Vidar menee dagikseen

Huomenna on Vidarin ensimmäinen päiväkoti-päivä. Voi meidän pientä... äitiä on ihan pikkaisen melankolinen, isä ei yhtään. Vera on innoissaan kun pikkuveli liittyy seuraan. Saa nähdä miten inskolning menee. Huomisen hoitaa isä, tiistaina äiti, ke-to isä ja perjantaina äiti.

Tässä meidän pieni

Dubai

Saavuttiin eilen lomamatkalta Dubaista, jossa vietettiin 9 päivää. Kokemus oli lievästi sanottuna erikoinen. Aurinkoa ja lämpöä riitti, meressä uitiin, vesi oli turkoosia ja hiekka pehmeää. Kaikki oli länsimaista tasoa, eikä kukaan yrittänyt tyrkyttää ja myydä kuten esim Egyptissä. Dubaissa on myös paljon nähtävää, joten tekemistä riittää, vaikkei joka päivää jaksaisi rannalla maatakaan. Tarjolla oli vesipuistoja, huvipuistoja, eläintarhoja, kamelikilpailuja, aavikkosafaria jne, tekemistä löytyi joka makuun.

Aurinkolomaa talvella kaipaavalle olosuhteet ovat siis mitä mainioimmat, asteita oli 20-30 ja merivesi uimiseen tarpeeksi lämmintä. Sateista tai huonosta säästä ei ole riskejä vaan lämpötila on taattu. Lento oli siedettävät 7 tuntia ja aikaero Ruotsiin ainoastaan 3 tuntia, lapsillekin siis suht helppo sopeutuminen. Lisäksi Norwegian lentää Tukholmasta suoraan (ehkä joskus vielä Helsingistäkin), mistä pienten lasten kanssa reissatessa iso plussa.

Toisaalta taas koko maa tuntui aivan suuruudenhullulta. Tällaiselle jalat maassa elävälle pohoismaalaiselle siinä oli jonkin verran kestämistä. Dubaissa kaikki on suurinta, kauneinta, korkeinta, mielettömintä. Koko paikka oli ihan absurdi. Mitä järkeä on rakentaa laskettelukeskus keskelle erämaata? I wonder. Tai maailman ainoa 7 tähtinen hotelli?  Mm nämä käytiin katsomassa:

Burj Khalifa, maailman korkein rakennus

Dubai Mall, maailman suurin kauppakeskus, jossa valtava akvaario

Ski Dubai, maailman ainoa sisälaskettelukeskus

Mihinkään ei pääse ilman autoa. Hotellimme oli vähän keskellä ei mitään, ihan ok hotelli, mutta kun pihasta lähti niin joutui hiekkaiselle penkalle. Työnnä siinä sitten vaunuja...  Metro, on muttei juurikaan jalkakäytäviä mennä sinne metrolle. Käsittämättömästä Atlantis -hotellista ja vesipuistosta meni Plam Jumeirah monorail, jonka päätepysäkki oli - keskellä ei mitään. Oltiin keskellä hillitöntä tienristeystä, josta piti napata taksi. Helpompi ja halvempi olisi ollut kulkea taksilla alusta asti. Tarkoitus lienee jatkaa monorailia siten, että joku järkevä jatkoyhteys on olemassa.

Taksi toisaalta ei maksanut juuri mitään, pisin noin puolen tunnin matka maksoi 80 dirhamia eli 160 kruunua eli n 18-20 euroa. Toisaalta takseissa ei tietenkään ollut lastenistuimia, joten vähän kyllä hirvitti jatkuva takseilla ajelu Vidar sylissä. Varsinkin päätiellä, 12 kaistaisella Seikh Zayed Roadilla, taksin vedellessä 120 nopeudella välillä vähän kyllä jännitti.

  

Toisaalta rattijuopoista ei ainakaan ole vaaraa - koska Arabiemiraatit on muslimimaa, on alkoholi kiellettyä. Alkoholia tarjoillaan ainoastaan länsimaisissa hotelleissa ja kotiin sitä ei voi ostaa mistään. Meidän hotellimme Comfort Inn oli ilmeisesti paikallinen hotelli, päätellen ettei hotellissa tarjottu alkoholia missään sekä asukkeina oli hyvin paljon paikallisia /muslimeja. Aamiaspöydässä näkyi paljon abaya/burka pukuisia naisia, usein myös kasvot oli peitetty.

Kun matkustaa muslimimaahan, täytyy tietysti hyväksyä, että maassa maan tavalla. Kaduilla ja kauppakeskuksissa näkyi sekalaisesti sekä muslimi- että länsimaista pukeutumista. Itse koin, että oli kohteliasta olla pukeutumatta toppiin kun kerran tämä oli maan tapa. Toisaalta rannalla otettiin aurinkoa bikineissä ihan siinä missä muuallakin maailmassa.

Ainoa ahdistava tilanne oli hotellin uima-altaalla, jossa kerran sinne tullessa isä poikineen oli altaassa, vaimo/äit istui kaavussaan altaan reunalla, edes silmiä ei näkynyt. Noin kuusivuotias tytär istui myös altaan reunalle - hän ei nähtävästi saanut uida, istui housuissa ja pitkähihaisessa paidassa ja seurasi poikien hauskanpitoa. Tyttö poistuessaan osoitti Veraa altaassa. Siinä tuli ihan maailman epäreiluus käsinkosketeltavaksi. Toisella kertaa toinen perhe seisoi altaan reunalla kun tulin Vidarin kanssa alueelle, J ja Vera olivat uimassa. Isä, burka-äiti ja kaksi poikaa. Näky oli kuin tuomiopäivästä, siinä he katsoivat alas altaaseen ja varmaan määrittelivät, ettei uiminen siellä ole puhdasta kun tyttö on siellä ollut.

Tiedä häntä, enhän tiedä mitä he puhuivat tai ajattelivat. Mutta itseäni kyllä ahdisti - olin kokenut, että uima-allas oli paikka, jossain saisin vapaasti olla uimapuvussa ilman, että joku osoittaa sormella. Toisaalta jos olisimme olleet jossain muussa hotellissa, siellä ehkä olisi ollut vain länsimaalaisia. Mutta itseäni ahdistaa ajatus tyttöjen alistetusta asemasta, vaikka varmasti juuri Arabiemiraateissa asiat ovatkin paljon paremmin kuin monissa muissa muslimimaissa.

Myöskään ihmisoikeudet ei maassa liene hääppöiset, koko hommahan perustuu halpaan vierastyövoimaan. Viiden aikaan sadoittain intialaisia, pakistanilaisia, philippiinejä jne notkui rakennusten laitamilla odottamassa bussikuljetusta "kotiin", ts loukkoihin joissa 8 ukkoa asuu samassa huoneessa ja vapaa-aikaa on tuskin nimeksi. Osa palkasta lähetetään perheelle sinne jonnekin, heitä tavataan kerran vuodessa jos sitäkään.

Al Maktoumin perhe on ollut vallassa sitten 1833.  Kyllä tänään taas sain viboja kun kävin äänestämässä Suomen suurlähetystössä - hienoa, että on demokratia, hienoa, että minulla on ääni ja saan käyttää sitä!

Vuosi 2012

Taas on yksi vuosi takana, tapahtumarikas sellainen. Uusi vuosi edessä ja toivottavasti siitä tulee yhtä onnistunut :). Vähän enemmän unta, toivoi mies uudelle vuodelle. Allekirjoitan, mutta en uskalla toivoa liikoja...

Viime vuoteen mahtui Vidar alkuun aikalailla vauvana ja kasvu siitä pieneksi pojanviikariksi. Verakin oli vuosi sitten vielä aika pieni, kun katsoo kuvia viime vuodelta kasvua tuntuu tulleen, vaikkei sitä niin arjessa huomaa. Vuoteen mahtui myös suuria muutoksia - suurimpana tietysti muutto takaisin Tukholmaan sekä töihinpaluu viime syksynä. Mutta hassua on myös, miten aika jotenkin häviää - tuntuu kuin Suomesta muutosta olisi jo ihan ikuisuus vaikka se oli vain 4kk sitten!

Vuosi vaihtui Tukholman naapureilla niin vuosi sitten kuin viime yönäkin. Mukavaa, kun on niin mukavat naapurit! Tässä tytöt vuoden vaihtuessa raketteja seuraamassa neljännen kerroksen ikkunasta

Isommat lapset (6v ja 2 kertaa 4v) jaksoivat yli vuodenvaihteen, myös viime vuonna. Pienemmät (1v ja 2v) simahtivat jo aikalailla ennen. Sitä ennen oltiin tehty ruokaa - alkupalaksi hummeria ja shamppanjaa, pääruoaksi häränfilettä ja perunagratiinia, jälkiruoaksi aivan ihanaa kakkua (rakas naapuri, mikä olikaan kakun nimi? ja ohjeenkin voisi ottaa :). Ruotsissahan uudenvuoden vastaanotto otetaan todella tosissaan - ruoka on keskiössä enemmän kuin juoma, toki juomat sitten ruokien mukaan. Täällä ei vedetä mitään perunasalaatti-nakki-linjaa, vaan uusivuosi on kulinarismisn juhlaa.

Muutenkin juhlapyhien ruokakuvioissa on Suomen ja Ruotsin välillä suuri ero - Suomessahan niin uutena vuotena kuin vappuna ollaan nakki-perunasalaattilinjalla (ja usein viinan määrä on se tärkein), kun taas lahden tällä puolella valmistetaan monen lajin illalliset. Molempi parempi - etenkin vappua vietän kyllä ihan mielelläni suomalaisittain, mutta mun mielestä uusi vuosi on mukavampi Ruotsissa. Toki tämä on yleistys ja varmasti molemmissa maissa löytyy molempaa traditiota, muttei Suomessa ole missään määrin samanlaista uuden vuoden menu - hehkutusta kuin täällä. (Joulu ja juhannus taas ovat molemmissa maissa yhtälailla ruokapainotteisia, ja etenkin juhannus on vieläpä pitkälti samaa ruokaa)

Tänään sitten kahviteltiin suomityttöporukalla yhden perheistä luona, neljä perhettä, 9 lasta välillä 6-1 vuotta. Ihan mahtavaa! Etenkin kun 4 vuotiaat tytöt on löytäneet yhteisen sävelen ja leikkii tosi hienosti keskenään.

Jouluhan vietettiin Suomessa, perinteiseen tapaan. Pukki kävi ja sitä piti vähän jännittää. Lahjojen määrässä oltiin jokseenkin järjellisiä, vaikka toki lapset ainoina lapsenlapsina aikalailla lahjoja saivatkin. Mutta olinhan huomauttanut ettei liikaa eikä missään tapauksessa liian isoja lahjoja. Tuli sieltä sitten kuitenkin yksi parkkitalo, joka näkyy kuvan sivussa alla. Se tosin jäi vielä kuljetusta odottelemaan Suomeen, emme ottaneet sitä mukaan lentokoneeseen...  

(veikeä piilopaikka vai mitä :)

Uuden vuoden alussa tuntuu aina jotenkin ihanalta ja haikealta samaan aikaan. Toisaalta on huikeaa ja jännittävää, kun edessä on ihan uusi vuosi täynnä mahdollisesti kaikkea jännittävää ja kivaa. Toisaalta on haikeaa miten taas yksi vuosi on takana. Eihän tässä enää mitään teinejä olla. Mutta eipä kyllä haluttaisikaan :) Uuteen vuoteen liittyy myös toiveita ja lupauksia. Lupauksia olla pitkäpinnaisempia, lupauksia yrittää jaksaa ja iloita kaikista ihanista pienistä asioista, ettei arki kävisi niin hermon päälle. Käydä jumpassa ja innostua töistään, vaikkei aina ihan nappaakaan. Muistaa elää hetkessä hieman enemmän ja arvostaa sitä kaikkea mitä on. Jos vaikka saisi keksittyä sen mitä oikeasti haluaa tehdä isona, tai keksisi (saisi aikaiseksi) sen extran mistää innostua.

Saa nähdä mitä vuosi tuo tullessaan. Ainakin isot juhlat vuoden lopussa, jos sitä ruotsalaiseen tapaan jaksaa juhlia pyöreitä :) Mitä sinä olet luvannut tai toivonut tälle vuodelle?

Hurja viikko

Tämän viikon aikana on:
- vietetty työpaikan oman osaston jouluillasta
- vietetty hääillallista miehen kanssa
- mies on viettänyt työpaikan joulujuhlia
- vietetty Suomityttö-porukan pikkujouluja
- vietetty työpaikalla lasten joulujuhlia
- myyty auto
- vietetty syntymäpäiviä
- kutsuttu farfar lastenhoitoapuun joka toinen päivä
- sairastettu perheessä
- ostettu joululahjoja
- käyty kampaajalla
- herätty öisin minimi 4 kertaa per yö

Voitte kuvitella että ollaan aika vetämättömissä. Onneksi, onneksi ensi viikolla on joulu ja joululoma ja sen perää heti Dubain lomareissu. Toki suurin osa asioista on ollut kivoja juttuja, muttei saman viikon aikana vaan kertakaikkiaan kykene ihan mihin tahansa. Nytkin mies meni töihin, Vera sairastaa ja itse pohdin pitäisikö olla fiksu ja mennä nukkumaan jo 21 aikaan...

Linnan juhlat

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Olen keskustellut Veran kanssan tänään aiheesta, että kuka meistä on suomalainen ja ruotsalainen. Minulla, Veralla, Vidarilla on Suomen kansalaisuus; Veralla, Vidarilla sekä isällään Ruotsin. Koska Vera asui jo aiemmin Ruotsissa, on hän kuulemma ruotsalainen. Mutta toisaalta ei, koska ei juuri puhu ruotsia. Ja minä taas olen kuulemma ruotsalainen, koska puhun ruotsia. Hauska perustelu. Loppujen lopuksi, onko sillä niin väliäkään?

Siihen liittyen selitin sitten, että äiti oli kauan kauan aikaa sitten Suomessa mummon masussa. Siihen Vera totesi:
- nyt mummon masu on pienentynyt. Sieltä on tullut ilmaa pois.

Öh?

Linnan juhlien helmiä:

- Onpas sillä iso kyttyrä päässä (semmoisessa punaisessa mekossa nainen, iso nuttura päässä)

- Se oli vähän kuin laatikko (Aleksi Neuvosen seuralaisen mekko).

Juontajat olivat kyllä niin ulapalla välillä, että itsekin olisin onnistunut paremmin. Eva Biaudet oli pitkään Leena Harkimo (onhan niillä ehkä vähän samanlainen tukka, tai ei  kyllä oikeastaan...), Paavo Haavio, (Haavisto siis, korjasi kaveri), Riitta Korholalla oli upea asu (Eija-Riitta, myös kaverin korjaamana), joitakin tyyppejä tuli sisään moneen otteeseen... ei nämä kyllä ennen ole näin pihalla olleet. Ihan tolkuttoman monesta ei myöskään ollut tietoakaan. Hohhoh.

Ja ihan hirveitä sinivalkoisia kolttuja oli persuvaimoilla päällä. Olikohan niillä joku yhteinen sopimus, että jokainen vetää päälleen Suomen lipun?

Saako sitä joskus elämässä vielä nukkua?

Nämä meidän yöt on sitten vaan ihan uskomattomia. Tuntuu että vuodesta toiseen juostaan piktin yötä kun vuorotellen joku huutaa. Just kun toisen saa nukkumaan niin toinen herää. Viime yönä mies sai olla hereillä Vidarin kanssa klo 2-3. Tosi kivaa. En mä tiedä mitä tässä voisi tehdä asiaa auttaakseen, kestää vaan. Mennä aiemmin nukkumaan että edes jostain päästä saa nukkua. Ts siis samaan aikaan nukkumaan kun lapsetkin,kun ainakin toisen kanssa saa tapella joka ilta tunnin vaikka ovat ihan poikki.

Jos joskus tässä elämässä saa vielä nukkua koko yön läpeensä osaa siitä ainakin olla onnellinen. Pienten lasten äidin ja joskus isänkin tunnistaakin siitä, että silmien alla olevat rypyt on vanhentaneet kahdessa vuodessa 10 vuotta.

Marraskuun loppu onneksi häämöttää

Kylläpäs edelliseen postaukseen tulikin paljon ihania ja kannustavia vastauksia! Tämä näyttääkin olevan aika yleinen ongelma monella. Meillä ei ole sittemmin ollut onneksi, eli ei ihan hirveän usein näitä öitä tule, mutta tiedänpähän mitä sitten seuraavaksi kokeilen - lämpimiä sukkia ainakin.

Marraskuu lähenee loppuaan ja iltapäivällä alkaa olla kolmen neljän aikaan pimeää. Aika pitkään täällä Tukholmassa riittikin ihania aurinkoisia päiviä, mutta nyt ne tuntuvat loppuneen ja ollaan siirrytty tyypilliseen marraskuun säähän. Neljän jälkeen ei viitsisi enää lähteä ulos, kun on säkkipimeää. Pilvisenä päivänä säkkipimeää on ekan kerroksen asunnossa heti aamusta lähtien ja koko päivän ajan...

Tämä onkin aika masentavaa aikaa, ehkä sitten muutenkin masentuu, töissäkään ei oikein huvittaisi. Olen nyt tehnyt samoja hommia aika kauan ja kaipaisin hiukan enemmän haastetta. Ja vaikka tiedostankin että vanhempainvapaalta on hyvä palata tuttuun työhön ja että diili on vieläpä aika hyvä (Suomessa en hevin saisi tehdä 60% työaikaa niin että töitäkin olisi suunnilleen se 60%) ja työpaikka vallan mainio monella tapaa, ei työtehtävät oikein usean vuoden jälkeen jaksa innostaa.

Olenkin alkanut pohtia vuoden alusta myös sitä vaihtoehtoa, että jatkaisinkin 90% työajalla (siis alunperin aiotun 100% sijaan) kun ei nyt hirveästi nappaa eikä ylennystäkään ole tulossa vaikka se jo aiemmin vähän kuin luvattiin. Siitä tulisi tunti lyhyempi päivä viikossa, mikä olisi lasten päiväkotipäivien kannalta aika mukavaa. Vidar tosiaan aloittaa päiväkodissa tammikuun puolessavälissä.

No, pohdinta jatkukoon, hyviäkin päiviä on joten mielialakin vaihtelee - tämä nyt voi olla vain tätä syksyn kaamostautia... joulukuussa on sitten jo joulun tunnelmaa, Lucia-juhlia, joulujuhlia ja pikkujouluja, ja sitten tammikuussa lähdetäänkin reilun viikon lomalle Dubaihin. Yippii, aurinkoa :) Jos joku on ollut Dubaissa ja haluaa suositella jotain tekemistä, paikkoja, hotellia ym niin kertokaa ihmeessä- ollaan kyllä hotelli jo varattu mutta sen voi vielä vaihtaa.

Kasvukipuja

Meidän Vera herää välillä öisin siihen, että jalkoihin sattuu tosi kovasti. Ollaan päätelty, että kyseessä on kasvukivut. Vaiva tulee aina öisin ja välillä tosi voimakkaana. Pää ihan hiessä raukalla, kun sattuu niin. Onko kellään ollut vastaavaa ongelmaa? Mitä asialle voisi tehdä, vai voiko mitään?

Särkylääkettä yritin jo antaa, mutta eihän sellainen 4-vuotiaalle kipeälle mennyt alas. Suppoja en jaksa ruveta taistelemaan, kun toinen  on ihan puhki. Nyt kylläkin nukahti. Mutta mieskin on  kolmen päivän työreissulla, saas nähdä mitä tästä yöstä tulee...

Päivähoitopolitiikkaa

Olinpa tässä juuri maksamassa Veran päiväkotilaskua. 840 kruunua osa-aikapaikasta, 30h viikossa. Tämä on siis n. 90 euroa. Suomessa maksoimme samasta 300 euroa, tosin yksityisellä hinta oli kunnallista paljon isompi eikä meillä osa-aika ja kokopäiväpaikoilla ollut juurikaan hintaeroa. Kokoaikapaikka käsittääkseni täällä Tukholmassa maksaa n 1200 kruunua eli n 130 euroa. Kyllä on eroa, ei voi muuta sanoa...


Kansainvälisesti toki Suomessakin päivähoito on halpaa (päiväkotipaikan oikeat kustannuksethan lienevät n 1000 euroa) mutta kyllä Ruotsi on tässä kysymyksessä aivan omaa luokkaansa. Jos siis joskus ihmettelee, mihin ne verorahat menee niin tässä on aika hyvä vastaus. Tietysti monen muun asian lisäksi.

Ruotsissahan ollaan hyvin päiväkotimyönteisiä, joka myös näkyy näissä maksuissa - oletusarvona on, että lapset menevät päiväkotiin n 1½ vuoden ikäisenä. Varsinaista kotihoidontukea ei ole (tai se on ainakin hyvin harvinainen, kunnasta riippuen), vaan kotona ollaan tuohon n puolitoistavuotiaaksi asti vanhempainrahan turvin. Kotihoidontukea vastustavat kaikki muut puolueet paitsi Kristillisdemokraatit, koska se käytännössä ajaa naiset kotiin. Näinhän on Suomessa, 99% kotihoidon tuen käyttäjistä on naisia. Toisaalta koska vanhempairaha on sen verran parempi, voidaan yleensä kotona olla ainakin 1v 2kk asti - alle vuoden vanhoja ei päiväkoteihin usein edes oteta.

Mutta kyllähän tässä rahaa jää kuukausittain käteen aikalailla enemmän, Suomessa kahdesta lapsesta kulut n 600 ja täällä n 250... toisesta taitaa vielä saada alennusta täällä.

Päiväkotiyö edessä

Meidän päiväkodilla on erikoisuus: siellä lapsi saa viettää yhden yön per lukukausi. Eli siis päiväkoti tarjoaa 3v täyttäneille lapsille jännittävän kokemuksen ja vanhemmille mahdollisuuden vapaailtaan. Tätä perinnettä on jatkettu jo vuosikausia, kymmeniäkin. Yhdellä Veran päiväkotikaverilla on ollut kolme vanhempaa sisarusta ko päiväkodissa ja he kaikki muistelevat lämmöllä tätä päiväkotikokemusta - se on siis erityisenä jäänyt mieleen. Vanhin lapsista on jo teini-ikäinen, eli jokseenkin kauan on tätä toteutettu.

No, huomenna koittaa nyt sitten tämä jännä yö. Kuulemma vähintään 5 halukasta lasta pitää löytyä jotta juttu järjestetään. Ilmoittautuneita on tullut ainakin 7 - pääosin tyttöjä. Huomenna sitten Vera viedään sinne viiden aikaan (Veralla on perjantai muuten kotipäivä) ja sitten haetaan pois la-aamuna klo 9.45.

Jos kovasti tulee ikävä yöllä, ollaan toki passissa valmiina hakemaan kotiin. Näin hyvinkin saattaa käydä, ainakin itse epäilyttää etteikö pupu menisi pöksyyn illalla :) Mutta mistäs sitä tietää, siellä on parhaat ystävät myös, eli voihan se mennä hyvinkin! Ainakin kovasti tänään oltiin asiasta innoissaan. Jännittävää joka tapauksessa meille kaikille!

Eilen muuten Veran päiväkoti oli päässyt Suomen uutisiin! Peräti ihan otsikoksi puoli ysin uutisissa. Jutussa käsiteltiin suomenkielisen päivähoidon saamisen hankaluutta Ruotsissa. Haastatteluun oli päässyt päiväkodin johtaja, sekä muutama lapsi, Veran hyviä  leikkikavereita. Veraa ei jutussa ollut, lienee osunut sellainen päivä kun Vera oli kotona.

London calling

Äiti pääsi viime viikonlopuksi Lontooseen tyttöjen reissulle. Aivan superhyper-ihanaa! Yksi ystävistä on asunut pitkään Lontoossa ja tuntee paikat, joten hän oli sitten varannut etukäteen taksin lentokentältä, hotellin, illalliset molemmiksi illoiksi, sekä bussimatkan ostosparatiisi Bicester Villageen Lontoon ulkopuolelle lauantaiksi.

No, jos olisin itse suunnitellut viikonlopun aikataulun, en ehkä olisi lähtenyt koko päiväksi outlettiin, mutta kyllä siellä meikäläisenkin Amex vinkui niin että oksat pois. Jopa niin, että Amexilta otettiin eilen yhteyttä, että "voisitko soitta bedrägeri (petos) osastolle, haluaisimme tarkistaa kortin tilanteen"..!! Asiakaspalvelija selitti sitten, että jos korttia käytetään paljon (käytti sanaa frenetiskt = vimmatusti) ja vielä lisäksi ulkomailla, he haluavat tarkistaa, että kortin omistaja ja laskutukset ovat samassa paikassa ja kaikki kunnossa. Hehhehee! Ihan hyvä, että tarkistavat. Ja positiivista tietysti, etten normaalisti käytä korttia niin raivoisasti....

Olimme yötä Sloan Square hotellissa, jota voin todella lämpimästi suositella. Ensimmäistä kertaa Lontoossa kunnon hotellissa eikä niissä kamalissa bed&brekfast paikoissa, joissa kokolattiamatto haisee ja suihkusta ei tule kuin kylmää vettä. Mitä luksusta!

Matkahan tietysti aloitettiin jo perjantai-aamuna shamppanjalla lentokoneessa, ja sitten nautittiin rauhaisia lounaita ja pitkiä illallisia tyttöjen kanssa. Kukaan ei kiskonut hihasta, juossut ympäri pöytää, kiskonut pöytäliinaa kamoineen alas, roikkunut pää alaspäin tuolilla, heitellyt leivänpaloja ja pastaa pitkin ravintolaa. Ah! Todella melkeinpä syntisen ihanaa :)

Ja sitten oli niin ihanaa tulla myös kotiin sunnuntaina. Juuri sopivan mittainen kolmen päivän reissu. Ehdottomasti uudelleen taas ensi vuonna! Ensin tosin täytynee päästää mies vastaavalle poikien reissulle...

Kipuilua

Tämä viikko on ollut aika takkuamista.

Vidar sai höstblåsor, enteroviruksen aiheuttaman taudin, joka suomeksi olisi suu-ja sorkkatauti (?!). Tai ainakin luulemme, että kyseessä oli tämä tauti, joka aiheuttaa rakkuloita tai haavoja suuhun. Tauti on täällä erittäin yleinen erityisesti päiväkotilasten keskuudessa. Hassua sinäsnä, että Vera ei ole tätä tautia kuitenkaan saanut, vaan Vidar. Voihan tietysti olla, että Veralla tauti olisi ollut oireettomana...

Vidarin oireet tuntuvat täsmäävän juuri tähän tautiin, vaikka emme varsinaisesti rakkoja paikantaneetkaan. Tuttia ei haluttu pitää suussa ja maitokaan ei maistunut. Etenkin öisin. Yöt olivatkin todella rankkoja. Tautia kesti 5 päivää ja eilen vihdoin tuntui, että tauti olisi ohi. Aika prässi, ja kauheaa katsoa pikkumiestä, johon sattui niin kovasti. Sitten kun piti jaksaa vielä töissäkin samaan aikaan, niin eipä tuntunut kenestäkään kivalta.

Vera puolestaan on tänään ollut ensimmäistä kertaa futismatsissa katsomassa AIKn peliä. Isänsä on vannoutunut fani jo äidinmaidosta, ja nyt sitten tyttö on hyvin ylipuhuttu. Aivan käsittämätöntä, että 4vuotias jaksoi istua koko pelin. Huhhuh. Varmaan popcorn ja makkara auttoivat asiaa, mutta silti. Homma kestää kuitenkin kaikkineen kaksi tuntia... Ensi kesänä pelataankin varmaan jo itse...

Hyvin on alkanut

No niin, viikko töitä takana. Hyvin on mennyt ja ihan mukavaa ollut. Kunhan saa nyt hommat pidettyä 60% niin tämä on aivan ideaali kombinaatio kotia ja töitä. Kertakaikkiaan luksusta oli lähteä hyvin nukutun yön jälkeen töihin, suihkunraikkaana ja meikattuna ja siisteissä vaatteissa, kun mies jäi kotiin hoitamaan lapsi-vaate-aamupala-päiväkotiin karusellia. Sitten jaksaa taas karusellin seuraavana aamuna :D Suosittelen lämpimästi jaettua vanhempainvapaata!

Muutenkin huomaa, että asenne isää kohtaa on tällä viikolla ollut ihan eri kuin ennen. Aiemmin ei oikein haluttu jäädä isän kanssa, tällä viikolla ei ole ollut mitään ongelmaa. Ihanaa, tasa-arvoinen vanhemmuus tervetuloa!! :)

Yöt ollaan jaettu niin, että se joka lähtee töihin seuraavana päivänä, saa nukkua yön rauhassa mutta herää aamulla lasten kanssa. Toinen saa sitten nukkua aamulla/päivällä Vidarin kanssa.

Asiasta kukkaruukkuun.

Katsoinpas televisiosta poliittisen keskustelun, johon sosiaalidemokraatit ja vasemmistopuolue eivät suostuneet mukaan, koska heidät oli asetettu opposition edustajana samalle puolelle Svenskademokraattien kanssa. Toisella puolella ohjelman vetäjää olivat siis hallituksen edustajat Moderaterna (Kok), Folkpartiet, Centern sekä Kristdemokraterna. Aika selkeä jako siis - hallitus & oppositio. Mutta ei, tämä ei sopinut vasemmistolle. Miljöpartietin Åsa Romson oli paikalla, mutta veti selkeästi linjan Sverigedemokraatteja vastaan. Tietysti! Ei kai se, että seisoo samalla puolella pöytää, tarkoita että ollaan asioista automaattisesti samaa mieltä... siis luuleeko ne että ihmiset on ihan daijuja?! Vai onko ihmiset tosiaan niin tyhmiä, että jos opposition puolella on demarit ja maahanmuuttovastainen puolue niin sitten ne on samaa varmaan mieltä? Aika vähän kredittiä kyllä kansaa kohtaan... No, Åsa Romson sai todella hyvin tilaa ainoana järkevänä opposition edustajana kun muut loistivat poissaolollaan...

Voisitko kuvitella, että demarit ja vasurit kieltäytyisivät tulemasta Ylen ohjelmaan, koska joutuisivat siellä seisomaan Soinin vieressä? Buaahaa, vähänkö on mailla eroa.

Inför imorgon...

Huomenna se alkaa. Duuni. Jännittävää. Ja kivaa. Ja kivaa saada nähdä miten täällä kotona pärjäillään ilman minua. Että mieskin vihdoin jää kotiin lasten kanssa. Mutta kohta pitää mennä nukkumaan jo että jaksaa... kestääkö sitä ilman päiväunia?

Tapasin muuten kirkonkerholla perjantaina suomalaisen äidin, joka oli ollut sairaanhoitajana hommissa Suomessa 3kk. Hän kertoi että se riitti - kuulemma Suomessa sairaalassa on puolet vähemmän henkilökuntaa kuin Ruotsissa ja tästä syystä hän joutui tekemään epäeettisiä valintoja sekä hommia, joihin hän koulutettuna sairaanhoitajana ei Ruotsissa olisi joutunut.

Miten tämä voi olla mahdollista?! Toki tämä oli vain yhden henkilön näkemys perustuen muutamaan eri työpaikkaan, mutta toisaalta eipä kaikki jutut suomalaisesta sairaanhoidosta ihan tuulesta temmattujakaan voi olla. Voiko Ruotsissa olla varaa niin paljon parempaan tasoon?

Äitiysloman loppu häämöttää

Viimeinen äitiyslomaviikko alkoi eilen. Ensi maanantaina takaisin töihin, loppusyksyn 60% + 40%, kolme päivää töissä ja kaksi kotona per viikko. Mies sitten toisinpäin, 3 päivää kotona ja 2 töissä. Jännityksellä odotetaan miten tämä toimii. Joka tapauksessa ihan mukavaa mennä töihin varsinkin kun saa aloittaa näin kevytversiolla.

Vika äitiyslomaviikko vietetään pääasiassa Suomessa, takaisin Tukholmaan tullaan torstaina. Mies tuli jo sunnuntaina, joten nyt sitten ekaa kertaa edessä lento yksinään kahden tättähäärän kanssa... Toivottavasti Vera käyttäytyy reippaan isosiskon tavoin ja on enemmän avuksi kuin vaivaksi. Onneksi Vidar on sentään tervehtynyt että toivon mukaan ei tarvitse matkustaa sairaan lapsen kanssa.

Pikkumies sairastaa

Meillä sairastetaan, pitkästä aikaa, ja tietysti tämä osui juuri odotetun Suomen reissun kohdalle. Pitkään ollaankin oltu terveitä, mutta nyt köhää ollut jo viikon verran ja keskiviikkona nousi kuume. Sain sitten listattua meidät lääkärille Ruotsissa ja saatiin varattua aikakin Vidarille saman tien. Lääkäri tykkäs, ettei mitään vakavampaa ole, vaikkei korviin mitään nähnytkään. Ja Ruotsissahan ei ilmeisesti antibiootteja annettaisi vaikka olisikin korvatulehdus, oletetaan että se menee ohi itsestään. Viime vuonna kun Veralla oli silmätulehdus Ruotsin lomalla, todettiin, että tulkaa viikon päästä uudestaan jos jatkuu. Suomessa saatiin heti lääkkeet.

No, nyt stten ollaan kuitenkin Suomessa ja vähän rasittaa, kun ei tietty enää olla täällä sairausvakuutuksen piirissä eikä siis oikein kuuluta mihinkään. Kai me voitaisiin julkiselle terveyskeskukseen mennä, mutteihän me kuuluta enää minkään terveyskeskuksen piiriin. Lastenklinikalle sitten, ja siellä lienee pitkät jonot. Ja yksityisestä ei siis kukaan korvaa mitään. Mutta jos joudutaan lääkäriin, niin kyllä me sitten yksityiselle mennään. Niin tehtiin myös aikanaan Veran sairastaessa, on se niin paljon yksinkertaisempaa ulkosuomalaisena.

Vidarilla oli siis kova kuume ja nyt sitten ei millään haluaisi nukkua pitkällään, vaunuihin sain nukutettua. Korvia epäillään kuitenkin.

Kieliongelmaa

Mua alkaa pikkusen ketuttaan tämä meidän perheen kieliongelma, Vera kun ei nyt enää haluaisi jäädä isän kanssa eikä päästäisi äitiä mihinkään, kun isi ei kuulemma puhu samaa kieltä. Onhan se välillä imartelevaa olla korvaamaton, mutta pliis oikeesti kyllä isänkin pitää kelvata... eikö se ruotsi nyt vois jo pikkuhiljaa alkaa sujua edes vähän...?! Mä sitten vaan menen ja jätän toisen parkumaan perään, järkyttävää ja naurettavaa kun ei saisi edes lenkille lähteä. Kuulemma tilanne korjaantuu parin minuutin sisään eikä sitten ole mitään ongelmaa. Lähdön hetket vaan on todella rasittavia kun toinen roikkuu lahkeessa. Ja kun pappa on kuitenkin aina ennen kelvannut enemmän kuin hvyin...

Kaipa tämäkin on vaan tähän muuttoon liittyvää dramatiikkaa, mutta välillä ei vaan jaksaisi. Kun olen kotona kumminkin koko ajan... ja sehän se tietty on osa ongelmaa, kun olen kotona koko ajan olen minä selkeästi se lähivanhempi. Eli - 2 viikon kuluttua menen kyllä ihan mielelläni takaisin töihin!! Varsinkin kun työaikaa on vain se 60% ekat 3kk.

Päiväkotiin meno ja sinne jääminen puolestaan sujuvat nyt hyvin. Kotiin ei tultaisi millään päiväkodin jälkeen, hurraa! Siellä on siis vihdoin kivaa ja kavereita. Eilen oli jo ekat kaverisynttäritkin. Vaikka kyllä sinne vanhaankin on vielä vähän kaipuuta, ja kun nyt mennään Suomeen niin on tosi kivaa ja tärkeää nähdä parasta Suomen päiväkotikaveria.

Tyypit myös nukkuu nyt samassa huoneessa. Todella hienosti kaiken lisäksi. Vidar nukkuu nyt paremmin kuin mun kanssa ollessaan, eikä heräile vaikka Vera möykkää usein öisin. Vidar herää 2-4 kertaa yössä juomaan, mutta me sitten vaan mennään sinne huoneeseen. Ja viikonloppuaamuina oli ihan maailman söpöintä kuunnella, kun Vera viihdytti Vidaria pinniksen ulkopuolella. Luki ja lauloi. Vidar nauraa rätkätti sängyssään. Ihan mahtavaa! Ja me vanhemmat saatiin nukkua omassa huoneessamme 15 minuuttia pidempään :D

Onkohan tämä huolien ja ärsytysten määrä vain aina vakio ;)

Hyvä koulu, paha koulu

Sopivasti aivan kuin liittyen eiliseen teemaani kirjoittaa Svenska Dagbladet tänään, että Alliansen (=hallitus) pohtii ylioppilaskirjoitusten tuomista takaisin ruotsalaiseen koulujärjestelmään. Niin, täällähän tosiaan ei ole ylioppilaskirjoituksia, vaan pelkästään päästötodistus. Kaikki käytännössä pääsevät ylioppilaiksi ; yo-kirjoitukset poistettiin jo v 1968.  Toisaalta täällä on kyllä nationella prov, joka testaa oppilaiden osaamista kansallisesti vertailukelpoisesti. Lukion päästötodistus on kuitenkin se varsinainen paperi, jolla sitten eteenpäin lukion jälkeen pyritään. Ja siinähän opettajan näkemyksellä voi olla hyvin suuri vaikutus.

SvD kirjoittaa ehdotuksesta positiivisesti sikäli, että yo-kirjoitukset voisivat olla lääke ns.todistusinflaatiota vastaan. Tällä hetkellä kovin moni opiskelija saa täydet 20 pistettä, todistus ei siis erottele oppilaita tarpeeksi, eikä ole varsinaisesti edes vertailukelpoinen. SvD oli peräti vieraillut Suomessa Matinkylässä (ruotsinkielisessä) lukiossa ja haastatellut siellä kolmea abia. Kaikki kolme pitivät yo-kirjoituksia hyvänä asiana.

Enpä usko, että kovin moni Suomessa toivoisi yo-kirjoitusten poistamista. Kehittää systeemiä, kyllä, mutta poistaa? Ruotsissahan on tämä kummallinen (demarien luoma) käsitys siitä, että vertailu on jotenkin pahasta ja parempi, ettei kellekään tule paha mieli. Siksi on parempi että kaikki pääsevät läpi, kun eihän se nyt muuten olisi reilua....

Ja kuten oli helppo arvata, oppositiossa olevat Ruotsin demarit ovat ehdotusta vastaan. Demarithan aikanaan ovat uudistuksen läpivieneet, eli poistaneet yo-kirjoitukset ja vähentäneet radikaalista koulussa annettavien arvosanojen määrää. Ennen porvarihallitustahan ensimmäiset kerran ruotsalaisessa peruskoulussa annettiin arvosanoja 8. luokalla. Siis todella, kasilla. Nyt voidaan numeroita antaa jo aiemmin, en ihan tarkkaan tiedä missä vaiheessa ekat numerot tulee (tiedättekö te? kuudennella vai aiemmin?).  Opettajien ammattijärjestö oli varovaisen positiivinen ehdotukselle, samoin kuin yllättäen Miljöpartiet. Mikäli Miljöpartiet asettuisi ehdotuksen taakse, sehän menisi läpikin! Saa nähdä miten käy. Aiemmin Miljöpartiet on ollut kovasti arvosanoja vastaan.

Jatkoa edelliseen

Edellinen postaus sai aikaan niin voimakkaita kommentteja, että itsekin rupesin pohtimaan tätä kysymystä vielä syvemmin.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että pidin kyllä kovasti meidän päiväkodista Suomessa. Siellä oli todella kivoja opettajia ja ohjaajia ja lapsia sekä lasten vanhempia. Vera myös viihtyi siellä erinomaisesti, ja erityisesti pienet ryhmäkoot saavt minulta edelleen kiitosta. Vaikka päiväkoti oli yksityinen, kuului se ketjuun, jossa oli yhteiset pedagogiset tavoitteet.

En koskaan maininnut sukupuolisensitiivisyydestä siellä, joten siinä saan syyttää ihan itseäni. Lisäksi meillä toki oli kahdenkeskinen kehityskeskustelu lastentarhan opettajan kanssa, ja pedagogiset tavoitteet Veran osalta. Toki Suomessakin toteutetaan pedagogiikkaa, kuten ystäväni ansioikkaasti muistutti minua. Täällä vaan lasten päiväkodissa oloa paljolti perustellaan juuri sillä, kun taas Suomessa asiasta ollaan paljon enemmän erimielisiä. Suomessa puhutaan laajemmin, että "päiväkodit ovat säilytyspaikkoja" - oli siinä sitten perää tai ei.

Itseäkin ruotsalaisissa ärsyttää se, että monesti alunperin hyvä asia pilataan viemällä keskustelu äärimmäisyyksiin. Kuten nyt tämäkin, keskustelu jotenkin harhautui aika oudoksi. Eihän päiväkoti oikeasti voi eikä saa päättää onko lapsilla mekkoja vai ei. Mutta monessa asiassa puheen tasolla voidaan asenteisiin  vaikuttaa päiväkodissa ja sehän koko homman peruspointti oli. Etenkin jos kotona ei ollenkaan ajatella ko asioita (tai jos ajatellaan "tytöt ovat tyttöja ja pojat pokia", päiväkodilla on sitäkin suurempi rooli

Ja jos ei tällaisiin asioihin puututa eikä keskustella, vaan ajatellaan että se on kotien asia päättää, käy helposti kuten vanhempainvapaiden kanssa. Eli kukin saa itse päättää - siis lopputulos on että naiset pitävät 95% vanhempainvapaista. Eikä se ikinä muutu, jos jonkinlaista pakkoa ei tuoda systeemiin mukaan. Myöskään tätä tyttö-poika jaosta keskustelua ei jotenkin oikein koskaan pidetä tärkeänä, ja niin tilanne pysyy hamaan tulevaisuuteen samana kuin ennenkin.

Samassa keskustelussa päädyin myös miettimään sitä, miten ruotsalaisen koulun taso on niin paljon heikompii kuin Suomessa (kuuluisat PISA-tulokset) ja miten itsekin olen monesti haukkunut ruotsalaista koulua. Mutta kuitenkin ruotsalaiset pärjäävät maailmalla hienosti, isoja tunnettuja yrityksiä, muotia ja musiikkia tulee täältä moninkertaisesti Suomeen verrattuna. Suomessa on Nokia ja paperi. Insinöörejä. Nyt Angry Birds. Ruotsalaisia merkkejä ei viitsi edes alkaa luetella, niitä on niin paljon... tukeeko ruotsalainen koulu kuitenkin paljon voimakkaammin luovuutta ja itsevarmuutta sekä yrittäjyyttä, vaikkei ehkä pärjää matematiikan tasossa suomalaiselle koululle?

Päiväkodin vanhempainkokous

Tänään oli eka vanhempainkokous takas täällä Ruotsissa. Ei voi muuta kuin vähän hihitellä naapurimaiden eroille. Olin jo kerennyt autuaasti unohtaa.


Pitkään keskusteltiin miten suhtaudutaan siihen, että 3-4 vuotiaat tytöt haluavat käyttää mekkoa ja koruja. Onko se sallittua? Mitä asialle voidaan tehdä? Miten hoitajat suhtautuvat asiaan? Voidaanko kieltää mekkojen ja korujen käyttö dagiksessa. Tai ainakin määritellä, ettei tytöt vaan puhkeudu mekkoihin. Ja ettei vaan pidetä vaaleanpunaista.


Suomessa ei tällaisesta keskustelusta ollut tietoakaan. Päiväkodin tytöt kilpailivat, kuka on eniten prinsessa, mekot päällä, vaaleanpunaista, meikkiä, koruja, kenkiä. Ei kukaan mitenkään reagoinut, oliko se hyvä vai ei. Itse ehkä vähän salaa välillä, kun homma meni ajoittain aika äärimmäisyyksiin. Mutta koska se tuntui olevan yleinen tapa, en jotenkin jaksanut siihen sitten oikeasti alkaa puuttumaan.


Nyt sitten tapasin vanhempia, jotka olivat todella huolissaan, miten saada lapsille neutraali tila jossa ei tarvitse vastata jo 3-4vuotiaana tyttö/poika odotuksiin. Erinomaista, olen samaa mieltä. Mutta jos aletaan keskustella, saako nyt ottaa ponnarinipsuja ja pinnejä mukaan dagikseen, mennään kyllä vähän hakoteille.


Mielestäni keskeisempi kysymys on, miten rohkaistaan sukupuolineutraaliin käyttäytymiseen, kommentoidaan tyttöjen ja poikien väreihin tai leikkeihin ja tuetaan monipuolisuutta ja -arvoisuutta. Onneksi tämmöisiä mietitään täällä enemmän! Itse asiassa Veran mekko ja hamefiksaatio sekä "vain vaaleanpunainen kelpaa" ajattelu on jo huomattavasti vähentynyt muuton jälkeen. Olen saanut pukea farkkujakin ihan ilman ongelmaa, tai ruskeita sammareita.


Myös opetussuunnitelmasta keskusteltiin ihan eri tasolla kuin Suomessa. Suomessa ei tietääkseni keskusteltu opetussuunnitelmasta. En kyllä muista edes käyneeni vanhempainkokouksessa Suomessa... Tosin kyllähän sielläkin sitä toteutettiin, muttei sitten ehkä otettu niin selkeästi esille? Muutenkin juuri se ajattelu, että päiväkodissa toteutetaan pedagogista suunnitelmaa, painottuu Suomessa vähemmän. Juuri siitä ehkä kumpuaa ajatus täällä, että lasten on hyvä olla dagiksessa, kun taas Suomessa ajatellaan lähtökohtaisesti, että lapsen paikka on kotona.


Pedagogiikkaan liittyi myös toinen keskustelu siitä, saako päiväkotiin ottaa mukaan leluja. Aiemmin tällä päiväkodilla on ollut lelupäivä kerran kuussa. Nyt jotkut vanhemmat (erityisesti ne täysin ruotsalaiset vanhemmat) totesivat, ettei lelujen mukaan ottamiselle ole mitään pedagogista perustetta. Hehhee! Näin varmaan onkin, mutta tämä oli mulle ihan uusi ajattelutapa leluihin.


Suomen päiväkodissamme mukaan sai ottaa lelun vaikka joka päivä (se ehkä oli jopa Suomessa poikkeuksellista). Ja melkein joka päivä jotain olikin mukana. Jollakulla oli mukanaan joskus peräti vauvanrattaat(!!), mikä oli aika uskomatonta ja itse moisesta kieltäydyin, mutta toisaalta en nyt kokenut sitä mitenkään kamalaksikaan, jos joku vanhempi jaksoi rattaat raahata päiväkotiin. Siellä tosin lähes kaikki toivat lapsensa autolla, nyt tuovat kaikki kävellen tai pyörällä. Mutten usko tämän seikan varsinaisesti liittyvän lelu-keskusteluun, vaan nimenomaan nyt koettiin, ettei lelupäivälle ole mitään pedagogista perustetta.


Päätimme siis lopettaa lelupäivän.


Sitten toisaalta, Xylitol-pastilleista nämä eivät olleet kuulletkaan. Vasta Suomesta muuttanut äiti otti asian puheeksi ja se aiheutti hämmennystä. Nyt sitten meillä kokeillaan tätä uutta juttua ;)


***
PS. Pakko täydentää kun ystäväni tuohtuneena kirjoitti aiheesta näin:

Myös Suomessa joka paiväkodilla on pedagoginen opetussuunnitelma, sillä kuuluvat osaksi varhaiskasvatusta. Suurin osa on yleistä, opetusministeriön ja sitä kautta kuntien opetuslautakuntien sanelemaa, mutta jokainen päiväkoti asettaa omat painotuksensa. Tämä käydään hyvin tarkastikin läpi sekä vanhempainilloissa, että keskinäisissä keskusteluissa, joissa myös käydään läpi miten toteutetaan yksittäisen lapsen kohdalla.

Mietinkin itse asiassa, miksen ole käynyt Suomessa vanhempainillassa. Eikö niitä ollut, vai enkö saanut kutsua, en ainakaan muista saaneeni kutsua. Outoa. Oltiin kuitenkin siellä puolitoista vuotta.


Muuten olen kyllä sitä mieltä oikeasti, että vähän lisää sukupuolisensitiivisyyttä olisi Suomessakin hyvä, eihän sitä tarvitse silti mihinkään äärimmäisyyksiin mennä. Ainakaan meillä ei tosiaan päiväkodissa ollut asiasta tietoakaan., ja Suomessaa on hyvin vahvasti voimassa ajttelua "pojat ovat poikia ja tytöt tyttöjä". Ei päiväkodin tarvitse sitä ainakaan yhtään vahvistaa. Kyllä tämmöisessä prinsessa-ilmapiirissä vähemmänkin prinsessa väkisin taipuu ryhmäpaineen alla hörhelömeininkiin.