torstaina, heinäkuuta 15, 2010

Stockholm-Kolmården-Norrköping-Köpenhamn

Olemme päässeet lomareissulla Tanskan pääakaupunkiin asti. Takana päivä Kolmårdenissa ja yö Norrköpingissä ja huomenna matka jatkuu kohti Saksaa. Hyvin raskaana olevasta olosta huolimatta matka on sujunut hienosti eiknä suurempia riitoja ole saatu aikaiseksi. Vatsa painaa ja möyrii ja tuntuu paljon isommalta kun kaikki kommentit antaisivat ymmärtää. Onko edessä vielä todella 2 kuukautta? Kuumuus ei tietysti auta asiaa. Köpiksessä on ollur suht siedettävää, tänään jopa satoi, mutta yöt on aika helteisiä.

Kolmårdenissa meni hienosti - hauskinta Veran mukaan oli kuitenkin Bamse. Sieltä siis löytyi maailman vahvimman nallen kylä, jossa ihka oikeat Bamse ja Lille Skutt (mikä lienee suomeksi tämä kani?) esiintyvät. Molempia piti halata pariinkin otteeseen. Toiseksi jäivät delfiinit ja tiikerit ja elefantit. Itse voin kyllä lämpimästi suositella, mukavaa oli ja yhdelle päivälle riitti tekemistä ilman safariajeluakin. Delfiinishow oli hieno, paitsi vähän rasitti pitkät videoklipit ja juonnot varsinaisen actionin välissä.

Norrköpingistä löydettiin todella hyvä ravintola jossa käytiin illallisella, Pappa Grappa. Tasokas, viehättävä, hyvää italialaista ruokaa. Mukavaa, että pikkukaupungissakin on hyviä ravintoloita eikä pelkästää kamalia ketjuja.

Köpiksessä asutaan kaverin luona keskellä Norrebron värikästä & boheemia aluetta. Tukholmassa tai Helsingissä vastaava alue olisi siivottu jo ajat sitten. Tanskalaiset ovat Pohjolan boheemeja, ja meno on lähempänä Berliiniä tai Amsterdamia kuin Pohjolan serkkuja.

Muutenkin matkan aikana on päässyt vertailemaan pohjoismaita. Norjassahan en edelleenkään ole koskaan käynyt (vuonotkin tuli nähtyä Uudessa-Seelannissa...) joten siitä en osaa sanoa mitään. Mutta Suomen, Ruotsin ja Tanskan välillä on kyllä eroja. Voisin kyllä kuvitella asuvani Köpiksessä yhtälailla kuin Tukholmassakin. Tosin kielestä en edelleenkään tajua mitään.

Tanska ei todellakaan ole trygghetssamhälle kuten Suomi ja Ruotsi.Pyörällä viedään lapsia Köpiksessä ilman kypärää niin tarakalla kuin pyörän edessä kuljetettavassa vaunussakin. Muutenkin kypärä on todella harvinainen näky pyöräystävällisessä Köpiksessä.

Muutaman päivän Ruotsin vierailun aikana tajusin, miten erilailla Ruotsissa ja Suomessa suhtaudutaan tutteihin ja vaippoihin. Tuttihan Suomessa suositellaan jätettäväksi jo 1vuotiaana. Ruotsalaislapsilla on tutit 3v asti eikä kukaan ollut maininnut minullekaan mistään tutinjättämisestä ennen kuin muutimme Suomeen Veran ollessa 2 ja puoli vuotias. Vaipat on ihan normaali näky ainakin reilusti 3v asti, Vera tuntui olevan aikaisessa kun hänellä ei enää vaippoja ole. Suomessahan olen kokenut, että ollaan myöhässä niin tuttien kuin vaippojen kanssa, kun tutti jäi 2½ vuotiaana ja vaipat noin kuukausi sitten. ruotsissa tämä siis tuntui vähintään normaalilta jollei peräti aikaiselta.

Tämä tällä erää- huomenna sitten Saksaan.

2 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Me tulimma tänä aamuna laivall takaisin suomeen, olimme Varbergissa Göteborgin lähellä. Mies on sieltä kotoisin ja tuntuu aina vaikeammalta lähteä takaisin Suomeen. Haaveissa siintää muutto sinne. Se Bamsen kani on muuten suomeksi Pomppi :)

Tukholman tyttö kirjoitti...

Laura, kiitos Pomppi-tiedosta :) Mikäs teillä estää sinne muuton? Kahden maan välillä oleminen on kyllä vaikeaa...