Pikapäivitys: huraa!

Ihan pikaisesti hyviä uutisia: eilen tuli koululta/päiväkodista meiliä, että päiväkotipaikka irtosi sittenkin! Nyt voidaan olla huojentunein mielin. Vaikkakin ikävä tulee meidän ihanaa nykyistä päiväkotia, ollaan heidän kanssaa kuitenkin kuljettu pitkä matka siitä kun Vera aloitti hoidossa 1v 2 kk vanhana---- jotenkin hiukan nostalgista. Mutta oikeasti vaihtoehtoja ei ollut, koska kuljettaminen ei olisi onnistunut ellei sitten olisi siirtynyt osa-aikahommiin..

Ahdistus

Voihan ahdistus, ei sitten saatu paikkaa Vidarille päiväkotiin. Ollaan varasijalla 2, joka on sinänsä tosi hyvä, ottaen huomioon että väittävät jonossa olevan 100 lasta...! Ihan käsittämätöntä. Mutta kuten olen aiemmin maininnut, touhu on niin epäorganisoitua, etten ihmettelisi jos lapset olisi vahingossa laskettu kahteen otteeseen... ;)

No, nyt sitten ollaan menossa tutustumisiltaan keskiviikkona, ja toivotaan että meidän edellä olevat perheet peruisivat/eivät ottaisi paikkaa vastaan. Mutta jos näin ei käy, niin sitten pitää alkaa miettiä vaihtoehtoisia ratkaisuja. Pidemmän päälle on logistisesti mahdotonta, että Vidar jatkaa nykyisessä päiväkodissa. Lisäksi on kamalan kurjaa, kun päiväkotiin menee nyt ainakin 3 sisarusta nykyisestä tarhasta, ja oltiin laskettu että Vidar pääsee samaan porukkaan. Ei olisi niin vaikeaa vaihtaakaan. Siellä kun olisi sitten vielä sen lisäksi jo valmiiksi muutama muukin tuttu lapsi.

Yksi vaihtoehto on toivoa kädet ristissä kesään asti, mutta ehkä tässä pitää alkaa katsella myös muita paikkoja. Tosin yhdet kaverit saivat paikan kesäkuun lopussa, ja päiväkoti alkoi elokuun alussa. Eli siis kaikki on mahdollista, mutta vaikeaa sen varaan on kuitenkaan laskea...

Aargh. Kunhan nuo joskus ovat molemmat siellä koulussa niin sitten voi ainakin tästä jonotus-helvetistä hellittää. Kunnes sitten pitää alkaa katsella asuntoa - vuokra-asuntomahdollisuus Tukholmassa tosin siis meni jo, siinä jonossa olisi pitänyt olla jo ennen syntymää.

Kouluista on DN:ssä kirjoitettu iso artikkelisarja viime aikoina, ihan on itkettänyt sitä lukiessa. Kyllä ovat ruotsalaiset onnistuneet totaalisesti pilaamaan koululaitoksensa. Opettajankoulutukseen on vähemmän hakijoita kuin paikkoja, kuka tahansa pääsee siis sisään. Ehkä ne kaikkein surkeimmat tapaukset eivät koskaan valmistu... ja segregaatio on valtava, onhan täällä hyviäkin kouluja. Mutta sitten on TODELLA huonoja kouluja. Tosi surullista, kun se millaiseen perheeseen syntyy määrittää pitkälti millaisen koulutuksen saa. Verrattiin peräti Amerikkaan, ja silloin menee kyllä todella huonosti.

Ja kaikki vaan syyttelevät toisiaan. Tässä on kyllä blokkipolitiikasta ollut vain haittaa, joka neljäs vuosi värin vaihtuessa punaisesta siniseksi tai päinvastoin, on koululaitos laitettu uusiksi. Uudistuksia on ollut niin paljon viimeisen 20 vuoden aikana, että opettajat ja rehtorit eivät pysy perässä. Demarithan tämän sopan aikanaan aloittivat, mutta kova on ollut uudistusinto Allianssillakin.

Joskus pohdin sitä, että ruotsalaiset on kuitenkin pärjänneet niin hyvin, ettei tämä koulutuksen rappio voi olla niin vakavaa. Mutta siinähän oli ihan selvä ajatusvirhe - ne ikäluokat, jotka kärsivät koulutuksen rappiosta ovat vasta tulossa työmarkkinoille ja jatkokoulutuksen pariin. Eli vasta kohta nähdään mitä tämä alamäki tekee ruotsalaisten pärjäämiselle. Kyllähän nämä silti vielä osaavat laulaa, joten musiikkibisnes ehkä jatkaa porskuttamista ;)

Suomessa on kuulkaas ihan ruhtinaallinen tilanne, vaikka sielläkin omat ongelmansa on!

Huhtikuu ja aurinko

Täällä on taas viime aikoina ollut kovin hiljaista. Pohdinnoissa on ollut josko blogi jatkuu vai ei, mitä tästä itse saa vai saako mitään, ja saako tästä joku muu irti jotain. Moni muukin lienee miettin samaa, kun on kasvanut niistä pikkuvauva-ajoista eroon. Tuntuu, ettei aika riitä oikein mihinkään, eikä ainakaan kirjoittamkseen, eikä sitä ole juuri mitään sanottavaakaan.

En nyt ihan vielä osaa kuitenkaan lopettaakaan. Asia on mietintämyssyssä.

Viime blogipläjäykseen sain kommentin matkustamisesta. Ihan aiheesta, onhan se käyny itselläkin mielessä, ettei tää kovin kestävän kehityksen mukaista ole. Matkoja tulee tehtyä töissä, mutta erityisen paljon lomilla. Kun rakastaa matkustamista, on siitä kovin vaikeaa luopua. Pitkät matkat eivät oikein myöskään ole ratkaisu, kun töissä käydään. Siinä tapauksessa ainoa matka-aika olisi kesälomalla. Olen ajatellut, että koska meillä ei ole autoa, sillä kompensoi jonkin verran, olenhan erittäin aktiivinen julkisen liikenteen käyttäjä. Tukholmassa se onkin ihan helppoa ja mukavaa, kun joka paikkaan pääsee julkisilla ja ne kulkevat oikeastaan aina. Metro on aivan ihana! Ja se kulkee oven ulkopuolelta, joka paikkaan ja lähes milloin avain!

Mutta kompensoiko tämä kaikkea lentokoneella lentämistä? Mitä muuta Sinä tekisit?  Lentämisestä en kyllä luovu, ennemmin vaikka lihansyönnistä. Poliittisesti aktiivinen en ole kerennyt olla lainkaan Ruotsi-aikana. Se vähän harmittaa ja onkin jatkuvasti to do-listalla. En ymmärrä miten jorkut kerkeävät kaikkeen, töihin, perhe-elämään, poliittiseen toimintaan ja vielä urheilemaankin. Ei vaan repeä! Mutta kyllä vielä jossain vaiheessa... :)

Mutta nyt on joka tapauksessa vihdoin huhtikuu, mikä ihanuus, aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta yli viikon! Ja kotoa lähtiessä ja kotiin palatessa on valoisaa. Kevät on kertakaikkiaan yhtä riemastuttavaa joka vuosi!

Vihdoin kuvia

Tässä siis edes joitakin matkakuvia

Lentoa odotellessa

 

 

Valkoinen talo

 

 

Pressa asuu tässä osoitteessa:

 

 

 Matkalla

 

Savannah

 

 

 St Augustine

 

 Universal, Orlando

 

 Disneyworld, Orlando

American Diner

 

Miami Beach

Ballet house

 Lisko puussa!!

 Taidetta - Miffy & Hello Kitty

 

Post office

 

 

 Yliopistojen väliset American fotboll kisat

 Meidän hotelli

Key West - meidän hotelli

 

Ernestin asuinsija

 

 Vain vähän matkaa Kuubaan - ihmiset jonottaa kuvattavaksi

Kotiinpaluu - lukuhetkeen lainattiin pyörätuolia

 

 

Ja lopulta: amerikkalaisten kulkuneuvo huvipuistossa. Olisihan se liikaa vaadittu, että sitä oikein käveltäisiin?!! Vain drinkki puuttuu.

 

Koulutielle!

Hurraa, koulupaikka vahvistui vihdoin! Eli syksyllä sitten alkaa koulutie suomalaisessa koulussa. Ainakin kaksi kaveria on myös saanut paikan, tosi kivaa että lapset pääsevät yhdessä kouluun. Nyt sitten pitää alkaa hoitaa Vidarille päiväkotipaikkaa koulun yhteydestä...

Tukholmassa aurinko paistaa ja on kevättä ilmassa! Ilmeisesti myös Helsingissä - kyllä se kevät pian sieltä tulee (toivossa eletään). Tänään oli ainakin sellaiset fiilikset. Viikonloppuna oltiin tosin vielä laskettelemassa, Vidar ekaa kertaa suksilla. Vera laski tosi hienosti, ottaen huomioon että edellisestä kerrasta oli jo vuosi. Aloittelijoille voin todellakin suositella paikka nimeltä Romme Alpin n 2-3 tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta. Ei tosiaankaan mitkään Alpit, mutta jos käy kerran vuodessa niin hyvin riittää ainakin meikäläisille!

Horror viikko

Huhhuh mikä viikko. Välillä sitä ajattelee, että onkohan tämä ihan kreisiä että näitä töitä on näin paljon. Toisaalta osittain niitä on niin paljon, koska on hommissa niin uusi, että kaikkeen menee kaksinkertainen aika. Enkä ole ruotsinkielinenkään, täydellisen ainakaan, joten tekstin muotoilukin lienee hitaampaa kuin natiivilla. Mutta silti... alkuviikosta olin kaksi päivää työmatkalla Göteborgissa ja siellä tuli tehtyä 12 tuntia töitä per päivä. Sitten mies oli työmatkalla Suomessa to-pe joten kotona oltiin molemmat siis keskiviikkona... tänään onkin sitten otettu tosi lungisti, kun mihinkään ei ole ollut kiire. Vera oli isänsä kanssa katsomassa Röjär Ralf, mikä mahtaa olla sen nimi Suomessa?

Huomenna on Vidarin ensimmäiset synttärikutsut - tosin mennään koko perhe, kun Vera on synttärisankarin isosiskon kaveri. Oli ihan liikkistä saada kutsu 3 v synttäreille, tuntui ihan uskomattomalta että Vidar sai jo kutsun! Mutta onhan Vidarkin jo 2½. Katseltiin vanhoja videoita kahden vuoden takaa, ihan käsittämätöntä miten moista ei edes muista...

Vidaria on ollu tosi hankala saad nukkumaan viime aikoina -tilanne on siis kääntynyt aivan päälaelleen. En edes ajatellut asiaa, ennen kuin ystäväni jolla on aikuisia lapsia, totesi että "aika jättää väliin päiväunet??" kun tajusin että just! Aivan! Päiväunet... miten pahvi sitä voikaan olla? Eikö siitä ekasta lapsesta muista mitään??? Nyt sitten aletaan testata lyhyempiä päiväunia. Kokonaan ilman ei vielä voida mennä.

Ällistyttäviä asenne-eroja

Tällä viikolla on jälleen huvittanut ja hämmentänyt ruotsalaisten ja suomalaisten täydellisen erilainen suhtautuminen päivähoitoon.

Keskiviikon DN uutisoi: S-förslag: Gratis förskola från två år. Eli siis yleinen ja ilmainen päivähoito 2-vuotiaasta. Käytännössä kaikille 2 vuotta täyttäneille lapsille oikeus (osittain ilmaiseen) päivähoitoon huolimatta siitä mitä vanhemmat tekevät. Nykyään näin on 3-vuotiaasta eteenpäin.

Ajatuksena on, että jokaisella lapsella on oikeus päivähoitoon. Tämähän on siis täysin vieras ajatus Suomessa, jossa taistellaan jokaisen lapsen oikeudesta kotihoitoon.

Max-hinta päivähoidolle asetettiin 2002 vaalien jälkeen. Tällä hetkellä 15 tuntia hoitoa viikossa on ilmaista 3-vuotiaasta eteenpäin (tämä siis selittää sen, että Veran päivähoitomaksu on huomattavasti alhaisempi kuin Vidarin). Maksamme kahdesta lapsesta 1680 kruunua, vajaat 200 euroa.

Sosiaalidemokraattien pitkän tähtäimen suunnitelma on, että päivähoito olisi täysin ilmaista. Demarit näkevät satsauksen päivähoitoon satsauksena koulutukseen - " en bra fungerande förskola (=päivähoito, joka siis Ruotsissa nimellä esikoulu) långt ned i åldrarna är en viktig del i att vända den här utvecklingen"  eli hyvin toimiva päivähoito jo aikaisesta vaiheesta on tärkeä toimenpide, jolla voidaan parantaa Ruotsin huonoja koulutuloksia.

Buaahaa, tämä on niin koomista. Suomessa, jossa koulutulokset OVAT hyviä, taistellaan päivähoitoa vastaan. Suomessa hoidetaan huomattavasti suurempi osa lapsista kotona kuin Ruotsissa (=äidit hoitavat). Ruotsin demarit eivät juuri katsele lahden yli, että mistä ne hyvät koulutulokset kumpuaa..

Mutta pohjallahan on siis perustavanlainen ero siitä, miten päivähoitoa tarkastellaan. Ruotsissa se nähdään yleisesti hyvänä lapselle, jo 2-vuotiaasta, Suomessa kauhistellaan että ainakin 3-vuotiaaksi lapsen paikka on kotona.

Osuvasti poliittinen kommentaattori DN:ssa kuitenkin totesi, miten mikään puolue ei huutele pienempien ryhmäkokojen puolesta. Minua ei juuri hetkauta, maksetaan kahdesta lapsesta 1680 kr va 860 kruunua, summa on joka tapauksessa aivan älytttömän pieni. Se kuitenkin hetkauttaa, onko lapsiryhmässä suosituksen mukaiset 15 lasta vai 25. Täälläkin puolella lahtea löytyy jutun mukaan jpa 40 lapsen ryhmiä!! 40 lasta, miten siellä kukaan säilyy hengissä ilman kuulovaurioita?!! ... jotenkin tuntuu, että demarit ei oikein näe metsää puilta tässä hommassa. Ruotsissa ei ole mitään pakottavia ryhmäkokoja, olisikohan siihen kuitenkin aiheellisempaa puuttua?

Kaaoksen vallassa

Miten uuvuttavaa, raivostuttavaa ja stressaavaa lasten sairastaminen onkaan. Yhdistettynä uuteen työpaikkaan ja omiin sekä miehen työmatkoihin. Ja tietysti tuntuu kamalan kurjalta lasten puolesta.

Samalla huomaa, miten huonosti asiat turvaverkon suhteen ovat... siis sitä ei ole. käytännössä tullaan tilanteeseen, että puolikipeä lapsi on pakko viedä päiväkotiin, koska ei ole vaihtoehtoja. Emme varmaankaan ole ainoita tässä tilanteessa? Tuntuu, ettei kenelläkään nykyään ole turvaverkkoja, vaan on pakko turvautua ulkopuoliseen apuun tai olla kokonaan ilman. Riippuu varmaan työtilanteesta, miten tämä toimii.

Meillä on nyt sairastettu kaksi viikkoa melkein putkeen. Viime viikolla oltiin kipeitä ja poissa päiväkodista ma-to. Tällä viikolla ma-ke. Koskaan ennen ei meillä olla oltu tällä tavalla kipeitä. Kuumetta, flunssaa, korvakipua, yskää, märkärupea, mm. Viime viikolla olin kotona puolet maanantaista, ke ja to. Tällä viikolla eilisen, puolet päivästä tänään. Ja tämä tietysti juuri nyt, kun olen aloittanut uudessa työpaikassa ja haluaisi keskittyä töissä, ja ylipäänsä olla paikalla. Olen tehnyt kaikki illat töitä. Ei millään jaksaisi enää. Koska lapset ovat kotona päivät, menee rytmi ihan sekaisin, päiväunet nukutaan liian myöhään ja illalla riekutaan miten sattuu. Vidar nukahti eilen 22.30 ja tänään näyttää touhu samalta. Lapsi vaan ei nuku. Kun sitä ei varmaan nukuta... Mutta miten estää, ettei pää räjähdä kun lapsi on hereillä pitkin yötä, itsellä sata asiaa jotka piti tehdä illalla koska päivällä ei ole kerennyt kun on ollut sairaan lapsen kanssa kotona?

Samanaikaisesti kämppä on koko ajan ihan räjähdyksen jäljiltä. Maitoa pitkin pöytiä ja laittioita, pöydänalus täynnä ruoanjämia ja muruja, lelut levällään ja nurkat täynnä rojua. Vaikka meillä käy siivooja joka toinen viikko. Tulokset on nähtävissä noin puoli tuntia käynnin jälkeen, illan päätteeksi koti on täydellisen kaaoksen vallassa jälleen.

Miten tästä selviää?! Miten te muut olette ratkaisseet tämän?

Kansalaisaloite

Mikäli sinulla on Suomen kansalaisuus, käythän allekirjoittamassa Kansalaisaloite vanhemmuuden kustannusten tasaamiseksi täällä. Suomeenkin tasa-arvoinen vanhempainjärjestelmä - jonka kaikkien työnantajat maksavat, ei ainoastaan naisten!!

Märkärupi tuli kylään - kolmannen kerran

Meillä on nyt Vidarilla joulukuun alusta asti ollut vaivana svinkoppor - märkärupi. Ekaa kertaa se huomattiin joulukuu alussa, ja vietiin lääkäriin, jonka mielestä syy oli jossain muualla. Joten saatiin antibiootit, ja otettiin testit. Niissä ei kuitenkaan ilmennyt mitään erityistä. Joten jatkettiin antibiooteilla, ja tauti meni ohi viikossa. Päiväkotiinkin palattiin samantien, kun lääkäri sanoi, että koska kyseessä luultavammin ei ole svinkoppor niin päiväkotiin voi mennä vaikka olisikin haavoja tai rakkuloita. Normaalisti märkärupeen ei edes saa lääkkeitä Ruotsissa, vaan konstina on "yritä kestää ja vabbaa" (=Vård av sjuk barn,VAB, olla sairaan lapsen kanssa kotona, pois töistä).

Tauti sitten poistui, mutta seuraavalla viikolla kuultiin, että Vidarin paras kaveri päiväkodissa oli sairastunut. Ja testituloksetkin näyttivät ei oota.

Ja sitten tauti tuli takaisin joulun aikaan, juuri ennen Amerikan reissua. Soitettiin lääkäriin ja saatiin kuuri samana päivänä kun lähdettiin 11.30 aikaan reissuun - mies juoksi Arlandassa apteekista hakemassa lääkkeet. Ja ei kun alusta. Annettiin salvaa aamuin illoin. Tauti poistui.

Viime viikonloppuna en ollut uskoa silmiäni: rakkuloita, joista yksi ihan valtava käsivarren alla kainalon vieressä. Ja ei kun taas lääkäriin. Saatiin salvaa ja kielto viedä päiväkotiin ennen kuin rakkulat on poissa ja uutta ihoa päällä. Tällä viikolla on vabattu oikein urakalla, kun Verallakin ollut kuumetta. Tänään olivat molemma lapset päiväkodissa ainoaa kertaa.

Tauti ei ole missän vaihessa tarttunut Veraan, vaikka siitä sanotaan näin: Märkärupi on erittäin tarttuva, bakteerin aiheuttama ihotulehdus. Toisilla varmaankin on enemmän taipumusta? Päiväkotikaverin äiti totesi, että heillä tauti oli ollut kaikilla - molemmilla äideillä ja kolmella lapsella, eikä siltikään oltu saatu antibioottia. Kun yksi oli tervehtynyt, toinen sairastui.

Nyt alkaa siis tuntua, että seuraavaa kertaa odottaessa... palataan asiaan kuukauden kuluttua?

Kaverikyläilyä

Meillä on vihdoinkin alkaneet kaverivierailut. Viime viikonloppuna oli Veralla kaveri kylässä ja tänään on Vera vuorostaa hänen luonaan. Tosi kivaa, kun ollaan jo niin itsenäisiä! Pari kertaa aiemminkin on tätä jo harrastettu, muttei mitenkään säännöllisesti.

Meillä se hankaluus, että kaverit asuvat vähän ympäriinsä, kun tosiaan käydään erikoispäväkotia, jonne tullaan pitkienkin matkojen päästä. Sitten pitää aina hakea ja viedä, ja meillä kun ei ole autoa, niin ei ihan hirmu kauas viitsi lähteä seikkailemaan. Suurin osa onneksi asuu tässä suunnilleen keskustan alueella. Koulussa asia ei ainakaan tule helpottumaan (jos siis päästään suomalaiseen kouluun), koska sinne käsittääkseni tullaa vieläkin pidempien matkojen takaa. Veralla on päiväkotikavereita mm. Sundbybergissa ja Täbyssä. Täbyyn on meiltä semmoinen matka, ettei ihan heti kyllä lähdetä. Viime keväänä kun siellä oli synttärijuhlat, kotimatkaan meni puolitoista tuntia. Tosin junilla oli jotain ongelmia, mutta silti.

Teillä joilla on lapsia suomalaisessa koulussa, miten olette hoitaneet kaverivierailut?

Kouluvierailu ja muuta mukavaa

Vidar tosiaan on oppinut puhumaan. Ja puhetta tosiaan tulee, aikalailla tauotta... Hän myös matkii selvästi äitiään. Uusimpia hokemia on:

-  ei oikeeeesti...
-  ei haittaa mitään!

...ja juuri sellaisella samalla äänensävyllä kuin äitinsä. Niiiiin hellyttävää :)

Eilen oltiin Sverigefinska skolanin esikoululuokan tutustumisillassa. Ruotsissahan  mennään kouluun esikoulun yhteydessä, eli siis esikoulu on aina koulun yhteydessä. Käsittääkseni Suomessa ollaan menossa samaan suuntaan. Samalla siis valitaan koulu, kun mennään esikouluun.

Esikoulun opettajat esittelivät toimintaa, ja myös koulun rehtori oli paikalla. Tuntui tosi hyvältä paikalta, tosin epäselvää on, mahdutaanko mukaan. Tällä hetkellä esikoululuokkia on vain yksi, jolla on 28 oppilasta; ensi vuodeksi on jonossa jo 70 lasta, joten kaksi luokkaa on tulossa. Yhteensä 50 lasta, eli jos kaikki jonottajat haluavat paikkansa, kaikki eivät sitä sitten saa. Näin tuskin tulee kuitenkaan käymään, koska aika moni jonottaja päätyy johonkin muuhun kouluun lopulta.

Meillä on paikka 45. Pitäisi siis olla hyvät mahdollisuudet, toisaalta jonotussysteemi on vähän hämärä - mm. Suomesta juuri muuttaneet pääsevät automaattisesti kouluun. Ymmärrettävää, koska silloin lapsen ruotsin kieli on luultavasti olematon. Mutta meille jonottajille hankalaa, kun jotkut tulevat jonon ohi. No, rehtorikin lohdutti että varmaankin kaikki halukkaat mahtuvat mukaan.

Meitä on Veran päiväkotiryhmästä ainakin 5 jonossa samaan esikouluun. Olisi tosi hienoa, jos kaikki pääsisivät! Ihan hullua, että oma lapsi menee jo kouluun... te, jotka harkitsette suomenkielistä koulua Tukholmassa, muistakaa ilmoittaa lapsi jonoon. Se ei maksa mitään eikä siitä ole mitään haittaa - paikan voi tarvittaessa perua!


ps. kuvia on tulossa, jossain vaiheessa...

Amerikkalaisia omituisuuksia

Muutamia huomioita Amerikasta.

Yhtenä iltana Key Westissä syödessämme ravintolassa pöytäämme tuli vanhempi herra ja rouva. He olivat seuranneet meitä illallisen ajan, ja halusivat nyt tulla kertomaan "how wonderful it has been to follow your lovely family having dinner together".

OMG. Jotenkin sitä menee ihan sanattomaksi tällaisen huomionosoituksen edessä! Ja itse kun lähinnä huokailee, miten huonosti lapset osavatkaan käyttäytyä... kyllä minä kuitenkin kykenin kiittämään, vaikka samanaikaisesti suomalaisittain tuli vähäteltyä, että eivät nämä nyt aina näin hyvin käyttäydy... sitä paitsi Vidarilla oli jo iPhone käytössä, joten apuvälineillä mentiin jo tässä vaiheessa :)

Joka tapauksessa, tämmöistä kommenttia en ole saanu koskaan pohjoismaissa. Ei tulisi pieneen mieleenkään mennä naapuripöytään kehumaan toisen perheiden käytöstä, vaikka kuinka sitä ihailisikin. Sehän nyt olisi ihan tunkeilua!

Toinen huomio paluumatkalta: odotimme lentoa. Ensimmäiseksi kutsuttiin lapsiperheet sekä muut apua tarvitsevat. Lisäksi jonon ohi pääsivät business luokkalaiset, SEKÄ MILITARY. Eli siis sotilaat. Monessa muussakin huomasi, miten armeijamyönteinen yhteiskunta Amerikka on. Joka paikkaan tungettiin huomionosoituksia sotilaille. God bless the military... jonon ohi hupshei.

Autoyhteiskuntahan Amerikka tietysti tunnetusti on myös, hulluja neljäkaistaisia moottoriteitä suuntaansa. Ilman autoa ei voisi kuvitellakaan selviävänsä. Ja kaikki autot käytännössä on automaativaihteisia. Jotta idioottikin selviäisi (tosin itse - idiootti - en juuri niillä moottoriteillä uskaltanut ajaa... :))

ps. autoista puheen ollen, tiesitkö muuten, että Helsingissä on huomattavasti enemmän autoja per hlö verrattuna muihin Pohjoismaisiin pääkaupunkeihin? Köpis voittaa kisan 225 autoa /1000 asukasta, sitten Tukholma 362, sitten Oslo 398 ja Helsinki, autoystävällisin, 403 autoa per 1000 hlöä. Tämmöinen statistiikka oli tänään DN:ssä.

Home sweet home

Huhhei, nyt on meidän uuden vuoden lomareissu jenkkeihin ohi ja täällä yritetään selvitä jet lagista. Tultiin takaisin tänään ja paluumatka Floridan Key Westista kesti kokonaisen vuorokauden, johon sisältyi peräti 4 erillistä lentoa. Key West-Miami, Miami-Washington, Washington-Lontoo, Lontoo-Tukholma. Tätä ennen reissattiin siis autolla 2 viikkoa Washingtonista Key Westiin Floridaan.

Älkää siis tulko mulle väittämään, etteikö lasten kanssa voisi matkustaa, muutakin kuin valmismatkoja :) IPadit toisaalta helpottivat huomattavasti matkantekoa. Miten sitä onkaan selvitty ennen teknisiä vempaimia, iPadia ja kännyköitä?? Kuunneltiin C-kasetilta lastenlauluja, niin omassa lapsuudessa... oi niitä aikoja.

Lapset jaksoivat yllättävän hyvin ja vanhemmatkin aika vähällä hammastenkiristelyllä :)  Oli hieno matka ja paljon nähtiin. Kiva olla kotona, paitsi että Floridan lämpöön on kyllä vähän ikävä. Eilen oltiin vielä shortseissa ja sandaaleissa uima-altaalla...Laitan matkaraporttia tulemaan kunhan ole vähän nukkunut, jos kiinnostaa?

Jeesus elää?

Vera oli päiväkotiryhmän kanssa suomalaisella kirkolla laulamassa joululauluja viime viikolla. Siitä seurasi seuraavanlainen keskustelu. Vera ja Vidar tänä aamun joulukuusen edessä, kuuntelin keskustelua kauempaa, se meni jokseenkin näin:

Vera: Jeesus on kuollut. Uskotko että Jeesus on kuollut?
Vidar: A-a (myöntämisen äännähdys ruotsiksi)
Vera: Mutta se ei ehkä olekaan kuollut enää. Toiset uskoo että se on ehkä herännyt eloon. Vidar uskotko että Jeesus on herännyt eloon.
Vidar: A-a. (tosissaan: kyllä, kyllä!)

Anna mun kaikki kestää. Mutta uskonasiat on aika vaikeita selittää, sen verran olen tässä kirkkovierailun jälkeen joutunut toteamaan. Me kun ei olla mitenkään ahkeria kirkossa kävijöitä muuten.

Pullot tontuille

Joulukuusi hommattu! Koristelutkin jo tehty suurelta osin, kun Vera ei millään malttanut odottaa. Kuusi maksoi 600 kruunua, aika hurja hinta mun mielestä. Toisaalta kun sen sai kulmilta, ei tarvinnut miettiä kuljettamista, kunhan kantoi kotiin. Jos jostain muualta olisikin saanut halvemmalla, olisi autonvuokraan saanut kulutettua hintaeron verran taatusti. Tänä viikonloppuna saatiin tehtyä myös lumiukko, sekä lumilinnan meidän pihaan, tosin ukko suli jo ja linnakin varmaan yön aikana. Nollakelillä lumen sulaa huisaa vauhtia ja kadut on jo täynnään ikävää loskaa. Kirkkoon ei jaksettu vauvautua laulamaan kauneimpia joululauluja, vaikka alunperin oli ollut tarkoitus. Ehkä sitten kun Vera oppii lukemaan, pysyy lauluissa mukana paremmin.

Tentti oli sitten, kyllä juridiikka on aikamoista. Vaikka luulee tietävänsä, voi silti mennä ihan metsään. Vastaukset saatiin lähtiessä, enkä siitäkään osa päätellä menikö hyvin vai huonosti, vai tosi huonosti! Kaikki kysymykset ei ainakaan menneet väärin. Joten toivossa eletään, että päästäisiin läpi...

Eilen myös vietettiin meidän 4v hääpäivää, sain yllätysillallisen Mathias Dahlgrenin kuulussa ravintolassa. 8 ruokalajin illallinen oli varsinanen kokemus ja elämys (ja hintakin lienee elämys...). Lapset olivat kotona farfarin kanssa ja oli mennyt ihan hyvin, tosin siinä vaiheessa kun Vera nukahti heräsi Vidar. Vidarhan nukahtaa nykyään vaunuun, ei sänkyynsä. Vaunuissa on valjaat kiinni. Siitä huolimatta Vidar oli tullut kävelleen farfarin luokse herättyään. En mielestäni ollut unohtanut valjaita, mutta voiko 2v selviytyä niistä ulos?!

Meillä luovuttiin viimeinkin tuttipulloista tällä viikolla. Meillähän on juotu pullomaitoa vielä nukkumaan mennessä sekä aamuyöstä herätessä. Tonttu kävi hakemassa pullot tonttuvauvoille. Sama homma oli aikanaan Veran kanssa. Kolmas yö menossa, nukkumaan meno sujuu ongelmitta mutta aamusta herätään aikaisin, kun ei enää maidon voimin nukahdeta uudestaan. Haluttiin kuitenkin päästä pullosta vihdoin, vaikkei täällä Ruotsissa varsinaisesti mitään aikarajoituksia olekaan. Neljävuotiaita näkee vaunuissa tuttipullon ja tutin kanssa, hiukan hämärää. tuttihan meillä vielä onkin, mutta siihen taisteluun ei jakseta ihan vielä. Yksi asia kerrallaan - ja nyt ei ulkomaan reissulle tarvitse raahata pulloja mukana.

Joulua kohti!

Ensimmäinen viikko uudessa työssä onnellisesti ohi. Hyvin vai huonosti, vaikea sanoa, kun on pihalla kuin lumiukko, mutta oli miten oli - hengissä!! Aloitin maanantaina HR-hommissa eräässä ruotsalaisessa firmassa. Ihan superhypermahtavaa kaiken angstin jälkeen :) Työnhaussa kävi siis lopulta hyvin - ja työpaikka löytyi tutun kautta.

Siitä syystä ei ole täältä juurikaan viime aikoina kuulunut mitään. Samaan syssyyn kun osui viime viikolla edellisen työn lopetus + joulujuhlat, eilen päiväkodin Lucia ja joulujuhlat, omat isot synttärijuhlat pari viikkoa sitten, sekä tentti huomenna. Tentti mennee kyllä ihan penkin alle, koska en ole ehtinyt/jaksanut yhtään lukea. Mutta toisaalta tavoite on jo saavutettu - uusi työpaikka - joten eipä tuo niin haittaa vaikkei tentistä selvittäisikään. Joka tapauksessa kurssilla opitut asiat tulevat todellakin uudess työpaikassa tarpeeseen, joten kurssi on ollut kaiken ajan arvoinen. Jatkossa saan taistella työoikeudellisten asioiden kanssa varmasti väsymiseen asti...! Kerkesin tällä viikolla jo 2 päiväksi Jönköpingiin, jossa en ollut koskaan aiemmin käynytkään (mahdollisesti pienenä, mutta siitä ei ole muistijälkiä). Enpä nähnyt Jönköpingistä muuta kuin hotellin ja kaupungin läpi junalle kävellessä. Konttoreita on ympäri Ruotsia, joten tässähän pääsee turneelle vielä kevään aikana. Tulee Ruotsi tutuksi (tai ainakin tutummaksi ...)!

Viikko jouluun, tänä vuonna ollaan kotona Tukholmassa ja saadaan vieraita Suomesta. Todella ihanaa viettää joulua uudessa kodissa. Tämän viikonlopun aikana kun saisi hommattua joulukuusen vielä. Ja lahjat... ne ehkä jää ensi viikonloppuun kyllä, koska silloin saapuu apujoukot Helsingistä. Ja joulun jälkeen on luvassa 2 viikon loma. Lähdetään matkalle Ameriikkaan. Hurraa :)

Mites teillä, onko jo joulufiilistä?

Älämölöä Suomesta

Suomessa on jälleen räjähtänyt kotiäidit vastaan "ura-äidit" keskustelu totaalisesti silmille. Kotihoidontuen puolustajat ovat barrikadeilla heti, kun vähänkin kyseenalaistaa oikeutuksen olla kotona kolme vuotta lapsen kanssa. Tämä oikeushan on suorastaan perustuslakiin kivetty ja lapsen paikka on kotona vähintään 3 vuotiaaksi asti, hallelujaa ja aamen. tämän keskustelun keskipisteessä on aina lapsen oikeus ja etu, joka todellakin vaatii yhteiskunnan tukevan naisten jäämistä kotiin siihen asti, kunnes perheen pienimmäinenkin täyttää 3 vuotta. Tällä logiikalla nainen on siis kotona vähintäänkin neljä vuotta, useimmissa tapauksissa ainakin 5. Joku saattaa tietysti pyörähtää töissä hetkisen välissä, mikäli lasten syntymien välillä menee enempi kuin 3 vuotta.

Isä on kotona sen kuukauden ensimmäisen kanssa, ehkä pari viikkoa päälle, mutta nekin mielellään samanaikaisesti äidin kanssa - jolloin voi vaikka vähän kalastaa siinä sivussa. Ja sitten kakkosen kanssa sen kuukauden myös, ja sitten voidaan vaikka kaikki lähteä lomalle yhdessä. Tai jotain muuta kivaa tekemistä, jossa isä sitten voi olla äidin APUNA lastenhoidossa (näinhän se usein kuvataan).

Harvemmin siis niin, että isä jää lapsen kanssa keskenään kotiin useaksi kuukaudeksi, kun äiti menee töihin. Tai peräti kuten Islannissa - kuukaudet jaetaan 3+3+3 jolloin isä tosiaankin on vauvan kanssa kotona yksin  6-9kk ajan. Ja tämä malli on Islannissa todettu oikein toimivaksi. Sitten lapset viedään hoitoon, mitä nyt en ehkä kannata 9kk iässä, en myöskään Belgian tai Ranskan mallia viedä vauva hoitoon 3-4 kk vanhana. Mutta eipä ne lapset sielläkään aivan psykopaateiksi nähdäkseni tule, kuten kai suomalaisen keskustelun mukaan olettaisi.

No, hiukkasen kärjistän, kuten Virpi Salmikin tässä aivan loistavassa kolumnissa Äidin paikka on töissä. Tämähän on sen älämöölön aiheuttanut yhdessä Kataisen kommentoinnin kanssa siitä, miten Suomessa tulisi ottaa Ruotsista mallia ja kannustaa äitejä aikaisemmin takaisin työelämään - ja myös parantaa mahdollisuuksia osa-aikaiseen työntekoon.

Olen varmastikin monen mielestä ihan kamalan kotihoidon vastainen - haluan kuitenkin painottaa että en vastusta sinällään kotihoitoa, vastustan sitä, että NAINEN on lähestulkoon AINA se joka jää kotiin (n. 97% kotihoidontuen nostajista on Suomessa naisia). Kuten eräskin tuttu kirjoitti aiheeseen liittyen:

"...mutta en myöskään pidä monien vuosien kotiäitydestä sen takia, mitä vaikutuksia sillä on 1. naisten urakehitykseen, 2. naisten palkan kehitykseen, 3. tasa-arvoon yhteiskunnassa, ja 4. naisten tuleviin eläkkeisiin. Kotiäidin on myös paha lähteä eroamaan jos ei ole työpaikkaa, jos sattuisi niin huono tilanne käymään, eli kotiäideistä tulee täysin miehestään riippuvaisia."

Tasa-arvoisempaa kotihoitoa lapsille ja korkealaatuista päivähoitoa, sitä minä toivoisin kaikille perheille. Yhteiskunnan ei kuulu tukea epätasa-arvoistavia käytäntöjä, vaan tukea tasa-arvoista vanhemmuutta.

Isänpäivää!

Hyvää isänpäivää kaikille niin Suomessa kuin Ruotsissakin! Tätä päivää vietetään molemminpuolin lahtea, äitienpäivähän meillä naapureilla on eri aikaan. Äiti saa meidän perheessä siis 2 päivää, isä vain yhden. Lisäksi meidän perheessä osuu isin synttäritkin vielä samaan syssyyn, joten isäparka ei juuri moneen otteeseen vuodessa juhli. Äidillä taas kemuja riittää :)

Me vietämme isänpäivää tällä kertaa vaarinpäivänä Helsingissä. Suomessa ollaan surullisesta syystä, oma rakas isoäiti kun nukkui pois reilu kaksi viikkoa sitten. Hän kerkesi huimaan 96 vuoden ikään ja oli loppuvaiheessa kovasti huonokuntoinen, joten tämä oli hänelle itselleen kyllä odotettu ja helpotuskin. Mutta tietysti meille läheisille silti surullista ja etenkin hautajaiset ovat kovasti itkettävät. Itselläni on miljoonia ihania, hauskoja, rakkaita yhteisiä muistoja mummosta ja hänen kanssaan vietetyistä ajoista ja nehän tietysti säilyvät sydämessä aina. Mummo sai myös elää pitkän, aktiivisen ja tapahtumarikkaan elämän, josta voi myös itse iloita. Kun muistaisi pitää huolta lähimmäisistä heidän vielä täällä ollessaan. Siinä ohjetta meille kaikille!

Meidän natiaiset on olleet sorsia syöttämässä oman mummonsa ja vaarinsa kanssa ja palailevat juuri mummolaan. Täällä ollaan huomiseen asti, isi onkin Saksassa työmatkalla joten juhlimmekin isänpäivänä vaaria.

Isänpäivän kunniaksi kaupat ovatkin täällä Suomessa kiinni - maitoa saatiin onneksi kioskilta sentään... Ruotsissahan kaupat eivät käytännössä ole koskaan kiinni, vain juhannuksena ja joulupäivänä. Lie kumpi sitten parempi?

Puherintamalla uutta

Tämän kuukauden aikana meidän neiti on oppinut sanomaan ärrän! Tämähän on saavutus, jota kaikki ruotsalaisetkaan eivät osaa. Muistan ikuisesti, miten alkuaikoinani tässä maassa katselin telkkarista Tinaa keittiössä; jonkin aikaa katsottuani totesin miehelleni, että tuon naisen pitäisi mennä puheterapiaan. Mies katsoi minua oudoksuen ja totesi: "men hon är ju från Skåne". Eli sehän selitti kaiken. Opin, etten kommentoi skånelaista ärrää, joka muistuttaa enempi ranskalaista kuin meidän kotoista puhetapaamme.

Samalla kun Vera on oppinut  ärrän, alkaa Vidarilta tulla sanoja toisensa perään. Etenkin "kaikki" (=karkki) sekä "gois" (=godis) näin varhaisessa vaiheessa ovat hymyilyttäneet. Verahan ei edes tiennyt mitä karkki on tässä ikävaiheessa, Vidarin kanssa asiaa ei ole todellakaan voinut välttää.

Olimme tänään ensimmäistä kertaa koko perheella elokuvissa. Kyseessä oli Lilla Anna ja Långa Farbron, eli Laban sarjaa. Hyvin meni ja Vidar jaksoi koko 45 minuuttia, vaikka lopussa piti alkaa vähän hyppiä penkillä. Tosi hauskaa!