Kuinka kaikki menikään

Kuten edellisestä postauksesta tosiaan näkyy, meillä on nyt 4 päivän ikäinen vauva :) Kiitos kaikille ihanista kommenteista! Aika uskomatonta, että minä olen nyt äiti ja vieressä tuhisee tytär, joka on maailman täydellisin olento!

Tyttö alkoi ilmoitella itsestään aikaisin tiistai-aamuna ja tuli sitten maailmaan tiistai-iltana. Kerkesi siis heinäkuun puolelle, pieni leijonalapsi. Oltiin BB Stockholmissa eiliseen asti, yksi päivä ylimääräistä syömisongelmien vuoksi. Maitoa on tullut alusta asti ongelmitta, mutta tyttö tykkäsi alkuun nukkua niin kovin, ettei häntä oikein huvittanut herätä syömään (ei siis ainakaan ole isäänsä tullut siinä ominaisuudessa). Nyt ruokailu sujuu jo hyvin, tosin ainakin vielä viime yönä nukkuminen maittoi paremmin kuin syöminen. Aika loogista sinänsä, kyllä kai nyt yöllä haluaa ennemmin nukkua kuin syödä... tyttö taitaa tykätä että me ollaan ihan tyhmiä, kuka nyt yöllä haluu syödä???

Synnytyksestä: feel free to skip jos et ole synnytyskertomuksien ylin ystävä (mä en ainakaan aiemmin ollut). Synnytys sujui ensisynnyttäjälle suht nopeasti – näin mulle väitettiin siis - vaikkei todellakaan tuntunut siltä... Kaikkinensa ekoista poltoista tytön syntymiseen meni siis 16 tuntia. Aamulla tuskailtiin 8 tuntia kotosalla ja sairaalassa oltiin siis about saman verran; kun tultiin paikalle, meidät lähetettiin kävelylle kun oli vielä liikaa minuutteja polttojen välillä. Niin sitten harhailtiin sairaala-alueella ja polttoja olikin jo 3 minuutin välein ja oli varmasti aika näky kun huohotin J:n kaulassa pitkin maita ja mantuja... tuskin jäi kellekään epäselväksi mitä oli meneillään. Kun oltiin päästy sairaalaa ympäri toiselle puolelle polttoja tuli 2-3 minuutin välein ja taju meinas mennä kun tiesin että myös takas pitää päästä kävelemällä... Hyvä puoli hommassa oli, että synnytys oli mennyt kävelyn aikana harppauksin eteenpäin ja kun tultiin takas oli ihan selvää, että jäädään sairaalaan (kävelylle lähtiessä oli olemassa mahdollisuus että lähettävät meidät vielä kotiin, gosh)

Siitä sitten lämpimän suihkun, akupunktion (josta ei mulle kyllä ollut juuri iloa), ilokaasun ja lopulta epiduraalin avulla selviydyin hengissä loppuun asti. Mutta siis olihan koko touhu ihan järkyttävää, turha muuta väittää. Karmeimmat vaiheet oli ennen ilokaasua kun meinas taas mennä taju, just ennen epiduraalia, kun oltiin jo tosi lähellä loppua sekä ponnistusvaihe joka tuntui ETTEI SE LOPU IKINÄ. Pään lopulta tultua ulos loppuvartalo ja kaikki muut rääppeet olikin ihan peace of cake. Ärsytti, että kätilö yritti saada mut välttämään epiduraalia, lopulta kyllä kun sanoin että NYT SITÄ EPIDURAALIA ON SAATAVA niin ei kuulunut enää vastaansanomisia ja se olikin taivaan lahja siinä tilanteessa.

Seuraavien päivien aikana kuultiin synnytystuskia viereisistä huoneista, yks synnytys kesti ja kesti ja kesti ja nainen huus kun tapettava ja kyllä sillon tuntui, että onhan tämä ihan kummallista touhua – vain synnytyslaitoksella voi kuulostaa pohjoismaissa kidutuskammiolta.

Mutta sitten mulla siis oli VAUVA sylissä ja lapsivedet velloi jaloissa ja ommeltiin ja mun maha oli yhtäkkiä melkein hävinnyt ja kaikkea muuta, mutta millään muulla ei enää ollut väliä kun että se oli ohi ja vauva oli maailmassa ja terve ja näytti voivan hyvin ja musta oli yhtäkkiä tullut äiti.

BB Stockholmin henkilökunta oli aivan ihania, ja sain jopa suomenkielisen undersköterskan. Se oli itse asiassa aika ihanaa etenkin siinä pahimmassa vaiheessa, kun helpotti kun sai sanoa suomeksi niin että joku ymmärsi. Ja perhehuone oli ihan pop – en kyllä käsitä, miten jossain sairaaloissa ei edellenkään ilmeisesti ole perhehuoneita. Siellä sitten oltiin koko pieni perhe seuraavat 2½ päivää. Saatiin tosi paljon apua ja neuvoja, mutta kuitenkin tuntui, että sai olla aika rauhassa ja totutella oloon ja eloon ennen kotiinlähtöä.

Nyt rintavarustus painaa tonnin ja äitiysliivit ei oikein riitä. Kaikennäköistä kamaa puuttuu ja jotkut jutut oli sittenkin ehkä vähän turhia. Mm hoitopöytä oli sit tosiaan ajateltu ihan väärään paikkaan, siis senhän tietty täytyis olla vessassa lähellä lavuaaria eikä missään sadan metrin päässä. Tässä kehitellään toimivia systeemejä pikkuhiljaa ja opetellaan. Näinhän se kai menee...