Mä edelleen kirjoitan tästä päiväkodista kun mun mielestä tää on vaan niin mielenkiintoista miten ihmiset ajattelee.
On älyttömän yleistä että mun ruotsalaiset tutut, joilla on useampia lapsia ja niistä vanhemmat on päiväkodissa, päivittelee kuinka raskasta niiden kanssa on ja hihkuu onnesta että nyt alkoi loma, kun lapsi menee päiväkotiin ja pienemmän kanssa voi jäädä keskenään kotiin. Että VIHDOIN ja nyt saa olla rauhassa. Suomessa en ole törmännyt samaan ollenkaan samassa määrin.
Välillä mä mietin, että miks helkutissa ihmiset haluaa lapsia jos se on niin vaikeeta ja raskasta ja se on niin ihanaa, kun taas vihdoin saa viedä lapsensa päiväkotiin. Eihän kukaan tänä päivänä pakota tekemään lapsia. Olenko mä vaan kauhea natsi vai oletteko te yhtään samaa mieltä? Siis mä ymmärrän ihan hyvin että viedään päiväkotiin ja niinhän mä itsekin teen (päivittäiset päikkärit on muuten NIIN ihana juttu :)! Mutta jos asenne on koko ajan se, että siitä isommasta on vaan kamalasti vaivaa niin on se musta vähän kumma... ?? ...mutta sitt kuitenkin, mitä se mulle ylipäänsä kuuluu mitä ne muut ajattelee ... :)
Meillä kanssa joudutaan nykyään taistelemaan niin päiväunien, iltaunien, pöydässä istumisen (se ei TODELLAKAAN onnistu), television ja videoiden katsomisen, makean syömisen, yleensä syömisen jne jne kanssa, joten en tosiaankaan väitä etteikö 3 vuotias riiviö voisi olla, no riiviö, mutta silti, on meillä kuitenkin pääasiassa ihan kivaa...! Miten muuten te muut, saatteko te 3 vuotiaan lapsen istumaan ruokapöydässä paikallaan? Meillä ei onnistu nykyään edes puoli minuuttia. Onhan siinä päiväkodissa se(kin) hyvä puoli, että siellä oppii sentään käytöstapoja (kamalaa ettät ähän on tultu!)- siellä kai porukan paine pistää myös nämä pahimmat väkkärät syömään rauhassa edes kerran päivässä ;)
Muuten, edelliseen postaukseen liittyen, eilen tapahtui myös hauska kielikukkanen. Yksi cd oli niin naarmuuntunut että totesin, että sillä saanee heittää vesilintua. Vera siihen "miksi lintua? miksi heittää lintua?" Selitä siinä sitten, ettei äiti oikeasti meinaa heittää videolla lintua....
***
ps. mulle voi kyllä sanoa että mun mielipiteet on ihan peestä ... ja ehkä mä totean samoin kunhan se kakkonen saapuu että ihanaa kun isompi on päiväkodissa - sanokaa mulle sitten että parempi olla hiljaa asioista mistä mitään ei tiedä ;)
9 kommenttia:
Reetta kirjoittaa:
Mun mielestä on hyvä että näistä asioista puhutaan ja kirjoitetaan. Kyllä se tuntuu jotenkin tosi pahalta, jos vanhempi lapsi on joka päivä hoidossa klo 7-17, kun äiti on pienemmän kanssa kotona.
Uskomatonta kyllä mutta jotkut vanhemmat haluavat lisäksi pitää lapsen päiväkodissa myös omalla kesälomallaan, koko loman ajan. Silloin ehkä jo täytyy ajatella, että on sitten kenties sille lapselle parempi olla niitten tuttujen turvallisten hoitotätien kanssa!
Ja kuten aikaisemminkin on ollut juttua, ei perheen taustoista aina tiedä.
Mitä tulee ruokapöydässä pysymiseen, ei meidän poju 5v vielä meinaa pysyä penkissä... Mutta hän onkin motorisesti varsin vilkas tapaus.
pöydässä pysymisestä en kyllä enää muista. :D kerron sitten 3-vuoden päästä!
onhan se kyllä vähän kummaa, että on juhlanpaikka, kun lapsen saa taas viedä päiväkotiin, mutta ei mulla toisaalta oo kun tämä yksi tässä, että en asiasta ehkä vielä tarpeeksi tiedäkään.
jos mulla on ollu joku lyhyt lomanpätkä, niin sillon oon yleensä pitäny lapsen tarhassa/eskarissa. en kyllä ihan koko pitkää päivää, mutta sellasen vähän niinku puolipäiväsen :) mutta en mä nyt ihan sitä 4-5 viikkoa kestäis kyllä piettää hoidossa, ois aika roisia kyllä.
tässä just aamulla, kun vein esikoista toista päivää kouluun (iik, se on jo niin iso) tuijottelin ruuhkametroa ja pohdin, että kuinka paljon ihmiset mua sitten siellä arvostaa, kun sullon itteni sinne rattaiden kanssa :D huh huh. koulukin on pelkkää rappusta joka suunnalta, että mahtaa olla kiva kiertää kortteli ympäri ennenku pääsee jonnekin liuskalle..
Tuntuuhan se hieman julmalta laittaa lapsi päiväkotiin, kun pienempi on kotona, saati sitten lomien ajaksi. Toisaalta: olisiko se ennenvanhaan mennyt sitten kuitenkin niin, että isovanhemmat tai muut sukulaiset olisivat ottaneet kantaakseen sitä taakkaa?
Olen ainakin itse lapsena ollut vanhempien lomien aikaan mummulassa, kesäsiirtolassa, kummien luona jne., välillä kotona ja sitten taas reissussa.
Ei kai perheessä hirvittävän hyvin mene, jos vanhemmat ovat vanhemmuudestaan niin piipussa, että lapsi on pakko laittaa hoitoon. Ehkä kannattaa kuitenkin paheksunnan (?) sijasta muistaa ne entisaikojen verkostot ja myös ylipäätään vanhemmuuden murros viime vuosikymmenien aikana. Ei vanhemmuus ollut ennen tällainen projekti, jossa kilpaillaan siitä kuka tekee oikeiten ja kuka suorittaa äidin- tai isänroolinsa parhaiten. Itse syyllistyn siihen ja myönnän olevani joskus niin kaput, että on helpotus kärrätä muksu tarhaan. Se on sitä minun täydellisyydentavoitteluani, josta koitan päästä eroon: jos pystyisin ottamaan relammin vanhempana, en olisi niin kuitti.
Note to self: seuraavan kanssa unohdan täysimetyksen, tutittomuuden, muskarit, itsetehdyn ruoan, kahdet ulkoilut päivässä jne. jne. ja otan _iiizisti_.
MInä allekirjoitan ajatuksesi ihan täysin! Siis kun lapsi nauttii päiväkodin tuomista kavereista, rutiineista ja touhuista niin ilman muuta minusta lapsi voi jatkaa päiväkodissa vauvan syntymän jälkeenkin. Silloinhan se on lapsen etu ja omakin tahto. Mutta minua myös hieman ihmetyttää nuo "ihanaa kun lapsi menee hoitoon, että pääsee lomalle ja saa olla vauvan kanssa rauhassa"- tyyppiset kommentit. Tuskin niitä on oikeasti siten tarkoitettu, mutta ensimmäinen ajatus on juuri tuo, että esikoinen on liikaa ja vaivana vain. En tiedä miten muualla maailmassa välinnat herättävät keskustelua, mutta suomalainen tapa huutaa yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa ilman mitään välimuotoja on minusta ihmeellinen. Eihän ne vaihtoehdot todellakaan ole 7-17 hoito 5 päivänä viikossa tai kokonaan kotona, vaan väliin mahtuu monta muutakin versiota sekä erilaisia lapsia ja perheitä joille sopii erilaiset menetelmät. Toisilla paikkakunnilla lisäksi järjestetään kerhoja, minne lapsen voi jättää pariksi tunniksi pari kertaa viikossa hakemaan virikkeitä ja samanikäisten seuraa, mutta esim. Oulussa ei juuri kolme vuotta täyttänyttä saanut mihinkään tuollaiseen kerhoon, vaan ne olivat joko isommille tai sitten niin täynnä, ettei otettu kuin tietyn alueen lapsia, jolloin päiväkoti oli ainoa vaihtoehto mistä hakea virikkeitä.
Mun mielestä jonkinlainen individualistinen ongelma on siinä, että riemuitaan siitä, että lapsi menee pväkotiin tai joskus vaikka taas toiselle vanhemmalleen. Että saa elämää ja tehdä, toteuttaa elämää kuten itse haluaa. Rauhassa, ilman sitä/niitä sählääviä lapsia.
Kyllä välillä on tervettä saada aikuisten aikaa ja päättää että nyt mä juon lattea rauhassa, teen ja meen kuten lystää. Mutta ei aikuinen, jolla on huoltajuutta lapsiin voi ajatella yksin niin. Ja jos lapsinen arki on kärsimystä ja hirveetä ja tuntuu paskalta, niin mitä ihmettä. Kaikkesta saa paskaa, jos sitä tarpeeksi hokee itselleen. Jopa yksin ja rauhassa juoduista latteista.
Meillä esikoinen aloitti siis nyt pväkodin. Siellä on kivaa vaikkakin tietenkin 2 viikon jälkeen jännittää ja "ei tunne vielä kaikkia", onhan niitä lapsia noin 35 koko tarhassa. Kakkosta Esikoisen pväkotiin meno riepoo eniten ja sekin jäisi sinne mielellään, muttei nyt vielä kyllä jää.
Kun tää Kolmonen kohtaa paukkaa paikalle, niin Esikoinen varmaan on isyyslomalla suurimmaksi osaksi kotona, mutta tekee varmaan joitain päiviä päiväkodissa. Kun on jotain spesiaalia (kuten metsäretkipäivä, leivontaa, erikoisaskartelua tmv.).
Lasten kanssa arki vaan on erilaista ja poukkoilee ja toisaalta on asioiden loputonta toistamista. Mutta semmoista se on ollut meidän kaikkien aikuistenkin kohdalla, kun itse oltiin lapsia. Itse mietin aina, että miten asiat olisin itse lapsena kokenut tai olen kokenut. Eikä aikuiset voi vaatia ihan mahdottomia lapsilta. Lapset tarvitsevat niitä omia tuttuja läheisiään ja aikaa jolloin ei tehdä mitään, ei mitään. Mutta ollaan yhdessä.
Meillä 3-vuotias muistaa aika hyvin, ettei liipaista pöydästä. Vessaan saa lähteä, muualle ei. Pöydässä säätämisestä sitten saakin koko ajan olla muistuttamassa.
Meillä vedotaan siihen, että pväkodissakaan voi lähteä/sählätä pöydässä, ei voida mennä kaffilaan jos ei osaa käyttäytyä pöydässä (ja se on aika paha uhkaus meillä) tai että alkaa (xylitol-)karkkipäivä olla vaakalaudalla. Tai sitten joutuu pois pöydästä ja ruokaa tarjoillaan seuraavan kerran 4 tunnin päästä eikä välissä saa sitten kiukutella. Ei ole tarvinnut montaa kertaa toteuttaa.
3-vuotiaat on niin jästipäitä ja vielä heittäytyvät ronkeleiksi pöydässä. Mutta …Suo, Kuokka ja Jussi!
Meitä mammoja on niin moneen lähtöön: joku ei sitten millään keksi mitään tekemistä lasten kanssa. Istuu vaan kahvilassa lattea juoden kavereitten kanssa. Toinen äiti taas keksii joka päivä vaikka mitää kivaa tekemistä lasten kanssa.
Ja ei kyllä ihme jos lapset alkaa kiukutteleen ja kitisee, varsinkin kun ovat tottuneet hoidossa leikkimään ja touhuamaan kavereitten kanssa. Niillä on omat rytmit päivään jne. Ja sitten saa kuulla näitä "aaah nyt alko loma kun päiväkotiin pääsevät".
Pikku vauva istuu kiltisti vaunussa/syöttötuolissa lelua mutustellen kun äiti lukee lehteä kahvikupin ääressä. 2 -vuotias haluaa jo hiekkalaatikolle, pyöräileen jne.
Tässä omat mietinnät tälle asialle, joka puhuttelee niin monia. Itse olen äiti joka ei keksi mitään tekemistä, ja tuntuu että lapset ei osaa itse tehdä mitään yksin, ei leikkiä jne. JOten sitten istun sängynlaidalla ja katson kun toinnen leikkii ja touhuaa ja joskus leikin mukana. Hiekkalaatikolla olen joskus saanut tehdä rauhassa hiekkalinnan ennkuin se innosta hihkuen hajotetaan. ja sitten taas uutta tekemään. Keinutetaan "högt uppe mot himlen". Käydään tapahtumissa jos niitä tässä kylässä on jne. Mutta pitkän kesäloman jälkeen saatan huokaista helpotuksesta kun arki palaa työn ja päiväkodin aloituksen myötä. Koska siellä pojilla on kavereita, naapuristo on aika hiljaista samoin ystäväpiiri. Ja tuskailen kun ei saa tehdä mitään rauhassa; tuntuu että koti jää rappiolle.
Mutten kyllä itsekään ymmärrä miksi pitää esikoista tarhassa 8 tuntia päivässä itse ollessa kotona vauvan kanssa. Johan se mustasukkaisuus siitä pahenee. 20 tuntii per viikko olis musta hyvä. Mut en sitten teidä onko se raha joka sen ratkaisee vai mikä? Sillä jos hoitomaksu on hurjan paljon niin kyllä siinä ajatellaan että saa olla siellä koko rahan edestä.
Tosiaan, kiitos hyvistä kommenteista, tämä aihe yleensä herättää mielipiteitä ja keskustelua! Itse välillä ärsyynnyn ja provosoidun vähän turhankin helposti ja puutun liikaa toisten valintoihin...
Ruotsissahan ei saa pitää lasta päivähoidossa 30 tuntia enempää viikossa. Ja tämäkin on kuntakohtaista, joissain kunnissa vain 15 tai 20 tuntia. Joten 7-17 päivät eivät edes ole mahdollisia, mikä mun mielestä on ihan hyvä politiikka. Saisi olla Suomessakin. Nämä mun mainitsemat tapaukset on siis kaikki just tällaisia 9-15 päiväkodissa hoidossa olevia.
Reetta, mä kanssa ihmettelen että miten lapset halutaan pitää päiväkodissa vanhempien lomien aikana. Muutamat päivät tai viikonkin vielä ymmärtää, jos nyt vaikka vanhemmat haluaa tehdä jonkin oman reissun, mutta muuten tuntuu ihan hullulta että vanhemmat haluaa lapsistaan lomaa??? Ehkä tosiaan lapsille parempi olla siellä turvallisten hoitotätien kanssa siinä tapauksessa!
Onpas helpottavaa kuulla että teillä on ongelmia 5 vuotiaan kanssa eli me ei olla ihan toivottomia kasvattajia :)
Elli, samaa mieltä!Ruuhkametrossa voi saada kyllä pahoja katseita jos vaunuineen sinne tunkee... meneekö esikoinen pitkän matkan päähän kouluun siis?
Anonymous, joo varmaan osittain näin kyllä että ennen vanhaan oli koko suku tai kylä hoitamassa lapsia. Ja tunnen kyllä vähän huonoa omaatuntoa typerästä paheksunnastani :) enhän tosiaan tiedä kaikkien syitä jne. Ehkä juuri näissä tapauksissa joista ärsyynnyn tiedän kuitenkin että on kyseessä ihan ns normaalit perheet ja lapset... ja kyllä, minustakin on välillä helpotus viedä lapsi päiväkotiin. Ehkä se olisikin rehellisempää sanoa se ääneen kuin olla vaan ihan hissuksiin ja ajatella kuitenkin välillä niin...?
Sitä vaatii itseltään äitinä aika paljon (miehet harvemmin asettaa samanlaisia paineita isyydestä itselleen), ja usein lapset tarvitsee kuitenkin vaan sitä yhteistä aikaa ja olemista.
Mimmu, just niin! Vaikka hyvin ymmärtäisikin että välillä on helpottavaa viedä lapsi hoitoon, jotenkin sen julistaminen ja hehkuttaminen tuntuu kornilta ja väärältä. Ja mun mielestä kuitenkin on ihan terveellistä, että 3 vuotias on välillä hoidossa, oli se sitten päivähoito tai kerho tms. ja saa ulkopuolisia virikkeitä ja oppii olemaan muiden kun vanhempiensa kanssa. Suomessa kuntien nykyinen säästöpolitiikka "pakottaa" lapset kotiin on mun mielestä ihan vääränsuuntainen.
Hna, hyvin muotoiltu - individualistinen ongelma indeed. Mutta on aika kuvaavaa, että se ajattelutapa on niin hyväksyttyä kuitenkin, Ruotsissa ainakin, että jengi on ihan täysillä että jesh, lapsi menee vihdoin hoitoon. Ei kukaan kyseenalaista sellaisia kommentteja (patsi minä...). Ja meillä kuitenkin lapsi siis menee päiväkotiin ihan sen 25-30 tuntia viikossa vaikka olen itse kotona, koska mun mielestä 3 vuotiaalle on ihan tervettä olla päivähoidossa ja muiden seurassa sekä mukana ohjattua toimintaa.
Pitäisi tosiaan aina yrittää ajatella, miltä itsestä tuntuisi jos ja kun. Toisaalta ei aina voi tehdä niinkään kun lapsi haluaa.. :)
Teillä on kyllä sitten tosi hienosti sisäistetty pöydässä istuminen. Meillä ei päästä lähellekään tuota... ehkä vielä joskus, kun ne täyttää 18... tai jotain ;)
Anonymous, joo, mä olen kanssa enempi tuota lajia "ei keksi tekemistä". Tai vähäksi aikaa kyllä, mutta koko päiväksi keskenämme? Huh. Meilläkään ei vielä juuri osata leikkiä yksinään, ja siellä päiväkodissa on ne tutut kaverit.
Suomessahan hoitomaksu on osa-aikaisesta hoidosta melkein sama kuin kokopäiväisestä (ainakin meillä yksityisellä). Joten siinä saattaa tosiaan helposti kallistua sen kokopäivän puoleen, ja sitten tosiaan pitää klo 8-16 kun kerran siitä maksaakin... Ruotsissa osa-aikahoito on paljon halvempaa kuin kokopäivä (ja ylipäänsä hoito ei käytännössä maksa juuri mitään) joten tuo argumentti ei kyllä juuri pidä paikkaansa siellä.
mulla kun on vasta tämä yksi 3 kk ikäinen, niin ei ole vielä tätä hoito-ongelmaa, mutta jotenkin nyt ajattelisin myös niin, että on kai ne lapsetkin erilaisia?? joku kaivannee enemmän kodin ulkopuolista toimintaa kuin toinen? itse en usko laittavani mahdollisten pikkusisarusten syntyessä esikoista päiväkotiin, kerhoratkaisut kuulostava kuitenkin hyviltä. eniten mä kammoan sitä, että pieni lapsi herätetään kesken uniensa. haluaisin antaa lasten nukkua niin pitkään kuin unta tulee ja sitten voisi olla iltapäivällä jotain kerhotoimintaa parina päivänä viikossa. mut mistäs sitä tietää miten nää kuviot sit todella menee parin vuoden kuluttua...
Pilami, joo toki lasten välillä on (valtaviakin) eroja. Temperamentissa, sosiaalisuudessa, tarpeissa jne. Myös se fakta, onko lapsi jo ollut päiväkodissa ennen kuin kakkonen tulee perheeseen, vaikuttaa mielestäni suuresti hoito-ratkaisuun. Mikäli lapsi ei koskaan ole ollut ulkopuolisessa hoidossa, on mielestäni hullua aloittaa siinä vaiheessa kun perheeseen tulee vauva. Kyllähän siinä jos missä tuntuu, että esikoinen tungetaan pois vauvan tieltä. Jos taas lapsi on tottunut päiväkotilapsi (kuten käytännössä melkein kaikki Ruotsissa ovat, koska päiväkotiin mennään lähes aina puolitoistavuotiaana), on lapsi tottunut päivittäiseen seuraan ja toimintaan. Sekin voi tuntua peräti kurjalta, että yhtäkkiä otetaan pois tutuista kuvioista ja päivittäisistä rutiineista. Tänään kun hain Veraa, häntä ihan hirveästi harmitti ettei pässyt pihalle leikkimään muiden lasten kanssa vaan "joutui" äidin kanssa kotiin... :) Siinä kokee äitinä todella ristiriitaisia tunteita - toisaalta tuntuu kamalalta, ettei lapsi halua lähetä kotiin, toisaalta ihanaa että päiväkodissa on niin kivaa.
Noista unista esimerkki, tällä hetkellä meillä se on kyllä me vanhemmat jotka rajoittavat päiväunia, ei päiväkoti. Jos Vera saisi nukkua niin paljon kuin lystää päivällä, illalla ei tule uni. Aluksi näin oli ja päiväkodissa nukuttiin n 1h 15 min päiväunia. Kun sitten viikon verran taisteltiin pari tuntia illassa nukkumaan menon kanssa, ei voinut muuta - olen joutunut ilmoittamaan päiväkotiin, että Vera pitää herättää n 45 min kuluttua.. Tämä on tietysti yksilöllistä sekä huomattavan paljon riippuvaista lapsen iästä. Kaksivuotias tarvitsee yleensä paljon pidemmät päiväunet kuin 3v.tai sitä vanhempi.
Miten teillä on ensimmäiset 3kk menneet?? onnea vielä!
Lähetä kommentti