maanantaina, joulukuuta 31, 2007

Hyvää uutta vuotta!

Onnellista uutta vuotta 2008!

Vera täyttää tänään 5kk. On löytänyt jalkansa, paras joululahja :D Ja nousee sitterissä pystyyn niin että meinaa kellahtaa yli. Ja alkanut vähän vierastamaan ihan vieraita ihmisiä. Porkkana maistuu hyvältä, peruna ei. Pieneksijääneitä vaatteita alkaa olla aika kasa. 5kk onnea ja iloa, uusia asioita, hurjaa kasvua ja oppimista, muutama lievä hermoromahdus ja vähän valvottuja öitä takana.

Vuoden 2007 jäädessä pikkuhiljaa taakse, mietin mitä tästä vuodesta jää mielen. Henkilökohtaisella tasolla asia on tietysti päivänselvä. Muuten minulle ainakin mieleen tulevat Jokelan koulusurmat, Suomen eduskuntavaalit ja uusi hallitus, Tehyn lakkouhka, ilmastonmuutoksen nouseminen keskeiseksi aiheeksi ruotsalaisessa mediassa, Al Goren rauhanpalkinto, Ingmar Bergmanin kuolema. Unohdinkohan jotain tosi keskeistä... Mitä sinä tulet muistamaan vuodesta 2007?

***
PS. 1.1.2008. Luettuani Arkipurkan blogissaan mietteitä menneestä vuodesta, on lisättävä vielä vuodesta 2007: viime vuonna minä itse, viisi kaveriani sekä kaksi serkun vaimoa sai vauvan. Mikä vauvavuosi! Yhdelle kaverille syntyi kolmas lapsi, kolmelle kaverille toinen lapsi ja yhdelle ensimmäinen. Molemmille serkuille myös ensimmäiset lapset.
Viime vuonna elämäni muuttui peruuttamattomasti kun minusta tuli äiti. Miten sellaista onnea voi kuvatakaan?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta 2008 lämpöisten halien kera ja myöhästyneet onnittelut 5kk:n ikäiselle Veralle!

Vuodesta 2007 henkilökohtaisella tasolla jää päällimmäisenä mieleen pienen lapsen kanssa maailman ihmettely äitiys/hoitovapaalla, imetys, lapsen lukuisten ruoka-aineallergioiden kanssa eläminen, kantoliinailu, lapsen ensimmäinen kesä, töihinpaluu, lapsen meno päiväkotiin, lapsen korvakierre sekä Blogistaniaan saapuminen oman blogin kirjoittamisen myötä.

Suomen tapahtumista mieleen jäävät Jokelan koulusurmat ja Nokian vesikatastrofi, joka vaan jatkuu edelleen.

Tukholman tyttö kirjoitti...

Kiitos samoin auringonkukkametsä, Vera kiittää myös!!

Minunkin henkilökohtaiseen elämään liittyvät muistoni ovat kovasti vauvapainotteisia :D