maanantaina, kesäkuuta 18, 2007

Viikko 35

Loppu lähenee. Barnmorskan kirjanpidon mukaan viime viikko oli vko 33, mutta mä kyllä lasken että se oli 34 kun laskettu aika on 29.7. No riippuu varmaan vähän siitäkin, mistä päivästä laskee ja onko kyseessä 35:s viikko vai 34 täyttä viikkoa takana. Joka tapauksessa eilen oli tasan 6 viikkoa laskettuun aikaan. Vatsa painaa ja vauva liikkuu tarmokkaasti. Välillä tuntuu että tyyppi riehuu niin että kohta tulee jalka ihon läpi. Hassua, ja ihanaa että liikettä piisaa.

Eilen oli myös toinen profylax- eli hengittely/synnytysvalmennuskurssi. Siellä katsottiin video 70-luvulta, jossa Gudrun Schyman synnyttää ensimmäisen lapsensa. Siis en tiedä mitä te muut olette mieltä, mutta mun mielestä synnytysvideot on vaan aika kauheita. Profylax-kurssin vetäjän mielestä Gudrunin hengitystekniikka oli niin esimerkillistä, että meidän kannatti katsoa koko touhu alusta loppuun. Mulle jäi kyllä päällimmäisenä kaikkea muuta kuin rauhallinen hengittelyfiilis, vaikka Gudrun ihan oikeasti hengitteli esimerkillisesti. Mutta siis mä en vaan tajua, miksi joku haluaa alapäänsä repeilyn ja kaikki kauheudet videolle. Eikö se riitä että sen joutuu käymään läpi, pitääkö se vielä säilyttää jälkipolville näytettäväksi? No, kukin saa tietysti tehdä miten tahtoo, mutta kyllä mä näen lähinnä painajaisia tuosta ohjelmasta ennemmin kuin tunnen suurta rauhaa koettelemuksen edessä.

Lisäksi oli jokseenkin koomista katsella Gudrunin alapäätä; Gudrun on kuitenkin mun silmissäni profiloitunut ensin vasemmistopuolueen puheenjohtajaksi, sittemmin Feministiskt Initiativ -puoleen vetäjäksi. onks kivaa että vanha synnytysvideo pyörii satojen ja satojen tulevien synnyttäjien koulutuksessa? Kai se on siihen kuitenkin lupansa antanut, ehkä se tuo myös poliittista uskottavuutta....?

Muuten kurssi oli kyllä ihan hyvä ja tuntuu, että lisäsi ainakin vähän uskoa itseensä. Opettaja oli kyllä vähän turhan teatraalinen eteläamerikkalainen mun makuuni. Tasapuolisesti on kyllä kuullut niin helppoja kuin kauhutarinoitakin synnytyksestä, pitää vaan uskoa että tottahan se menee kun on muiltakin onnistunut...

Viikonloppuna oli vieraita Suomesta. Käytiin Djurgårdenilla kävelyllä, Rosendals trädgårdenissa lounaalla, Söderissa Mosebackella terasilla ja syömässä supersuositussa Kohphanganissa. Kiva viikonloppu.

Keittiöön on saatu kaakelit myös seinille, mutta toimittivat pirulaiset väärän jääkaapin. Maalaria on odotettu nyt viikko, ei ole äijää näkynyt. Joku oli käynyt täällä tänään ja laittanut keitiön tasoihin pahvit, mutta muuten ei ollut tapahtunut mitään. Kuvia seuraa kunhan jaksan räpsiä.

ps. kyllä tänne saa kaverit kommentoidakin, jos tätä luette....

Ei kommentteja: