keskiviikkona, joulukuuta 29, 2010

Vuosi Suomessa

Joulut on juhlittu (aatto oltiin meillä ja selvisin hengissä kun mies totuttuun tapaan oli keittiövuorossa :) ja nyt sitten pari päivää enää vuoteen 2011. Vuosi Suomessa on takana, ja olemme siis päättäneet pysyä täällä ainakin kesään saakka. Muutto takaisin Tukholmaan on edessä luultavasti ensi kesän jälkeen. Aluksihan ajattelimme tulevamme ainakin vuodeksi, ja koska kaikki on mennyt pääasiassa hyvin, tuntuu turhalta kiirehtiä takaisin tässä vaiheessa. Muuttaminen -20 asteen pakkasissa 4kk vanhan vauvan kanssa ei myöskään juuri houkuta ...!

Mutta mutta... Valitin tätä jo joskus aiemminkin, mutta pakko taas purnata, kun tänään oltiin kaupungissa enkä keksinyt mitään ei-kaupallista tekemistä 3-vuotiaalle. Onko missään museossa lapsille ei ohjelmoitua tilaa /leikkipaikkaa? Mieleen tuli Postimuseo, mutta sepäs olikin tämän loppuviikon kiinni. Sopivasti, kun ihmisillä olisi aikaa mennä museoihin?? Tiedän että kansallismuseossa on jotain, mutta se on käsittääkseni maksullista (ainakin aikuiselle)? Kiasmassa tai Ateneumissa ei käsittääkseni ole mitään, mikä on aivan käsittämättömän kummallista. Ettei tänä päivänä satsata tuleviin kuluttajiin???

Tukholmassa kun näitä paikkoja on pilvin pimein, ja se peseekin Helsingin ihan kuusnolla- ihan heti tulee mieleen
Kaupunginmuseo,jossa on aivan mahtava tori lapsille (ilmainen)
Kulturhuset (ilmainen aivan upea lastentila)
Poliisimuseo (maksullinen)
Astrid Lingren maailma Junibacken (maksullinen, mutta ainoastaan lapsille tarkoitettu)
Tekniska museet (maksullinen)
muissakin museoissa on lapset huomioitu. Voitte lähettää vinkkejä sekä Tukholmaan että Helsinkiin liittyen, ja mielellään jos tiedätte mitä voi ex tempore 3 vuotiaan kanssa tehdä keskustassa, kertokaa?

Huomenna lähdemme koko konkkaronkka peräti viikoksi Tukholmaan - saa nähdä tuleeko mieli muuttaa samantien :) Mukavaa ja jännittävääkin, kun mies meinaa tehdä ensi viikolla töitä ja mun pitää hoidella lapsi-vauva-aktiviteetit ainakin muutamana päivänä. Onneksi parikin kaveria lapsineen on buukattu meille seuraksi.

Ja kotiin palattuamme Vidar täyttää jo 4kk! Aika lentää, ja ukko kasvaa niin että kohisee. Kohta ei kyllä enää rintamaito riitä, mutta 4kuisena saa toki alkaakin maistella pöperöitä.

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Reetta kirjoittaa:
En valitettavasti osaa antaa mitään vinkkejä Helsingin seudulta. Mutta kiitos Sinulle, kun laitoit hyvän listan tekemistä seuraavalle Tukholman reissullemme! Tuosta poliisimuseosta poikamme (5,5v) innostuu aivan varmasti!

Pomporompolompo kirjoitti...

Juuri tänään mietittiin mieheni kanssa, että mitä ihmettä tehdä extempore pakkaspäivänä vajaa 3v:n kanssa. Pää raksutti tyhjää. Ehdotin miehelleni, että lähdetään Tukholman Junibackeniin tai Tampereelle Muumilaaksoon. Päädyttiin kuitenkin lähtemään Espooseen Glimsin talomuseoon, joka olikin tosi kiva paikka!

Meillä keskustan tykätyimmät kohteet ovat olleet Rikhardinkadun kirjaston lastenosasto www.lib.hel.fi/rikhardinkatu ja Päivälehden museo www.paivalehdenmuseo.fi (jos vaan on sattunut mielenkiintoinen näyttely kuten Muumit tai Aku Ankka). Jos taas pystyy hieman ennakoimaan menojaan ja liikkumaan, niin Nukketeatteri Sampo www.ntsampo.fi Puotilassa on hieno elämys.

Mielenkiinnolla odotan mitkä ovat muiden lukijoiden menovinkit!

orava kirjoitti...

Yksi ei-maksullinen museo on Ratikkamuseo Töölössä (http://www.hel.fi/hki/Museo/fi/Museot+ja+n_yttelyt/Raitioliikennemuseo). Ei nyt sinänsä ole kovin kummallinen paikka, mutta meidän pojilla riemu repesi, kun saivat ravata ratikasta toiseen! Lisäksi siellä on kahvila (muistaakseni) ja yläkerrassa kauppa, missä myydään kaikennäköistä sälää. Suosittelen. :)

Tänään kävin poikasten kanssa Sealifessa. Harvoin käyn tuollaisissa ylihintaisissa huvituksissa, mutta oli tuokin ihan elämyksellinen paikka lapsille. Tosin ei siinä paljoa ehditty kalalajeja opiskelemaan. :D

Muuta mitä tulee mieleen, on tietenkin Seurasaari. Oraville pähkinöitä, linnuille leivänmurusia. Ja sit vanhhoja mörksiä ihmettelemään. Esikoisen hurmas tuulimylly.

Kun nyt oikein innostuin, niin sitten vielä tämä: http://www.annantalo.fi/EnrolmentClient/info.aspx?Key=43796611D7109C11036F6BE4FAD2CEFA -eli Naperokino.

Ja liikunnallista harrastusta pikkurahalla, Liikuntahulinat. http://www.hel.fi/hki/Liv/fi/usein+kysytty_/uutiset/30.09.10+liikuntahulinat+myllypurossa+ja+maunulassa Jatkunevat keväällä.

Anonyymi kirjoitti...

Älkääs unohtako Heurekaa!

Anonyymi kirjoitti...

Oletteko käyneet WeeGee-talossa Tapiolassa? Siellä on mm. lelumuseo.

Kiasmassa kyllä on ainakin meidän 3-vuotias aina viihtynyt mainiosti, vaikka varsinaista lastentilaa ei olekaan. Kansallismuseossa taas on parhaillaan mm. nukkekotinäyttely, jonka uskoisin toimivan 3-vuotiaalle. Samoin suosittelen Päivälehden museota ja Tennispalatsin museoita, toki hieman näyttelyistä riippuen.

Onhan noita...

Kukannuppu kirjoitti...

Kivoja kommentteja täällä, täytyy ottaa vaari. Mäkin oon miettinyt samaa enkä ole keksinyt näitä paikkoja Päivälehden museota lukuunottamatta, mutta ei sielläkään nyt taida olla mitään kiinnostavaa kun muumit loppui jo. Leskustassa sais olla edes yks kunnollinen leikkipuisto. Säätytalon lähellä on yks ja Kalliossa Säästöpankin rannassa ja Toisella linjalla.

Leikkipuistot voi myös katsoa kaupungin sivuilta.

Ai niin, Hakaniemessä on Torin alla parkkipaikan yhteydessä yhteydessä Leikkiluola. En ole käynyt mutta siellä se on odottamassa. Googlettamalla löytyy lisätietoa. Sisäänkäynti näyttää olevan Alepan kulmilla olevasta portaikosta.

Tukholman tyttö kirjoitti...

Reetta, kiva jos listasta oli apua! Poliisimuseo oli kiva, siellä sai istua ja leikkiä oikeassa poliisiautossa :) Yhden työkaverin 4v poika rakastaa kuulemma tätä museota, ja istuu aina koko ajan ko autossa...

Espoo Glimsin museo kuulostaa hyvältä, kiitos vinkistä! Samoin tuo Rikhardinkadun kirjasto vinkki oli erinomainen, minä kun luulin että juuri se kirjasto on niin ahdas ettei siellä ole mitään erillistä lastentilaa. Päivälehden museossa itse asiassa käytiinkin silloin kun siellä oli Muumi-näyttely.

Orava, ratikkanmuseo töölössä kuulostaa kanssa kivalta! Sinne ehkä seuraavalla kerralla :) sinnehän pääsee hyvin keskustasta - ratikalla :)

Sealifessa on mekin käyty, tosin ne oli yhden tarhakaverin synttärit. Seurasaareen pitäisi myös joskus mennä. Mutta mutta... sama kuin heurekan kanssa, nämä eivät ole keskustaa lähelläkään. Jos olen vauvan ja 3vuotiaan kanssa liikenteessä, tarvitaan paikka jonne 3v voi kävellä. Silloin ei mennä juuri sanomataloa kauemmaksi. jos lähdetään seurasaareen, pitää sieltä päästä poiskin.

Ja Heurekaan en kyllä jaksaisi lähteä ilman autoa, ainakaan Espoosta asti. Muutoin Heureka kylläkin oli aivan mahtava, ja siellä todella oli kaikenikäisille tekemistä. Mutta ei se minulle mene kategoriaan mitä tehdä kaupungissa 3 vuotiaan kanssa...

Naperokino oli ainakin www-sivujen mukaan pienemmille, 3vuotias voisi jo mennä ehkä tavalliseen lasten leffaan? Annatalo muutenkin on juuri nyt evakossa jossain Töölössä?? Eli se siitä sitten...Eikä sielä muutenkaan ollut muuta kuin ohjlemoitua toimintaa, johon piti ilmoittautua.

Käytiin joo Weegeessa lelumuseossa. Se sattui ilmaiseksi to-illaksi (olin siellä muulla asialla ja sitten Verakin tuli sinne isänsä kanssa), muutoinhan sinne maksaa aikuiselta 8-9 euroa. Sillä pääsee tosin koko museoon, ja museo vaikutti tosi mielenkiintoiselta. Eli hyvinkin voisin mennä uudelleen - mutten kyllä sitä maksaisi pelkästä lelumuseosta. Ja 3vuotiaan kanssa ei juuri valitettavasti pääse muihin museon osiin keskittymään (ainakaan meidän 3vuotiaan, jollei ole 2 aikuista mukana) joten ne on paras hoitaa toisella kertaa. Edestakaisin kyllä juostaan museossa niin että muut häiriintyy :)

Mitä teidän 3v on tehnyt Kiasmassa? Hyvähän se tietysti olisi totuttaa lapset pienestä pitäen kulttuurielämyksiin mutta hmm, en mä kyllä itse niistä kerroista juuri nauti enkä haluaisi siitä ilosta maksaa 10 euroa (tms)? Ja periaatteessa en ymmärrä, miksei Kiasmassa VOISI olla lastenosastoa? Sehän olisi loistavaa mainosta Kiasmalle ja varmasti toisi uusia kuluttajia.

Kukannuppu, niin ei keskustassa ole edes leikkipuistoja! Helsinkiä ei selvästikään ole mietitty lainkaan lasten ehdoilla. Eikä lapsia haluta keskustaan, toisin kuin Tukholmassa. Ärsyttää kun ainoat leikkiosastot on tavarataloissa. Tai sitten jotkut hoplopit kauppakeskuksissa. Sinne lasten kanssa kyllä mennään, shoppailemaan ja kuluttamaan.

Tuo Hakaniemen leikkiluola olisi kiva testata joskus! mennäänkö yhdessä? :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
aiempi anonyymi vielä jatkaa että olettehan käyneet eläinmuseossa? Tai siis luonnonhistoriallisessa tai mikä lienee. Siis siinä eduskuntatalon kulmilla. Se on ihan ykkönen nykyisin, remontin jälkeen, eikä hintakaan ole paha. Muistaakseni noin 5-6 euroa aikuselta.
Ehdottomasti suositeltava kohde kaikenikäisille lapsille! Miten se aiemmin unohtuikaan.

Hakaniemen leikkiluola on ihan ok, hieman kulunut mutta kiva.

Kiasmassa oli ainakin meidän edellisellä käynnillä mm. teos, joka oli huoneen verran roikkuvia naruja, joiden sisässä oli kiva juosta. Sitten oli luurankojen kuvia, jotka kiinnostaa tällä hetkellä enemmän kuin mikään... Mutta jos nykytaide ei erityisemmin kiinnosta teitä aikuisiakaan, niin varmasti ei silloin kannata kohteeksi valita juuri tuota.

Mimmu kirjoitti...

Tuota eläintieteellistä museota minäkin olin ehdottamassa. Amanda ainakin on tykännyt kovasti. Heureka olisi ollut toinen mitä ehdottaisin, mutta sen jo tyrmäsitkin matkan takia. Kiasma meillä on vielä kokeilematta, mutta Ateneumissa olemme käyneet lapsen kanssa ja itsekin olen siellä ensimmäisen kerran käynyt reippaasti alta kouluikäisenä. Ei mitään varsinaisesti lapsille tarkoitettua, mutta ihan mielenkiintoista seurata mitä lapsi ajattelee taiteesta ja miten hän siihen suhtautuu. Itse olin lapsena kuulemma puhunut viikkokausia Ateneumista "kun siellä oli kahvimainostaulu".

Kukannuppu kirjoitti...

Let's mennään!

Tukholman tyttö kirjoitti...

Ihana kun te olette kultturelleja :) Jaksatte viedä lapsia museoihin, vaikkei siellä ole lastentilaa. sehän on tosi hienoa! Ehkä sitä pitäisikin mennä sillä asenteella, ettei itse välttämättä näe kauheasti sillä kertaa. Ja kyllä Kiasma voisi kiinnostaakin, olen vaan ajatellut ettei siellä ole lapsille mitään erityistä ja siis ei viitsi sitten maksaa siitä. Mutta ehkä se olisi kokeilemisen arvoinen!!

Eläinmuseossa on käyty, ja siitä tykättiinkin.

Mimmu, ehkä mennään vielä Ateneumiinkin kehujen jälkeen :)

Mutta ettekö te ole periaatteessa samaa mieltä, että museoissa PITÄISI ottaa lapset enemmän
huomioon??

...Sitten täytyy sanoa, että Tukholman Kulturhusetin lastenhuone oli muuttanut sääntöjään niin, että vaunut piti jättää alimpaan kerrokseen ja sitten sieltä raahautua 4. kerrokseen lastenhuoneeseen - not good, ei toiminut yhtään niin hyvin kuin ennen.

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

oletteko käyneet Sepän puistossa Punavuoressa? Siellä on aina ihan hirveästi lapsia ja äiti ja isiä. Vielä aika kansainvälinen tunnelma, kun alueella asuu paljon ulkomaalaisia. Ullanlinnan puistossahan on kanssa ihan suosittu leikkipaikka, mutta ei niin suosittu kuin tuo Sepän puisto. Sepän puistossa mahdollisuus myös käydä MLL:n perhekahvilassa, joka on täysin ilmaista toimintaa.
Asut kirjoittelun perusteella lähellä Leppävaaraa, niin Ruusutorpan koululla Lepuskissa on MLL:n perhekahvila, jonka tapaamisajat löytyy helposti googlaamalla. Kilossa on kanssa jonain päivänä MLL:n perhekahvila. Sinnehän voi mennä ihan vauvankin kanssa ja isommat lapset leikkii omia leikkejä.

Mielestäni kuitenkin Espoon kaupungin parasta ilmaista antia on kuitenkin Avoimet päiväkodit, jotka on täysin ilmaisia ja joissa on ohjattua toimintaa. Lintuvaarassa on Åberg ja Kilossa on Kilonpuiston avoin. Siellä on todella hienot tilat ja mukavat ohjaajat. Sieltä löytyy kaiken ikäisille ohjelmaa joka päivä ja ohjattuun toimintaan ei tarvitse välttämättä osallistua, vaan voi seurustella muiden kanssa. Itse olen käynyt siellä vauvan kanssa ja isosiskon kanssa. Erityisesti isosisko tykkää tuosta ohjatusta toiminnasta ja vauva lähinnä toisista vauvoista. Siellä käy aika paljon äitejä eri taustoilta. http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;10672;10682;10688;10698;49996

http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;10672;10682

Sellon kirjaston lastenosastolla tulee myös käytyä aika usein. Joskus olen käynyt myös seurakunnan äiti-lapsi-kerhoissa. Niissä ei juurikaan ole mitään uskonnollista, joten sopii tällaiselle maallistuneellekin.

Kauniaisissa on myös ihan kivoja lapsille suunnattuja puistoja.

Tukholman tyttö kirjoitti...

Anonymous, tosi mahtavia vinkkejä! Sekä tuo keskustan Sepänpuisto että Lepäävaaran alueen aktiviteetit. Etenkin tuo avoin päiväkoti oli uusi tuttavuus - ihme ettei siitä ole mainittu neuvolassa??? Kun se on ihan siinä vieressäkin!! Te siis käytte siellä, ehkä joskus tavataan...?

Saul kirjoitti...

Kiva, että tykkäsit tuosta avoimen päiväkodin vinkistä. Käymme siellä varsin säännöllisesti, kun en jaksa olla koko aikaa kotonakaan ilman aikuista seuraa ja isompi lapsi nauttii kovasti touhuista muiden ikäistensä kanssa.
Tuosta avoimen toiminnasta kerrotaan perhevalmennuksen yhteydessä ja muistaakseni neuvolan ilmoitustaululla on kuukauden ohjelma.
Meillä neiti tykkää erityisesti noista musiikkituokioista ja temppuradoista.