...sanon vaan. Pesukone reistailee, samoin pakastin. Kohta ei pestä vaatteita eikä pakasteta ruokaa. Molemmat on hommattu neljä vuotta sitten, kun uusittiin keittö. Miksi mikään ei nykyään kestä mitään? Kaukana on ne ajat, kun kodinkonetta käytettiin 20 vuotta. Nykyään se pari vuotta mitä takuuta riittää on about maksimi.
Päiväkodin inskolning tökkii myös. Jo toista viikkoa on Vera jäänyt surkean näköisenä pihalle nököttämään, kun olen Vidarin kanssa mennessäni heiluttanut heiheit. Tuntuu ihan kauhealt. Tänään en vaan jaksanut, vaan kun tiedossa oli avoin perhekerho suomalaisella kirkolla, annoin periksi viime hetkellä jo bussia päiväkotiin odottaessamme, ja hypättiinkin vastakkaiseen suuntaan menevään bussiin ja Vera tuli mukaan kerholle päiväkodin sijaan. Olin sitä vaihtoehtoa pohtinut jo etukäteenkin.
Mutta mietityttää vaan. Miten kauan tähän päiväkotiin totutteluun taas menee? Kun siellä on jo kavereitakin, ja muut tytöt tulee vastaan portille ja pyytää leikkimään. Ei ne tietysti entisen päiväkodin parasta kaveria vastaa, mutta kuitenkin. Ja ainakaan tällainen poukkoilu ei ole kovin hedelmällistä, vaan lapsi kai pitäisi opettaa että kun on päätetty että päiväkotiin mennään, niin sitten mennään. Eikä ainakaan jäädä pois siksi, että lapsi kinuaa...
Toisaalta sitten miettii, olenko vain kauhean itsekäs kun haluan rauhallista aikaa Vidarin kanssa ja mahdollisuuden nukkua päivisin. Koska Veran kanssahan sitä ei voi tehdä, kun taas Vidar nukkuu kahdet unet päivän aikana. Lisäksi on mukavaa välillä lounastaa muiden mammojen ja vauvojen kanssa ilman, että koko ajan keskeytetään ja hosutaan ja häslätään. Ja mitä enemmän kotipäiviä vietetään, sitä vaikeampaa se takaisin päiväkotiin meneminen on... ja meillähän joka tapauksessa perjantait on kotipäiviä, mikä on todella harvinaista Tukholmassa. Täällähän ei näe klo 9-15 yli 2-vuotiaita lapsia muualla kuin suomalaisen kirkon kerhossa. Kaikki ovat päivähoidossa.
No, pian ei näitä enää tarvitse pohtia. Lokakuun alusta alkaa duuni 60% ja silloin siirtyy isä päävastuuseen lastenhoidosta. Toki mullekin osuu vielä 2 kotipäivää viikossa, joista toisena varmaan Verakin on kotona. Mutta muuten alkaa ihan eri arki...
Suomalaisen kirkon kerhossa oli joka tapauksessa todella mukavaa ja Vidar oikein innostui - kävelemään! Ukko paineli pitkät pätkät muiden perässä. Tästä se lähtee! Eli seuran kaipuuta selvästi, kun ollaan homehduttu keskenämme kotona kaikki ajat ;)
On muuten myös seurapiireilty - oltiin sushilounaalla tässä yhtenä päivänä toisen mamman kanssa, kuninkaallisessa seurassa. Prinssi Carl Philip istui viereisessä pöydässä... Aiemmin en olekaan törmännyt kuninkaallisiin, vaikka olen täällä jo vuosikausia asunut. Olen aina ajatellut että niillä varmaan on ihan omat erilliset looshit lounasteluilleen. Tuntui kyllä hassulta!
4 kommenttia:
Meillä mennään päiväkotiin tammikuun alusta ja ahdistaa välillä jo valmiiksi se kuvio vaikka lapsi on kuitenkin silloin jo reilut 1,5 vuotta. Mä taidan kuulua siihen ihmisryhmään, joka pitäisi lapsensa kotona aina vaan... ;) Jos meille joskus tulee toinen lapsi, niin otan varmasti esikoisen pois päivähoidosta. Surettaa jo valmiiksi sen mahdollisen kuopuksen puolesta, kun se ei saakaan sitten olla yhtä paljon pikkulapsiaikana kotona, kun sille ei enää osu pikkusisaren äitiysloma-aikaa... Ei vissiin ihan terve ajattelumalli tämä ole...
Kai niissä kaikissa muutoksissa vain menee aikaa. Olisihan se vähän outoa, jos lapsi ei yhtään reagoisi mihinkään. Kun mä menin töihin, niin kolme viikkoa meni hyvin, neljäntenä lapsi reagoi tosi voimakkaasi (esim. huusi pari tuntia putkeen kun tulin töistä kotiin ja löi ja nipisteli). Sen jälkeen on ollutkin taas seesteistä. Aika voimaton olo vaan tulee itselle noina hetkinä.
Tsemppiä, kyllä se arki siitä taas rutinoituu.
Olen vahvasti sitä mieltä, että jos äiti voi hyvin, voi perhekin hyvin. Jonkun mielestä täydellisessä maailmassa kaikki lapset saavat olla äidin kanssa kodin turvassa, toiselle se on täysin poissuljettu vaihtoehto. Ja joskus käy niin, että ensimmäistä kannattava joutuu pyörtämään mielipiteensä olosuhteiden pakosta.
Meille tuli kakkonen ja kolmevuotias isosisko jatkaa päivähoidossa viitenä päivänä viikossa, max 7 tuntia päivässä ainakin toistaiseksi. Kun vauva valvottaa yöt ja esikoinen on raivokkaassa uhmassa, niin yhteiset päivät ovat aivan helvettiä – kokeiltu on. Esikoinen aloittaa raivoamisen heti aamusta ja kuopus roikkuu tissillä melko taajaan eli isompi käytännössä katsoo pikkukakkosia tuntitolkulla, jotta pysyy pois pahanteosta. Eikä isompi tietenkään ole nukkunut päiväunia yli vuoteen eli yön univelkoja ei saa koskaan nukuttua pois. Vauva kun syö max kolmen tunnin välein ja minulta sen puolen tunnin syötön jälkeen kestää puolesta tunnista kolmeen varttiin saada taas unen päästä kiinni. You do the math.
No, kukin tavallaan ja lapset ovat niin kovin erilaisia – helppoja, tavallisia tai haastavia. Isosiskolle luulen olevan mukavampi leikkiä parhaan kamun kanssa, ulkoilla ja askarrella, kuin tuijottaa töllöä ja silmät ristissä nuokkuvaa mutsia.
Voimia meille kaikille ja mukavaa syksyä!
Pilami ja Anonymous, niinhän se on, että kukin taaplaa tyylillään. Siksipä kaikenlainen puuttuminen muidne päätöksiin ja tekemisiin onkin niin ikävää. Perhe- ja elämäntilanteet ja jaksamiset poikkevat kuitenkin suuresti toisistaan.
Pilami, totta että enempi outoa olisi jos mitenkään ei reagoitaisi. Tänään meillä ei muuten ollut mitään ongelmaa jäädä päiväkotiin, kun isä vei... näin se menee. On se vaan niin että isillä on helpompaa!
Anonymous, mä olen kanssa täysin samaa mieltä, että meilläkin tosiaan ainakin ekat 8kk päiväkotipaikka isommalle tuli todella tarpeeseen. En ois pysyny järjissäni jos en ois saanut päiväuniani. Sen jälkeen on onneks helpottanut, ja nyt on välillä jo päiviä ettei päiväunia edes kaipaa ...Mutta mm tänään ei ollut sellainen päivä ja mikä onni ja autuus että pääsin päivällä nokosille pienemmän nukkuessa :D
Ei muuten ollut mitenkään tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä. Kunhan kerroin mitä itse olen mieltä ja ajatellut päivähoidon suhteen. Totta kai tärkeintä on se, että perhe kokonaisuutena voi hyvin (en silti kiteyttäisi sitä siihen, että jos äiti voi hyvin niin muutkin voivat hyvin, mielestäni se mitätöi muiden perheenjäsenten osuutta). Jostain omituisesta syystä tuntuu, että jos kertoo haluavansa pitää lapsensa kotona, joutuu perustelemaan sitä ihan hirveästi ja usein ihmiset reagoivat jopa hyökkäävästi ja omia ratkaisujaan kauheasti selitellen. Eipä meidänkään lapsi ole kolmivuotiaaksi asti kotona mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä ettenkö pitäisi sitä kuitenkin ihannetilanteena. Tässä täytyy kuitenkin puntaroida perheen taloutta, omaa mielekkyyttä olla kotona jne. Mutta kun en vain ymmärrä miksi kaikkien pitää aina perustella se oma valittu päivähoitoratkaisu parhaaksi mahdolliseksi kaikilta näkökulmilta katsottuna. Ei meidän ratkaisu ainakaan ole mielestäni kaikin puolin paras (juurikaan ehkä lapsen kannalta), mutta en usko sen olevan niin huonokaan, että sen toteuttamisesta mitään haittaa lapselle(kaan) koituisi.
Lähetä kommentti