torstaina, tammikuuta 31, 2008

Ekoteko päivässä

Hymy haastoi mut jo viime viikolla tällaiseen Ekoteko päivässä -kampanjaan, mutta vasta nyt pääsen tarttumaan asiaan.



Lähetä tämä ruusukimppu vähintään viidelle blogi-ystävällesi tai sähköpostilla ystävillesi! Mainitse oma päivän ekotekosi ja pyydä vastaanottajaa mainitsemaan oma ekotekonsa uusien haasteiden yhteydessä.





Päivän ekoteko? Pidän itseäni suhteellisen ekona, mutta en tiedä riittääkö multakaan ekotekoa joka päivälle, valitettavasti... vai lasketaanko se, että käyttää päivittäin bussia tai jalkojaan eikä omista autoa?


Eilen tosin tuli tehtyä oikein erityinen ekoteko, kun tilasimme ruokaa Ekolådanista, josta siis saa kotiovelle ekologisesti tuotettuja vihanneksia ja kasviksia. Lisäksi Ekolådanista voi tilata mm. leipää, mysliä, hedelmiä, kahvia ja paljon muuta. Laatikko tuodaan joko kerran viikossa tai joka toinen viikko, tilauksen mukaan.


Yleisesti, jatkuvina ekotekoina


-Jätteiden lajittelu, tietysti (paperit, lehdet, pullot, lasit, metallipurkit). Ruotsissa ei lajitella maatuvia.
-Meillä ei ole autoa. Kävellään, pyöräillään tai käytetään julkisia (asian tekee tietysti helpoksi keskustassa asuminen, mutta silti :)
-Yritän sammutella lamppuja perässäni
-Meillä on pyykinkuivaaja, mutta käytän sitä aniharvoin
-Maksan Ruotsin luonnonsuojeluliitolle kuukausimaksua.
-Olen Vihreän liiton jäsen
-Yritän hillitä uusien lastenvaatteiden ostoa, koska saan aika paljon vaatteita lainaan sukulaisilta ja kavereilta
-Kierrätän vanhat vaatteet


Superenergiasyöppönä meidän elämässä on ehdottomasti lentokoneella matkustaminen. Mutta milläs muuten pääset Suomeen?? Laivalla matkustaminen kun ei ole sen ekologisempaa... on meillä kyllä paljon muitakin matkoja, ja matkustaminen onkin se josta luovun ihan viimeisenä, vasta jos on ihan pakko. Ja tämä edestakas lentelyhän kompensoikin koko vuoden päivittäisen autolla-ajelun, näin olen ymmärtänyt...

Listalla on myös kestovaippojen kokeileminen, sitä en ole vieläkään tehnyt, vaikka taas viime viikolla sain ystävältäni innostunutta kestovaippojen esittelyä. Olin jo menossa niitä ostamaankin, mutta sitten tosiaan paukahdin kipeäksi (joka vaan jatkuu) enkä päässyt kaupunkiin ollenkaan. En ole silti tätä projektia haudannut vielä ihan kokonaan...


Haastan seuraavat blogi-ystäväni: mimmu, ee, norppa, kukannuppu sekä koo.

5 kommenttia:

Bisquits kirjoitti...

Nyt, kun kerran olet haasteiden parissa, niin minunkin blogissani on sinulle haaste. :-)

Norppa kirjoitti...

Jo se että kutsutaan blogi-ystäväksi, saa minut osallitumaan haasteeseen!! ;)

ee kirjoitti...

Kiitti kivasta haasteesta! varmasti osallistun kunhan ennätän :)

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa, osallistun toki!

Tukholman tyttö kirjoitti...

Bisquits, uhhuh, viikko meni edelliseen haasteeseen vastatessa... mutta lupaan tarttua tähän, viimeistään viikon sisään! Kiitos haasteesta :)

Norppa, eikö olekin hauskaa että tosiaankin on blogi-ystäviä ;D

Ee ja Kukannuppu, ei mitään painetta, itsellänikin tosiaan meni kokonainen viikko vastatessa!! :D