa. Me tosin herättiin vasta kasilta, mikä oli vallan ihanaa. Mutta mitä tää mahtaa sitten kahden lapsen kanssa olla?!! Kuten Kukannuppukin kirjoittaa, jos pelkkään vessatouhuun voinee saada kulumaan tunnin... No, ehkä vauvan kanssa herätään sitten vähän aiemmin ;)

maanantaina, elokuuta 09, 2010

Back to school

Vera meni tänään pitkän kesäloman jälkeen takaisin päiväkotiin. Kun tultiin paikalle, päiväkotiystävän äiti ovella kertoi miten kaverilla oli jo ollut Veraa ikävä. Ja kaveri tulikin heti halaamaan kauheasti, tuntui kyllä tosi mukavalta! Vera ei peräänsä paljon vilkuillut kun lähdin.

Valitsimme lopulta osa-aikavaihtoehdon, 30 tuntia viikossa, vaikka hinta olikin käytännössä sama kuin kokopäivähoidolla (285 euroa osa-aika, 315 kokopäivä). En kuitenkaan halua kokopäivähoitoa, joten säästetään nyt sitten edes tuo 30 euroa kuussa... Ainakin ennen pikkukakkosen syntyä ajattelin pitää Veran kotona perjantaisin. Tänään Veran mentyä päiväkotiin tulin kotiin ja menin takaisin nukkumaan ja nukuin puolitoista tuntia. Ihanaa! Sitten katsoin videolta Aavan meren tällä puolen (se oli hyvä ja mua itketti, pakko myöntää, mutta mä olen herkkä pillittämään ja erityisesti juuri nyt...). Iltapäivällä mentiin Veran haettuani kauppoihin ja kirjastoon.

Mutta täytyy sanoa, että oli aika outoa olla kotona itsekseen. Kauaahan tätä ei jatku, mutta silti perisuomalainen naisen huono omatunto kolkutti, kun itse olin kotona ja lapsi päiväkodissa. Ruotsalainen ei koskaan ajattelisi näin... siellähän on itsestäänselvyys, että vanhemmat lapset menevät päiväkotiin kun äiti on viimeisillään tai vauvan kanssa kotona (tosin harva on kotona kuukautta ennen laskettua aikaa).

Samanaikaisesti olen kuitenkin ihan vakuuttunut, että Veralla on hauskempaa päiväkodissa muiden lasten kanssa kuin kremppaisen ja ärtyneen äidin kanssa kotona... Äitiys on todellinen mielipiteiden ja ristiriitojen miinakenttä, ei muuta voi sanoa.

sunnuntaina, elokuuta 08, 2010

Voihan ahistus

Nyt on kyllä ihan liian kuuma, ei voi mitään muuta sanoa. Vaikka olen ollu valittamatta ja nauttinut lämmöstä, rajansa kaikella. Sisällä +30 ja ulkona sama, vaikka kuinka pitäisi kaikkia läpiä auki ilma vaan seisoo. Tänään ajellessa ilma näytti enempi Meksiko Cityltä kuin Helsingiltä. Olen pitänyt periaatteena, ettei lämmöstä saa valittaa kun sitä niin harvoin on tarjolla (ja kun suomalaiset AINA valittaa säästä, oli se sitten mitä tahansa), mutta nämä ilmat yhdistettynä raskausviikkoon 36 ja inhottavaan närästykseen - ei vaan nyt enää kyllä jaksaisi.

Mutta - juuri NYT taisi alkaa sataa. Ihanaa! Alkaakohan myös ukostaa? Tosin miehen grillaukset ei taida ihan tästä nauttia...

Niin ja Verakin sai sitten ihan oman myrskyn, vaikkakin kahdella eellä... :)

torstaina, elokuuta 05, 2010

Vera 3 vuotta



Vera sitten täytti 3 vuotta. niin se aika menee, juurihan tuo oli ihan vauva...!! Ja monet teistä lukijoista on olleet mukana alusta asti. Kiitos siitä! Tämä onkin nyt viimeinen Vera-kuva tässä blogissa - olen miettinyt asiaa jonkin aikaa, ja nyt päättänyt siirtää lapsi- ja vauvakuvat muualle. Muuten kyllä jatkan Tukholman tytön kirjoittelua normaalisti (vaikka hiukan harhaanjohtavahan tuo nimi on tällä hetkellä - toisaalta muutetaanhan kuitenkin vielä takaisinkin :) Jos haluat katsella kuvia jatkossakin, ilmoitathan siitä niin lähetän kutsun. Valitkoon lapset jatkossa itse, mitä kuvia itsestään nettiin laittavat yleiseen jakeluun.

Raskaudessa menossa vko 35 ja huhhuh että tyyppi liikkuu. Närästää ja painaa ja vatsa heiluu ja pomppii miten sattuu. Huomaa muuten, miten tämä kakkosraskaus on mennyt aikalailla omalla painollaan, välillä ei edes muista mikä viikko on menossa ja muutoinkin sitä pääasiassa odottaa, että aika kuluu eikä ollenkaan huomio asioita samanlailla kuin ekan kanssa. Näin kai se yleensä aina menee - ykkönen kun jo pyörii jaloissa, ei juuri aikaakaan jää moisen pohtimiseen...

Pikkuisen alkaa nyt kuitenkin miettiä ja jännittää synnytystä. Vaikka meneehän se kun on pakko ja ekakin tuli kunnialla ulos, niin kyllä se silti vähän hirvittää. Onkohan Suomessa synnyttäminen erilaista kuin Ruotsissa? Olen ainakin ymmärtänyt ettei perhehuoneita juuri jaeta. Ollaan menossa tutustumiskäynnille sairaalaan reilun viikon päästä, siellä varmaan kuullaan lisää.

maanantaina, heinäkuuta 26, 2010

Ainutlaatuinen äitiyspakkaus ja lomareissun loppu

Kävimme tänään hakemassa äitiyspakkauksen; tällä kertaa minäkin siis sain sellaisen (edellisellä kerralla sain kylläkin lahjaksi ystävältäni joka ei tarvinnut omaansa toiselle lapselleen). Mutta nyt sain siis ihan oman :) Äitiyspakkaus on kyllä todella ainutlaatuinen juttu, Ruotsissahan sitä ei tosiaan ole olemassa. Mun mielestä tämän vuotisessa oli kivoja värejä ja kivan näköisä vaatteita muutenkin. Tosin en ymmärrä, miksi aina vaan jaetaan potkupukuja, joissa ei ole neppareita haaroissa? Todella epäkäytännöllisiä - en Veran aikaan käyttänyt niitä lainkaan, ja tuskin tulen käyttämään tälläkään kertaa. Oletko sinä saanut uuden pakkauksen, ja mitä mieltä olet siitä?

Lomareissun loppumatkamme sujui hyvin, tosin päivän koukkaus Puolaan oli täydellisen turha. Itseä jännitti ettei synnytys vaan ala (olen valitettavan ennakkoluuloinen enkä olisi halunnut synnyttää Puolassa) ja rajakaupunki, jossa oltiin oli aikamoisen ruma. Kaiken huipuksi päätettiin palata takaisin Saksaan Swinoujscien kautta, jossa olikin lauttayhteys jota ei oltu etukäteen tajuttu ja lautalle sai jonottaa 3 tuntia!!! Itku kyllä tuli, kuumuudessa ja 33 viikolla raskaana, kun ei edes tiennyt kauanko jonotus mahdollisesti kestäisi. Melkein teki mieli hypätä Ystadin lauttaan, sen sijaan että tultiin Rostockin kautta suoraan Helsinkiin.



Puolan teilläkin vähän pelotti, kun kolme autoa ajoi kahdella kaistalla vierekkäin ja ohituksen oli kuolemaa uhmaavia. Ei tosiaankaan kiva kokemus pienen lapsen kanssa.

Vera täyttää lauantaina 3 vuotta. 3 vuotias pikkuneiti jo! Aika on mennyt hurjaa vauhtia. Juhlat pidetään suvun ja kummien kesken; lapsikemut jätettäneen tänä vuonna väliin. Ensi vuonna niitä tuskin voi enää välttää...

PS. ollaan kerätty viinimarjoja meidän puskista - niitä on ihan uskomattoman paljon!! Tällä hetkellä meneillään on todelliset mehunkeittoharjoitukset. Hyvää tulee!! Mutta kaikkea tämä talossa asuminen teettääkään...!! :)

torstaina, heinäkuuta 15, 2010

Stockholm-Kolmården-Norrköping-Köpenhamn

Olemme päässeet lomareissulla Tanskan pääakaupunkiin asti. Takana päivä Kolmårdenissa ja yö Norrköpingissä ja huomenna matka jatkuu kohti Saksaa. Hyvin raskaana olevasta olosta huolimatta matka on sujunut hienosti eiknä suurempia riitoja ole saatu aikaiseksi. Vatsa painaa ja möyrii ja tuntuu paljon isommalta kun kaikki kommentit antaisivat ymmärtää. Onko edessä vielä todella 2 kuukautta? Kuumuus ei tietysti auta asiaa. Köpiksessä on ollur suht siedettävää, tänään jopa satoi, mutta yöt on aika helteisiä.

Kolmårdenissa meni hienosti - hauskinta Veran mukaan oli kuitenkin Bamse. Sieltä siis löytyi maailman vahvimman nallen kylä, jossa ihka oikeat Bamse ja Lille Skutt (mikä lienee suomeksi tämä kani?) esiintyvät. Molempia piti halata pariinkin otteeseen. Toiseksi jäivät delfiinit ja tiikerit ja elefantit. Itse voin kyllä lämpimästi suositella, mukavaa oli ja yhdelle päivälle riitti tekemistä ilman safariajeluakin. Delfiinishow oli hieno, paitsi vähän rasitti pitkät videoklipit ja juonnot varsinaisen actionin välissä.

Norrköpingistä löydettiin todella hyvä ravintola jossa käytiin illallisella, Pappa Grappa. Tasokas, viehättävä, hyvää italialaista ruokaa. Mukavaa, että pikkukaupungissakin on hyviä ravintoloita eikä pelkästää kamalia ketjuja.

Köpiksessä asutaan kaverin luona keskellä Norrebron värikästä & boheemia aluetta. Tukholmassa tai Helsingissä vastaava alue olisi siivottu jo ajat sitten. Tanskalaiset ovat Pohjolan boheemeja, ja meno on lähempänä Berliiniä tai Amsterdamia kuin Pohjolan serkkuja.

Muutenkin matkan aikana on päässyt vertailemaan pohjoismaita. Norjassahan en edelleenkään ole koskaan käynyt (vuonotkin tuli nähtyä Uudessa-Seelannissa...) joten siitä en osaa sanoa mitään. Mutta Suomen, Ruotsin ja Tanskan välillä on kyllä eroja. Voisin kyllä kuvitella asuvani Köpiksessä yhtälailla kuin Tukholmassakin. Tosin kielestä en edelleenkään tajua mitään.

Tanska ei todellakaan ole trygghetssamhälle kuten Suomi ja Ruotsi.Pyörällä viedään lapsia Köpiksessä ilman kypärää niin tarakalla kuin pyörän edessä kuljetettavassa vaunussakin. Muutenkin kypärä on todella harvinainen näky pyöräystävällisessä Köpiksessä.

Muutaman päivän Ruotsin vierailun aikana tajusin, miten erilailla Ruotsissa ja Suomessa suhtaudutaan tutteihin ja vaippoihin. Tuttihan Suomessa suositellaan jätettäväksi jo 1vuotiaana. Ruotsalaislapsilla on tutit 3v asti eikä kukaan ollut maininnut minullekaan mistään tutinjättämisestä ennen kuin muutimme Suomeen Veran ollessa 2 ja puoli vuotias. Vaipat on ihan normaali näky ainakin reilusti 3v asti, Vera tuntui olevan aikaisessa kun hänellä ei enää vaippoja ole. Suomessahan olen kokenut, että ollaan myöhässä niin tuttien kuin vaippojen kanssa, kun tutti jäi 2½ vuotiaana ja vaipat noin kuukausi sitten. ruotsissa tämä siis tuntui vähintään normaalilta jollei peräti aikaiselta.

Tämä tällä erää- huomenna sitten Saksaan.

lauantaina, heinäkuuta 10, 2010

Loma!

Ihanaa, meillä alkoi loma! Minulla pidempi sellainen, ensin kolme viikkoa lomaa ja siitä suoraan äitiyslomalle. 2 kk laskettuun aikaan ja vatsa painaa ja möyrii ja tuntuu raskaalta. Kunto on pohjamudissa kun aikoihin ei ole jaksanut tehdä mitään ja muutenkin kaikki on jotenkin hankalaa. Lämpö on ihanaa mutta sekin tietysti kaiken keskellä vähän rasittavaa. Keskiviikosta saakka on oltu Tukholmassa - ah miten ihana kesäkaupunki tämä onkaan - ja maanantaina lähdetään automatkalle Kolmårdeniin, Tanskaan ja Saksan kautta takaisin Suomeen. Saa nähdä miten mamman pinna kestää autossa istumisen. Onneksi on sentään ilmastointi...

Tänään oltiin ystävien luona hyvintoimeentulevassa Tukholman lähiössä ja ei voi muuta sanoa kuin että suomalaisen omakotitalo-alueen jälkeen silmä todellakin lepää näissä hyvinhoidetuissa ja samaan malliin rakennetuissa omikotitaloissa. Meidän naapurustossa Espoossa on heitetty kaikkea sekaisin ja lopputulos on yksnikertaisesti ruma - vaikka omakotitaloja tai rivitaloja lähes kaikki ovatkin. Sekaisin 20-,30-,50-,70-,90- ja 2000 luvun talomuotia ja kaikki näyttää yhdeltä sekasotkulta. Täällä selvästikin on hommassa joku kokonaiskäsitys, talot ovat samalta vuosikymmeneltä, sopivat yhteen. Sitten täällä on tietysti ihan erilainen naapurivahtiminen kuin Suomessa (olethan varmasti hoitanut pihasi?) mikä voi olla suomalaiselle aika rasittavaa...

maanantaina, heinäkuuta 05, 2010

Luokkayhteiskunta?

Mielenkiintoinen uutinen: tämän päivän Hesari toteaa, että tulotaso vaikuttaa entistä enemmän koulumenestykseen Ruotsissa. Nyt siis Suomessakin jo huomataan tämä seikka, tosin ei millään tavalla puututa mahdollisiin syihin.

Mielestäni asia on ihan selvä - sen siitä saa, kun poistaa kouluarvostelun. Tätäkö ne demarit todella tavoittelivat poistamalla numerotodistukset alle 8 luokkalaisilta?

lauantaina, heinäkuuta 03, 2010

Hellepäivä

Todella upea päivä. Aamulla aamiasta ulkona puutarhassa








Ja sitten Suomenlinnaan





Vielä viikko töitä ja sitten lomalle - ensin lomalle ja siitä sitten suoraan äitiyslomalle. Toivottavasti nämä säät jatkuvat!

perjantaina, heinäkuuta 02, 2010

Kai joku 10 000 vuodessa keksii ratkaisun?

Suruttaa. Niin sitten saatiin Suomeen lisää ydinvoimaa niin että heilahti. Voidaan sanoa hyvästit uusituvan energian kehittämiselle ja sen antamille vientimahdollisuuksille tulevaisuudessa. Antaa muiden valtioiden viedä vaan koko potti. Eikä se mitään, että päättäjät on olleet vähän jäävejä eikä kansakaan oikeastaan kannata kahta ydinvoimalaa. Ja kai me joku ratkaisu on ydinjäteongelmaan keksitty 10 000 vuoden kuluessa. Aivan legendaarista läppää! Mitä välii, eihän me olla sillon täällä. Eikä varmaan kyllä kukaan muukaan, mut siis mitä välii siis niinku MULLE. Eikä sekään mitään että edellisen ydinvoimalan rakentaminen on ihan katastrofi eikä oikeastaan työllistänytkään juuri (Juhannuksen alla nousi otsikoihin, että Olkiluoto 3 työllisti luvattua vähemmän suomalaisia. Alun perin vannottiin, että puolet töistä hoidettaisiin kotimaisin voimin. Nyt suomalaisten osuus jäi kolmannekseen.)

Mutku siis Mauri sanoo et tää on hyvä juttu ja jotkut muutkin jotka kai tietää näistä asioista jotain, vaikka ne istuukin jossain ydinvoimayritysten hallituksissa, niin kai me nyt sit niin kun äänestetetään niin kun toi puhuva pää tuolla käskee.

Jossain naistenlehdessä kuvattiin eräässä kokouksessa käytyä Eija-Riitta Korholan ja Sirpa Pietikäisen keskustelua (miten nämä kaksi oikeasti mahtuvat samaan puolueeseen???): Korhola totesi, että onhan meillä jo ydinjätettä valmiiksikin, mitä väliä siis jos sitä tulee lisää. Siihen Pietikäinen: siis jos mies hakkaa vaimoaan vuositolkulla, jatkakoon hakkaamista kun se on ennenkin ollut ihan ok?

Voit arvata kumman kanssa olen samaa mieltä.

No jaa, mehän päästään Ruotsiin pakoon. Ja vaikka ruotsalaisesta politiikasta monessa suhteessa voi toki olla eri mieltä, eikä sielläkään aina ihan loogisesti olla ydinvoiman suhteen toimittu, ainakin siellä on ollut yritystä päästä kuolevasta teknologiasta eroon, eikä innolla rakenneta uutta.

tiistaina, kesäkuuta 29, 2010

Puolen vuoden yhteenveto

Tämän kuun lopussa on Suomessa eloa koettu nyt puoli vuotta. Sillä kokemuksella muutama ensimmäiseksi mieleen tuleva kommentti:

1) Missään ei ole täydellistä, ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen. Jos Ruotsissa valitti hulluja ruotsalaisia, täällä tajuaa että suomalaiset ne vasta kaistapäitä ovatkin... tajuaapahan, että elämä ei missään ole täydellistä ja kummassakin maassa on puolensa. Kun joskus muutetaan takaisin Tukholmaan, on tämä erittäin opettavainen kokemus - enpähän tosiaan vertaile enää niin helposti, miten Suomessa hoidetaan asiat järkevämmin!

2) Kävi niin kuin pelkäsinkin. Oletin, että osaa kavereista ei kerkeä nähdä ollenkaan, osaa ainakin vähemmän kuin ulkomailla asuessa ja sitten on joitakin, joita tapaa säännöllisesti. Juuri näin. Suurinta osaa kavereista olen tavannut kuluneen 6 kk aikana 0-1 kertaa. Monia en siis kertaakaan!! Yritin Ruotsissa asumisen aikana pitää yhteyttä moniin vanhoihin ystäviin. Mutta vaikka nyt tänne muutettua olen joidenkin kanssa yrittämällä yrittänyt treffejä, ei se vaan ole onnistunut. Ehkä pitäisi todeta, että osan kanssa vaan ei sitten enää ole "sitä jotain"? Surullistahan se on, mutta aika luonnollista toisaalta. Turha kai sitä on mököttää, jos joitakin kavereita ei huvita tavata meitä tai pitää aktiivisesti yhteyttä, elämät kulkee eri suuntiin ja en tosiaankaan ole maailman napa (vaikka välillä luulisi :). Ja onneksi on paljon niitäkin ystäviä, jotka kerkeävät tavata, ja myös ottavat itse aloitteen välillä.

3) Toisaalta sitten on AIVAN ihanaa kun isovanhemmat ovat lähellä ja "käytettävissä". Mummola on lempparipaikka ja mummosta ollut mieletön apu lastenhoidossa.

3) Suomalaiset lähikaupat ovat itkettävän masentavia. Lähisiwa on kamala eikä lähialepakaan juuri huraa-huutoja aiheuta. Ei voisi kuvitellakaan, että lähikaupassa olisi liha- kala tai juustotiski, kun hyvä jos massiivi-markettiprismassakaan sitä löytyy.
Eilen mies yritti etsiä balsamicoa tai viinietikkaa (vinegar) mutta mitään ei löytynyt. Löytyi kyllä rivi kaikenlaisia salaatinkastikkeita. Totesin miehelle, ettei suomalaiset tiedä mitä viinietikalla tehdään... Jos ei kysyntää ole, ei myöskään ole tarjontaa. Miehellä on mennyt ruoanlaitosta maku, kun aineksia ei löydy. Lisäksi ruoka on tosi kallista (mistä eilen oli julkaistu joku tutkimuskin, että Suomessa ruoka on melkein Euroopan kalleinta). Kärjistäen: suomalaiselle ruoka on pakollinen paha, ei jotain mistä nautitaan. Ruokaa syödään elääkseen, ei eletä syödäkseen.

4) Tämä ydinvoimapäätöksenteko on ollut hiuksia nostattavaa. Suomessa ei sallita keskustelua. Parempi lyödä päätökset lukkoon äkkiä ilman että kukaan huomaa. Korruptoituneet ja jäävit poliitikot ja virkamiehet naputtavat yhden vuosisadan ja tuhannen suurimmista päätöksistä pöytään alta aikayksikön jottei vaan kerkeisi syntyä kiusallista keskustelua. Edellisenkin ydinvoimalan rakentaminen on katastrofi, Suomi ei tarvitse kahta uutta ydinvoimalaa, kansalaiset eivät kannata niitä, asioiden valmistelu on ollut ala-arvoista, mutta who cares, kunhan saadaan pökköä pesään ja teollisuus tyytyväiseksi. Media, valtalehdet ja ylen uutiset peesaavat ja kutsuvat kampanjointia ydinvoimaa vastaan pullikoinniksi.

5) Suomessa ulkomaalaisia on ihan mitättömän vähän, mutta silti suomalaiset ovat ihan järkyttävän maahanmuuttokielteisiä. Poikkeuksia toki löytyy, mutta yleinen vire on että on ok olla maahanmuuttokriittinen, eikä ollenkaan haittaa antaa ulkomaalaiskielteisiä lausuntoja. Me saamme kyllä mennä muualle, mutta kukaan ei saisi tulla tänne.

6) Suomalainen neuvolajärjestelmä on ihan huippu. Odotusaikana todellakin äideistä pidetään huolta. Äitiyslomalle pääsee (tai joutuu) jo 30 päivää ennen laskettua aikaa - Ruotsissahan mitään tällaista ei ole, vaan töistä voi mennä suoraan synnyttämään. Nähtäväksi jää miten se synnytys täällä sujuu... Vanhempainvapaa onkin sitten aika jäykkä systeemi ja naiset tosiaan jäävät vuositolkulla kotiin hoitamaan lapsia, ja auta armias jos uskallatkin tällaista kritisoida! Saat taatusti vihat päällesi.

7) Sekä Helsinki että Tukholma ovat ihania kesäkaupunkeja. Mutta miksi se Espa pitää joka kesä repiä auki?

Mitäköhän jäi sanomatta?

sunnuntaina, kesäkuuta 20, 2010

Häämainingeissa

Meinasin että tänään aamulla olisi voitu katsoa vähän lastenohjelmia, samalla kun tehdään aamupalaa. Mutta ei telkkarista tullut!! Ei miltään kanavalta, ja kello oli jo 7.45. Ihmeissäni kaivelin ylen nettisivut esiin (meille ei tule juuri nyt lehteä)että what the... ja siellähän se selvästi luki, että lastenohjelmat alkavat klo 8.20

Siis mitä keeveliä... Ruotsissa tottui että lastenohjelmaa tulee melkeinpä kellon ympäri - jota todellakaan ei sentään ihan tarvittaisi - mutta että siis kuvitellaanko Suomessa että lapset heräävät viikonlopun kunniaksi vasta kahdeksan jälkeen? Siis jos lastenohjelmia nyt ylipäänsä lähetetään, niin sopiva aika olisi n. 6.30 eteenpäin...

Iltapäivälläkään niitä ei tule silloin kun luulisi, eli kun tullaan päiväkodista ja yritetään tehdä ruokaa jolloin vanhemmalle olisi mukavaa että lapselle on muutakin tekemistä kuin roikkua lahkeessa. Sitten niitä tulee joskus kasilta, kun ollaan menossa nukkumaan. No, meillä ei todellakaan tule juuri katseltua telkkaria kun eipä sieltä koskaan tule mitään silloin kun toivoisi, vaikka se tv monien kuukausien ilman olon jälkeen päätettiinkin hankkia. Vahvasti harkitsen, että josko siitä sitten luovuttaisiin kuitenkin.

Eilne tosin katseltiin prinsessahäitä, mutta niitäkin kaverien luona. Itse tulin puolenpäivän aikaan Tukholmasta, aamulla tunsin itseni aika oudoksi lähtiessäni kaupungista muiden rynniessä sinne tunnelmoimaan. Häät todellakin huomasi siellä katukuvasta, ja jopa Taxi Stockholmin puhelinviestissä sanottiin että klo 10 eteenpäin he eivät ota vastaan ennakkotilauksia häiden takia. Mahtavasti porukkaa näytti olevan paikalla, mutta mitäänhän siellä ei varmaan ole nähnyt. Ainakin kenraaliharjoituksen perusteella cortège meni sellaista vauhtia että Vickanin
kruunu vaan vilahti. Enpä olisi halunnut siellä tungoksessa olla pienen lapsen ja mahani kanssa... Mutta näyttihan se ihanalta, ja ainoastaan hannuhanhi-maassa on tietstsi niin upea ilmakin prinsessahäissä. Niin sai maalaispoika prinsessansa ... :)

keskiviikkona, kesäkuuta 16, 2010

Lasten suusta

Vera jutteli vauvalle masussa ja sanoi kysyvästi että "kohta se tulee pois?", ja kysyi sitten silmät ymmyrkäisenä, että "mistä se pääsee?". Äiti meni hetkeksi hiljaiseksi ja näytti sitten että tuoltahan se tulee, ja siihen Vera että "tikapuita tulee ja laskee alas". Juu juuri niin. Sitten oltiinkin jo liukumäessä, kuinka vauva liukuu äidin jalkaa pitkin liukumäkeä :) Onneksi ei tarvitse mennä enempää yksityiskohtiin vielä 2 vuotiaan kanssa...

ps. Olen kokeillut ainakin pariakymmentä eri taustakuvaa tänä iltana - jos joku on täällä käynyt ja ihmettelee :) vaikea valita!!

maanantaina, kesäkuuta 14, 2010

Mökillä, kesäsää +14 ja sadetta

Eipähän mene aurinkorasvaa ja saunassa on mukava istua, kun ulkona oli 14-15 astetta ja tuulta ja sadetta riitti. Mökkeily oli joka tapauksessa pitkästä aikaa mukavaa ja neitikin nautti olostaan.

Mölkyn peluuta, kaatoja monta:



Tuuli niin että meinas tukka lähteä:



Pihvinpaistoa sateessa:



Oma mökki kullan kallis.



Vera otti kuvan vauvasta. Hyvin onnistui!



Ja sitten vähän juteltiin vauvan kanssa: