keskiviikkona, heinäkuuta 18, 2007

Pohdintaa

Välillä miettii, mitäköhän sitä muistaa tästä kesästä jälkeenpäin... Ison mahan, kotonaolon, sateisen länsirannikon reissun, odotuksen, odotuksen ja odotuksen? Just tajusin, että nythän on jo yli heinäkuun puolen välin. Aiempina kesinä tässä vaiheessa on lähinnä miettinyt, että mitä vielä kerkeää lomalla tehdä, kohta on puolet lomasta ohi, pian pitää mennä töihin taas. Nyt vaan ODOTTAA. Jos nyt jo tuntuu tältä, mitä sitten heinäkuun lopussa? Elokuun alussa? Tai pahimmassaa tapauksessa elokuun puolivälissä??? Kääk. Sitten kun odotus loppuu voi yhtäkkiä ollakin syksy! Ei kiva! Pitäis pystyä nyt nauttimaan ihan tästä loppuajastakin, valoisista illoista ja lämpimistä päivistä niin kauan kun näitä nyt vaan riittää. Mutta huomaa, että sitä alkaa olla vähän kärsimätön.

Eilen kiertelin kauppojen alennusmyyntejä, mutta kun mitään ei voi ostaakaan kun ei mikään enää mene päälle! Kenkiäkään ei jaksa kokeilla kun ei enää taivu niin alas... Ja kaikkia ihania juttuja ois ollu mutta damn, ei vaan siis uskalla kun ei yhtään tiedä mitä kokoa sitä tämän raskauden jälkeen pitää ostaa! Osa raskausvaatteistakin alkaa olla jo pieniä! Goosh. Mutta joo tiedän, että tämä nyt on aika i-lands problem, niin kuin täällä sanottaisiin - eli vapaasti käännettynä, hyvinvointiyhteiskuntaongelma...

2 kommenttia:

Hanna Kopra kirjoitti...

Kuule. Meet vaan Gamlakseen tai jonnee ihguille kaffeille etkä tee mitään ns. fiksua. Oot vaan ja möllötät. TAI meet joka päivä eri ihquun kaffilaan ja nautit vaan olosta ja siitä että oot raskaana.

Sitten on kattava katselmus kaffiloiden vessoista ja ilmapiireistä, niin vauvankin kans on sitten huudit valmiiks katsastettu.

Tukholman tyttö kirjoitti...

Niin mä oon vähän tehnytkin.. olis kivaa olla Helsingissä ni vois kaverien kans sielläkin rundaa kahviloita ja muuta. Tosin kaikki ois kuitenkin siellä lomalla ja jossain muissa maisemissa... mutt nyt onki ohjelmaa eilen ja tänään ja huomenna niin et viikonloppun toivottavasti saa vaan möllöttää :)