maanantaina, marraskuuta 05, 2007

Voi hallitusta

Hallitus rähmii skandaalista toiseen. Viimeisenä on paljastunut kokoomuspoliitikkojen pimeän työvoiman käyttö. Yhä useampi kokoomusvaikuttaja paljastuu ostavan siivousta tai kodinhoitoa pimeänä. Tällä kertaa EU-parlamentaarikko Charlotte Cederschiöld ja miehensä Carl, joka hänkin johtavissa tehtävissä Moderaterna-puolueessa. Oikeuttaako pimeän työvoiman käytön se, että vastustaa korkeita veroja?

Ja tietysti suurimpana viimeaikaisena kohuna tapaus Ulrika Schenström. Oi miksi oi miksi, aina ne on naiset kun saavat kenkää? Vaikka mies kämmisikin, niin hän saa vähän nuhteita ja joutuu hetkeksi arestiin, mutta naisparat erotetaan melkeinpä poikkeuksetta.

Tällä kertaa pääministeri Reinfeldtin valtiosihteeri Ulrika Schenström joutui eroamaan, kun hänen selvityksensä kohua aiheuttaneesta ravintolaillasta osoittautui perättömäksi. Rahaa oli palanut viinaan ja Ulrika oli ollut kovasti "glad i hatten". Ulrika oli istunut raflassa TV4:n poliittisen toimittajan kanssa, jota hän oli pussaillut ja halaillut avoimesti ja päätynyt Aftonbladetin otsikoihin. Tämä oli alkuperäinen päivittelyn aihe. Homma paisui, kun jälkeenpäin paljastui, että Ulrika oli samanaikaisesti hallituksen kriisipäivystäjä. Ja sitten Ulrika kaiken lisäksi kielsi olleensa alkoholin vaikutuksen alainen.

Nyt voi tietysti kysyä, mitä hallituksen kriisipäivystäjä tekee? Mihin hänen tulee olla valmiudessa? Jos sattuisi uusi tsunami, olisi tietysti hyvä, ettei kriisipäivystäjä ole kännissä kuin käki. Mutta onko Ulrika ensimmäinen, joka kriisipäivystyksen aikana istuu baarissa? Tämäkin jupakka lähti liikkeelle aivan muusta - kyse oli siitä, onko valtiosihteerin ja poliittisen toimittajan kähminnässä jotain epäsoveliasta. Jos tästä ei olisi ruvettu keskustelemaan, ei olisi paljastunut varsinaiseen eroon johtanut asiakaan. Ja pahinta jälkeä tuntuu aina tulevan, kun mokannut henkilö yrittää peittää tekonsa valheilla. Pääministeri olisi ehkä vielä voinut antaa anteeksi, jos Ulrika ei olisi pimittänyt häntä.

Ei kyllä käy kateeksi Reinfeldtia. Hieman huonoa rekrytointikykyä hän kyllä osoittaa. Aivan liian moni hallituksessa tai sitä lähellä on joutunut eroamaan veroskandaalien ja kaikenlaisen keplottelun vuoksi. Nyt hän lupaa, että kokoomuslaiset parantavat tapansa. Kyllä muakin masentaisi.

2 kommenttia:

Norppa kirjoitti...

On kyllä kiinnostavaa nähdä mitä asioita nostetaan esiin seuraavien vaalien aikana!

Tukholman tyttö kirjoitti...

Norppa, joo, kyllä varmasti tullaan keskustelemaan ainakin kotitalousvähennyksestä mitä oppositio vastustaa henkeen ja vereen, ja siihen liittyen muutenkin pimeän työvoiman käytöstä vs verojen määrästä. Tällä hetkellä oppositiokin on kyllä suht hiljainen ja tuntuu olevan vähän veto poissa, mutta kerennevät kerätä puhtia seuraaviin vaaleihin mennessä!