keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2007

Ruotsin kansallispäivä

Tänään on siis koko päivä menny kotona. Kävin mä kaupassa, ja takapihalla ottamassa aurinkoa. Vanhat bikinit ei mene enää päälle, enkä oo saanut uusia ostettua, joten mustat alusvaatteet sai kelvata. Toivottavasti naapurit ei ihan järkyttyneet. Onneks on takapiha ja parveke! Jos tässä joutuu ihan sairaspotilaaksi ni voi mennä edes pihalle. Aivan mahtava sää, en edes tiedä miten kuuma oli.

Helikopterit pörräs taivaalla kun uusnatsit järjesti kulkueen meidän nurkilla Ruotsin kansallispäivän kunniaksi. Ärsyttävää ,että niiden pitää pilata ihan hyvä juhla, ruotsalaiset kun on muutenkin niin arkoja juhlimaan kansallispäiväänsä. Ei täällä ole sitä juhlittukaan hyvä kun kymmentä vuotta. Onhan ne toisaalta kyllä muuten sitten yliylpeitä itsestään, että yks kansallispäivä sinne tänne. Mutta ne pitää kansallispäivän juhlintaa jotenkin nationalistisena, ja niillä on aika traumaattinen suhde sen viettoon. Kuvaavaa on, että alunperinkin ko päivän juhlintaa ehdotti maahanmuuttajat. Ja vasta pari vuotta sitten siitä tuli kansallinen vapaapäivä.
Ihanaa että Suomessa saa juhlia ylpeästi itsenäisyyspäivää. Toisaalta Suomessa on vähän erilailla taisteltukin siitä.

No mutta, kansallispäivä meni siis kotosalla. Supistukset on kyllä vähentyneet huomattavasti, mikä on aika rauhottavaa.


Ja meidän keittiössä näyttää nyt tältä... jeee.

6 kommenttia:

Norppa kirjoitti...

Ei tässä kenenkään vanhat bikinit mahdu päälle mut valitettavasti vaan eri syystä. :) Koitahan jaksaa lepäillä ja todellakin, tsemppiä keittiön kanssa!!

Tukholman tyttö kirjoitti...

Kiitos! Se on hyvä vedota tähän raskautuneeseen tilaan, et siks vaan bikinit ei mee päälle ;) Ens vuonna sit järkyttävä totuus paljastuu todennäköisesti!

Laitetaan keittiökuvia taas kun jotain muutosta on näkyvillä, laattamies heiluu täällä just nyt täysillä (ei kauhean kivaa "sairastaa" remontin keskellä).

Unknown kirjoitti...

Snyggt kok! Hoppas det inte stannar kvar i detta skick... ha ha! Nej arligt talat sa forstar jag ju da inte vad du skriver men jag lamnar anda en halsning. Hoppas du mar bra och att det var trevligt i Spanien. Stora Kram Kristin

Tukholman tyttö kirjoitti...

Tack Kristin! Jag vet att du inte förstår ett dugg om vad jag skriver men supertrevligt av dig att lämna hälsning ändå! Mer kökbilder uppdateras inom kort...

Anonyymi kirjoitti...

Olin opiskelemassa Tukholmassa kesäkuussa 1953 ja jo silloin juhlittiin Ruotsin kansallispäivää. Tosin se oli tavallinen työpäivä, mutta armeijan lentokoneita lenteli taivaalla ja vuokraemäntäni lohdutteli minua: "Älkää peljätkö! Eivät ne pudota pommeja."

Tukholman tyttö kirjoitti...

Kiitos huomautuksesta! Pitipä nyt ihan tarkistaa tämä asia: tosiaan Ruotsin lipun päivää (Svenska flaggans dag) on kyseisenä päivänä vietetty jo paljon aiemminkin, vuodesta 1916 Wikipedian mukaan. Vuodesta 1983 sitten Ruotsin kansallispäivänä. Kun itse tänne muutin ensimmäisen kerran 2003 ei sitä juurikaan silloin "juhlittu". Vapaapäivähän se on tosiaan vasta ollut vuodesta 2005 (http://sv.wikipedia.org/wiki/Sveriges_nationaldag)