Drama queen

Tuli tässä mieleen edellisen postauksen jälkeen, ettei ehkä hautajaisia pitäisi laskea kategoriaan bileet... vai kuinka. Oli miten oli, Vera selvitti sekä kuukausisynttärinsä että hautajaiset kunnialla. Kirkossa ei pihahtanutkaan. Suhtautui tyyneydellä kehuihin ja ihasteluihin. Jatkoilla heitti tosin sellaiset puklat, että sitä tuli niin suusta kuin nenästäkin ja oh my gooood millä voimalla... Muutenkin viime ajat on kuluneet oksennuksen merkeissä. Joka syötön jälkeen on aiheellista heittää vähintään pienet ja useimmiten aika isotkin puklat. Tänään on vaihdettu vaatteita neljä kertaa. Vai onko meillä sellainen prinsessa, joka haluaa kokeilla ainakin kolmet eri kuteet päivässä?? Tai toteaa, että kamoon mutsi, nää on ihan hirveet releet, mitä sä mun päälle oikeen pistät, nää kyllä vaihtoon ja sassiin ja sitten pluaaah tulee tavaraa rinnuksille. Yleensä saa äiti tai isäkin vaihtaa vaatteet samaan syssyyn. Lisäksi kippura vetäisi sellaiset systeemit lavuaariin vaipanvaihdon yhteydessä, että koko putki meni jumiin. Onneksi tämä tapahtui sen jälkeen, kun oltiin jo tultu kotiin... Että sellainen päivä. Tytöltä tulee siis tavaraa riittämiin molemmista päistä, varmaan hyvä niin.

Prinsessoista puheen ollen - oletteko muuten huomanneet, että prinsessa Diana kuoli 10 vuotta sitten. Siis excuse me, voiko tätä uutista olla huomaamatta kun vähintään 3 tv-kanavaa pyörittää muisto-ohjelmaa ja muisto-ohjelman uusintaa neljättä päivää...?? Jotain rajaa. Ei kai se nyt niiiiin merkittävä tapahtuma ollut? Vaikka kai se lasketaan niihin, mistä ihmiset puhuvat "missä olit silloin kun Diana kuoli?". Ja suurin osa meistä varmaankin osaa myös vastata kysymykseen.

Tänään on juhlapäivä

Vera täyttää tänään kuukauden! Onnea Veralle! Mihin on tämä kuukausi mennyt? Toisaalta tuntuu, että ainahan tuo tyttö on tuossa ollut, ei osaisi ajatella elämää ilman sitä. Näinhän se kai menee. Yhtäkkiä se on vaan itsestäänselvyys, että meillä on lapsi ja että me ollaan äiti ja isä ja tämä on meidän perhe. Vaikka sitten välillä hätkähtää, kun joku kutsuu minua äidiksi, että äiti, kuka, missä??

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Vera on myös ainakin kirppu, sittiäinen, tyylilyyli (kummitädin mielestä), tytsy, kippura ja kiemura. Se on niin pieni ja suurimman osan aikaa niin kiemuralla. Koko tyyppi on ihan käsittämättömässä kasassa. Miten se voikin olla niin pieni, ja niin täydellinen - kaikki jutut oikeassa paikkaa, jokainen sormi, jokainen pikku varvas, korva ja nykerö nenä ja suu jonka koordinaatio hakee vielä ratojaan. Ja kun kippuralla on nälkä se aukoo suutaan ja ojentelee kaulaansa kuin pieni linnunpoikanen. Ihan täydellinen pieni olento. Miten me ollaankin onnistuttu saamaan aikaan tuollainen? Näyttääkö se meiltä? Minkä näköinen siitä tulee?

Mahallaan ollessa neiti nostelee päätään tarmokkaasti ja selällään välillä tapittaa niin että taatusti kohdentaa jo vähän katsettaan. Kohta ihan kohta varmaan se jo katsoo ja sitten ehkä hymyilee niin että se ei ole enää vaan vatsanväänteitä. Ja nukkuessa se tuhisee ja ynisee ja, niin, menee kippuraan.

Tänään on juhlapäivän lisäksi surullinen päivä, kun menemme hautajaisiin. J:n eno on kuollut ja mekin osallistumme, huolimatta meikäläisen rintatulehduksesta ja lääkekuurista (jonka sain siis jo toiseen kertaan, damn it). Kirppu on ensimmäisen kuukauden aikana kerennyt jo ristiäisiin JA hautajaisiin. Mikä bilehai! Samalla tavataan ekaa kertaa kasa isän puolen sukulaisia. Jos siis ollaan hereillä edes hetken aikaa, mutta sukulaiset nyt ainakin tapaa kippuran jos vaikka kippura ei sitten ihan tajuissaan tapaisikaan ketään...

Ristiäiskemuja

Eilen oltiin ristiäisissä. Yhtäkkiä onkin sadellut ristiäiskutsuja - tähän vuoteen mennessä olin osallistunut tasan yksiin, kummipoikani ristiäisiin 10 vuotta sitten, sekä sukulaisten ristiäisiin paljon (todella paljon...) sitä ennen. Tänä vuonna ristiäisiä onkin jopa kolmet, sekä meidän omat tietysti - joita siis juhlitaan peräti kahteen otteeseen...

Kuten aiemmin mainittua, Ruotsissa ristiäiset on isot bileet. Nämäkin siis olivat. Tai itse asiassa nämä olivat kai enemmänkin nimiäiset, koska kyseessä ei ollut kirkollinen juhla. Kyseessä oli Dop & Grill, eli ristiäiset ja grillikemut yhdistettynä. Juhlat järjestettiin Tukholman saaristossa ulkona (ymmärtääkseni ilman varasuunnitelmaa, ruotsalaiseen hannu hanhi-tyyliin sää myös suosi ;), vieraiden istuessa vilteillä kastejuhlan ympärillä. Juhlaan kuului ristiäislapsen vanhempien puheet, laulua ja soittoa ja sitten varsinainen kaste. Joka tapahtui paljussa, jossa ristäislapsi lopuksi pullikoi. Aika epäortodoksinen kaste, sanoisin... Ja tämäkin ristiäislapsi oli täyttänyt jo 7-8 kuukautta.

Veralla oli pitsinen juhlamekko päällä. Hyvin sujui tämä ensimmäinen varsinainen pidempi reissu. Olimme vuokranneet auton (meillähän ei omaa ole) ja koko reissuun meni peräti 7 tuntia. Vera nukkui läpi seremonian, ja äitikin oli illalla väsynyt mutta tyytyväinen päivän kulusta. Tyttömme oli bileiden pienimmäinen ja sai paljon ansaittuja kehuja :)

Olemme myös päättäneet järjestää omat kirkkoristiäiset Suomessa ja avoimet ovet viikko myöhemmin Ruotsissa. Kahdet juhlat! Kirkko on jo varattu ja pappikin buukattu. Papin kanssa on treffit seuraavalla Helsingin reissulla.

Blogistanissakin on syntynyt vauvoja. Toisille keisarinleikkauksella ja toisille eteiseen. OMG. Onnea vaan kaikille vauvoja saaneille.

Kumma täti tuli kylään

Meille tuli eilen kummitäti Suomesta kylään. Hänkii totes, että onpa se pieni! Pienihän se on juu kirppu muutaman viikon vanha.. Kyllä nyt suku ihmettelee ja kummastelee. Tässä kuvassa kummatäti ja meidän sittiäinen, huom. matchaavat korvakorut ja tutti :)

Kummitäti uskalsi kuin uskalsikin ottaa kirpun syliin ja nyt menee jo ihan suvereenisti. Tänään pääsi äiti joogaan - tavalliseen joogaan ekaa kertaa sitten huhtikuun! - kun kotijoukot, kummitäti ja iskä, pitivät tytöstä huolen. Hyvin meni! Huh! Ja äiti sai pitkästä aikaa vähän treeniä - ja olla itsekseen, mikä oli muuten aika kummallinen olotila!!! Tuntui oudolta jättää pikkuinen kotiin. Jumpassa vilkuili 10 minuutin välein kännykkään, ettei vaan kotijoukot jo kutsu äitiä apuun. Hyvin pärjäsivät (enkö minä olekaan korvaamaton? no ehkä olen vielä jonkin aikaa :) Kätilö sairaalassa sanoi, että oikein raskasta jumppailua ei saisi harrastaa ennen kuin vähintään kuukausi synnytyksen jälkeen, joten aloitetaan kevyehköllä joogalla ennen kuin voi siirtyä rajumpiin lajeihin... Ja ensi viikollahan siitä on kuukausi. Ensi viikolla todellakin Vera täyttää kuukauden! Sitten kyllä leivotaan kakku ja juhlitaan :)

Ensi viikolle on äitille myös varattu kampaaja ja hammaslääkäri ja kummatäti buukattu kärryjä työntelemään siksi aikaa. Huippua! Nyt onkin menoja melkein päivittäin, enempää kuin yksi meno/tekeminen per päivä ei kyllä edes kykene. Tänäänkin päästiin puistoon vasta puoli kolmen aikaan. Toisaalta tämähän tässä ajassa onkin niin kovin ihanaa, ettei ole kiirettä eikä stressiä mihinkään! Ihmeellistä seurata pienen elämän alkua, pikkuisen tuhinaa ja haistella vauvan tuoksua.

Tytölle on nimi, kun saadaan vielä isä

Tytölle isä. Kun ei olla naimiasissa, niin isä ei siis ole automaatio, ei niin Ruotsissa kuin Suomessakaan. Ensin pitää odottaa, että saadaan tytölle henkilöllisyystunnus verotoimistosta ja sitten isyydentunnustuspaperit socialnämdenistä ja sitten kun ne tulee niihin pitää kirjoittaa, että tämä herrahenkilö ilmoittautuu isäksi. Ja allekirjoittaa että lupaamme ja vannomme, että kyseinen herra on tytön isä. Jos olisimme naimisissa, ei tämmöisiä tarvittaisi vaan automaattisesti oletettaisiin, että se avioliiton toinen osapuoli on se isä. Mistä sitä muka niin varmasti tietää, ja mikä avoliitossa kyseenalaistaa, että silloinko isä voisikin olla joku muu kuin se kenen kanssa äiti asuu? Että kun ovat sellainen susipari niin eihän sitä koskaan tiedä, vai? Voi kai sitä naimisissa ollessakin olla muitakin isäkandidaatteja, mutta eipä niitä kukaan kysele.

Ruotsissa sentään luotetaan sen verran, että paperit saa lähettää postissa. Vielä ei tosin olla saatu mitään varmistusta, että asia olisi käsitelty ja kunnossa. Jos vaikka tulisivatkin takaisin, että ei kelpaa, ehdotamme vaihtoehtoiseksi isäksi ko henkilöä?? Mutta Suomessa vasta epäluuloisia ollaankin – ihan pitää mennä paikan päälle ja vannottaa, ettei äiti nyt varmasti ole tiettynä ajankohtana koheltanut kenenkään muun kuin kyseisen isäkandidaatin kanssa. Jokseenkin keskiaikaista sanoisinko aikana, jolloin varmasti about 50% lapsista syntyy avopareille.

Tällä hetkellä siis odottelemme, että isähakemus menee läpi, jotta voimme hakea Veralle isänsä sukunimeä – täällä Ruotsissa saa muuten antaa kaksi sukunimeä, mellannamn ja efternamn. Ja ennen kuin tämä on tapahtunut, emme voi ilmoittaa Veraa Suomeen maistraattiin, koska hänellä ei ole vielä sukunimeä (eikä isää). Ja ennen kuin tämä on tapahtunut, emme voi saada suomalaista sosiaaliturvatunnusta emmekä suomalaista passia. Ruotsalaistakaan passia emme voi saada, koska ennen kuin tytöllä on ruotsalainen isä, hän on vain Suomen kansalainen.
Olemme siis syvällä byrokratian viidakossa ja toivomme, että Suomeen matkustaessa lentoyhtiöt eivät vaadi tyttäreltämme henkilöllisyyspapereita. Passia eivät saisikaan pohjoismaissa vaatia, mutta olen kuullut, että jopa tällaista on tapahtunut Finskin lennoilla. Soitimme SAS:lle ja sanoivat, ettei tarvita henkkareita, kunhan vanhemmat voivat todistaa, että vauva on se mikä pitääkin. Toivottavasti päästään koneeseen, ja toivottavasti saadaan jonkun maan passikin joskus lähitulevaisuudessa!

Mummo ja ukki kylässä!

J oli tämän viikonlopun Gööteborkissa hyvän ystävänsä häissä ja minä ja Vera saatiin Suomen mummo ja ukki kylään. Oli ihanaa! Uunituore mummo osoitti tarhatädin kykynsä heti kättelyssä ja lauloi ja leikitti pariviikkoisen vauvan ihan ymmyrkäiseksi ihmetyksestä. Molemmat totesivat, että ovatko nykyajan vauvat noooooin pieniä... taitaa muisti tehdä isovanhemmille tepposia! Päästin J:n sillä ehdolla viikonloppureissulle, että sain huoltojoukkoja tueksi ja kyllä tosiaan olivat superhuoltojoukot! Tehtiin pitkiä kävelylenkkejä ja leikittiin ja Veralla oli niin sosiaalinen viikonloppu, että on tyttö ollut ihan kanttuvei tänään koko päivän.

Tutti!



Viikonlopun aikana kokeiltiin uusia juttuja: esiteltiin välinerepertuaariin ensin tutti, ja sitten sitteri. Molemmat osoittautuivat todellisiksi menestyksiksi! Tutin kanssa kävelyillä ei vihdoin tarvinnut jännittää, että milloin on pakko etsiä hätäpäissään ensimmäinen mahdollinen imetyspaikka jostain jorpakosta. Ja sitterissä istuttiin lepoasennossa ja seurusteltiin pitkät pätkät.



Viikonloppu meni siis tosi kivasti mutta kyllä se on niin surku sanoa heiheit, vaikka seuraava tapaaminen onkin jo ihan muutamien viikkojen päästä. Olisi se niin kivaa jos oltaisiin samassa kaupungissa. Täytyy yrittää lohduttautua, että jos olisi vaikka Oulussa niin sieltä olisi paljon pidempi matka kuin Tukholmasta, ja toisaalta voitaisiin olla paljon paljon pitemmälläkin. Vera lähettää heiheit Helsingin mummolle ja ukille!




Seuraava vierailu onkin jo keskiviikkona kun sisko-kummitäti tulee kyläilemään peräti kahdeksi viikoksi. Ja kun kummitäti lähtee kotiin, on vain kolme päivää ensimmäiseen lentomatkaan ja Suomen reissuun! Kyllä on kovasti jännittävää!

Amningsmafia - imetysmafia

Täällä Ruotsissa imetys on pyhä lehmä. Sitä ei saa kyseenalaistaa, sitä ei voi kyseenalaistaa, imettää TÄYTYY MUST MUST ihan vaikka itkien. Rinnat verillä ja itku kurkussa imetät vaikka hulluksi tulisit. Menepä jonneki sanomaan että ei tästä nyt kyllä taida tulla mitään, niin saat metrin korkuisen leiman otsaasi: HUONO ÄITI !!!!!

Mitenköhän loppumaailma on oikein onnistunut kasvattamaan lapsistaan suht kunnollisia kansalaisia 2-4 kuukauden äitiyslomalla - silloin ei nimittäin imettäminen onnistu tuota aikaa kauempaa. Monissa maissa ei imetetä ollenkaan, missä mistäkin syystä (ei kuulu kulttuuriin, rinnat alkaa roikkua, sattuu, ei ole äitiylomaa jne). Mutta täällä joka tuutti toitottaa kuinka imettäminen on kuin parantava voima joka muuttaa lapset hyvinvoiviksi ja iloisiksi ja tauteja läpäisemättömiksi. Ja kyllä minä sen uskon, että imettäminen on hyvästä jne mutta jotenkin luulisi, että äitien mielenterveys on kuitenkin tärkeämpää??

Sitäpaitsi, eikös me 70-luvun kakarat olla sitä polvea jota ei juuri keretty imettämään kun ei ollut äitiyslomia eikä muutenkaan samoja normeja, ja ihan normaaleja meistäkin on tullut?

Ruuhkamaksuista

Pitänyt jo jonkin aikaa kirjoittaa ruuhkamaksuista/ruuhkaverosta. Kaksi viikkoa sitten Tukholmassa otettiin käyttöön tietullit/ruuhkamaksut/ruuhkaverot (trängselavgift/ trängselskatt) - miksi niitä sitten haluaakaan kutsua. Ruuhkamaksujen käyttöönottaminen on ollut varsinainen poliittinen soppa. Tätähän kokeiltiin jo viime vuonna, silloisella demarien valtakaudella. Porvarit lupasivat, että jos he pääsevät valtaan, ruuhkamaksuja ei tule. Näin olivat tosin demaritkin kaupunginhallituksessa luvanneet edellisellä kaudellaan. Jotta demarit saivat vihreät taakseen valtakunnan hallituksessa, heidän oli syötävä sanansa ja tarjottavat miljöpartietille ruuhkamaksuja lahjuksena poliittisesta tuesta. Siispä silloinen finansborgarråd (vastaa käsittääkseni kaupunginhallituksen puheenjohtajaa) Annika Billström (sd) joutui aika ikävään välikäteen, kun ruuhkamaksut sitten hänen kaudellaan ajettiin läpi.

Kokeilun jälkeen äänestettiin (Ruotsissahan on vahva kansanäänestyksen perinne), ja tukholmalaisista 51,3 % äänestikin ruuhkamaksujen puolesta minä muun muassa. Autojen määrä kokeilun aikana väheni jopa 20%:lla. Myös suuri osa Tukholman ympäryskunnista äänesti ruuhkamaksuista, mutta näissä suurin osa vastusti maksuja. Etenkin porvarivoittoiset kunnat vastustivat kiivaasti. Niinpä porvarit lupasivatkin, ettei maksuja tule. Kun oikeisto sitten siirtyi valtaan, joutuivat he vuorostaan ikävään tilanteeseen: tukholmalaiset kun halusivat ruuhkamaksut, ja meidän kaupungistamme ja ilmastammehan tässä pääasiassa kuitenkin on kyse. Porvaripuolueissa oltiin myös eri mieltä maksuista, Keskusta kannatti Kokoomuksen ja Folkpartietin ollessa vastaan. Niinpä siis lopulta päädyttiin kompromissiin: ruuhkamaksut otetaan käyttöön, mutta niistä kerättävät rahat menevät teiden rakentamiseen, ei julkiseen liikenteeseen kuten vasemmiston kaudella.

Kukaan siis ei ole oikein tyytyväinen lopputulokseen ja kaikki tuntevat itsensä ainakin vähän petetyiksi. Tässäpä siis varsinainen poliittinen taidonnäyte. Jos Helsingissä joskus vihdoin saadaan asiassa aikaiseksi jotain, toivottavasti oppivat ainakin näistä kiemuroista miten asiaa EI kannata hoitaa...

Ruuhkamaksut nyt joka tapauksessa siis ovat todellisuutta 1.8. lähtien. Maanantaina oli ensimmäinen päivä, jolloin todella testattiin liikenteen toimivuutta, kun suurin osa palasi lomilta töihin. Liikenne olikin vähentynyt huomattavasti ja sujui sutjakammin, eikä jonoja juuri syntynyt. Hurraa!

Itse hihkun ja hurraan ruuhkamaksuille, vaikkakin mielestäni on älytöntä, että maksua otetaan saman verran autoili sitten kaupunkiin tai kaupungista ulos, oli ruuhkaa tai ei. Pahimpina ruuhka-aikoina maksu on 20 kruunua, keskellä päivää 10 kruunua, ja max päivämaksu on 60 kr. Siispä jos ajelet Tukholmasta ulos tyhjää tietä klo 13 iltapäivällä, joudut silti maksamaan. Mielestäni tätä ei oikein voi kutsua ruuhkamaksuksi, vaan ennemminkin tietulliksi... Rahat tulisi myös käyttää joukkoliikenteen parantamiseen, ei aina vain uusiin kehäteihin. Toisaalta jos tässä joudutaan joustamaan jotta maksut saatiin aikaiseksi, olkoon sitten. Ainakin rahat päätyvät Tukholman seudulle, eivät jonnekin Norrbottenin junarataan. Lapsillemme puhtaampi ilma ja vähemmän liikennettä!

Milloin Helsingissä?

Tytölle nimi

Tänään oli kolmas neuvola viikon sisään - ja nyt oli vihdoin tytön paino noussut oikein kunnolla. Ilmeisesti korvikemaito oli sitten auttanut. Kyllä helpotti vanhempien oloa tieto että painokäyrä on vihdoin ylöspäin. Seuraava neuvola-aika onkin "vasta" viikon päästä.

Huomenna on 2vkoa synttärit, otetaankin ehkä pitkä kävelylenkki sen kunniaksi.

Nimikin on jo päätetty - täällä Ruotsissa kun ei todellakaan odotella ristiäisiin saakka. Ristiäisethän voi olla tosiaan vasta 10 kk syntymän jälkeen. Me ei vieläkään olla osattu päättää pidetäänkö ristiäiset Suomessa vai Ruotsissa. Traditiot on ihan erilaiset, Suomessa perinteisesti ristiäiset olleet pieni perhejuhla, Ruotsissa taas kutsutaan suku ja kaverit ja kummin kaimat ja pidetään oikein isot kemut. Tässä siis keskustelu jatkuu, mitä me oikein halutaan. Kai me joku kompromissi löydetään...

Tyttö on joka tapauksessa Vera nimeltään.

Rockin` girls

Pupu antoi minulle kivan kunniamerkin, olen otettu! Kiitos! Merkki lähtee minulta tällä kertaa vain Mintulle - monet suosikkini kun ovat jo kunniamerkkinsä saaneet. Ja tietysti tyttärelleni, jonka ansiosta blogini nykyään rokkaa, jos rokkaa :)

Perjantaina oli taas neuvola, ja taas kuumetta, mutta tällä kertaa roikuin mukana vaikka vähän kuumeessa. Neuvolan täti antoi ohjeita imetykseen ja syöttämiseen viikonlopulle ja uuden ajan maanantaille. Imetyksen lisäksi annamme nyt myös korviketta, jotta ruoka varmasti riittäisi ja paino nousisi. Saa nähdä, huomenna taas punnitaan. Minäkin sain oman osani käynnistä; lääkäri kävi tutkimassa ja sain 10 päivän penisilliinikuurin tulehdukseen. Toivottavasti auttaa; kuumetta ei ainakaan sittemmin ole ollut. Olen saanut Suomesta neuvoja mm kaalinlehdistä apuna rintakipuihin. Täytynee kokeilla vanhan kansan konsteja myös...

Ollaan oltu puistossa eilen ja tänään. Tänään nähtiin siellä kavereita ja vuoden vanhaa Rebeccaa. Kyllä oli yhtäkkiä vuoden vanha ISO tyttö. Kyllä kai kun tähän meidän sittiäiseen vertaa :) Ja jengiä (J:n kavereita pääasiassa) olis nyt tulossa kylään ja onnittelemaan - ihan ihanaa, mutta come on, yritän pitää niitä vähän loitolla kun ei jaksaisi olla niin sosiaalinen joka toinen päivä sentään. Tiistaina J menee töihin, vähän jännittää että miten me pärjäillään keskenämme. Me ei ainakaan stressata minnekään vaan olla möllötetään tyttöjen kesken!

Kisailua

Tyttö ja nalle ottavat mittaa toisistaan.


Nalle tuli lahjaksi isoisältä. Hauskaa muuten, miten Ruotsin kielessä heti tulee selväksi kumman puolen sukulaisesta on kyse (morfar, farfar) kun taas suomeksi isoisä sekä lempinimet ukki ja vaari jne voivat kuvata kumpaa vain. Ruotsiksi ei edes käytetä mitään lyhytversioita, vaan tosiaankin virallisia morfar ja farfar käytetään myös "hellittely"niminä. J:n mukaan ne kun ovat niin helppoja, ettei mitään lyhytversioita tarvita verrattuna Suomen kummallisiin isoisään ja isoäitiin. Njaa sanon minä. Eikö olekin lutusempaa että on hellittelynimiä kuin vain virallisia tylsiä?


Neuvola oli eilen, mutten päässyt sinne ollenkaan kun mulle nousi 39,3 kuume!!! J meni itsekseen tytön kanssa. Mulla on nyt joka toinen päivä ollut kuumetta rintamuksen ärsyyntymisen takia, toivottavasti tämä rauhoittuisi tästä jossain vaiheessa. Kuume menee kuitenkin yleensä parissa tunnissa ohitse. Neuvolassa oli kaikki vaikuttanut olevan hyvin, mutta tästä imetyshommasta oltiin tietty keskusteltu siellä. Seuraava neuvola saatiin onneksi jo huomiselle, joten paree ois ettei mulle taas huomenna iskis kuume (se on taas se joka toinen päivä kyseessä meinaan).

Viikon vanha

Ekalla kävelyllä.

Tunnin päästä tyttö täyttää viikon! Näin se aika menee.. J:llä on siis isyyslomaa vielä viikko jäljellä, täytyy ottaa tästä ajasta kaikki ilo irti ennenkuin jään itsekseni selviytymään arjesta. On kyllä ollut ihan mielettömästi apua siitä, että J on ollut kotona, vaikea kuvitella miten selviydytään niissä maissa joissa ei isyyslomaa ollenkaan ole. Kaipa se vain menee kun on mentävä. Mutta kyllä täytyy myös sanoa, että isä saa varmasti ihan erilaisen kontaktin lapseensa kun on kotona tämän alkuajan, ja meillä ainakin kuuluu höpinää isän ja tyttären antaessa äidin nukkua ja touhutessa jotain omiaan (mm. laulaessa futisjoukkueen kannatuslauluja...).

Rintavarustus on vähän rauhoittunut ja laskeutunut sitten lauantain, emme siis varsinaisesti ole pumpanneet vaan "lypsäneet" käsin (kuulostaa todellakin siltä, että olen muuttunut lehmäksi). Eilen tuli taas takapakkia, kun yritin syöttää ilman imetystuttia ja rinta ärsyyntyi niin että mulle nousi kuume! Ei ole todellakaan ihan yksinkertaista tämä homma! Eilen oltiin myös imetysneuvonnassa jossa sanottiin että imetystutin jatkuva käyttökin on ihan ok, jos näyttää siltä ettei muuten onnistu, ja että meidän meininki kuulostaa ihan järkeenkäyvältä. Great saada kannustusta :) Mitattiin myös paino, joka oli vähän tippunut alkuperäisestä, mutta se on tässä vaiheessa ihan normaalia. Aamulla oltiin imetetty putkeen melkein 3 tuntia parilla tauolla, joten ei tytön ainakaan ruoanpuutteesta pitäis kärsiä...

Napanuorakin tippui sitten ihan ajallaan. Ja huomenna onkin ensimmäinen neuvola. Etappeja elämässä. Jännää!

I am a regular milking machine

Maitoa tulee niin, että ollaan alettu pumppaamaan sitä myös säästöön. Mikä on tietysti älyttömän positiivista, mutta kyllä tässä mietityttää että missä vaiheessa nainen muuttuu maitokoneeksi....?

No, ei pidä valittaa, monilla on ongelmana maidonvähäisyys joten parempi näin. Tyttö syö ihan kunnolla ja varsinkin päivisin usein, ollaan alun ruokailuongelmien takia käytetty tukena syöttötuttia (whatever onkaan suomeksi). Rintamus tosiaan painaa kun suurempikin synti ja senkin vuoksi BB:ltä suositeltiin pumppausta. Viime yönä alkoi olla vaikea nukkua rintamuksen koon vuoksi ja heräsin yöllä vilunväristyksiin ja kun soitettiin BB:lle, sanoivat että voi tosiaan johtua siitä, että maitoa tulee liikaa ja sitä olisi hyvä pumppailla. Aivan loistavaa palvelua muuten, että synnytysosastolle voi soittaa näin jälkeenpäin kaikenlaisissa kysymyksissä.

Eilen käytiin kylvyssä ja kuvassa ollaan kylvyn jälkeisissä tunnelmissa.

Napanuoran jäänteen tippumista odotellaan kovasti, se nimittäin alkaa tuoksua pahemmanlaatuiselta homejuustolta. Se näyttää kyllä onneksi irtoamisen merkkejä suht pian (we wish).

Kuinka kaikki menikään

Kuten edellisestä postauksesta tosiaan näkyy, meillä on nyt 4 päivän ikäinen vauva :) Kiitos kaikille ihanista kommenteista! Aika uskomatonta, että minä olen nyt äiti ja vieressä tuhisee tytär, joka on maailman täydellisin olento!

Tyttö alkoi ilmoitella itsestään aikaisin tiistai-aamuna ja tuli sitten maailmaan tiistai-iltana. Kerkesi siis heinäkuun puolelle, pieni leijonalapsi. Oltiin BB Stockholmissa eiliseen asti, yksi päivä ylimääräistä syömisongelmien vuoksi. Maitoa on tullut alusta asti ongelmitta, mutta tyttö tykkäsi alkuun nukkua niin kovin, ettei häntä oikein huvittanut herätä syömään (ei siis ainakaan ole isäänsä tullut siinä ominaisuudessa). Nyt ruokailu sujuu jo hyvin, tosin ainakin vielä viime yönä nukkuminen maittoi paremmin kuin syöminen. Aika loogista sinänsä, kyllä kai nyt yöllä haluaa ennemmin nukkua kuin syödä... tyttö taitaa tykätä että me ollaan ihan tyhmiä, kuka nyt yöllä haluu syödä???

Synnytyksestä: feel free to skip jos et ole synnytyskertomuksien ylin ystävä (mä en ainakaan aiemmin ollut). Synnytys sujui ensisynnyttäjälle suht nopeasti – näin mulle väitettiin siis - vaikkei todellakaan tuntunut siltä... Kaikkinensa ekoista poltoista tytön syntymiseen meni siis 16 tuntia. Aamulla tuskailtiin 8 tuntia kotosalla ja sairaalassa oltiin siis about saman verran; kun tultiin paikalle, meidät lähetettiin kävelylle kun oli vielä liikaa minuutteja polttojen välillä. Niin sitten harhailtiin sairaala-alueella ja polttoja olikin jo 3 minuutin välein ja oli varmasti aika näky kun huohotin J:n kaulassa pitkin maita ja mantuja... tuskin jäi kellekään epäselväksi mitä oli meneillään. Kun oltiin päästy sairaalaa ympäri toiselle puolelle polttoja tuli 2-3 minuutin välein ja taju meinas mennä kun tiesin että myös takas pitää päästä kävelemällä... Hyvä puoli hommassa oli, että synnytys oli mennyt kävelyn aikana harppauksin eteenpäin ja kun tultiin takas oli ihan selvää, että jäädään sairaalaan (kävelylle lähtiessä oli olemassa mahdollisuus että lähettävät meidät vielä kotiin, gosh)

Siitä sitten lämpimän suihkun, akupunktion (josta ei mulle kyllä ollut juuri iloa), ilokaasun ja lopulta epiduraalin avulla selviydyin hengissä loppuun asti. Mutta siis olihan koko touhu ihan järkyttävää, turha muuta väittää. Karmeimmat vaiheet oli ennen ilokaasua kun meinas taas mennä taju, just ennen epiduraalia, kun oltiin jo tosi lähellä loppua sekä ponnistusvaihe joka tuntui ETTEI SE LOPU IKINÄ. Pään lopulta tultua ulos loppuvartalo ja kaikki muut rääppeet olikin ihan peace of cake. Ärsytti, että kätilö yritti saada mut välttämään epiduraalia, lopulta kyllä kun sanoin että NYT SITÄ EPIDURAALIA ON SAATAVA niin ei kuulunut enää vastaansanomisia ja se olikin taivaan lahja siinä tilanteessa.

Seuraavien päivien aikana kuultiin synnytystuskia viereisistä huoneista, yks synnytys kesti ja kesti ja kesti ja nainen huus kun tapettava ja kyllä sillon tuntui, että onhan tämä ihan kummallista touhua – vain synnytyslaitoksella voi kuulostaa pohjoismaissa kidutuskammiolta.

Mutta sitten mulla siis oli VAUVA sylissä ja lapsivedet velloi jaloissa ja ommeltiin ja mun maha oli yhtäkkiä melkein hävinnyt ja kaikkea muuta, mutta millään muulla ei enää ollut väliä kun että se oli ohi ja vauva oli maailmassa ja terve ja näytti voivan hyvin ja musta oli yhtäkkiä tullut äiti.

BB Stockholmin henkilökunta oli aivan ihania, ja sain jopa suomenkielisen undersköterskan. Se oli itse asiassa aika ihanaa etenkin siinä pahimmassa vaiheessa, kun helpotti kun sai sanoa suomeksi niin että joku ymmärsi. Ja perhehuone oli ihan pop – en kyllä käsitä, miten jossain sairaaloissa ei edellenkään ilmeisesti ole perhehuoneita. Siellä sitten oltiin koko pieni perhe seuraavat 2½ päivää. Saatiin tosi paljon apua ja neuvoja, mutta kuitenkin tuntui, että sai olla aika rauhassa ja totutella oloon ja eloon ennen kotiinlähtöä.

Nyt rintavarustus painaa tonnin ja äitiysliivit ei oikein riitä. Kaikennäköistä kamaa puuttuu ja jotkut jutut oli sittenkin ehkä vähän turhia. Mm hoitopöytä oli sit tosiaan ajateltu ihan väärään paikkaan, siis senhän tietty täytyis olla vessassa lähellä lavuaaria eikä missään sadan metrin päässä. Tässä kehitellään toimivia systeemejä pikkuhiljaa ja opetellaan. Näinhän se kai menee...

Tämmöinen...

...tuli.

Pikkuneiti syntyi 31.7. klo 19.40.