On se aika mielenkiintoista tämän päiväkotiin totuttelun kanssa. Samaan aikaan Veran kanssa aloitti kuukautta vanhempi Amanda, joka on ollut kovasti iloinen ja jäänyt reippaasti ilman mitään ongelmaa tarhaan isän vilkuttaessa heiheit. Vera huutaa kurkku suorana ja hysteerisenä jos samaa yrittää. Yksi lastentarhanopettajista totesi lohduttavasti, että suurimmalle osalle lapsista ikävä ja shokki tulee jossain vaiheessa - toiset kokevat sen samantien, toisille se iskee parin kuukauden jälkeen kun tajuavat, että tämä "tarhaleikki" ei olekaan leikki vaan ihan totisinta totta... Voisi ajatella, että tällainen tarhashokki iskee nimenomaan pieniin alle parivuotiaisiin lapsiin. Kuitenkin mm. äitini, joka on lastenhoitaja, kertoi pojasta joka on 4-vuotias ja on kärsinyt päiväkotishokkia jo viikkoja. Että ehkä se vaan tosiaan iskee kaikkiin, ikään katsomatta, jossain vaiheessa.
Meillä on harjoiteltu viime aikoina erossa oloa myös mummolassa, eilen oltiin koko päivä poissa ja Vera oli mummon ja ukin hoidossa. Hienosti oli mennyt, tälläkin kertaa siis niin, että lähdimme Veran nukkuessa. Elikä selvästi meillä tämä vilkutus ja heihei on se mikä aiheuttaa angstia. Ja se on juuri se "oikea tapa", mitä päiväkodissa harjoitetaan. Välillä miettii, että onko se ihan oikeasti niin vai onko se vain tämänhetkinen trendi ja uskomus, kuten ajansivu on ollut erilaisia uskomuksia (esim. se vanha uskomus että itkevää lasta ei saa lohduttaa, tai että vauvalle annetaan ruokaa vain joka neljäs tunti, tai että nukuttaessa lasta pitää huudattaa... esimerkkejä todella riittää). Koska meillä näköjään ero sujuisi paljon paremmin, jos voitaisiin vaan häipyä huomaamatta, vähin äänin. Toisaalta siinä ei kyllä lapsi opi hyväksymään eron ajatusta, että sanotaan heihei ja sitten tullaan takaisin. Olisko jollakulla tähän pätevää vastausta tai neuvoja?
Eilen yöllä kurkotin kelloa pöydältä ja iskin silmäkulman pöydän terävään kulmaan. Tuli reikä ja vertakin, ja nyt on sitten silmä mustana. Ihan järkyttävää! Puistossa ollessa oli todella noloa näyttää perheväkivallan uhrilta. Onneksi silmälasit sentään peittää pahimman.
Mutta sitä kyllä tässä yhteydessä miettii, että silmä mustana oikeasta perheväkivallasta johtuen kulkee koko ajan aikalailla naisia (ja joitain miehiä). Suomessa tilastot ovat mustemmat kuin monessa muussa länsimaassa. Ja jotenkin asenteissa Suomessa edelleen näkyy, ettei asiaa oteta niin vakavasti kuin pitäisi. Turvakoteja ainakin on satoja liian vähän verrattuna EU:n suosituksiin. Milloinkohan Suomessa tajutaan, että asia aiheuttaa ei pelkästään henkilökohtaisia tragedioita, lasten ja perheiden pahoinvointia ja pelkoa, mutta - jos nyt halutaan kaikki mitata rahassa niin kuin usein tuntuu olevan -myös jopa kansantaloudellisia tappiota mm kohonneina sairasmenoina ja työpoissaoloina sekä jatkuvuuden kierteenä lasten ja nuorten elämässä?
8 kommenttia:
Heippa!
Meilläkin lähdettiin aina lapselta salaa, kun oli pienenpi. Tuntu että on oikein lapsen kiusaamista jos siinä aletaan halia ja heilutella heipat ;).
Nyt tyttö on 5v ja nyt ei päästä äitiä/ isää lähtemään ennen pusuja, haleja ja heilutus rituaaleja. Sitten kun nuo on tehty hyvillä mielin juoksee leikkimään.
Mä olen muuten käynyt lueskelemassa blogiasi pitemmän aikaan. Asutaan itsekkin ruotsissa joten mielenkiintoista luettavaa tämä blogi
Me ollaan harjoiteltu heippaa kun lähdetään viemään roskia ja jotain sellaista. Ihan kuten koiralle pitäisi opettaa sitä että mennään ja sitten myös tullaan.
Tosin tarhassa joinain aamuina itketään kauheasti (tosin se lakkaa kuulemma tosi pian) ja joskus kävellään suorinta tietä puurolle...
Ja toi perheväkivalta on kans yks perkele! Turvakoteja pitäisi olla paljon enemmän ja esim. ihan todella niin, ettei viereisessä huoneistossa (samassa rapussa) ole sitä väkivallanharjoittajien tukiryhmän asemapaikkaa... Kuten järkytykseni kerran telkassa näin.
Sitten meillä vielä jaksetaan järkyttyä enemmän siitä, että 2 naista muodostaa lapsineen perheen, kuin vaikka tästä tosi seikasta, että turvakoteja on liian vähän.
meillä tarhassa suositeltiin, että ensin hiippaillaan ulos, ja sitten kun se tarha on tuttu ja ihmiset alkaa olemaan lapsesta luotettavalla tasolla, niin sitten pikku hiljaa ruvetaan heippailemaan. sillain ainakin meillä ei tainnu päästä parku kun pari kertaa pojalta. tosin se on niin sosiaalinenkin, että on aina onnessaan kun pääsee tarhailemaan!
Anonymous, ihanaa onpas lohdullista kuulla että muillakin on ollut samat ongelmat ja käytetty myös näitä ns vääriä konsteja! Musta tuntuu kanssa ihan hullulta että joudutan pakottamaan kauheaan heihei -rituaaliin josta toinen joutuu vaan ihan paniikkiin... Kiva kun kävit kommentoimassa ja luet blogia, missäs päin Ruotsia asustelette?
Hna, näinhän se on että lapsillakin on erilaisia päiviä. Toisina on kivaa leikkiä muiden kanssa ja toisina taas olisi mieluummin kotona. Niinhän me aikuisetkin :) Ehkä meidän pitää kans alkaa harjoitella tuollai pikkuisin askelin tuota heiheitä kauppaan mennessä jne.
Eikö olekin aivan käsittämätöntä, millaiset arvot yhteiskunnassa oikeasti on. Aina sitä vaan järkyttyy kun ne paljastuu, on kai luullut että suomalaisetkin on jo tulleet 2000-luvulle... mutta ei sitten kuitenkaan. Suomessa kuolee edelleen monta naista joka vuosi perheväkivallan uhrina.
Elli, onpas ihanaa että ihan tarhassa on teille suositeltu tätä käytäntöä! Oliko se Suomessa ja joku vuosi sitten? Tuntuisi tosiaan että meilläkin se toimisi paremmin.
oli joo.. ootas nyt.. mikäs syksy se oli.. 2004 tais olla sillon kun Viljami meni tarhaan. se oli vähän reilun vuoden ikänen, eli kuulostais oikeelta!
Moi, toinen anonymous jättää kommenttia. Olen niinikään lueskellut sun mielenkiintoista blogia silloin tällöin, asutaankin sun kanssa samassa kaupungissa, me vaan täällä pohjoispuolella :)
Meidän 1v poika aloitti elokuussa päiväkotiuran ja en vieläkään uskalla sanoa hänelle normaalia heiheitä vaan hän jää pihalle joko vaunuun istumaan tai tädin kanssa kävelemään ja itse sitten hiippailen salaa takavasemmalle. Muutaman kerran yritin alussa sanoa heit mutta itkuhan siitä tuli vaan. Me jatketaan näin niinkauan kunnes musta tuntuu että poika on valmis "normaaliin" heippa-rituaaliin.
Heippa!
Me asutaan upplands väsbyssä
t, Ensimmäinen kommentoija :)
Elli, että ei siitä nyt niin kauaa ole että tässä olisi kasvatusohjeet muuttuneet suuremman kerran.. tuo on kyllä toiminut hyvin nyt meilläkin.
Hei toinen anonymous, kiva kuulla että blogi on lukemisen arvoinen :) Me ollaan itse asiassa siirrytty samaan käytäntöön ja hyvin toimii. En kyllä oikein tajua miksi väkisin pitäisi pakottaa tuohon heippailuun?? Ihanaa kuulla että muillakin on ollut vaikeaa alkuun!
Hei anonymous ykkönen, siellä onkin jonkin verran suomalaisia, eikö.
Lähetä kommentti