Juhannukset on juhlittu rauhallisesti Suomen mökillä mummon ja ukin seurassa. Säät nyt oli mitä oli, mutta niinhän aina Suomen suvessa. On saunottu, uitu, syöty ja katseltu jalkapalloa. Verakin kävi saunassa, ensimmäistä kertaa ihan oikeasti kun se jouluinen oli lähinnä vaan yritelmä. Nyt istuttiin paljussa saunan lattialla ja vähän aikaa äitin sylissä saunan lauteilla. Hyvin sujui.
Muuten onkin viikko ollut varsinaista vuoristomäkeä. Ensimmäinen varsinainen terve päivä oli torstaina kun lennettiin Suomeen. Keskiviikkona nukuttiin vielä pitkiä päiväunia ja iltaunille meno menikin sitten ihan harakoille. Nukuttaminen kesti ja kesti, niin että itkua väänsi sekä äiti että lapsi. Yhtä hankalaa oli touhu myös torstaina. Siis ensin kyllä nukahdettiin, mutta tunnin päästä herättiin ihan virkeinä. Vuorotellen yritettiin sitten tainnuttaa tyttöä huonolla menestyksellä. J teki töitä tietokoneellaan yömyöhään ja sai lopulta tytön nukkumaan kello puoli kaksi yöllä. Siis oikeasti... ja sama meno jatkuu. Mutta nyt on alettu samaan katastrofiin nukuttaa suoraan omaan sänkyyn, koska jossain vaiheessahan se on joka tapauksessa tehtävä. Annetaan neidin touhuta sängyssään samalla kun itse lukee vieressä kirjaa tai surffaa koneella, ja sitten lopulta (noin tunnin jälkeen) tyttö on pienellä taputuksella uuvahtanut petiinsä. Mutta kyllä tässä aika epätoivoisia hetkiä on eletty...
Ja samaan syssyyn on sitten iskenyt ihan hirmuisa vierastaminen. Välillä huudetaan naama punaisena, kun äiti menee eri huoneeseen. Eikä silloin kelpaa mummo ei ukki, hyvä kun isäkään. Ja minä kun olin suunnitellut kaverien kanssa iltatapaamisia Helsingin reissulle, alkaa epätoivo vallata tässä alaa... että mitenkä tässä nyt mihinkään pääsee, kun tytsä on ihan epätoivon partaalla jo siitä, että menee vessaan??? Neuvoja anyone?
No, helppoahan tämä on tähän asti pääasiassa ollutkin. Nyt yhtäkkiä ollaan saatu myös se känkkäränkkä kylään.
Sain Rosan ja Simon kirjan luettua loppuun. Homma muuttuikin ihan totaalisti vauvan päästyä 8 kuukauden ikään, kun Rosa lähti töihin ja hoitovastuu siirtyi pääasiassa Simolle. Samalla käytettiin kyllä myös hoitajaa apuna, mutta kirjan mukaan Simo hoiteli lasta vuoden vanhaksi aika säännöllisesti. Rosan feministipointsit siis lisääntyivät, ja hyvin ymmärrän myös huonon omantunnon tehdessään eduskunnassa pitkää päivää. Ei olisi minusta ollut siihen. Ensimmäinen puoli vuotta menee helposti vauvahuumassa, joten jos siinä feministiys hiukan vähenee niin semmoista sattuu. Simon baarissajuoksemista en kyllä edelleenkään oikein tajua. Ehkä sitä hiukan liioiteltiin? Ja kirja oli kyllä itse asiassa aika höttöä, mutta näin samaa vaihetta elävälle ihan sopivan kevyttä luettavaa.
2 kommenttia:
toi vierastaminen on kyllä rasittavaa. omalla tavallaan ihan sulosta, mutta kun se huutaminen ei vaan lopu, niin loppuu se suloisuuskin aika tyystin. muistan ite kanssa, kun hyvä että pääsi vessassa käymään niin pikkumies parkuu jo äitiä. onneksi toi meni meillä aika nopeasti ohi. ja kun vierastaminen iski niin sitten rupesi iskä lastenhoitohommaan ihan tosissaan, että saa äitikin vapaata ilman että tarvitsi huutoa stressata.
toivottavasti ei jatku tuo ongelma kovin pitkään!
Nimenomaan, suloista ja rasittavaa samanaikaisesti! Onhan se ihanaa tuntea olevansa korvaamaton, mutta kamoon, olisi ihan kivaa kuitenkin saada käydä vessassa ilman että toinen parkuu oven takana, ja sekin olisi mukavaa että joku muukin saisi välillä vaihtaa vaippaa... uhpuh. Toivon tosiaan että pian helpottaa, mielellään jo ennen Suomen loman loppua :)
Lähetä kommentti