Vakuutusta kaiken varalle?

Olen tällä viikolla miettinyt vakuutusasioita. Koska joudummee hommaamaan kotivakuutuksen (oelemme löytäneet talon, mutta siitä lisää tuonnempana) on aiheelliseksi tullut pohtia, pitäisikö vakuutukset keskittää - eli otammeko lapselle sairauskuluvakuutuksen? Tällä hetkellä olen kallistumassa vaihtoehdon "ei lapsivakuutuksta" puoleen. Suomessa toimii edelleen hyvä julkinen terveyshuolto. Sinne saattaa joutua jonottamaan, mutta se toimii ja sieltä saa hyvää hoitoa. Tässä käsityksessä ainakin minä olen. Vai olenko väärässä?

Lapsivakuutus on aika hintava. Lisäksi siinä on noin 100€ omavastuu. Tosin monissa vakuutuksissa tämän joutuu maksamaan vain kerran vuodessa, mutta tällä tahdilla mitä tähän mennessä on käytetty lääkäripalveluja, ei lapsivakuutus olisi tosiaan kannattanut (huom. Ruotsissa ei vastaavaa sairauskuluvakuutusta ole olemassa, koska ei ole juuri yksityistä hoitoa). Ja rappiolle ja katuojaan tuskin joutuu, vaikkei yksityiselle pääsisikään.

Mutta sitten. Niin, entäs jos yhtäkkiä tarvitsisikin ravata lääkärissä solkenaan? Jos jotain sattuu... mutta mistä sitä tietää, mistä sitä voi koskaan tietää ja vakuuttaa kaikkea vastaan?

Plus että mä olen kyllä periaatteellisesti vähän sitä vastaan, että tulee kahden kerroksen väkeä -systeemi - köyhät ja maahanmuuttajat menköön julkiselle, me paremmat luokan kansalaiset maksetaan vakuutukset ja mennään jonojen ohi yksityiselle. Amerikka rules. Kohta ei enää haluta maksaa julkisen terveydenhoidon ylläpidosta, kun sitä ei kerta keskiluokka enää käytä? ...mutta toisaalta sitten jos oma lapsi on kipeä, on kyllä todenäköisesti toinen ääni kellossa...

Miten teillä? Oletteko ottaneet vakuutuksen ja jos olette/ette, miksi tai miksi ei?

Ensi tiistaina - tervetuloa!

Tänään on myös YK:n naisten vastaisen väkivallan päivä
International Day for the Elimination of Violence against Women

Lapsen kanssa harrastusta?

Yritin etsiä harrastusmahdollisuuksia Helsingissä /pääkaupunkiseudulla lapsen kanssa, mutta en löydä mitään. Hesarin sivuilta ei löytynyt mitään järkevää, työväenopisto ei näytä järjestävän lapsille mitään enkä tiedä mistä muualta hakisin. Olenko vaan vähän huono hakemaan vai mitä?Esimerkiksi jotain musiikki, laulu, tanssiryhmiä, kuka niitä järjestää? Ja siis ei mitään Tanssiopiston 500 euron balettikursseja, vaan marakasseja ja pomppimista...

Ajokokemuksia

Arvatkaa mitä tyttö sanoi Helsingissä ollessa, kun istuin rattiin ja aloin ajaa. Tuijotti silmät ymmyrkäisinä viereiseltä penkilta ja totesi: "Äiti osaa!". Siinä se tuli. Pakkohan sitä on ajaa enemmän, ettei ajaminen ole vaan isien hommaa!! Lisäksi kun tultiin perille, kysyin että "no eikös mennyt hyvin" - Vera katsoi mua totisena ja sanoi "pelottaa". Että silleen. Tämä juttu jää kyllä historiaan :)

Vanhemmuudesta ja yhteiskunnan tuista

Hyvää isänpäivää kaikille isille!

Suomalaisille isille annettiin isänpäivälahjaksi kaksi lisäviikkoa isävapaata. Hesari uutisoi tässä, että jos isä pitää vanhempainvapaan kaksi viimeistä viikkoa, saa hän lisäksi ekstraa aiemman kahden viikon sijaan neljä viikkoa. Tämä uudistus tosin tulee voimaan vasta ensi vuonna syntyneiden vauvojen kohdalla.

Harmi vain, että näitä isävapaita aika harva isä käyttää. Jutussa myös todettiin, että vain yksi kuudesosa isistä on käyttänyt isävapaita. Oletusarvona oli, että yksi viidesosa käyttäisi. Siis onnettomat 15-20 % isistä pitää mahdollisena /haluttavana olla lapsensa kanssa ekstra kaksi viikkoa. Vaivaiset kaksi viikkoa?? Mikä siinä on niin vaikeeta? Kaatuuko talous kahteen viikkoon? Vai eikö työt jousta? Vai eikö vaan huvita?

Tässä viime aikoina kun olen taas vertaillut Suomen ja Ruotsin vanhempainvapaajärjestelmiä (moni tuttu ja kaveri on raskaana tai saaneet vauvan molemmin puolin lahtea), kyllä täytyy sanoa että länsinaapuri voittaa mennen tullen sekä joustossa, monipuolisuudessa että tasa-arvossa. Vanhempainvapaapäiviä on Ruotsissa 480 lasta kohden. Nämä saadaan jakaa muuten miten vain, mutta 60 niistä on toisen vanhemman otettava. Mitään valmiiksi määriteltyä "äitiyslomaa" tai "isävapaata" ei ole olemassakaan, vaan päivät todellakin saa käyttää miten tahtoo (lukuunottamatta ko 60 päivää). Miksi ylipäänsä Suomessa pitää olla ensin 105 päivää äitiyslomaa? Entä jos äiti haluisikin olla kotona vähemmän ja isä loput? Äidin on siis oltava määrätyt kuukaudet kotona.

Suomessa vanhempainloma alkaa kun äitiysloma loppuu. Vanhempainloma kestää 158 päivää ja vanhempainlomalle voi jäädä äiti tai isä. Vanhemmat voivat myös olla vanhempainlomalla vuorotellen.

Isyysnetistä poimittua: vuosittaisesta lähes 60 000 suomalaisesta isästä kuitenkin vain 10.5% pitää vanhempainvapaata, joka on vapaasti jaettavissa vanhempien kesken. MAsentavaa. Siinä näkee, miten vapaaehtoinen kannustejärjestelmä toimii. Eipä juuri mitenkään.

Itse kannatan yhä lämpimämmin ruotsalaista systeemiä, jossa toisen vanhemman on otettava min. 60 päivää, muuten nuo päivät menettää. Kun ei kerran isät muuten jää kotiin, siihen on näköjään puoliksi pakotettava. Tai jossain tapauksessa niin päin, että jos ei äiti anna isän jäädä kotiin, niin siihen pitää puolipakottaa. Toki perhe voi myös jättää käyttämättä tuon 60 päivää, jos isä ei millään suostu kotiin jäämään. Johan tuo luku 10.5% osoittaa selvääkin selvemmin, ettei isiä muutoin kotiin saada kuin rahallisella puolipakolla (=menetät tuet muutoin).

Itse asiassa kun Ruotsin demarit nyt ehdottavat, että vanhempainvapaat tulisi jakaa tasaisemmin molempien vanhempien kesken, kannatan kyllä tätäkin. Yksi kolmasosa äidille, yksi isälle ja loput jaettavaksi miten haluaa. Kuten käsittääkseni Islannissa, ja hyvin toimii. Olen valmis suht radikaaleihinkin toimenpiteisiin, kun ei vapaaehtoisuus kerran toimi. Kun kuuntelee meilläkin töissä suomalaisten isien kommentteja tyyliin: " Soita sille, kyllä se varmaan tulee paikkaamaan, sehän on vaan isyyslomalla", nousee karvat pystyyn. Miten niin "vaan isyyslomalla"?? En todellakaan soita toiselle kesken isyysloman.

Lisäksi, isyyslomaa Suomessa isä voi saada vain jos isä asuu lapsen äidin kanssa. Miksi? Eikö isä yhtäkkiä olekaan isä, jos hän ei asu äidin kanssa yhdessä? Miten se yhdessäasuminen ylipäänsä isyyteen liittyy??

Joustavuuteen liittyen; Ruotsissa kyseiset 480 vanhempainvapaa päivää voi jakaa lapsen ensimmäisen 8 vuoden ajalle. Minä voin esimerkiksi edelleen hakea Verasta vanhempainvapaata vaikka puolittaisen päivän, jos minulla vain on edelleen päiviä jäljellä - ja sen olen tehnytkin. Vanhempainvapaan määrän voi päättää kuukausi kuukaudelta, esim ottaa osan kuukausista rahallista korvausta vain 4 päivää viikossa, osan 7 päivää viikossa. Päivät vähenevät sitä mukaa. Päiviä voi myös ottaa esimerkiksi isä 3 päivää viikossa ja äiti 2. Osa-aikainen työnteko on helppoa ja kaikenlainen yhdistely vaivatonta.

Suomen malli, ensi äitiysvapaa, sitten vanhempainvapaa, sitten kotihoidon tuki tuntuu todella jäykältä. Osittainen hoitovapaa näyttäisi onnistuvan, mutta yksi päivä siellä, toinen täällä ei. Tällä hetkellä voin esimerkiksi päättää jäädä viikoksi kotiin Veran kanssa ja hakea viikon vanhempainvapaata. Siihen ei taida Suomen järjestelmä joustaa.

No, rehellisyyden nimissä, onhan Suomen järjestelmä silti parempi kuin monessa muussa maassa. Siltikin, nyt muuton kolkuttaessa ovella, ei voi kuin todeta että siirrytään valiettavasti huonompaan suuntaan.

Inget kunde stoppa AIK

AIK pelasi tänään Göteborgissa Göteborg IFK:ta vastaan Ruotsin mestaruussarjan loppupelin. Ja voitti!! Aivan mahtavaa. Vuoden 2009 futismestaruus, kuka olisi uskonut. Fantastista, jopa minä, täysin futisnolla, vähän innostuin. Mies meni katsomaan matsia pubiin Solnaan AIK:n kotikentän Råsundan lähelle ja jäi sille tielleen juhlimaan. Milloin lienee tulee kotiin, tämän päivän vai huomisen puolella...

Me tytöt on sillä aikaa oltu naapurin 2 vuotiaan synttäreillä ja syöty illalliseksi sushia. Lohisushi on Veran lempparia. Miten pärjäämme Helsingissä ilman sitä?!

Kaksi kk muuttoon

Huomenna on marraskuu ja kaksi kuukautta muuttoon. Ei kyllä tunnu siltä, vaikka marraskuiselta tuntuukin. Vaikea tajuta edes, että ollaan muuttamassa...

Eilen tuli kutsu duunin joulujuhliin joulukuun alussa. Ruotsissa ei juhlita pikkujouluja, vaan nimenomaan erinäisiä joulujuhlia. Julbord on hyvin yleinen sekä työ- että kaveriporukoissa - meillä töissä sitä tosin ei ole juuri harrastettu. Meidän töiden joulujuhlat tuppaa olemaan aika hyvin valmisteltuja, mietittyjä sekä teemoitettuja, ja tällä kertaa aiheena on - Moulin Rouge.

Siinäpä pähkäilemistä. Mä en yleensä ole kauheasti innostunut teemoista ja jotenkin rasittavaakin alkaa hankkia teemaan sopivaa puvustusta, jota voi käyttää elämässään pahimmassa tapauksessa tasan kerran. Mutta ehkä sitä voisi kuitenkin vähän innostua ja hankkia vaikka peruukin...? Sattuisiko kukaan lukija tietämään peruukkikauppoja/hyvää naamiaiskauppaa tai vastaavaa Tukholmassa?

Tänään on taas ajeltu, käytiin metsässä samoilemassa. Sinne ajoi puolisen tuntia. Maaseutu on niin kovin lähellä, vaikka muka suurkaupungissa asutaan. Metsään on kuitenkin vaikeaa päästä ilman autoa. Auton omistamisen hyviä puolia. Nähtiin lehmiä ja hevosia, käytiin tallissakin. Vera oli intona. Syötiin metsässä eväitä ja oli mukavaa.

Hevosen kakka! Bajs! Sitä hoettiin pitkään...

Ollaan myös tyhjennetty ullakkoa, viety vanhoja vaatteita kierrätykseen ja vanhoja hajonneita tavaroita poisheitettäväksi. Sinne oli viety myös ehjiä vanhoja tavaroita, huonekaluja jne. J sanoi että ne tuhotaan. Återvinning sanana tarkoittaa minulle kierrätystä, mutta täällä käsittääkseni poistamista. Eli siis poisheittoa. Jos haluaisi viedä tavaroita suomalaisittain kierrätettäväksi, pitäisi kai sitten viedä antiikkikauppoihin tai kirppareille. Suomessa kierrätetään enemmän mun mielestä, Ruotsi on vähän kertakäyttökulttuuria. Ikea on varmaan totuttanut siihen? Ja se, että on aina ollut varaa. Suomessa on aina pitänyt nuukailla enemmän, ja siten ollaan myös ekologisempia (juuri tässä kysymyksessä, vaikkei ehkä muuten). Muut Ruotsissa asuvat, oletteko samaa mieltä?

Muuttomietteitä

Muuttoon on enää kaksi kuukautta. Asuntoa ei ole, ei tarhapaikkaa. No, onhan työ, ja auto. Ehkä voimme asua autossa ja ottaa lapsen mukaan töihin? No, leikki sikseen, vuokra-asuntoja ei ole juuri muita tarjolla kuin "vapaa heti", jollaisia emme aiemmin ole voineet katsella. Kunhan marraskuu alkaa, alkaa tuntua järkevältä katsella tarjontaa tosissaan ja sopia jotain näyttöjäkin. Olemme siis päättäneet muuttaa vuokralle, kunhan sopiva vaan löytyy.

Lastenhoitoon onneksi on back up ratkaisuna mummo, joka jäi viime keväänä eläkkeelle. Isovanhemmat painavat muutenkin vaakakupissa paljon, kun muuttoa alettiin harkita (sori vaan isovanhemmat, jouduitte vaakakuppiin :). Mummon harteille ei voi kuitenkaan vilkasta 2 vuotiasta täysin työntää, joten joku päivähoitoratkaisu on tietysti löydyttävä.

Nykyisessä päiväkodissa menee tosi hyvin, tädit on ihania, ryhmä on kiva, siellä on kaverit (Ama, Uuva, Itto ja Nina = Amanda, Tova, Victor ja Catalina). Ainostaan piha on todella ikävä, joten sen jättäminen ei harmita. Mutta muuten, kurjalta tuntuu kun on löytynyt niin kiva, suomenkielinen paikka lähellä meitä.

Onko sitä ihan kamala kun repii lapsen irti tutusta ympäristöstään? Toisaalta, tämä on kyllä ihan kulttuurijuttu - monessa maassa on ihan normaalia, että vanhemmat muuttavat useinkin töiden perässä. Meidät on vaan totutettu liian hyvään. Töidenkään perässä ei tarvitse muuttaa - enää.

Luinpas tässä juuri Heidi Köngäksen kirjan Jokin sinusta. Siinä perhe muutti 60-luvulla vuodeksi Ruotsiin töiden perään. En finne igen, tuli esiin siinäkin tarinassa. Suomalaiset olivat alhaista kastia. Ei ihme, ettei lapsille juuri opetettu suomea, olihan se ruma ja alempiarvoinen kieli.

Ja nyt sitten suomalaiset suhtautuvat samoin muualta tulleisiin.

Niin, muuttoon palatakseni. Lapsi varmaan selviää ilman suuria traumoja. Ja mitäänhän ei saa jos ei uskalla yrittää. Jos ja kun palataan, tiedetään että on ainakin kokeiltu. Jos kaikki vaikka meneekin ihan hyvin?

Puhetta piisaa

Veralta tulee tekstiä tuutin täydeltä. Tarina on ruotsin ja suomen sekamelskaa, mutta suomi on kuitenkin selkeästi vahvempi kieli. Niin suuresti se päiväkoti vaikuttaa, kyllähän siellä tulee kuitenkin oltua suuren osan päivistä. Kun muutamme Suomeen, Vera menee ruotsinkieliseen päiväkotiin. On jännää nähdä, vahvistuuko ruotsi kielenä.

Me vanhemmat pysytään aika hyvin jutuissa mukana, myös J osaa sen verran suomea, että hanskaa Veran jutut ongelmitta. Farfar paralla alkaa olla ongelmia. Sattuipa tässä eräänä kertana, että Vera oli pyytänyt maitoa nukkumaan mennessään. Koska maito ei puoli tuntia aiemmin ollut kelvannut, ei isoisälle tullut mieleen, että sitä nyt sitten haluttaisiinkin. Jonkin aikaa mietittiin mitä mahtaa olla "maito" ja lopulta Vera oli saanut - omenan! Tyttö oli kuitenkin mennyt tyytyväisenä nukkumaan, joten eipä tuosta suurta haittaa ollut. Sen kerran jälkeen tosin kirjoitimme sanalistan, josta löytyvät tärkeimmät suomen sanat käännöksineen.

Tänään olen sitten ajanut ensimmäistä kertaa uudella autolla. Aika huisa kokemus. Vähän kyllä pelottaa ihka uusi auto, mutta mäkilähdöissä auttava automaattijarru on sairaan siisti :)

Tulevassa kotikaupungissa

Työmatkalla Helsingissä. Luksusta olla Klaus K:ssa yötä, lisäksi aivan ihana huone Bulevardin suuntaan.

Kävin vanhan tökaverin kanssa syömässä (mukavaa!). Kiinnitin huomiota pariinkin seikkaan. Syötyämme ja tarjoilijan kerättyä astiamme, hän tuli perään kysymään, otammeko laskun. Ravintola oli puolityhjä, eikä vielä sulkemassa. Tukholmassa ei olisi tultu. Olisi odoteltu, että me osoitamme haluavamme laskun. Tarjoilijat varmaan halusivat kotiin?

Maksoin kortilla. Laskussa ei ollut tilaa tipille. Kaverit onkin todenneet, ettei Suomessa makseta tippiä. Niin ei sitä varmaan makseta, kun ei siihen anneta mahdollisuuttakaan..! Todella laadukkaissa ravintoloissa olen kyllä tippi-mahdollisuuden huomannut Suomessakin, mutta tässä ok keskitason ravintolassa ei tosiaan sitä tarjottu.

Ruotsissa illallistaessa aina tipataan, 5-10%. Säästyypähän ainakin siinä rahaa Suomeen muutettaessa!

Kylpylässä

Viimeinenkin häälahjaksi saatu lahjakortti on viimein käytetty. Toivoimme häälahjaksi viime joulukuussa elämyksiä, ravintolaillallisia, kylpyläreissuja ja hyviä viinejä. Saimme kaikkia niitä, kiitos ihanille sukulaisille ja ystävillemme. Tosin saimme niitä jopa niin runsaassa määrin, että lahjakorttien käyttämisestä tuli jo pienoinen stressi! Viimeksi Helsingissä ollessa kävimme Dayspassa hoidoissa, ja nyt siis olimme la-su Nynäs havsbadissa kylpyläreissulla. Vera pääsi ensimmäistä kertaa farfarin ja isoisän naisystävän hoitoon kokonaiseksi yöksi (oli jo aikakin, voisi todeta..).

Todella rentouttavaa, Nynäs havsbad on kauniilla paikalla meren äärellä, rakennus on viehättävä ja eilen oli kaikenlisäksi aivan ihana kuulas syksyilma. Istuimme puulämmitteisessä saunassa ja kävimme meressä pulahtamassa. Hrrr. Myös lämminvesitynnyreissä tuli istuttua. Illalla söimme hyvän kolmen lajin illallisen ja aamulla vielä saunaan ja mereen. Kaiken tämän päälle tarjottiin mahtava brunssi.

Tänään naureskelin, miten ruotsalaiset vaan ovat niin ruotsalaisia - aina pitää olla niiiin sosiaalista, saunassakin pitää jutella naapurille. Suomalainen istuisi hiljaa tai maksimissaan puhuisi oman seurueensa kanssa. Mutta ei, ruotsalaisten pitää saunassakin vetää ainaista small talkia. Suomalaisena saa tietysti ikuiset saunakommentit, "tämähän ei sinulla tunnu missään", tyyliin olet suomalaisena varmaan syntynytkin saunassa... porukka oli lähinnä pariskuntia, mutta oli paikalla myös jokunen seurue.

Mutta täytyy sanoa, että osaavat ne rahastaa. Vaikka paikka oli hieno, ei hotellihuone ollut keskivertoa kummempi, illallinen oli toki hyvä, mutta ottaen huomioon että hinta kahdelle olisi ilman lahjakorttia ollut 5100 kruunua!! ei ehkä ihan sen arvoinen. Siis todella, yli 5000 kruunua johon siis sisältyi hotelliyö, illallinen ilman juomia, brunssi, saunan ja uima-altaan käyttö-oikeus. Ai niin, aamutakit ja tohvelit tuli kaupan päälle. Siis tuolla 5000:lla matkaisi jos Roomaan! Ja silti paikassa oli tupa täynnä jonoiksi asti. Eikä oikeasti vieraat olleet mitään yläluokkaa (sen huomaa). Täällä kyllä on rahaa millä mällätä...

Veralla oli mennyt farfarin kanssa hienosti. Mutta on se vaan ihanaa tulla kotiin ja saada lahjaksi oman pikkutytön halaus :)

Aktiviteettisunnuntai, just joo..

Tänään on ollut todellista yritystä ja surkuhupaisia tilanteita. Aamulla päätettiin että mennäänpä nukketeatteriin. Kivaa! Kun päästiin sinne asti ja oltiin ostettu liput, vähän jo Veraa väsytti, mutta kuitenkin jaksoi lueskella odotushuoneessa ja juoda mehua. Kun siirryttiin teatterisaliin, tyttö meni ihan vakavaksi. Kun valot himmenivät, alkoi parku. Vähäksi aikaa itku laimeni kun sika lensi taivaalla, ja sekä äiti että isä keskittyivät saamaan Veran ajatukset pois pelottavasta (tai mitä se sitten olikaan joka itkun aiheutti). Mutta sitten alkoi taas lohduton nyyhkytys. Ei auttanut kuin lähteä parin minuutin kuluttua pois. Että tosi kivaa oli... saatiin onneksi ilmaisliput seuraavalle kerralle, kun ei tuo nyt ihan halpaa touhua ole (80 kruunua per pää, ikään katsomatta).

Reaktio oli varmaan väsymyksen ja pimeänpelon yhdistelmä. Odotussalissa Vera oli taas ihan kunnossa, muttei tosiaankaan halunnut mennä takaisin teatterisaliin. Siispä pois ja samantien vaunuihin unille.

Herättyä mentiin kaupunginmuseoon, jossa on tosi kiva lapsille tehty Tori- Torget. Siellä voi mm leikkiä kauppaa. Siellä viihdyttiin hyvin. Ja samalla nähtiin hieno Svenska Dagbladetin valokuvanäyttely Tukholmasta v 1917-1959. Erityisen vaikuttavaa ajankuvaa oli kuva vuodelta 1941 Ruotsin jalkapallojoukkueen kohtaamisesta Tukholmassa Saksan kanssa - saksalaispelaajat seisoivat komeasti rivissä käsi ojossa. Oikein mielessään kuuli pahamaineisen Heil Hitler tervehdyksen. Suosittelen, jos on asiaa Tukholmaan lokakuussa!

Museon jälkeen oli uima"koulu", miniplask, jossa on käyty tänä syksynä. Nyt oli jäänyt pari kertaa väliin, joten oli ihan kiva mennä. Mutta Verahan ei sitten tällä kertaa kauheasti innostunut vedessä lotraamisesta, vaan istui mieluummin reunalla ja heitteli uimaleluja altaaseen. Kun kyseessä on kuitenkin kurssi, jossa tehdään juttuja yhdessä, tuntuu aika turhalta maksaa kun lapsi touhuaa kaikkea muuta kuin kurssin mukana. Reunalla kiipeillessään tyttö lipesi pää edellä veteen niin että tuli oikein shokkisukellus. Ja sitten huudettiin ja minä totesin, että se siitä ja me lähdettiin saunan puolelle (kyllä, sellainen löytyy, kukaan vaan ei heitä vettä).

Tuntui että monet jutut mitä yritetään tehdä on itse asiassa järjestetty enemmän aikuisille kuin lapsille. Olisko lapselle kuitenkin kivointa vaan mennä puistoon? No, ehkä vähän isompana nukketeatterikäynnit alkavat olla taas kivoja? Uinti ei kyllä ole oikein ollut meidän juttu, ei silloin 6-kuisena eikä nyt.

Muuten tämä viikko on mennyt työn merkeissä Helsingissä; asuntoja käytiin katsomassa viikko sitten ja yksi oli ihan kivakin. Ollaan jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen päästy, missäpäin halutaan asua. En vielä paljasta kuitenkaan, jos me vaikka lopulta päädytäänkin ihan muualle.
Lainaneuvottelujakin on pankkien kanssa varmuuden vuoksi käyty, ja on aika mielenkiintoista; erot ovat kyllä aika suuria pankkien välillä. Mm. ns omasta pankista saa mm huomattavasti pienemmän lainan kuin naapurista..

Kämppiä ja autoja

Nyt on roikuttu asuntosivustoilla jonkin aikaa ja alkaa vähän hahmottua millaista asuntoa olisi tarjolla. Ongelmana on vaan, ettei me oikein tiedetä mitä tahdotaan... :) Fiilis vaihtuu päivittäin. Yhtenä päivänä keskusta-asuminen tuntuu houkuttelevalta, lyhyt matka töihin ja enemmän aikaa olla lapsen kanssa kotona. Take away valikoimankin luulisi olevan laajempi, vaikka jo pelkäänkin miten käy kun sushiravintoloita ei olekaan enää joka korttelissa...!

Toisena päivänä houkuttaa oma piha, jonne lapsen voi päästää ovenavauksella leikkimään. Mutta sitten taas itkettää puolen tunnin -tunnin päivittäinen menopaluu-liikenne. Ruuhkamaksujakaan ei Helsingissä vielä tunneta. Jonoissa saa siis seistä, jollei asunto löydy junan tai metron varrelta.

Autoakin olemme katselleet. Sellaista en olekaan vielä koskaan omistanut. Autojen hinnat näyttävät kuitenkin olevan selvästi alemmat lahden tällä puolen, joten rahallisesti auton osto kannattaisi. Mutta että minusta autonomistaja... lisäksi olen kuullut jo muutamaan otteeseen kommentin "Suomessa on hyvä olla auto" - joka nostaa mulla karvat pystyyn. Miten niin?? Miksi Suomessa pitää olla auto jos Ruotsissa ei tarvitse? Onko joukkoliikenne muka Suomessa niin paljon huonompi? Onko se siistiä, ettei ole ruuhkamaksuja? Eikö siellä muka selviä autotta? Vai onko se vaan oletusarvo, että tietysti lapsiperheellä pitää olla auto..?

Ainoa, mihin itse oikeasti koen tarvitsevani autoa on mökkimatkat. Mutta Suomessa auton vuokraaminen on niin kallista, että ostaminen tuntuu jopa halvalta... ainakin tässä tilanteessa -mm muuten järkevänoloinen car pool käytäntö ei tunnu meille fiksulta.

Ehkä jossain elämän vaiheessa on hyvä omistaa auto??

Päiväkotijonoon päästiin, mutta enpä tiedä kuinka siinäkään käy. Kun ei tiedetä minne muutetaan, ei oikein voi tarhapaikkaakin hakea. Todella positiivinen juttu tosin oli, että hakemuksen jätettyäni mulle soitettiin yhdestä päiväkodista ja neuvottiin miten pitää toimia. Harmillista vain, että juuri ko päiväkodissa oli kuulemma jonoa ruuhkaksi asti.

Asuntokäytäntöjä

Pientä vertailua on tullut tässä viime aikoina tehtyä, uuden ja vanhan kotimaan välillä. Lopputulos, Ruotsissa elo on kyllä aikalailla leveämpää. Kun lainaa ei lyhennetä lainkaan (jos on hiukan alkupääomaa) ja lainan takaisinmaksuaika on jotain 60-100 vuotta, niin kuukausikulut on aika siedettävät - etenkin alhaisen koron aikana. Suomessa vedetään vyötä kireämmälle ja kireämmälle ja säästetään niin että henki pihisee, jotta saadaan mahdollisimman pian laina pois maksettua. Eihän pankille sovi olla velkaa!

Ruotsissa ei lainanlyhennystä pidetä kovinkaan järkevänä. Miksi laina pitäisi maksaa pois? Ja niin kauan kuin asuntojen hinnat pysyvät samana tai nousevat, ei tietenkään mitään riskiä olekaan. Käteen jää kivasti fyffeä, ruokakaupasta ostetaan häränfilettä ja Thaimaaseen voidaan matkustaa 4-henkisen perheen voimin pari kertaa vuodessa. Huraa kansankoti! Samaan aikaan suomalaiset lapsiperheet kituuttavat, matkustavat mökille ja ostavat jauhelihaa alennuksesta.

Noin niinkuin kärjistetysti.

Itse olen elänyt molemmin tavoin, ensin asuntovelallisena Suomessa ja sitten Ruotsissa. Ero on huima. Itse valitsin Suomessa nimenomaan suomalaisen tavan - niin paljon velkaa pois niin nopeasti kuin mahdollista. Perheettömänä rahaa jäi silti suht ok, mutta kyllä ensisijainen tavoite oli päästä pankin ikeen alta. Ruotsissa taas, lainaa otettiin surutta kunnon määrät, lainantakaisinmaksuaika meillä on 55 vuotta (ei ihan tarkkaa tietoa, huihai ...) ja lyhennyksiä ei tunneta. Siksipä voimme asua keskustassa 1800-luvun lopulla rakennetussa ihanassa talossa 80m2 asunnossa, ja maksaa hyvin kohtuullisesti kuussa. Nyt lainaehtoja Helsingistä tutkiskellessa voi vaan todeta, ettei meillä taida olla samaan varaa. Ok, olemme toki molemmat suht ok palkatuissa töissä, mutta silti ihan keskiluokkaa.

Mikä on parempi tapa? En tiedä. Ruotsalaisessa systeemissä on riskinsä, mutta en kyllä täysin suomalaisenkaan enää usko. Tiedän vain, että ruotsalainen elää paljon leveämmin kuin suomalainen sisarensa.

Ajattele, jos et lyhentäisi lainaa lainkaan. Paljonko enemmän jäisi elämiseen kuussa? Mitä tekisit niillä rahoilla?

Tulevia

Tällä rintamalla on ollut viime aikoina hiukan hiljaista. Olen pohtinut blogin tarkoitusta, huvittamista, kirjoittamisen jatkamista vai lopettamista. Oikeastaan ei ole oikein ollut juuri sanottavaakaan - vaikka juuri tässä kuussa onkin tehty aika isoja päätöksiä. Ehkä kuitenkin vielä jatkan, hissukseen, silloin tällöin. Eihän sitä tarvitse tehdä mitään radikaaleja ratkaisuja, vaan omaa mielialaa ja olotilaa voinee vähän tunnustella.

Niin, päätöksiä. Tässä päivänä eräänä, pitkällisen pohdinnan jälkeen, päätimme että nyt - jos ylipäänsä meinataan, on aika kokeilla - Helsinkiin muuttoa. Kyllä, luit oikein! Olemmeko hulluja, en tiedä, mutta mitäänhän ei saa jos ei uskalla...

Työt saamme molemmat siirrettyä, meillä duunissa oltiin hyvinkin positiivisia ja kannustavia. Joten väliaikainen muutto tapahtuu tammikuussa. Kyseessä on nyt ainakin alkuun vuoden kokeilu. Kuuden Tukholmassa asutun vuoden jälkeen melkeinpä hirvittää. Sopeutuuko sitä enää Suomeen? Jo nyt, vertailua tehdessä, moni asia tuntuu kovin kalliilta... Ehkä sitä nyt saa niellä kaikki mäkätykset miten Ruotsissa sitä ja tätä, ja todeta että asiat onkin aikasen hyvin? No, jos emme nyt tätä tee, emme tee sitä koskaan. Sittenpähän sen näkee, lähdetäänkö parin kuukauden päästä takaisin ;-)

Asunnonhankinta on tässä vaan hiukan kesken, lievästi sanottuna. Isoa kohtuuhintaista vuokra-asuntoa länsi-Helsingistä, anyone?

Asiasta sukanvarteen. Varasin juuri lennot Helsinkiin, ja voi vain todeta, että kannattaa matkustaa ennen kuin lapsi täyttää 2 vuotta! Sillä hetkellä kun lapsi täyttää maagiset 2v, kulut moninkertaistuvat. Lapsesta menee lähestulkoon sama hinta kuin aikuisesta. No, viehän se lapsi tietysti samalla tavoin penkin kuin aikuinenkin, vaikka olisikin minimittainen. Penkkihän se on josta maksaa. Niin ja lentoverot. Enää en ihmettele, että niin monet perheet matkustavat Suomeen laivalla!

Mutta ehkä mä saan intoa kirjoitella, kun voin taas päivitellä Suomen ja Ruotsin eroja, nyt kotiinpäin muuttaessa!

Juhlia

Kakkua...

... kakkua...


...palloilua...

... ja karaokea

Synttäripäivä

Vera täytti tänään 2 vuotta. Onnea Vera!

Laivamatkailua ja maahanmuuttomietteitä

Espanjan lomailut päättyivät keskiviikkona ja lauantaina matkattiinkin jo Viking Isabellalla Tukholmasta Turkuun. Auto on vuokrattu kahdeksi viikkoa Ruotsista, hinnat kun ovat siellä puolet Suomen hinnoista ja vuokraus 2 vkoksi maksoi saman kuin Suomessa olisi maksanut viikoksi. Käytiin hakemassa tuliterä Volkkari Variant perjantaina autovuokraamosta ja lauantaina oli herätys klo 5.20 Turun laivalle, joka lähti klo 7.45.

Ajettiin läpi hiljaisen, aurinkoisen Tukholman Södermalmille Viking Linen terminaalille, kaunista. Harvoin tulee oltua siihen aikaan liikenteessä. Tukholma oli oikein parhaimmillaan.

Autojonossa Turun laivaan oli muitakin. Meille laivamatka oli ensimmäinen ja siksi eksoottinen, tähän asti on aina lennetty Suomeen. Itse palasin 30-40 vuotta ajassa taaksepäin, 60-luvun loppuun ja 70-luvulle, jolloin suomalaiset maahanmuuttajat palasivat kesäisin köyhään kotimaahansa kesäloman viettoon ja esittelemään uutta volvoaan ja Ruotsissa ansaittuja hyviä tienestejä. Mietin Ruotsiin töiden ja paremman liksan perässä muuttanutta perushoitajaa, joka oli tavannut ruotsalaisen puolison ja lähtivät lomalla sukulaisiin Suomeen. Lasta oli kielletty puhumasta suomea, koska se oli alempiarvoisempi kieli ja haittasi ruotsin oppimista.

Vaikka useissa tapauksissa oltiinkin muutettu ihan perhekunnittain, vanhemmat ja lapset, ja näin myös lähdettiin koko konkkaronkka kesämökeille ja sukulaisiin. Lapset ehkä vielä osasivat suomea, kun se oli molempien vanhempien kieli, eikä koulun kiellot vielä olleet täysin vieneet äidinkieltä mennessään. Suomessa tosin kylillä vähän brassailtiin, että "nää nää svenska svenska" että kyllä sitä osataan kieliä ja suomi on jo vähän ruostunut.

Aika nostalginen olo, vaikka tuskin itse olin syntynytkään tuohon aikaan. Jonossa oli varmasti vielä sitäkin, nyt jo eläkkeelle siirtynyttä sukupolvea.

Sitten sitä miettii, miten suomalaiset torjuvat jyrkästi elintasopakolaisuuden, paremman elämän perässä muuttamisen; Suomeenhan ei tällaisia vilunkipettereitä päästetä. Niin - suomalaisille se toki sallitaan, mutta ei muille. On se kumma, että "minä minä oma napa"-ajattelu elää, vaikka itse ollaan hyödytty maahan- ja maastamuutosta suunnattomasti. Ruotsissa on perinteisesti tajuttu maahanmuuton mahdollisuudet ja rikkaudet, vaikka monessa kohtaa voi politiikkaa myös kritisoida. Maahanmuuttoon sinänsä ei kuitenkaan koskaan ole suhtauduttu negatiivisesti, vaan tervetulleeksi on toivotettu niin suomalaiset tehtaisiin ja sairaaloihin kuin turkkilaiset ja italialaiset pizzerioihin, bussikuskeiksi ja kioskeihin. Suomessa itketään miten vanhustenhoito ja sairaanhoito tulevaisuudessa hoidetaan, samaan aikaan kuin maahan yrittävät kirotaan sosiaalipummeiksi ja hyödyntavoittelijoiksi. Suomessa, jossa maahanmuuttajia on edelleen erittäin vähän lähes mihin tahansa Euroopan maahan verrattuna.

Mitä olisimmekaan tehneet, jos Ruotsi ei olisi ottanut meitä vastaan avosylin niinä aikoina, kun Suomessa oli vaikeaa?

Aurinkoista kesää!

Nyt me jäämme hetkeksi tauolle ja

toivotamme kaikille lukijoille hyvää kesää ja ihanaa lomaa!

+33 asteessa altaalla

Tänään oli näin hyvää jälkiruokaa tarjolla

Ihan käsittämättömän kuumaa. Päivisin +32-35 ja illallakin niin lämmin terassilla, että ilmastoitu sisäilma +24 tuntuu melkein hyytävältä. Parasta onkin lojua altaalla, josta tarvittaessa aina pääsee veteen viilentymään.

Viikko ystävien seurassa sujui kuin sujuikin lopulta ihan hienosti. Muutama ärsyyntyminen toki kuuluukin asiaan, rasittaahan se välillä jopa oma perhekin ;)

Sääli oli sinänsä, että kaverien lapsi innostui leikkimään Veran kanssa vasta loppuviikosta, eli leikit olivat juuri päässeet käyntiin kun he lähtivätkin kotiin. Lapset ovat kyllä niin kovin erilaisia; Vera halaili Rebeccaa jo ekoina päivinä, mutta Rebecca vaan mutristeli äitinsä kyljessä. Vera taitaa olla aika sosiaalinen tyyppi.

Altaalla on ollut koko viikon aika hiljaista, tänään sinne oli ilmaantunut iso tanskalainen seurue, kaksi perhettä, yhteensä 6 lasta. Kerrostalon uima-allasalue on ollut melkeinpä meidän yksityiskäytössä tähän asti. Nyt muuttunee ääni kellossa, tanskalaiset käyttäytyivät kovasti omistajan elkein altaalla. Niin tosin varmaan mekin on tehty tähän asti... Vera ensin vähän jännitti uusia lapsia jotka riehuivat altaassa, mutta innostui sitten silmin nähden uudesta seurasta - jopa niin, että uiminen isän ja äidin sylissä olikin yhtäkkiä kivaa!

Tähän mennessä nimittäin Vera on parkunut naama punaisena joka kerta kun on uitettu altaassa. Istuminen altaan reunalla on ollut ok, mutta yhtään syvemmälle ei ole suostuttu ilman huutoa. Tulee selvästi äitiinsä - vesikammoinen lapsi raukka. Tosin tiistaina tapahtui se mitä olin pelännyt, jopa kahteen kertaan - tyttö molskahti altaasen hupsheijaa. Isänsä samantien perään ja selvittiin pienellä säikähdyksellä. Mutta kyllä otti sydämestä. Kamalaa. J on sitä mieltä, että pienet molskahdukset ovat vain hyvästä, siinähän oppii. Minua kauhistuttaa, että entä jos... ja kun ei Vera vielä juurikaan moisesta opi. Nämä on näitä lastenhoidon näkemyseroja - J:n mielestä minä olen taipuvainen curling-vanhemmuuten = huolehtii niin paljon että tekee lapselleen karhunpalveluksen. Kyllä varmaan näin osittain onkin, mutta luonnolleen ei kyllä juuri mitään mahda. Ja "better safe than sorry" on kyllä minun mottoni, ennemmin sitten ollaan vähän ylivarovaisia, ei voi mitään.