No hyvinhän se tietty meni. Aamulla herätys oli klo 7, sitten vähän leikkiä Veran kanssa, aamupalaksi leipäpala ja teetä, suihkuun, meikkiä naamaan, jakkupuku päälle, korolliset kävelykengät jalkaan (hurjaa! joutui/sai pukeutua!!) ja sitten ulos, täpötäyteen aamuruuhkaiseen metroon ja seminaariin. Kaikki tuntui tosi eksoottiselta. Kyllä on 10 kuukauden aikana etääntynyt aika kauas tästä todellisuudesta...
Seminaari oli ihan mielenkiintoinen, joskin aiheeltaan aika vaikea etenkin ruotsiksi. Aiheena oli Arbetsrätt i Norden ja puhumassa juristit kaikista pohjoismaista. Tulkkaus oli, luojan kiitos, järjestetty norjalaisen ja tanskalaisen osalta. Muutenhan homma olisi mennytkin meikäläisen osalta ihan keturalleen. Mutta nyt siis ymmärtäminen sen puoleen sujui, välillä lakiteksti ja termistö oli vaan vähän hakusessa, itse kun en ihan suoraan ko. asioiden kanssa ole tekemisissä (enkä siis tosiaankaan ole juristi). No, iltapäivään asti jaksoin ihan messissä ja innostuneenakin, ja mukana olleita työkavereita oli myös kivaa nähdä, mutta viimeisen kahvitauon jälkeinen puolitoista tuntia oli aika tuskaista. Väsymys oli kaamea ja keskittymiskyky nolla. Onneksi saatiin erinomaiset materiaalit, joten ohi menneet asiat voinee kerrata sieltä.
Ja miten ihanaa oli tulla kotiin! Vera oli ollut ensin isän kanssa suurimman osan päivää ja sitten isoisän kanssa kävelyllä. Kun tulivat kävelyltä, tyttö vaan tuijotti ihan myrtyneenä äitiään. Ajattelin, että onko se nyt ihan loukkaantunut, kun äiti on ollut koko päivän poissa ;) Mutta kyllä se siitä sitten ilostui ja ilta meni leikkiessä. Mitä en tosiaankaan jaksa tehdä kaiken päivää.. ehkäpä siis työssäkäynnissä on se hyvä puoli, että kotonaollessa keskittyy oikeasti lapseen enemmän...?
Joka tapauksessa, "työelämää" oli kiva kokeilla mutta ei mulla kyllä vielä ole mikään kiire takaisin. Ihanaa oli taas tänään, kun sai jäädä aamulla kotiin, ja mennä ekoille päikkäreille Veran kanssa jo 8 aikaan... sitten taas toisaalta syksyllä on varmaan oikeasti aika lagom mennä takaisin duuniin.
Tästä pääsenkin, jälleen kerran, lempiaiheeseeni kansallisuuseroihin. Seminaarissa kanssani oli kaksi hollantilaista 30-40v kollegaa. Molemmilla on yksi lapsi, toisella n 5 vuotias ja toisella 1v 4kk. Molemmat päivittelivät, kuinka järjetöntä on, ettei lasta käytännössä SAA viedä hoitoon ennen kuin lapsi on täyttänyt vuoden. Hollannissa lapsi viedään hoitoon 4kk vanhana. Toinen totesi, kuinka se on parempi systeemi, koska äiti pääsee nopeasti takaisin töihin mutta samanaikaisesti voi olla lapsen kanssa "pidempään" kotona, koska lähes kaikki tekevät osa-aikatöitä lapsen ensimmäiset vuodet (useimmiten 60% työviikkoa). Toinen kollega kirosi, miten voi olla niin yksisilmäistä, ettei vanhempien anneta valita - joko olla kotona tai mennä töihin. Molempien mielestä sopiva aika mennä töihin olisi lapsen ollessa n 7-8 kk. Tällainen ajatteluhan on täällä meillä lähinnä merkki huonosta äitiydestä.
Kaikki on niin suhteellista. Me pohjoismaalaiset pidämme, että meidän mallimme on ehdottomasi paras ja oikeastaan Se Ainoa Oikea. Muut saattavat nähdä asian toisin. Onko meillä oikeus väittää, että kaikki muut ovat väärässä? Vai mahtuuko maailmaan useampia mielipiteitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti