Tänään on juhlapäivä

Vera täyttää tänään kuukauden! Onnea Veralle! Mihin on tämä kuukausi mennyt? Toisaalta tuntuu, että ainahan tuo tyttö on tuossa ollut, ei osaisi ajatella elämää ilman sitä. Näinhän se kai menee. Yhtäkkiä se on vaan itsestäänselvyys, että meillä on lapsi ja että me ollaan äiti ja isä ja tämä on meidän perhe. Vaikka sitten välillä hätkähtää, kun joku kutsuu minua äidiksi, että äiti, kuka, missä??

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Vera on myös ainakin kirppu, sittiäinen, tyylilyyli (kummitädin mielestä), tytsy, kippura ja kiemura. Se on niin pieni ja suurimman osan aikaa niin kiemuralla. Koko tyyppi on ihan käsittämättömässä kasassa. Miten se voikin olla niin pieni, ja niin täydellinen - kaikki jutut oikeassa paikkaa, jokainen sormi, jokainen pikku varvas, korva ja nykerö nenä ja suu jonka koordinaatio hakee vielä ratojaan. Ja kun kippuralla on nälkä se aukoo suutaan ja ojentelee kaulaansa kuin pieni linnunpoikanen. Ihan täydellinen pieni olento. Miten me ollaankin onnistuttu saamaan aikaan tuollainen? Näyttääkö se meiltä? Minkä näköinen siitä tulee?

Mahallaan ollessa neiti nostelee päätään tarmokkaasti ja selällään välillä tapittaa niin että taatusti kohdentaa jo vähän katsettaan. Kohta ihan kohta varmaan se jo katsoo ja sitten ehkä hymyilee niin että se ei ole enää vaan vatsanväänteitä. Ja nukkuessa se tuhisee ja ynisee ja, niin, menee kippuraan.

Tänään on juhlapäivän lisäksi surullinen päivä, kun menemme hautajaisiin. J:n eno on kuollut ja mekin osallistumme, huolimatta meikäläisen rintatulehduksesta ja lääkekuurista (jonka sain siis jo toiseen kertaan, damn it). Kirppu on ensimmäisen kuukauden aikana kerennyt jo ristiäisiin JA hautajaisiin. Mikä bilehai! Samalla tavataan ekaa kertaa kasa isän puolen sukulaisia. Jos siis ollaan hereillä edes hetken aikaa, mutta sukulaiset nyt ainakin tapaa kippuran jos vaikka kippura ei sitten ihan tajuissaan tapaisikaan ketään...