Haastetta

Oijoi, mä olin saanut tämmöisen Ystävyysviestikapulan ihan huomaamattani. Tää oli oikeastaan aika kiva! Mun täytyy nyt vähän miettiä ja jossain vaiheessa keretä :) Kiitos, Elvira!

Poliisista terve

Vielä toinenkin postaus tänään, on ihan pakko vähän vielä urputtaa.

Tarkoitus oli hommata tänään lapsille passit. Oltiin käyty viime viikolla passikuvauksessa valokuvaamossa (hauskaa puuhaa 2kk vanhan vauvan kanssa :), kaikki tarpeelliset paperit oli allekirjoitettu ja äidin passi henkilöllisyyden varmistamiseksi mukana. Mummokin messissä tukemassa logistiikkaa ts. varmistamassa molempien lasten mukana olo, jotta lapset voidaan esittää poliisivirkailijalle kuten asiaan kuuluu.

Molempien lasten piti olla henkilökohtaisesti paikalla. En kyllä oikein ymmärrä miksi? Hypoteettisesti, onko esim sellaisia kidnappaustapauksia, että toinen vanhempi hakee lapsille passia ilman että lapset ovat mukana, mutta kuitenkin toisen vanhemman hyväksymänä (allekirjoitus tarvitaan)?

No, tällainen passinhakeminen pitäisi mielestäni olla ihan rutiinitoimenpide, jonka voisi hoitaa muutamassa minuutissa. No ei todellakaan.

Saavutaan poliisiasemalla klo 14 perjantai-iltapäivänä, ei siis mitenkään järjettömään ruuhka-aikaan, vai mitä olet mieltä? Tupa on täynnä populaa. Saadaan jonotusnumero 697. Tiskillä menossa numero 679. Puoli tuntia odotettuamme ollaan menossa numerossa 683. OIKEESTI!! Tämä oli palvelualttiuden pohjanoteeraus. Olen edelleen aivan pöyristynyt, miten tällä tavoin voidaan kohdella kansalaisia. Tullessamme palvelua oli vielä neljälla tiskillä, mutta kun nämä asiakkaat häipyivät, niin häipyivät myös virkailijat. Lähtiessämme palvelua oli vain yhdellä tiskillä. muut taisivat mennä 14.15 kahvitauolle, tai jotain. Ainakaan heitä ei kiinnostanut se seikka, että jengiä istui niska hiessä odottamassa. Meikäläisetkin kaksine vaunuine, vauvan ja 3 vuotiaan kanssa. Omapa oli murheemme. Samanaikaisesti samoilta tiskeiltä palveltiin (todellakin "palveltiin", ko sanan väärinkäyttöä) myös niitä jotka olivat hakemassa asiakirjoja.

Espoon poliisista terve, sanon vaan. Ihan 80-lukua.Äitini väitti, etät Helsingissä homma on sujunut paremmin, ja sellainen muistikuva minullakin on edelliseltä reissulta.

Me lähdettiin pois puolen tunnin kuluttua. Sinne saa myös varata ajan, ja koska meillä ei ole kiire, päätettiin tehdä niin. Tälläisella toiminnalla tietysti yhä useampi varmaan siirtyy varaamaan aikoja, mikä ehkä oli tarkoituskin? Mutta kyllä tuntui ihan asiakkaiden kyykyttämiseltä, kun selvästikään virkailijoilla ei ollut mikään kiire.

AAARGH.

Juttua, jorinaa ja ruokailun iloa

Veralla riittää juttua ihan mahdottomasti. Jatkuva kälätys aamusta iltaan, välillä ihan omalla keksityllä kielellä. Tänä syksynä on myös riittänyt mielikuvituskavereita, joille mm tänään soiteltiin, ja joilla on mitä hassumpia keksittyjä nimiä. Tämän päiväiset tuttavuudet olivat nimeltään Annika Manni ja Marika Pekke. Äitiä naurattaa.

Äitiä taas EI naurata ruokapöydässä venkoilu. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin, mutta on aivan käsittämätöntä miten paikallaan ei osata istua sekuntiakaan. Vauva kun istuu vieressä sitterissä, ramppaa neito edestakas pöydästä heilumaan vauvan eteen, tanssimaan ja esiintymään ja selittämään. Kymmenennen kerran huomautettua "MENE nyt takaisin pöytään" alkaa todella pinna kiristyä. Onko teillä samaa? Oletteko jotenkin yrittäneet puuttua asiaan? Uhkailua, lahjontaa ja kiristystä käytetään tässä perheessä jo suvereenisti, joten mietinnässä on viidennen tms kehoituksen jälkeen ottaa ruoka pois ja palauttaa se vasta kun oikeasti istutaan paikallan ja pysytään siinä. Auttaako se? Voiko ruokailua ehdollistaa..?

Aiemmin käytiin tosi paljon ulkona syömässä, mutta nyt se on vähentynyt huomattavasti. Osittain tietysti, koska logistisesti neljän hengen perheen liikuttelu on paljon isompi ponnistus kuin kolmen. Mutta myös, koska yhden tyypin jatkuva heiluminen vie vaan hermot. Olisi kauhean kivaa ainakin jossain vaiheessa palata siihen, että voidaan käydä ihan oikeissa ravintoloissa eikä vain hampurilaispaikoissa tai muissa vastaavissa. Lapsellekin ihan hyvä oppia käymään ulkona siivosti syömässä. Tästä nyös Project Mama kirjotti jokin aika sitten. Se vaatii kuitenkin, että lapsi kykenee pysymään ainakin jonkin verran paikallaan. Miten teillä, voitteko käydä 3-4 vuotiaan ravintolassa joka kuuluu kategoriaan "ei-lapsiystävällinen"? Ja siis 2 vuotiaana meillä ainakin vielä osattiin homma paljon paremmin kuin nyt. Oi tätä uhman määrää...

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että on hyvä opettaa lapsia käymään kunnon ravintoloissa, että lapsia ei tarvitse sulkea omalle vyöhykkelleen pohjoismaiden tapaan vaan etelä-eurooppalainen tyyli on paljon mukavampaa. Mutta lasten täytyy siinä tapauksessa pystyä käyttäytymään - monesti pohjoismaissa lapsi on se joka määrää, kun taas keski- ja eteläisessä Euroopassa on vanhempien kunnioitus ihan eri tasolla. Mitä olet mieltä, olisiko meillä petraamista tässä, vai onko pohjoismainen tyyli enemmän sinun mieleesi?

Vidar 8 viikkoa

Vidar täyttää tänään 8 viikkoa. On aivan uskomatonta miten seurallinen tyyppi vauvasta on tullut viimeisen parin viikon aikana. Sen ajan kun ollaan hereillä, katsekontaktia haetaan ja isoja hymyjä ja jokellusta tulee urakalla. Aivan ihanaa, todella häkellyttävää ja hauskaa! En muista tällaista ollenkaan ekalta kertaa :) Kaiken sitä unohtaa näköjään...! Nyt myös ehkä ottaa rennommin ja nauttii kaikesta kun ei tarvitse stressata vauvan suhteen?

Mulla alkaa olla selkä ihan hajalla kaikesta nostelemisesta ja kun meillä ei ole kunnon hoitopöytää (se jäi Tukholmaan). Viime viikolla olin tosiaan selkäjumpassa, ja ylihuomenna olisi niska-pää hieronta. Mutta alkaa tuntua, että kohta pitää alkaa selkäjumppaamaan päivittäin. Muutenkin kaikki jäsenet on ihan jumissa. Veran kanssa jumppa oli kulman takana, nyt sinne pitää joko lähteä autolla (en tykkää), julkisilla (ensin kävelyä 10 min, kokonaisuudessaan kestää), kävellen (30 min) tai pyöräillen (pimeässä ei houkuta). Kahden lapsen äitinä ei vaan ole mahdollista laittaa yli 2 tuntia yhdessä jumpassa käymiseen. Kurjaa. Lenkkeily ei ole oikein mun juttu, mutta nyt lienee pakko turvautua siihen...

Prinsessan bileet

Tulivat sitten prinsessa ja prinssi kylään. Mies sai kutsun seminaariin ja lähetystön vastaanotolle tänä iltana, muttei pentele mennyt. Kutsu oli vieläpä "kollega mukaan", eli itsekin olisin voinut mennä. Seminaari tosin oli maksullinen, mutta illan kekkereillä olisi ehkä päässyt kättelemään Vickania...! Mies asui Drottningholmin lähistöllä pienenä ja kävi samassa päiväkodissa prinsessan kanssa hoidossa. Jotenka ehkä tämä ei ollut niin big deal ;)

Toisessa blogissa löytyy pitkästä aikaa kuvia. Jos haluat tunnukset, meilaa tukholmantytto@gmail.com

Nukketeatterissa

Käytiin muuten eilen Veran ja mummon kanssa nukketeatterissa katsomassa Kani Untuvakerä niminen näytelmä. Oli tosi kivaa! Nukketeatteri Hevosenkenkä on Mankkaalla Kehä II varrella. Vera kävi myös kuukausi sitten mummon kanssa nukketeatteri Sammon näytöksessä, ja nyt on jo varattu kuukauden päähän seuraava visiitti.

Sitten kun muutetaan takas Ruotsiin ei juuri suomenkielistä kulttuuria pääse enää harrastamaan niin yritetään nyt ottaa tästä ilosta kaikki irti. Harmitti vähän etten kerennyt kirjamessuille, mutta joka paikkaan ei vaan jaksa. Ja oli muutenkin viikonloppuna aika paljon ohjelmaa.

Lapset on niin hassuja. Matkalla teatteriin käytiin ao keskustelu mummon ja vaarin kanssa:

Vera: Mummo on äitin äiti. - Joo.
V: Mummo on mun mummo. - Joo.
V: Vaari on äitin isä. Vaari on mun vaari. - Joo-o.
V: Äiti on mun äiti. - Joo.
V: Pappa on mun pappa. - Joo.
V: Vauva on mun vauva. - Ööööh. Nauratti.

Näistä sukulaisuussuhteista on keskusteltu ja ne on olleet vähän vaikeita hahmottaa. Nyt ekaa kertaa tuntuu että aletaan ymmärtää, että äidilläkin voi olla äiti ja isä. Meillä sitten kielellisesti asian tekee hauskaksi kaksikielisyys, vaari on siis äitin isä mutta Veran isä on edelleen ruotsinkielisesti pappa.

Välillä sitä kyllä tajuaa kaiken tämän valvomisen ja väsymyksen keskellä, että miten sitä kuitenkin onkaan onnellinen kun on kaksi niin ihanaa lasta. Kun vaan muistaisi tämän useamminkin, sen kaiken uhman ja inttämisen ja karkuun juoksemisen keskellä. Että pienet lapset, pienet ongelmat. Ja kun mullakin lähipiirissä on valitettavasti monta, jotka kärsivät lapsettomuudesta.

Lehdenlukua

Suomalaiset kaverit puolivitsinä tilasi meille 3 kuukaudeksi HBL:n meidän muuttaessa Suomeen, kuulemma "jotta ruotsin kieli ei unohtuisi". Aluksi lähinnä huvitti koko juttu, mutta lopulta kaverit tekivät HBL:lle palveluksen, koska päädyimme jatkamaan tilausta melkeinpä koko vuoden.

Mutta nyt syksyllä alkoi lopullisesti tökkiä, kun olin kuukausitolkulla lukenut mitä kummempien pikkuisten ruotsinkielisten paikkakuntien asioista - lehti on ihan vastaava kuin paikallislehdet ikään, mutta keskittyy siis ruotsinkielisten asioihin ja alueeseen. Minua nyt vaan ei kiinnosta Loviisan tai Uusikaarlepyyn tai herra ties minkä asiat - en edes tiedä mitä paikkoja jutuissa kuvataan. En tosin edes tiedä suurimman osan Suomen paikkakuntien nimiä ruotsiksi...

Toisekseen, tänä syksynä lehdessä on kohistu ruotsinkielisten asemasta, ruotsin opiskelusta kouluissa ja kuinka nyt ollaan kerrassaan vainoamassa ruotsinkielisiä. Jostain hallinnollisesta kiistasta pohjanmaalla kirjoitettiin viikkotolkulla. Ankkalampi kuohui - olikohan suomenkielisessä mediassa juurikaan juttua tästä? Juttujen perusteellaruotsinkieliset ovat todella tunteneet olonsa uhanalaiseksi. Ehkä näin onkin, mutta kyllä suomenruotsalaiset ovat varmaan edelleen maailman parhaassa asemassa oleva vähemmistö. - Itse olen kyllä päässyt tutustumaan ihan uuteen Suomeen HBL:n kautta.

No, ymmärrän kyllä, että lehden pitää kirjoittaa kaikille ruotsinkielisille koko maassa, ja nimenomaan ruotsinkielen näkökulmasta. En vaan ole kohderyhmää ja tässä sen huomaa. Mielelläni tukisin jotain muuta kuin Hesaria, jolla on Suomessa mielestäni aivan liian monopoliasema, mutta siis en vaan enää jaksa. Tai ainakin ajattelin pitää tauon.

Tässä loppumetreillä tosin löysin Alfamamman blogin, jota ajattelin alkaa seurata. Ja jopas, hänellä on Vidar niminen poika! Hauskaa löytää Suomesta kaima :)

Koomaa

Takana taas yksi aika mahdoton yö. Olen ollut koko päivän ihan koomassa.

Vidar ei ole ihan tajunnut että illalla mennään nukkumaan, vaan herää yleensä parhaaseen kuntoonsa juuri ilta-aikaan. Eilen lopulta sain ukon nukkumaan PÄÄLLENI noin klo 1.00, jossa tilassa nukuimme melkein 3 tuntia putkeen. Niskat ja selkä oli siitä herätessä kuin kiveä, kai sitä alitajuisesti jännittää kun vauva makaa rinnan päällä... muutenkin selkä alkaa olla kaikesta nostelemisesta ja imettämisestä aika hajalla, kun on valmiiksikin jo heikko selkä. Eilen pääsin ekaa kertaa selkäjumppaan Elixiaan - hiukan kyllä tunnen itseni keski-ikäiseksi kun jumppavalinta on selkäjumppa, ei esim jooga tai bodypump tai zumba tai joku muu vähän media-seksikkäämpi laji... ihanaa oli kyllä päästä jumppaan, oli se sitten mitä lajia tahansa. Mieskin oli selvinnyt kahden lapsen kanssa ihan kunnialla tämän reilun tunnin ajan.

Ikään liittyen, eilen oli myös pitkästä aikaa neuvola, jossa sekä Vidar tsekattiin että itselläni oli jälkitarkastus. Onneksi vuorossa oli tällä kertaa kokenut lääkäri, muuten olisi voinut jäädä vähän höttö olo. Jossain lauseessa hän viittasi vaihdevuosiin (!!), totesi tosin että "eihän se nyt ihan vielä ole ajankohtainen mutta kuitenkin". Oh my... ei onneksi ihan vielä, mutta eipä tuo ainakaan nuoreksi saanut itseä tuntemaan :) Muuten onneksi kaikki on kunnossa.

Vidar kasvaa ja voi hyvin, painoa on jo yli 5.1 kiloa ja pituutta 58.5. Ikää tässä vaiheessa siis 7 viikkoa.

Oltiin tässä välissä myös Tukholmassa käymässä, ekaa kertaa näyttämässä Vidaria Ruotsin isoisälle. Mentiin Vikingillä ja tultiin Siljalla, muumilaivalla, jossa Vera pääsi halaamaan niin Muumipeikkoa kuin Pikku Mytäkin. Ja kyllä todellakin halattiin...! Vähän jännitti mutta reissu meni yllättävän hyvin tällä uudella kokoonpanolla. Oltiin paikan päällä torstaista sunnuntaihin. Veran kanssahan aikanaan lähinnä reissattiin lentäen, nyt sitten laivamatkailu on tullut tutuksi.

ps. oli aivan ihanaa olla Tukholmassa, vanhoilla kulmilla ja nähdä kavereita. Järjestettiin jopa tyttöjen illallinen tunnelmallisessa Haga Delissä, (Vidar oli tosin miespuolen edustajana mukana :) Ihanaa oli myös asua keskustassa... Masentaakohan tässä arkipäivässä eniten syksy, yövalvominen vai lähiöelämä?!

Vidar, krigaren från skogen

Veli on viimein saanut nimenkin, ja paperit on tällä viikolla toimitettu maistraattiin. Ristiäiset järjestetään vasta joulukuussa ja haluamme hommata passin jo ennen sitä, joten rekisteröinti maistraattiin pitää siis tehdä erikseen. Ja onhan se hyvä saada nimi papereihin mahdollisimman pian!

Tyypin nimi on Vidar, isänsä äidinisän mukaan. Toisena nimenä äitinsä äidinisä Otto. Otto kun lausutaan ruotsiksi "uttu" ei se kelvannut ekaksi nimeksi. Vidar on pohjoismaisen mytologian mukaan yksi jumalista, Odinin poika, myös vapaasti käännettynä "metsän mies" tai "metsän sotilas". Vidaria kuvaillaan myös hiljaiseksi (=tystlåten), ja hyvin vahvaksi. Sopii hyvin suomalaiselle miehelle siis :)

Päivä kerrallaan

No niin. Onneksi nämä olot menee ylös ja alas ja välillä on parempia päiviä (ja onneksi on mummo...). Viime viikko oli ihan kamala, lähinnä juuri siitä syystä että päiväunet jäivät väliin. Tällä viikolla ollaan sitten voitu ihan hyvin, kun on saatu nukkua niin päivällä kuin yölläkin - niiden syöttöjen välissä siis. Syöttöjä on kylläkin parin tunnin välein, mutta nukkua saa melkeinpä jopa syötön aikana tai ainakin heti sen jälkeen. Tiedä sitä sitten, kun tällaista menoa on jatkunut 8kk... kiitos kuitenkin kaikista ihanista kommenteista, kuulostaa lupaavalta että paremman puolella ollaan jo muutaman kk kuluttua :) Ja eihän tässä edes ole koliikkjia - en kyllä oikeasti ymmärrä, miten sellaisen kanssa selviää hengissä???

Mies oli yöreissussa viime yönä ja me oltiin hoidossa mummolassa. Tänään mies tuli meitä hakemaan ja huomautti, että jaahas, näkee että täällä ollaan kylässä - täällä onkin sitten levittäydytty. Meidän tavaroita oli siis - joka paikassa ja pitkin poikin. Yhden yön reissulle pakattiin mm kahdet rattaat ja tuntui kuin olisi lähdetty kahdeksi viikossa matkalle...

Täällä mennään nyt siis päivä kerrallaan, ja meille ei saa tulla kylään klo 12-15 välillä, koska se on pyhitetty nukkumiselle, mikäli pikkumies sallii. Aamulla en pysty nukkumaan, joten silloin saa tulla :) Ja perjantaisin, jolloin isosisko on kotona, emme tietenkään nuku keskellä päivää, koska isosisko ei halua... onneksi on päiväkoti! Nyt ymmärrän, että olin aivan hullu kuvitellessani hoitavani molemmat lapset kotona. Kaikki kunnia heille jotka niin tekevät - itse kiipeäisin taatusti tässä vaiheessa seinälle ja kutsuisin valkotakkiset hakemaan pois...

Vauva on aivan valloittava ja isosisko aivan loistava viihdyttäjä ja hoitaja. Pikku-ukko alkaa seurailla ympäröivää menoa mielenkiinnolla ja hymyilee niin äidille, siskolle kuin muillekin ihailijoille. Siskolla on vauvalle esitystä, piirustuksia, lahjoja, taputusta ja laulua niin että toinen ei juuri rauhaa saa. Tottuu nukkumaan metelissä ja muutenkin menoon ja meininkiin jo pienestä pitäen. Äijeli syö paljon iltaisin ja tykkää kylpemisestä ja vaipanvaihdosta. Suht normaali vauva siis :)

Kuukauden vanha pikku-ukko

Pikkumies täytti sitten jo kuukauden. Niin se vaan kasvaa - onneksi. Hassua miten sitä ei muista oikein mitään Veran vauva-ajalta... ja nyt se onkin ihan kauhean iso tyttö yhtäkkiä.

Välillä sitä miettii, onko sitä ihan seinähullu että vapaaehtoisesti on ryhtynyt tähän. Ensin kestää 9kk raskaana oloa, sitten kärsii sen karsean synnytyksen, sitten elää läpi rintatulehduskierteen, sitten menee niskat ja selkä jumiin imetyksestä, ja lopulta valvoo yöt läpeensä niin että itkee väsymyksestä. Koko perhe on ihan kriisissä, kun kaikki on ihan kuolleita, kun ei saa koskaan nukkua, ja samaanaikaan miehellä hirveä työstressi. Onko tämä kaikki sen arvoista... Ehkä sitten vuoden päästä voi todeta, että oli se sittenkin. Mutta juuri nyt, kun joka kerta kun itse yrittää mennä päiväsaikaan nukkumaan, vauva herää. Ikäänkuin se vaistoaisi, että nyt äiti yrittää levätä - ääääääh!!!! Muulloin kyllä nukutaan kauniisti. No, hyvä edes niin. Öisin herätäänkin n 3-5 kertaa syömään ja viime öinä on sitten valvottu ja känisty klo 4.00-5.00. Tosi kivaa.

Elämä on jumahtanut neljän seinän sisään; vaihtelua elämään tuottaa lähinnä se, ollaanko ala- vai yläkerrassa... No, onneksi vähintään kerran päivässä pitää lähteä ulos, kun mennään hakemaan isosiskoa tarhasta. Sinne siis.

Manduca tilauksessa

Kiitos kaikille vinkeistä liittyen kantoliinoihin ja -reppuihin. Ja erityisesti Tarjalle sekä Saaralle liinojen ja reppujen lainasta! Nyt on sitten Manduca tilauksessa.

Ihana syyspäivä oli sekä lauantaina että tänään. Toisesta blogissa löytyykin nyt syksyisiä kuvia.

Jorvista ja synnytyksestä

Lupasin palata synnytykseen ja Jorvin kokemuksiin.

Synnytys käynnistyi tosiaan lapsivesien menolla seiskan aikaan illalla, ja sen jälkeen seisoin suihkussa enkä voinut sieltä poistua, jotten olisi kastellut koko asuntoa. Siinä vaiheessa ei supistuksia ollut vielä lainkaan, ja kuvittelinkin että hommaan tulee menemään koko yö - vähintään. Suihkussa seisoessani Vera tuli kummastelemaan, mitä äiti tekee, ja kun äiti sanoi että nyt vauva taitaa tulla niin - Vera heitti kaikki vaatteet pois ja tuli myös suihkuun seisomaan ja huusi: nyt vauva tulee! Vähänkö huvitti. Siellä sitten seistiin vierekkäin ja odotettiin vauvan tulemista... :)

Soitettiin siitä sitten isovanhemmille, että tulisivat hakemaan Veraa ja heidän tullessaan neito juoksi alasti ympäri kämppää, äiti seisoi puolialasti pyyhe päällä suihkussa ja isä istui rauhallisen oloisena tietokoneen äärellä... no, ei se isäkään oikeasti ollut kovin rauhallinen - meilasi töihin ettei tule seuraavana päivänä ja sen jälkeen juoksenteli kuin päätön kana ympäriinsä etsien tavaroita ja pakaten loppua sairaalakassia. Mikä siinäkin on, että ollaan muka valmistauduttu mutta sitten kaikki on kuitenkin ihan levällään??

No, soitettiin sitten Jorviin ja sanoivat, että jos supistukset eivät ala, niin viimeistään aamulla pitäisi tulla tsekkaukseen. Ei kuitenkaan mennyt kuin puolisen tuntia kun supistukset jo alkoivat tuntua ja puoli yhdeksän aikaan niitä tulikin jo sen verran taajaan, että päätettiin lähteä Jorviin tsekkaamaan tilanne. Meiltä kun on niin lyhyt matka, että jopa edestakaisin ajelu onnistuisi suht vaivattomasti.

Kun tultiin sairaalaan, otettiin meidät sisään; supistuksia oli sen verran usein etteivät lähettäneet - onneksi - meitä takaisin kotiin. Päästiin jo synnytyshuoneeseen samantien alkukontrollin jälkeen, klo 21-22 homma sujui vielä suht rauhallisesti, supistuksia tuli n 3-4 minuutin välein. Mutta sitten alkoi tapahtua ja 22-23 kaikki eteni niin vauhdilla, ettei mamma meinannut pysyä hommassa mukana. Minulle tarjottiin epiduraalia, mutta koska siinä vaiheessa luulin että touhuun menee vielä tunteja, uskoin sinnitteleväni vielä hetken ilman - muutoin ehkä paukkuja ei riittäisi myöhemmin. No, sitten kun todella olisin halunnut sen epiduraalin, tuli supistuksia koko ajan niin ettei sitä enää pystytty laittamaan - ja lopulta kun olisin sen muutoin saanut, minun jo käskettiin ponnistaa!!! Mies-raukkakaan ei pysynyt tapahtumien perässä kun kaikki tapahtui suomeksi ja niin nopeasti. Joko nyt ponnistamaan???

No siinä sitten ponnistettiin 10 minuuttia ja sitten vauva olikin jo siinä - 4 tuntia lapsivesien menon jälkeen. Todella upeaa että kaikki sujui niin nopeasti. Olihan se karmean tuskaista tälläkin kertaa, muttei ainakaan kestänyt kauaa.

Kätilöt olivat todella mukavia ja sympaattisia, kyselivät tarkkaan mitä haluan ja tosiaan olisin sen epiduraalinkin sanut jos olisin halunnut - oma syy siis, että lopulta homma meni ihan luomuna. Osastolla oli aika hiljaista ja saatiin olla rauhassa vauvan kanssa syntymän jälkeen, meille tuotiin pöperöt ja sitten päästiinkin jo lapsivuodeosastolle. Siellä yöhoitaja kävi vielä selventämässä käytännöt ja sitten mies pääsi kotiin. Meillä ei siis ollut perhehuonetta, mutta huoneesa oli vain kaksi sänkyä ja sain olla ensimmäisen yön ja seuraavan päivänkin ihan yksin. Aika luksusta!

Kaikki kätilöt olivat mukavia, kävivät läpi käytäntöjä, neuvoivat imettämisessä kun sitä toivoin ja osallistuivat sen verran kun potilas halusi. Muutoin uudelleen synnyttäjänä sain olla aika rauhassa, paikalla oltiin silloin kun itse sitä toivoin. Etenkin omahoitaja oli todella kiva ja avulias. Ja saatiin peräti ruotsinkielinen omahoitaja, kun heille selvisi, että mieheni ei oikein osaa suomea. Synnytyksessä mukana olleet kätilöt osasivat oikein hyvin englantia, eli muuten sai isäkin selostusta paitsi kaikkein kiireisimmässä vaiheessa.

Toisena yönä sain sitten jo seuraakin, mutta tosiaankin meitä oli vain kaksi samassa huoneessa mikä tuntui mukavalta. Meidät olisi lopulta päästetty jo kahden yön jälkeen kotiin, sillä varauksella että seurattaisiin tarkasti ettei mitään infektioita tulisi vauvalle. Itsestä tuntui kuitenkin turvallisemmalta jäädä vielä yhdeksi ekstra-yöksi ennemmin kuin lähteä kotiin arpomaan, onko kaikki varmasti hyvin vai ei. Meitä ei myöskään mitenkään häädetty kotiin, tosin kolmantena päivänä oli sen verran synnyttäneitä että silloin jo toivottiin että lähdetään - ja lähdettiinkin enemmän kuin mielellään.

Imetykseen suhtauduttiin positiivisesti, muttei mitenkään fanaattisesti, mikä sekin tuntui mukavalta. Lähtiessä mainitsin että vähän on rintatulehduksen oireita ja minulle neuvottiin niin pumppuvuokraamot kuin imetystukilinjatkin. Myös soittaessa Jorviin jo samana päivänä sekä seuraavana päivän, sain asiallista neuvontaa puhelimessa. Lopulta sain myös antibioottikuurin puhelimitse, mikä oli taivaan lahja ettei tarvinnut lähteä päivystykseen turhaan jonottamaan. Päivystyksen puhelinneuvonta toimi muutenkin hyvin, paitsi yhtenä yönä kun siellä oli ollut niin kiireistä etteivät kerenneet soittamaan takaisin (kuulemma 10 synnytystä + jonoa päivystyksen puolella eli ymmärrettävää että puhelinasiakkaat eivät ole ensisijaisia).

Siis kaikin puolin hyvä kokemus, sanoisin. Menisin uudelleenkin. Hyvin kuunneltiin äidin tahtoa ja toiveita, eli jos harkitset Jorvia synnytykseen voin kyllä suositella.

Ruotsin vaalien jälkimainingeissa

Ruotsissa käytiin sitten eduskunta-, kunnallis- ja maakäräjävaalit. Muihin tosin kuin eduskuntavaaleihin ei juuri ole kiinnitetty huomioita - niin siinä helposti käy, kun vaalit ovat samanaikaisesti.

Porvarihallitus sai mandaatin jatkaa hallitsemista, Rödgröna hävisivät selkeästi Allianssille. Oli tuloksesta poliittisesti mitä mieltä tahansa, voi todeta: Ruotsikin on täten siirtynyt normaalitilaan, jossa mikä tahansa puolue voi voittaa vaalit - ei ainoastaan demarit - koskaan aiemminhan ei Ruotsissa demarit ole hävinneet kaksia vaaleja peräkkäin. Tämän kertainen tulos oli demarien huonoin sitten yleisen äänioikeuden 1921.

Eniten huomiota on kuitenkin kiinnitetty maahanmuuttokriittisen puolueen Sverigedemokraattien menestykseen. 5,7% kannatuksellaan puolue selvitti tiensä kirkkaasti yli 4% äänikynnyksen ja pääsi eduskuntaan peräti 20 edustajalla 350:sta. Ruotsalaiset ovat olleet shokissa ja osoittaneet mieltään rasistisen puolueen pääsystä valtiopäiville. Jokseenkin hämmentävää mielestäni, kun kaikki mielipidetiedustelut osoittivat näin käyvän, muualla Euroopassa näin on käynyt jo ajat sitten ja tuo osuus kuitenkin kaikista äänistä on eurooppalaisittain aika matala.

Onhan se valitettavaa, mutta ei mitenkään yllättävää. Enemmänkin yllättävää on se, ett tässä meni näinkin kauan. Norjassa ja Tanskassa maahanmuuttovastaiset puolueet saavat n 15-22 % osuuden äänistä, Suomessa persuille on ennustettu 9-10 % kannatusta. Minusta olisi ollut yllätys, mikäli Sverigedemokraterna EI olisi päässyt eduskuntaan. Ruotsalaiset ilmeisesti ovat kuvitelleet tähän asti vain olevansa niin suvaitsevaisia, ettei tämä ongelma kosketa heitä. Muutoin en voi käsittää tätä asian aiheuttamaa hysteriaa. Jälleen kerran osoitus ruotsalaisten kuvitelmasta olla muita maita erinomaisempia...

Rödgröna ovat peräti menneet niinn pitkälle että vaativat uusia vaaleja. Anteeksi mitä?? Demokratiassa on se huono puoli tietysti, että poliitikot eivät voi määrätä miten kansalaisten pitäisi äänestää. Mutta luulevatko demarit todella, että uudet vaalit järjestämällä rasistit eivät yhtäkkiä saisikaan yli 4% äänistä??? Tämähän on demokratian halveksumista. Kun tulos ei miellytä, järjestetään uudet vaalit! Kas kun ei vaihdeta kansaa... Eikö aiheellisempaa olisi miettiä, MIKSI kansalaiset äänestävät kuten tekevät, ja mitä niille syille voisi ja pitäisi tehdä?

Porvarihallitus on päättäväisesti kieltäytynyt tekemästä yhteistyötä Sverigedemokraattien kanssa, ja kosiskelee nyt Ruotsin vihreitä tukemaan omaa politiikkaansa. Vihreät ovatkin yhtäkkiä ratkaisevassa asemassa ja heillä on varaa valita. Tähän mennessä he tosin ovat kieltäytyneet yhteistyöstä, vaikka vaihtoehtona olisi Sverigedemokraattien vallan kasvu. Saa nähdä mitä tapahtuu jatkossa.

Joka tapauksessa täytyy sanoa, että kaikkien muiden puolueiden kieltäytyminen yhteistyöstä rasistien kanssa on suoraselkäistä toimintaa - mitä Suomen politiikasta ei voi sanoa. Suomessahan persujen nouseva kannatus on saanut muut puolueet omaksumaan persujen retoriikkaa ja kiristämään kantojaan maahanmuuttoon. Muut paitsi vihreät ovat valmiita hyväksymään, tai eivät ainkaan ole kieltäneet mahdollisuutta hallitukseen menoon persujen kanssa. Aivan samoin on käynyt Tanskassa. Onneksi edes Ruotsissa siis pidetään edelleen kiinni liberaalista ja suvaitsevaisesta linjasta.

***

Ps. voisitko kuvitella Suomessa vastaavaa spontaania mielenosoitusta rasismia vastaan? En minäkään.

Ps2. Aivan käsittämätöntä, ettei kaikkia ääniä ole edelleenkään laskettu. Todella toheloa. Tiesitkö, että Ruotsissa ennakkoäänen saa kumota äänestämällä uudestaan vaalipäivänä? Ei yhtään ihme että ääntenlaskenta kestää ja kestää...

Ensimmäiset 10 päivää

No niin. Vihdoin taas täällä. Aika haipakkaa ollut tämä ensimmäiset 10 päivää. Se fakta, että kotiinpaluun jälkeen mulla on ollut kuumetta useana päivänä ja olen maannut hampaat kalisten peiton alla kykenemättä muuhun kuin pitämään vauvan hengissä, ei ole juurikaan auttanut kotielämän kaaokseen. Toisaalta, silloin kun olen ollut terveenä, homma on pyörinyt jokseenkin ok.

Mistäs päästä sitä edes aloittaisi, nyt olisi niin paljon juttua...

Vauvalla ei vielä varsinaisesti ole ryhtmiä, joten kaikkeen on varauduttava. Välillä on 2-3 tunnin imetyssessioita, jolloin olen aikalailla kiinni sittiäisessä enkä paljon muuhun pysty. Onneksi mies on tosiaan ollut isyyslomalla kotona (vaikkakin käynyt työtapaamisissa silloin tällöin) joten käsiä on ollut riittämiin. Mutta kyllä tällä hetkellä ihmettelen niitä äitejä, joilla on useampia lapsia kotona, että jos tällainen 2 tunnin imetysputki on päällä, miten voi huomioda isompaa lasta? Vai onko sitten vaan huomioimatta? Vai antaako vauvan huutaa? Tietysti isompi lapsi väkisin oppii kärsivällisyyttä, kun kaikkea vaan ei saakaan ihan heti - mikä lienee ihan terveellistä lapselle, joka on tottunut olemaan maailman napa.

Nukkumisen suhteen ollaan yhtä arvaamattomia. Välillä vedetään usean tunnin tirsat (kuten juuri nyt on meneillään), mutta sitten tosiaan saatetaan tankata rinnalla tuntitolkulla. Onneksi yöt ovat aika rauhallisia, viime yönä ei ollut kuin yksi syöttömaraton klo 4.45-6.00. Muutoin herättiin pari kertaa 15 minuutin ruokailuun ja yleensä saan kuitenkin nukkua sen n 6 tuntia yössä.

Varmaankin jonkinlainen rytmi jossain vaiheessa löytyy, kunhna nyt tuota ikään tulee vähän lisää. Ekoja kertojakin on ollut jo monia: ekaa kertaa oltiin kävelyllä kun itse pääsin vihdoin ulos viime tiistaina, ekaa kertaa kylvyssä, neuvolassa, kokeiltiin tuttiakin jo, autonistuimessa on oltu monta kertaa ja käyty jopa Sellossa eilen. Se jäi sitten aika lyhyeksi reissuksi, kun osui se ruokailuvaihde juuri sitten siihen päälle. Kantoliinaa on kokeiltu sekä manducaa ja molemmissa vauva viihtyi erinomaisesti. Niistä lisää tuonnempana.

Isosiskon reaktiot ovat olleet moninaiset. Ensi alkuun tapahtui se tyypillinen mitä olin pelännyt - vahinkoja tuli housuun, niin isoja kuin pieniäkin. Se onneksi loppui parin päivän jälkeen. Samalla myös käytöksestä tuli vielä aiempaakin lyhytpinnaisempaa. Kärsivällisyyttä on nolla, nada, niente. Kun joku ei mene niinkuin pitäisi niin hermostuminen tapahtuu kahdessa punaisessa sekunnissa. Tämä toisaalta voi myös kuulua yleisesti 3 vuotiaan uhmaan. Yöllä ei enää pääsekään äitin ja isän väliin nukkumaan, kun siinä on nyt vauva (ei, 3 vuotias ei tosiaankaan voi nukkua 10 päivää vanhan vauvan vieressä), ja yksi yö istuttiin nurkassa ja itkettiin. Se otti kyllä äidin sydämestä. Keksittiin luova ratkaisu ja isosisko pääsi isin viereen lattialle patjalle ja oli siinä tyytyväinen. Muutenkin äidillä ei ole enää aikaa, kun äiti on kiinni vauvassa - aikamoinen muutos siitä, että viimeiset 9 viikkoa äiti on ollut jakamattomasti käytettävissä siihen, että äiti on aina toisaalla... Onneksi on isä. Isästä onkin tullut poppis leikki-isi nyt, kun on hänen vuoronsa hoitaa isompi lapsi. Hyvä niin.

Sitten toisaalta, isosisko on ollut aivan innoissaan vauvasta, jaksaa leperrellä ja silitellä ja taputella ja ihailla. Vauva on kiinteä osa perhettä ja Vera on tosi ylpeä isosisko, ja esitteli vauvaa innoissaan kun kävin Veraa hakemassa tarhasta. Vera auttaa vaipanvaihdossa ja tulee aina sanomaan kun vauva itkee, että "äiti äiti vauvalla on nälkä".

Että kyllä tämä tästä ja loppujen lopuksi aika vähällä isosiskokin on hyväksynyt vauvan osaksi perhettä, eikä ainakaan vielä ole ollut palauttamassa takaisin :)

Katsotaan sitten ensi viikolla kun mies menee töihin ja jättää meidät selviytymään keskenään..... huhhhuh.

Seuraavalla kerralla lisää Jorvista ja synnytyksestä.

Elonmerkkejä...

Kiitos ihan hurjasti kaikista kommenteista! Palaan vielä tarkemmin tähän ensimmäisen viikon härdelliin kunhan jaksan, ehkä jo tänään.

Niille jotka ovat kuvista kiinnostuneita, niitä löytyy nyt toisesta blogista. Sinne tarvitaan tunntukset, ilmoita jos haluat sellaiset.

Uutisia

Kyllä, täällä on tapahtunut. Pieni poikamme syntyi viime tiistai-iltana vauhdilla, vedet meni klo 19, mentiin sairaalaan yhdeksältä ja 23.15 oli pieni mies tullut maailmaan.

Sairaalasta päästiin kotiin eilen ja sen jälkeen onkin sitten ensimmäinen rintatulehdus, kivirinnat ja kaikki muut mahdolliset imetysvaivat jo koettu. Tänään en ole juuri päässyt sängystä ylös. Siksipä en tässä ole kerennyt paljoakaan kirjoittelemaan... aika näyttää miten selviämme tämän hetkisestä kaaoksesta. Lopulta varmaan ja toivottavasti hengissä.

Pikkuinen mies on kuitenkin ihana :)

D-day

Tänään on siis SE päivä, vielä joitain tunteja aikaa keretä tämän päivän puolella... mutta ei lupaavalta näytä.

Onko joku täällä kävijöistä käyttänyt pesupähkinöitä? Ostettiin niitä viikonloppuna Ruohonjuuresta ja testasin ekaa kertaa eilen, mutta mun mielestä pyykki tuoksuu omituiselta - ja erityisesti käytetyt pähkinät, joita siis pitäisi voida käyttää uudestaan, haisevat suorastaan pahalta. Olenko tehnyt jotain väärin vai kuuluuko tämä asiaan... vähän ärsyttää nimittäin.

Katse oikeaan mars

Vera on tykännyt jo pitkään esiintyä ja tanssia ja tehdä kaikenmaailman piruettiliikkeitä. Niinpä tuumin, että voisi olla kivaa mennä johonkin tanssi/jumppa/voimisteluryhmään. Ajatuksena, että siellä saisi pomppia ja tanssia musiikin tahtiin samanikäisten seurassa. Kuulostaa kivalta, eikö?

No, tänään oli sitten voimisteluseuran ensimmäinen tunti ja sinne mentiin innostuneesti (vaikkakin vähän väsyneenä, koska nykyään kotipäivinä ei suostuta nukkumaan päiväunia). Siellä ei sitten saaneet olla vanhemmat mukana, vaan lapset jätettiin ohjaajien kanssa keskenään. Ryhmä oli 3-6 vuotiaille, mutta jaettu kahtia, eli oletettavasti 3-4 vuotiaat keskenään. Ohjaaja sanoi, että jos tulee joku hätä on hyvä että vanhempi on lähettyvillä. No, odottelin ulkopuolella tunnin ajan ja oletin että kaikki oli mennyt hyvin kun sieltä ei mitään kuulunut.

Tunnin aikana kuuntelin hiukan epäilevänä sisältä kuuluvia ohjeita "katse oikeaan", "katse vasempaan", "hypätään", "hyvä tytöt", ei musiikkia, pelkkiä käskyjä... Eihän 3 vuotiaat edes tiedä mikä on oikea tai vasen?!! Ohjaajista osa oli venäläisiä ja lapsista hyvin monet. En halua olla ennakkoluuloinen, mutta touhu kuulosti kovalta valmennukselta venäläiseen malliin.

Kun tunti sitten oli, Vera tuli pelokkaan näköisenä viimeisten joukossa ulos. Sanoi ettei osannut. Ettei osannut, 3v!! Ohjaaja kertoi, että alussa oli mennyt hyvin, mutta sitten oli tullut vähän vaikeita juttuja ja äitiä ja isää ikävä (missä äiti?) ja lopun tuntia Vera oli istunut yhden ohjaajan sylissä. Olen aika järkyttynyt, ettei äitiä siinä vaiheessa haettu, vaikka ohjaaja selittikin, että yksi tunti on hyvä katsoa jos se siitä menisi. Hirveää talvisotameininkiä! Ja Vera sentään on päiväkotilapsi, joka on tottunut muiden seuraan ja yhteistoimintaan eikä yleisesti mitenkään kauhean pelokas, vaikka ehkä alussa ujo uudessa seurassa. Kyllä minä olisin olettanut, että äiti haetaan paikalle, kun kerran pyydettiin odottamaan lähettyvillä.

Meillä ei oikein ole tuuria näissä harrasteissa. Viime keväänä oltiin ruotsinkielisessä knatterytmikissä jossa kaikki tehtiin vetäjän ehdoilla. 2 vuotiaat lapset eivät olisi saaneet juosta ympäriinsä, vaan piti istua sylissä ja laulaa ja leikkiä siten mitä ohjaaja oli päättänyt (kenties ok 1 vuotiaalle muttei yhtään sopivia juttuja 2 vuotiaalle). Ohjaaja häiriintyi lasten käytöksestä. Nyt sitten tämä.

Tuntuu ihan kummalliselta, ettei tunteja tehdä lasten ehdoilla? Luulin että voimistelu 3 vuotiaalle olisi kivaa hyppimistä, ei mikään armeijaleiri. Tämän tunnin perusteella tuntui, että vanhemmat alkavat harjaannuttaa lapsiaan 3 vuotiaasta telinevoimistelun huipulle. Haloo.

Kuulemma on ok, että minä menen seuraavalla kerralla tunnille mukaan jos halutaan vielä tulla. No taatusti menen, jos vielä ylipäänsä osallistutaan. Rahat saa kuulemma takaisin jos ei haluta enää osallistua. Hyvä sentään. Tarkoitus ei ihan ollut laittaa lapsiparkaa venäläiselle harjoitusleirille kohti telinevoimistelun maailmanmestaruutta. Helvetti sanon vaan, ihan hulluja ovat. Onko tämä jotenkin suomalaista tehdä naama irvessä juttuja pienestä pitäen vai onko meillä tosiaan ollut vaan huono onni? Jotenkin vaikea kuvitella että Ruotsissa olisi vastaavaa... tämähän olisi suorastaan lapsiparkojen kiusaamista.

Oltiin sitten vielä kylässä tänään päiväkotikaverin luona (onneksi siellä sentään oli tosi kivaa :), ja hänen äitinsä kertoi että heillä oli ollut tosi onnistunut tanssitunti, eri paikassa. Sinnekään ei saanut vanhemmat mennä mukaan mutta lapsi oli jälkeenpäin ihan innoissaan. Ajattelin että jos vaikka sitten kokeilisi sitä. Varsinkin jos pääsisi kaverin kanssa samalle tunnille, olisi sitten myös joku tuttu siellä.

Toisaalta Vera jälkeenpäin väitti, että haluaa mennä jumppaan uudelleen. Mutta voiko 3 vuotiasta uskoa?

No news

No news.... ennenaikaisia supistuksia tulee tiheää tahtiin mutta edelleen täällä sinnitellään. Viime yönä kuvittelin jo, mutta ei. Pitäisi kai lakata odottamasta, niin sitten se ehkä vain yhtäkkiä tapahtuisi. En vaan tiedä miten sen kärsimyksen taas kestää, on se niin karmaisevaa puuhaa koko synnytystouhu. Senkin takia vaan toivoo, että olisi jo ohi. No, maksimissaan siis 2 viikkoa jäljellä, ja eilenkin oltiin vielä kylässä kavereilla ja muutenkin yrittänyt sopia joitakin menoja ettei nyt elämä ihan pysähtyisi. Tänään oltiin peräti Eläinmuseossa..

Huomasinpa tässä vakiblogeja lukiessani että olin saanut kunnianosoituksen! Sepäs mukavaa, kiitos Elvira! Laitan 7 faktaa piakkoin.

Ps. en taida kuitenkaan kyetä elämään 6 vaatteella koko syyskuuta.. ainakin se tuntuu päivien kuluessa yhä haasteellisemmalta. Vaikka en edes laskisi niitä sairaalavaatteita mukaan :) Itse asiassa, mulle varmaan sopisi paremmin joidenkin haasteesta muokkaama versio: käyttää kaikkea, mitä kaapeista löytyy. Tämä voisi olla hyvinkin loppuvuoden versio, jossa vuoden lopussa veisi kirpparille sellaiset kuteet joita ei ole tullut käytettyä yrittämisestä huolimatta (kesävaatteita ei ehkä voisi laskea tähän mukaan kuitenkaan). Mutta ehkä imetysaika ei ole sopivin tämmöiseen(kään) haasteeseen...