sunnuntaina, huhtikuuta 20, 2008

Tutulla tiellä turistiturma

Tämän aamun DNää lukiessani melkein meni kahvi väärään kurkkuun. Ainakin 9 suomalaisturistia kuollut liikenneonnettomuudessa Espanjassa Marbellan ja Malagan välillä kun maastoauto törmäsi turisteja kuljettaneeseen bussiin. Maasturinkuljettaja puhalsi yli promillen eli oli selkeästi humalassa. Kaikkia vainajia ei ole vielä tunnistettu, monet bussin matkustajista ovat vakavasti loukkaantuneita eikä heidän henkilötietojaan ole vielä voitu vahvistaa.

Näen edessäni tuon kyseisen moottoritien, jota olemme monet kerrat Espanjan reissuillamme ajaneet. Harva ajaa siellä sallittua 120 km/tunnissa, me yleensä kuulumme hitaimpiin vaikka meilläkin on lasissa usein 130. Espanjassa on edelleenkin aika yleistä mennä autolla illalliselle, juoda vähän viiniä ja sitten ajaa kotiin. Siitä voi jo viisari nousta yhteen promilleen. Ihan järkyttävä tragedia, mutta ei kuitenkaan valitettavasti niin yllättävä kun asiaa enemmän miettii. Tähänkin mennessä olen pelännyt Espanjassa moottoriteillä ajaessamme. Uskaltaako siellä ajaa enää ollenkaan?

Ei kommentteja: