perjantaina, helmikuuta 22, 2008

Lisää ruokaa ja unikin maistuu?

Ihania vinkkejä ja neuvoja sain tähän unidilemmaan! Tällä viikolla on tosiaankin oltu aiempaa enemmän helisemässä. Viime yönä sentään meni suht hyvin, mutta kyllä kaksi herätystä on per yö silti vakio. Lisänä soppaan on sekin probleema, että usein vaikka vauva nukkuisi, on äidillä nukahtamisongelmia. Revi siitä sitten, kun on jo valmiiksi ihan kuutamolla mutta uni ei vaan tule vaikka kuinka nukkumattia huhuilisi ja lampaita laskisi.

Olen päättänyt ensimmäisenä kokeiluna lisätä ruoan määrää. Lounaan ja iltapuuron lisäksi on alettu tarjoilemaan aamupuuroa (ensimmäistä kertaa tänään) sekä pientä illallista (ekaa kertaa eilen). Suu on molemmilla kerroilla ammottanut apposellaan, joten jos siitä jotain voi päätellä, niin jonkun asteen nälkä on kai ollut? Ja aamupuuro meni heti imetyksen jälkeen, eli ehkä tosiaankin neiti tarvitsee jo reilusti ruokaa äidinmaidon päälle. Vaikka kaikissa ohjeissa vastaan väitetäänkin...

Lisäksi vähän venytetään nukkumaanmenoa myöhemmäksi. Jos nämä konstit eivät vaikuta, siirrytään seuraaviin toimenpiteisiin: vettä yöllä maidon sijaan (joku ohjeistanut J:n töissä), isän hellä hoito äidin sijaan ja äiti toiseen huoneeseen, ja lopulta unikoulu eli ruokaa ei tipu ja sillä siisti ja sitten valvotaan. Katsotaan tarvitseeko siihen asti mennä...

Joka tapauksessa, tämä revohka lähtee huomenna Espanjan aurinkoon (toivottavasti siellä on aurinkoa!!), ja toivottavasti loma ja lämpö rentouttavat maman unenlahjat niin että takaisin palaa hyvin nukkunut, hyvin syönyt ja ehkä vähän ruskettunut (tuskinpa :) mama. Sekä enintään yhteen yösyöttöön tottunut pikkuneiti.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi taas! Piti vielä yksi vinkki antaa, vaikka oletkin jo ihan täynnä näitä vinkkejä. Se tutti? Putoileeko se yöllä ja Vera herää siihen? Joten tutti pois, kun laitatte Veraa nukkumaan illalla, niin osaa sitten nukahtaa itsekseen yöllä, kun heräilee. Toimi ainakin meillä. Mutta oikein hyvää matkaa ja ihania aurinkoisia päiviä (vaikka täälläkin tämä ilma on jo melkein keväisen aurinkoinen). .t ANu

Hanna Kopra kirjoitti...

Tota tuttijuttua pitääkin kokeilla, meillä.

Äidit on usein ihan uniongelmaisia, vaikka vauva jo nukkuisikin. Sitä odottaa itkun kohta alkavan ja siksi "on turha nukahtaa". Me ollaan mamapossen kanssa ruodittu tätä paljon.

Joskus on sekin tarpeen ja ok, että lapsi laitetaan yöhoitoon että saa vaan nukuttua.

Itsellehän se lapsen huuto, oma väsymys ja koko sou on pahinta. Ja vielä kun tarttisi vähän väsyneenä kokeilla jotain uutta! Nou vei hosee! Ei meinaa aina jaksaa. Vaikka nainenhan jaksaa ihan mitä vaan! Mikä on merkillisen hurjaa.

Tukholman tyttö kirjoitti...

Moi Anu, joo on meillä tutti käytössä enkä just nyt osaa ajatellakaan siitä luopumista... kun Vera kuitenkinn nukahtaa parhaiten sen kanssa. Jos sitten seuraavassa vaiheessa... Me kun on muutenkin taannuttu, nukutaan taas samassa sängyssäkin.

On kyllä ihanaa olla lomalla!!

Hna, näin se tosiaankin on, äidit on uniongelmaisia vaikka lapst nukkuisi ihan hyvinkin. Sen on tosiaan itse huomannut. Vaikka laittaisi vauvan yöhoitoon, niin ei sit välttämättä saa itse kuitenkaan nukuttua.

Niin, kyllähän tän vaan jaksaa. Vaikka välillä hajoisi pää niin ei se sitte kuitenkaan... onneks on vertaistukee! Ja voi myöntää oman vajavaisuutensa :D