Pihalla vaaleista

Ihan pihalla vaaleista. Kaverit facebuukkaa kilpaa vaalistatuksia, ja mulla ei ole osaa ja arpaa. Vähän kyllä harmittaa välillä, mutta toisaalta enpä haluaisi kyllä Espoossa äänestääkään. Kunnallisääneni (ja sydämeni :D ) kuuluu Helsingille :) Tuttuja on taas monta ehdolla, eli olisi varaa mistä valita. Mutta nou can do, pitää vaan seurata vierestä ja tsempata - ehkä itsekin voi vielä jonkin tsemppistatuksen postittaa kuitenkin. Sattumalta olen vieläpä vaaliviikonloppuna Helsingissä, vähän varmaan kyllä ottaa päähän kun muut menee uurnille ja itse en pääse. En ymmärrä miten jotkut voi ihan vapaaehtoisesti jättää äänestämättä!! Itse saan parhaita kicksejä vaaliuurnille. Olenhan hiukan outo ehkä, mutta moni tässä maailmassa oikeasti maksaisi maltaita äänestysoikeudesta!

Ruotsin vaaleihin on vielä aikaa, täällä kunnallisvaalit pidetään samaan aikaan kuin valtakunnalliset. Eduskuntavaaleissahan en saakaan äänestää, koska en ole Ruotsin kansalainen. Kunta- sekä landstingetin vaaleissa saan toki, mutta täällä äänestäminen on aiheuttanut blokkipolitiikan takia aina ahdistusta. Jos hyaluaa antaa äänensä vihreille muttei demareille, mitä teet kun tyypit on samassa blokissa? Ärsyttävää. Suomessa taas ärsyttää etenkin valtakunnan politiikassa, että kuka tahansa leikkii kenen kanssa tahansa joten hallituksen politiikka on väistämättä aina kompromissia ja vähän pullamössöä. Etenkin tällä vaalikaudella, kun sekä vasemmisto että oikeisto ovat samassa hallituksessa - varsinainen sekasotku... Eli kumpikaan systeemi ei tosiaankaan ole täydellinen.

***

ps. ihan pakko todeta kuitenkin vielä, että onhan mulla toki tuttuja Espoon puolellakin - heistä äänestäisin numeroa 354, jos saisin. Voin suositella myös numeroa 368, sekä bloginsa vanhana lukijana numeroa 394. Ja kun nyt mainostamaan ruvettiin, Helsingissä valitsisin 1021, 951 tai 998. Ihan vain vinkiksi :)

Päiväkotikuulumisia

Vidar aiotaan upgreidata ylempään ryhmään seuraavaan kuukauden sisällä. Meidän 2 vuotias on päiväkodissa iso! Aika koomista, kun päiväkodin johtaja kommentoi, että Vidar turhautuu pienten ryhmässä, kun pyörii siellä niiden päälle vuoden vanhojen kanssa. Ehehhee. Itse koen, että Vidar turhautuu, kun ei saa pelata iPadilla, tai ei saa lisää karkkia, tai ei saa juosta kakat vaipassa vaan vaippa pitää vaihtaa. Mutta päiväkodissa siis ollaan sitä mieltä, että Vidar 2v turhautuu koska ei saa tarpeeksi stimulanssia ryhmässä pienempien kanssa. Hymyilyttää.

Toisaalta Vidar varmaankin on ihan valmis keskiryhmään - seuratessaan sisartaan kehitys on todennäköisesti nopempaa kuin monella samanikäisellä esikoisella, ja ryhmässään hän tosiaan on yksi vanhimmista. Paras kaveri Teddy ei valitettavasti tule samaan aikaan uuteen ryhmään, vaan vasta vähän myöhemmin. Mutta päiväkodissa lupasivat lainata tätä Theodoraa (lempinimi Teddy) keskiryhmään silloin tällöin, jotta bestikset saavat ainakin välillä jatkossakin toisistaan seuraa. Ihan mainiota. Teddy & Vidar. Kun Vidarilta kysyy, ketä päiväkodissa on leikkikaverina, vastaus on "Tetti". Ja kuulemma Teddy oli kesällä puhunut mammasta, papasta sekä Viasta. Että sellaista se ensiystävyys :)

Teddy ja Vidar olivat olleet koko päivän keskiryhmässä perjantaina, ja kuulemma kävelleet retkellä tosi reippaasti ja muutenkin mennyt hienosti. Voi meidän pientä miestä... ja kyllä niitä sanojakin nyt yhtäkkiä tulee, viime päiviänä on lisääntynyt huimasti - mummo, pupu, kukko, äiti... Varmaan kohta alkaa tulla puhetta oikein urakalla.

Veraa taas on kehuttu päiväkodista ihan ylenmäärin. Vera usein menee pienten puolelle päiväkotipäivän alkuun, ja välillä myös päivän aikana. Kuulemma Vera ja kaverinsa Ella ovat sellaisia pikkuapulaisia, että yhdessä menevät yhdestä aikuisesta... joka on tietysti positiivista niin kauan kun heillä ei korvata aikuista :) Mutta siis he kuulemma auttavat niin hienosti, etteivät muut lapset jotka myös välillä ovat pienillä lainassa, siihen pysty. Vera onkin usein lukemassa satua pienemmille lapsille, kun käydään hakemassa päiväkodissa. Tosi upeaa. Vastaavaa osallistumista on ajoittain ilmassa myös kotona, mutta useimmiten se päätyy kyllä huutoon ja hammastenkiristykseen ...

Sisarukset, Ulriksdahls slott

Neuvolakuulumisia

Meillä oli muuten toissapäivänä molempien lasten neuvola. Pitkästä aikaa. Saatiin uusi neuvolapaikka, kun ollaan tässä välissä muutettu.

Siellä selvisi että Vera painaa 18.3 kiloa ja on 109 cm pitkä. Vidar painaa 12.3 kiloa (jos muistan oikein, en saanut niitä mihinkään paperille muuten!) ja on 89 cm pitkä.

Muuten meni ihan mallikkaasti. Molemmat piirsivät innokkaasti, Vera kieltäytyi puhumasta muuta kuin suomea äitinsä kanssa. Vidar ei edelleen juuri puhu, vaikka suurta meteliä pitääkin itsestään muuten. Sanavarastoon kuuluu mamma, pappa, kakka, bajs (kakka ruotsiksi), majs, Teddy (paras kaveri päiväkodissa), katten ja bil. Ehkä vielä joku muukin mikä nyt unohtui. Oltiin Verankin kanssa vähän hitaita tässä puhumaan opettelussa.

Vera taas osaa jo oikeastaan kaikki kirjaimet. Ja kesän jälkeen on vihdoin opittu ottamaan keinussa itse vauhtia. Se on tosi tärkeä taito, kun ollaan puistossa kolmistaan!

Vidarista on tullut viime aikoina halipoika, mitä ei olla oltu juuri aiemmin. Lisäksi kun yönukkumiset on alkaneet sujua, on nukuttaminen mennyt ihan keturalleen. Nykyään nukahdetaan ainoastaan vaunuihin, kun aiemmin ei ollut mitään ongelmaa nukahtaa omaan sänkyyn ja nopeastikin vielä. Aina jotain.

Tänään sain käytyä kysymässä videokameran korjausta (ei kannata, uuden hommaaminen maksaaa saman verran, että sitten inhoan tätä kertakäyttöyhteiskuntaa), lähetettyä yhden työhakemuksen, käytyä kysymässä kurssikirjaa jota ei ollut kaupassa. Huomenna sitten toivottavasti listalta pari juttua lisää ruksittavaksi.

To do list

Tää on niin tätä. Aika menee ihan liian vauhdikkaasti. Nyt on yhtäkkiä jo lokakuu, ja mitään ei kerkeä. To do listalla on mm.

1. osta kirjoja kurssille
2. korjaa videokamera
3. ota yhteyttä verovirastoon
4. tsekkaa opintotuki
5. tsekkaa työttömyyskassa
6. maksa laskut (ei onnistu, kun työpaikka vaihtoi Windowsin ja siinä meni sisäänloggaustiedot, nyt odotellaan uusia postitse)
7. osta silmälasit
8. osta uusi puhelin
9. peruuta Amexin luottokortti
10. soita työnhakuun liittyen haettuihin työpaikkoihin
11. lähetä muutama työhakemus
12. ota yhteyttä tuttuihin ja kerro, että haet töitä
13. ala sumplia juhlia, jotka järjestetään joulukuun alussa
14. lue kurssille
15. varaa hammaslääkäri

Että silleen. Töitä on niin että tulee ovista ja ikkunoista, ja jotenkin pitäisi handlata se fakta, että tässä kuussa työaika on 70% mutta työt ei juuri vähentyneet...osa-aikasijainen on kyllä, ja toiveissa että hän voisi ottaa vähän hommia ensi viikosta lähtien, tällä viikolla hän kun sijaistaa kollegaa joka on lomalla sekä toista joka on kokouksessa Barcelonassa. Ja lapsiakin olisi kiva joskus nähdä. Että ei hyvin mene.

Lasten kanssa olisi kyllä ihanaa olla vähän enemmän aikaa. Mutta se vaatisi melkein työpaikan vaihdon, joka ei onnistu, koska olen siihen liian vanha. Oletko muuten koskaan törmännyt siihen, että kun lähestyy 40 vuotta on liian vanha työnhakuun? No, onhan se kyllä ihan ikäloppu...

Vera pohti tänään sukulaissuhteita, ja kysyi J:n isän naisystävästä: " Onko Ulla papan mummo?" Tämä oli aika mielenkiintoinen konstellaatio... pappa siis tarkoittaa isää meillä, sehän sekoittaa pakkaa suomenkielessä vielä entisestään. Hiukkasen nauratti vaikka pidinkin pokkaa.

No niin. Jospa sitten ryhtyisin taas kirjoittelemaan hakemuksia ja printtaamaan lukemista torstain kurssille.

Ps. Oli aivan mahtava tyttöjen reissu Dubliniin viime viikonloppuna. Siihenkin olen ehtinyt! :)

Onnea Vidar 2

Meidän pikku Vidar täytti perjantaina 2 vuotta. Ja sai lahjaksi mm punaisen paloauton, jolla voi ruiskuttaa oikeasti vettä. Isosisko halusi väkisin avata kaikki lahjat. Onneksi Vidaria ei juuri haitannut, vaan mm paloauto ja pehmoeläimet sekä eläinpalapeli oli kaikki mieleisiä - vaikkei ilmeestä oikein voi sitä päätelläkään...

(Farfar antoi sekä Vidarille että Veralle AIK:n treeniasut, tässä päällä)

Onnea Vidar!

Nyheter

Vidar täyttää tällä viikolla 2 vuotta. Pieni poika ja jo 2-vuotias! Mummo ja vaari tulevat juhlistamaan tätä suurta päivää ensi viikonloppuna - sekä meille seuraksi, kun J on lisäksi lähdössä työmatkalle. Mukavaa, ensimmäiset yövieraat saavat testata meidän uuden vuodesohvan!

J oli myös melkein koko viime viikon poissa (ti-pe) työmatkalla ja totesin, että nyt on ohitettu joku raja siinä, että lasten kanssa keskenään menee oikeastaan ihan hyvin. Vidar vihdoinkin nukkuu jokseenkin ok (koputan puuta) ja heräilee useimmiten ekaa kertaa vasta aamuyöstä viiden aikaan. Siten unta saa myös äiti vähän pitempiä jaksoja kerrallaan. Hallelujaa, vihdoin!

Myös muutoin lasten kanssa koordinoitu sujuu aika hyvin, ja päivät tietty menevätkin päiväkodissa joten ei siihen niin kovin edes aikaa ennen nukkumaanmenoa jää. Muutenkin 2-vuotias alkaa olla jo vähän hallittavissa, kuuntelee ja ymmärtää ainakin välillä, syö itse eikä istu enää syöttötuolissa, auttaa kun pyydetään, ei juo enää tuttipullosta kuin nukkumaan mennessä ja öisin, ei käytä enää bodyja (se vaihe loppui yhtäkkiä kesällä!), leikkii omia leikkejään ja siskonsa kanssa, aamuisin jopa viihtyy jonkun aikaa itsekseen leikkien ja telkkaria (tai iPadia) katsellen kun äiti vielä nukkuu. Meillä on kyllä turvattu näihin kyseenalaisiin keinoihin... välillä taas tyyppi on ihan mahdoton, juoksee karkuun ja rätkättää mennessää, sotkee ruokaa eikä haluaisi millään pukea päälleen. Mutta aika vähän meillä mitään kiukkukohtauksia on ollut.

5-vuotias taas osaa olla halutessaan hyvinkin avulias, mutta kieltämättä myös välillä kaikkea muuta ;) mielialat vaihtelee, ja etenkin taipumuksena on vetkuttaa ja unohtua tekemään asioita. Toisaalta äiit on edelleen ihana ja paras, joten siitä yritetään nauttia niin kauan kuin tätä riemua kestää.

Kouluunkin tuli soitettua ja tarkistettua, että kaikki on kunnossa ja jonossa ollaan. Syksyn aikana tulee kutsu info-ja tutustumistilaisuuteen.

Syksy, niin. Pimeät illat hämmentävät. Mihin se kesä katosi? Varsinkin tämän kesän kohdalla tosiaan tuntuu niin käyneen, kun sadetta piisasi niin että kesä tuntui kovin lyhyeltä. Ei jotenkin yhtään jaksaisi kurahousuja ja talvipukuja. Kauhistuttaa, että ensi kesään on tosiaan vuosi... vaikka joskus pimeät syysillat voivatkin olla ihan mysigt, niin tänä vuonna ei kyllä yhtään nappaa.

Toisaalta on tällä kertaa syksyssä positiivinen puolensa - sain viime viikolla tietää pääseväni keväällä hakemaani koulutukseen. Kyseessä on erityiskurssi pääasiassa iltaisin työlakia (arbetslivets juridik) Tukholman yliopistolla. Kurssi alkaa huomenna ja on varmaankin aika vaativa, koska en ole koskaan lukenut lakia aiemmin ja nyt vielä ruotsiksi. Toisaalta olen alaa sivuavia hommia tehnyt jo jonkin aikaa, joten ainakin asioita pitäisi pystyä soveltamaan käytännössä. Duunia ei kylläkään voi 100% kurssin aikana tehdä, joten katsotaan miten tässä käy....

Matka-angstia

Nyt on kuljettu bussilla edes takaisin päiväkotiin joitain kertoja, ja voi härreguud että menee hermot. Kuljettiin ennenkin samalla bussilla, vaan lyhyempi matka, nyt ollaan täysin riippuvaisia siitä. Aiemmein se kulki mun mielestä suht hyvin, mutta muuton jälkeen on ollut ihan ihme meininkiä.

Bussin pitäisi tulla 10 minuutin välein, eilen se meni juuri nenän edestä ja seuraava olisi tullut 15 min kuluttua, siitä seuraava 16 min. Kiitos vaan. Kävelin koko matkan ja olin nopeammin perillä! Sitä ei vaan voi Veran kanssa tehdä, koska matka on aika pitkä - Vidar oli itsekseen päiväkodissa eilen. Tänään aamulla liikenne oli ihan kaaoksessa, aamun päiväkoti-vientimatka kesti tunnin ovelta töihin. Illalla hakiessa oli 3 bussia jäänyt välistä!! Niille jotka tuntevat seutuja - matka Odenplanin läheltä Kungsholmenille kesti tunnin. Revi siitä. Onneksi oli banaania ja pillimehua eväänä, ja oltiin vieläpä tajuttu ostaa kaupasta Bamse-lehti, kun satoikin niin penteleesti ja äiti paikkasi huonoa omaatuntoa ollessaan kovin myöhään hakemassa päiväkodilla...

Joten nyt on kyllä pakko keksiä joku vaihtoehtoinenkin reitti, vaikka kuviteltiin että tämähän on kätevää kun päästään suoraan ovelta ovelle. Onhan se kätevää, jos bussi vaan kulkisi... ylipäänsä outoa, että bussi menee niin harvoin, se on usein ihan ammutta täyteen väkeä. No, tavattiin mukava täti bussipysäkillä ja juteltiin  hänen kanssaan sitten puolet matkasta, asui vieläpä aika lähellä meitä. Ei siis onneksi tarvinnut kenenkään mököttää! :)

Kuvia kyseltiin - tässä keittiö juuri ennen muuttoa. Muuton jälkeen ei kuvia ole otettukaan, kaaosta ei jaksa kuvata...

e

Päiväkotijuhlat

Viikonloppuna juhlittiin viimeinkin Veran ja kahden päiväkotikaverin yhteisiä synttäreitä, 5+5+5. Kyllä niitä oli jo odotettukin! Saatiin päiväkodin tilat lainaksi ihan ilmaiseksi. Yhden juhlijoista äiti on ammattimainen nukketeatterin vetäjä, joten vieraaksi saatiin Cirkus Strada:

Esitys oli menestys ja lapsilla oli huippuhauskaa. Cirkus Strada esiintyy tällä viikolla Suomessa, jossakin festareilla. Aika huippua, että sellaistakin voi tehdä työkseen! Tässä tytöt jännittyneinä:

Voin myös lämpimästi suositella juhlien järjestämistä kimpassa, oli paljon mukavampaa ja myös vähemmän stressaavaa, kun ei tarvinnut ihan kaikesta huolehtia itse!

Vidar oli juhlissa myös elementissään, rohmusi makeisia ja pullia kaksin käsin puoliksi pyödällä maaten:

 

Juhlia oli ilmeisesti jännitetty niin kovasti, että illalla iski Veraan kuume kun jännitys purkautui. Nyt ollaankin oltu sairastupalaisia siitä lähtien. Vidar on myös ollut kotona, ja meillä on ollut tosi mukavaa - mitä nyt pikkuinen työstressi iskee päälle. Onneksi voidaan miehen kanssa myös jakaa päiviä, joten tänään on tullut tehtyä myös töitä kotoa käsin. Ruotsissa vabata (vabba=hoitaa sairasta lasta kotona) voi tuntien mukaan, joten systeemi toimii siten tosi hyvin.

 

Onneksi täällä ollaan myös poistamassa se älyttömyys, että Försäkringskassaan pitää ilmoittaa samana päivänä kun lapsi sairastuu eli ilmoituksen voi jatkossa tehdä myös myöhemmin. Myöskin poistumassa on velvollisuus hakea päiväkodin hyväksyntä, että lapsi on todella ollut poissa päiväkodista. Tämähän on aiheuttanut kovasti byrokratiaa ja ylimääräistä työtä päiväkodeille, eikä kuitenkaan eroa ole juuri huomattu - eli fuskaaminen ei ole ollutkaan kovin yleistä.

 

Uudessa kodissa

Muutto takana, kaksi viikkoa uudessa talossa. Aivan ihanaa! Vieläkin kaoottista, tänään vietetty koko päivä huonekalukaupoissa. Pikkuhiljaa parempaa kohti onneksi. Kuvia seuraa.

Huomenna juhlitaan Veran ja kahden päiväkotikaverin synttäreitä. Päiväkotia saa lainata juhlien ajaksi. Päätettiin laittaa hynttyyt yhteen, koska kaikille kolmella on synttärit heinäkuussa ja näin ei sitten osu kolmia eri juhlia elokuulle.

Niin, Vera täytti jo 5 vuotta! Meillä on iso tyttö... päiväkodin vanhimpia, joka ensi vuonna menee eskariin. Onnea Vera!

Muuton yhteydessä olen käynyt läpi vanhoja valokuvia, pakannut ikiaikaisia varastoon vietäväksi. Todellinen memory lane... hiukan huvittaa etenkin 90-luvun pukutyyli... jotenkin sitä aina ajattelee, että 80-luku oli aivan karseaa, mutta eipä tuo 90-luku juuri kyllä muuttanut asiaa. Ihan huhhuh mitä asuja. Opiskelijaporukkaa huhuilee facebookissa, että pidettäiskö 20v juhlat. 20 v!!! siitä kun aloitettiin opiskelu Jyväskylän yliopistossa. Ihan käsittämätöntä. Onhan tässä tietysti paljon tapahtunut (myös sen pukeutumistyypin suhteen ;) mutta kyllä se silti on, kuten yksi opiskelukaveri totesi "huikeaa ja haikeaa".

Tässä asunnossa meinataan nyt olla aikalailla pysyvästi, joten ollaan tehty kerrankin kunnollista inventaariota. Paljon kamaa on myyty Blocketissa , paljon on viety Myrornaan ja paljon annettu eteenpäin tutuille ja kavereille. Kerrankin! Tietty sitten on myös ostettu etenkin huonekaluja, mutta tuntuu että ylimääräisestä lastista on selvitty ekaa kertaa ikuisuuksiin.

Kaiken huippuna päädyttiin ostamaan tavallinen lankapuhelin!! Omg. Sellaista en ole omistanut sitten, en tiedä, vuoden 2000? Syynä se, että meillä on käsittämättömän huono verkko eikä kotoa voi kännykällä juuri soitella. Ja koska operaattori tulee duunin kautta, sitä ei voi vaihtaa.

Vanhan ajan tavoista meille on tullut Dagens Nyheter, mutta toden totta, kahteen viikko lehdenjakaja ei ole löytänyt taloamme kuin kolmena päivänä. Olen keskustellut DN:n asiakaspalvelun kanssa 4 kertaa kahden viikon sisällä, mutta ei. Vaikka fakta on, että sisäpihan taloja on tasan yksi, on se ilmeisesti aivan mahdotonta löytää. Siispä joutunemme peruuttamaan lehden.

Vesipeto osaa uida!

Täysin yllättävä käänne tänään - Vera oppi uimaan!! Ihan noin vaan, täysin varoittamatta. Tai ei kai siinä varoittamisia oikein voi ollakaan, mutta ei meillä ollut mitään keskustelua aiheesta aiemmin. Paitsi että syksyllä voitaisiin aloittaa uimakoulu, jotta sitten ensi kesänä osattaisiin uida.

Tässä sitä mennään:

Olimme sukuloimassa J:n tädillä, ja siellä tämä sitten tapahtui, isänsä ohjeistamana (jos äiti olisi ohjeistanut, lapsi tuskin uisi 15 vuotiaanakaan ;) Vera polskutti pitkät matkat koiraa, moneen otteeseen. Äiti on ihan tosi tosi ylpeä! Vielä 2 vuotta sitten vesipelkoisesta (kuten äitinsä!) lapsesta on kuoriutuut oikea vesitaituri!  Enpäs olisi uskonut, että Vera oppii uimaan vielä ennen 5v synttäreitä (vajaan2 viikon päässä)! 

Näin hullusti kävi puolestaan barbille:

J:n serkun mies tarjosi superhyvää paellaa:

Costa del Sol, 31 astetta

Tänä kesänäkin onneksi päätettiin lähteä tuttuun paikkaan Espanjaan. Aikaisempina kesinä on lämpöä riittänyt myös Suomessa ja Ruotsissa, mutta nyt nautitaan täysin seimauksin tästä 30 asteen lämmöstä etenkin lukiessa kaverien facebook päivityksiä sateisesta pohjolasta.


Viikko takana, aloitettiin Madridista, jonka tienoilla käytiin J:n serkun häissä, ja sieltä sitten parin päivän päästä ajeltiin 8 tuntia Aurinkorannikolle. Tarkoitus oli alunperin pysähtyä yöksi Cordobaan, mutta 37-39 asteen lämpö pelotti ja skipattiin se reissu. 


Aiemmat päivät on tuttuun tapaan vietetty enemmän altaalla, mutta rantakin oli ihan succé. Hiekkaa tosin reissun jälkeen löytyi joka paikasta, joten ehkäpä tyydytään seuraavat päivät altaalla makoiluun. Vidarilla on ollut täysi varustus päällä:

Kuukauden saldo

Aika liitää ja puoli kesää on pian ohitse! Säistä ei sitä kyllä huomaisi - sateisessa pohjolassa ei edes työnteko harmita, kun mittari näyttää 12-13 astetta ja bikineille ei ole juuri ollut vielä käyttöä. Juhannus oli ja meni maalla, hyttysten syötävänä, sentään aattona oli mainio sää ja päästiin ihan nauttimaan lämmöstä. Porukat hyytyi aikaisin, yksi sairastelun takia, toinen koska oli raskaana ja loput vaan ihan lapsia nukuttaessa. Että sellainen railakas juhannus! Lapset on raukat ihan syötyjä, muhkuroita ja patteja riittää joka puolelle kroppaa.

Meillä oli tapahtumarikas kesäkuu, kun alkukuusta löydettiin asunto, josta tehtiin tarjous jo ennen näyttöä ja se sitten meni pikkuisilla muutoksilla läpi. Kyseessä on piharakennus Tukholman keskusta-alueella - siis talo keskellä keskustaa! Täydellistä!

No, sitten tulikin paniikki, koska alkuperäinen tarkoitus oli ollut, että remontoidaan omamme ja myydään ensin, ja sitten vasta ostetaan.  Näinhän se usein menee, varsinkin Ruotsissa, että kun sopiva asunto tulee kohdalle, pitää tilaisuuteen tarttua heti - ja koko hommaan voi mennä n 2-3 päivää. Oltiin jo kaveri varattu remonttihommiin 2 viikoksi heinäkuussa lomamme aikana. Soitetttiin sitten hänelle torstaina, että voisitko tulla viikonloppuna ja aikaa onkin n 5 päivää. Kaveri tuli sitten, raukka hommiin koko viikonlopuksi. Lisäksi olin juurikin Bostonissa kun tämä tapahtui, eli kerkesin käydä asuntoa katsomassa ennen lähtöä ja sitten kaupat oli tehtävä matkan aikana!!

Siinä sitten maalattiin ja paklattiin, korjattiin seiniä ja ovia ja roikkuvia ovenkahvoja. Yksi ovi oli mm potkaistu sisään, kun lukko meni tässä keväällä rikki eikä ovea saatu muuten auki... Lasten kanssa oltiin 2 päivää evakossa. Vanhemmat tuli kyläilemään remonttia seuraavana maanantaina, jolloin J lähti työmatkalle Norjaan. Yllättäen meklari halusikin ekan ennakkonäytön jo keskiviikolle, ja kysynnän vuoksi yleisen näytön jo lounasaikaan torstaille (kun aluksi piti olla su ja ma) - ja torstai-iltana asunto oli myyty!

Olimme ostaneet uuden asunnon edellisenä torstaina - siis viikon aikana ostimme asunnon, remontoimme, vanhemmat tulivat kylään, olin työmatkalla USA:ssa, mies oli työmatkalla Norjassa ja ostimme uuden asunnon! Mikä viikko...

Sen jälkeen onneksi sai vähän rauhoittua, kohti juhannusta, tosin samanaikaisesti kaiken kanssa Veralla oli sitkeä silmätulehdus. Onneksi vanhemmat olivat apuna, muuten homma olisi varmasti mennyt ihan käsille...

Muutto on joka tapauksessa jo elokuun alussa, nyt vielä muutama päivä töitä Suomesta käsin -sitten lomaillaan Suomessa ja vähän myös Espanjassa, ja kunhan sieltä palataan niin sitten jo muutetaankin.

Hansikkaat, anyone?

Fy fan miten kylmä tänään on ollut. Hesarikin uutisoi, että Tukholmassa on kylmempää kuin jouluna! Ja joulun aikaan sitä sentään tajuaa pukeutua talviseen säähän varautuen! Tänään ainoa reissu ulos asunnosta oli kaupunginkirjastoon, joka on 10 minuutin kävelymatkan päässä, ja matkan aikana tuli todella ikävä pipoa ja hansikkaita. Aivan karmeaa. Sääliksi kävi maratoonareita, jotka painoivat hirveässä sateessta ja tuulessa tuskien taivaltaan. Uskomatonta, että tasan viikko sitten oli 25 astetta lämpimämpää..!!

Alunperin meillä oli tarkoitus grillata kaverien kanssa pihalla, anna mun nauraa. Onneksi kaverit sentään tulivat :) Tavattiin ensimmäistä kertaa Alexandra 1v, adoptoitu 2kk sitten Etiopiasta. Suloinen kuin mikä! Todella ihanaa nähdä, miten kauan kaivattu lapsi on vihdoin saatu perheeseen. On myös mukavaa saada ystävät takaisin - tähän asti kun lapsettomuus on ollut niin kova pala, ettei lapsiperheiden seura ole oikein ollut toivottua.

Ensi viikolla edessä on työmatka Bostoniin, matkalla ma-pe. Mukavaa ja ei samaan aikaan. Saa nukkua monta yötä putkeen hotellissa ilman yörherätyksiä (kyllä, vaikka kehuskelin jo edellisessä postauksessa, meillä herätään taas...). Ikävä varmasti tulee ja melkeinpä nyt jo odottaa perjantaita kun pääsee kotiin - vaikken edes ole lähtenyt vielä! Aika hullua...

Muroa korvassa ja stressiä tukassa

Yhtenä päivänä nukkumaan mennessä rupesin katsomaan Vidarin korvaa tarkemmin. Se oli täynnä muroja. Voi hyvää päivää, todella koomisen näköistä. En tiedä olisiko mies itse huomannut mitään, nukkunut koko yön murot korvassa...

Vidar hokee jatkuvasti neljää sanaa: pappa, mamma, kakka ja nej. Tai oikeammin njäi. Sillai vähän tukholmalaisittain. Viimeisin on pappa, jota hoetaan KOKO ajan, painottaen jokaista tavua. Hitaasti tämä kielenkehitys sujuu, mutta niin sujui aikanaan sisarellaan myös - ja nykyään ei tosiaan ole mitään vikaa puheenlahjoissa. Verakin on alkanut pikkuhiljaa puhua ruotsia, ei vielä juuri isälleen mutta muille ruotsinkielisille.

Meillä nukkumiset on menneet huomattavasti parempaan suuntaan. Nykyään nukutaan jo pitkiäkin pätkiä putkeen, noin 23 ja 5 välillä. Illalla saatetaan herätä kerran haluamaan tuttia tai vettä, ja aamuyöstä sitten annetaan jo maitoakin. On vaan ihan superihanaa, että on päästy jatkuvista yöheräilyistä!!Kyllä naamasta näkee, että ikää on eikä yöheräilyt ainakaan ole nuorentaneet. Duuni-ahdistuskin on herännyt ikäkriisin myötä, kun peilistä katsookin yhtäkkiä jotenkin kovin vanhentunut tyyppi.

Viime aikoina on ollut aika angstinen olo, kieltämättä. Onkohan sitä koskaan täysin tyytyväinen? Vai meneekö tämä ikäkriisi ohi kunhan täyttää ne pyöreät vuodet, kuten meni edelliselläkin kerralla? Eihän se mitään auta sitä paitsi. Suurin dilemma lienee se, ettei tiedä mitä elämässään tekisi, ja vaihtoehtoja nyt on vaan vähemmässä kuin 10 v sitten.

Toisaalta kävin kuuntelemassa tänään erittäin hyvää luentoa, jossa oli puhumassa ruotsalainen tv- ja radio persoona Kristian Luuk siitä, onko koskaan myöhäistä valita toisin. Hänen mukaansa tietysti ei, miksipä hän muuten olisi aiheesta puhunut :) Mutta pointteja oli kolme, 1) våga göra det som är roligt 2) välj motsatsen 3) det går att ångra sig. Eli uskalla tehdä sitä mikä on hauskaa, valitse vastakohta tiimiisi/työkaveriksi (jos voit), on ok katua. Mutta on sitä näin keski-iän kynnyksellä tullut a) konservatiiviksi ja b) turvallisuushakuiseksi. Se on ihan kamalaa! Mitä tehdä....

Äitienpäivä, tosin ei Ruotsissa

Tänään oli Suomen äitienpäivä, Ruotsissa juhlitaan vasta kuun lopussa. Äitinä saan kaksi erillistä päivää, mutta isät vain yhden, koska se päivä sattuu molemmissa maissa olemaan sama.

Äitienpäivä alkoi Veran tanssitunnilla. Kurssin lopussa pääsee vanhemmat ja sukulaiset seuraamaan tuntia. Tunti vedetään kuitenkin muuten kuin normaalisti, eli mitään esityksiä ei ollut luvassa. Suomessahan tanssitunneilla oli loppujuhlat, joissa jokainen ryhmä esiintyi suurelle joukolle yleisöä. Tämä voi toki olla järjestäjäkohtaista- mutta koska molemmat tanssitunnit ovat olleet hyvinkin tavoitteellisia, tuntuu että erot olisivat Suomen ja Ruotsin välillä. Eli Ruotsissa ei voida ajatella asetettavan painetta 3-4 vuotiaille esiintymiseen. Ja siinähän joku voi olla vaikka "parempi" kuin toinen! En tiedä, Suomessa esitys meni tosi hienosti ja lapset tykkäsivät, joten vaikeaa nähdä siinä kauheasti väärää. Toki joku ujompi lapsi voi asiaa kauhistua?

Tässä ruotsalaisessa ryhmässä on  n 16 lasta joista kolme on poikia. Oikein mukavaa, ettei tanssissa käy vain tyttöjä. Yksi pojista on ollut mukana viime syksystä lähtien, ja hänellä oli komea mekko tänään esityksessä päällä. Eihän siinä sinänsä mitään, mutta kyllä tuntuu, että "only in Sweden". Hiukan välillä naurattaa, että gender ajattelu on Ruotsissa tosiaan ihan eri planeetalla kuin muissa maissa.

Kävimme lounaalla Hard Rock Cafessa, ja totesimme taas kerran miksi emme olleet käyneet siellä pitkään aikaan. Aivan yli-arvostettu, kuivaa hampurilaista törkeällä hinnalla ja hirveä mökä taustalla. Me no like.

Vasaparkenissa oli ihan järkyttävän paljon väkeä. Toukokuut meidän kulmilla on ihan mahdottomia, niin paljon lapsiperheitä täällä asuu. Puistoon ei käytännössä mahtunut.

Kertakaikkiaan loistava vappuilma!

Vähän tuli meilläkin vietettyä vappua:

Vera pääsi kekkereihin mukaan, Johan ja mies joutuivat jäämään kotimiehiksi kun Viltsulle iski juurikin sunnuntai-iltan oksennustauti.

Nyt jo taas pirteänä. Parvekekausi on avattu!

Ihana kevätpäivä!

Aivan ihana aurinkoinen päivä, vihdoin! Kevät on tullut kaupunkiin viimein ja me ollaan siitä nautittu niin että naamaa kuumottaa!

Vera teki ekaa kertaa todella kunnollisen pyörälenkin, tähän saakka pyöräily on tuntunut jotenkin vaikealta ja vaivalloiselta. Tänään oltiin kuitenkin matkassa kaikkineen melkein viisi tuntia! Välissä tosin käytiin syömässä ja kahvilla ja leikkipuistossa ja pyörävälinekaupassa, mutta silti. Ostettiin uusi kypäräkin (vaaleanpunainen). Meillä on tietty vielä apupyörät, kun on niin vähän ajettu. Verahan ei ole mitenkään seikkailunhaluinen, vaan tänään tajusin että tyttöhän tulee selvästi äitiinsä: ei mitenkään suuna päänä painele tekemään uusia juttuja, varsinkaan vähän pelottavia - ja on todella kärsimätön! Jos ei heti suju niin menee hermo!

Lounasta ulkona

Löydettiin tosi kiva lounaspaikka ja kahvila Kungsholmenilla

 Uusi kypärä

 Meidän pihan kukkia



Viikon prässi

Takana on varsinainen viikko. Alkuviikosta olo oli jo jokseenkin tukkoinen, joten tein vähän lyhyempää päivää ja töitä etänä. Olo ei sillä kuitenkaan parantunut, vaan keskiviiko-iltana nousi 38.5 asteen kuume. Torstaina oli kuitenkin tiedossa sekä työhaastattelu että työtilaisuus Helsingissä, joten pakko oli vaan tsempata. Särkylääkettä naamariin ja unille keskiviikko-iltana, ja johan oli herätessä olo ihan ok. Eli onnistuin hoitamaan sekä haastattelun että työiltatilaisuuden kunnialla kotiin, palaamaan hotellille puoli yhdentoista aikaan eilen illalla, vielä tekemään töitä puolisen tuntia, unten maille ja aamulla ylös Suomen aikaan puoli seiska jotta kerkeää lennolle takaisin Tukholmaan. Lento laskeutui ysiltä ja olin toimistolla 9.45, jonka jälkeen tvielä duunia päälle päivän verran - lisäksi esiintyminen koko toimistolle (120 henkeä) kokouksessa ja nyt vihdoin ansaitulla viikonlopun lomalla! Huh. Mutta näin jälkeenpäin, voipas olla tyytyväinen saavutukseensa. Mitä luulet, lähteekö kuume särkylääkkeillä kokonaan, vai olisiko se muutenkin häipynyt?

Mies väsää ihanaa illallista ja itse sinnittelen hereillä punkkulasin voimin (se ei tosin ehkä ole paras keino pysytellä hereillä, mutta kuuluu ehdottomasti perjantai-iltaan..). Romanttinen illallinen taitaa kyllä päätyä siihen että eukko nukahtaa pöytään ;)

Meillä oli tarkoituksena kokeilla unikoulua Vidarille tänä viikonloppuna. Nyt kuitenkin pikkumies tuntuu vähän lämpimältä, ja molemmat vanhemmat ollaan ihan kuu-ukkoina väsymyksestä, etten tiedä miten valvominen ensi yönä oikein luonnistuu... meillähän tämä yörumba jatkuu ja jatkuu, ollaan itse jo ihan sokeita tälle hulluudelle joten kun eräs kaveri vaivihkaa totesi "olisiko jo aika testata unikoulua", itsekin tajusin että ollaan nyt valvottu yli 1½ vuotta putkeen öitä Vidarin yöjuomisten takia. Maitoa menee niin että vaippa huljahtaa yli ja sänky on aamulla usein märkänä. Joten kaverin kommentti oli jokseenkin terveellinen herätys - pitäisiköhän asialle tehdä jotain!? Mutta saa nyt nähdä, kyetäänkö siihen kuitenkaan tänä iltana.

Vidar on viihtynyt päiväkodissa ihan älyttömän hyvin, aamulla kun vie niin äijä häipyy pipo viipottaen eikä taakseen vilkuile. Iso mies jotenkin... lisäksi uusia taitojakin on opittu, nykyään must juttu on pelien pelaaminen, pelihyllyn edessä seistään ja kiljutaan. Kaikki pelit kelpaa, vaikkei niitä todellakaan vielä osatakaan. Palapelit sujuu tosin jo aika hienosti, ottaen huomioon, ettei ikää ole vielä edes 20kk.

Vera on alkanut puhumaan enemmän ja enemmän ruotsia, vihdoin. Viikonloppu isänsä ja farfarin kanssa Espanjassa auttoi asiaa huimasti (tosiasiallisesti minä olen siis ollut ruotsin oppimisen esteenä...), mutta varmasti se kielitaito olisi ilmankin alkanut parantua. Nyt tulee jopa lauseita ruotsiksi, vaikka vielä suomi onkin selvästi ykköskieli. Vidarin kaksi sanaa ovat "kom" ja "mama".

Ensi viikolla on sitten vappu ja toukokuu. Jos vihdoin säidenkin puolesta saapuisi kevät? Vappua mennään aattona viettämään ystävien luo ja vappupäivästä ei vielä tietoa. Angsti on joka tapauksessa luvassa, koska se tulee aina kun olen vappua Ruotsissa. Olen vappuihminen ihan selkeästi, ja täällä sen päälle ei ymmärretä hölkäsen pöläystä. No, ensi vuonna sitten taas! Saatan kuitenkin postittaa tänne tulikiven katkuisen tilityksen ensi tiistaina ;)

Sälää

Mies lähti poikein viikonloppureissulle ulkomaille. Siellä ne varmaan istuu pubissa ja lipitää olutta. Hyvä niin, itsehän pääsin viime syksynä tyttöjen kanssa Lontooseen ja kuukausi sitten duunin kanssa alpeille. Vähän kyllä mietitytti miten jaksetaan tsemppailla tämä viikonloppu keskenämme, kun unohtui pyytää ketään kavereitakaan viikonloppukylään ja vanhemmat oli estyneitä. No, huomiseksi on sovittu Veran päiväkotikaverin vierailu meille leikkimään ja sunnuntaina mennään kaverin ja tyttärensä kanssa museoon (jos vaan ollaan terveinä). Että varmaan me ihan selvitään :)

Tällä viikolla onkin taas sairastettu, kuumetta oli vähän ja lisäksi päiväkoti oli kiinni henkilökunnan koulutuspäivän takia eilen. Aika paljon on näitä tauteja ollut, viime aikoina itse asiassa enemmän Veralla kuin Vidarilla. Pääsiäistä vietettiin Suomessa (kiesus sitä lumen määrää) ja silloin olikin mun vuoro olla karmaisevassa flunssassa.

Käytiin kuitenkin Suomimatkaillen isomummolassa katsomassa 96-vuotiasta mummoani vanhainkodin suljetulla ryhmäosastolla. Mummo on fyysisesti todella huonossa kunnossa ja täysin vuoteenomana. Ajatus kuitenkin vielä kulkee. Muut osaston mummot ja vaarit ovat fyysisesti paremmassa kunnossa, mutta psyykkisesti aikalailla pihalla. Vierailun aikana yksi mukava täti päivitteli moneen otteeseen, kuinka "se sisko on mustikassa, aamulla lähti kun hän vielä nukkui. Ja nyt alkoi sataa luntakin. Tulisi nyt jo sieltä. Ja missä se kaikki talonväki on?" Moni vanhus palaa lapsuuteen, mikä voi olla aika lohdullistakin, mikäli ei aiheuta ahdistusta (kuka hän on, missä hän on, missä kaikki muut ovat -tyyppisesti).

En tiedä, mikä on pahempi, menettää mieli kuin menettää kunto? Surullista on joka tapauksessa katsoa, miten ennen niin virkeä, hauska ja aktiivinen ihminen taantuu totaalisesti autettavaksi ja hoidettavaksi, ja silminnähden kärsii siitä itse. Hoitokodissa on onneksi todella ihanat ja osaavat hoitajat - todella rankkaa työtä tekevät aikalailla pienellä palkalla.

Ruotsissahan on ollut järkyttäviä vanhainkoti-skandaaleja viime aikoina. Vanhukset on olleet täysin heitteillä, kun riskikapitalistien pyörittämät laitokset ovat säästelleet vaippojen määrässä. Riskikapitalismi ja vanhustenhoito yleisesti kuulostaa todella epäpyhältä allianssilta - riskikapitalistin tavoite on tienata mahdollisimman paljon rahaa - miten sen voi yhdistää vanhustenhoitoon muutoin kuin säästämällä kuluissa, henkilökunnassa, tiloissa? Hullun hommaa. Ruotsissa on yllättävän paljon yksityistetty julkisia toimintoja - kouluja, vanhainkoteja, terveyskeskuksia - ottaen huomioon miten läpeensä sosiaalidemokraattinen maa tämä on. Sinänsä yksityistämisessä ei ole mitään pahaa, ajoittain saadaan parempaa vähemmällä rahalla - mutta kyllä kontrollin ja seurannan pitää olla aikamoisen tarkkaa.

Muuten, asiasta kukkaruukkuun, luin tänään loistavan kolumnin naistenhoidon tuesta. Lue sinäkin!

Vidar puoltoista

Vidar täytti vähän aikaa sitten puolitoista vuotta.

Sen kunniaksi muutama kuva pitkästä aikaa :)

Neuvola oli myös pari viikkoa sitten, mitat olivat 83cm ja 11.92 kiloa.

Iloinen poika: