tiistaina, kesäkuuta 26, 2007

Ostoksia

Olipas niin kivaa kun vanhemmat kävivät. Edellisestä kerrasta olikin jo aikaa, nyt toivottavasti saadaan kylään useammin kun tulee tämä taapero maailmaan. Syksyllä kyllä varmaan itsekin käyn usein Helsingissä, kun siellä on moni kaveri äitiyslomalla. Tässä töppöset muuten. Eiks ookin ihkut!

Eilen oli barnmorska, verenpaine oli hyvä, muutoin täti totesi vaan että nyt pitää levätä levätä levätä. Onhan se mukavaa että saa oikein auktoriteetin suusta käskyn tehdä ei mitään! Sanoi myös, että vauvan pää on nyt fiksoitunut (mitä lienee suomeksi??) eli siis valmiina ulostulosasennossa. Jotenkin konkretisoitui tämä 35 täyttä viikkoa siinä, että se siellä odottelee nyt vaan ulostuloa...! Vatsa ei ollut kasvanut, joka barnmorskan mukaan johtuu todennäköisesti siitä, että vauva on siis laskeutunut eikä juuri kasvattanut mahaa tässä välissä.

Tänään oli myös vika raskausjooga. Hassua, miten alussa se ei tuntunut juuri missään, ja nyt hyvä kun kykeni siellä ylipäänsä jotain tekemään, oli sen verran rankkaa! 2 kuukaudessa on ollu aikamoinen muutos siis. Ja nyt on enää 2 päivää töitäkään jäljellä. Vaikka siellä onkin ihan kivaa niin mitä lähemmäksi loma tulee sen enemmän tuntuu ettei millään vaan jaksaisi enää yhtään!

Eilen käytiin mm Ikeassa ja ostettiin vauvanamme (hoitopöytää ei valitettavasti löydetty). Amme on tosin ollut pyykkikorina nyt, kun on kokeiltu ekoja kertoja uutta pesukonetta meidän uudessa keittiössä. Kone pelittää hyvin, mutta pesu + kuivaus kestää pahimmillaan 4,5 tuntia!!! Siis jos meinaa saada pyykit oikeasti kuiviksi. Kone on ilmeisesti erittäin ympäristöystävällinen, joka on tietysti great, mutta siis haloo, kyllä melkein 5 tunnin pesu yhtä koneellista kohden on vähän turhan paljon... ja voiko se olla niin ympäristöystävällistäkään, kun ei siinä voi samaan aikaan edes kovin montaa lakanaa pestä? Täytyy varmaan jatkossakin kuivattaa isommat pyyhkeet ja lakanat pesutuvassa.

Ja tässä vihdoin viimein niitä paljon hehkutettuja keittiökuvia. Näyttää kyllä todellisuudessa paremmalta kuin kuvissa :)






6 kommenttia:

Minttu kirjoitti...

Tosi hieno keittiö!!! Ja mielettömän söpöt pikku tossukat!

Onko teidän pesukone siis kuivaava pesukone (pesukone ja kuivausrumpu samassa)? Mulla on sen varran kokemusta niistä, että isompien ja raskaampien vaatteiden (farkut, colleget tai just lakanat yms) kuivaus on aivan toivotonta ja koneen pitää olla puolityhjä, jotta ne ylipäätään kuivuisivat jotenkin (ei kovin vihreää...). Sen sijaan "pikkupyykki" elikkä just pienet vauvanvaatteet, topit, pikkarit jne. kuivuu kyllä ihan hyvin.

Tukholman tyttö kirjoitti...

Kiitos! Se on tosi hieno :)

Joo, se on nimenomaan sellaisen pesukone. Kuivausrumpu menneekin täysin pikkupyykki-käyttöön jatkossa. Mutta siihen sitä varmaankin 4-6 viikon kuluttua todella myös tarvitaan!

Anonyymi kirjoitti...

Tuollaisten puoli vuorokautta pyörivien koneiden ympäristöystävällisyys on itseasiassa pötypuhetta, sillä jos ne käyttävätkin vettä vähemmän, sähköä menee hurjasti paljon enemmän kuin normaaleissa tunnin verran pyörivissä koneissa. Taas pientä ihmistä (ja luontoa) huijataan

Tukholman tyttö kirjoitti...

Kuulostaa sinänsä loogiselta, mutta miksi ihmeessä pesukoneista tehdään sitten sellaisia että yksi pyykinpesu kestää yli 2 tuntia?? Ei kai se ole kenellekään eduksi, jos se ei siis ole edes ympäristöystävällistä?? Kuivauksesta on nyt joka tapauksessa testattu, että tunnissa saa ok kuivaa kunhan ei ole liikaa raskasta kamaa koneessa. Eli se lienee ok, ympäristönkin kannalta...

Hanna Kopra kirjoitti...

Ihku keittiö! Turkoosi on limen ja pinkin lisäksi (ja mustan, tummansuklaanruskean jne.) lisäksi MAHTAVA väri. Veikkaan, että talvella se oikein piristää…

Meijänkin keittiö on ihan greit ja se oli valmiina täällä, mutta joskus olisi kiva päästä valitsee just tota "väli"kaakelia ja kaapinovia.

Pesukoneet… Mutsilla ja faijalla on tommoi pyykkikone, joka kuivaa samassa. Meille tuli (vastusteluistani) huolimatta torni. Ja se on TOPPEN! Mä rakastan mun tornia! Kun talo on paketissa ja pyykkinarut on pihalla syyskuuhun asti …kaikessa mahdollisessa, niin toi kuivaava ominaisuus on vaan niiiiin paras!

Ja vauvan kanssa varsinkin. Sitä pyykkirumbaa ei vaan jaksa kun on siinä vähän kaikkee muutakin.

PeeeÄsssPiste Meinaaks laittaa magneetteja? Eräs nainen olisi ihan kipinöissä tommosen jääkaapin kanssa…

Tukholman tyttö kirjoitti...

Eikö ookin aivan mielettömän ihku :) Oli muuten älyttömän vaikeaa päättää tuo väri, kun piti vaan arvailla miltä se sitten näyttää todellisuudessa. Mutta ollaan nyt tosi tyytyväisiä!

Onneks nyt kokeilun kautta on tosiaan todettu, että kunhan ei yritäkään kuivata koneessa painavia pyyhkeitä niin kuivaus toimii oikein hyvin ja menee vaan tunti, siis saman verran kun pesutuvan koneessa. Torni ei oikein ois mahtunut mihinkään.. tai sitt ois pitäny luopua kaappitilasta.

Ei oo ajateltu magneetteja.. tai yks meillä siinä on, mut toi mun mies ei ainakaan tähän mennessä oo suhtautunu mitenkään innostuneesti magneetteihin. Ehkä pikkuhiiljaa huomaamatta saa ujutettua jotain kivoja .. ja sit kun alkaa tulee kaikkea lapsen juttua mitä pitää ripustella muistuttamaan niin eikö usein ne roiku jääkaapin ovessa magneeteilla ;)