Matkailua vain kirjojen mukana

Nettihiljaisuus on tähän asti tehnyt pelkkää hyvää (nyt siis työkoneella, josta en pääse meileihin ja jota pyrin käyttämään mahdollisimman vähän äitiysloman aikana). Sain jo toisen kirjan luettua lyhyen ajan sisällä ja lehtiäkin aika kasan.

Tällä kertaa luin Andreï Makinen kirjan Maa ja taivas, jonka olin saanut joululahjaksi joskus hamassa menneisyydessä. En tykännyt hirveästi Ranskalaisesta testamentista, Makinen esikoisteoksesta, joka sai aikanaan vaikka mitä palkintoja. Tämä Maa ja taivas taas viehätti minua paljon enemmän, sen kuvaileva ja runollinen kerronta sopi ehkä mielentilaani nyt paremmin? Makinen edellisten romaanien tavoin Maa ja taivas nostaa esiin kysymyksen sellaisen ihmisen identiteetistä, jolla on kaksi kansallisuutta ja kieltä. Ehkä samaistun tähän olotilaan nykyään paremmin?

Duunin alppimatka, josta kirjoitin aiemmin, olisi parin viikon päästä. Olinhan sinne ilmoittautunut ja pitkään myös päättäväisesti menossa - mutta jo ennen joulua totesin, että ei siitä kyllä tule mitään. Olen ollut tosi tyytyväinen tästä päätöksestä. Se on kummallista, miten oikeasti vasta vauvan syntymän jälkeen tajuaa miten koknaisvaltaista kaikki on, miten riippuvainen sitä itse on vauvasta. Ennen syntymää kuvittelin, että tottahan 3 päivää menee, kun vauvakin on jo puolivuotias. Ja nyt - en osaa kuvitellakaan olevani 3 päivää poissa! Vaikka Vera pärjäisikin, minä en pärjäisi! Eikä tällä tunteella ole mitään sen kanssa tekemistä, ettenkö usko vauvan pärjäävän isän kanssa, en vain usko että itselläni olisi hauskaa. Niin se vain on, kaikki muuttuu äitiyden myötä.

Minä matkaan nyt vaan vauvan kanssa Suomeen. Ja kirjojen mukana ympäri maailmaa.