Äidin tyttö

Kyllä on sitkeä tauti. Tänään on jaksettu jo vähän pidempään pystyssä, eikä kuumetta enää ole, mutta eilen vielä oksennettiin ja myös kiusallinen ripuli vaivaa. Verasta on myös tullut ihan mammis tämän taudin aikana, äiti ei saisi metriä kauemmas mennä kun jo alkaa itku ja hampaiden kiristys. Tämä on niin outoa, tyttö kun ei koskaan aiemmin ole osoittanut ko piirteitä. Ei edes niissä kehitysvaiheissa kun niitä olisi ikäänkuin kuulunut olla. Ei, hän vaan tykkäs, että EVVK vaikka äiti häippäsi kuvioista. Mutta ei nyt, nyt tuntuu että koko ajan pitää kyhnätä kyljessä kiinni.

Tämä läheisyyden kaipuu on aika hellyyttävää; mikä sitä vastoin on aiheuttanut harmaita hiuksia ja turhautumia, on että nukkua ei siis kertakaikkiaan voi muutoin kuin joko äitin tai isän vieressä. Ei siis todellakaan kuuloakaan, että voisi nukuttaa omaan sänkyyn (tätä ei ole juuri tapahtunut sitten Espanjan), ei edes nukahdettuaan voida nostaa omaan sänkyyn. Ja nyt on menty niin pitkälle, ettei edes vanhempien sängyssä voi nukkua ilman jompaakumpaa vanhempaa. Argh. Tämä aiheuttaa sen iloisen tosiasian, että jompikumpi meistä menee TOSI aikaisin nukkumaan. Ja nukkuu päivällä. Päivällä sentään vielä voi lukea sängyssä samalla, mutta yöllä ei tosiaankaan näe. Eli siinähän sitten makoilet, ilman että väsyttää yhtään.

No, toivottavasti tämä on ohimenevää. Kunhan tästä toivottavasti suht pian tervehdytään, pitää palata kyllä ripeästi normaaliin, muutoin touhusta ei tule kuin vihaiseksi.

Tähänhän voisi tietysti joku todeta, että kyllä hyvä äiti menee nukkumaan vauvansa kanssa. Ja nauttii siitä. Tästä pääsenkin takaisin Rosan ja Simon kirjaan, niin näköjään jotkut tekevätkin. Kyllähän äitiys on ihanaa ja vauvassa on tosi kiinni, mutta siis oikeesti. Imettäminen on niin ihanaa, että eihän haittaa vaikka vauva syö 20 tuntia päivässä vielä viisikuisena. No, kai noinkin voi ajatella. Että on ihan ok, että herätään öisin kerran tunnissa imettämään. Että on ihan ok jos vauva ei viihdy vaunuissa vaan sitä joutuu kantamaan rinterepussa kolmen tunnin kävelyillä.

Ja sitterihän olisi ihan turha kapistus. Kulutuskritiikki on munkin mielestä erinomaisen hyvästä, (vaikkakaan en ole siihen juuri henkilökohtaisessa elämässä sortunut viime aikoina, hmph), mutta ehkä elämää voisi oikeasti vähän helpottaa kuitenkin?

Niin ja kyllä, se voi olla ok, että äiti on se joka on kotona ja isällä on lakisääteinen baaripäivä vähintään kerran viikossa. Että isä käy urheilemassa usean kerran viikossa, mutta kun äiti käy harrastamassa pilatesta, pitää paikalle kutsua hoitaja. Ja samanaikaisesti Rosa ihmettelee, miten onnistutaan perheissä joissa isä ei osallistu. Get real. Jos tämä ei ole sitä niin mikä.

Ehkä antavat kirjassaan liioitellun kuva, mutta tällaisen kuvan siitä kyllä saa. Kyllä ollaan ainakin meikäläisen feminismistä aikamoisen kaukana.

Nyt voisi tietysti todeta, että ei kukaan pakota lukemaan. Pakko mun on nyt kuitenkin selvittää, että tuleeko asiaan muutosta vuoden aikana :/

Arvaatte varmaan, että täällä on isän vuoro maata neidin vieressä. Lähdenpä tsekkaamaan, joko on vaihtovuoro.