tiistaina, heinäkuuta 03, 2007

Vauvauutisia ja lomamatkasuunnitelmia

Olin tänään ulkoilupuistossa Hellasgårdenissa yhden suomalaisen kaverini kanssa, jolta sain tietää, että hänkin on raskaana. Laskettu aika joulukuun alussa, joten olemme yhtä aikaa äitiyslomalla ainakin sitten ensi kevään ja kesän. Hänellä ikä lähenee neljääkymmentä, joten uutiset olivat enemmän kuin ihania! Nimittäin tuttavapiirissä on eräskin pariskunta, jossa molemmat osapuolet jo neljänkympin yli, ja he ovat saaneet tiedon, etteivät voi saada "omaa" lasta. Muita tuttuja en tiedä, mutta paljonhan näitä nykyään on, ja lapsettomuusriski kasvaa vuosi vuodelta n 34-35 ikävuoden jälkeen (ja varmaan jo sitä ennenkin). Joten oli aivan superkivaa kuulla kaverin vauvauutiset!

Toinen mukava juttu Hellasgårdenissa oli kun tajusin, että siellähän on sauna :) Maattiin tällä kertaa vaan kallioilla ja otettiin aurinkoa, sää oli aika tuulinen eikä edes tehnyt mieli mennä uimaan. En ole tänä kesänä edes käynyt vielä uimassa ja on jo heinäkuu! Kerrassaan surkea suoritus. Päätinkin että Göteborgin reissun jälkeen vien Jn sinne saunaan ja uimaan. Jos siis vauveli on vielä mahassa!

Huomenna siis suuntaamme Göteborgiin. Mennään sinne junalla. Junamatkat maksaa yhtä paljon kuin työkaverini lomamatka Milanoon... no, työkaveri oli varauksineen ajoissa ja totuushan on, että lentäminen on nykyään halvempaa kuin junamatkailu. Ympäristön kannalta kyllä ihan järjetöntä. Ykkösluokka maksoi junassa saman verran kuin 2. luokka, joten ainakin mennään reteesti paremman väen vaunussa :) hih.

Ollaan Göteborgissa perjantaihin, ja sitten on vuokrattu auto ja ajellaan jossakin ympäristössä pe-ma, jolloin palataan Tukholmaan. J on vähän houkutellut Osloon menoa - Göteborgista Osloon on vain 300km - mutta en oikein tiedä onko järkeä kun aikaa on kuitenkin vaan pari päivää. Enkä ole myöskään innostunut ajatuksesta synnyttää Oslossa - norjaksi ;) Mutta saa nähdä, mihin päädytään. Tarkoituksena on ajella max 150-200km päivässä, toivottavasti autossa istumisen kestää vielä jotenkuten tässä vaiheessa?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oi, paljon onnea ystäväsi vauva-uutisesta!

Mukavaa matkaa!! Oih, kuulostaa niin ihanalta ja virkistävältä- uusia tapahtumia ja seikkailuja. Odotan innolla matkakertomusta! :D Terkkuja ja turvallista matkaa!

Tukholman tyttö kirjoitti...

Kiitos vaan paljon! Nyt on palattu takaisin sivistyksen ja blogin pariin :) ... ja vielä yhtenä kappaleena :D
Matkakertomuskin löytyy viimein blogista.