Veli on viimein saanut nimenkin, ja paperit on tällä viikolla toimitettu maistraattiin. Ristiäiset järjestetään vasta joulukuussa ja haluamme hommata passin jo ennen sitä, joten rekisteröinti maistraattiin pitää siis tehdä erikseen. Ja onhan se hyvä saada nimi papereihin mahdollisimman pian!
Tyypin nimi on Vidar, isänsä äidinisän mukaan. Toisena nimenä äitinsä äidinisä Otto. Otto kun lausutaan ruotsiksi "uttu" ei se kelvannut ekaksi nimeksi. Vidar on pohjoismaisen mytologian mukaan yksi jumalista, Odinin poika, myös vapaasti käännettynä "metsän mies" tai "metsän sotilas". Vidaria kuvaillaan myös hiljaiseksi (=tystlåten), ja hyvin vahvaksi. Sopii hyvin suomalaiselle miehelle siis :)
perjantaina, lokakuuta 15, 2010
torstaina, lokakuuta 14, 2010
Päivä kerrallaan
No niin. Onneksi nämä olot menee ylös ja alas ja välillä on parempia päiviä (ja onneksi on mummo...). Viime viikko oli ihan kamala, lähinnä juuri siitä syystä että päiväunet jäivät väliin. Tällä viikolla ollaan sitten voitu ihan hyvin, kun on saatu nukkua niin päivällä kuin yölläkin - niiden syöttöjen välissä siis. Syöttöjä on kylläkin parin tunnin välein, mutta nukkua saa melkeinpä jopa syötön aikana tai ainakin heti sen jälkeen. Tiedä sitä sitten, kun tällaista menoa on jatkunut 8kk... kiitos kuitenkin kaikista ihanista kommenteista, kuulostaa lupaavalta että paremman puolella ollaan jo muutaman kk kuluttua :) Ja eihän tässä edes ole koliikkjia - en kyllä oikeasti ymmärrä, miten sellaisen kanssa selviää hengissä???
Mies oli yöreissussa viime yönä ja me oltiin hoidossa mummolassa. Tänään mies tuli meitä hakemaan ja huomautti, että jaahas, näkee että täällä ollaan kylässä - täällä onkin sitten levittäydytty. Meidän tavaroita oli siis - joka paikassa ja pitkin poikin. Yhden yön reissulle pakattiin mm kahdet rattaat ja tuntui kuin olisi lähdetty kahdeksi viikossa matkalle...
Täällä mennään nyt siis päivä kerrallaan, ja meille ei saa tulla kylään klo 12-15 välillä, koska se on pyhitetty nukkumiselle, mikäli pikkumies sallii. Aamulla en pysty nukkumaan, joten silloin saa tulla :) Ja perjantaisin, jolloin isosisko on kotona, emme tietenkään nuku keskellä päivää, koska isosisko ei halua... onneksi on päiväkoti! Nyt ymmärrän, että olin aivan hullu kuvitellessani hoitavani molemmat lapset kotona. Kaikki kunnia heille jotka niin tekevät - itse kiipeäisin taatusti tässä vaiheessa seinälle ja kutsuisin valkotakkiset hakemaan pois...
Vauva on aivan valloittava ja isosisko aivan loistava viihdyttäjä ja hoitaja. Pikku-ukko alkaa seurailla ympäröivää menoa mielenkiinnolla ja hymyilee niin äidille, siskolle kuin muillekin ihailijoille. Siskolla on vauvalle esitystä, piirustuksia, lahjoja, taputusta ja laulua niin että toinen ei juuri rauhaa saa. Tottuu nukkumaan metelissä ja muutenkin menoon ja meininkiin jo pienestä pitäen. Äijeli syö paljon iltaisin ja tykkää kylpemisestä ja vaipanvaihdosta. Suht normaali vauva siis :)
Mies oli yöreissussa viime yönä ja me oltiin hoidossa mummolassa. Tänään mies tuli meitä hakemaan ja huomautti, että jaahas, näkee että täällä ollaan kylässä - täällä onkin sitten levittäydytty. Meidän tavaroita oli siis - joka paikassa ja pitkin poikin. Yhden yön reissulle pakattiin mm kahdet rattaat ja tuntui kuin olisi lähdetty kahdeksi viikossa matkalle...
Täällä mennään nyt siis päivä kerrallaan, ja meille ei saa tulla kylään klo 12-15 välillä, koska se on pyhitetty nukkumiselle, mikäli pikkumies sallii. Aamulla en pysty nukkumaan, joten silloin saa tulla :) Ja perjantaisin, jolloin isosisko on kotona, emme tietenkään nuku keskellä päivää, koska isosisko ei halua... onneksi on päiväkoti! Nyt ymmärrän, että olin aivan hullu kuvitellessani hoitavani molemmat lapset kotona. Kaikki kunnia heille jotka niin tekevät - itse kiipeäisin taatusti tässä vaiheessa seinälle ja kutsuisin valkotakkiset hakemaan pois...
Vauva on aivan valloittava ja isosisko aivan loistava viihdyttäjä ja hoitaja. Pikku-ukko alkaa seurailla ympäröivää menoa mielenkiinnolla ja hymyilee niin äidille, siskolle kuin muillekin ihailijoille. Siskolla on vauvalle esitystä, piirustuksia, lahjoja, taputusta ja laulua niin että toinen ei juuri rauhaa saa. Tottuu nukkumaan metelissä ja muutenkin menoon ja meininkiin jo pienestä pitäen. Äijeli syö paljon iltaisin ja tykkää kylpemisestä ja vaipanvaihdosta. Suht normaali vauva siis :)
torstaina, lokakuuta 07, 2010
Kuukauden vanha pikku-ukko
Pikkumies täytti sitten jo kuukauden. Niin se vaan kasvaa - onneksi. Hassua miten sitä ei muista oikein mitään Veran vauva-ajalta... ja nyt se onkin ihan kauhean iso tyttö yhtäkkiä.
Välillä sitä miettii, onko sitä ihan seinähullu että vapaaehtoisesti on ryhtynyt tähän. Ensin kestää 9kk raskaana oloa, sitten kärsii sen karsean synnytyksen, sitten elää läpi rintatulehduskierteen, sitten menee niskat ja selkä jumiin imetyksestä, ja lopulta valvoo yöt läpeensä niin että itkee väsymyksestä. Koko perhe on ihan kriisissä, kun kaikki on ihan kuolleita, kun ei saa koskaan nukkua, ja samaanaikaan miehellä hirveä työstressi. Onko tämä kaikki sen arvoista... Ehkä sitten vuoden päästä voi todeta, että oli se sittenkin. Mutta juuri nyt, kun joka kerta kun itse yrittää mennä päiväsaikaan nukkumaan, vauva herää. Ikäänkuin se vaistoaisi, että nyt äiti yrittää levätä - ääääääh!!!! Muulloin kyllä nukutaan kauniisti. No, hyvä edes niin. Öisin herätäänkin n 3-5 kertaa syömään ja viime öinä on sitten valvottu ja känisty klo 4.00-5.00. Tosi kivaa.
Elämä on jumahtanut neljän seinän sisään; vaihtelua elämään tuottaa lähinnä se, ollaanko ala- vai yläkerrassa... No, onneksi vähintään kerran päivässä pitää lähteä ulos, kun mennään hakemaan isosiskoa tarhasta. Sinne siis.
Välillä sitä miettii, onko sitä ihan seinähullu että vapaaehtoisesti on ryhtynyt tähän. Ensin kestää 9kk raskaana oloa, sitten kärsii sen karsean synnytyksen, sitten elää läpi rintatulehduskierteen, sitten menee niskat ja selkä jumiin imetyksestä, ja lopulta valvoo yöt läpeensä niin että itkee väsymyksestä. Koko perhe on ihan kriisissä, kun kaikki on ihan kuolleita, kun ei saa koskaan nukkua, ja samaanaikaan miehellä hirveä työstressi. Onko tämä kaikki sen arvoista... Ehkä sitten vuoden päästä voi todeta, että oli se sittenkin. Mutta juuri nyt, kun joka kerta kun itse yrittää mennä päiväsaikaan nukkumaan, vauva herää. Ikäänkuin se vaistoaisi, että nyt äiti yrittää levätä - ääääääh!!!! Muulloin kyllä nukutaan kauniisti. No, hyvä edes niin. Öisin herätäänkin n 3-5 kertaa syömään ja viime öinä on sitten valvottu ja känisty klo 4.00-5.00. Tosi kivaa.
Elämä on jumahtanut neljän seinän sisään; vaihtelua elämään tuottaa lähinnä se, ollaanko ala- vai yläkerrassa... No, onneksi vähintään kerran päivässä pitää lähteä ulos, kun mennään hakemaan isosiskoa tarhasta. Sinne siis.
maanantaina, syyskuuta 27, 2010
Manduca tilauksessa
Kiitos kaikille vinkeistä liittyen kantoliinoihin ja -reppuihin. Ja erityisesti Tarjalle sekä Saaralle liinojen ja reppujen lainasta! Nyt on sitten Manduca tilauksessa.
Ihana syyspäivä oli sekä lauantaina että tänään. Toisesta blogissa löytyykin nyt syksyisiä kuvia.
Ihana syyspäivä oli sekä lauantaina että tänään. Toisesta blogissa löytyykin nyt syksyisiä kuvia.
torstaina, syyskuuta 23, 2010
Jorvista ja synnytyksestä
Lupasin palata synnytykseen ja Jorvin kokemuksiin.
Synnytys käynnistyi tosiaan lapsivesien menolla seiskan aikaan illalla, ja sen jälkeen seisoin suihkussa enkä voinut sieltä poistua, jotten olisi kastellut koko asuntoa. Siinä vaiheessa ei supistuksia ollut vielä lainkaan, ja kuvittelinkin että hommaan tulee menemään koko yö - vähintään. Suihkussa seisoessani Vera tuli kummastelemaan, mitä äiti tekee, ja kun äiti sanoi että nyt vauva taitaa tulla niin - Vera heitti kaikki vaatteet pois ja tuli myös suihkuun seisomaan ja huusi: nyt vauva tulee! Vähänkö huvitti. Siellä sitten seistiin vierekkäin ja odotettiin vauvan tulemista... :)
Soitettiin siitä sitten isovanhemmille, että tulisivat hakemaan Veraa ja heidän tullessaan neito juoksi alasti ympäri kämppää, äiti seisoi puolialasti pyyhe päällä suihkussa ja isä istui rauhallisen oloisena tietokoneen äärellä... no, ei se isäkään oikeasti ollut kovin rauhallinen - meilasi töihin ettei tule seuraavana päivänä ja sen jälkeen juoksenteli kuin päätön kana ympäriinsä etsien tavaroita ja pakaten loppua sairaalakassia. Mikä siinäkin on, että ollaan muka valmistauduttu mutta sitten kaikki on kuitenkin ihan levällään??
No, soitettiin sitten Jorviin ja sanoivat, että jos supistukset eivät ala, niin viimeistään aamulla pitäisi tulla tsekkaukseen. Ei kuitenkaan mennyt kuin puolisen tuntia kun supistukset jo alkoivat tuntua ja puoli yhdeksän aikaan niitä tulikin jo sen verran taajaan, että päätettiin lähteä Jorviin tsekkaamaan tilanne. Meiltä kun on niin lyhyt matka, että jopa edestakaisin ajelu onnistuisi suht vaivattomasti.
Kun tultiin sairaalaan, otettiin meidät sisään; supistuksia oli sen verran usein etteivät lähettäneet - onneksi - meitä takaisin kotiin. Päästiin jo synnytyshuoneeseen samantien alkukontrollin jälkeen, klo 21-22 homma sujui vielä suht rauhallisesti, supistuksia tuli n 3-4 minuutin välein. Mutta sitten alkoi tapahtua ja 22-23 kaikki eteni niin vauhdilla, ettei mamma meinannut pysyä hommassa mukana. Minulle tarjottiin epiduraalia, mutta koska siinä vaiheessa luulin että touhuun menee vielä tunteja, uskoin sinnitteleväni vielä hetken ilman - muutoin ehkä paukkuja ei riittäisi myöhemmin. No, sitten kun todella olisin halunnut sen epiduraalin, tuli supistuksia koko ajan niin ettei sitä enää pystytty laittamaan - ja lopulta kun olisin sen muutoin saanut, minun jo käskettiin ponnistaa!!! Mies-raukkakaan ei pysynyt tapahtumien perässä kun kaikki tapahtui suomeksi ja niin nopeasti. Joko nyt ponnistamaan???
No siinä sitten ponnistettiin 10 minuuttia ja sitten vauva olikin jo siinä - 4 tuntia lapsivesien menon jälkeen. Todella upeaa että kaikki sujui niin nopeasti. Olihan se karmean tuskaista tälläkin kertaa, muttei ainakaan kestänyt kauaa.
Kätilöt olivat todella mukavia ja sympaattisia, kyselivät tarkkaan mitä haluan ja tosiaan olisin sen epiduraalinkin sanut jos olisin halunnut - oma syy siis, että lopulta homma meni ihan luomuna. Osastolla oli aika hiljaista ja saatiin olla rauhassa vauvan kanssa syntymän jälkeen, meille tuotiin pöperöt ja sitten päästiinkin jo lapsivuodeosastolle. Siellä yöhoitaja kävi vielä selventämässä käytännöt ja sitten mies pääsi kotiin. Meillä ei siis ollut perhehuonetta, mutta huoneesa oli vain kaksi sänkyä ja sain olla ensimmäisen yön ja seuraavan päivänkin ihan yksin. Aika luksusta!
Kaikki kätilöt olivat mukavia, kävivät läpi käytäntöjä, neuvoivat imettämisessä kun sitä toivoin ja osallistuivat sen verran kun potilas halusi. Muutoin uudelleen synnyttäjänä sain olla aika rauhassa, paikalla oltiin silloin kun itse sitä toivoin. Etenkin omahoitaja oli todella kiva ja avulias. Ja saatiin peräti ruotsinkielinen omahoitaja, kun heille selvisi, että mieheni ei oikein osaa suomea. Synnytyksessä mukana olleet kätilöt osasivat oikein hyvin englantia, eli muuten sai isäkin selostusta paitsi kaikkein kiireisimmässä vaiheessa.
Toisena yönä sain sitten jo seuraakin, mutta tosiaankin meitä oli vain kaksi samassa huoneessa mikä tuntui mukavalta. Meidät olisi lopulta päästetty jo kahden yön jälkeen kotiin, sillä varauksella että seurattaisiin tarkasti ettei mitään infektioita tulisi vauvalle. Itsestä tuntui kuitenkin turvallisemmalta jäädä vielä yhdeksi ekstra-yöksi ennemmin kuin lähteä kotiin arpomaan, onko kaikki varmasti hyvin vai ei. Meitä ei myöskään mitenkään häädetty kotiin, tosin kolmantena päivänä oli sen verran synnyttäneitä että silloin jo toivottiin että lähdetään - ja lähdettiinkin enemmän kuin mielellään.
Imetykseen suhtauduttiin positiivisesti, muttei mitenkään fanaattisesti, mikä sekin tuntui mukavalta. Lähtiessä mainitsin että vähän on rintatulehduksen oireita ja minulle neuvottiin niin pumppuvuokraamot kuin imetystukilinjatkin. Myös soittaessa Jorviin jo samana päivänä sekä seuraavana päivän, sain asiallista neuvontaa puhelimessa. Lopulta sain myös antibioottikuurin puhelimitse, mikä oli taivaan lahja ettei tarvinnut lähteä päivystykseen turhaan jonottamaan. Päivystyksen puhelinneuvonta toimi muutenkin hyvin, paitsi yhtenä yönä kun siellä oli ollut niin kiireistä etteivät kerenneet soittamaan takaisin (kuulemma 10 synnytystä + jonoa päivystyksen puolella eli ymmärrettävää että puhelinasiakkaat eivät ole ensisijaisia).
Siis kaikin puolin hyvä kokemus, sanoisin. Menisin uudelleenkin. Hyvin kuunneltiin äidin tahtoa ja toiveita, eli jos harkitset Jorvia synnytykseen voin kyllä suositella.
Synnytys käynnistyi tosiaan lapsivesien menolla seiskan aikaan illalla, ja sen jälkeen seisoin suihkussa enkä voinut sieltä poistua, jotten olisi kastellut koko asuntoa. Siinä vaiheessa ei supistuksia ollut vielä lainkaan, ja kuvittelinkin että hommaan tulee menemään koko yö - vähintään. Suihkussa seisoessani Vera tuli kummastelemaan, mitä äiti tekee, ja kun äiti sanoi että nyt vauva taitaa tulla niin - Vera heitti kaikki vaatteet pois ja tuli myös suihkuun seisomaan ja huusi: nyt vauva tulee! Vähänkö huvitti. Siellä sitten seistiin vierekkäin ja odotettiin vauvan tulemista... :)
Soitettiin siitä sitten isovanhemmille, että tulisivat hakemaan Veraa ja heidän tullessaan neito juoksi alasti ympäri kämppää, äiti seisoi puolialasti pyyhe päällä suihkussa ja isä istui rauhallisen oloisena tietokoneen äärellä... no, ei se isäkään oikeasti ollut kovin rauhallinen - meilasi töihin ettei tule seuraavana päivänä ja sen jälkeen juoksenteli kuin päätön kana ympäriinsä etsien tavaroita ja pakaten loppua sairaalakassia. Mikä siinäkin on, että ollaan muka valmistauduttu mutta sitten kaikki on kuitenkin ihan levällään??
No, soitettiin sitten Jorviin ja sanoivat, että jos supistukset eivät ala, niin viimeistään aamulla pitäisi tulla tsekkaukseen. Ei kuitenkaan mennyt kuin puolisen tuntia kun supistukset jo alkoivat tuntua ja puoli yhdeksän aikaan niitä tulikin jo sen verran taajaan, että päätettiin lähteä Jorviin tsekkaamaan tilanne. Meiltä kun on niin lyhyt matka, että jopa edestakaisin ajelu onnistuisi suht vaivattomasti.
Kun tultiin sairaalaan, otettiin meidät sisään; supistuksia oli sen verran usein etteivät lähettäneet - onneksi - meitä takaisin kotiin. Päästiin jo synnytyshuoneeseen samantien alkukontrollin jälkeen, klo 21-22 homma sujui vielä suht rauhallisesti, supistuksia tuli n 3-4 minuutin välein. Mutta sitten alkoi tapahtua ja 22-23 kaikki eteni niin vauhdilla, ettei mamma meinannut pysyä hommassa mukana. Minulle tarjottiin epiduraalia, mutta koska siinä vaiheessa luulin että touhuun menee vielä tunteja, uskoin sinnitteleväni vielä hetken ilman - muutoin ehkä paukkuja ei riittäisi myöhemmin. No, sitten kun todella olisin halunnut sen epiduraalin, tuli supistuksia koko ajan niin ettei sitä enää pystytty laittamaan - ja lopulta kun olisin sen muutoin saanut, minun jo käskettiin ponnistaa!!! Mies-raukkakaan ei pysynyt tapahtumien perässä kun kaikki tapahtui suomeksi ja niin nopeasti. Joko nyt ponnistamaan???
No siinä sitten ponnistettiin 10 minuuttia ja sitten vauva olikin jo siinä - 4 tuntia lapsivesien menon jälkeen. Todella upeaa että kaikki sujui niin nopeasti. Olihan se karmean tuskaista tälläkin kertaa, muttei ainakaan kestänyt kauaa.
Kätilöt olivat todella mukavia ja sympaattisia, kyselivät tarkkaan mitä haluan ja tosiaan olisin sen epiduraalinkin sanut jos olisin halunnut - oma syy siis, että lopulta homma meni ihan luomuna. Osastolla oli aika hiljaista ja saatiin olla rauhassa vauvan kanssa syntymän jälkeen, meille tuotiin pöperöt ja sitten päästiinkin jo lapsivuodeosastolle. Siellä yöhoitaja kävi vielä selventämässä käytännöt ja sitten mies pääsi kotiin. Meillä ei siis ollut perhehuonetta, mutta huoneesa oli vain kaksi sänkyä ja sain olla ensimmäisen yön ja seuraavan päivänkin ihan yksin. Aika luksusta!
Kaikki kätilöt olivat mukavia, kävivät läpi käytäntöjä, neuvoivat imettämisessä kun sitä toivoin ja osallistuivat sen verran kun potilas halusi. Muutoin uudelleen synnyttäjänä sain olla aika rauhassa, paikalla oltiin silloin kun itse sitä toivoin. Etenkin omahoitaja oli todella kiva ja avulias. Ja saatiin peräti ruotsinkielinen omahoitaja, kun heille selvisi, että mieheni ei oikein osaa suomea. Synnytyksessä mukana olleet kätilöt osasivat oikein hyvin englantia, eli muuten sai isäkin selostusta paitsi kaikkein kiireisimmässä vaiheessa.
Toisena yönä sain sitten jo seuraakin, mutta tosiaankin meitä oli vain kaksi samassa huoneessa mikä tuntui mukavalta. Meidät olisi lopulta päästetty jo kahden yön jälkeen kotiin, sillä varauksella että seurattaisiin tarkasti ettei mitään infektioita tulisi vauvalle. Itsestä tuntui kuitenkin turvallisemmalta jäädä vielä yhdeksi ekstra-yöksi ennemmin kuin lähteä kotiin arpomaan, onko kaikki varmasti hyvin vai ei. Meitä ei myöskään mitenkään häädetty kotiin, tosin kolmantena päivänä oli sen verran synnyttäneitä että silloin jo toivottiin että lähdetään - ja lähdettiinkin enemmän kuin mielellään.
Imetykseen suhtauduttiin positiivisesti, muttei mitenkään fanaattisesti, mikä sekin tuntui mukavalta. Lähtiessä mainitsin että vähän on rintatulehduksen oireita ja minulle neuvottiin niin pumppuvuokraamot kuin imetystukilinjatkin. Myös soittaessa Jorviin jo samana päivänä sekä seuraavana päivän, sain asiallista neuvontaa puhelimessa. Lopulta sain myös antibioottikuurin puhelimitse, mikä oli taivaan lahja ettei tarvinnut lähteä päivystykseen turhaan jonottamaan. Päivystyksen puhelinneuvonta toimi muutenkin hyvin, paitsi yhtenä yönä kun siellä oli ollut niin kiireistä etteivät kerenneet soittamaan takaisin (kuulemma 10 synnytystä + jonoa päivystyksen puolella eli ymmärrettävää että puhelinasiakkaat eivät ole ensisijaisia).
Siis kaikin puolin hyvä kokemus, sanoisin. Menisin uudelleenkin. Hyvin kuunneltiin äidin tahtoa ja toiveita, eli jos harkitset Jorvia synnytykseen voin kyllä suositella.
tiistaina, syyskuuta 21, 2010
Ruotsin vaalien jälkimainingeissa
Ruotsissa käytiin sitten eduskunta-, kunnallis- ja maakäräjävaalit. Muihin tosin kuin eduskuntavaaleihin ei juuri ole kiinnitetty huomioita - niin siinä helposti käy, kun vaalit ovat samanaikaisesti.
Porvarihallitus sai mandaatin jatkaa hallitsemista, Rödgröna hävisivät selkeästi Allianssille. Oli tuloksesta poliittisesti mitä mieltä tahansa, voi todeta: Ruotsikin on täten siirtynyt normaalitilaan, jossa mikä tahansa puolue voi voittaa vaalit - ei ainoastaan demarit - koskaan aiemminhan ei Ruotsissa demarit ole hävinneet kaksia vaaleja peräkkäin. Tämän kertainen tulos oli demarien huonoin sitten yleisen äänioikeuden 1921.
Eniten huomiota on kuitenkin kiinnitetty maahanmuuttokriittisen puolueen Sverigedemokraattien menestykseen. 5,7% kannatuksellaan puolue selvitti tiensä kirkkaasti yli 4% äänikynnyksen ja pääsi eduskuntaan peräti 20 edustajalla 350:sta. Ruotsalaiset ovat olleet shokissa ja osoittaneet mieltään rasistisen puolueen pääsystä valtiopäiville. Jokseenkin hämmentävää mielestäni, kun kaikki mielipidetiedustelut osoittivat näin käyvän, muualla Euroopassa näin on käynyt jo ajat sitten ja tuo osuus kuitenkin kaikista äänistä on eurooppalaisittain aika matala.
Onhan se valitettavaa, mutta ei mitenkään yllättävää. Enemmänkin yllättävää on se, ett tässä meni näinkin kauan. Norjassa ja Tanskassa maahanmuuttovastaiset puolueet saavat n 15-22 % osuuden äänistä, Suomessa persuille on ennustettu 9-10 % kannatusta. Minusta olisi ollut yllätys, mikäli Sverigedemokraterna EI olisi päässyt eduskuntaan. Ruotsalaiset ilmeisesti ovat kuvitelleet tähän asti vain olevansa niin suvaitsevaisia, ettei tämä ongelma kosketa heitä. Muutoin en voi käsittää tätä asian aiheuttamaa hysteriaa. Jälleen kerran osoitus ruotsalaisten kuvitelmasta olla muita maita erinomaisempia...
Rödgröna ovat peräti menneet niinn pitkälle että vaativat uusia vaaleja. Anteeksi mitä?? Demokratiassa on se huono puoli tietysti, että poliitikot eivät voi määrätä miten kansalaisten pitäisi äänestää. Mutta luulevatko demarit todella, että uudet vaalit järjestämällä rasistit eivät yhtäkkiä saisikaan yli 4% äänistä??? Tämähän on demokratian halveksumista. Kun tulos ei miellytä, järjestetään uudet vaalit! Kas kun ei vaihdeta kansaa... Eikö aiheellisempaa olisi miettiä, MIKSI kansalaiset äänestävät kuten tekevät, ja mitä niille syille voisi ja pitäisi tehdä?
Porvarihallitus on päättäväisesti kieltäytynyt tekemästä yhteistyötä Sverigedemokraattien kanssa, ja kosiskelee nyt Ruotsin vihreitä tukemaan omaa politiikkaansa. Vihreät ovatkin yhtäkkiä ratkaisevassa asemassa ja heillä on varaa valita. Tähän mennessä he tosin ovat kieltäytyneet yhteistyöstä, vaikka vaihtoehtona olisi Sverigedemokraattien vallan kasvu. Saa nähdä mitä tapahtuu jatkossa.
Joka tapauksessa täytyy sanoa, että kaikkien muiden puolueiden kieltäytyminen yhteistyöstä rasistien kanssa on suoraselkäistä toimintaa - mitä Suomen politiikasta ei voi sanoa. Suomessahan persujen nouseva kannatus on saanut muut puolueet omaksumaan persujen retoriikkaa ja kiristämään kantojaan maahanmuuttoon. Muut paitsi vihreät ovat valmiita hyväksymään, tai eivät ainkaan ole kieltäneet mahdollisuutta hallitukseen menoon persujen kanssa. Aivan samoin on käynyt Tanskassa. Onneksi edes Ruotsissa siis pidetään edelleen kiinni liberaalista ja suvaitsevaisesta linjasta.
***
Ps. voisitko kuvitella Suomessa vastaavaa spontaania mielenosoitusta rasismia vastaan? En minäkään.
Ps2. Aivan käsittämätöntä, ettei kaikkia ääniä ole edelleenkään laskettu. Todella toheloa. Tiesitkö, että Ruotsissa ennakkoäänen saa kumota äänestämällä uudestaan vaalipäivänä? Ei yhtään ihme että ääntenlaskenta kestää ja kestää...
Porvarihallitus sai mandaatin jatkaa hallitsemista, Rödgröna hävisivät selkeästi Allianssille. Oli tuloksesta poliittisesti mitä mieltä tahansa, voi todeta: Ruotsikin on täten siirtynyt normaalitilaan, jossa mikä tahansa puolue voi voittaa vaalit - ei ainoastaan demarit - koskaan aiemminhan ei Ruotsissa demarit ole hävinneet kaksia vaaleja peräkkäin. Tämän kertainen tulos oli demarien huonoin sitten yleisen äänioikeuden 1921.
Eniten huomiota on kuitenkin kiinnitetty maahanmuuttokriittisen puolueen Sverigedemokraattien menestykseen. 5,7% kannatuksellaan puolue selvitti tiensä kirkkaasti yli 4% äänikynnyksen ja pääsi eduskuntaan peräti 20 edustajalla 350:sta. Ruotsalaiset ovat olleet shokissa ja osoittaneet mieltään rasistisen puolueen pääsystä valtiopäiville. Jokseenkin hämmentävää mielestäni, kun kaikki mielipidetiedustelut osoittivat näin käyvän, muualla Euroopassa näin on käynyt jo ajat sitten ja tuo osuus kuitenkin kaikista äänistä on eurooppalaisittain aika matala.
Onhan se valitettavaa, mutta ei mitenkään yllättävää. Enemmänkin yllättävää on se, ett tässä meni näinkin kauan. Norjassa ja Tanskassa maahanmuuttovastaiset puolueet saavat n 15-22 % osuuden äänistä, Suomessa persuille on ennustettu 9-10 % kannatusta. Minusta olisi ollut yllätys, mikäli Sverigedemokraterna EI olisi päässyt eduskuntaan. Ruotsalaiset ilmeisesti ovat kuvitelleet tähän asti vain olevansa niin suvaitsevaisia, ettei tämä ongelma kosketa heitä. Muutoin en voi käsittää tätä asian aiheuttamaa hysteriaa. Jälleen kerran osoitus ruotsalaisten kuvitelmasta olla muita maita erinomaisempia...
Rödgröna ovat peräti menneet niinn pitkälle että vaativat uusia vaaleja. Anteeksi mitä?? Demokratiassa on se huono puoli tietysti, että poliitikot eivät voi määrätä miten kansalaisten pitäisi äänestää. Mutta luulevatko demarit todella, että uudet vaalit järjestämällä rasistit eivät yhtäkkiä saisikaan yli 4% äänistä??? Tämähän on demokratian halveksumista. Kun tulos ei miellytä, järjestetään uudet vaalit! Kas kun ei vaihdeta kansaa... Eikö aiheellisempaa olisi miettiä, MIKSI kansalaiset äänestävät kuten tekevät, ja mitä niille syille voisi ja pitäisi tehdä?
Porvarihallitus on päättäväisesti kieltäytynyt tekemästä yhteistyötä Sverigedemokraattien kanssa, ja kosiskelee nyt Ruotsin vihreitä tukemaan omaa politiikkaansa. Vihreät ovatkin yhtäkkiä ratkaisevassa asemassa ja heillä on varaa valita. Tähän mennessä he tosin ovat kieltäytyneet yhteistyöstä, vaikka vaihtoehtona olisi Sverigedemokraattien vallan kasvu. Saa nähdä mitä tapahtuu jatkossa.
Joka tapauksessa täytyy sanoa, että kaikkien muiden puolueiden kieltäytyminen yhteistyöstä rasistien kanssa on suoraselkäistä toimintaa - mitä Suomen politiikasta ei voi sanoa. Suomessahan persujen nouseva kannatus on saanut muut puolueet omaksumaan persujen retoriikkaa ja kiristämään kantojaan maahanmuuttoon. Muut paitsi vihreät ovat valmiita hyväksymään, tai eivät ainkaan ole kieltäneet mahdollisuutta hallitukseen menoon persujen kanssa. Aivan samoin on käynyt Tanskassa. Onneksi edes Ruotsissa siis pidetään edelleen kiinni liberaalista ja suvaitsevaisesta linjasta.
***
Ps. voisitko kuvitella Suomessa vastaavaa spontaania mielenosoitusta rasismia vastaan? En minäkään.
Ps2. Aivan käsittämätöntä, ettei kaikkia ääniä ole edelleenkään laskettu. Todella toheloa. Tiesitkö, että Ruotsissa ennakkoäänen saa kumota äänestämällä uudestaan vaalipäivänä? Ei yhtään ihme että ääntenlaskenta kestää ja kestää...
lauantaina, syyskuuta 18, 2010
Ensimmäiset 10 päivää
No niin. Vihdoin taas täällä. Aika haipakkaa ollut tämä ensimmäiset 10 päivää. Se fakta, että kotiinpaluun jälkeen mulla on ollut kuumetta useana päivänä ja olen maannut hampaat kalisten peiton alla kykenemättä muuhun kuin pitämään vauvan hengissä, ei ole juurikaan auttanut kotielämän kaaokseen. Toisaalta, silloin kun olen ollut terveenä, homma on pyörinyt jokseenkin ok.
Mistäs päästä sitä edes aloittaisi, nyt olisi niin paljon juttua...
Vauvalla ei vielä varsinaisesti ole ryhtmiä, joten kaikkeen on varauduttava. Välillä on 2-3 tunnin imetyssessioita, jolloin olen aikalailla kiinni sittiäisessä enkä paljon muuhun pysty. Onneksi mies on tosiaan ollut isyyslomalla kotona (vaikkakin käynyt työtapaamisissa silloin tällöin) joten käsiä on ollut riittämiin. Mutta kyllä tällä hetkellä ihmettelen niitä äitejä, joilla on useampia lapsia kotona, että jos tällainen 2 tunnin imetysputki on päällä, miten voi huomioda isompaa lasta? Vai onko sitten vaan huomioimatta? Vai antaako vauvan huutaa? Tietysti isompi lapsi väkisin oppii kärsivällisyyttä, kun kaikkea vaan ei saakaan ihan heti - mikä lienee ihan terveellistä lapselle, joka on tottunut olemaan maailman napa.
Nukkumisen suhteen ollaan yhtä arvaamattomia. Välillä vedetään usean tunnin tirsat (kuten juuri nyt on meneillään), mutta sitten tosiaan saatetaan tankata rinnalla tuntitolkulla. Onneksi yöt ovat aika rauhallisia, viime yönä ei ollut kuin yksi syöttömaraton klo 4.45-6.00. Muutoin herättiin pari kertaa 15 minuutin ruokailuun ja yleensä saan kuitenkin nukkua sen n 6 tuntia yössä.
Varmaankin jonkinlainen rytmi jossain vaiheessa löytyy, kunhna nyt tuota ikään tulee vähän lisää. Ekoja kertojakin on ollut jo monia: ekaa kertaa oltiin kävelyllä kun itse pääsin vihdoin ulos viime tiistaina, ekaa kertaa kylvyssä, neuvolassa, kokeiltiin tuttiakin jo, autonistuimessa on oltu monta kertaa ja käyty jopa Sellossa eilen. Se jäi sitten aika lyhyeksi reissuksi, kun osui se ruokailuvaihde juuri sitten siihen päälle. Kantoliinaa on kokeiltu sekä manducaa ja molemmissa vauva viihtyi erinomaisesti. Niistä lisää tuonnempana.
Isosiskon reaktiot ovat olleet moninaiset. Ensi alkuun tapahtui se tyypillinen mitä olin pelännyt - vahinkoja tuli housuun, niin isoja kuin pieniäkin. Se onneksi loppui parin päivän jälkeen. Samalla myös käytöksestä tuli vielä aiempaakin lyhytpinnaisempaa. Kärsivällisyyttä on nolla, nada, niente. Kun joku ei mene niinkuin pitäisi niin hermostuminen tapahtuu kahdessa punaisessa sekunnissa. Tämä toisaalta voi myös kuulua yleisesti 3 vuotiaan uhmaan. Yöllä ei enää pääsekään äitin ja isän väliin nukkumaan, kun siinä on nyt vauva (ei, 3 vuotias ei tosiaankaan voi nukkua 10 päivää vanhan vauvan vieressä), ja yksi yö istuttiin nurkassa ja itkettiin. Se otti kyllä äidin sydämestä. Keksittiin luova ratkaisu ja isosisko pääsi isin viereen lattialle patjalle ja oli siinä tyytyväinen. Muutenkin äidillä ei ole enää aikaa, kun äiti on kiinni vauvassa - aikamoinen muutos siitä, että viimeiset 9 viikkoa äiti on ollut jakamattomasti käytettävissä siihen, että äiti on aina toisaalla... Onneksi on isä. Isästä onkin tullut poppis leikki-isi nyt, kun on hänen vuoronsa hoitaa isompi lapsi. Hyvä niin.
Sitten toisaalta, isosisko on ollut aivan innoissaan vauvasta, jaksaa leperrellä ja silitellä ja taputella ja ihailla. Vauva on kiinteä osa perhettä ja Vera on tosi ylpeä isosisko, ja esitteli vauvaa innoissaan kun kävin Veraa hakemassa tarhasta. Vera auttaa vaipanvaihdossa ja tulee aina sanomaan kun vauva itkee, että "äiti äiti vauvalla on nälkä".
Että kyllä tämä tästä ja loppujen lopuksi aika vähällä isosiskokin on hyväksynyt vauvan osaksi perhettä, eikä ainakaan vielä ole ollut palauttamassa takaisin :)
Katsotaan sitten ensi viikolla kun mies menee töihin ja jättää meidät selviytymään keskenään..... huhhhuh.
Seuraavalla kerralla lisää Jorvista ja synnytyksestä.
Mistäs päästä sitä edes aloittaisi, nyt olisi niin paljon juttua...
Vauvalla ei vielä varsinaisesti ole ryhtmiä, joten kaikkeen on varauduttava. Välillä on 2-3 tunnin imetyssessioita, jolloin olen aikalailla kiinni sittiäisessä enkä paljon muuhun pysty. Onneksi mies on tosiaan ollut isyyslomalla kotona (vaikkakin käynyt työtapaamisissa silloin tällöin) joten käsiä on ollut riittämiin. Mutta kyllä tällä hetkellä ihmettelen niitä äitejä, joilla on useampia lapsia kotona, että jos tällainen 2 tunnin imetysputki on päällä, miten voi huomioda isompaa lasta? Vai onko sitten vaan huomioimatta? Vai antaako vauvan huutaa? Tietysti isompi lapsi väkisin oppii kärsivällisyyttä, kun kaikkea vaan ei saakaan ihan heti - mikä lienee ihan terveellistä lapselle, joka on tottunut olemaan maailman napa.
Nukkumisen suhteen ollaan yhtä arvaamattomia. Välillä vedetään usean tunnin tirsat (kuten juuri nyt on meneillään), mutta sitten tosiaan saatetaan tankata rinnalla tuntitolkulla. Onneksi yöt ovat aika rauhallisia, viime yönä ei ollut kuin yksi syöttömaraton klo 4.45-6.00. Muutoin herättiin pari kertaa 15 minuutin ruokailuun ja yleensä saan kuitenkin nukkua sen n 6 tuntia yössä.
Varmaankin jonkinlainen rytmi jossain vaiheessa löytyy, kunhna nyt tuota ikään tulee vähän lisää. Ekoja kertojakin on ollut jo monia: ekaa kertaa oltiin kävelyllä kun itse pääsin vihdoin ulos viime tiistaina, ekaa kertaa kylvyssä, neuvolassa, kokeiltiin tuttiakin jo, autonistuimessa on oltu monta kertaa ja käyty jopa Sellossa eilen. Se jäi sitten aika lyhyeksi reissuksi, kun osui se ruokailuvaihde juuri sitten siihen päälle. Kantoliinaa on kokeiltu sekä manducaa ja molemmissa vauva viihtyi erinomaisesti. Niistä lisää tuonnempana.
Isosiskon reaktiot ovat olleet moninaiset. Ensi alkuun tapahtui se tyypillinen mitä olin pelännyt - vahinkoja tuli housuun, niin isoja kuin pieniäkin. Se onneksi loppui parin päivän jälkeen. Samalla myös käytöksestä tuli vielä aiempaakin lyhytpinnaisempaa. Kärsivällisyyttä on nolla, nada, niente. Kun joku ei mene niinkuin pitäisi niin hermostuminen tapahtuu kahdessa punaisessa sekunnissa. Tämä toisaalta voi myös kuulua yleisesti 3 vuotiaan uhmaan. Yöllä ei enää pääsekään äitin ja isän väliin nukkumaan, kun siinä on nyt vauva (ei, 3 vuotias ei tosiaankaan voi nukkua 10 päivää vanhan vauvan vieressä), ja yksi yö istuttiin nurkassa ja itkettiin. Se otti kyllä äidin sydämestä. Keksittiin luova ratkaisu ja isosisko pääsi isin viereen lattialle patjalle ja oli siinä tyytyväinen. Muutenkin äidillä ei ole enää aikaa, kun äiti on kiinni vauvassa - aikamoinen muutos siitä, että viimeiset 9 viikkoa äiti on ollut jakamattomasti käytettävissä siihen, että äiti on aina toisaalla... Onneksi on isä. Isästä onkin tullut poppis leikki-isi nyt, kun on hänen vuoronsa hoitaa isompi lapsi. Hyvä niin.
Sitten toisaalta, isosisko on ollut aivan innoissaan vauvasta, jaksaa leperrellä ja silitellä ja taputella ja ihailla. Vauva on kiinteä osa perhettä ja Vera on tosi ylpeä isosisko, ja esitteli vauvaa innoissaan kun kävin Veraa hakemassa tarhasta. Vera auttaa vaipanvaihdossa ja tulee aina sanomaan kun vauva itkee, että "äiti äiti vauvalla on nälkä".
Että kyllä tämä tästä ja loppujen lopuksi aika vähällä isosiskokin on hyväksynyt vauvan osaksi perhettä, eikä ainakaan vielä ole ollut palauttamassa takaisin :)
Katsotaan sitten ensi viikolla kun mies menee töihin ja jättää meidät selviytymään keskenään..... huhhhuh.
Seuraavalla kerralla lisää Jorvista ja synnytyksestä.
tiistaina, syyskuuta 14, 2010
Elonmerkkejä...
Kiitos ihan hurjasti kaikista kommenteista! Palaan vielä tarkemmin tähän ensimmäisen viikon härdelliin kunhan jaksan, ehkä jo tänään.
Niille jotka ovat kuvista kiinnostuneita, niitä löytyy nyt toisesta blogista. Sinne tarvitaan tunntukset, ilmoita jos haluat sellaiset.
Niille jotka ovat kuvista kiinnostuneita, niitä löytyy nyt toisesta blogista. Sinne tarvitaan tunntukset, ilmoita jos haluat sellaiset.
lauantaina, syyskuuta 11, 2010
Uutisia
Kyllä, täällä on tapahtunut. Pieni poikamme syntyi viime tiistai-iltana vauhdilla, vedet meni klo 19, mentiin sairaalaan yhdeksältä ja 23.15 oli pieni mies tullut maailmaan.
Sairaalasta päästiin kotiin eilen ja sen jälkeen onkin sitten ensimmäinen rintatulehdus, kivirinnat ja kaikki muut mahdolliset imetysvaivat jo koettu. Tänään en ole juuri päässyt sängystä ylös. Siksipä en tässä ole kerennyt paljoakaan kirjoittelemaan... aika näyttää miten selviämme tämän hetkisestä kaaoksesta. Lopulta varmaan ja toivottavasti hengissä.
Pikkuinen mies on kuitenkin ihana :)
Sairaalasta päästiin kotiin eilen ja sen jälkeen onkin sitten ensimmäinen rintatulehdus, kivirinnat ja kaikki muut mahdolliset imetysvaivat jo koettu. Tänään en ole juuri päässyt sängystä ylös. Siksipä en tässä ole kerennyt paljoakaan kirjoittelemaan... aika näyttää miten selviämme tämän hetkisestä kaaoksesta. Lopulta varmaan ja toivottavasti hengissä.
Pikkuinen mies on kuitenkin ihana :)
maanantaina, syyskuuta 06, 2010
D-day
Tänään on siis SE päivä, vielä joitain tunteja aikaa keretä tämän päivän puolella... mutta ei lupaavalta näytä.
Onko joku täällä kävijöistä käyttänyt pesupähkinöitä? Ostettiin niitä viikonloppuna Ruohonjuuresta ja testasin ekaa kertaa eilen, mutta mun mielestä pyykki tuoksuu omituiselta - ja erityisesti käytetyt pähkinät, joita siis pitäisi voida käyttää uudestaan, haisevat suorastaan pahalta. Olenko tehnyt jotain väärin vai kuuluuko tämä asiaan... vähän ärsyttää nimittäin.
Onko joku täällä kävijöistä käyttänyt pesupähkinöitä? Ostettiin niitä viikonloppuna Ruohonjuuresta ja testasin ekaa kertaa eilen, mutta mun mielestä pyykki tuoksuu omituiselta - ja erityisesti käytetyt pähkinät, joita siis pitäisi voida käyttää uudestaan, haisevat suorastaan pahalta. Olenko tehnyt jotain väärin vai kuuluuko tämä asiaan... vähän ärsyttää nimittäin.
sunnuntaina, syyskuuta 05, 2010
Katse oikeaan mars
Vera on tykännyt jo pitkään esiintyä ja tanssia ja tehdä kaikenmaailman piruettiliikkeitä. Niinpä tuumin, että voisi olla kivaa mennä johonkin tanssi/jumppa/voimisteluryhmään. Ajatuksena, että siellä saisi pomppia ja tanssia musiikin tahtiin samanikäisten seurassa. Kuulostaa kivalta, eikö?
No, tänään oli sitten voimisteluseuran ensimmäinen tunti ja sinne mentiin innostuneesti (vaikkakin vähän väsyneenä, koska nykyään kotipäivinä ei suostuta nukkumaan päiväunia). Siellä ei sitten saaneet olla vanhemmat mukana, vaan lapset jätettiin ohjaajien kanssa keskenään. Ryhmä oli 3-6 vuotiaille, mutta jaettu kahtia, eli oletettavasti 3-4 vuotiaat keskenään. Ohjaaja sanoi, että jos tulee joku hätä on hyvä että vanhempi on lähettyvillä. No, odottelin ulkopuolella tunnin ajan ja oletin että kaikki oli mennyt hyvin kun sieltä ei mitään kuulunut.
Tunnin aikana kuuntelin hiukan epäilevänä sisältä kuuluvia ohjeita "katse oikeaan", "katse vasempaan", "hypätään", "hyvä tytöt", ei musiikkia, pelkkiä käskyjä... Eihän 3 vuotiaat edes tiedä mikä on oikea tai vasen?!! Ohjaajista osa oli venäläisiä ja lapsista hyvin monet. En halua olla ennakkoluuloinen, mutta touhu kuulosti kovalta valmennukselta venäläiseen malliin.
Kun tunti sitten oli, Vera tuli pelokkaan näköisenä viimeisten joukossa ulos. Sanoi ettei osannut. Ettei osannut, 3v!! Ohjaaja kertoi, että alussa oli mennyt hyvin, mutta sitten oli tullut vähän vaikeita juttuja ja äitiä ja isää ikävä (missä äiti?) ja lopun tuntia Vera oli istunut yhden ohjaajan sylissä. Olen aika järkyttynyt, ettei äitiä siinä vaiheessa haettu, vaikka ohjaaja selittikin, että yksi tunti on hyvä katsoa jos se siitä menisi. Hirveää talvisotameininkiä! Ja Vera sentään on päiväkotilapsi, joka on tottunut muiden seuraan ja yhteistoimintaan eikä yleisesti mitenkään kauhean pelokas, vaikka ehkä alussa ujo uudessa seurassa. Kyllä minä olisin olettanut, että äiti haetaan paikalle, kun kerran pyydettiin odottamaan lähettyvillä.
Meillä ei oikein ole tuuria näissä harrasteissa. Viime keväänä oltiin ruotsinkielisessä knatterytmikissä jossa kaikki tehtiin vetäjän ehdoilla. 2 vuotiaat lapset eivät olisi saaneet juosta ympäriinsä, vaan piti istua sylissä ja laulaa ja leikkiä siten mitä ohjaaja oli päättänyt (kenties ok 1 vuotiaalle muttei yhtään sopivia juttuja 2 vuotiaalle). Ohjaaja häiriintyi lasten käytöksestä. Nyt sitten tämä.
Tuntuu ihan kummalliselta, ettei tunteja tehdä lasten ehdoilla? Luulin että voimistelu 3 vuotiaalle olisi kivaa hyppimistä, ei mikään armeijaleiri. Tämän tunnin perusteella tuntui, että vanhemmat alkavat harjaannuttaa lapsiaan 3 vuotiaasta telinevoimistelun huipulle. Haloo.
Kuulemma on ok, että minä menen seuraavalla kerralla tunnille mukaan jos halutaan vielä tulla. No taatusti menen, jos vielä ylipäänsä osallistutaan. Rahat saa kuulemma takaisin jos ei haluta enää osallistua. Hyvä sentään. Tarkoitus ei ihan ollut laittaa lapsiparkaa venäläiselle harjoitusleirille kohti telinevoimistelun maailmanmestaruutta. Helvetti sanon vaan, ihan hulluja ovat. Onko tämä jotenkin suomalaista tehdä naama irvessä juttuja pienestä pitäen vai onko meillä tosiaan ollut vaan huono onni? Jotenkin vaikea kuvitella että Ruotsissa olisi vastaavaa... tämähän olisi suorastaan lapsiparkojen kiusaamista.
Oltiin sitten vielä kylässä tänään päiväkotikaverin luona (onneksi siellä sentään oli tosi kivaa :), ja hänen äitinsä kertoi että heillä oli ollut tosi onnistunut tanssitunti, eri paikassa. Sinnekään ei saanut vanhemmat mennä mukaan mutta lapsi oli jälkeenpäin ihan innoissaan. Ajattelin että jos vaikka sitten kokeilisi sitä. Varsinkin jos pääsisi kaverin kanssa samalle tunnille, olisi sitten myös joku tuttu siellä.
Toisaalta Vera jälkeenpäin väitti, että haluaa mennä jumppaan uudelleen. Mutta voiko 3 vuotiasta uskoa?
No, tänään oli sitten voimisteluseuran ensimmäinen tunti ja sinne mentiin innostuneesti (vaikkakin vähän väsyneenä, koska nykyään kotipäivinä ei suostuta nukkumaan päiväunia). Siellä ei sitten saaneet olla vanhemmat mukana, vaan lapset jätettiin ohjaajien kanssa keskenään. Ryhmä oli 3-6 vuotiaille, mutta jaettu kahtia, eli oletettavasti 3-4 vuotiaat keskenään. Ohjaaja sanoi, että jos tulee joku hätä on hyvä että vanhempi on lähettyvillä. No, odottelin ulkopuolella tunnin ajan ja oletin että kaikki oli mennyt hyvin kun sieltä ei mitään kuulunut.
Tunnin aikana kuuntelin hiukan epäilevänä sisältä kuuluvia ohjeita "katse oikeaan", "katse vasempaan", "hypätään", "hyvä tytöt", ei musiikkia, pelkkiä käskyjä... Eihän 3 vuotiaat edes tiedä mikä on oikea tai vasen?!! Ohjaajista osa oli venäläisiä ja lapsista hyvin monet. En halua olla ennakkoluuloinen, mutta touhu kuulosti kovalta valmennukselta venäläiseen malliin.
Kun tunti sitten oli, Vera tuli pelokkaan näköisenä viimeisten joukossa ulos. Sanoi ettei osannut. Ettei osannut, 3v!! Ohjaaja kertoi, että alussa oli mennyt hyvin, mutta sitten oli tullut vähän vaikeita juttuja ja äitiä ja isää ikävä (missä äiti?) ja lopun tuntia Vera oli istunut yhden ohjaajan sylissä. Olen aika järkyttynyt, ettei äitiä siinä vaiheessa haettu, vaikka ohjaaja selittikin, että yksi tunti on hyvä katsoa jos se siitä menisi. Hirveää talvisotameininkiä! Ja Vera sentään on päiväkotilapsi, joka on tottunut muiden seuraan ja yhteistoimintaan eikä yleisesti mitenkään kauhean pelokas, vaikka ehkä alussa ujo uudessa seurassa. Kyllä minä olisin olettanut, että äiti haetaan paikalle, kun kerran pyydettiin odottamaan lähettyvillä.
Meillä ei oikein ole tuuria näissä harrasteissa. Viime keväänä oltiin ruotsinkielisessä knatterytmikissä jossa kaikki tehtiin vetäjän ehdoilla. 2 vuotiaat lapset eivät olisi saaneet juosta ympäriinsä, vaan piti istua sylissä ja laulaa ja leikkiä siten mitä ohjaaja oli päättänyt (kenties ok 1 vuotiaalle muttei yhtään sopivia juttuja 2 vuotiaalle). Ohjaaja häiriintyi lasten käytöksestä. Nyt sitten tämä.
Tuntuu ihan kummalliselta, ettei tunteja tehdä lasten ehdoilla? Luulin että voimistelu 3 vuotiaalle olisi kivaa hyppimistä, ei mikään armeijaleiri. Tämän tunnin perusteella tuntui, että vanhemmat alkavat harjaannuttaa lapsiaan 3 vuotiaasta telinevoimistelun huipulle. Haloo.
Kuulemma on ok, että minä menen seuraavalla kerralla tunnille mukaan jos halutaan vielä tulla. No taatusti menen, jos vielä ylipäänsä osallistutaan. Rahat saa kuulemma takaisin jos ei haluta enää osallistua. Hyvä sentään. Tarkoitus ei ihan ollut laittaa lapsiparkaa venäläiselle harjoitusleirille kohti telinevoimistelun maailmanmestaruutta. Helvetti sanon vaan, ihan hulluja ovat. Onko tämä jotenkin suomalaista tehdä naama irvessä juttuja pienestä pitäen vai onko meillä tosiaan ollut vaan huono onni? Jotenkin vaikea kuvitella että Ruotsissa olisi vastaavaa... tämähän olisi suorastaan lapsiparkojen kiusaamista.
Oltiin sitten vielä kylässä tänään päiväkotikaverin luona (onneksi siellä sentään oli tosi kivaa :), ja hänen äitinsä kertoi että heillä oli ollut tosi onnistunut tanssitunti, eri paikassa. Sinnekään ei saanut vanhemmat mennä mukaan mutta lapsi oli jälkeenpäin ihan innoissaan. Ajattelin että jos vaikka sitten kokeilisi sitä. Varsinkin jos pääsisi kaverin kanssa samalle tunnille, olisi sitten myös joku tuttu siellä.
Toisaalta Vera jälkeenpäin väitti, että haluaa mennä jumppaan uudelleen. Mutta voiko 3 vuotiasta uskoa?
lauantaina, syyskuuta 04, 2010
No news
No news.... ennenaikaisia supistuksia tulee tiheää tahtiin mutta edelleen täällä sinnitellään. Viime yönä kuvittelin jo, mutta ei. Pitäisi kai lakata odottamasta, niin sitten se ehkä vain yhtäkkiä tapahtuisi. En vaan tiedä miten sen kärsimyksen taas kestää, on se niin karmaisevaa puuhaa koko synnytystouhu. Senkin takia vaan toivoo, että olisi jo ohi. No, maksimissaan siis 2 viikkoa jäljellä, ja eilenkin oltiin vielä kylässä kavereilla ja muutenkin yrittänyt sopia joitakin menoja ettei nyt elämä ihan pysähtyisi. Tänään oltiin peräti Eläinmuseossa..
Huomasinpa tässä vakiblogeja lukiessani että olin saanut kunnianosoituksen! Sepäs mukavaa, kiitos Elvira! Laitan 7 faktaa piakkoin.
Ps. en taida kuitenkaan kyetä elämään 6 vaatteella koko syyskuuta.. ainakin se tuntuu päivien kuluessa yhä haasteellisemmalta. Vaikka en edes laskisi niitä sairaalavaatteita mukaan :) Itse asiassa, mulle varmaan sopisi paremmin joidenkin haasteesta muokkaama versio: käyttää kaikkea, mitä kaapeista löytyy. Tämä voisi olla hyvinkin loppuvuoden versio, jossa vuoden lopussa veisi kirpparille sellaiset kuteet joita ei ole tullut käytettyä yrittämisestä huolimatta (kesävaatteita ei ehkä voisi laskea tähän mukaan kuitenkaan). Mutta ehkä imetysaika ei ole sopivin tämmöiseen(kään) haasteeseen...
Huomasinpa tässä vakiblogeja lukiessani että olin saanut kunnianosoituksen! Sepäs mukavaa, kiitos Elvira! Laitan 7 faktaa piakkoin.
Ps. en taida kuitenkaan kyetä elämään 6 vaatteella koko syyskuuta.. ainakin se tuntuu päivien kuluessa yhä haasteellisemmalta. Vaikka en edes laskisi niitä sairaalavaatteita mukaan :) Itse asiassa, mulle varmaan sopisi paremmin joidenkin haasteesta muokkaama versio: käyttää kaikkea, mitä kaapeista löytyy. Tämä voisi olla hyvinkin loppuvuoden versio, jossa vuoden lopussa veisi kirpparille sellaiset kuteet joita ei ole tullut käytettyä yrittämisestä huolimatta (kesävaatteita ei ehkä voisi laskea tähän mukaan kuitenkaan). Mutta ehkä imetysaika ei ole sopivin tämmöiseen(kään) haasteeseen...
tiistaina, elokuuta 31, 2010
39 ja kuusi vaatetta
Täällä vaan ollaan edelleen. Vielä 6 päivää laskettuun aikaan ja olo on vähän kypsynyt ja levoton. Joka päivä tulee kyllä nukuttua päikkärit, mutta sitten illalla ei uni tulekaan. Ehkä tämä on sitten valmistautumista iltapirteään vauvaan ...? Joka tapauksessa ei millään enää jaksaisi odottaa. Tämä suomalainen tosi aikainen kotiin jääminen alkaa nyt aiheuttaa vähän ärsyyntymistä - olenhan ollut kotona jo kaksi kuukautta, kun lomat lasketaan mukaan (no kuka käski jäädä lomalle mutta toisaalta, olisko ollut kivaa olla heinäkuussa töissä??). Äitiysloman alkaminen 5 viikkoa ennen laskettua aikaa on kieltämättä suht aikaisin... Ruotsissahan vastaavaa ei ole, vaan töitä voi ja saa tehdä niin pitkään kuin haluaa ja moni tekeekin. Yleisesti kotiin jäädään 2-3 viikkoa ennen laskettua aikaa. Tietysti jos vauva päättää tulla etuajassa, voi olla että sitten saakin mennä suoraan töistä synnyttämään...
Uusi musta on heittänyt haasteen jo aiemmin, eli pitäisi valita 6 vaatetta jolla selvitä koko syyskuu. Ohjeet menevät näin:
Kuuden vaatteen säännöt:
1. Valitse korkeintaan kuusi vaatetta, joita käytät syyskuun ajan eli 1.-30.9. Myös legginsit, neuleet ja topit ovat vaatteita. Vaatteita saa siis olla myös vähemmän kuin kuusi.
2. Kuuteen vaatteeseen ei lasketa alusvaatteita, päällystakkeja, sukkahousuja, huiveja, kenkiä, koruja, hattuja, hansikkaita jne.
3. Kuuden vaatteen lisäksi saa käyttää erikseen myös urheiluvaatteita, yövaatteita ja bilevaatteita. Näissä kuitenkin kehotetaan tarkkaan harkintaan ja minimalismiin - miten tiukasti, siitä päätät itse. Jos sinulla on kaksi täysin samanlaista ja samanväristä vaatetta, ne voidaan laskea yhdeksi.
4. Luo ja julkaise omat sääntösi, jos tämä määritelmä ei sinulle sovi.
Itselleni tuskin tuo aiheuttaa ongelmia, koska viimeisillään raskaana/juuri synnyttäneenä päälle ei muutenkaan mahdu juuri mitään. Taidan olla selvinnyt noin kuudella vaatteella ihan pakosta jo elokuun.
Onnistuisitko sinä? Onko tämmöisessä yrityksessä ylipäänsä mielestäsi mitään järkeä?
Uusi musta on heittänyt haasteen jo aiemmin, eli pitäisi valita 6 vaatetta jolla selvitä koko syyskuu. Ohjeet menevät näin:
Kuuden vaatteen säännöt:
1. Valitse korkeintaan kuusi vaatetta, joita käytät syyskuun ajan eli 1.-30.9. Myös legginsit, neuleet ja topit ovat vaatteita. Vaatteita saa siis olla myös vähemmän kuin kuusi.
2. Kuuteen vaatteeseen ei lasketa alusvaatteita, päällystakkeja, sukkahousuja, huiveja, kenkiä, koruja, hattuja, hansikkaita jne.
3. Kuuden vaatteen lisäksi saa käyttää erikseen myös urheiluvaatteita, yövaatteita ja bilevaatteita. Näissä kuitenkin kehotetaan tarkkaan harkintaan ja minimalismiin - miten tiukasti, siitä päätät itse. Jos sinulla on kaksi täysin samanlaista ja samanväristä vaatetta, ne voidaan laskea yhdeksi.
4. Luo ja julkaise omat sääntösi, jos tämä määritelmä ei sinulle sovi.
Itselleni tuskin tuo aiheuttaa ongelmia, koska viimeisillään raskaana/juuri synnyttäneenä päälle ei muutenkaan mahdu juuri mitään. Taidan olla selvinnyt noin kuudella vaatteella ihan pakosta jo elokuun.
Onnistuisitko sinä? Onko tämmöisessä yrityksessä ylipäänsä mielestäsi mitään järkeä?
torstaina, elokuuta 26, 2010
Odottelua
Niin se mies meni Tukholmaan ja täällä ollaan kädet kyynärpäitä myöten ristissä ettei synnytys alkaisi ennen lauantai-iltapäivää. Toisaalta närästää vaan niin pirusti ettei tätä kovin kauaa jaksaisi... ja aikamoisia ennakoivia supistuksiakin on jatkuvalla syötöllä... mutta eipä tätä onneksi kauaa enää olekaan, vaikka menisi yliaikaiseksikin niin loppu häämöttää. Tänään oli taas neuvola, eipä mitään uutta. Kaikki arvot kohdallaan ja hemmo oikein päin odottelemassa ulostuloa. Peppua tunkee kylkiluihin niin että kylkiluut rutisee ja iho on pinkeenä.
Mietityttää muuten, kenet ottaisin synnytykseen mukaan jos mies ei pääsisi...? Kenet sinä ottaisit?
Kiitos hirmusti vinkeistä liittyen kantoliinoihin ja reppuihin. Tuo Manduca kuulostaa tosi hyvältä. Tsekkasin kaikki käytettyjen tavaroiden saitit (Tori, Huuto, Kaksplus markkinapaikka sekä Netcycler - unohdinko jonkun?) mutta hinnat pyörivät niissäkin n 60-70 euron paikkeilla. Aika kallista käytetyksi tavaraksi mun mielestä, kun uutena repun saa 100 eurolla. Kertonee sekin tietysti siitä, että reppu on tosi suosittu.
Tällä viikolla on peräti harrastettu kulttuuria: on oltu miehen kanssa Espoon Cinessa katsomassa saksalaista indie elokuvaa Shahada - koskettava - ja huomenna ehkä mennään Veran kanssa Espoopäivään ja Taiteiden yöhön jos jaksetaan. Verallahan on perjantaina kotipäivä. Niin, jos ei siis olla laitoksella...
Mietityttää muuten, kenet ottaisin synnytykseen mukaan jos mies ei pääsisi...? Kenet sinä ottaisit?
Kiitos hirmusti vinkeistä liittyen kantoliinoihin ja reppuihin. Tuo Manduca kuulostaa tosi hyvältä. Tsekkasin kaikki käytettyjen tavaroiden saitit (Tori, Huuto, Kaksplus markkinapaikka sekä Netcycler - unohdinko jonkun?) mutta hinnat pyörivät niissäkin n 60-70 euron paikkeilla. Aika kallista käytetyksi tavaraksi mun mielestä, kun uutena repun saa 100 eurolla. Kertonee sekin tietysti siitä, että reppu on tosi suosittu.
Tällä viikolla on peräti harrastettu kulttuuria: on oltu miehen kanssa Espoon Cinessa katsomassa saksalaista indie elokuvaa Shahada - koskettava - ja huomenna ehkä mennään Veran kanssa Espoopäivään ja Taiteiden yöhön jos jaksetaan. Verallahan on perjantaina kotipäivä. Niin, jos ei siis olla laitoksella...
maanantaina, elokuuta 23, 2010
38
Tänään alkoi viikko 38. Mies lähtee keskiviikkona Tukholmaan yhdistetylle työmatkalle ja kaverin häihin ja palaa lauantaina - toiveissa siis, että synnytys käynnistyisi joko ennen tai jälkeen... Maha ei kyllä vielä ole laskeutunut, joten ehkä tässä vielä saadaan odotella. Painaa ylöspäin vaan niin vimmatusti. Viime viikolla oli taas neuvola, jossa todettiin että kyllä se on ihan oikeinpäin ja tulossa (terveydenhoitaja osaa hommansa vaikkei lääkäri osaisikaan). Nythän näitä käyntejä on viikottain - luin tässä yhtenä päivänä vanhat merkinnät Veran odotuksen vikalta kuukaudelta ja Tukholmassa oli hyvä jos reilun 2 viikon välein. Parempi palvelu täällä siis. Ei ole kuitenkaan täälläkään mittailtu miten suuri vauva olisi, kuulemma vasta sitten aletaan tsekata jos menee yliajan. Painoa mulle ei ole tullut lisää enempää kuin keskiarvo, joten ei ainakaan sen puoleen pitäisi olla huolta (tällä makean määrällä se on todellinen ihme).
Sitten tässä on tajuttu että jonkinlainen menopeli kahdelle lapselle olisi varmaan hyvä. Vai?? Miten te muut kahden pienen lapsen vanhemmat olette selvittäneet tämän kuljetuskysymyksen? Sellainen lauta hommataan varmaan Veran vanhoihin vaunuihin - mutta niitä vaunuja ei voi käyttää sohjossa tai lumessa, kun niissä etupyörät on sellaiset kääntyvät (Teutonia). Me kun asutaan täällä "maalla" nykyään niin vaunujen pitäisi olla suht isopyöräiset. Enkä tiedä suostuuko Vera muutenkaan aina seisomaan laudalla vaan pitäisikö myös olla istumavaihtoehto..?
Myös kantoliinaa olen miettinyt. Viimeksi meillä oli Babybjörn enkä tykännyt yhtään, huono selälle - se oli tosin se simppeli malli mutta silti en usko että haluan edes sitä paremmin selkää tukevaa mallia tällä kertaa. Kantoliinalla on kiihkeät puolestapuhujansa, itse vähän epäilyttää se sitomishässäkkä. Views? Oppiiko sen nopeasti? Olisihan se aika kätsy.
***
ps. kiitos kommenteista edelliseen purkaukseeni, todella hyviä & pitkiä mietteitä. Palaan asiaan pian!
Sitten tässä on tajuttu että jonkinlainen menopeli kahdelle lapselle olisi varmaan hyvä. Vai?? Miten te muut kahden pienen lapsen vanhemmat olette selvittäneet tämän kuljetuskysymyksen? Sellainen lauta hommataan varmaan Veran vanhoihin vaunuihin - mutta niitä vaunuja ei voi käyttää sohjossa tai lumessa, kun niissä etupyörät on sellaiset kääntyvät (Teutonia). Me kun asutaan täällä "maalla" nykyään niin vaunujen pitäisi olla suht isopyöräiset. Enkä tiedä suostuuko Vera muutenkaan aina seisomaan laudalla vaan pitäisikö myös olla istumavaihtoehto..?
Myös kantoliinaa olen miettinyt. Viimeksi meillä oli Babybjörn enkä tykännyt yhtään, huono selälle - se oli tosin se simppeli malli mutta silti en usko että haluan edes sitä paremmin selkää tukevaa mallia tällä kertaa. Kantoliinalla on kiihkeät puolestapuhujansa, itse vähän epäilyttää se sitomishässäkkä. Views? Oppiiko sen nopeasti? Olisihan se aika kätsy.
***
ps. kiitos kommenteista edelliseen purkaukseeni, todella hyviä & pitkiä mietteitä. Palaan asiaan pian!
torstaina, elokuuta 19, 2010
Päiväkotipohdintaa osa 100
Mä edelleen kirjoitan tästä päiväkodista kun mun mielestä tää on vaan niin mielenkiintoista miten ihmiset ajattelee.
On älyttömän yleistä että mun ruotsalaiset tutut, joilla on useampia lapsia ja niistä vanhemmat on päiväkodissa, päivittelee kuinka raskasta niiden kanssa on ja hihkuu onnesta että nyt alkoi loma, kun lapsi menee päiväkotiin ja pienemmän kanssa voi jäädä keskenään kotiin. Että VIHDOIN ja nyt saa olla rauhassa. Suomessa en ole törmännyt samaan ollenkaan samassa määrin.
Välillä mä mietin, että miks helkutissa ihmiset haluaa lapsia jos se on niin vaikeeta ja raskasta ja se on niin ihanaa, kun taas vihdoin saa viedä lapsensa päiväkotiin. Eihän kukaan tänä päivänä pakota tekemään lapsia. Olenko mä vaan kauhea natsi vai oletteko te yhtään samaa mieltä? Siis mä ymmärrän ihan hyvin että viedään päiväkotiin ja niinhän mä itsekin teen (päivittäiset päikkärit on muuten NIIN ihana juttu :)! Mutta jos asenne on koko ajan se, että siitä isommasta on vaan kamalasti vaivaa niin on se musta vähän kumma... ?? ...mutta sitt kuitenkin, mitä se mulle ylipäänsä kuuluu mitä ne muut ajattelee ... :)
Meillä kanssa joudutaan nykyään taistelemaan niin päiväunien, iltaunien, pöydässä istumisen (se ei TODELLAKAAN onnistu), television ja videoiden katsomisen, makean syömisen, yleensä syömisen jne jne kanssa, joten en tosiaankaan väitä etteikö 3 vuotias riiviö voisi olla, no riiviö, mutta silti, on meillä kuitenkin pääasiassa ihan kivaa...! Miten muuten te muut, saatteko te 3 vuotiaan lapsen istumaan ruokapöydässä paikallaan? Meillä ei onnistu nykyään edes puoli minuuttia. Onhan siinä päiväkodissa se(kin) hyvä puoli, että siellä oppii sentään käytöstapoja (kamalaa ettät ähän on tultu!)- siellä kai porukan paine pistää myös nämä pahimmat väkkärät syömään rauhassa edes kerran päivässä ;)
Muuten, edelliseen postaukseen liittyen, eilen tapahtui myös hauska kielikukkanen. Yksi cd oli niin naarmuuntunut että totesin, että sillä saanee heittää vesilintua. Vera siihen "miksi lintua? miksi heittää lintua?" Selitä siinä sitten, ettei äiti oikeasti meinaa heittää videolla lintua....
***
ps. mulle voi kyllä sanoa että mun mielipiteet on ihan peestä ... ja ehkä mä totean samoin kunhan se kakkonen saapuu että ihanaa kun isompi on päiväkodissa - sanokaa mulle sitten että parempi olla hiljaa asioista mistä mitään ei tiedä ;)
On älyttömän yleistä että mun ruotsalaiset tutut, joilla on useampia lapsia ja niistä vanhemmat on päiväkodissa, päivittelee kuinka raskasta niiden kanssa on ja hihkuu onnesta että nyt alkoi loma, kun lapsi menee päiväkotiin ja pienemmän kanssa voi jäädä keskenään kotiin. Että VIHDOIN ja nyt saa olla rauhassa. Suomessa en ole törmännyt samaan ollenkaan samassa määrin.
Välillä mä mietin, että miks helkutissa ihmiset haluaa lapsia jos se on niin vaikeeta ja raskasta ja se on niin ihanaa, kun taas vihdoin saa viedä lapsensa päiväkotiin. Eihän kukaan tänä päivänä pakota tekemään lapsia. Olenko mä vaan kauhea natsi vai oletteko te yhtään samaa mieltä? Siis mä ymmärrän ihan hyvin että viedään päiväkotiin ja niinhän mä itsekin teen (päivittäiset päikkärit on muuten NIIN ihana juttu :)! Mutta jos asenne on koko ajan se, että siitä isommasta on vaan kamalasti vaivaa niin on se musta vähän kumma... ?? ...mutta sitt kuitenkin, mitä se mulle ylipäänsä kuuluu mitä ne muut ajattelee ... :)
Meillä kanssa joudutaan nykyään taistelemaan niin päiväunien, iltaunien, pöydässä istumisen (se ei TODELLAKAAN onnistu), television ja videoiden katsomisen, makean syömisen, yleensä syömisen jne jne kanssa, joten en tosiaankaan väitä etteikö 3 vuotias riiviö voisi olla, no riiviö, mutta silti, on meillä kuitenkin pääasiassa ihan kivaa...! Miten muuten te muut, saatteko te 3 vuotiaan lapsen istumaan ruokapöydässä paikallaan? Meillä ei onnistu nykyään edes puoli minuuttia. Onhan siinä päiväkodissa se(kin) hyvä puoli, että siellä oppii sentään käytöstapoja (kamalaa ettät ähän on tultu!)- siellä kai porukan paine pistää myös nämä pahimmat väkkärät syömään rauhassa edes kerran päivässä ;)
Muuten, edelliseen postaukseen liittyen, eilen tapahtui myös hauska kielikukkanen. Yksi cd oli niin naarmuuntunut että totesin, että sillä saanee heittää vesilintua. Vera siihen "miksi lintua? miksi heittää lintua?" Selitä siinä sitten, ettei äiti oikeasti meinaa heittää videolla lintua....
***
ps. mulle voi kyllä sanoa että mun mielipiteet on ihan peestä ... ja ehkä mä totean samoin kunhan se kakkonen saapuu että ihanaa kun isompi on päiväkodissa - sanokaa mulle sitten että parempi olla hiljaa asioista mistä mitään ei tiedä ;)
tiistaina, elokuuta 17, 2010
Lisää päiväkoti- sekä vauvapohdintaa
Lukaisinpas sitten Kaksplussan Mimmun ehdotuksesta ja siellä tosiaan oli eri maita vertaileva juttu missä vaiheessa lapset viedään päiväkotiin ja miten hoito järjetetään. Esimerkeiksi oli länsimaista otettu Belgia, Iso-Britannia, USA, Venäjä. Kaikissa näissä haastatteluissa todettiin, ettei vanhemmille tulisi mieleenkään ottaa isompaa lasta pois päiväkodista/esikoulusta kun perheeseen syntyy toinen lapsi. Näinhän on siis myös Ruotsissa. Suomalainen tapa tuntuu olevan todella poikkeus, jolle ei ymmärrystä heru. Haastatellut kokevat, että on väärin isompaa lasta kohtaan että hän joutuu pois kavereidensa seurasta ja virikkeellisestä ympäristöstä.
Ja kyllä on myös huomannut miten Vera on viihtynyt päiväkodissa nyt taas reilun viikon. Sinne mennään mielellään ja välillä saa taistellen raahata pois, kun tosiaan kaverit vielä jäävät sinne - meillähän haku siis tapahtuu normaalisti 15-15.30 aikaan. Ainoastaan yhtenä aamuna ei olisi huvittanut mennä päiväkotiin, mutta kuulemma sillonkin oli mennyt alkukenkutuksen jälkeen hyvin (eihän sitä itseäkään aina huvittanut mennä töihin :) Kotipäivä perjantaina oli myös aikamoisen mukava, ihanaa ettei ole kiire - vaikkei oikeastaan päiväkotipäivänäkään nyt ole ollut suuremmin kiirettä, vaan aamutoimet on voitu ottaa tosi rauhallisesti.
Vera on ollut viime aikoina aika kiinnostunut tulevasta vauvasta. Saa nähdä kuinka kauan innostus sitten todellisuuden tullen kestää. Nyt kuitenkin vauvalle on juteltu ja mahaa pärisytetty huulilla, pussailta ja tänään saatiin vauvalle lahjaksi pehmohiiri joka päätyi lainaan isosiskon viereen unille. Toivottavasti tämä hoivavietti edes vähän jatkuisi myös vauvan tultua.
Tänään kokeiltiin miten vauvanukkea imetetään, Vera tässä juuri totesi että "mulla on pikkuset rinnat". Ja että äitillä on isot rinnat. Jaa-a. Yhtenä päivänä kaverilta saatuja käytettyjä bikinejä kokeillessa myöskin Vera kommentoi että bikinit eivät sovi koska hänellä on pienet rinnat. Lapsen suusta tulee parhaat jutut...
Ja kyllä on myös huomannut miten Vera on viihtynyt päiväkodissa nyt taas reilun viikon. Sinne mennään mielellään ja välillä saa taistellen raahata pois, kun tosiaan kaverit vielä jäävät sinne - meillähän haku siis tapahtuu normaalisti 15-15.30 aikaan. Ainoastaan yhtenä aamuna ei olisi huvittanut mennä päiväkotiin, mutta kuulemma sillonkin oli mennyt alkukenkutuksen jälkeen hyvin (eihän sitä itseäkään aina huvittanut mennä töihin :) Kotipäivä perjantaina oli myös aikamoisen mukava, ihanaa ettei ole kiire - vaikkei oikeastaan päiväkotipäivänäkään nyt ole ollut suuremmin kiirettä, vaan aamutoimet on voitu ottaa tosi rauhallisesti.
Vera on ollut viime aikoina aika kiinnostunut tulevasta vauvasta. Saa nähdä kuinka kauan innostus sitten todellisuuden tullen kestää. Nyt kuitenkin vauvalle on juteltu ja mahaa pärisytetty huulilla, pussailta ja tänään saatiin vauvalle lahjaksi pehmohiiri joka päätyi lainaan isosiskon viereen unille. Toivottavasti tämä hoivavietti edes vähän jatkuisi myös vauvan tultua.
Tänään kokeiltiin miten vauvanukkea imetetään, Vera tässä juuri totesi että "mulla on pikkuset rinnat". Ja että äitillä on isot rinnat. Jaa-a. Yhtenä päivänä kaverilta saatuja käytettyjä bikinejä kokeillessa myöskin Vera kommentoi että bikinit eivät sovi koska hänellä on pienet rinnat. Lapsen suusta tulee parhaat jutut...
Maailman paras maa?
Mielenkiintoinen vertailu Newsweekissa - Suomi on sitten rankattu maailman parhaaksi maaksi elää.. kyllä meidän kelpaa. Huomaakohan ruotsalaiset ;) Ruotsi oli päässyt kolmanneksi. Niin no, senhän tiesinkin jo että pelkkä koulutuksen taso nostaa meidät muiden pohjoismaiden ohi niin että heilahtaa. Terveyden suhteen Ruotsilla onkin korkeammat pisteet (Suomi vasta 17. ja Ruotsi kolmantena, huom. yhdessä Espanjan kanssa), quality of life on Ruotsissa vähän alhaisempi kuin Suomessa (Norja on tässä maailman paras) mutta sekä economic dynamism että political environment on Ruotsilla paremmat - viimeksi mainittu peräti maailman paras.
Norja on kokonaisuudessaan kuudes ja Tanska kymmenes. Tutkimus löytyy kokonaisuudessaan täältä
Mutta missä on maailman onnellisimmat ihmiset? Ei taatusti Suomessa. Osattaisiinkohan me suomalaiset olla myös onnellisia oikeasti siitä mitä meillä on? Sitä miettiessä voi vaikka kuunnella tätä
Norja on kokonaisuudessaan kuudes ja Tanska kymmenes. Tutkimus löytyy kokonaisuudessaan täältä
Mutta missä on maailman onnellisimmat ihmiset? Ei taatusti Suomessa. Osattaisiinkohan me suomalaiset olla myös onnellisia oikeasti siitä mitä meillä on? Sitä miettiessä voi vaikka kuunnella tätä
maanantaina, elokuuta 16, 2010
Vierailu sairaalaan
Eilen oli sitten vierailu synnytyssairaalassa. Olemme menossa Jorviin, koska se on niin lähellä. Mukavaa on ollut että kaikki, joiden kanssa olen keskustellut ja jotka ovat synnyttäneet Jorvissa, ovat kehuneet kovasti. Moni on ollut myös vähän negatiivinen ja ihmetellyt miksi Jorvi - mutta näillä skeptikoilla ei ole ollut omakohtaista kokemusta Jorvista. Tuntuukin, että Jorvilla on huono maine, joka ei varsinaisesti perustu mihinkään todelliseen.
Ellikin kommentissaan kyseli Suomen ja Ruotsin synnytyssairaaloiden eroista, joten tässä vähän omia huomioita eilisestä käynnistä.
Homma vaikuttaisi suht samanlaiselta, tosin koska nyt ollaan menossa isoon sairaalaan ja viimeksi oltiin pienessä yksikössä, vertailu on hieman hankalaa. Tukholmassahan meillä oli paikka BB Stockholmissa, joka on hyvin pieni yksikkö. Aiemmin siellä ei hoidettu kuin ns. normaaleja synnytyksia, eli viikoilla 37-41 synnyttäviä yhden lapsen odottajia, mutta nyt näköjään ovat alkaneet ottaa vastaan myös suunniteltua keisarinleikkauksia sekä kaksosia ja ennenaikaisia synnytyksiä. BB Stockholm on osa Danderydin sairaalaa, mutta oma erillinen yksikkönsä. Siellä on totaalinen vierailukielto.
Eilinen Jorvin kierros oli ihan ok, suurin osa muista osanottajista oli ensisynnyttäjiä. Valitsin ruotsinkielisen esittelyn, jotta mieskin jotain ymmärtäisi. Monet olivat huolissaan ruotsinkielisen palvelun saatavuudesta (ihan syystä) ja muutama oli Hangosta ja Tammisaaresta asti. Sieltähän lakkautettiin synnytyssairaala. Ei kateeksi käy, puolentoista tunnin matka sairaalaan ensisynnyttäjällä. Mistä sitä muka tietää milloin sitä pitää lähteä? Ehkä heitä ei kovin helpolla kotiin käännytetä, kun matka on moinen. Toisaalta, puolentoista tunnin matka lienee monessa osaa maata ihan tavallinen.
Alunperin olin ajatellut että otamme perhehuoneen jos vain sellaisen saamme, mutta nyt sen nähtyämme ja ohjeet luettuamme, enpä tiedä. Aika karu oli sekin. Taitaa olla paras vaan yrittää kotiutua mahdollisimman pian. Veran kanssa oltiin sairaalassa kolme yötä, ja se oli kyllä aika ihanaa aikaa (jättemysig, sanoisi ruotsalainen). Jos tällä kertaa selviäsi vähemmällä ajalla. Kuulin juuri yhdeltä neljännen lapseen synnyttäneeltä, että oli lähtenyt kotiin samana päivänä ja seuraavana päivänä ollut jo kattoremonttihommissa... hmmm ehkä musta ei ole ihan semmoiseen kuitenkaan. Tietysti kurjaa sitten, jos jostain syystä kotiin ei ihan heti pääse. Perhehuoneessa kuitenkin oletetaan että isä on paikalla koko ajan, ja sitähän ei ihan voi meidän tapauksessa taata.
BB Stockholm oli siis tosiaan hyvin kodinomainen, pieni yksikkö, ainoastaan perhehuoneita, vierailukielto. Ja nyt odottaa siis mahdollisesti 3 hengen huone, vieressä jonkun suku ja koko ajan huutava vauva, joku joka esittelee synnytysviedoita ja joku jota ommellaan verhon takana, kuten yhdelle kaverille oli käynyt... vähän kyllä epäilyttää. Toisaalta positiivista on se, että synnytys- ja lapsivuodeosasto (vai mikä sen nimi on?) on erikseen eli lapsen saatuaan ei tarvitse kuunnella viereisen huoneen synnytystuskia (kuten viimeksi kävi).
Kätilöt vaikuttivat todella mukavilta, joten sen puoleen jäi kyllä hyvä mieli. Ja ammattitaitoisiahan nuo ovat, eikä siis kielen puoleen tarvitse tällä kertaa jännittää, ja muutoinkin suurin piirtein tietää mistä tässä jutussa on kyse - ainakin luulee tietävänsä; synnytyksethän ei välttämättä ole lainkaan samanlaisia.
Ehkä teillä muilla Ruotsissa synnyttäneillä on erilaisia kokemuksia ruotsalaisista synntyssairaaloista, Danderydista, Karolinskasta tai Södersjukhusetista?
Ellikin kommentissaan kyseli Suomen ja Ruotsin synnytyssairaaloiden eroista, joten tässä vähän omia huomioita eilisestä käynnistä.
Homma vaikuttaisi suht samanlaiselta, tosin koska nyt ollaan menossa isoon sairaalaan ja viimeksi oltiin pienessä yksikössä, vertailu on hieman hankalaa. Tukholmassahan meillä oli paikka BB Stockholmissa, joka on hyvin pieni yksikkö. Aiemmin siellä ei hoidettu kuin ns. normaaleja synnytyksia, eli viikoilla 37-41 synnyttäviä yhden lapsen odottajia, mutta nyt näköjään ovat alkaneet ottaa vastaan myös suunniteltua keisarinleikkauksia sekä kaksosia ja ennenaikaisia synnytyksiä. BB Stockholm on osa Danderydin sairaalaa, mutta oma erillinen yksikkönsä. Siellä on totaalinen vierailukielto.
Eilinen Jorvin kierros oli ihan ok, suurin osa muista osanottajista oli ensisynnyttäjiä. Valitsin ruotsinkielisen esittelyn, jotta mieskin jotain ymmärtäisi. Monet olivat huolissaan ruotsinkielisen palvelun saatavuudesta (ihan syystä) ja muutama oli Hangosta ja Tammisaaresta asti. Sieltähän lakkautettiin synnytyssairaala. Ei kateeksi käy, puolentoista tunnin matka sairaalaan ensisynnyttäjällä. Mistä sitä muka tietää milloin sitä pitää lähteä? Ehkä heitä ei kovin helpolla kotiin käännytetä, kun matka on moinen. Toisaalta, puolentoista tunnin matka lienee monessa osaa maata ihan tavallinen.
Alunperin olin ajatellut että otamme perhehuoneen jos vain sellaisen saamme, mutta nyt sen nähtyämme ja ohjeet luettuamme, enpä tiedä. Aika karu oli sekin. Taitaa olla paras vaan yrittää kotiutua mahdollisimman pian. Veran kanssa oltiin sairaalassa kolme yötä, ja se oli kyllä aika ihanaa aikaa (jättemysig, sanoisi ruotsalainen). Jos tällä kertaa selviäsi vähemmällä ajalla. Kuulin juuri yhdeltä neljännen lapseen synnyttäneeltä, että oli lähtenyt kotiin samana päivänä ja seuraavana päivänä ollut jo kattoremonttihommissa... hmmm ehkä musta ei ole ihan semmoiseen kuitenkaan. Tietysti kurjaa sitten, jos jostain syystä kotiin ei ihan heti pääse. Perhehuoneessa kuitenkin oletetaan että isä on paikalla koko ajan, ja sitähän ei ihan voi meidän tapauksessa taata.
BB Stockholm oli siis tosiaan hyvin kodinomainen, pieni yksikkö, ainoastaan perhehuoneita, vierailukielto. Ja nyt odottaa siis mahdollisesti 3 hengen huone, vieressä jonkun suku ja koko ajan huutava vauva, joku joka esittelee synnytysviedoita ja joku jota ommellaan verhon takana, kuten yhdelle kaverille oli käynyt... vähän kyllä epäilyttää. Toisaalta positiivista on se, että synnytys- ja lapsivuodeosasto (vai mikä sen nimi on?) on erikseen eli lapsen saatuaan ei tarvitse kuunnella viereisen huoneen synnytystuskia (kuten viimeksi kävi).
Kätilöt vaikuttivat todella mukavilta, joten sen puoleen jäi kyllä hyvä mieli. Ja ammattitaitoisiahan nuo ovat, eikä siis kielen puoleen tarvitse tällä kertaa jännittää, ja muutoinkin suurin piirtein tietää mistä tässä jutussa on kyse - ainakin luulee tietävänsä; synnytyksethän ei välttämättä ole lainkaan samanlaisia.
Ehkä teillä muilla Ruotsissa synnyttäneillä on erilaisia kokemuksia ruotsalaisista synntyssairaaloista, Danderydista, Karolinskasta tai Södersjukhusetista?
tiistaina, elokuuta 10, 2010
Neuvolassa
Nyt raskauden loppuvaiheessa onkin neuvolakäyntejä viikottain. Tänään oli kolmas ja viimeinen lääkärikäynti. Lääkäri on kyllä niin nuori että ihan huvittaa, onneksi mulla on kyseessä jo toinen raskaus, jos olis ekakertalainen niin kokemattomuus kyllä enemmän hirvittäisi. Meinaan, lääkäri on niin nuori, että sen on ihan pakko olla vastavalmistunut - ja itseäni siis aikalailla nuorempi :) Otteet on välillä vähän kovakouraiset (tuskin tarkoituksella mutta silti) ja esim. vauvan asennosta kysyessä viittaa neuvolan terveydenhoitajaan, että kyllä hänen silmämääräiseen ja vatsan päältä kokeiltuun arvioonsa voi luottaa. Hmm, näin varmaan onkin, mutta ei se kyllä luottamusta lääkäriin lisää...
No, kuten aiemmin sanottua, Ruotsissa lääkärikäyntejä ei ole lainkaan, joten nämä nyt on pelkkää extraa joka tapauksessa. Ja kuten yksi kaverikin totesi, jostainhan niiden lääkäreidenkin on aloitettava... ehkä parempi että minä olen koekaniinina, kuin joku pelokas ensikertalainen :)
Neuvolan"täti", terveydenhoitaja - onko ne myös kätilöitä, tiedättekö? - on kyllä osaava ja kokenut joten hyvissä käsissä olen tuntenut olevani. Ja tässäkin huomaa, että kun on toinen raskaus menossa niin ei niin paljon tukea tarvitsekaan vaan tämä menee aikalailla omalla painollaan niin kauan kun ei mitään erityistä huolta ole.
Aamulla tuli muuten hirveä kiire, Vera oli päiväkodissa vasta puoli kympiltä ja juuri ja juuri ehdin ajoissa neuvolaan. Se on lähes huvittavaa, miten aamuihin saa kulumaan aikaa. Me tosin herättiin vasta kasilta, mikä oli vallan ihanaa. Mutta mitä tää mahtaa sitten kahden lapsen kanssa olla?!! Kuten Kukannuppukin kirjoittaa, jos pelkkään vessatouhuun voinee saada kulumaan tunnin... No, ehkä vauvan kanssa herätään sitten vähän aiemmin ;)
No, kuten aiemmin sanottua, Ruotsissa lääkärikäyntejä ei ole lainkaan, joten nämä nyt on pelkkää extraa joka tapauksessa. Ja kuten yksi kaverikin totesi, jostainhan niiden lääkäreidenkin on aloitettava... ehkä parempi että minä olen koekaniinina, kuin joku pelokas ensikertalainen :)
Neuvolan"täti", terveydenhoitaja - onko ne myös kätilöitä, tiedättekö? - on kyllä osaava ja kokenut joten hyvissä käsissä olen tuntenut olevani. Ja tässäkin huomaa, että kun on toinen raskaus menossa niin ei niin paljon tukea tarvitsekaan vaan tämä menee aikalailla omalla painollaan niin kauan kun ei mitään erityistä huolta ole.
Aamulla tuli muuten hirveä kiire, Vera oli päiväkodissa vasta puoli kympiltä ja juuri ja juuri ehdin ajoissa neuvolaan. Se on lähes huvittavaa, miten aamuihin saa kulumaan aikaa. Me tosin herättiin vasta kasilta, mikä oli vallan ihanaa. Mutta mitä tää mahtaa sitten kahden lapsen kanssa olla?!! Kuten Kukannuppukin kirjoittaa, jos pelkkään vessatouhuun voinee saada kulumaan tunnin... No, ehkä vauvan kanssa herätään sitten vähän aiemmin ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)