Eilen käytiin pitkästä aikaa äidin töissä näyttäytymässä. Pitäisi pomon kanssa "keskustella" ensi vuoden palkasta, ja varmaankin vähän jo suunnitelmaa takaisin paluun varalle. Vaikka siihen onkin vielä 8-9 kk aikaa. Keskustelu sovittiin ensi tiistaille. Työkaverit kyselivät kovasti, joko on ikävä takaisin töihin... ja rehellinen vastaus on kyllä, että ei todellakaan!! Oikeastaan melkein vaikeaa ymmärtää, miten jollakulla voisi olla kiire takaisin töihin... mutta meitä ja tilanteita on tietysti moneksi. Kun on jo melkein 10 vuotta kerennyt työelämässä paahtaa, tuntuu että juuri nyt ei tosiaankaan kaipaa sieltä mitään. On ihanaa olla kotona! Saada olla kotona vauvan kanssa! Mitä luksusta :D
Mutta oli silti mukava nähdä työkavereita. Ja on jännittävää mennä työpaikan joulujuhliin ensi perjantaina. Oikeastaan ensimmäinen kerta, kun äippä lähtee kunnolla ulos. Teemana on fancy (gold and black) ja paras puku palkitaan. Alkukekkereille on jopa tilattu muutama make up-artisti meitä meikkaamaan! Nyt vaan kurkkuun sattuu ja ilmeisesti flunssaa pukkaa, pakkoko se juuri nyt...? Ikäänkuin alitajuinen minä taas siellä ilmoittelisi, ettenhän minä haluakaan mennä juhliin ja olla Verasta erossa ja siksipä olisi hyvä tulla sairaaksi...?
Suurempi jännitysmomentti tosin vielä odottaa 1½ kuukauden päässä. Tammikuun lopussa on perinteinen työpaikan hiihtomatka Alpeille. Sinnekin olen ilmoittautunut, mutta nyt jo hirvittää. Pitkä viikonloppu poissa, miten ihmeessä se onnistuu? Voinko todellakin lähteä? Järki sanoo, että kyllä isä hoitaa todellakin ihan yhtä hyvin kuin äiti (ja isähän on ollut poissa pitkän viikonlopun jo ajat sitten), on ihan hyväkin että isä ja tytär saavat yhteistä aikaa, annamme korviketta jo nyt ja Vera täyttää siis jo 6kk siinä vaiheessa. Mutta tunne sanoo EIIIIIIIIII!!! Enhän voi! Eihän ne pärjää! Enhän MINÄ pärjää! Mitä tästä tulee! Apua! Voivoi. Saa nähdä kuinka siinä sitten käy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti