maanantaina, maaliskuuta 07, 2011
Vidar 6kk
Toden totta miten aika rientää. Tänään on kokeiltu ekaa kertaa pasta-tomaatti-kesäkurpitsa mössöä ja hyvin meni kuten alta näkyy (en vaan malta olla laittamatta kuvia ihan "poikkeustapauksissa" :)
sunnuntaina, maaliskuuta 06, 2011
Mitä tästä vielä tulee?
Alkaa pikkuhiljaa ahdistaa tulevat vaalit. Harvoin olen samaa mieltä kuin besserwisser, yrmy Lipponen mutta nyt olen: maassa on henkinen ja älyllinen taantuma.
Allekirjoitan täysin Reetta Rätyn pääkirjoituksen. Voi ahdistus, mitä tästä vielä tulee.
Allekirjoitan täysin Reetta Rätyn pääkirjoituksen. Voi ahdistus, mitä tästä vielä tulee.
Missä syntyisit?
Täällä voit testata, missä syntyisit jos syntyisit uudestaan. Et varmana ainakaan Suomeen! Minä syntyisin Filippiineille.
perjantaina, maaliskuuta 04, 2011
Pariisin taivaan alla
Vidar nukkui Riemukaaren ohi
Mehän oltiin tosiaan viikko sitten viikonloppu Pariisissa siskon ja Vidarin kanssa ja olipas ihanaa päästä vähän pois pakkasista! Matkat meni Vidarin kanssa hienosti, tosin Vera oli aikanaan hiukan helpompi matkustuskumppani, kun nukahti tyytyväisenä syliin - mitä Vidar ei todellakaan tee. Vidarhan ei tosiaan ole mikään sylivauva, vaan punkeaa pystyy hiki päässä jos yrittääkään. Vielä ei liikuta, mutta pyöritään kovasti ympäri ja sylissä siis seistään, ei istuta. Ja imettäminenkin on aika rasittavaa, kun keskittyminen on aina jossain ihan muualla - pää kääntyy väkkäränä. Imettäminen kahviloissa alkaa olla siis aika mahdotonta.
Yleisesti ottaen vauvan kanssa on kuitenkin helppoa matkustaa; ruoka on lähellä, vauva ei juuri karkaile ja nukkuu paljon. Joka ilta päästiin kunnon illalliselle Vidarin vetäessä sikeitä vaunuissaan.
Montmartre oli erinomainen paikka asustella, meillä oli hienot näköalat kukkulalle, hotelli siisti ja hintakin kohtuullinen.
Näkymät ikkunasta
Musisointia Rue Abbessessilla
Montmartrella oli ihania pikkukauppoja, terassit auki (tosin lämpölamppuineen) iltamyöhään, ei lainkaan lunta. Vaunujen kanssa oli suht helppo liikkua, vaikka taidettiin olla ainoat isojen vaunujen kanssa liikkeellä.
Mutta sitten se iso mutta. Lentokentältä matkattiin keskustaan junalla + metrolla. Ja metrossa ei tietenkään ole hissejä, ei liukuportaita. Portaita sitäkin enemmän. Otin siis tyynenä asenteen "seisoskelen tässä portaiden yläpäässä avuttomana vaunuineni", ja sitten vaan nyin ohikulkevia miehiä hihasta "pardon pardon vous pouvez m'aider..." Jonkinlaisesta ranskantaidosta oli myös hyötyä. Pukumiehet sitten kantoivat vaunuja apunani, ja sisko kiroili molempien matkalaukkujen kanssa (siihen ei apuja juuri liiennyt).
Takaisin kentälle matkatessa meille avattiin portit eikä siis leimattu lippuja ... arvaat varmaan loput. Metroissa oli sellaiset pyörivät systeemit joissa lippu leimautui. Sellaiseenhan ei tosiaankaan voi mennä vaunujen kanssa. Päästiin lentokenttäjunaan asti, hiki päässä kaikkein rappujen ja porttien jälkeen, kun tuli tarkastaja/lipunmyyjä. Ja siinä ei auttanut mikään, sakot rapsahti!! Koska ei oltu leimattu lippuja siis, liputhan meillä oli... yritettiin niin englanniksi kuin ranskaksikin selittää, että vauvan kanssa, vaunut ja laukut ja kukaan ei sanonut että liput pitää leimata erikseen... mutta mikään ei auttanut, sympatiaa ei saatu pisaraakaan. 2x25 euroa rapsahti. Äijä alkoi jo uhkailla poliisilla niin sitten kyllä maksettiin. Jälkeenpäin ajateltuna, tottahan lippu pitää leimata, mutta olisiko ehkä voitu tehdä poikkeus tässä tapauksessa, lienee aika selvää ettei yritetty huijata!? Varsinaiset roistot, lapsen kanssa liikkeellä vielä! :)
...mutta jäipähän muistot!
Kantorepun avulla tietysti välttäisi tämän vaunun kuljettamisen, mutta ilman vaunuja emme olisi nauttineet kolmen lajin illallista vauvan nukkuessa. Pian onneksi Vidar menee jo matkarattaisiin.
Mutta lopulta voi vaan todeta, että kyllä siis niin Helsinki kuin Tukholmakin on ihania, lapsiystävällisiä kaupunkeja...!
torstaina, maaliskuuta 03, 2011
Terveydenhuollosta
Hesarissa oli mielenkiintoinen ja aika hälyyttäväkin artikkeli Sitran tutkimuksesta, jonka mukaan pääkapunkiseudulla jo peräti 60% alle 20-vuotiasta on yksityinen sairausvakuutus. Tänään entinen sekä nykyine peruspalveluministeri toppuutti kuntia parantamaan perusterveydenhoitoa, jotta luottamus terveyskeskuksiin ei täysin rapautuisi. Nykyinen ministeri itsekin oli tosin ottanut lapselleen yksityisen vakuutuksen. Vaikea siinä onkaan moittia muita vanhempia samasta.
Meillähän ei ole vakuutusta kummallekaan lapselle. Olemme käyttäneet paikallista terveysasemaa suht ahkerasti, ja olleet siihen erinomaisen tyytyväisiä. Uskonkin, että ns. luottamus terveysasemiin on aikamoisen epämääräinen juttu - moni vanhempi ei itse ole kokeillut edes julkista hoitoa, vaan ottaa suoraan yksityisen vakuutuksen, koska on kuullut että julkinen hoito ei toimi/ on huonoa. "Kyllähän sitä lapselleen haluaa parasta" (ja näin muuten toitottavat myös vakuutusmyyjät, ikäänkuin olisin huono äiti jos en vakuutusta ota).
Tämä alkaa oikeasti olla Suomessa ongelma. Jos "kaikki" (ts. kaikki joilla on varaa) ottavat vakuutuksen, ensinnäkin niiden hinnat nousevat, toisekseen julkista käyttää yhä enemmän vain ns huono-osaiset, julkisen terveydenhuollon taso laskee aivan varmasti ja lopulta me maksamme terveydenhuollosta moneen otteeseen - sekä verovarojen että vakuutuksen kautta. Tätäkö me haluamme? Yksityistä terveydenhuoltoa? Eikö suomalaiset perinteisesti ole olleethyvän julkisen terveydenhuollon ja hyvinvointivaltion puolella?
Mitä olet mieltä?
Meillähän ei ole vakuutusta kummallekaan lapselle. Olemme käyttäneet paikallista terveysasemaa suht ahkerasti, ja olleet siihen erinomaisen tyytyväisiä. Uskonkin, että ns. luottamus terveysasemiin on aikamoisen epämääräinen juttu - moni vanhempi ei itse ole kokeillut edes julkista hoitoa, vaan ottaa suoraan yksityisen vakuutuksen, koska on kuullut että julkinen hoito ei toimi/ on huonoa. "Kyllähän sitä lapselleen haluaa parasta" (ja näin muuten toitottavat myös vakuutusmyyjät, ikäänkuin olisin huono äiti jos en vakuutusta ota).
Tämä alkaa oikeasti olla Suomessa ongelma. Jos "kaikki" (ts. kaikki joilla on varaa) ottavat vakuutuksen, ensinnäkin niiden hinnat nousevat, toisekseen julkista käyttää yhä enemmän vain ns huono-osaiset, julkisen terveydenhuollon taso laskee aivan varmasti ja lopulta me maksamme terveydenhuollosta moneen otteeseen - sekä verovarojen että vakuutuksen kautta. Tätäkö me haluamme? Yksityistä terveydenhuoltoa? Eikö suomalaiset perinteisesti ole olleethyvän julkisen terveydenhuollon ja hyvinvointivaltion puolella?
Mitä olet mieltä?
lauantaina, helmikuuta 19, 2011
Vatsatautia, matkahaaveita ja politiikkaa
Voi kun olisi taas niin paljon juttua. Mutta niin vähän aikaa...
Meillä on viime aikoina sairasteltu. Ensin oli Vera vatsataudissa viikko sitten Jyväskylän reissulla. Tarkoitus oli juhlia isomummon 95vuotisia, mutta ei ikinä päästy juhliin asti. Tauti meni ohi heti kun Jyväskylästä päästiin. Onkohan siellä joku eri bakteerikanta, kun joku perheestä on melkein aina kipeänä kun siellä vieraillaan?
No sitten tuli Vidarille silmätulehdus, oletettavasti, tipatkin saatiin jo. Ja eilen iski vatsatauti pikkumiehelle, kauheaa katseltavaa kun yleensä iloinen ja tyytyväinen vauva oli selvästikin pipi - vatsaa kiersi ja oksennuskin tuli. Onneksi näyttäisi siltä, että tauti olisi mennyt myös pienemmältä nopeasti ohi.
Vähällä sairastamisella ollaankin päästy, kun tämä on ensimmäinen kerta kun on ollut mitään. Ja sitten tietysti oikein kaksi tautia samaan syssyyn! Ottaen huomioon, että isompi voisi hyvinkin tuoda kaikki taudit päiväkodista niin tämä on kyllä oikein hyv saavutus. Koputamme puuta, että näin myös jatkuisi...
Pakkaset käy todella mun hermoille, kun Vera pitää viedä autolla edestakas päiväkotiin aamuin ja illoin, kun vauvan kanssa ei saisi juurikaan ulkoilla. Meillähän kotimatkat kävellen päiväkodista on olleet perinteisesti hitaita, mutta yleensä se ei ole haitannut kun Vidar nukkuu vaunuissa eikä meillä ole mihinkään kiire. Silloin ei haittaa, vaikka isosisko makaisi kävelytiellä pitkin pituuttaan ja huutaisi "en jaksa". Kun aina sitä lopulta on kotiin päästy, ja kävely ja ulkoilu tekee vaan hyvää. Mutta nyt! Ei siis onnistu, kun vauva ei siis saisi periaatteessa olla -10 astetta kylmemmässä.
Muutenkin ottaa kupoliin ja rankasti, ettei kevättä näy eikä kuulu. Lumivallit vaan kasvaa ja ollaan täällä ihan jumissa. Kohta jo maaliskuu mutta ilmat vaan pahenee...!
Onneksi pahimman ketutuksen keskellä mies yllytti lähtemään pienelle reissulle. Ensi viikon perjantaina osoittaa kokka kohti Pariisia, minä, Vidar ja mun sisko matkassaan. Sisko innostui lyhyestä viikonloppureissusta ja jopa +11 kuulostaa tällä hetkellä helteiseltä :) Vera jää papan kanssa viettämään isä-viikonloppua.
Asiasta kukkaruukkuun, katsoiko kukaan eilen Teemalta Kansankodin kuokkavieraat sarjan ensimmäistä jaksoa? Hyvinkin ajatuksia herättävää. Ohjelman www-sivulla kiteytetään erinomaisesti myös omat ajatukseni:
Perussuomalaisten gallup-kannatus sekä muidenkin isojen puolueiden maahanmuuttokriittiset kommentit ja avaukset eivät hyvää lupaa. Surullista on, kun siis edelleenkin pätee, että me kyllä saamme lähteä muualle onnea etsimään, mutta muille sitä ei sallittaisi.
Jakson voi katsoa takautuvasti Areenalta.
Meillä on viime aikoina sairasteltu. Ensin oli Vera vatsataudissa viikko sitten Jyväskylän reissulla. Tarkoitus oli juhlia isomummon 95vuotisia, mutta ei ikinä päästy juhliin asti. Tauti meni ohi heti kun Jyväskylästä päästiin. Onkohan siellä joku eri bakteerikanta, kun joku perheestä on melkein aina kipeänä kun siellä vieraillaan?
No sitten tuli Vidarille silmätulehdus, oletettavasti, tipatkin saatiin jo. Ja eilen iski vatsatauti pikkumiehelle, kauheaa katseltavaa kun yleensä iloinen ja tyytyväinen vauva oli selvästikin pipi - vatsaa kiersi ja oksennuskin tuli. Onneksi näyttäisi siltä, että tauti olisi mennyt myös pienemmältä nopeasti ohi.
Vähällä sairastamisella ollaankin päästy, kun tämä on ensimmäinen kerta kun on ollut mitään. Ja sitten tietysti oikein kaksi tautia samaan syssyyn! Ottaen huomioon, että isompi voisi hyvinkin tuoda kaikki taudit päiväkodista niin tämä on kyllä oikein hyv saavutus. Koputamme puuta, että näin myös jatkuisi...
Pakkaset käy todella mun hermoille, kun Vera pitää viedä autolla edestakas päiväkotiin aamuin ja illoin, kun vauvan kanssa ei saisi juurikaan ulkoilla. Meillähän kotimatkat kävellen päiväkodista on olleet perinteisesti hitaita, mutta yleensä se ei ole haitannut kun Vidar nukkuu vaunuissa eikä meillä ole mihinkään kiire. Silloin ei haittaa, vaikka isosisko makaisi kävelytiellä pitkin pituuttaan ja huutaisi "en jaksa". Kun aina sitä lopulta on kotiin päästy, ja kävely ja ulkoilu tekee vaan hyvää. Mutta nyt! Ei siis onnistu, kun vauva ei siis saisi periaatteessa olla -10 astetta kylmemmässä.
Muutenkin ottaa kupoliin ja rankasti, ettei kevättä näy eikä kuulu. Lumivallit vaan kasvaa ja ollaan täällä ihan jumissa. Kohta jo maaliskuu mutta ilmat vaan pahenee...!
Onneksi pahimman ketutuksen keskellä mies yllytti lähtemään pienelle reissulle. Ensi viikon perjantaina osoittaa kokka kohti Pariisia, minä, Vidar ja mun sisko matkassaan. Sisko innostui lyhyestä viikonloppureissusta ja jopa +11 kuulostaa tällä hetkellä helteiseltä :) Vera jää papan kanssa viettämään isä-viikonloppua.
Asiasta kukkaruukkuun, katsoiko kukaan eilen Teemalta Kansankodin kuokkavieraat sarjan ensimmäistä jaksoa? Hyvinkin ajatuksia herättävää. Ohjelman www-sivulla kiteytetään erinomaisesti myös omat ajatukseni:
Elintasopakolaisia, maahanmuuttajia vai sosiaalipummeja? Miten suhtauduttiin suomalaisiin työnhaussa Ruotsissa? Kansankodin kuokkavieraat -dokumenttisarja tutustuttaa katsojat suomalaisten elämään Ruotsissa 1960-luvulta tähän päivään
Vuonna 2011 Suomi puntaroi samoja maahanmuuttajakysymyksiä kuin Ruotsi 1960-luvulla. Miten me suhtaudumme vierastyövoimaan, maahanmuuttajiin, pakolaisiin, siirtolaisiin, elintasopakolaisiin? Olemmeko oppineet omasta lähihistoriastamme mitään?
Meillä kansakuntana pitäisi olla periaatteessa edellytykset ymmärtää muita kansallisuuksia, jotka ovat joutuneet lähtemään kotimaastaan jonkin asian pakottamina tai muuten vaan köyhyyttä ja työttömyyttä pakoon parempaa elintasoa etsien.
Ruotsinsuomalaisia lasketaan olevan lähes 500 000, joten asian pitäisi olla meille tuttu ja ymmärrettävä. Avointa, vapaata keskustelua aiheesta ei vain vieläkään ole.
Dokumenttisarja Kansakunnan kuokkavieraat pyrkii avaamaan tämän keskustelun tunteikkaiden ja henkilökohtaisten tarinoiden kautta. Käsittelemällä omia muistojamme ja kokemuksiamme vieraasta maasta pystymme kenties ymmärtämään, miltä tuntuu olla maahanmuuttaja. Maan tavaksi kun on muodostunut myös vaieta kaikesta epämiellyttävästä.
Kevään 2011 vaalien yhdeksi isoksi teemaksi on nousemassa siirtolaiskysymys, ja ainakaan vielä ei ole merkkiäkään, että muistaisimme näissä keskusteluissa omaa asemaamme siirtolaisina tai elintasopakolaisina Ruotsissa.
Perussuomalaisten gallup-kannatus sekä muidenkin isojen puolueiden maahanmuuttokriittiset kommentit ja avaukset eivät hyvää lupaa. Surullista on, kun siis edelleenkin pätee, että me kyllä saamme lähteä muualle onnea etsimään, mutta muille sitä ei sallittaisi.
Jakson voi katsoa takautuvasti Areenalta.
maanantaina, helmikuuta 07, 2011
Vidar 5kk! Ja vähän asuntopolitiikkaa...
Vidar täyttää tänään 5 kk! Niin se aika vaan menee hirmuisaa vauhtia. Pikku-ukkomme on todella iloinen ja tyytyväinen vauva, naureskelee etenkin siskolleen eikä juuri muuten pidä meteliä itsestään paitsi nälän tai väsymyksen iskiessä. Etenkin äiti-vauva-jumpassa on Vidarilla ollut lystiä, ja tietenkin isosiskon touhujen seuraaminen on ihan parasta. Ruoka maistuu erinomaisesti, tänään kokeiltiin 5kk juhlan kunniaksi ekaa kertaa omena-päärynä sosetta. Tähän mennessä ruokalistalla on ollut porkkana-perunaa, maissia, bataattia ja kesäkurpitsaa, luumua sekä puuroa. Puurossa muuten lukee ikärajana suomeksi 5kk, ruotsiksi 4 månader... mielenkiintoista, mikä tekee ruotsalaisvauvoista aiemmin kypsiä syömään puuroa?
Satutitteko lukemaan eilisen Hesarin D-osasta jutun "Kuplii"? Tukholmassa on jutun mukaan siis syntynyt uusi ammattiryhmä - kiinteistövälittäjä asunnon etsijälle. Asunnon etsintä on tosiaan niin aikaavievää puuhaa, että nyt voit palkata itsellesi kiinteistövälittäjän asuntoa etsimään. Ja etenkin tarjouskilpailu on raastavaa hommaa - kaikki kämpäthän myydään tarjouskilpailulla. Palkkaamasi kiinteistövälittäjä käy puolestasi asuntonäytöissä ja suosittelee 4-5 toiveita vastaavaa asuntoa. Asuntojen hinnat Tukholmassa on n 7000 euroa neliöltä. Toisaalta koska lainoja ei ole tarkoituskaan maksaa pois, voi lainaa surutta ottaa huomattavasti suomalaista kaveria enemmän. Laina-ajat ovat yleensä 70-90 vuotta. Tietysti, jos kyseessä on asuntokupla ja hinnat laskevat, käy köpelösti... suurin osa asiantuntijoista ei kuitenkaan kuplaan usko, vaan hintojen ennustetaan jatkavan nousuaan.
Koska säännellyt vuokramarkkinat eivät Tukholmassa toimi lainkaan, kaikki haluavat ostaa asunnon. Mistä tulikin mieleeni, että lapset varmaan pitäisi laittaa vuokra-asuntojonoon, jotta 30 vuoden kuluttua saattaisivat sellaisen saada....
Meilläkin on asunnon etsintä jossain vaiheessa edessä. En edes halua ajatella, varsinkaan sitä tarjouskilpailuhässäkkää...
Satutitteko lukemaan eilisen Hesarin D-osasta jutun "Kuplii"? Tukholmassa on jutun mukaan siis syntynyt uusi ammattiryhmä - kiinteistövälittäjä asunnon etsijälle. Asunnon etsintä on tosiaan niin aikaavievää puuhaa, että nyt voit palkata itsellesi kiinteistövälittäjän asuntoa etsimään. Ja etenkin tarjouskilpailu on raastavaa hommaa - kaikki kämpäthän myydään tarjouskilpailulla. Palkkaamasi kiinteistövälittäjä käy puolestasi asuntonäytöissä ja suosittelee 4-5 toiveita vastaavaa asuntoa. Asuntojen hinnat Tukholmassa on n 7000 euroa neliöltä. Toisaalta koska lainoja ei ole tarkoituskaan maksaa pois, voi lainaa surutta ottaa huomattavasti suomalaista kaveria enemmän. Laina-ajat ovat yleensä 70-90 vuotta. Tietysti, jos kyseessä on asuntokupla ja hinnat laskevat, käy köpelösti... suurin osa asiantuntijoista ei kuitenkaan kuplaan usko, vaan hintojen ennustetaan jatkavan nousuaan.
Koska säännellyt vuokramarkkinat eivät Tukholmassa toimi lainkaan, kaikki haluavat ostaa asunnon. Mistä tulikin mieleeni, että lapset varmaan pitäisi laittaa vuokra-asuntojonoon, jotta 30 vuoden kuluttua saattaisivat sellaisen saada....
Meilläkin on asunnon etsintä jossain vaiheessa edessä. En edes halua ajatella, varsinkaan sitä tarjouskilpailuhässäkkää...
lauantaina, helmikuuta 05, 2011
Solsidan
Jos haluatte tutustua aivan loistavaan ruotsalaiseen komediasarjaa, Solsidan tulee tekstitettynä FST5:ltä ja vanhat jaksot voi katsoa Areenasta. Me like! Jotkut jutut on niin tästä elämästä. Ja kyllä, Mickan ja miehensä Fredde ovat karrikatyyrejä, mutta heidän kaltaisiaan löytyy myös ihan oikeastikin :) Sarjaa seuraa Ruotsissa peräti 2,5 miljoonaa katsojaa.
keskiviikkona, tammikuuta 19, 2011
1,2 vai 3...
...ei kai sentään enempää?!
Siis lapsiluku. Tämä on mielenkiintoinen keskustelunaihe, mm. myös uuden tutkimuksen valossa, jonka mukaan "lapsiperheet ovat onnettomampia kuin lapsettomat". Lopulta aika radikaali väite, kun virallinen totuus tietysti on, että nimenomaan lapset tekevät onnelliseksi.
Miksi ihmiset haluavat lapsia? Uskovatko ihmiset tulevansa onnellisemmiksi, onko se biologinen suvunjatkamishalu vai saadaanko lapsia "koska muutkin"? Onhan se vähän outoa, ettei halua lapsia. Toisilla on vauvakuume, mutta monella (kuten itselläni) ei sitä ollut, vaan biologinen kello alkoi vaan tikittää - jos lapsia haluaa, pitää alkaa tuumasta toimeen.
En tiedä mikä on totuus - varmaan kaikkien näiden yhdistelmä. Uskon, että olisin katunut ratkaisua olla tekemättä lapsia. Ja koska sitä ei voi testata, on vaan päätös tehtävä.
Tunnen yhden pariskunnan, joka ei halua lapsia. Minusta se ei ole outoa, mutta voin uskoa että he joutuvat ratkaisuaan selittelemään. Ei-lapsia haluavien määrä on kuitenkin todella pieni. Ja ei voi olla itse miettimättä - katuvatkohan he ratkaisuaan joskus...?
Sitten on tietysti ne, jotka haluaisivat lapsia, mutta eivät syystä tai toisesta saa. Pariskuntia on tuttavapiirissäni useita, joista tiedän ettei lapsia vain tule. Myös 40-ikäisiä lapsettomia naisia tunnen useita - osa heistä on "tyytynyt" kohtaloonsa todennäköisesti lapsettomana, joidenkin kanssa en ole asiasta puhunut. Todella kovalta tuntuu, jos lapsia hirveästi haluaisi, mutta ei vaan saa. Kyllä kaikenmaailman kyselyt ja utelut, sekä monien "montako lasta tekisi" pähkäilyt mahtavat tuntua pahalta. "Kun saisi edes yhden lapsen!"
Samanaikaisesti moni miettii tosissaan: yksi, kaksi vai kolme? Vai enempi? Monta lasta sinä haluaisit? Haluaako puolisosi yhtä monta? Oletteko päättäneet ja keskustelleet aiheesta?
Yksi tuttu totesi:
yksi lapsi on statement.
kaksi lasta on vähän, no plääh.
kolme lasta, no sitten ollaan "oikeasti lapsiperhe".
Nykyään alkaa olla aikamoisen tavallista, että perheessä on 3 lasta. Mutta minusta tuntuu, ettei monet välttämättä ole oikeastaan halunneet kolmea lasta, vaan se on ikäänkuin trendi nykyään. Että on varaa kolmeen lapseen, että kolme on parempi kuin kaksi. Ettei kaksi oikein tunnu miltään, että se on, no vähän plää.
Ja yksihän on ihan pelkkää itsekkyyttä: helppoa elämää, ja lapsi jää ilman sisaruksia (jos siis kyseessä on oma, ei luonnon valinta).
Kieltämättä elämä yhden lapsen kanssa tuntuu näin kahden lapsen vinkkelistä NIIIIN kovin helpolta. Miten helppoa olikaan, kun lapsi oli jo 3, aika omatoiminen, miten helposti matkustaminen sujui, kaikki oli aika yksinkertaista (mutta ajatteliko sitä niin silloin?). Kyllä minäkin etukäteen mietin, olisiko yhden lapsen perhe hyvä vaihtoehto?
Mutta ettäkö olisi vain yksi lapsi! En osaa enää kuvitellakaan. Vaikka kamalasti hommat lisääntyi - ja tutkimuksen mukainen välitön onnellisuus varmasti laski, en voisi ajatella yhden lapsen elämää.
Toisaalta, en voi kuvitellakaan kolmea lasta :)
Ja entäs sitten ne hullut, joilla on enemmän kuin kolme lasta! Siinä menee maaginen raja. Kaveri, jolla on 5 lasta, saa jatkuvasti kommentteja uskonlahkoon kuulumisesta.
Siis lapsiluku. Tämä on mielenkiintoinen keskustelunaihe, mm. myös uuden tutkimuksen valossa, jonka mukaan "lapsiperheet ovat onnettomampia kuin lapsettomat". Lopulta aika radikaali väite, kun virallinen totuus tietysti on, että nimenomaan lapset tekevät onnelliseksi.
Miksi ihmiset haluavat lapsia? Uskovatko ihmiset tulevansa onnellisemmiksi, onko se biologinen suvunjatkamishalu vai saadaanko lapsia "koska muutkin"? Onhan se vähän outoa, ettei halua lapsia. Toisilla on vauvakuume, mutta monella (kuten itselläni) ei sitä ollut, vaan biologinen kello alkoi vaan tikittää - jos lapsia haluaa, pitää alkaa tuumasta toimeen.
En tiedä mikä on totuus - varmaan kaikkien näiden yhdistelmä. Uskon, että olisin katunut ratkaisua olla tekemättä lapsia. Ja koska sitä ei voi testata, on vaan päätös tehtävä.
Tunnen yhden pariskunnan, joka ei halua lapsia. Minusta se ei ole outoa, mutta voin uskoa että he joutuvat ratkaisuaan selittelemään. Ei-lapsia haluavien määrä on kuitenkin todella pieni. Ja ei voi olla itse miettimättä - katuvatkohan he ratkaisuaan joskus...?
Sitten on tietysti ne, jotka haluaisivat lapsia, mutta eivät syystä tai toisesta saa. Pariskuntia on tuttavapiirissäni useita, joista tiedän ettei lapsia vain tule. Myös 40-ikäisiä lapsettomia naisia tunnen useita - osa heistä on "tyytynyt" kohtaloonsa todennäköisesti lapsettomana, joidenkin kanssa en ole asiasta puhunut. Todella kovalta tuntuu, jos lapsia hirveästi haluaisi, mutta ei vaan saa. Kyllä kaikenmaailman kyselyt ja utelut, sekä monien "montako lasta tekisi" pähkäilyt mahtavat tuntua pahalta. "Kun saisi edes yhden lapsen!"
Samanaikaisesti moni miettii tosissaan: yksi, kaksi vai kolme? Vai enempi? Monta lasta sinä haluaisit? Haluaako puolisosi yhtä monta? Oletteko päättäneet ja keskustelleet aiheesta?
Yksi tuttu totesi:
yksi lapsi on statement.
kaksi lasta on vähän, no plääh.
kolme lasta, no sitten ollaan "oikeasti lapsiperhe".
Nykyään alkaa olla aikamoisen tavallista, että perheessä on 3 lasta. Mutta minusta tuntuu, ettei monet välttämättä ole oikeastaan halunneet kolmea lasta, vaan se on ikäänkuin trendi nykyään. Että on varaa kolmeen lapseen, että kolme on parempi kuin kaksi. Ettei kaksi oikein tunnu miltään, että se on, no vähän plää.
Ja yksihän on ihan pelkkää itsekkyyttä: helppoa elämää, ja lapsi jää ilman sisaruksia (jos siis kyseessä on oma, ei luonnon valinta).
Kieltämättä elämä yhden lapsen kanssa tuntuu näin kahden lapsen vinkkelistä NIIIIN kovin helpolta. Miten helppoa olikaan, kun lapsi oli jo 3, aika omatoiminen, miten helposti matkustaminen sujui, kaikki oli aika yksinkertaista (mutta ajatteliko sitä niin silloin?). Kyllä minäkin etukäteen mietin, olisiko yhden lapsen perhe hyvä vaihtoehto?
Mutta ettäkö olisi vain yksi lapsi! En osaa enää kuvitellakaan. Vaikka kamalasti hommat lisääntyi - ja tutkimuksen mukainen välitön onnellisuus varmasti laski, en voisi ajatella yhden lapsen elämää.
Toisaalta, en voi kuvitellakaan kolmea lasta :)
Ja entäs sitten ne hullut, joilla on enemmän kuin kolme lasta! Siinä menee maaginen raja. Kaveri, jolla on 5 lasta, saa jatkuvasti kommentteja uskonlahkoon kuulumisesta.
tiistaina, tammikuuta 18, 2011
Täysimetystä vai ei?
Mielenkiintoinen artikkeli siitä, miten "Tuoreen tutkimuksen mukaan kiinteiden varhaisempi aloittaminen saattaa hyödyttää vauvaa enemmän kuin pelkkään äidinmaitoon turvautuminen ensimmäisen puolen vuoden aikana".
Näinhän tämä menee. Ei ole mitään yhtä ainoaa totuutta, vaan tämäkin muka ehdottomana totuutena pidetty "fakta" täysimetyksen onnesta ja autuudesta voidaan kyseenalaistaa.
Meilläkin on viime päivien aikana maistettu maissia ja porkkana-perunaa. Vähän oli Vidar ihmeissään, mutta ihan hyvin kävi kaupaksi ja lisääkin olisi mennyt. Ruokailun suhteen rauhallisesti eteenpäin kuitenkin. Öisin herätään edelleen 2-3 tunnin välein syömään, joten olisihan se mukavaa saada vähän pitempiaikaista mahantäytettä. Onneksi sentään nukahdetaan samantien ruokailun jälkeen.
Eilisessä neuvolassa päivitettiin mitat, paino 7010 ja pituus 66. Vaatteissa käytetään jopa 74 kokoa jo...
Tänään käytiin Kiasmassa. Vauvan kanssa ja hyvässä seurassa se oli oikein mukavaa. Mutta 3-vuotiaalle ei kyllä juuri tarjolla mitään erityistä, eli enpä menisi Veran kanssa, ainakaan vielä (kommenteissa jonkun mainitsema teos, joka oli huoneen verran roikkuvia naruja, varmasti olisi kyllä kiva mutta ei ehkä riittäisi meille koko käynnille)... ehkä enempi on vaan omassa päässä, ettei jaksaisi 3-vuotiaan häröilijänn kanssa. Ehkä kunhan tuo vähän kasvaa :)
Näinhän tämä menee. Ei ole mitään yhtä ainoaa totuutta, vaan tämäkin muka ehdottomana totuutena pidetty "fakta" täysimetyksen onnesta ja autuudesta voidaan kyseenalaistaa.
Meilläkin on viime päivien aikana maistettu maissia ja porkkana-perunaa. Vähän oli Vidar ihmeissään, mutta ihan hyvin kävi kaupaksi ja lisääkin olisi mennyt. Ruokailun suhteen rauhallisesti eteenpäin kuitenkin. Öisin herätään edelleen 2-3 tunnin välein syömään, joten olisihan se mukavaa saada vähän pitempiaikaista mahantäytettä. Onneksi sentään nukahdetaan samantien ruokailun jälkeen.
Eilisessä neuvolassa päivitettiin mitat, paino 7010 ja pituus 66. Vaatteissa käytetään jopa 74 kokoa jo...
Tänään käytiin Kiasmassa. Vauvan kanssa ja hyvässä seurassa se oli oikein mukavaa. Mutta 3-vuotiaalle ei kyllä juuri tarjolla mitään erityistä, eli enpä menisi Veran kanssa, ainakaan vielä (kommenteissa jonkun mainitsema teos, joka oli huoneen verran roikkuvia naruja, varmasti olisi kyllä kiva mutta ei ehkä riittäisi meille koko käynnille)... ehkä enempi on vaan omassa päässä, ettei jaksaisi 3-vuotiaan häröilijänn kanssa. Ehkä kunhan tuo vähän kasvaa :)
tiistaina, tammikuuta 11, 2011
Kaksikielinen lapsi?
Meillähän ollaan kotona kaksikielisiä, isänkieli ruotsi ja äidinkieli suomi. Olemme Suomessa valinneet lasten viralliseksi äidinkieleksi suomen, koska minä hoidan kuitenkin kaikki viralliset asiat ja otan mieluummin paperit suomeksi. Lisäksi meillä ei ole vastaavaa tarvetta korostaa ruotsinkieltä kuin monilla muilla kaksikielisillä Suomessa. Meillähän ruotsi ei varsinaisesti ole "vähemmistökieli", kuten yleisesti Suomessa ja etenkin tämän kielikiistelyn keskellä ruotsi on. Nythän on peräti ollut puolivitsikäs kampanja Hurriksi.fi, jossa on voinut muuttaa virallisen äidinkielensä.
Meillä siis pyritään äidin- ja isänkieleen, kotikieli tosin on ruotsi. J pärjää Veran kanssa hyvin suomeksi - vaikkakin nyt huomaa, että 3-vuotiaana tytön kielitaito alkaa olla niin edistyneellä tasolla, että miehellä on välillä vaikeuksia pysyä perässä. Meillä ongelma onkin, että Vera ei puhu juuri sanaakaan ruotsia. Pyydettäessä hän osaa ne muutamat sanat (mjölk, ost ym), mutta lauseita ei tule eikä muutoinkaan sanoja kuin ihan muutama. J kun on koko ajan ymmärtänyt Veran suomen, ei lapsen ole tarvinnut varsinaisesti oppia. Päiväkotihan on ollut sekä Ruotsissa että Suomessa suomenkielinen ja tukenut siten voimakkaasti suomenkielen oppimista. Nyt Suomessa lisäksi kaikki muu ympäristö, sukulaiset sekä ystävät ovat suomenkielisiä, ja nekin harvat ruotsinkieliset lapset joita on tavattu, osaavat myös suomea. Tämä no siis johtanut tilanteeseen, jossa Vera ymmärtää kyllä ruotsia hyvin, mutta ei puhu.
Itse olen tietysti onnellinen, että Veran suomenkieli on niin loistavalla tasolla ja haluankin sitä ylläpitää. On kuitenkin ikävää, ettei ruotsi tunnu avautuvan. Varsinkin, kun ruotsalaiset sukulaiset eivät tietysti tajua lapsen puheesta mitään. Myöskin isän ja tytön suhde hieman kärsii, kun isä ei täysin ymmärrä lastaan, ainakaan vivahteita ja tarinoita ja pitempiä ja monimutkaisempia juttuja.
Lisäksi Tukholmassa täysin ruotsinkielisiä tuttuja tavatessamme Vera oli selvästikin aika stressaantunut, kun hänen olisi pitänyt puhua ruotsia. Hän ei sitä halunnut, vaikka ymmärsikin kaiken mitä hänelle sanottiin.
Olen elänyt toivossa että kyllä se ruotsi sieltä tulee. Nyt alkaa tosin tuntua, että ilman muuttoa takaisin Ruotsiin tai siirtoa ruotsinkieliseen päiväkotiin, se ei ehkä tulekaan...? Mehän ollaan tosin muuttamassa jossain vaiheessa, joten siinä mielessä en ole huolissani. Kurjaa tämä vain vähän on.
Mehän saimme paikan ruotsinkieliseen päiväkotiin - Helsingistä, jonne olimme jonossa 3kk ennen muuttoa. Koska kuitenkin muutimme Espooseen, emme paikkaa sitten saaneetkaan.Ehkä olisimme voineet jotenkin sumplia itsemme ko päiväkotiin, mutta se oli aivan liian pitkän matkan päässä. Espoosta olisimme saaneet paikan ruotsinkielisestä päiväkodista (ja senkin ihan huitsin nevadasta meiltä katsottuna, autolla siis olisi ollut aina ajettava tarhaan ja takaisin) myöhemmin keväällä, kun Vera oli jo tottunut suomenkieliseen päiväkotiinsa ja saanut sieltä uudet kaverit. En olisi voinut siinä vaiheessa enää pakottaa Veraa vielä yhteen päiväkodin vaihtoon.
En oikein ymmärrä poliitikkoja, jotka vastustavat metropoli-ajatusta eli pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämistä vedoten, että seutuyhteistyömalli toimii hyvin. Hyvin my ass!!! Tämä päiväkotijuttu on vain yksi asia, joka osoittaa ettei homma toimi yhtään. Mistä sitä tietää muualta muuttavana minne sitä pääakaupunkiseudulla päätyy? Jonotettava kaupunki pitää kuitenkin valita 3kk etukäteen jotta ylipäänsä saa jonkun paikan. Esimerkkejä on vaikka kuinka monta siitä, miten tämä malli ei toimi ollenkaan. Onko esim. mitään järkeä, että vaikka sinulla olisi Helsingin sisäinen julkisen liikenteen kk lippu, joudut maksamaan täyden hinnan matkatessasi yhden tai kaksi pysäkinväliä Pitäjänmäeltä Leppävaaraan? Ei todellakaan, mutta näinhän se on. Asuminen, julkinen, liikenne ja palvelut katkeavat kuntarajoilla. En todellakaan ymmärrä, kuinka poliitikot kehtaavat väittää homman toimivan. Toivottavasti Helsinki ja Vantaa saavat yhdistymishankkeen eteenpäin mahdollisimman pian ja Espookin pakotetaan puoliväkisin mukaan. Vaikka siinä sitten nousisi veroäyri hitusen. Kyllä niitä maahanmuuttajiakin on täällä "rikkaassa" Espoossa nyt jo...
Meillä siis pyritään äidin- ja isänkieleen, kotikieli tosin on ruotsi. J pärjää Veran kanssa hyvin suomeksi - vaikkakin nyt huomaa, että 3-vuotiaana tytön kielitaito alkaa olla niin edistyneellä tasolla, että miehellä on välillä vaikeuksia pysyä perässä. Meillä ongelma onkin, että Vera ei puhu juuri sanaakaan ruotsia. Pyydettäessä hän osaa ne muutamat sanat (mjölk, ost ym), mutta lauseita ei tule eikä muutoinkaan sanoja kuin ihan muutama. J kun on koko ajan ymmärtänyt Veran suomen, ei lapsen ole tarvinnut varsinaisesti oppia. Päiväkotihan on ollut sekä Ruotsissa että Suomessa suomenkielinen ja tukenut siten voimakkaasti suomenkielen oppimista. Nyt Suomessa lisäksi kaikki muu ympäristö, sukulaiset sekä ystävät ovat suomenkielisiä, ja nekin harvat ruotsinkieliset lapset joita on tavattu, osaavat myös suomea. Tämä no siis johtanut tilanteeseen, jossa Vera ymmärtää kyllä ruotsia hyvin, mutta ei puhu.
Itse olen tietysti onnellinen, että Veran suomenkieli on niin loistavalla tasolla ja haluankin sitä ylläpitää. On kuitenkin ikävää, ettei ruotsi tunnu avautuvan. Varsinkin, kun ruotsalaiset sukulaiset eivät tietysti tajua lapsen puheesta mitään. Myöskin isän ja tytön suhde hieman kärsii, kun isä ei täysin ymmärrä lastaan, ainakaan vivahteita ja tarinoita ja pitempiä ja monimutkaisempia juttuja.
Lisäksi Tukholmassa täysin ruotsinkielisiä tuttuja tavatessamme Vera oli selvästikin aika stressaantunut, kun hänen olisi pitänyt puhua ruotsia. Hän ei sitä halunnut, vaikka ymmärsikin kaiken mitä hänelle sanottiin.
Olen elänyt toivossa että kyllä se ruotsi sieltä tulee. Nyt alkaa tosin tuntua, että ilman muuttoa takaisin Ruotsiin tai siirtoa ruotsinkieliseen päiväkotiin, se ei ehkä tulekaan...? Mehän ollaan tosin muuttamassa jossain vaiheessa, joten siinä mielessä en ole huolissani. Kurjaa tämä vain vähän on.
Mehän saimme paikan ruotsinkieliseen päiväkotiin - Helsingistä, jonne olimme jonossa 3kk ennen muuttoa. Koska kuitenkin muutimme Espooseen, emme paikkaa sitten saaneetkaan.Ehkä olisimme voineet jotenkin sumplia itsemme ko päiväkotiin, mutta se oli aivan liian pitkän matkan päässä. Espoosta olisimme saaneet paikan ruotsinkielisestä päiväkodista (ja senkin ihan huitsin nevadasta meiltä katsottuna, autolla siis olisi ollut aina ajettava tarhaan ja takaisin) myöhemmin keväällä, kun Vera oli jo tottunut suomenkieliseen päiväkotiinsa ja saanut sieltä uudet kaverit. En olisi voinut siinä vaiheessa enää pakottaa Veraa vielä yhteen päiväkodin vaihtoon.
En oikein ymmärrä poliitikkoja, jotka vastustavat metropoli-ajatusta eli pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämistä vedoten, että seutuyhteistyömalli toimii hyvin. Hyvin my ass!!! Tämä päiväkotijuttu on vain yksi asia, joka osoittaa ettei homma toimi yhtään. Mistä sitä tietää muualta muuttavana minne sitä pääakaupunkiseudulla päätyy? Jonotettava kaupunki pitää kuitenkin valita 3kk etukäteen jotta ylipäänsä saa jonkun paikan. Esimerkkejä on vaikka kuinka monta siitä, miten tämä malli ei toimi ollenkaan. Onko esim. mitään järkeä, että vaikka sinulla olisi Helsingin sisäinen julkisen liikenteen kk lippu, joudut maksamaan täyden hinnan matkatessasi yhden tai kaksi pysäkinväliä Pitäjänmäeltä Leppävaaraan? Ei todellakaan, mutta näinhän se on. Asuminen, julkinen, liikenne ja palvelut katkeavat kuntarajoilla. En todellakaan ymmärrä, kuinka poliitikot kehtaavat väittää homman toimivan. Toivottavasti Helsinki ja Vantaa saavat yhdistymishankkeen eteenpäin mahdollisimman pian ja Espookin pakotetaan puoliväkisin mukaan. Vaikka siinä sitten nousisi veroäyri hitusen. Kyllä niitä maahanmuuttajiakin on täällä "rikkaassa" Espoossa nyt jo...
Äitinä oloa
Keskustelu:
Äiti tyttärelle:
- ...niin sitten kun sustakin tulee äiti!
Tytär:
-sitten mulla on isot rinnat (näyttää käsillään valtavia rintoja).
Äiti:
-ai sitten kun olet äiti?
Tytär:
- niin, niiiin isot rinnat. Sit mä voin syöttää Vidaria.
Yh-hmmm... äiti purskahtaa nauruun. Kyllä äitinä kelpaa...
Äiti tyttärelle:
- ...niin sitten kun sustakin tulee äiti!
Tytär:
-sitten mulla on isot rinnat (näyttää käsillään valtavia rintoja).
Äiti:
-ai sitten kun olet äiti?
Tytär:
- niin, niiiin isot rinnat. Sit mä voin syöttää Vidaria.
Yh-hmmm... äiti purskahtaa nauruun. Kyllä äitinä kelpaa...
maanantaina, tammikuuta 03, 2011
Tukholma-Helsinki-Espoo
Muutama huomio nyt kun ollaan oltu Tukholmassa pitkästä aikaa vähän pitempään - kaikilla paikoilla on hyvät ja huonot puolensa...
Otimme taksin laivaterminaalista. Taksiin sai tilattua lastenistuimen, mutta ainoastaan yksi kpl per auto ja 5kk vanhasta lapsesta ylöspäin. Toisaalta Vera ei saa edelleenkään matkustaa taksissa ilman lastenistuinta. Suomessa taksiin ei saa tilattua istuinta (yhdestä firmasta pääkaupunkiseudulla olen lukenut jossa tämä onnistuu, mutta olen unohtanut nimen - tietääkö kukaan?). Toisaalta Vera sai istua taksissa ilman istuinta jo alle 2 vuotiaana. Muistan miten järkyttynyt olin, kun olimme istuneet iltaa ystävien luona, ja sitten kun olimme lähdössä kotiin, taksikuskin neuvo oli laittaa vajaa 2v lapsi takapenkille istumaan aikuisen turvavöihin. Ei ikinä turvallisuuden ihmemaassa Ruotsissa! Vähän kyllä nyt rasittaa, ettei lapsi voi istua 10 min matkaa ilman istuinta, kun on sen verran iso että hyvin jo matkustaa lapsikorokkeella (tiedätte varmaan mitä tarkoitan?).
No anyway, tultiin sitten satamasta kahdella kyydillä - isi ja Vera taksilla tavaroiden kanssa, äiti ja Vidar metrolla vaunujen kera. Hyvin se niinkin meni. Mutta kyllä on naapurimaiden taksikulttuurissa eroa tässä(kin) asiassa.
Sitten toiseen asiaan: miten mahtavaa onkaan asua keskustassa. Tänään miehen tultua töistä pääsin itse vähän kauppoihin ja kaupungille - ovi auki, ulos ja parin minuutin kävelyn jälkeen olin keskustassa.
Toisaalta kaupat sulkevat, järkytys järkytys, klo 18.30 tai 19. Sen jälkeen taitaa isoimmat tavaratalot olla auki (NK ja Åhléns) mutta muuten kiinni. NK:n ale ei ollut vielä alkanut joten sieltä ei viitsinyt ostaa mitään. Muutenkaan tämän hetkisillä euron kursseilla ei juuri kannata Tukholmassa shoppailla (kiitos vaan Kreikka ja Irlanti..). Mutta siis nyt muistan miten kypsää se olikaan, kun koskaan ei kerennyt kauppoihin...
Jos asuisi keskustassa, pääsisi jumppaankin joskus, kun tunnin keikka olisi helppo heittää naapuriin. Nythän musta on tullut täydellinen sohvaperuna. Tietysti arkipäivän jumppaa vauvaa kannellessa ja vaunuja työnnellessä tulee.
Ja vaunujen työntelystä puheenollen, Tukholmassa on aurattu ihan hävyttömän huonosti!! Espoo vetää siis voiton Tukholma-Helsinki-Espoo vertailussa. Espoohan tietysti ei ole "kaupunki", joten siellä on paljon helpompi aurata. Mutta silti, Helsingissäkin oli paljon helpompi työnnellä kuin täällä sohjon läpi. Tänään kun menimme kaverien luokse bussilla Nackaan, olimme bussista jäätyämme keskellä lumikinosta. Se ei ollut kauhea kivaa kera vaunujen ja sen 3 vuotiaan joka roikkui niistä vaunista. Kävellä keskellä autotietä kun jalkakäytävää ei vaan ollut. Ruotsi on ilmeisesti vielä Suomeakin huonommin varautunut lumen tuloon...
Niin ja bussissa tosiaan täälläkin saa vaunujen kanssa matkustaa ilmaiseksi, muttei edelleenkään muissa julkisissa kulkuvälineissä. Metrossa, tvärbanassa ja paikallisjunissa pitää maksaa. Siinä kyllä Helsinki/pääkapunkiseutu vetää pidemmän korren.
Että puolensa ja puolensa :)
Otimme taksin laivaterminaalista. Taksiin sai tilattua lastenistuimen, mutta ainoastaan yksi kpl per auto ja 5kk vanhasta lapsesta ylöspäin. Toisaalta Vera ei saa edelleenkään matkustaa taksissa ilman lastenistuinta. Suomessa taksiin ei saa tilattua istuinta (yhdestä firmasta pääkaupunkiseudulla olen lukenut jossa tämä onnistuu, mutta olen unohtanut nimen - tietääkö kukaan?). Toisaalta Vera sai istua taksissa ilman istuinta jo alle 2 vuotiaana. Muistan miten järkyttynyt olin, kun olimme istuneet iltaa ystävien luona, ja sitten kun olimme lähdössä kotiin, taksikuskin neuvo oli laittaa vajaa 2v lapsi takapenkille istumaan aikuisen turvavöihin. Ei ikinä turvallisuuden ihmemaassa Ruotsissa! Vähän kyllä nyt rasittaa, ettei lapsi voi istua 10 min matkaa ilman istuinta, kun on sen verran iso että hyvin jo matkustaa lapsikorokkeella (tiedätte varmaan mitä tarkoitan?).
No anyway, tultiin sitten satamasta kahdella kyydillä - isi ja Vera taksilla tavaroiden kanssa, äiti ja Vidar metrolla vaunujen kera. Hyvin se niinkin meni. Mutta kyllä on naapurimaiden taksikulttuurissa eroa tässä(kin) asiassa.
Sitten toiseen asiaan: miten mahtavaa onkaan asua keskustassa. Tänään miehen tultua töistä pääsin itse vähän kauppoihin ja kaupungille - ovi auki, ulos ja parin minuutin kävelyn jälkeen olin keskustassa.
Toisaalta kaupat sulkevat, järkytys järkytys, klo 18.30 tai 19. Sen jälkeen taitaa isoimmat tavaratalot olla auki (NK ja Åhléns) mutta muuten kiinni. NK:n ale ei ollut vielä alkanut joten sieltä ei viitsinyt ostaa mitään. Muutenkaan tämän hetkisillä euron kursseilla ei juuri kannata Tukholmassa shoppailla (kiitos vaan Kreikka ja Irlanti..). Mutta siis nyt muistan miten kypsää se olikaan, kun koskaan ei kerennyt kauppoihin...
Jos asuisi keskustassa, pääsisi jumppaankin joskus, kun tunnin keikka olisi helppo heittää naapuriin. Nythän musta on tullut täydellinen sohvaperuna. Tietysti arkipäivän jumppaa vauvaa kannellessa ja vaunuja työnnellessä tulee.
Ja vaunujen työntelystä puheenollen, Tukholmassa on aurattu ihan hävyttömän huonosti!! Espoo vetää siis voiton Tukholma-Helsinki-Espoo vertailussa. Espoohan tietysti ei ole "kaupunki", joten siellä on paljon helpompi aurata. Mutta silti, Helsingissäkin oli paljon helpompi työnnellä kuin täällä sohjon läpi. Tänään kun menimme kaverien luokse bussilla Nackaan, olimme bussista jäätyämme keskellä lumikinosta. Se ei ollut kauhea kivaa kera vaunujen ja sen 3 vuotiaan joka roikkui niistä vaunista. Kävellä keskellä autotietä kun jalkakäytävää ei vaan ollut. Ruotsi on ilmeisesti vielä Suomeakin huonommin varautunut lumen tuloon...
Niin ja bussissa tosiaan täälläkin saa vaunujen kanssa matkustaa ilmaiseksi, muttei edelleenkään muissa julkisissa kulkuvälineissä. Metrossa, tvärbanassa ja paikallisjunissa pitää maksaa. Siinä kyllä Helsinki/pääkapunkiseutu vetää pidemmän korren.
Että puolensa ja puolensa :)
lauantaina, tammikuuta 01, 2011
Hyvää vuotta 2011!
Hyvää uutta vuotta rakkaat ystävät! Toivottavasti vuosi on vaihtunut kaikilla iloisissa ja onnekkaissa merkeissä ja ensi vuodesta tulee vieläpä edellistä parempi :)
Tultiin Tukholmaan eilen laivalla; muumilaiva oli taas verraton ja Vera innoissaan. Muumipeikkoa halattiin moneen otteeseen, jo heti laivaan tullessa. Tällä kertaa matkataan ilman autoa ja Muumi oli jo ovella vastassa.
Alkuyöstä eteen tuli kuitenkin ongelma, kun Vera heräsi klo 4.45 eikä sitten enää nukahtanutkaan. Lopulta isän oli pakko nousta ylös ja lähteä liikeelle, jottei Vidarkin olisi herännyt. Eli voi sanoa, että pienessä hytissä nukkuminen ei juuri tällä erää luonnistu kahden pienen lapsen kanssa. Laivamatkat on siis väliaikaisesti pannassa. Olivat sitten klo 5.15-8 liikkellä, ennen kuin tulivat takaisin hyttiin jatkamaan unia ja minä ja Vidar siirryttiin aamiaselle. Kuulemma scene oli vaihtunut suuresti kesken kaiken; viiden aikaan oli näkynyt sammuneita, yksikin mies käytävällä housut polvissa. Sitten kuuden aikaan oli ilmaantunut ensimmäiset muut lapsiperheet liikkeelle. Laivan lastenosasto aukeaa vasta klo 8, mikä järki siinäkin on?? Monet lapsethan heräävät kukonlaulun aikaan. Ennen kuutta ei ollut muuta ruokaakaan tarjolla kuin suklaata automaatista. Siinäpä terveellinen aamupala pienelle lapselle... Olutta olisi saanut infotiskiltä, näin mies ainakin väitti.
No, eilen sitten oltiin kaikki aika väsyneitä. Jaksettiin kuitenkin ystävillä/naapureilla hiukan juhlistaa vuodenvaihtumista, lapsetkin pystyssä Ruotsin aikaa kymmeneen asti. Katseltiin raketteja ikkunasta lähellä Tukholman keskustaa. Ihanaa, ettei tarvinnut mennä ulos :) Kiitos ihanat naapurit hyvästä uudenvuoden vastaanotosta!
Meillä on tosin vuodenvaihde mennyt vähän kurjissa merkeissä. Vahinkoja on pikkutytöllä tullut housuun nyt tiiviiseen tahtiin, sekä isoja että pienempiä, ja ollaan aika ymmällämme mitä tässä pitäisi tehdä. Viimeisen viikon aikana tätä on sattunut päivittäin, ja käsipyykkiä ja siivoustalkoita on siis riittänyt. Ei tiedetä onko tämä huomionhakua, vauvaksi haluamista, ihan aitoa vahinkoa (en usko, niin usein sitä tapahtuu) vai mitä? Vaippaa kun olemme ehdottaneet syntyi kuitenkin kauhea poru. Eli vauvaksi ei tuntuisi ainakaan haluavan. Tämä ehkä kuuluu asiaan kun perheeseen syntyy pikkuveli, mutta millä se menee ohi? Itsestään? Pitääkö tämä vain vähin äänin kestää ja toivoa parasta? Onko teillä kellään vinkkejä? Meillähän mitään tällaista ei siis ole sattunut koko syksynä, pari kertaa vain juuri vauvan synnyttyä. Hermot menee, kun ne on muutenkin aika kireällä juuri nyt...
Siihen liityen, uudenvuoden lupaukseni on yrittää kasvattaa pidempää pinnaa. Ja alkaa käydä jumpassa /lenkillä kunhan vain säät ja vauva sallii.
Tultiin Tukholmaan eilen laivalla; muumilaiva oli taas verraton ja Vera innoissaan. Muumipeikkoa halattiin moneen otteeseen, jo heti laivaan tullessa. Tällä kertaa matkataan ilman autoa ja Muumi oli jo ovella vastassa.
Alkuyöstä eteen tuli kuitenkin ongelma, kun Vera heräsi klo 4.45 eikä sitten enää nukahtanutkaan. Lopulta isän oli pakko nousta ylös ja lähteä liikeelle, jottei Vidarkin olisi herännyt. Eli voi sanoa, että pienessä hytissä nukkuminen ei juuri tällä erää luonnistu kahden pienen lapsen kanssa. Laivamatkat on siis väliaikaisesti pannassa. Olivat sitten klo 5.15-8 liikkellä, ennen kuin tulivat takaisin hyttiin jatkamaan unia ja minä ja Vidar siirryttiin aamiaselle. Kuulemma scene oli vaihtunut suuresti kesken kaiken; viiden aikaan oli näkynyt sammuneita, yksikin mies käytävällä housut polvissa. Sitten kuuden aikaan oli ilmaantunut ensimmäiset muut lapsiperheet liikkeelle. Laivan lastenosasto aukeaa vasta klo 8, mikä järki siinäkin on?? Monet lapsethan heräävät kukonlaulun aikaan. Ennen kuutta ei ollut muuta ruokaakaan tarjolla kuin suklaata automaatista. Siinäpä terveellinen aamupala pienelle lapselle... Olutta olisi saanut infotiskiltä, näin mies ainakin väitti.
No, eilen sitten oltiin kaikki aika väsyneitä. Jaksettiin kuitenkin ystävillä/naapureilla hiukan juhlistaa vuodenvaihtumista, lapsetkin pystyssä Ruotsin aikaa kymmeneen asti. Katseltiin raketteja ikkunasta lähellä Tukholman keskustaa. Ihanaa, ettei tarvinnut mennä ulos :) Kiitos ihanat naapurit hyvästä uudenvuoden vastaanotosta!
Meillä on tosin vuodenvaihde mennyt vähän kurjissa merkeissä. Vahinkoja on pikkutytöllä tullut housuun nyt tiiviiseen tahtiin, sekä isoja että pienempiä, ja ollaan aika ymmällämme mitä tässä pitäisi tehdä. Viimeisen viikon aikana tätä on sattunut päivittäin, ja käsipyykkiä ja siivoustalkoita on siis riittänyt. Ei tiedetä onko tämä huomionhakua, vauvaksi haluamista, ihan aitoa vahinkoa (en usko, niin usein sitä tapahtuu) vai mitä? Vaippaa kun olemme ehdottaneet syntyi kuitenkin kauhea poru. Eli vauvaksi ei tuntuisi ainakaan haluavan. Tämä ehkä kuuluu asiaan kun perheeseen syntyy pikkuveli, mutta millä se menee ohi? Itsestään? Pitääkö tämä vain vähin äänin kestää ja toivoa parasta? Onko teillä kellään vinkkejä? Meillähän mitään tällaista ei siis ole sattunut koko syksynä, pari kertaa vain juuri vauvan synnyttyä. Hermot menee, kun ne on muutenkin aika kireällä juuri nyt...
Siihen liityen, uudenvuoden lupaukseni on yrittää kasvattaa pidempää pinnaa. Ja alkaa käydä jumpassa /lenkillä kunhan vain säät ja vauva sallii.
keskiviikkona, joulukuuta 29, 2010
Vuosi Suomessa
Joulut on juhlittu (aatto oltiin meillä ja selvisin hengissä kun mies totuttuun tapaan oli keittiövuorossa :) ja nyt sitten pari päivää enää vuoteen 2011. Vuosi Suomessa on takana, ja olemme siis päättäneet pysyä täällä ainakin kesään saakka. Muutto takaisin Tukholmaan on edessä luultavasti ensi kesän jälkeen. Aluksihan ajattelimme tulevamme ainakin vuodeksi, ja koska kaikki on mennyt pääasiassa hyvin, tuntuu turhalta kiirehtiä takaisin tässä vaiheessa. Muuttaminen -20 asteen pakkasissa 4kk vanhan vauvan kanssa ei myöskään juuri houkuta ...!
Mutta mutta... Valitin tätä jo joskus aiemminkin, mutta pakko taas purnata, kun tänään oltiin kaupungissa enkä keksinyt mitään ei-kaupallista tekemistä 3-vuotiaalle. Onko missään museossa lapsille ei ohjelmoitua tilaa /leikkipaikkaa? Mieleen tuli Postimuseo, mutta sepäs olikin tämän loppuviikon kiinni. Sopivasti, kun ihmisillä olisi aikaa mennä museoihin?? Tiedän että kansallismuseossa on jotain, mutta se on käsittääkseni maksullista (ainakin aikuiselle)? Kiasmassa tai Ateneumissa ei käsittääkseni ole mitään, mikä on aivan käsittämättömän kummallista. Ettei tänä päivänä satsata tuleviin kuluttajiin???
Tukholmassa kun näitä paikkoja on pilvin pimein, ja se peseekin Helsingin ihan kuusnolla- ihan heti tulee mieleen
Kaupunginmuseo,jossa on aivan mahtava tori lapsille (ilmainen)
Kulturhuset (ilmainen aivan upea lastentila)
Poliisimuseo (maksullinen)
Astrid Lingren maailma Junibacken (maksullinen, mutta ainoastaan lapsille tarkoitettu)
Tekniska museet (maksullinen)
muissakin museoissa on lapset huomioitu. Voitte lähettää vinkkejä sekä Tukholmaan että Helsinkiin liittyen, ja mielellään jos tiedätte mitä voi ex tempore 3 vuotiaan kanssa tehdä keskustassa, kertokaa?
Huomenna lähdemme koko konkkaronkka peräti viikoksi Tukholmaan - saa nähdä tuleeko mieli muuttaa samantien :) Mukavaa ja jännittävääkin, kun mies meinaa tehdä ensi viikolla töitä ja mun pitää hoidella lapsi-vauva-aktiviteetit ainakin muutamana päivänä. Onneksi parikin kaveria lapsineen on buukattu meille seuraksi.
Ja kotiin palattuamme Vidar täyttää jo 4kk! Aika lentää, ja ukko kasvaa niin että kohisee. Kohta ei kyllä enää rintamaito riitä, mutta 4kuisena saa toki alkaakin maistella pöperöitä.
Mutta mutta... Valitin tätä jo joskus aiemminkin, mutta pakko taas purnata, kun tänään oltiin kaupungissa enkä keksinyt mitään ei-kaupallista tekemistä 3-vuotiaalle. Onko missään museossa lapsille ei ohjelmoitua tilaa /leikkipaikkaa? Mieleen tuli Postimuseo, mutta sepäs olikin tämän loppuviikon kiinni. Sopivasti, kun ihmisillä olisi aikaa mennä museoihin?? Tiedän että kansallismuseossa on jotain, mutta se on käsittääkseni maksullista (ainakin aikuiselle)? Kiasmassa tai Ateneumissa ei käsittääkseni ole mitään, mikä on aivan käsittämättömän kummallista. Ettei tänä päivänä satsata tuleviin kuluttajiin???
Tukholmassa kun näitä paikkoja on pilvin pimein, ja se peseekin Helsingin ihan kuusnolla- ihan heti tulee mieleen
Kaupunginmuseo,jossa on aivan mahtava tori lapsille (ilmainen)
Kulturhuset (ilmainen aivan upea lastentila)
Poliisimuseo (maksullinen)
Astrid Lingren maailma Junibacken (maksullinen, mutta ainoastaan lapsille tarkoitettu)
Tekniska museet (maksullinen)
muissakin museoissa on lapset huomioitu. Voitte lähettää vinkkejä sekä Tukholmaan että Helsinkiin liittyen, ja mielellään jos tiedätte mitä voi ex tempore 3 vuotiaan kanssa tehdä keskustassa, kertokaa?
Huomenna lähdemme koko konkkaronkka peräti viikoksi Tukholmaan - saa nähdä tuleeko mieli muuttaa samantien :) Mukavaa ja jännittävääkin, kun mies meinaa tehdä ensi viikolla töitä ja mun pitää hoidella lapsi-vauva-aktiviteetit ainakin muutamana päivänä. Onneksi parikin kaveria lapsineen on buukattu meille seuraksi.
Ja kotiin palattuamme Vidar täyttää jo 4kk! Aika lentää, ja ukko kasvaa niin että kohisee. Kohta ei kyllä enää rintamaito riitä, mutta 4kuisena saa toki alkaakin maistella pöperöitä.
torstaina, joulukuuta 23, 2010
Joulunodotusta
Poikkeuksellisesti haluan toivottaa kaikille ihanaa joulua kuvasarjan kera:
Tämähän luonnistuu hyvin...
... ei mutta mihin se Vidar nyt lähtee...
... on se ihan veikeä...
... you rock!
IHANAA& RAUHAISAA JOULUA!
Tämähän luonnistuu hyvin...
... ei mutta mihin se Vidar nyt lähtee...
... on se ihan veikeä...
... you rock!
IHANAA& RAUHAISAA JOULUA!
maanantaina, joulukuuta 13, 2010
Kaste ja kemut
Meillä oli sitten ristiäiset ja hienot juhlat olikin! Vidar oli niin tyynenä koko päivän ja tykkäsi tukan kastelusta ja kaikesta muustakin. Kiitokset vaan kummeille ja vieraille, teitte ihanat juhlat! Näin komea kakku Kakkuhelmestä oli piste iin päälle:
torstaina, joulukuuta 09, 2010
3kk
Vidar täytti sitten jo 3kk tiistaina. Iso poika! Vielä mennään pelkällä rintamaidolla (imetys toimii nyt alkuongelmien jälkeen hienosti), mutta tammikuussa voi sitten jo alkaa maistella ruokia jos siltä tuntuu.
Mies vei Veran tänään päiväkotiin ja tällaiset uniaamut vauvan kanssa on kyllä ihania. Ei mihinkään kiire, pötkylä tuhisee vieressä. Huomenna tuleekin sitten Ruotsin vieraat ristiäisiin ja viikonloppuna riittää tekemistä...
Ja lunta tulee, meillä ollaan ihan alppikylätunnelmissa. Täytyy sanoa, että vaikka Espoota muuten aina mollaan, niin auraamisessa kaupunki on kyllä onnistunut yli odotusten. Tänä käsittämättömän lumisena alkutalvena ei oltaisi varmaan muuten päästy mihinkään, mutta täällä meillä peräti pyörätietkin on aurattu siististi vaunuilijan kulkea! Meidän hiekkatie ajellaan hienosti päivittäin. Hesarin mukaan Helsingissä on todellisia ongelmia lumen kanssa, ja ainakaan viime talvena ei ollut toivoakaan Etelä-Haagassa ajaa pienemmille kaduille. Jotain kredittiä siis (autokaupunki)Espoolle, kun pyörä- ja kävelyväylätkin hoidetaan mallikkaasti!
Mies vei Veran tänään päiväkotiin ja tällaiset uniaamut vauvan kanssa on kyllä ihania. Ei mihinkään kiire, pötkylä tuhisee vieressä. Huomenna tuleekin sitten Ruotsin vieraat ristiäisiin ja viikonloppuna riittää tekemistä...
Ja lunta tulee, meillä ollaan ihan alppikylätunnelmissa. Täytyy sanoa, että vaikka Espoota muuten aina mollaan, niin auraamisessa kaupunki on kyllä onnistunut yli odotusten. Tänä käsittämättömän lumisena alkutalvena ei oltaisi varmaan muuten päästy mihinkään, mutta täällä meillä peräti pyörätietkin on aurattu siististi vaunuilijan kulkea! Meidän hiekkatie ajellaan hienosti päivittäin. Hesarin mukaan Helsingissä on todellisia ongelmia lumen kanssa, ja ainakaan viime talvena ei ollut toivoakaan Etelä-Haagassa ajaa pienemmille kaduille. Jotain kredittiä siis (autokaupunki)Espoolle, kun pyörä- ja kävelyväylätkin hoidetaan mallikkaasti!
sunnuntaina, joulukuuta 05, 2010
Uusia mittoja ja matkakokeiluja
Neuvola oli torstaina, ja Vidarin viimeisimmät mitat ovat 62cm ja 5935g. Lisäksi saatiin peräti 3 rokotusta, aikamoista. En muista että Ruotsissa olisi kerralla ollut yhtä montaa. Tässä tuli rota suun kautta, sekä se tavallinen polio ym mutta myös pneumokokki. Vauvaparka... Seuraavakin rokotus on jo tosi pian, ja taas kunnon satsi, kaksi piikkiä.
Vidar myös koki ensimmäisen lentomatkansa tällä viikolla. Äiti pääsi Tukholmaan joulujuhliin, kun isi lähti Vidarin iltaseuraksi ja Vera meni mummolaan. SAS:n kone perjantaina oli kuin ammuttu täyteen väkeä - Finskin lentoemäntien ollesssa lakossa, SAS, Blue1 ja Norwegian on olleet aika buukattuja. Ei edes saatu vierekkäisiä paikkoja, vaikka meillä oli vauva. kysyttiin pariskunnalta, joka istui vieressä, josko voisivat vaihtaa. Eivät sitten voineet. Oli niin tärkeää istua sen 55 minuutin matka vierekkäin ettei voinut helpottaa 3kk vanhan vauvan vanhempien elämää. Justiinsa, ihmiset on pimeitä. No, matka meni ihan ok, Vidar pääasiassa nukkui lennot mennen tullen.
Meillä Manduca ei oikein ole toiminut vielä, Vidar ei ole tykännyt ja vauvan istuttaminen siinä on mielestäni ollut vaikeampaa kuin babybjörnissä. Kantajan selälle se on kyllä ollut hyvä. Toivotaan, että kun ikää tulee lisää ja istuma-asento paranee, homma alkaa toimia paremmin. Tai sitten mä en vaan tajua edelleen miten se pitäisi olla...
Ensi viikolla Vidar täyttää 3kk ja on vihdoin ristiäiset. Nimihän ukolla jo onkin.
Vidar myös koki ensimmäisen lentomatkansa tällä viikolla. Äiti pääsi Tukholmaan joulujuhliin, kun isi lähti Vidarin iltaseuraksi ja Vera meni mummolaan. SAS:n kone perjantaina oli kuin ammuttu täyteen väkeä - Finskin lentoemäntien ollesssa lakossa, SAS, Blue1 ja Norwegian on olleet aika buukattuja. Ei edes saatu vierekkäisiä paikkoja, vaikka meillä oli vauva. kysyttiin pariskunnalta, joka istui vieressä, josko voisivat vaihtaa. Eivät sitten voineet. Oli niin tärkeää istua sen 55 minuutin matka vierekkäin ettei voinut helpottaa 3kk vanhan vauvan vanhempien elämää. Justiinsa, ihmiset on pimeitä. No, matka meni ihan ok, Vidar pääasiassa nukkui lennot mennen tullen.
Meillä Manduca ei oikein ole toiminut vielä, Vidar ei ole tykännyt ja vauvan istuttaminen siinä on mielestäni ollut vaikeampaa kuin babybjörnissä. Kantajan selälle se on kyllä ollut hyvä. Toivotaan, että kun ikää tulee lisää ja istuma-asento paranee, homma alkaa toimia paremmin. Tai sitten mä en vaan tajua edelleen miten se pitäisi olla...
Ensi viikolla Vidar täyttää 3kk ja on vihdoin ristiäiset. Nimihän ukolla jo onkin.
keskiviikkona, joulukuuta 01, 2010
10 vuotta sitten...
Tämä on hyvälle ystävälleni, joka menehtyi 10 vuotta sitten.
Elämässä on 10 vuodessa tapahtunut paljon. Niin paljon, ettei aina ole muistanut, miten tärkeä tämä ystävä oli. Nyt halusin kuitenkin muistaa, ja myös kirjoittaa siitä, edes lyhyesti. Miten paljon ystävältäni jäi kokematta... miten tänään tuntuu ja tietää, että hänkin olisi voinut tulla onnelliseksi, olisi voinut... jos vaan olisi jaksanut.
Muistaa miten karmeaa se oli. Muistaa miten yritti auttaa, mutta yrittikö ja tajusiko siä kuitenkaan ihan todella? Miten paljon lopulta oli tukena sillä hetkellä kun oli vaikeinta? Ja sitten kuitenkin, olisiko sitä mitenkään näin maallikkona voinut estää?
Suomessa on paljon itsemurhan tehneitä - melkein jokainen meistä todennäköisesti tuntee jonkun, tai ainakin tietää jonkun tutun tutun. Suomi on valitettavasti edelleen erittäin korkealla itsemurhatilastoissa, emmekä ole juuri panostaneet mielenterveysongelmien hoitoon viime aikoina. Parannusta asiaan ei myöskään näytä olevan tulossa. Viimeisen 10 vuoden aikana ei ainakaan olla menty parempaan suuntaan. Avohoito voi olla hyvä asia, jos se toimii. Ei jos se tarkoittaa, että sairaat lähetetään kotiin pilleripurkki kädessään. Raitiovaunulla ajelevat potilaat ovat Helsingissä tuttu näky, ja lääkärit määräävät useimmiten vaan lisää lääkkeitä. Joilla sitten voi sen hengen ottaa pois jos niin tahtoo.
Kun voisimme pitää parempaa huolta. Kun osaisimme puuttua ajoissa.
Ikävä on, paljon jäi yhdessä elämättä.
Elämässä on 10 vuodessa tapahtunut paljon. Niin paljon, ettei aina ole muistanut, miten tärkeä tämä ystävä oli. Nyt halusin kuitenkin muistaa, ja myös kirjoittaa siitä, edes lyhyesti. Miten paljon ystävältäni jäi kokematta... miten tänään tuntuu ja tietää, että hänkin olisi voinut tulla onnelliseksi, olisi voinut... jos vaan olisi jaksanut.
Muistaa miten karmeaa se oli. Muistaa miten yritti auttaa, mutta yrittikö ja tajusiko siä kuitenkaan ihan todella? Miten paljon lopulta oli tukena sillä hetkellä kun oli vaikeinta? Ja sitten kuitenkin, olisiko sitä mitenkään näin maallikkona voinut estää?
Suomessa on paljon itsemurhan tehneitä - melkein jokainen meistä todennäköisesti tuntee jonkun, tai ainakin tietää jonkun tutun tutun. Suomi on valitettavasti edelleen erittäin korkealla itsemurhatilastoissa, emmekä ole juuri panostaneet mielenterveysongelmien hoitoon viime aikoina. Parannusta asiaan ei myöskään näytä olevan tulossa. Viimeisen 10 vuoden aikana ei ainakaan olla menty parempaan suuntaan. Avohoito voi olla hyvä asia, jos se toimii. Ei jos se tarkoittaa, että sairaat lähetetään kotiin pilleripurkki kädessään. Raitiovaunulla ajelevat potilaat ovat Helsingissä tuttu näky, ja lääkärit määräävät useimmiten vaan lisää lääkkeitä. Joilla sitten voi sen hengen ottaa pois jos niin tahtoo.
Kun voisimme pitää parempaa huolta. Kun osaisimme puuttua ajoissa.
Ikävä on, paljon jäi yhdessä elämättä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)