Flunssaisen aatoksia

Onpas tänne taas moni jättänyt mukavia kommentteja! Meillä on sairastettu flunssaa, itsekin olin jopa poissa töistä eilen. Rajut polttarit ja vanhuus ottavat veronsa :) Ehkä se, että seisoskeltiin puistossa kylmässä ja viimassa maanantaina tunnin verran muiden mammojen kanssa ei hirveästi myöskään auttanut asiaa. Kaiken huipuksi ovelle kolkuttaa the polttarit, nro 2, Helsingissä lauantaina. Tässä on sitten nautittu yksi jos toinenkin kuppi kuumaa, jotta oltaisiin kaikissa sielun ja hengen voimissa viikonloppuna. Matkaan pitää varata mm. karvanopat ja nokkahuilu. Jos siis näette jonkun oudon tyypin soittavan torilla nokkahuilua lauantaina, that is me!!!

Oli muuten jälleen mielenkiintoinen keskustelu maanantaina puistossa ruotsalaisen äidin kanssa, joka siis on samassa mammaryhmässä ja vielä poikansa kanssa kotona. Hän oli menossa töihin vuoden alusta, mutta voivotteli kuinka vaikeaa on saada päiväkotipaikkaa ja miten hän tykkää kotonaolosta ja ikäänkuin voisi sitä jatkaakin. Minä siihen, että eikös täällä Ruotsissakin ole otettu nyt käyttöön hoitovapaajärjestelmä joissakin kunnissa. Kaveri katsoi minua kuin mielenvikaista, ja totesi että "sehän nyt on jotain naurettavat 3000 kruunua, samahan se on kuin ei mitään saisi". Ja siihen perään, että kyllä sitä on muutenkin töihin mentävä, lapselle hyväksi mennä tarhaan. Että niin sitä vaan on erilaiset filosofiat lahden eri puolin. Suomessa on ihan yleistä jäädä vastaavansuuruiselle hoitovapaalle vuodeksikin (korjatkaa jos olen väärässä ja hoitovapaa on summana huomattavasti suurempi). Eikä kai kovin yleistä ole ajattelu, että lapsen pitää mennä tarhaan 18 kk ikäisenä koska se on lapselle hyväksi?

Sitten taas toisaalta tiistaina huomattiin, kun Veraa haettiin päiväkodista klo 16.15 että Vera oli siellä viimeinen. Tapahtuisiko ehkä never Helsingissä? Viimeiset vanhemmat tulee kipinkopin hakemaan jälkikasvuaan puoli kuuden aikaan päiväkodin jo sulkiessa oviaan. Että siinäkin on sitten kyllä eroja, jos päiväkotiin viedäänkin niin ei siellä tosiaankaan vietetä yli 8 tuntisia päiviä.

Niin ja ihan pikku juttu vielä loppuun, soittivat pukuliikkeestä tänään ja kertoivat että tilaamani hääpuku on tullut! IIIK :)

Hattumallina

Testataan talvivaatteita ja hattuja, siis äitin. Femme fatale?

Kuntavaalijännitystä

Siis kertakaikkiaan upeaa miltä Helsingissä vaalitulos näyttää! Vihreät ovat ottamassa kakkospaikan selkeällä pesäerolla demareihin. Ja valtakunnallisesti Vihreät menivät ekaa kertaa vasurien ohi; tosi hienoa, että kannatus kasvoi.

Aikamoisen jännittävää myös, että Kokoomus on suurin kuntapuolue. Erinomaista, että äänestysprosentti nousi. Mutta perussuomalaisten nousu on aika huikea ja hirvittävä.

Vaikken itse saanutkaan äänestää, kyllä sitä silti jännittää toisten puolesta! Tällä kertaa tosin jännitys alkoi vasta tänään. Vähän kyllä harmittaa, ettei saa olla valvojaisissa mukana Tavastialla. On varmaan mahtibileet.

Paljastus

Tänään meillä sairastetaan, pikkuneiti jotain mahapöpöä ilmeisesti ja äiti polttareiden jälkimaininkeja. Kyllä, luit ihan oikein! Eilen oli suomityttöporukan polttarit, tai rouvavalmennus, joksika päivää myös kutsuttiin. Ja häät ovat joulukuussa. Sitäkin tässä on siis hiukka stressattu syksyn aikana, ikäänkuin töihin meno ja lapsen tarhakoulutus ei olisi ollut tarpeeksi... hommat nyt onneksi kuitenkin edistyvät suht sopivaa tahtia ja joulukuu on häiden ajankohtana sen verran epätavallinen, ettei ole suurempia ongelmia varauksien suhteen vaikka ollaankin oltu hiukan lyhyellä varoitusajalla liikkeellä.

Kaasoni blogissa on rouvavalmennuksesta jo jonkin verran kerrottukin, pääsin siis heti aamusta ihanassa auringonpaisteessa ja skumpan voimin pelaamaan mölkkyä Observatorielundeniin. Sen jälkeen siirryimme saunomaan, mikä on yllättävän harvinaista herkkua Ruotsissa. Saunaan oli jopa hommattu vihta! Sillä sitten vihdottiin paha pois, ja saunassa tehtiin muitakin taikoja, joihin käytettiin mm kananmunaa ja suolaa...

Saunan jälkeen siirryttiin Face Stockholmin meikkikouluun, jossa sain kertakaikkiaan aivan ihanan meikin silmäpussisille kasvoilleni. Niin mahtavaa, tällaista olin toivonut jo kauan! Kiitos tytöt!! Tarkempia kuvailuja meikkikoulusta voi lukea kaason blogimerkinnästä, kuviakin sieltä löytyy.

Siitä olikin sitten hyvä lähteä illanviettoon Kungsholmen ravintolaan. Hyvää ruokaa ja viiniä ja seuraa. Kotiin minut palautettiin yhden aikaan väsyneenä mutta onnellisena. Ihan huippua, kiitos mahtavasta päivästä kaikille osallistuneille!

Tämä päivä menneekin sitten toipuessa, ja tosiaan tytärkin on rassu ihan kanttuvei joten alunperin sovittu myöhäinen lounas Grillissä tulevan appiukon ja hänen naisystävänsä kanssa siirtyi kotitarjoamisiksi. Tosin mestarikokki J osaa luultavasti taikoa ihan yhtä hyviä pöperöitä pöytään kotona kuin ravintolassakin olisi ollut tarjolla.

Muotinäytöksessä ja päiväkodin juhlissa

Eilen illalla olin hyvän ystäväni kanssa muotinäytöksessä, peräti varmaan about elämäni ensimmäisessä kutsuvieras-sellaisessa! Kyllä oli hiukka ulkopuolinen olo sanoisinko, vaikka tarjottu kuohuviini auttoikin asiaan. Ja kyllä sitä vähän ihmettelee kyseistä alaa, että ihme menoa ja tyyppejä. Kutsu oli kuudeksi ja näytös alkoi kahdeksan aikaan. Kaksi tuntia hengattiin Bernissä ja juotiin sitä kuohuviiniä. Saihan sen ajan hyvässä seurassa niinkin kulumaan :)

Ihan hauskaa kuitenkin, ja malleja oli ihan vähän pakko arvostella. Jopa amatöörisilmä näki eron hyvän mallin ja huonon mallin välillä. Yksikin hiihteli semmoista vauhtia catwalkin päästäpäähän että hyvä kun kolttua kerkesi huomaamaan... ja eikös sen mekon kuitenkin pitäisi olla se pääasia?

Samalla sitä kauhisteli mallien painoindeksiä, joka Mintun mukaan ei edes ollut mitenkään hälyttävän rajoilla. Tyypit oli kyllä aika konkkeloita silti, joten hirvittää ajatellakin niitä keksitysleirivankeja, joilla sitten ilmeisesti on vain luu ja nahka.

En nyt ihan addiktoitunut tuohon touhuun, mutta onhan sitä kiva kokeilla välillä uusia juttuja.
Minttu, missä kuvat? Nappailit niitä aikalailla!

Tänään oli sitten päiväkodissa juhlat ja meillä oli leivottuna sekä kakku että pipareita. Hyvät vanhemmat pisteitä ropisee :D Päiväkoti täytti 10 vuotta ja tupa oli täynnä. Verakin tuntui liikkuvan kuin kala vedessä, ihanaa huomata että paikka on tullut tutuksi ja kotoisaksi. Kyllä tämä tästä!

Aika vaan katoaa

Töissä kun käy niin ei kyllä kerkeä mitään sen lisäksi, ei blogata, ei lukea kirjoja, eipä edes juuri televisiota katsella! Yhtäkään kirjaa en ole töiden aloittamisen jälkeen saanut luettua. Kotiin tultuaan sitä leikkii Veran kanssa, syö, lukee ehkä vähän lehteä, lukee ja lähettää pari meiliä ja sitten yhtäkkiä kello onkin jo 22 ja kohta jo 23 ja mihin se aika taas katosi? Priorisointi on kyllä muuttunut sitten töihinmenon.

Vera on ollut viime viikolla reipas tarhalainen. Torstaina oli jopa onnistunut jättäminen vilkuttaen, ensimmäistä kertaa. Vain viitisen minuuttia oli itkettänyt isän lähdettyä. Ehkä päiväkodin hoitajat ja muut lapset alkavat olla sen verran tuttuja, että heidän seurassaan tuntuu turvalliselta? Mahtavaa joka tapauksessa, että tunnutaan edistyvän. Nyt onkin taas vähän taukoa, edellinen päiväkotipäivä oli torstaina ja seuraava keskiviikkona, toivottavasti vielä on muistoissa, että päiväkoti on ihan kiva paikka.

Perjantaina päiväkoti viettää 10-vuotisjuhlia, sinne on ilmottauduttu koko perhe vaikka jo nyt hirvittää miten ikinä saan lähdettyä töistä niin, että kerkeisin kemuihin neljäksi... Ja juhlat alkavat jo kolmelta itse asiassa! No, J saa edustaa meitä, joutunee leipomaan viemiset myöskin! Pari viikkoa sitten Iltalehdessä oli jonkinlainen uutinen, että ruotsalainen mies on paras, ei ole tosiaankaan kyllä valittamista :D

Ihana syksy

Tänään oli aivan käsittämättön hieno ilma ja me nautiskeltiin syyssäästä Djurgårdenilla.

Päiväkotilapsi

Vielä kerran päivitystä päiväkodista... Nyt on meillä sitten se 3 viikkoa inskolningia (mikä suomalainen sana vastaa tätä, päiväkotiin "perehtyminenkö"??) ohi ja ei tule kuuloonkaan, että sanottaisiin heihei ja vaan lähdettäisiin. Niinkuin olin naureskellut, että Ruotsissa tarvitaan kolme viikkoa kun Suomessa pärjätään vain yhdellä, ja sitten tosiaan meillä onkin tarvittu se 3 viikkoa.. pilkka osuu omaan nikkaan!

Meille on joka tapauksessa muotoutuneet omat rytmit, Vera menee päiväkotiin isänsä kanssa 10.30-11 aikaan melkeinpä suoraan ruokapöytään, sen jälkeen vaunuihin ulos päiväunille ja sillä aikaa isä lähtee töihin. Vera herää sitten sieltä ja on jänyt ihan suht iloisena leikkimään muiden lasten ja hoitajien kanssa. J on hakenut noin neljän aikaan, eli itsekseen päiväkodissa on oltu neljäkin tuntia putkeen, joista hereillä noin 3 tuntia. Että kyllä tämä varmaan tästä sutviintuu... kunhan totutaan hoitajiin ja muihin lapsiin, eiköhän se vilkuttelukin sitten jossain vaiheessa ala sujumaan.

Ensi viikko onkin sitten ensimmäinen ns normaali, ei-inskolning viikko. Vera menee päiväkotiin ainoastaan ti-ke ja on siellä sitten n. klo 11-16. Tämä tulee ainakin joitain viikkoja olemaan meidän rytmi, jollei nyt sitten jotain kummallista satu.

3 viikon kuluttua äänestetään, paitsi minä

Helsingissä huomaa hitusen vaalihuumaa - tosin yllättävän vähän ottaen huomioon, että vaaleihin on sentään ainoastaan 3 viikkoa. Kolmen sepän patsaallakaan ei ollut tänään ketään ehdokasta (tai ehkä yksi perussuomalainen, jolla oli suomiverkkarit päällä ja jotain lappuja kädessä, en tiedä), enimmäkseen vaalit on huomannut tv:ssä sekä lehtiä lukiessa. Niin ja vihreillä sähköpostilistoilla tietysti, jo ajat sitten, mutta jos sitä ei lasketa niin aika hiljaista kaduilla tänään oli. Ehkä kaikki ehdokkaat kampanjoivat lähiöissä ja siirtyvät keskustaan pari viikkoa ennen h-hetkeä?

No joka tapauksessa, on outoa, että ei saa äänestää. Että nämä vaalit eivät oikeastaan kosketa minua. 8 vuotta sitten olin ehdolla, 4 vuotta sitten kävin äänestämässä juuri ennen kuin vaihdoin kirjat Tukholmaan. Nyt minun kuntani on ulkomaat enkä siten ole äänestyskelpoinen kunnallisvaaleissa. Henkisesti koen kyllä edelleen olevani helsinkiläinen, mutta virallisesti en sitä ole. En saa äänestää vaaleissa, joilla on erittäin suuri merkitys yksittäisen ihmisen elämään, suuri merkitys millaista tulevaisuuden Helsinkiä rakennetaan. Niissä vaaleissa, joissa äänestysvilkkauden pitäisi olla korkeimmillaan, mutta valitettavasti se on juuri päinvastoin.

Outoa. Tunnen jääväni paitsi, olevani ulkopuolinen. Itse asiassa ensimmäistä kertaa koen, että Helsinki ei juuri nyt olekaan minun kaupunkini.

Eroangstia ja muuta angstia

On se aika mielenkiintoista tämän päiväkotiin totuttelun kanssa. Samaan aikaan Veran kanssa aloitti kuukautta vanhempi Amanda, joka on ollut kovasti iloinen ja jäänyt reippaasti ilman mitään ongelmaa tarhaan isän vilkuttaessa heiheit. Vera huutaa kurkku suorana ja hysteerisenä jos samaa yrittää. Yksi lastentarhanopettajista totesi lohduttavasti, että suurimmalle osalle lapsista ikävä ja shokki tulee jossain vaiheessa - toiset kokevat sen samantien, toisille se iskee parin kuukauden jälkeen kun tajuavat, että tämä "tarhaleikki" ei olekaan leikki vaan ihan totisinta totta... Voisi ajatella, että tällainen tarhashokki iskee nimenomaan pieniin alle parivuotiaisiin lapsiin. Kuitenkin mm. äitini, joka on lastenhoitaja, kertoi pojasta joka on 4-vuotias ja on kärsinyt päiväkotishokkia jo viikkoja. Että ehkä se vaan tosiaan iskee kaikkiin, ikään katsomatta, jossain vaiheessa.

Meillä on harjoiteltu viime aikoina erossa oloa myös mummolassa, eilen oltiin koko päivä poissa ja Vera oli mummon ja ukin hoidossa. Hienosti oli mennyt, tälläkin kertaa siis niin, että lähdimme Veran nukkuessa. Elikä selvästi meillä tämä vilkutus ja heihei on se mikä aiheuttaa angstia. Ja se on juuri se "oikea tapa", mitä päiväkodissa harjoitetaan. Välillä miettii, että onko se ihan oikeasti niin vai onko se vain tämänhetkinen trendi ja uskomus, kuten ajansivu on ollut erilaisia uskomuksia (esim. se vanha uskomus että itkevää lasta ei saa lohduttaa, tai että vauvalle annetaan ruokaa vain joka neljäs tunti, tai että nukuttaessa lasta pitää huudattaa... esimerkkejä todella riittää). Koska meillä näköjään ero sujuisi paljon paremmin, jos voitaisiin vaan häipyä huomaamatta, vähin äänin. Toisaalta siinä ei kyllä lapsi opi hyväksymään eron ajatusta, että sanotaan heihei ja sitten tullaan takaisin. Olisko jollakulla tähän pätevää vastausta tai neuvoja?

Eilen yöllä kurkotin kelloa pöydältä ja iskin silmäkulman pöydän terävään kulmaan. Tuli reikä ja vertakin, ja nyt on sitten silmä mustana. Ihan järkyttävää! Puistossa ollessa oli todella noloa näyttää perheväkivallan uhrilta. Onneksi silmälasit sentään peittää pahimman.

Mutta sitä kyllä tässä yhteydessä miettii, että silmä mustana oikeasta perheväkivallasta johtuen kulkee koko ajan aikalailla naisia (ja joitain miehiä). Suomessa tilastot ovat mustemmat kuin monessa muussa länsimaassa. Ja jotenkin asenteissa Suomessa edelleen näkyy, ettei asiaa oteta niin vakavasti kuin pitäisi. Turvakoteja ainakin on satoja liian vähän verrattuna EU:n suosituksiin. Milloinkohan Suomessa tajutaan, että asia aiheuttaa ei pelkästään henkilökohtaisia tragedioita, lasten ja perheiden pahoinvointia ja pelkoa, mutta - jos nyt halutaan kaikki mitata rahassa niin kuin usein tuntuu olevan -myös jopa kansantaloudellisia tappiota mm kohonneina sairasmenoina ja työpoissaoloina sekä jatkuvuuden kierteenä lasten ja nuorten elämässä?

Päiväkotiharjoittelua

Päiväkotiharjoittelua on takana kaksi viikkoa ja niin kauan sujuu hyvin, kun isä tai äiti on näköetäisyydellä. Mutta heti kun yrittää vilkuttaa heiheit, alkaa aivan hysteerinen itkeminen. Puoli tuntia oli itkua jatkunut, kun J oli ollut poissa. Pidempään ei olla vielä edes kokeiltu, ja 2 viikkoa on jo tosiaan mennyt. Tämä osoittautui yhtä vaikeaksi kuin olin kuvitellutkin... Onneksi minun ei tarvitse kestää tätä touhua, vaan J hoitaa totuttelujakson. Meidän totuttelut taitaa vaan kestää koko syksyn.. Ja minä kun naureskelin aiemmin ruotsalaisten pitkille päiväkotiin opetteluajoille! Ja nyt sitten itse ollaan juuri siinä tilanteessa, että 2 viikkoa ei riitä mihinkään.

Huhhuh, saa nähdä mitä tästä vielä tuleekaan.